You make me feel invincible

Arki ja sen ongelmat tuntuivat juuri nyt äärettömän kaukaiselta. Kuten näin lähellä isoa ottelua kuuluikin, kaikki focus oli siinä ja vain siinä. Siinä, että se paino saatiin putoamaan, että viimeiset asiat omassa stategiassa hiottiin kuntoon, mediaesintymisissä jaksettiin painaa ja homma saatiin pysymään kasassa. Se prosessi oltiin käyty läpi ennenkin, mutta se raastoi edelleen hermoja ihan samalla tavalla. Brendan ei ollut hermostunut, hän oli vain sellaisessa keskittyneessä, odottavassa tilassa.
Ympärillä oli hyvä, tiivis tiimi, joka oli ottanut kopin käytännön asioista, ja hänen tehtäväkseen jäi valmistautua henkisesti ja olla oikeissa paikoissa suurinpiirtein oikeaan aikaan. 

Keskittyneen lisäksi mies oli äärettömän pahalla tuulella. Koska, ihan oikeasti, kuka ei olisi ollut kun weigh ineihin oli se alle vuorokausi? Vesi oltiin katkaistu, suola oltiin katkaistu. Oikeastaan kaikki ruoka oltiin katkaistu äärettömän pieniä lihamääriä lukuunottamatta, ja olo alkoi olla juuri sen mukainen, että oli pudottamassa sitä viimeistä kymmentä paunaa. Kylpyamme oltiin taas täytetty kuumalla vedellä - vedellä, jonka piti olla tarpeeksi kuumaa, että se aiheutti "kohtalaista kipua" mutta ei varsinaisesti polttanut - ja istuttu siellä se kymmenen minuuttia kiroamassa oikeastaan koko elämää. Sen jälkeen koko keho tuntui valtavalta sydämensykkeeltä, päässä heitti ja olo oli muutenkin loputtoman karmea.
Tässä vaiheessa tuntui ihan hyvältä idealta luopua koko ottelusta yhden vesipullon - tai edes yhden vesilasillisen - takia, mutta järki onneksi tappoi sellaiset ideat hyvin nopeasti. 

Valmentaja - tai vähintään joku assari - kulki tässä vaiheessa koko ajan mukana, koska terveysriskit olivat vähän turhan korkeita. Se jätti irkun kuitenkin omaan rauhaansa siksi aikaa, kun hän pakotti itsensä suihkuun ja samalla mietti, että millä ihmeellä edes pysyi siinä vaiheessa jaloillaan. "I need to go check up on some schedules. Keep an eye on him and let me know if something changes, will ya", valmentaja totesi Realle hyvin neutraaliin sävyyn, kun sulki kylpyhuoneen oven perässään ja kävi nappaamassa nojatuolille heitetyn hupparinsa ennen kun suuntasi ulos sieltä hyvin vaikuttavasta hotellihuoneesta.
Se oli mukava, neljissäkymmenissä menevä mies, joka hohkasi ammattimaisuutta mailien päähän. 

Irkku selvisi suihkustaan kunnialla ja onnistui kietaisemaan pyyhkeen vyötärölleen, ennen kun seurasi sen valmentajan jalanjäljissä. Hotellihuoneen viileä ilma tuntui ihoa vasten tajuttoman hyvältä, ja Brendan antoi itselleen luvan hetkeksi vain jäädä nojailemaan ovenkarmia vasten. "Is me family here yet?" Realta kysyttiin, kun oltiin kerran vedetty keuhkot täyteen sitä vähän raikaampaa ilmaa. Nopeasti tultiin siihen lopputulokseen, että olisi parempi pysyä edes jotenkuten liikkeessä jos ei meinannut jäädä siihen paikkaan lopullisesti jumiin, joten suunnattiin sitten yhdelle omista matkalaukuista kaivamaan jotain päälle pistettävää. 

Suu tuntui järjettömän kuivalta, mutta niin tuntui koko muukin keho. Brendan ei tässä vaiheessa enää edes tiennyt, mitä hikoili ulos, mutta todennäköisesti vähintään aivosolujaan. Oli vaikea olla edes siedettävällä tuulella, kun se jano hakkasi takaraivossa ja olo oli täydellisen loppuunpalanut. Hän oli tässä vaiheessa nähnyt jo untakin siitä, että oli juonut vettä, mikä oli surullista, mutta odotettavissa. Kaikkialle sattui ja kaikki tuntui karmealta. Omissa silmissä näytettiinkin jo holokaustiuhrilta eikä maltettu odotta sitä, että voitaisiin hypätä alas vaa'alta ja saataisiin välittömästi käteen gallona vettä.

