Life is not only knowing what you want...

Tavallisesti Happy olisi ollut innoissaan Liamin kotiinpaluusta ja eritoten siitä mukana tulleesta viinistä, mutta nyt tyttö sai hädintuskin vedettyä kasvoilleen jonkun ilahtunutta muistuttavan ilmeen, kun poika heilutteli pulloa ja ruokakassia eteisestä keittiötä kohti suunnistaessaan. ”I’m happy I didn’t die as well”, vastattiin, vaikka se oli kyllä ehkä vale. Kuoleminen tuntui melkein armolliselta vaihtoehdolta tähän verrattuna, mutta siitä huolimatta tyttö tassutteli vain vähän normaalia verkkaisemmin askelin keittiön puolelle ja veti ruokapöydän asemaa ajavan saarekkeen alta esiin baarijakkaran, jolle istuutui. ”Sure I did”, Happy totesi ohuesti hymyillen ja jätti käyttämättä oivan tilaisuuden pojalle kettuiluun. Se vähäeleinen olinpaikan tiedustelukin oli aika out of character -toimintaa häneltä, mutta kun aivot olivat täynnä sekavia ja ahdistavia ajatuksia, ei nokkelille vastauksille oikein jäänyt tilaa.

Siitä istumapaikalta oli hyvä näköala saarekkeen toisella puolella ruokapaketteja availevaan ja astioita etsivään Liamiin. Poika oli niin hyvällä tuulella, että Happysta tuntui jo valmiiksi pahalta tuo puolesta. Ehkä hänen pitäisi vain pitää suunsa kiinni. Jos hän kuitenkin oli aikeissa tehdä abortin – oliko hän? – niin miksi Liamin edes pitäisi tietää. Kertominen tekisi vain kaikesta paskamaista ja vaikeaa. Happy seurasi sen toimia hermostuneena ja pää tyhjää lyöden, kunnes juuri ennen pojan selostuksen alkua päätti, ettei kertoisi sille mitään. Ei sen tarvitsisi tietää. Päästyään ainakin hetkellisesti yksimielisyyteen itsensä kanssa Happy pystyi viimein keskittymään Liamin tarinaan. Ei hänen tietenkään olisi pitänyt yllättyä siitä, miten suoraan Liam alkoi selostaa jostain englantilaisesti Irenestä ja noiden baarin vessaan sijoittuneesta seksiaktista, koska oikeasti he puhuivat tällaisesta vähän väliä. Se oli tavallaan heidän juttunsa: yhdessä asumisen vakavuus kuitattiin sillä, että molemmat harrastivat tahoillaan myös muita juttuja ja niistä puhuttiin seuraavana päivän kovaan ääneen ja välillä räkäisesti nauraen viinilasin ja noutoruuan ääressä. Mutta siinä missä tyttö olisi normaalisti kysynyt tarkentavia kysymyksiä ja osoittanut kiinnostustaan Liamin tarinaa kohtaan, istui Happy nyt kasvot ilmeettömänä tuijottamassa sen iloista huitomista.

Vasta liian pitkäksi venyneen tuijotuksen jälkeen Happy tajusi, että Liam odotti hänen reaktiotaan siihen hulvattomaan tarinaan. ”Sounds nice”, tyttö sanoi robottimaisesti ja käänsi katseensa pojan kasvoista niihin ruoka-astioihin. Happy ei pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin sitä, että Liam oli ollut panemassa jotain muuta tyttöä sillä aikaa, kun hän oksensi sisuskalujaan ulos sen lapsen takia. Sen lapsen. Vatsassa tuntui taas epämiellyttävä muljahdus. Hiljaisuus heidän välillään alkoi venyä, eikä Happy halunnut katsoa ylös pöydästä, koska tiesi että olisi löytänyt Liamin kasvoilta hämmentyneen ja ehkä loukkaantuneenkin ilmeen. Kun poika rikkoi hiljaisuuden kysymällä, oliko Happylla kaikki kunnossa, tyttö kohautti olkiaan ja tarttui passiivisaggressiivisesti siihen pöydälle laskettuun lautaseen ja yhteen ruokapaketeista. Ei hän ollut edes varma halusiko syödä, mutta käsille oli vain saatava jotain tekemistä. ”I’m fine. I just really don’t need to hear about you fucking some skank in some bar’s bathroom”, läväytettiin samalla kun ruokaa alettiin melko voimakkain ottein nostella lautaselle. Happy huomasi heti kuulostavansa huomattavasti kireämmältä kuin oli ollut tarkoitus, muttei sille enää oikein mitään voinut. Hän ei ollut koskaan tuntenut sellaista mustasukkaisuutta Liamista ja järjellä ajateltuna tiesi itsekin käyttäytyvänsä epäreilusti. He eivät olleet parisuhteessa, eikä Liamilla ollut mitään velvollisuuksia häntä kohtaan, minkä lisäksi muut suhteet olivat tähän asti aina olleet hänelle aivan ok. Eihän toinen olisi mitenkään voinut arvata, etteivät ne yhtäkkiä olleetkaan. ”I’m sorry, if you want to tell me more about your drunken fucks then please, go ahead”, tokaistiin ja pojalle osoitettiin äärimmäisen teennäinen mairea hymy. ”Did you meet anyone else while you were gone?”

