In the darkest point of night I want you to be here

Riley oli sillä hetkellä äärimmäisen pelottava sekavan käytöksensä takia. Se vaikutti juuri siltä, että olisi saattanut tehdä ihan mitä tahansa. Niinpä Gemma koki paremmaksi vaihtoehdoksi olla hiljaa ja kuunnella sitä raivoa – sitä, kuinka Riley haukkui sitä lutkaksi ja huoraksi ja mitä vielä. Ne haukkumasanat eivät kyllä menneet kovin syvälle ihon alle. Varsinkaan, kun Riley oli jossain kohdissa ihan oikeassa. Se itsekin uskoi, että oli syypää siihen hairahdukseen Isaacin kanssa. Hairahdukseen. Saattoiko sitä sellaiseksi kutsua? Olihan Gemma ollut järjissään. Ainakin melkein. Oli sen illan aikana nautittu viiniä ja absinttia, joista ainakin jälkimmäinen oli humahtanut päähän. Ei se alkoholin vaikutus kuitenkaan poistanut sitä tosiasiaa, että Gemma oli halunnut sitä. Ei se ollut ollut alkoholin syytä. Se oli halunnut Isaacia – halusi varmaan vieläkin.

Ei brunette kyllä sillä hetkellä Isaacia sillä tavoin kerennyt ajatella. Ei todellakaan, koska Riley tuntui muuttuvan koko ajan vain aggressiivisemmaksi. Se tilanne muuttui vielä pahemmaksi Isaacin saavuttua paikalle. Ymmärrettäväähän se oli: Rileytä ihan varmasti sattui nähdä Isaac Gemman kanssa samassa tilassa. Ihan varmasti Isaaciakin sattuisi, jos se Rileyn mysteerimies olisi siellä. Gemmalla oli oikeus luulla niin, koska hän oli nähnyt sitä samaa omassa elämässään. Judaksen vaimo Annie nimittäin vihasi sitä, katsoi aina nenää pitkin, jos näki sen jossain. Se oli ihan luonnollinen reaktio. Mutta kovinkaan luonnollista ei ollut se, kuinka suuresti Riley reagoi. ”It was me”, Gemma yritti puolustaa Isaacia sen Gemman raivon jälkeen, ”I started it. Blame me.” Ei Riley taitanut ottaa sitä kuuleviin korviinsakaan. Sen mielestä oli parempi suunnitelma rynnätä pois koko tilanteesta ja saada siten Isaac peräänsä.

Gemma ei tietenkään kehdannut mennä mukaan. Se jopa mietti hetken, että olisiko lähtenyt. Mutta ei niin kai voinut tehdä. Niinpä brunette vain kuunteli sitä huutoa ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Kirosi sitä, että sillä oli joku sairas tarve pyytää kaikkea anteeksi. Se ajatus huuhtoutui pois mielestä nopeasti, kun Isaacin äänensävy oli muuttunut. Jotain rauhoittelun sanojakin Gemma oli kuulevinaan. Kun Isaac sitten palasi olohuoneeseen, Gemma tiesi, miksi. Rileyllä oli ase. God bless Ameica ja sen aselakeja. ”Riley”, Gemmakin haukkoi henkeään. Isaac oli tullut siihen hänen eteensä mitä luultavammin suojelumielessä. Se ei kuitenkaan ollut ollut kovinkaan fiksu veto – se näytti saavan Rileyn entistä kiihtyneempään tilaan. Sen vuoksi Gemma veikin toisen kätensä Isaacin alaselälle, puristi sen paidanhelmaa peloissaan. Rehellisyytensäkö takia Gemma kuolisi? Eikö Gemma enää kerkeäisi etsiä Roccoa ja Mayaa ja sanoa molemmille rakastavansa niitä?

Sitten se tilanne laukesi. Ase ei. Sen sijaan se ase oli pian Isaacin naamalla, ensin vain kerran, mutta sitten Riley ei tuntunut pystyvän lopettamaan. ”Riley! Stop it!” Oli brunetenkin lopulta mentävä väliin. Lopulta se vaaleaverikkö lopetti Isaacin mukiloinnin ja tiputti aseenkin lattialle. ”You’re dead to me”, vaaleaverikkö lausui, ennen kuin nappasi avaimet käteensä ja oli lähtemässä pois kokonaan. Gemman oli yritettävä estää. ”You can’t drive!” Gemma panikoi lähtiessään Isaacin viereltä. ”Please, stay, I can, I can go. You don’t have to do this! I’ll, I’ll never see Isaac again, okay?” Rileyyn ei näköjään saanut sillä hetkellä kontaktia ollenkaan.

