You remain my power, my pleasure, my pain

5 tuntia aikaa keskustella. Noah puuskahti kevyesti, koska se oli pitkä aika. Mahdollisesti liian pitkä. Totta kai Noah olisi tahtonut, että se keskustelu loppui hyvissä merkeissä. Siis sellaisissa, että ne voisivat puhua sen viisi tuntia hyvillä mielin. Oli kuitenkin myös täysin mahdollista, että keskustelu muuttuisi täydeksi katastrofiksi ja silloin kaksikko ei välttämättä edes kestäisi viittä tuntia samassa autossa. Eikä Noah todella vielä osannut sanoa kumpaan suuntaan se keskustelu tulisi kääntymään. Se ei ollenkaan tiennyt, että mitä mieltä Effie edes oli. Kyllä se tiesi, etteivät ne tunteet olleet vain yksipuolisia, mutta oli eri asia, tahtoiko Effie tehdä niille jotain. Jos tahtoisi, olisi Noahin jätettävä Erica. Noah ei alkaisi pyörittää kahta naista samaan aikaan, vaikka tekihän se sitä periaatteessa silläkin hetkellä.

Sille Effien kysymykselle Noah pudisti päätään. ”No”, se vielä sanoi ääneenkin. Miehen mielestä ne olivat onnistuneet vaikuttamaan ihan vain ystäviltä, vaikka poissa muiden katseiden alta ne olivatkin jakaneet suudelmia keskenään. Niiden suudelmien ajattelu sai Noahin katsomaan Effietä pidempään, liki kaihoisasti, mutta sitten se käänsi katseensa pariskuntaan, joka oli jo valmis lähtemään. ”Hey, we’re leaving. Lock the door and put the key in the mail box, alright?” Pariskunnan miesosapuoli, Tristan, kehotti. ”Yeah, no worries. We’ll handle it.” Tristanin vaimo Saffronkin sieltä vielä heilutteli vimmatusti, itse asiassa tuli halaamaan niin Noahia kuin Effietäkin.

Mutta lopulta se ovi sulkeutui ja Noah ja Effie jäivät kahden. Se sai Noahin melkein painamaan huulensa Effien omille saman tien, mutta sen sijaan se meni ovelle, jossa oli enää Effien ja Noahin laukut. ”How about I’ll carry these to my car and then we’ll go?” Se nosti jo pari laukkua käsiinsä. ”There’s no cleaning to do after the dishes, right?” Varmistuksen saatuaan se sitten alkoi viedä ensimmäistä laukkukuormaa autolle. Eipä sen tarvitsisi tehdä autolle enää kuin toinen reissu, ennen kuin lähtö kotia kohti tulisi ajankohtaiseksi. Kotona Noahia odottaisivat kaikki ne asiat, joita se oli stressannut jo pitkään, ja viiden tunnin ajomatkalla sen tulisi saada asioihin joku maaginen selvyys. Mitenköhän sekin tulisi onnistumaan?

Noah ei vaivautunut vielä sulkemaan autonsa takaluukkua – eivätköhän ne pari viimeistäkin laukkua mahtuisi sinne. Niinpä mies vilkaisi viininpunaista farmariperheautoa nopeasti. Tai niin nopeasti kuin oli mahdollista. Sekin sai Noahin mieleen heti oman perheen. Erican. Taran. Noah nielaisi vaikeana, käänsi sitten katseensa mökin isosta ikkunasta sisään. Siellä näkyi mahdollinen uusi tulevaisuus: mitä kaunein, herttaisin punapää, kenen kanssa mies ihan varmasti olisi onnellinen. Erican kanssa oli ihan liian myöhäistä puhua onnellisuudesta. Sen kanssa käytettiin terminä vain tyytymistä – tottumista. Noah oli niin kangistunut rutiineihinsa Erican kanssa, ettei se edes tiennyt, pystyisikö enää repimään itseään irti niistä ja aloittamaan uuden elämän toisen ihmisen kanssa. Ei se osannut olla mistään varma.

Tai no, oli se jostain varma. Effiestä. Se tiesi, että kyseinen punapää olisi valmis ottamaan Noahin, jos Noah niin tahtoisi. Ja kyllähän se tahtoi. Jos tilanne ei olisi niin monimutkainen kuin se oli, Noah olisi empimättä tehnyt Effiestä omansa. Noah puuskahti ajatuksilleen, lopulta kokosi itsensä ja asteli takaisin keittiöön. ”You ready?” Se kysyi. ”It’s getting kinda late. I promised to be home by ten, so..” Lupauksien mainitseminen sai Noahin kääntämään katseensa maahan, mutta yhtä nopeasti se nousi takaisin Effieen. Skotti käski Noahin lopettaa, oli sitten kuronut sen välimatkan niiden välillä umpeen. Vaikka sillä hetkellä Noah epäröi suurin piirtein kaikkea, ei se epäröinyt siihen suudelmaan vastaamista. Se tosiaan kuvasi sitä haikeutta, joka oli kaksikon ympärillä. Olisiko se viimeinen kerta, kun ne tapaisivat toisensa? Jokin siinä ajatuksessa oli vaikuttanut tarttuvan Effieen, ja ennen kuin Noah edes huomasi, oli se suudelma muuttunut intohimoisemmaksi ja kädetkin olivat kietoutuneet tiukemmin Effien ympärille. Eivät kyllä pitkäksi aikaa – Noah ei voinut tehdä sitä. ”Effie, don’t.. Stop”, se mutisi, pakottautui itsensä irrottautumaan. ”We can’t”, se vielä lisäsi murtuneena, ennen kuin vetäytyi kauemmas. Eivät ne voineet lausua jäähyväisiä sillä tavalla.