Rea oli selvinnyt siinä mukana käsittämättömän hienosti. Se oli jopa auttanut järjestelemään sitä syömisen ympärillä pyörivää elämää ja muistutellut sitä, että yhdeltätoista piti syödä ne neljä mantelia, ja sitä rataa. Irkku oli siitä aivan käsittämättömän kiitollinen, ja ehkä muistaisi sen vielä jossain vaiheessa sanoakin. Muut naista olivat jo kiitelleetkin, ja valmentaja oli jopa kehunut ja ylistänyt sitä televisiossa.

"Any minute", punapää toisti Rean perässä zombiesävyyn ja päätti käyttää sen minuutin tai pari sitten siihen, että heittäytyi makaamaan parisängylle ja jäi siihen lähinnä muistelemaan, että miten hengitettiin. Ylös noustiin tasan siinä vaiheessa, kun sieltä ovelta kuului koputtelua, ja kiskottiin päälle vain bokserit ja farkut, jotka sattuivat olemaan sopivasti hollilla. Paitaa ei sattunut olemaan käden ulottuvilla, joten sen annettiin suosiolla olla. Hyvin raskaan pukeutumisoperaation jälkeen Brendan löysi tiensä takaisin sinne sängylle, joskin pönkitti selkänsä sängynpäätyä varten eikä maannut paikallaan ihan totaalisen kuolleena.

Koska jokainen perheessä oli ikuistanut sitä prosessia aiemminkin, niin kaikki olivat kyllä tainneet odottaa nimenomaan sitä ruumiilta näyttämistä. Heti kun O'Sheat saatiin sisälle siihen huoneeseen, alkoi hyvin äänekäs pulina joka sai varmaan naapuritkin kiroilemaan. Gloria oli sisällä ensimmäisenä ja varasti ensimmäisen halauksen, ainakin kymmenen poskisuudelmaa ja huomion ihan muuten vain. Se sai maansa myyneessä vapaaottelijassakin aikaan naurua ja hymyä. 

Muut jäivät hetkeksi pyörimään eteiseen ja halailemaan ja taputtelemaan Reaa hartialle, vaatimaan siltä kuulumisia ja kyselemään kaikki yhteen ääneen yrityksestä ja elämästä.
Tomaksen mukana oli myös moitteettoman nätti blondi, joka oli pukeutunut siistiin pikkumustaan mekkoon, ja näytti enemmän tai vähemmän siltä, että oli vain perin hämmentynyt, ja mahdollisesti aavistuksen starstruck. Se esittäytyi Charlieksi, ja oli ainut joka muodollisesti kätteli Reaakin.

Se näivettymisvaihe oli aina Glorialle rankkaa seurattavaa, koska se oli ehdotomasti niitä äitejä joka olisi mieluusti pakkosyöttänyt kaikkia lapsiaan vuorokauden ympäri ja kantanut niille vaikka koko maailman. Tässä vaiheessa ei ollut kauheasti mitä se olisi voinut tehdä parantaakseen kenenkään oloa. "How are you feeling? Have you eaten anything?" nainen huolehti joka tapauksessa, ja jäi omine lupineen pöyhimään niitä tyynyjä mitä Brendan oli kasannut selkänsä taakse. Hän antoi äitinsä puuhailla kaikessa rauhassa, eikä edes yrittänyt pistää vastaan. "Like death. Yes", sille myös vastailtiin tunnollisesti ja naurahdettiin vähän ilottomasti päälle.

Irlannin rintamalta ei ollut mitään suurempia uutisia, vaikka yleistä puhumista saatiinkin aikaan heti kättelyssä. Kaikki valuivat pikkuhiljaa sisälle ja alkoivat etsimään istumapaikkoja. Brendankin sai kasvoilleen väsyneen riemastuneen hymyn ja levitteli veljilleen käsiään, kun ne päästelivät ilahtuneita huutoja sen merkiksi, että olivat huomanneet hänen läsnäolonsa. Tällä kertaa kukaan ei edes harkinnut tervetuliaispainia.

Rea löysi tiensä siihen samalle sängylle, ja Brendan heitti käsivartensa sen hartian ylös. Takaraivo nojattiin puoliksi kuolleena ja puoliksi raukeana sängynpäätyä vasten. Jalkojen päälle osittain päätynyt peitto potkittiin pois siinä toivossa, että hän näyttäisi vähän vähemmän siltä että olisi valmis nukahtamaan siihen paikkaan. "We do more than train and run around", punapään oli pakko puuttua närkästyneenä siihen keskusteluun. "Show them the watch we got ya last week, babe", brunettea kehotettiin ja sille jaksettiin hymyillä vähän vilpittömämmin.

