|
Jan 24, 2017 19:45:37 GMT 2
Post by Deleted on Jan 24, 2017 19:45:37 GMT 2
Perjantai 13. tammikuuta 2017, n. kello 15.07 Alice Ayunerak & Juliet Rhodes // @nady Brooklyn Museumin nurkilla, Brooklyn ||
Alice oli hitaasti mutta varmasti päässyt New York Cityn hektiseen rytmiin asuttuaan metropolissa kutakuinkin vuoden päivät. Hän osasi suunnistaa omasta mielestään varsin sujuvasti omassa Bronxin kaupunginosassaan, mutta koska New York oli iso ja kaupunginosia oli paljon enemmän kuin se tuttu ja turvallinen, oli alaskalainen edelleen vähän väliä eksyksissä milloin missäkin päin kaupunkia. Tällä kertaa harmaita hiuksia aiheuttivat Brooklynin pienet sivukujat, joilla ei syystä tai toisesta ollut naisenalun mielestä tarpeeksi katukylttejä saati muunlaisia opasteita. Alice, joka oli pukeutunut tummanvihreisiin farkkuihin ja lyhyeen mustaan villakangastakkiin, kurtisti kulmiaan ja tuijotti uhmakkaasti edessään olevaa kylttiä. ”Franklin Avenue…Kahdeksansataa ja jotain” hän tokaisi kiukkuisesti puoliääneen ja veti isoa oranssia pipoaan syvemmälle päähänsä. Nuori nainen kaivoi nahkaisesta repustaan muistilehtiönsä ja vilkaisi tämän jälkeen taas tolpan nokassa koreilevaa kilpeä, ikään kuin se olisi aivan yhtäkkiä muuttunut toisen nimiseksi. Huokaisten hän loi katseensa alas lehtiöön ja kertasi kotona kirjoittamiaan reittiohjeita. Hetken omia koukeroita toljotettuaan hän päätti lähteä kävelemään takaisinpäin kohti Botaanisen puutarhan metropysäkkiä ja täten aloittaa reittinsä kävelyosuuden alusta. ”Kävele metropysäkiltä parisataa metriä ylämäkeen ja käänny oikealle… Jatka siitä suoraan kaks risteystä ja sen jälkeen taas oikeelle…” hän kertasi etukäteen kirjoittamiaan ohjeita jupisten. Hän halusi niin polttavasti tietää, missä oli eksynyt reitiltä selkeämpääkin selkeämmistä ohjeista huolimatta, että unohti siinä astellessaan täysin katsoa eteensä ja vältti vain täpärästi törmäyksen maasta kohoavan kirkkaanpunaisen palopostin kanssa. Kyseinen läheltä piti –tilanne sai Alicea sen verran hämilleen, että hän harppoi muutaman askeleen verran selkä menosuuntaan ikään kuin tarkistaakseen, ettei tuo mahtipontisesti punoittava pömpeli hyppäisi uudelleen yhtäkkiä häneen eteensä. Mikäli naisenalku olisi katsahtanut olkansa yli, olisi hän huomannut kävelevänsä hetkenä minä hyvänsä päin vimmatusti kännykkää naputtavaa, arviolta 25-vuotiasta vaaleahiuksista naista.
|
|
|
Jan 25, 2017 9:59:12 GMT 2
Post by Deleted on Jan 25, 2017 9:59:12 GMT 2
Julietin sosiaalinen kalenteri oli vähän väliä täynnä, joskus taas ei. Nyt kohdalle oli sattunut päivä, johon suunnilleen kaikki tammikuiset tapaamiset ja haastattelut oltiin sovittu. Ai että nainen vihasi niitä ihmisiä, joille sopi vain yksi päivä koko kuukauden 31 päivästä. Aamupäivä oli kulunut haastatteluissa sekä tapaamisissa juostessa, joko enemmän tai vähemmän leppoisammin. Onnekseen Juliet oli sentään välttänyt sopimasta mitään juuri minuutillaen toisen tapaamisen loppuun.
Nainen oli välillä seisahtunut keskelle katua, ja melkein täpärästi välttänyt epäonniset yhteentörmäämiset kun hän yritti hoiperrella kännykkä kiinni naamassa pitkin katua, keskittymättä ollenkaan siihen mitä edessä oli. Hänelle epätavalliseen tapaan hän oli sujauttanut jalkoihinsa korkokengät, mikä itsessäänkin teki kävelystä entistä vaikeampaa. Hitot, Juliet ajatteli yrittäessään vaivoin pysyä pystyssä ja katsoa puhelinta samaan aikaan.