Se kaikki, koko Liamin olemus ja se helvetin typerä tarina, sai Happyn pahalle tuulelle. Miksi sen piti olla tuollainen, pirteä ja rento – siis oma itsensä. Ja vielä sekin, että poika oli aiemmin sanonut olleensa hänestä vähän huolissaan. Varmaan ihan helvetin huolissaan, kun oli kerran ehtinyt panemaan ainakin yhtä vierasta tyttöä siinä huoltensa lomassa. Ei sille varmaan tullut mieleenkään miten mukavaa Happylla oli ollut pyöriä yksin heidän asunnossaan ja voimassa huonosti ja tekemässä miljoonittain raskaustestejä (Happy ei ärtymykseltään pystynyt hahmottamaan, ettei Liam voinut tietää sellaista, koska tuo ei tiennyt raskaudesta mitään). Hän nakkeli niskojaan tavalle, jolla Liam toisti sen tytön nimen ihan kuin sillä olisi ollut jotain väliä. ”Oh did I offend you? I don’t need to hear about you fucking Irene, is that better?” omaa aiempaa lausuntoa korjattiin, vaikka tuskinpa Liam ihan sitä oli hakenut.

Poika ei mennyt siihen samaan ansaan enää toista kertaa, eikä se kertonut lisää Irenestä tai kenestäkään muistakaan tapaamistaan ihmisistä. Tyyli jolla se ehdotti, että he keskittyisivät vain syömiseen laittoi Happyn arvelemaan, että ehkä sillä olikin ollut vielä joku toinenkin tyttö. ”Yeah why don’t we”, mutistiin loukkaantuneena, eikä sitä terävyyttä saatu vieläkään hiottua pois äänestä. Ehkä hän ei tosissaan edes yrittänyt. Huonovointisuus ja jokin pettymyksen kaltainen velloi sisuksissa, ja mieleen juolahti ajatus, että raskauden täytyi olla jollain tapaa Liamin syytä. Oliko se sittenkään varmasti käyttänyt kondomia joka kerta kun he olivat panneet, tai jättänyt kertomatta jos kumi oli jotenkin livennyt tai rikkoutunut? Tarpeeksi humalassa tai väsyneenä Happy ei ehkä olisi huomannut. Ajatukset saivat Happyn entistä pahemmin pois tolaltaan, eikä hän todellakaan pysähtynyt ajattelemaan niiden järjellisyyttä tai järjettömyyttä. Ruokaakaan ei oikein saatu menemään alas, Happy pystyi vain tuijottamaan niitä lautasella pyöriviä rapuja ja miettimään joskus kuulemaansa varoitusta merenelävien syömisestä raskauden aikana. Oliko se edes mikään oikea juttu? Happy ei ollut pahemmin kiinnittänyt huomiota raskausuutisointiin, koska hänellä ei ollut ollut aikomustakaan hankkiutua raskaaksi. ”On a second thought, I’m not hungry. Thanks anyway”, tyttö sai lopulta sanottua, kun ruuan tuijottaminen, haju ja koko tilanne pisti silmät kirvelemään omituisesti. Happy laski syömöpuikot takaisin pöydälle ja nousi horjahtaen seisomaan.