Jotenkin sen jälkeen mies sitten vihdoin rekisteröi sen uuden naisenkin, joka seisoi hyvin hiljaa Tomaksen kainalossa. "Uh... Who were ya again?" Brendan kysyi siltä suoraa ja vähän tökerösti. "Oh, yeah, right. Charlie, hey", nainen ryhdistäytyi välittömästi ja päätyi sitten kättelemään punapäätäkin. Se näytti vähän siltä, että oli odottanut toisenlaista näkyä, joten mies koki tarpeelliseksi vakuuttaa sille että "I'm not gonna look like this on Sunday." Cameronkin koki tarpeelliseksi kommentoida sitä asiaa, joten sille virnistettiin. "Everything's good, everything's great. I'm feeling good. I'm feeling ready", sille vakuuteltiin, "everything's right on schedule. I see him overreacting, I see him overextending, and I see him KO'd in second round." 

"That one" irkku vahvisti ja hymyili hyvin tyytyväisenä sille kellolle, joka oli maksanut ihan liikaa, mutta mitä ei kaduttu sekuntiakaan. Hän uskoi shoppailuterapiaan, joten olisihan se nyt ollut älyttömän töykeää jättää Rea kokonaan siitä pois. Se sai oikeastaan ihan mitä tahansa sattui haluamaan, ja oikeastaan aika paljon enemmänkin, kun ei kerta mitään kehdannut pyytääkään.

"Oh, yeah yeah yeah. We're proud to announce the newest addition to the O'Shea family", kommentoitiin sitten sitä koiraakin, jonka kuvaa nyt esiteltiin. Äitikin halusi sen nähdä, ennen kun palasi omiin puuhiinsa, eli tässä vaiheessa jostain syystä siirtämään Brendanin matkalaukkua ja pyöritelemään silmiään sille jonkun tason kaaokselle. Veljet loivat punapäähän vähän hassuja katseita, koska tiesivät kyllä että hän oli jo aiemmin julistanut että tähän elämään ei juuri nyt mahtunut eläimiä - eikä uusia lapsia. Molemmat oli, joten selkeästi hänen sanaansa ei kannattanut luottaa. 

Otsaa nojattiin hetkeksi Rean hartiaa vasten, ja ryhdistäydytiin siitä vasta kun nuorempi veli puhui siitä ajan lentämisestä. "Time is not flying", mies totesi hyvin kärkkäästi, "This day... This day has taken about 90 hours and we're not even through. There's the, uhm.. The pre-fight press conference today, right?" Mies katsahti Reaa, joka oli huomattavasti paremmin perillä aikatauluista. "At seven?" yritetiin vielä, mutta arvio saattoi heittää pari tuntia mihin suuntaan tahansa. "And weigh ins tomorrow. We'll try and get it over at 8, and then there's the official weigh ins at 4...." Katse kävi auki jääneellä vaatekaapilla, missä roikkui useampia pukuja. Hän ei ollut vielä edes miettinyt sitä pukeutumispuolta. Äiti tajusi vihjeen, loi nuorimpaan poikaansa merkitsevän katseen ja siirtyi tonkimaan niitä vaatepusseja. Seuraavaksi se sitten päivitteli sitä käsitämättömän kallista minkkiturkkia, mikä oltiin otettu varmuuden vuoksi mukaan. Mikä olisikaan parempi tapa peittää se nääntynyt olemus kun se, että kiskoisi päälle valtavan turkin ja iskisi aurinkolasit silmille?

Itsekseen muminaksi muuttunut monologi päättyi, kun puhuttiin vedonlyönnistä. "Have ya not put all yet money in me yet?" Brendan keskeytti veljensä kovaan ääneen ja muka hyvin järkyttyneenä, "and ya call yerself me brother. Bloody hell, mate. I'm disappointed." Rea tarkasteli jotain aikatauluihin liittyvää ja irkku sai kerättyä jostain viimeinkin tarpeeksi energiaa, että haroi kosteita hiuksia pois kasvoiltaan. Hiuskuontalo oli taas päässyt tarpeeksi pitkäksi, että se pitäisi varmaan oikeasti letittää. Viimeksi se oli ollut sellaisessa kiusallisessa välivaiheessa, että oli ollut juuri tarpeksi pitkä ollakseen tiellä, ja juuri tarpeeksi lyhyt että sitä ei ollut saanut millään ilveellä kiinni. 