Juliet ajatteli pysähtyvänsä hetkeksi - silloin tekstiviestin kirjoittaminen olisi monin verroin helpompaa. Juuri parahiksi hän ehti nähdä, kuinka joku oranssipipoinen hoiperteli häntä kohti, ilmeisesti tietämättä minne mennä. ”Hei, tarvitsetko ap —” lause keskeytyi kuin seinään, kun tummatukkainen törmäsi häneen kaataen molempia hieman taaksepäin. Julietin pää kolahti varsin kipeästi läheiseen tiiliseinään, mikä taas laukaisi pääkivun. Helvetti.
|
|
|
Jan 25, 2017 11:04:46 GMT 2
Post by Deleted on Jan 25, 2017 11:04:46 GMT 2
Epäonnekseen Alice käveli tietämättään suoraan päin kiireistä bisnesnaista korkeissa koroissa ja molemmat naiset kaatuivat törmäyksen voimasta kovaan maahan. Silmänräpäyksen ajan Alice näki peräti kaksi palopostia silmänurkastaan, ennen kuin tämän pää selkeytyi sen verran, että hän tajusi yllättäen lojuvansa keskellä katua. Naisenalku katsahti pahoin säikähtäneenä molemmille sivuilleen ja huomasi vasta nyt vieressään makaavan vaaleaverikön. Hän rämpi jaloilleen niin nopeasti kuin suinkin mahdollista ja ojensi kätensä naiselle auttaakseen tämänkin ylös asfaltilta. ”Voi ei, tuhannesti anteeksi!” hän parahti ja toivoi, ettei vastapuoli ollut loukannut itseään. ”Ootko sä kunnossa?” hän kysyi ja katsoi alas naiseen, joka ei ollut ainakaan vielä liikkunut paikaltaan, eikä Alice ollut toistaiseksi kuullut tämän sanovan mitään.
Siinä tapittaessaan liikkumatonta vaaleaverikköä ehti alaskalainen käydä pikakelauksella mielessään kaikki mahdolliset diagnoosit aina lievästä aivotärähdyksestä totaaliseen neliraajahalvaukseen saakka. Uhri sentään räpytti silmiään maatessaan siinä seinää vasten, joten kaiketi siinä vielä henki pihisi. Kyllähän hän tiesi, etteivät newyorkilaiset paljoa katselleet eteensä, mikä toisinaan ärsytti muualta muuttanutta naisenalkua, mutta tällä kertaa hän tunsi silti olevansa täysin vastuussa tapahtuneesta, sillä maassa makaava naisparka oli sentään kävellyt oikeaan suuntaan, toisin kuin Alice itse. ”Vo-voinko mä auttaa jotenkin?” hän kangerteli epävarmana. Ehkä nainen ei puhunut englantia? Alaskalainen yritti parhaansa mukaan viestittää kehonkielellään olevansa vilpittömästi pahoillaan ja ojensi nyt molemmat kätensä kutsuvasti naista kohti samalla kun hän koetti hymyillä mahdollisimman sydämellisesti.
|
|
|
Jan 26, 2017 20:01:27 GMT 2
Post by Deleted on Jan 26, 2017 20:01:27 GMT 2
Hetken ajan Julietista tuntui todella siltä, kuin pää olisi yhtäkkiä haljennut kahtia. Päänsärky oli suorastaan viiltävä. Naisen suusta purkautui ulos epämääräistä mutinaa ennen kuin hän sai niistä pienistä todellisuudenrippeistä kiinni. Hetken ajan Juliet jopa luuli, että olisi nähnyt jotain ylimalkaisen typerää unta ja heräisi hetken päästä omaan pääkipuunsa. No, niin ei tietenkään käynyt. Juliet kirosi hetken omaa - sekä jonkun toisen - huonoa tuuria hiljaa mielessään ennen kuin kohensi asentoaan maassa.
