We're different and the same, gave you another name

Andrea oli kyllästynyt, pitkästynyt ja turhautunut. Howardin kuolemasta oli jo viikon verran ja yhtä kauan Andrea oli viettänyt aikaa neljän seinän sisällä. Hän oli liikkunut vain poliisilaitoksen ja Derekin asunnon väliä. Sekin oli kolme päivää sitten, kun nainen päätettiin siirtää turvallisuussyistä muualle poliisiasemalta. Tietysti johtoporras oli päättänyt, että paras paikka naiselle oli ehdottomasti jonkun etsivän luona. Kyseinen etsivä sattui vielä olemaan Derek Brewer - juuri se inhottava ja kuvottava itsekeskeinen kusipää, jonka olisi sietänyt painua niin kauas kuin jalat kantoivat. Andrea oli kyllä esittänyt vastalauseen - erittäin kiivaan sellaisen - kun hän oli kuullut joutuvansa Derekin holhottavaksi. Mies oli kerta kaikkiaan viimeinen ihminen maan päällä, jonka kanssa Andrea halusi viettää yhtään enempää aikaa, kuin mitä oli pakko. Kukaan ei tietenkään kuunnellut häntä, vaan Andreaa vain neuvottiin hillitsemään hermonsa ja sopeutumaan tilanteeseen. Miten kukaan saattoi sopeutua sellaiseen tilanteeseen? Andrea ei edes ymmärtänyt, miksi hän tarvitsi ympärivuorokautista valvontaa. Joku oli yrittänyt selittää naiselle, että hän oli suuressa hengenvaarassa, sillä nainen oli ainoa todistaja Harold Leathermanin raa'assa murhassa. Andrea piti varoitteluita kuitenkin yhtenä suurena ylireagointina. Hän oli aina pärjännyt yksinään, eikä tämä tilanne tehnyt poikkeusta.

Vaihtoehtoja ei kuitenkaan tuntunut olevan, kun viranomaisten kanssa oltiin tekemisissä. Siksi Andrea oli raahautunut vastahakoisesti Derekin luokse vähäisten tavaroidensa kera. Hän oli yrittänyt pyytää, että saisi hakea tavaroitaan kotoaan, mutta pyyntö oli torjuttu tiukasti. Kukaan ei saanut tietää, että Andrea oli edelleen kaupungissa! Jos nainen tarvitsi jotain, hänen piti toimittaa siitä lista Derekille, jonka tehtäväksi jäi toteuttaa naisen toiveet. Jep, ihan kuin Andie olisi luottanut, että Derekin kaltainen mörökölli osasi hankkia kaiken, mitä hän tarvitsi.

Kolme päivää ja kaksi yötä Derekin luona olivat olleet silkkaa kidutusta. Mies vaikutti olevan oikea hapannaama, jolta irtosi vain piikikkäitä kommentteja ja ylimielisiä tuhahduksia. Hugo - Derekin veli - sen sijaan oli huomattavasti mukavampi ja rennompi tapaus, mikä teki tilanteesta edes hieman siedettävämmän. Kun Derekistä ei ollut juttuseuraa, oli Andrea tukeutunut vahvasti Hugoon. Harmi vain, että ensihoitajana työskentelevä mies oli vähän kotona, joten suurimman osan ajasta Andie sai viihdyttää aivan itse itseään. Hän oli ehtinyt tutustumaan päiväsajan saippuasarjatarjontaan useaan otteeseen, lukemaan yhden, jos toisenkin naistenlehden kannesta kanteen ja vallannut tavaroilleen tilaa kylpyhuoneesta - ihan vain Derekin kiusaksi nainen oli levittänyt tuoksuvat lotionit ja ryppyvoiteet mahdollisimman leveästi. Aamuisin kuuluva kolina ja kiroaminen olivat varmoja merkkejä siitä, että hän kävi miehen hermoille ilman, että suoranaisesti teki mitään. Se sai hymyn kaartumaan naisen huulille äärimmäisen voitonriemuisena. Eipä sillä, ei Andrea ollut muutenkaan erityisen vieraskorea. Vähissä vaatteissa koikkelehtiminen oli silkkaa julmaa kiusaamista ja hömppäelokuvien tuijottaminen illasta toiseen raastoi taatusti Derekin hermoja niin, että mies oli varmasti vähällä kuristaa Andrean siihen paikkaan. Toisaalta, Andrea oli kuin kotonaan - kuten Derek oli häntä kehoittanutkin. Hän viihtyi yleensä vain paria kokoa liian isossa t-paidassa tai collegessa kotonaan. Romanttiset elokuvat kuuluivat myös naisen iltarutiineihin. Mikä sen parempaa, kuin katsella iltamyöhään sohvalla peiton alla mieltä lämmittävää elokuvaa ja kömpiä vasta sitten vällyjen väliin. Niinpä.