Autossa tunnelma oli edelleen aivan yhtä haikea. Jopa kiusallinen. Molemmat tiesivät, että aiheesta pitäisi keskustella, mutta kumpikaan ei pystynyt aloittamaan. Noahkin puristi auton rattia suurin piirtein sormet sinisenä ja tunsi ikävää painetta rinnassaan. Koko tilanne ahdisti. Varsinkin, kun Effie lausui ajatuksensa ääneen. Noah vilkaisi Effietä, sitten tietä. Ei oikein tiennyt, mitä sanoa. ”I”, se aloitti, mutta sitten hiljeni. ”It would happen cause of you”, Noah pudisti päätään sekavana, ”you came into my life when I needed it the most. I was miserable, trapped in my own nightmare and then you.. You changed.. Everything.” Noah huomasi, että hapenkin saaminen oli melkein vaikeaa. ”I have to tell you something. It might not be wise, but I, you need to know.” Se epäröi. Epäröi ja epäröi, mutta lopulta se tuli ulos suusta kuin ajattelematta:

”I love you.”

Se oli lähes kuiskaus. Huokaus. Mutta Luoja, kuinka Noah tarkoitti sitä. ”I’m in love with you, Effie.”

Rakkaudentunnustuksen jälkeen Noah oli hermostunut. Se pelkäsi tehneensä virheen. Ei Noah voinut olla varma, jakaisiko Effie ne tunteet – ja jos jakaisikin, se saattaisi olla virhe siitäkin huolimatta. Ei Effie välttämättä tahtonut kuulla mitään sellaista varatulta mieheltä. Ei, vaikka Noah olikin avioeron partaalla. Jokin osa Noahissa käski jopa pahoitella, mutta onneksi mies ei kerennyt avaamaan suutaan. Effie nimittäin sanoi sen takaisin. Se sai Noahin sydämen hyppäämään hetkeksi kurkkuun, hyvä, että se edes pystyi keskittymään ajamiseen sillä hetkellä. Se nimittäin vaikeutti asioita entisestään. Hetkeksi Noah kyllä käänsi katseensa pois tiestä, jotta pystyi kääntämään lämpimään katseen Effieen. Joutui tosin kääntämään silmät takaisin tien suuntaan pian. Ne punapään lausumat sanat saivat Noahin hiljaiseksi. Jotain pahaa nimittäin saattaisi vielä tapahtua ja sitten Effien sydän olisi taas särkynyt. Noahilla ei koskaan ollut ollut sellaista ongelmaa – ei ennen vieressä istuvan skotin tapaamista.

Matka takaisin New Yorkiin tuntui kuluneen nopeasti. Oikeastaan vähän liian nopeasti. Noahin teki melkein mieli mennä sivuteitä pitkin ihan vain siksi, että olisi saanut viettää punapään kanssa vielä yhden hetken enemmän. Mutta ei se voinut. Se oli luvannut Ericalle ja Taralle olevansa kotonaan kymmeneen mennessä. Niinpä kaksikko saapui Effien luo aikataulussa, ja Noah sai kurvata auton tiensivuun. Mies huomasi taas puristavansa rattia hieman lujempaa, katsovansa ulos mietteissään. Ne ajatukset kuitenkin keskeytyivät, kun Effie alkoi puhua. Ensimmäiseen kysymykseen Noah ei kyennyt sillä hetkellä vastaamaan. Toiseen se sentään reagoi: ”What are you?” Oli helppoa yrittää vältellä kysymystä vastakysymyksellä. Noah tosin tiesi, ettei se auttaisi. Ja vaikka auttaisikin, olisi Noahin sanottava jotain. ”I’ll speak with her”, Noah kertoi totuuden, ”and tell her about us. I’ll say that I.. That I want to break up. That whatever we have, it doesn’t work anymore. Hasn’t worked in ages.”

Sitten Noah käänsi katseen Effieen. Se kumartui Effien puoleen, vei toisen käden sen poskelle. ”I want to be with you”, se sanoi ja silitti peukalollaan punapään poskea. ”Erica will understand. Tara, too.” Sitten Noah jo kumartuikin lähemmäs painaakseen huulensa Effien omille. Ennen sitä Noah kuitenkin lausui pehmeään sävyyn: ”I’m sure Tara will love you as much as I do.” Sen jälkeen kaksikko olikin jo uppoutunut pehmeään, lämpimään suudelmaan. ”When will we see each other again?” Mies kysyi surkeana, ei vieläkään irrottanut kättä Effien poskelta.