Toinen naisenalku kysäisi voisiko hän auttaa jotenkin - hetken aikaa Juliet aikoi jopa vastata ivallisen sarkastisesti. Omatunto alkoi kuitenkin koputellaan heti kahden nanosekunnin mittaisen mietintätuokion jälkeen, joten nainen oli toistaiseksi purkauttamatta ilkeitä sanoja suustaan. Lopulta hänen vanhempien käytöstapakoulu teki suuriakin ihmeitä, muun muassa estämällä naista päästelemästä suustaan sen suurempia sammakoita. ”No, jos sulla on päänsärkylääke taskussa tai jotain”, ei tuonkaan sanominen sen liiemmin kohteliasta ollut, mutta ainakin totta se oli. ”Päätä vähän särkee, muuten ok olo”, Juliet vastasi tummatukkaisen naisen kysymykseen tämän voinnista. Hän nousi hoiperrellen jaloilleen - heti ensimmäiseksi hän sai huomata esiinpuskevan huimauksen tunteen. ”Ja huimaa. Vähän”, nainen jatkoi edellistä lausettaan. Toivottavasti toisella oli tosiaan sitä päänsärkylääkettä.
|
|
|
Jan 27, 2017 13:34:55 GMT 2
Post by Deleted on Jan 27, 2017 13:34:55 GMT 2
Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua Alice sai viimeinkin maassa makaavalta naispololta vastauksen lukuisiin kysymyksiinsä, ja helpotuksen aalto pyyhkäisi tämän ylitse. Nainen puhui kyllä englantia, mutta tämä oli mitä ilmeisimmin ollut sen verran häkeltynyt tapahtuneesta ja mahdollisesti myös kolauksen voimasta, ettei ollut saanut oitis sanaa suustaan. Luultavasti molemmat nuoret naiset olivat selvinneet tästä yllättävästä tilanteesta pelkällä säikähdyksellä, sillä vaikkakin sammakkoperspektiivistä Alicea katseleva nainen valitteli päänsärkyä, vaikutti hän muuten olevan suhteellisen hyvässä kunnossa olosuhteen huomioon ottaen. Hän sai myös noustua takaisin jaloilleen varsin sutjakkaasti korkoineen kaikkineen, joten murtumia tuskin oli kummallakaan. Komeat ja suuret mustelmat sen sijaan tulisivat takuulla koristamaan kaksikon hipiää seuraavan viikon tai kahden ajan.
Blondiini kysyi Alicelta särkylääkettä kuulostaen hieman kireältä, ja kaiveltuaan laukkuaan pienen tovi ojensi tämä ääneti pilleriliuskan kysyjän suuntaan. Alaskalaisen hoksottimet eivät olleet tällä hetkellä terävimmillään, joten hän havahtui vasta reilu parikymmentä sekuntia myöhemmin siihen tosiseikkaan, että nainen tarvitsisi jotain millä huuhtoa pillerit kurkustaan alas. ”Oota hetki” Alice sanoi vaaleaverikölle ja siirtyi taas liikuttelemaan oikeaa kättään villisti reppunsa uumenissa. Lopulta hän löysi sieltä etsimänsä ja veti esiin pienen muovipullon. ”Tässä on avaamaton pullo mandariinimehua että sä saat otettua noi särkylääkkeet” naisenalku sanoi ja jatkoi sitten ”niin ja mä Alice, ja oon oikeesti pahoillani, mun ois pitäny katsoa eteeni eikä kävellä selkä menosuuntaan keskellä katua…” alaskalainen totesi nolona ison piponsa alta. Toivottavasti tarjotut tabletit mehun kera saisi kiukustuneen naisen leppymään edes hitusen, sillä olihan kyseessä kuitenkin puhdas vahinko.
|
|
|
Jan 30, 2017 7:42:46 GMT 2
Post by Deleted on Jan 30, 2017 7:42:46 GMT 2
Julietia houkutteli ottaa tuolta tuntemattomalta vastaan pilleriliuska, joka muistutti kovin särkylääkkeitä. Eihän se ihme ollut - niitä hän oli pyytänytkin. Toisaalta muistot siitä kuinka varoiteltiin ottamasta tuntemattomalta karkkeja, limua mitä vain - ja tässä tapauksessa ne olivat särkylääkkeitä. Vaikka Julietia epäilytti, hän otti silti pilleriliuskan vastaan ja jäi odottelemaan jotain, millä huuhtoa lääkkeet alas. Parinkymmenen sekuntin kuluttua toinen ojensi naiselle avaamattoman pullon mandariinimehua.
