Back in that place where you came from

LEVI'S OOTD

Debbie tulisi kotiin ihan minä hetkenä tahansa. Se oli ainut asia, mitä Levi oli pystynyt ajattelemaan istuessaan keittiön pöydän äärellä ja katsoessaan kelloa. Eteensä se oli sentään onnistunut jossain vaiheessa nappaamaan vesilasillisen, mutta ei se ollut juurikaan edes koskenut siihen. Ei se ollut pystynyt, kun mietti, miten kertoisi Debbielle yöllisestä vieraasta. Kutsumattomasta sellaisesta. Ihan vaistonomaisesti Levi vilkaisi huoneensa suljetulle ovelle, tiesi, että Hugo nukkui siellä paraikaa känniään pois. Siksi Levi ei siis voinut olla siellä itse nukkumassa. Sohvan Levi oli kyllä laittanut itselleen valmiiksi, mutta niin Debbie kuin Hugokin pyörivät ihan liikaa mielessä. Ympäristö siis oli hiljainen, mutta Levin aivot eivät.

Lopulta Levi kuuli ulko-oven käyvän. Se sai nuorukaisen puuskahtamaan, parantamaan hieman asentoaan sillä tuolilla. Kerkesipä se kulauttaa alas vettäkin kurkustaan, ennen kuin Debbie oli lopulta saapunut keittiöön asti. ”Hey”, Levi sanoi, jätti ihan tarkoituksella vastaamatta siihen kysymykseen. Debbie kyllä ihan varmasti huomaisi sen. Se brunette huomasi kaiken veljeensä liittyvän. Jotta nainen ei heti kerkeäisi toistaa kysymystään, Levi vei kätensä sen topin reunukselle ja veti sieltä esiin muutaman setelin. Huvittunut tuhahdus oli paikallaan. ”Seems like you had a good night”, se naurahti, mutta vakavoitui, kun Debbie huomasi heti Levin välttelevän kysymystä. ”I was sleeping. On the sofa. My back kinda hurts, and my bed only makes it worse. The sofa doesn't. It's more.. Sturdy." Se oli huonoin tekosyy ikinä.

Oli Debbiellä kuulemma ollut parempiakin öitä takanaan. Levi yritti vielä kovin keksiä jotain sanottavaa, että voisi jatkaa aiheella pidempään vältelläkseen valvomisesta puhumista. Ei poika kuitenkaan keksinyt mitään sellaista. Niinpä sen oli tukeuduttava siihen paskaan tekosyyhyn, joka ei tietenkään mennyt läpi. Debbie oli kiero, ja päätti vedota Leviin sillä, kuinka asuntolaelämä oli muka muuttanut sitä ja mitä vielä. Niinpä Levi pyöräytti silmiään. ”My dormmate’s in there”, se tokaisi nopeasti, toivoi, että Debbie olisi vaihtanut aihetta tyystiin. Niin ei kuitenkaan tapahtunut – ei tietenkään. Ei sellainen asioiden nopeasti puiminen kuulunut Debbien tyyliin ollenkaan. ”I have no clue”, Levi vastasi todenmukaisesti, ”I found him near that liquor store that also sells drugs.” Levi tiesi, että Debbie oli kartalla. ”He was passed out and then I took him here. He doesn’t have his phone with him. He never does.” Levi ei edes huomannut, kuinka suupielet olivat nousseet hieman ylöspäin sen ajatuksen kohdalla.

”Was bringing him here the right thing to do?” Levi epäröi. ”I’m sorry if it wasn’t”, se jatkoi, ”but I just couldn’t leave Hugo there. That would’ve been awful, although he would’ve deserved it.” Levi pudisti päätään, ei kyllä aikonut edes kertoa, miten Hugo oli kohdellut Tamaraa. ”He leaves as soon as he wakes up, I promise.” Nuorukainen oli suurin piirtein varma, että pahoitteli turhaan. Debbie nimittäin luotti Leviin, uskoi, että se pystyi tekemään fiksuja päätöksiä ilman, että jonkun tarvitsi olla katsomassa perään. Tosin sillä kertaa Levi ei pitänyt päätöstään fiksuna – ei Hugo kuulunut sinne heidän luokseen. Ei Levi tahtonut sen kuuluvan.

Debbie lupasi jostain syystä puhua Lucakselle heti huomenna. ”Why?” Levin oli ihmeteltävä. ”I mean, he has nothing to do with it. I think. Hugo talked something about.. A car? I think they left him behind. That’s a shitty thing to do.” Levi pudisti päätään, kun edes ajatteli, että jollakulla olisi sellaisia kavereita. Toisaalta, oli Hugokin sinä yhtenä iltana feidannut kaverinsa. Se ei ollut ilmoittanut niille yhtään mitään. Ansaitsisiko se sen sitten kuitenkin? Ei Levi tiennyt, vaikka Hugo olisi ihan sellainen samanlainen feidari kuin ne, jotka olivat Hugon sieltä autosta pois heittäneet. Siis jos niin oli edes tapahtunut. Ei Levi voinut tietää totuutta. Ehkä huomenna, jos Hugo muistaisi illan tapahtumat. Se oli ollut aiemmin liian sekava ajatuksien kasassa pitämiseen.