Vilkaisu Liamin kasvoihin osoitti todeksi sen, minkä Happy oli kai jo jossain sisuksissaan tiennyt: se ei tajunnut yhtään mistä oli kyse, mutta tunsi selvästi olonsa jotenkin uhatuksi tai loukatuksi. Se oli myös kaatanut pöydälle nostamiinsa laseihin sitä tuomaansa viiniä – varmaan ajatellen, että se nyt ainakin rauhoittaisi Happya tai sen omia hermoja –, mikä lopulta pakotti tytön avaamaan suunsan. ”I can’t drink that because I’m not sick. I’m pregnant”, Happy sanoi jotenkin omituisen vakaalla ja tunteettomalla äänellä. Ei hän itsekään tiennyt mitä olisi pitänyt tuntea, miten se olisi pitänyt sanoa. Liamin ilme ja se, ettei tuo heti sanonut mitään sai Happyn sydämen lyömään oksettavan kovaa ja suuttumuksen nousemaan taas pintaan. ”Did you hear me? Con-fucking-gratulations, you’re going to be a dad. Maybe we can ask Irene to be the godmother or something as she’s so special to you”, laukaistiin perään ja sitä sentään osattiin melkein jo katuakin, vaikkei ihan heti. Katumus liittyi ehkä enemmän siihen isä-kommenttiin: jos hän tekisi abortin ei olisi mitään lasta, jolle olla isä. Ja se olisi varmaan parempi.

Happy ei ymmärtänyt, miten Liam saattoi olla siinä niin tyynenä. Hän oli odottanut jotain muuta, jotain pelokasta, aggressiivista tai paniikinomaista ja tämä oli oikeastaan melkein pahempaa. Kun se pyysi häntä tulemaan luokseen, Happy epäröi ensin, koska olo oli edelleen niin vastenmielinen ja jostain syystä mielikuvat siitä Liamin seksiseikkailusta olivat tarrautuneet tiukasti hänen verkkokalvoilleen, vaikkei hän tietenkään oikeasti ollutkaan mitään nähnyt. Lyhyen jahkailun jälkeen Happy kuitenkin kiersi saarekkeen toiselle puolelle ja jäi seisomaan sen viereen, laskien kyynärpäänsä ja käsivartensa omituisen rennosti ja samalla kankeasti pöydän reunalle. Tuntui ettei sitä omaa kehoa oikein hallittu, ihan kuin se olisi ollut jo jotenkin vieras, vaikka kaikki olikin vielä ihan samoin kuin ennen.

”I don’t want to think about it at all”, Happy myönsi rehellisesti, vaikka se kuulosti omiinkin korviin typerältä. Eihän hän voisi olla ajattelematta asiaa, kun jotain päätöksiä olisi ennemmin tai myöhemmin tehtävä. Raskaus ei katoaisi vain sillä, että hän istuisi sormet ristissä ja silmät kiinni lattialla ja toistelisi itselleen, ettei ollut raskaana. Koska hän oli. Kolmen raskaustestin mukaan hän todella oli raskaana. Vaikka Happyn puheissa itsessään ei ollutkaan juuri järkeä, oli äänensävy sentään tasoittunut. Sydän löi edelleen hermostuneesti ja Happy vilkaisi nyt ensimmäistä kertaa siitä lähietäisyydeltä Liamia silmiin. Hän veti käsiään hihojensa sisään kuin mikäkin pelokas pikkulapsi, avasi suunsa ja sulki sen sitten taas. ”We’d be super shitty parents. And I don’t mean on a distant but still kinda okay way like yours. I mean full on ’I forgot my baby on top of a trashcan’ -bad”, tyttö sanoi ja laski kateellisena katseensa siihen Liamin viinilasiin. Luoja mitä hän olisikaan tehnyt voidakseen hyvällä omallatunnolla juoda lasillisen – tai mieluummin koko pullon. Ajatuksestakin tuli huono omatunto: juuri tätä hän tarkoitti sillä huonolla vanhemmuudella. Hänhän varmaan tappaisi sen lapsen jo ennen kuin se ehtisi syntyäkään tai viimeistään heti sen jälkeen. Ei jollain surkealla vauvalla olisi mitään toivoa hänen kanssaan.

Happy ei edes halunnut kysyä mitä mieltä Liam oli, koska pojan mielipiteen miettiminen sai hengen ahdistamaan. Siitä omien vaihtoehtojen puntaroinnista livettiinkin nopeasti takaisin koko tilanteen paskuuteen. ”Why is this happening to me?” parahdettiin eikä siihen oikeastaan edes odotettu vastausta. ”Haven’t we been careful? Have you ever gotten anyone else pregnant?” jatkettiin ja kysymykseen livahti ehkä vähän vahingossakin kevyen syyllistävä sävy. Happy ei edes lähtenyt punnitsemaan sitä mahdollisuutta, että lapsi olisi jonkun muun kuin Liamin, koska se oli käytännössä mahdotonta. Vieraiden kanssa hän oli itse aina super tarkka ja vaati yleensä tuplaehkäisyn. Ei hän ollut mikään leväperäinen heitukka, joka ei huolehtinut tällaisista asioista, ja siksi se olikin niin epäreilua. ”Think about a second what would happen if I had this baby. I would be stuck with it 24/7 and you’d get so bored with me. With it. We aren’t even good with just two of us, there always has to be something else going on. At some point you’d end up taking of with some Irene or Mary or any other girl”, Happy puhui ja kai se oli jotain mihin hän itse uskoi. Se oli super epäreilua, mutta ei Happy voinut olla miettimättä asiaa niin. Olivatko he hyviä yhdessä? Ainakin he näköjään tarvitsivat ihme järjestelyjä ja tekosyitä selittämään yhdessäoloaan, eikä parisuhteettomuus ja muiden kanssa naiminen kuulostanut tilanteelta, jossa Happy haluaisi kasvattaa lapsen.