Joka tapauksessa, päivä oli ehtinyt jo iltapäivään, kun Andrea vielä venytteli raukeasti sohvalla ja odotti Derekin saapuvan kotiin kauppareissulta. Hänellä oli päällään vain tummanruskeat pitsialusvaatteet, ylisuuri collegepusero ja mukavat, lämpöiset tossut. Vaaleat kutrinsa nainen oli kietaissut ponihännälle. Meikkiä hänellä ei ollut ripsiväriä enempää. Mitäpä sitä turhaan ehostautumaan, kun hän ei ollut menossa mihinkään. Paitsi, että tänään nainen oli päättänyt ottaa tehtäväkseen hankkiutua ihmisten ilmoille - edes hetkeksi. Derek oli pitänyt tiukasti - turhankin tiukasti, jos Andrealta kysyttiin - kiinni siitä, että nainen ei saanut liikkua mihinkään. Se harmitti Andreaa suunnattomasti. Eihän häntä mitkään maailmanluokan gangsterit jahdanneet! Pieni kävelyreissu, tai piipahtaminen jossain lähikaupassa olisivat tehneet enemmän kuin hyvää naisen mielenterveydelle, mutta myös mielialalle. Kyllä sitä nyt itse kukin oli pahalla tuulella, jos joutui nököttämään sisätiloissa päivästä toiseen. Ovi kävi ja keskeytti Andrean ajatuksen juoksun. Herra Sitruuna asteli sohvan ohitse suoraan keittiöön, mutta se ei lannistanut Andreaa. Päin vastoin. Nainen sysäsi iloisesti viltin jalkojensa päältä syrjään ja ponnahti ylös, seuraten sitten miehen perässä keittiöön. "Toitko sä mitään hyvää?" Nainen tiedusteli muka huolettomasti ja siirtyi penkomaan kauppakasseja heti, kun Derek oli saanut laskettua ne käsistään. Hymy kaartui leveänä ja hyväntuulisena Andrean huulilla. Kyllähän miehen nyt oli pakko suostua päästämään hänet edes hetkeksi ulos. Lähtisi sitten vaikka seuraksi! "Derek", Andrea aloitti maanitellen ja venytti viimeistä e-kirjainta tarkoituksella. Hän loi anovan katseen mieheen päätään kallistaen. Andrea muistutti vähintäänkin teini-tyttöä, joka oli pyytämässä vanhemmiltaan lupaa päästä koulun kuumimman pojan kotibileisiin perjantai-iltana. "Mä olen ollut nyt kolme päivää neljän seinän sisällä ja tässä alkaa itsekukin tulla hulluksi... Joten, oiskohan mitenkään mahdollista, jos mä pääsisin edes hetkeksi käymään ulkona? Ihan puoli tuntia vaikka vaan. Ja sä voit lähteä seuraksikin", vau! Andrea onnistui kuulostamaan vilpittömän ystävälliseltä, eikä hänen puheeseensa kätkeytynyt kertaakaan ivallista sävyä. Se, jos mikä oli harvinaista Derekin kohdalla!