Debbien mukaan Levi oli tehnyt oikein. ”Thanks”, se vastasi, tarkoitti sitä kiitostaan ihan aidosti. Debbien mielipiteellä oli Leville aina väliä, se ei halunnut pettää rakasta puolisiskoaan. Tosin kun Debbie vaati Hugoa aamupalalle, Levi irvisti. ”I think we’ll skip that”, se pudisti päätään, ”I don’t want him to meet you guys. I mean, there’s nothing wrong with him necessarily but he’s just a bit.. Different, I guess.” Levi ei kerennyt jalostaa sitä ajatusta sen pidemmälle, kun Debbie oli jo nyökännyt Levin mukaansa. Se seurasi brunettea mukisematta, nappasi kulauksen bruneten kaljastakin, kun se oli mahdollista. Askin käteensä saatuaan Levi alkoi napata tupakkaa itselleen, mutta päätyi lopulta kurtistamaan kulmiaan. ”Why are you so interested?” Levi naurahti. ”Are you looking for a boy toy?” Se kiusoitteli, mutta tupakan sytytettyään jäi miettimään. ”Like I said, his name is Hugo. Hugo Rhodes. Does his name a ring a bell?” Eipä sillä kai ollut väliä. Joka tapauksessa Levi jatkoi hetken kuluttua: ”I don’t know he’s like. I don’t know him that well. He’s not, like, my best friend or anything.”

Hetken hiljaisuuden jälkeen Levi avasi suunsa: ”Was the week without me hard?” Se oli aidosti kiinnostunut perheensä hyvinvoinnista. Sillä hetkellä tosin Debbien – se joutui nyt raatamaan töitä kahta kauheammin, kun Leviä ei ollut auttamassa.

”Yeah, I do”, Levi tokaisi vastaukseksi. Lucakseen ei todella voinut luottaa, eikä Levi siltä koskaan kannabista hakenutkaan. Oikeasti luotettavia myyjiä oli vain muutama ja Debbie onneksi tunsi ne kaikki. Bruneten sanat saivat Levin aivot raksuttamaan. ”Hugo was weird when I found him – like, really weird. I’m not sure if only alcohol can get someone in that kind of condition. You should have seen him. He was worse than mom”, poika puuskahti. Tiesi, että äidistä puhuminen oli kivuliasta niin Leville kuin Debbielle, eli äitiä ei varmasti nostettaisi enää puheenaiheeksi. Puhe kääntyikin pian muuhun perheeseen. ”Hugo kinda met everyone else already”, Levi sanoi ja vilkaisi Debbietä ja nuolaisi huuliaan. ”It could’ve been worse. No worries.”

Että olivat yliopistopojat liian nuoria. ”Well it definitely would be creepy if you’d start dating someone my age”, Levi naurahti. Ei kyllä nauranut kauaa, kun siitä Hugosta piti alkaa kertoa kaikkea. Levi veti syvän henkäyksen tupakkaa ja puhalsi savut ulos aivan yhtä rauhallisesti, ennen kuin puhui. Ja ne puheet saivat Debbiessä aikaan juuri odotetun reaktion. ”Yep”, Levi nyökkäsi, ”he’s one of them.” Nuorukainen vilkaisi Debbietä irvistäen, ennen kuin joutui hiljentymään. ”Like I already said, I don’t know. He, uh, he took me to his friend’s place and he wasn’t half as bad as I thought. I mean, yeah, he’s annoying as fuck but I kinda enjoy his company too. At least he’s got brains.” Sitten Levin oli pakko virnistää: ”He’s rich and good-looking, so maybe you should flirt with him a bit?”

It’s fine, we manage. Sen lauseen Levi oli kuullut liian monta kertaa. Niin monta, että se pyöräytti silmiään. ”Could you just stop?” Nuorukainen pyysi, pudisti päätään. ”I know you’re working you ass off. I’m not stupid, Debbie. I saw your all your work shift lists already and they’re full”, Levi puhui huolestuneena. ”You can’t work that much! You’ll have a burnout.” Sitten se vielä puuskahti syvään ja avasi suunsa: ”I can help with something, right? There must be something I can do?”

Debbien mukaan niiden pitäisi vielä vilkaista Hugoa jossain vaiheessa. Siihen Levi nyökkäsi, ja sitten ilkikurinen hymy nousi pojan huulille: ”It seems like you can’t wait to see him.” Seuraavaksi Levi naurahti, kun Debbie oli muka loukkaantunut. Toinen käsi nostettiin tuuppauksen saaneelle olkapäälle kuin se olisi muka sattunut. ”No, that was rude”, Levi naurahti, viittasi siihen äskeiseen tuuppaukseen. Toisinaan Levi toivoi, että olisi voinut olla muidenkin kanssa yhtä rennosti kuin Debbien. Puolisiskon kanssa kaikki oli niin mutkatonta – rentoa. Levin ei sen seurassa tarvinnut miettiä, mitä voisi sanoa ja mitä ei, vaan se pystyi olemaan täysin oma itsensä.