Liamin aikuisuus tilanteessa jaksoi hämmentää Happya ja ehkä vähän suututtaakin. Miksi se ei ollut yhtään huolissaan, miksi sitä ei pelottanut ja miksi se ei halunnut huutaa kurkku suorana niin kuin hän halusi? Se sanoi että heidän pitäisi miettiä asiaa ja Happy meinasi tiuskaista, ettei Liamilla olisi asiaan mitään sanottavaa, muttei sitten kuitenkaan tiuskaissut. Kai päätöksen pitäisi olla yhteinen, mutta Happy tiesi ettei se lopulta olisi. Jos hän haluaisi tehdä abortin, hän tekisi sen täysin välittämättä siitä, mitä mieltä Liam oli asiasta. Tämä oli hänen vartalonsa, hänen elämänsä ja valintansa, eikä hän tuntisi siitä huonoa omaatuntoa. Kun Liam väläytti sitä toista vaihtoehtoa, Happy tunsi lihastensa jännittyvän kevyesti. ”You don’t know that”, tyttö mutisi hieman voimattomasti, muttei jaksanut väittää paremmin vastaan. Liam ehkä oli sitä mieltä että he pärjäisivät, mutta hän ei ollut varma uskoiko niin itse. Oli ihan älytöntä että poika itsekään uskoi. Siitä riiteleminen olisi kuitenkin ihan turhaa, koska ei kukaan voinut tietää millaisia vanhempia he olisivat ennen kuin he oikeasti olisivat vanhempia.

Seuraavassa hetkessä Happy oli taas melkein tajuamattaan ottanut esiin Irenen ja siihen Liam tarttui. Ei kyse tietenkään ollut vain Irenestä. No it’s not about her. It’s about me not wanting to think about you with other girls when I’m pregnant with your baby. And about the fact that I have this image stuck in my head where you fuck her over a freaking toilet seat and you love it and it’s making me sick”, Happy selitti omituisen kiihtyneesti ja tunsi uhkaavaa poltetta silmissään. Huomaamattaan hän oli vienyt kätensä jotenkin suojelevasti vatsansa päälle, ikään kuin se Liamista ja Irenestä puhuminen olisi voinut vahingoittaa häntä tai sitä solumöykkyä, jota ei parhaalla tahdollakaan vielä voisi kutsua vauvaksi. Paidan läpi ei vielä tuntunut pienintäkään kohoumaa ja vaistomaisesti tyttö veti kätensä pois kuin olisi säikähtänyt omia refleksejään. Happy ei aikonut kieltää Liamia tapailemasta muita tyttöjä, mutta mitä se jätti hänelle? Raskaana oleminen jo itsessään asetti aika olennaisia rajoitteita, vai voisiko hän muka jatkaa muiden tapailemista samalla, kun odottaisi Liamin vauvaa? ”I’m feeling bad enough as it is, I don’t need that image, I don’t want to feel like shit and like she matters.”