"So that means Dana is going to blow up my phone right around ten over eight, right?" Brendan hymähti siihen aikatauluasiaan. Isä ja äiti loivat häneen molemmat yhtä aikaa moittivan katseen, mutta kyllä nekin sen hänen aikataulujen puutteensa tiesivät ja olivat luopuneet tappelusta jo aikapäivää sitten. "I don't wanna be there on time", irkku vielä totesi ja valui vähän enemmän makuuasentoon. "How long ya think it'll take for Woodley to freak the fuck out and leave? Ten minutes? Fifteen, maybe? Maybe we should give him twenty minutes in case he's got a good day, ya know." Asiaa pohdittiin lähinnä Rean kanssa.


Samalla rekisteröitiin se bruneten irvistely sille turkiksellekin ja näytettiin taas dramaattisen loukkaantuneelta. "Yer breaking me heart, babe", naiselle todettiin ja nostettiin käsi sydämelle, "tell me ya got a word about my clothing choices too. I know mom does." Ei sillä, että Brendan ottaisi vaatetusneuvoja vastaan yhtän keneltäkään. Isä oli opettanut, että menestyneet ihmiset käyttivät pukuja, ja se oli tarttunut, mutta kaikki muu meni ohi korvien. Ja tässä vaiheessa hän saattoi pukea päälleen ihan mitä tahansa, eikä kukaan voinut sanoa asiaan mitään.


"Hey it's yer loss", mies virnisti Cameronille kun se väitti ettei takuulla löisi hänen puolestaan vetoa. "I'm telling ya it's gonna be good, though. I got a really good feeling about this whole thing. Going back to basics was good, we got time to re-evaluate and prioritise. It was good. Me takedown defence has never been this good, and this left hand right here... Just waiting to meet his face." Mahtailevista sanoista huolimatta äänensävy oli oikeasti todella varma ja tyyni.


Mahtailu loppui siihen, että äiti kiskoi sängylle jonkun puvun. "Mom", Brendan huokaisi ja kumartui pois äitinsä ulottuvilta, kun se päätyi haromaan hiuskuontaloa. "I'm not wearing that. I know how to dress meself. I'm going with the fur." Cormackin taputteli vaimoaan hartialle. "And me hair is not to long. Have ya seen Tomas? He looks like a hobo!" vieritettiin sitten keskustelua muiden niskoille ja pudisteltiin Realle päätä. Käsi ojennettiin Tomakselle, jonka annettiin käytännössä vetää hänet sängystä jaloilleen. Päässä heitti sekin, mikä oli helvetin hienoa. "Yeah I gotta get some cornrows going", Realle mumistiin, "Maria can do it though."

Charlie näytti hyvin vaivaantuneelta siitä, että Brendan hyppi pystyssä puolialasti, joten sille suotiin hymy. "Ya want a drink?" irkku kysyi, ja seuraavaksi oli jo noutanut sille minibaarista kokistölkin. 

"Woodley brags about walking around at 205 lbs. He has got to be fucking losing it right now", Brendan pohti asiaa. Vastustaja oli luonnostaan huomattavasti häntä isompi, mutta kieltämättä hänkin oli saanut painonsa pysymään hyvin kiitettävissä luvuissa sen jälkeen kun oli aikoinaan siirtynyt lightweightista yhden ylöspäin. Nyt kiitos sen, että lihaksia oli pitänyt rakentaa saikuttelun jälkeen tosissaan ja aloittaa todellinen bulking season, oltiin menty itsekin sen 190 tienoilla sen tavallisen 180 sijaan. Ja siksi pudotettiin nyt sitten viimeisinä viikkoina se melkein 30 paunaa.


Hartioita pyöriteltiin, kun saatiin se tölkki pois kädestä, ja jäätiin sitten venyttelemään hyvin raukeasti. Samalla mietittiin sitä vaatepuoltakin. "Yes", punapää sitten vain totesi Realle ja silmäili sitä vaatekaappia vielä uudestaan turvallisen välimatkan päästä. "I need sunglasses, too. I look like a holocaust victim and that's not a good look on me", Brendan sitten vielä myönsi ja jaksoi sentään hymyillä päälle.
Lähinnä se näivettynyt olo oli tietysti korvien välissä, mutta kyllä sen nyt näkikin aika kauas. Sunnuntaina olisi ihan eri meno, kun lihakset saataisiin pumpata taas täyteen ja pääkin rupeaisi toimimaan. 