Hugolle flirttailusta tuli puhuttua vielä hetken aikaa, mutta kyseinen poika unohtui heti, kun Debbien työnteko tuli puheeksi. Levi oli aidosti huolissaan siitä. Debbie yritti tuttuun tapaansa kuitata kaiken vain käden heilautuksella, mutta Leville se ei sopinut. ”You’re not Superhuman, Debs”, Levi mutisi vastaukseksi. Hymyili sitten kevyesti, kun Debbie puhui koulutuksen maksamisesta ja siitä, kuinka Levi voisi elättää heidät kaikki muutaman vuoden päästä. ”I’ll pay everything back, remember?” Levin oli muistutettava. Sitten se jatkoi: ”Just so you know, you can’t stop me from worrying. You’ll always be on my mind.” Levi sai lopulta tiputtaa oman tupakkansa ritilän välistä kadulle ja sitten puuskahtaa kevyesti. ”I missed you”, se tokaisi, ”and I was gone for only a week. I’ve been living with you and the others my whole life so it feels strange to be somewhere else. At school I feel alone even though I’m not. That’s pathetic.”

Hetken hiljaisuuden jälkeen Levi tunsi silmien menevän väkisin kiinni. Niinpä se nousi ylös ja haukotteli autuaasti. ”You know, I’m gonna go to sleep now”, se sanoi, ”you go see how Hugo’s doing, if you’re interested.” Levi virnisti leveästi. "Are you okay with sharing the sofa?" Se vielä lisäsi.

Levi maksaisi sen rahan takaisin, vaikka Debbie tekisi tai sanoisi mitä. Se oli sille ihan täysi periaate – lainat olisi maksettava. Sitä paitsi, Halsteadeillä oli muutenkin vaikeaa taloudellisesti. Ei Levi oikeastaan vieläkään tiennyt, miten Debbie oli ne rahat saanut. Sitä olisi kiinnostanut kysyä, mutta ei se viitsinyt. Ei ainakaan sillä hetkellä. Laina-asiat se sai kuitenkin pois mielestään, kun Debbie yhtäkkiä nappasi Levin kainaloonsa. Vaikka Levi vetäytyi siitä halauksesta aika nopeasti pois, oli se siitä pitänyt. ”Stop”, poika naurahti, irvistikin kevyesti sen jälkeen. ”What’s wrong with Kyle?” Sen oli kuitenkin pakko vielä lisätä, vaikka tiesi tasan tarkkaan, että Kyle ei juurikaan puhunut henkeviä. Se tykkäsi vain pitää hauskaa. Aivan kuten Hugokin. Siitä nuorukaisesta kaksikko pian puhuikin. ”Yeah, there’s a bucket. And he’s sleeping on his side so he won’t suffocate. Or at least I think he’s sleeping on his side. I don’t remember.” Levi kurtisti kulmiaan, kun ei muistanut, millaiseen asentoon Hugo oli sinne sänkyyn jäänyt.

Levi vannoi, ettei herättäisi Debbietä aamulla. Eikä se kyllä oikeasti herättäisikään – jos sisko tahtoisi nukkua, niin se saisi nukkua. Levi aikoisi aamulla käskeä muitakin sisaruksia- ja Hugoa – olemaan hiljaa. Debbiellä oli kaikki oikeus nukkua rauhassa. Yhtäkkiä se aihe muuttui kuitenkin taas nukkumisesta opiskelurahoihin, mikä sai Levin puuskahtamaan huvittuneesti. ”Okay?” Se tokaisi ensin, mutta hiljeni sitten, kun Debbie kertoi, mistä oli ne rahat saanut. Ne olivat tulleet Judakselta. Isältä. ”From dad?” Levi avasi suunsa ja käänsi katseensa Debbieen, kunhan oli päässyt takaisin sisälle. ”Debs, you—If you’d told me, I would never have taken the money!” Varmasti juuri sen takia Debbie oli pitänyt sen salaisuutena. Se oli tehnyt kaikkensa saadakseen Levin kouluun sen hylätyn stipendihakemuksen jälkeen. Levi tietenkin arvosti sitä, mutta sillä hetkellä se oli vain pettynyt. Se veti käsiään hiuksiensa läpi, nappasi siinä samalla pipon pois päästään. ”I don’t know what to say anymore”, se tokaisi epäuskoisena, ”I’m not mad, I’m just.. Disappointed. I would have wanted the truth.”

Ei Levi jaksanut siitä aiheesta jäädä jauhamaan. Se suuttuisi vain koko ajan enemmän, jos tekisi niin. ”The bed’s ready”, Levi kertoi, ”I’m gonna go there now. Good night.” Levi vilkaisi siskoaan, ennen kuin lähti olohuoneeseen auki levitetylle vuodesohvalle. Nukkuminen siskon vieressä tuntui ihan luontevalta – tai ainakin luontevammalta kuin Hugon. Ei siitä äskenkään ollut mitään tullut.