Se tilanne oli kuin jostain helvetin rikosleffasta. Gemma ja Isaac eivät kuitenkaan toimisi päähahmoina vaan niinä helvetin ruumiina, joita sitten tutkittaisiin. Parhaansa mukaan brunette yritti kyllä pitää järjen päässään, muistuttaa itselleen, että ei se vaaleaverikkö heitä varmaan oikeasti ollut ampumassa. Se oli vain niin sekaisin, että oli ottanut sen aseen käteensä, kun ei muuta keksinyt. Ehkä. Eihän Gemma edes tuntenut Rileytä. Oli oikeastaan nähnyt sen vain muutamaan kertaan. Mutta Isaac tunsi tyttöystävänsä varmaan paremmin kuin kukaan muu. Olisiko siis pitänyt huolestua toden teolla, kun Isaackin jo pakitti taaksepäin? Järjestä ei sen asian tajuamisen jälkeen ollut enää tietoakaan ja Gemma huomasi nyyhkyttävänsä paniikkisena. ”I’m so sorry”, se onnistui lausumaan ääneen. Sitä anteeksipyyntöä ei sillä kertaa oltu tosin tarkoitettu Rileylle vaan Isaacille. Edellä mainitulle niitä oli lausuttu ääneen jo liian monta kertaa.

Loppujen lopuksi Gemmaa tai isaacia ei kumpaakaan ammuttu. Isaac ei kyllä jäänyt vammoitta vaan Riley oli iskenyt sitä käsiaseella päähän. Ne eivät olleet edes olleet mitään pikkuiskuja vaan Gemma saattoi vaikka vannoa, että ne jättäisivät jäljen jos toisenkin. Gemma ei kuitenkaan kerennyt jäädä katsomaan Isaacin vammoja sen pidempään, koska sen oli mentävä Rileyn perään. Alkoholi ja ajaminen ei ollut hyvä idea – se opetettiin jo lapsillekin. ”No, keep him”, Riley selitti itkunsekaisena ja nappasi auton avaimet käteensä, ”you’ll make a fucking amazing couple!” Gemma yritti vielä mutista Rileyn nimeä anovaan sävyyn, mutta ei se kuunnellut. ”Riley.. Riley!” Brunette lopulta huusi. Se jopa asteli muutaman askeleen ulos Rileyn perässä, mutta lopulta palasi sisälle. Ei Riley kuuntelisi.

Niinpä Gemma käveli takaisin Isaacin luo. ”I couldn’t stop her, she wouldn’t listen”, brunette pahoitteli jännittyneenä. Sitten kavahti hieman taaksepäin nähdessään Isaacin pitelevän sitä asetta. Ei poika loppujen lopuksi tehnyt sen aseen kanssa mitään ja Gemma uskaltautui kohottamaan katseensa sen kasvoihin. ”Oh my God”, Gemma asteli lähemmäs Isaacia, ”you’re bleeding.” Brunette kohotti kätensä sen kasvoille, ei kyllä koskenut niitä, kun ei viitsinyt. Gemma melkein koski Isaacia antaakseen tukea, mutta ei tehnyt sitäkään. ”You did nothing”, tyttö aloitti, ”and yes, yes, we should call 911.. But you need help, too! Where’s the nearest hospital? I’ll drive you there. You could have concussion!”

Gemma kehotti Isaacia tulemaan perässään ja käveli eteiseen. Brunette ei ollut edes kerennyt riisua päällysvaatteitaan eli se sai vaan napata toisen auton (Isaacin kai) avaimet käteensä. Avaimet hän laittoi toistaiseksi farkkujensa taskuun. Käsiä hän nimittäin tarvi kaksi – toisella hän soittaisi hätänumeroon ja toisella avustaisi Isaacia eteenpäin. Isaacin mielestä sitä apua ei tarvittu, mutta Gemma ei ollut samaa mieltä ja pakotti Isaacin nojaamaan itsensä osittain. Sitten se sai nostaa puhelimen korvalleen ja puhua miellyttävän kuuloiselle naiselle. ”What’s your plate number?” Se joutui varmistamaan Isaacilta samalla, kun irrotti Isaacista saadakseen auton ovet auki. Sitten Isaac olikin jo kyydissä, Gemma ratissa ja he olivat matkalla sairaalaan. ”That’s the best we could do”, brunette sanoi ja laski puhelimen pois kädestään, ”they promised they’d search for the car.” – ”Are you okay? Does it hurt? Are you feeling dizzy? Nauseous?” Oli varmaankin turhaa lausua ensihoitajalle aivotärähdyksen oireita, mutta ei se voinut estää itseään.