Happy tuijotti Liamia silmiin sen puhuessa ja yritti saada siihen ja itseensä jotain tolkkua. 'Are you not happy?' Miksi hän oli edes mennyt sanomaan jotain sellaista. ”I didn’t mean it like that”, puolustauduttiin heti, koska sillä tavalla sanottuna se kuulosti kamalalta. Happya melkein itseäänkin loukkasi jos Liam luulisi ettei hän ollut onnellinen tuon kanssa. Tietenkin hän oli onnellinen. Ei ehkä tästä tilanteesta johon oltiin päädytty, mutta heistä. ”You know I’m crazy about you”, Happy sanoi vakavana ja ihan pieni, pehmeä hymy käväisi huulilla. Tunteiden tunnustaminen ei kuulunut Reid & Lowesin talouteen ja nytkin se tuntui oudolta. Ei sellaisista asioista puhuminen ylipäätään kuulunut heidän arkeensa, hehän menivät yleensä aina helpoimman kautta. Fyysinen läheisyys oli muutenkin helpompaa ja se, että nyt oltiin oltu näin kauan koskematta ja pelkästään puhuttu oli aika vierasta. ”But if I had just walked to you and asked if you wanted to have a baby with me, what would you’ve said?” Se oli Happysta olennaisempi kysymys kuin se, mitä Liam halusi tehdä nyt, kun paska oli jo osunut tuulettimeen. Sitäkin oli kuitenkin lopulta kysyttävä, koska ei voitu vain teeskennellä, ettei kysymys leijunut ilmassa: ”Do you want to have this baby?”

Muut tytöt, Irene ja suun avaaminen pyörivät Happyn päässä kaikki ihan sekaisin, eikä tyttö enää tiennyt miten koko tilanteeseen olisi pitänyt suhtautua. Tai ei kai sitä oltu tiedetty alun alkaenkaan, mutta nyt olo tuntui vielä sekavammalta. Tämän takia hän ei ollut aikonut kertoa Liamille mitään, se sai hänet aina pyörtämään päänsä ja tekemään asiat ihan eri tavalla kuin oli itse aikonut. Se sai kaiken kuulostamaan niin helpolta: Happyn pitäisi vain pyytää ja se lakkaisi tapaamasta muita, pitäisi antaa asian olla ja laittaa tilanne toimimaan. Liam vastasi kaikkeen ihan liian varmana. Se sanoi, että olisi halunnut odottaa muutaman vuoden, mutta sanonut silti ’kyllä’ lapsille. Se sanoi, että he selvittäisivät tilanteen. Happy tunsi taas outoa kuristusta kurkussaan ja joutui räpäyttämään silmiään muutaman kerran. Kaikki mitä Liam sanoi oli kai aika ihanaa ja ajattelevaista ja varmaan se halusi vain helpottaa hänen oloaan, näyttää että kantaisi vastuunsa, mutta jekku olikin siinä, ettei Happy halunnut olla mikään vastuu. Hän ei olisi missään tilanteessa pitkään aikaan kysynyt lastenhankinnasta, koska ei halunnut lapsia. Ei nyt, eikä varmaan vielä parinkaan vuoden päästä.

”I don’t even know what to say”, todettiin oudon hiljaa ja vilkaistiin jotenkin paniikinomaisesti ympärilleen kuin uusia vaihtoehtoja etsien. Nämä nyt annetut olivat kaikki ihan yhtä hirveitä. Hetki kului hengittämiseen keskittyessä, mutta lopulta tyttö pudisti sekavasti päätään ja astui askeleen kauemmas siitä kaikesta: saarekkeesta ja Liamista ja lastenhankinnasta ja asioiden järjestämisestä. ”I don’t, I… I need to get some air”, saatiin lopulta mutistua, eikä enää edes vilkaistu pojan kasvoihin ennen kuin oltiin pyörähdetty ympäri ja lähdetty aika määrätietoisesti suuntaamaan eteistä kohti. Meni hetki että Happy sai kiskottua kengät jalkaansa, vedettyä takin päälleen ja survottua avaimet taskuunsa, mutta ihan riittävän pian hän oli sulkenut ulko-oven perässään ja päässyt vetämään pihalle raitista ilmaa. Miten he olivat siirtyneet jostain avoimen suhteen ja friends with benefitsin välimaastosta siihen, että Liam halusi saada hänen kanssaan vauvan? Happysta tuntui, ettei se hänen kanssaa sitä keskustelua käynyt ihminen edes ollut kukaan kenet hän tunsi. Kaikki yritykset hakea pojasta normaalia reaktiota olivat kaikuneet kuuroille korville ja tuo oli vain tarjonnut kaikkea, minkä Happy ei voinut uskoa olevan aitoa.

Kun henki alkoi taas kulkea vähän helpommin, Happy lähti kävelemään päämäärätiedottomasti pois kotiovelta, mutta pysähtyi kuitenkin pian katukiveyksen reunukselle ja istui siihen rauhoittelemaan itseään. Mielessä käytiin uudelleen läpi kaikki sen päivän tapahtumat raskaustesteistä siihen aborttisuunnitteluun ja tähän hetkeen, mutta ajatteleminen ei varsinaisesti helpottanut tilannetta. Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, mitä aikoi tehdä seuraavaksi.