Naisen olisi tehnyt mieli viisastella siitä, kuinka lääkkeiden kanssa saisi ottaa vain ja ainoastaan puhdasta vettä. Omatunto alkoi koputella jo pelkästä ajatuksestakin, joten senkin Juliet jätti tekemättä. Toinen kertoi nimensä ja pahoitteli mokaansa, joka sai naisen leppymään hitusen. Hän kohotti katseensa juomapullosta itsensä Aliceksi esittelemään naiseen ja yritti hymyillä mahdollisimman aidosti. ”Juliet Rhodes, toimittaja”, Juliet esitteli itsensä hieman väsyneen kuuloisesti. Ainakaan hän ei peitellyt mitään senhetkisestä mielentilastaan. ”Ja ei se mitään. Olisin itsekin törmäillyt jos olisin kävellyt kännykkä naamassa.” Toinen näytti ainakin hyvin talvipäivään varustautuneelta, paksuine pipoineen kaikkineen. Itse Juliet oli pukenut päällensä vain kevyen nahkatakin, ja hän jos kuka oli valitellut tänään kylmyyttä.
|
|
|
Jan 30, 2017 10:25:09 GMT 2
Post by Deleted on Jan 30, 2017 10:25:09 GMT 2
Vaikka Alicea vastapäätä seisova nainen näytti hetken aikaa kovin epäröivältä, otti tämä kaikesta huolimatta vastaan tarjotut pillerit. Samaten myös nuoren naisen hetkeä myöhemmin lepyttelytarkoituksessa ojentama mandariinimehu otettiin vastaan, joskin tälle jäi siitäkin tunne, että tuo vaaleaverikkö olisi halunnut sanoa jotain, mutta jätti sen kuitenkin tällä kertaa tekemättä. Vaikka naisesta hohkui jonkunlainen kireä ja pingottunut aura tai vastaava, sillä eihän Alice oikein uskonut sen kaltaisiin hömpötyksiin henkilöenergioista tai muista paranormaaleista, ja oli itseasiassa kuullut niistä ensimmäistä kertaa vasta muutama hassu viikko takaperin joltakin tuntemattomalta keski-ikäiseltä naiselta bussissa, niin päänsä ikäväkseen kolauttanut blondiini onnistui aikaansaamaan pienen hymyn Alicen suuntaan. Toisaalta, kai hymy olisi piukassa itse kullakin, jos päässä jyskyttäisi inhottavaksi. Eikä tämän päivän koleahko sää ja tympeän harmaa taivas ainakaan auttanut ihmisiä hymyilemään.
Alicen esiteltyään itsensä ja pahoiteltuaan tapahtunutta kertoi nahkatakkiin verhoutunut vastapuoli nimekseen Juliet ja ammatiltaan tämä oli kuuleman mukaan toimittaja. Alaskalainen ei voinut olla ajattelematta, että koska hänen mielikuvissaan toimittajilla oli tiukat aikataulut ja aina kiire joka paikkaan napatakseen kaikki herkullisimmat etusivunjutut ja kohukuvat ensimmäisenä, ja nainen kuulosti kieltämättä hieman uupuneelta, niin tämän ikävän välikohtauksen vuoksi tuon journalistin loppupäivän aikataulut menivät takuulla ikävästi sekaisin. Juliet pahoitteli vuorostaan törmäystä ja kertoi, että hän otti osan syystä niskoilleen, sillä hän oli itsekin keskittynyt liiaksi puhelimeensa yhteentörmäyksen sattuessa.
”Toivottavasti sun työkuviot ei tän takia menny tän päivän osalta ihan uusiksi” Alice harmitteli vaaleaverikön suuntaan. Oikeastaan hän olisi halunnut ihmetellä, miten Juliet yleensäkään onnistui kävelemään tuollaisilla korkokengillä näillä ajoittain liukkailla kaduilla vielä samalla kännykkää räpläten ilman että kaatui yhtenään? Ja mikä vielä todennäköisempää täällä Ison Omenan sykkeessä, jäänyt jonkun hurjasti kaahaavan kirkkaankeltaisen taksin alle? Hän tyytyi kuitenkin lisäämään edelliseen vain ”Tääl on varmaan tosi kova kilpailu hyvistä jutuista.”