Hetken Brendan antoi itsensä vain seisoskella ja kerätä energiaa - ja tuijottaa aivan liian keskittyneenä sitä Charlien juomisprosessia. Kovin pitkään siitä ilosta ei nautittu, vaan suunnattiin sitten käymään vaatteita läpi ilman mitään sen suurempaa missiota. Mitä mahtipontisempaa ja näyttävämpää, sitä parempi. Isä viitottiin mukaan katselemaan kelloja, joita oltiin niitäkin kannettu mukaan varmuuden vuoksi useita.


Muut jäivät taas puuhailemaan omiaan ja puhumaan kaikesta ja eivät mistään, kunnes Rean puhelin muistutti olemassaolostaan. Sitä omaa oloa pohdittiin hetki. "I feel like I'm no doubt making weight", irkku tiedotti, ja jätti sitten kellot isänsä käteen ja suuntasikin huoneen nurkkaan, mihin oltiin roudattu jo aiemmin vaaka. Farkut kiskottiin jalasta - Charlieta ajattelematta - ja sille astuttiin, tuijotettiin hetki niitä numeroita. "176", julistettiin. "Tell him that" lisättiin vielä Realle, astuttiin alas vaa'alta ja työnnettiin se jalalla vähän sivumpaan. "6 to go, huh", isä vielä tokaisi ja sai nyökyttelyä. "7 to go, down with 20."

Ja muina miehinä siirryttiin sitten takaisin vaatekaapille ja viimein oikeasti valittin sieltä kokonainen setti sen sijaan, että oltaisiin vaan randomisti käyty vaatteita läpi. "Whatcha gonna wear?" tajuttiin kysyä bruneteltakin, ja se sai tietysti Glorian ja Charlienkin terästäytymään. 

"Oh, wow. Don't mind him", Tomas tokaisi siihen punnitusepisodiin nauraen, ja vasta se sai punapäänkin muistamaan sen uuden tytön läsnäolon. Sitä vilkaistiin hartian yli ja näytettiin hyvin viattomalta. "I'm sorry", todettiin, vaikka ei kovin pahoittelevalta kuulostetukaan ja varmuuden vuoksi pullisteltiin vielä hauiksia siihen päälle ja poseerattiin, ihan vaan että saatiin vähän rikottua sitä aavistuksen kiusalliseksi muuttunutta ilmapiiriä. "I get paid to run around half naked. It's okay. It doesn't count." Se oli totta. Otellessa mentiin pelkissä shortseissa. Treenatessa mentiin usein pelkissä shortseissa. Open workouteissa mentiin pelkissä shortseissa. Useimmissa kuvauksissa mentiin pelkissä shortseissa. Weigh ineissäkin sai hyppiä puolialasti. Haastattelut ja pressitilaisuudet olivat ainoat, missä oikeasti jaksettiin edustaa vaatteet päällä alusta loppuun. Ei kovin hyvä alavalinta, kun halusi brassailla vaatteilla.  


"Just curious", Brendan totesi vuorostaan Realle, kun se kyseli haastavaan sävyyn hänen mielipidettään siihen omaan vaatetukseensa. "Ya always look nice", mies lupasi ja jatkoi sitten omiin aiheisiinsa: "I'm going way overboard. I need everyone to look at me and think I've gone mad." Turkis vedettiin varmuuden vuoksi päälle kokeilevaan sävyyn nyt jo ja esiteltiin sitä varmuden vuoksi päitään pudisteleville veljille ja hämmentyneelle Charlielle. Brendan olisi omasta puolestaan voinut kävellä sinne lavalle vaikka pelkästään ne bokserit jalassa ja turkis päällä, mutta sitä ei varmaan katsottaisi hyvällä.


Naiset lähtivät selvittelemään sitä bruneten asutilannetta. Brendan löysi itselleen aurinkolasit, iski ne päähän ja heittäytyi takaisin sängylle makaamaan, turkkeineen kaikkineen. "We got gum?" mies tiedusteli ja isältähän sitä löytyi. Kun äiti ja Rea karkasivat paikalta, he saivat hyvin aikaa puhua hetken Cameronin töistä, Tomaksen uudesta pyöräilyharrastuksesta ja kaikesta muusta sellaisesta arkipäiväisestä, mikä yleensä tuppasi unohtamaan. Kovin kauaa sitä ei kestänyt, kun ilmeisesti se mekkokin oli päätetty. Yläkroppaa ja päätä kohotettiin tarpeeksi, että irkkukin sai silmäistyä sitä valittua asukokonaisuutta. "Looks good" hän vakuutti.


"We were just talking about Sam", Brendan muisti sitten informoida Reaakin, "she's gonna come and hang out with them tomorrow. We'll have breakfast in the morning after the weigh ins, if ya wanna join us."