”Of course I have a driver’s license”, Gemma aloitti ärsyyntyneenä, ”I wouldn’t have offered otherwise.” Ei tyttö yleensä niin helposti ärsyyntyvä ollut – sillä hetkellä stressi vaan teki kepposiaan mielelle. Bruneten oli vaikeaa ylipäätään ajatella selvästi. Puhelu hätäkeskuksessa vastanneen miehenkin kanssa oli jotenkin sekava. Miesraukka joutui kysymään koko ajan tarkentavia kysymyksiä, ja Gemma meinasi ensin antaa niille Isaacin auton rekisterinumeron. Isaac kuitenkin tajusi kertoa ne molemmat ja oikea rekisterinumero saatiin kerrottua kohteliaalle miehelle. Se olisikin ollut jotain, jos rekisterinumero olisi ollut väärä – silloin Gemma ja Isaac pysäytettäisiin turhaan. Gemma ei sitä paitsi halunnut hukata yhtään aikaa Isaacin kohdalla vaan hän tahtoi sen sairaalaan mahdollisimman nopeasti. Kai se oli vähän ylireagointia, mutta ei sille voitu mitään.

Auton puolella Gemma sai mutista ”I’m sorry” kun Isaac kehotti sitä keskittymään ajamiseen. Siihen keskittymiseen tarvitsi turhaa kiroamista, mutta lopulta Gemma mielestään sai rauhoitettua itsensä sen verran, että ajaminen sujui. Ei kyllä kovinkaan sujuvasti, mutta sujui kuitenkin ja he ihan varmasti pääsisivät hengissä sairaalalle asti – jos pääsisivät. ”I should never have come”, brunette huomasi aloittavansa. Se joutui pyyhkäisemään toisella kädellään poskelle vierineen kyyneleen ja sitten se jo pakotti itsensä rauhoittumaan. Ei se voinut alkaa itkeä, sen oli koottava itsensä ja pidettävä pää kylmänä. ”It was a mistake. I just, I felt so bad after it all happened and I couldn’t.. I just couldn’t be silent. I had to tell her.” Jossain määrin Isaacin oli oltava vihainen. Ilman bruneten liian hyväsydämistä luonnetta mitään ei olisi tapahtunut. Riley ei olisi koskaan seonnut sillä tavoin eikä lähtenyt ajamaan humalassa – kaikki olisi niin kuin piti.

Loppumatkan aikana Gemma kerkesi vielä huolehtia Isaacin hyvinvoinnista vähän lisää. Sen kristillisen (miten yllättävää) sairaalan tiskillä brunette sitten vuodatti toden teolla huoliaan, jotka sielläkin leimattiin turhiksi – tai ei ainakaan kovin akuuteiksi. Niinpä Gemma pääsi Isaacin kanssa istumaan, sai sentään pussin jäitä mukaansa. Brunette kietoi sen pyyhkeeseen ja painoi sen hellästi Isaacin silmäkulmaa vasten. ”You’re not fine”, brunette puri alahuultaan estääkseen itseään itkemästä, ”nothing’s fine. Everything’s a fucking disaster.” Gemma pudisti päätään voidakseen keskittyä nykyhetkeen ja kuunteli sitten Isaacin huolia, jotka eivät kohdistuneet siihen itseensä vaan Rileyhin. Gemma avasi suunsa sanoakseen jotain, sitten sulki sen. Ei se halunnut valita vääriä sanoja. ”You do realise we wouldn’t probably find her?” Tyttö kysyi varoen. Sitten se vei kätensä Isaacin reidelle. ”Police officers are searching for her as we speak. They will find her. And who knows, maybe she’s back home already?”

Kaikki ne Gemman lohdutukset olivat hetken kuluttua turhia. Sinne sairaalalle nimittäin oli kuulemma tulossa hätätapaus – joku tyttö, joka oli ajanut ulos tieltä suoraan kiviseinämää päin. Gemma irrotti otteensa Isaacista ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. Se oli Riley. Isaac sitten reagoikin suuremmin – nousi jopa ylös. ”Isaac, please, calm down”, Gemma yritti rauhoitella sitä. Se ei kuitenkaan auttanut, koska pian ovista sisälle kärrättiin sairaalasängyllä liian tutun näköinen vaaleaverikkö. Se oli Riley. ”Oh my God”, brunette huokaisi ja vei kätensä suunsa peitoksi.