|
|
|
Feb 20, 2017 14:36:40 GMT 2
Post by Deleted on Feb 20, 2017 14:36:40 GMT 2
Juliet olisi luullut, että tummatukkainen olisi käyttäytynyt häntä kohtaan jotenkin... töykeämmin kerta kun hänestä huokui kireää ilmapiiriä ympärilleen. Oliko syy sitten tiukoista aikatauluista vai tiuhaan vaihtuvista tapaamispaikoista tai jostain muusta, sitä Juliet ei itsekään tiennyt. ”Ei suinkaan, toisaalta tapaamispaikat vaihtuu aika tiuhaan ja saapa nähdä nytkin miten ehdin seuraavaan”, vielä Manhattanillekin pitäisi päästä. Juliet oli vängännyt vaikka kuinka kauan sitä, millä asuinalueella kaikki tapaamiset pidettäisiin. Ei se ihan helppoa ollut, ja jotkut asuivat yllätys, yllätys Manhattanilla. Suunmutristus. "Jotkut haluaa että menisin Manhattanillekin. Eipä tässä tilanteessa mikään muu auta kun mennä sitten.”
Ajatellessaan omaa tilannettaan Juliet tyystin unohti edessään seisovan nuoren naisen. Pian kuitenkin ajatuksistaan herättyään hän alkoi pohtimaan Alicenkin tilannetta. ”Olitko äsken eksynyt... Tai jotain?” nainen tiedusteli toiselta. Harvoin hän tarjosi apuaan tuntemattomalle, mutta kerta se oli ensimmäinenkin.
|
|
|
Feb 22, 2017 15:19:57 GMT 2
Post by Deleted on Feb 22, 2017 15:19:57 GMT 2
Vaaleatukkainen nainen kertoi lyhyesti työstään Alicelle ja siitä, miten sen pääpaino oli Manhattanin loistokkaassa kaupunginosassa. Toisaalta, siellähän ne kiinnostavimmat kuuluisuudet ja räväkämmimmät seurapiiripyrkyrit kai asuivat ja viettivät erikoista elämäänsä, joten sinänsä se kävi järkeen. Eikä toimittajan työ, nuoren naisen hämmästykseksi, ollutkaan niin hektistä kuin hän oli alun perin pienessä mielessään ajatellut, vaikka liikkumista ympäri ämpäri New Yorkia tapahtui pakostakin niiden erikoisten ihmisten ja näiden merkillisten tempausten perässä. Varmasti myös lehden tyyppi vaikutti juttujen sisältöön ja määrään. Tottahan toki reportaaseja täytyi kirjoittaa enemmän viikoittain ilmestyvään kuin kuukausittain julkaistavaan lehteen, tuumi alaskalainen itsekseen. Ehkä hän ryhtyisi opiskelemaan journalismia? Ainakin hän piti kirjoittamisesta ja kamerakin pysyi nuorikon kädessä ihan kohtalaisesti. Juliet tunsi varmasti tämän kaupungin Alicea paremmin singahdellessaan kaupunginosasta ja paikasta toiseen työnsä puolesta. Ja aivan kuin toimittaja olisi lukenut vastapäätä seisovan alaskalaisen ajatukset, kysyi tämä, mahtoiko Alice kenties olla eksyksissä. Pienen kiusallisen hiljaisuuden jälkeen tummatukkainen naisenalku nieli ylpeytensä ja myönsi olevansa enemmän tai vähemmän eksyksissä alkuperäiseltä reitiltään. ”Joo. Mulla on tässä kotona valmiiksi kirjotetut ohjeet” hän sanoi, vilautti blondiinille muistilehtiötään, ja jatkoi heti perään ”mun ois siis tarkotus mennä yhteen kukkakauppaan täällä, kävin siellä aiemmin työhaastattelussa ja lupasin viedä todistuskopioita sinne tänään. Sillä on niinkin hauska nimi kuin Flowers by Florence” hän hymähti, sillä nimi oli hänestä oikeasti aika nokkela. ”Luulis että toisella kerralla oisais vähän paremmin kulkea saman reitin mut mitä vielä!” hän päivitteli Julielle lahoa päätään hymyissä suin ja uskaltautui viimein kysymään tältä ”Ootko sä menossa tapaamaan jotain tärkeää kuuluisuutta?”
|
|