Post by jenni on Mar 28, 2014 18:25:53 GMT 2
Perjantaina 28. maaliskuuta 2014, myöhään illalla
Alessandra ja Ilkay, toisin sanoen ale2386 ja ily81
Chat-keskustelu nettideittisivustolla ensimmäistä kertaa
Alessandra ja Ilkay, toisin sanoen ale2386 ja ily81
Chat-keskustelu nettideittisivustolla ensimmäistä kertaa
10:17 PM <AlessandraWhitmore>: Perjantai-ilta ja Alessandra oli viettänyt sen katsomalla Tuhkimon tyttärensä Olivian kanssa. Hiphei hurraa, vaikka tottahan Alessandra nautti suunnattomasti siitä laatuajasta oman lapsensa kanssa. Joskus hän vain etäisesti saattoi toivoa, että elämässä olisi muutakin sisältöä, mutta toisaalta taas hän oli luopunut niistä ajatuksista. Nyt kello oli kuitenkin lähestymässä kovaa vauhtia iltayhtätoista, ja Alessandra oli saanut Oliviankin jo nukahtamaan. Häntä itseään ei kuitenkaan vielä väsyttänyt, joten hän päätti avata kannettavan tietokoneensa. Aikansa netissä surffailtuaan sekin puuha alkoi käydä tylsäksi, joten Alessandra yritti samalla katsella hieman televisiotakin. Sen katselu kuitenkin jäi hivenen vähäisemmäksi, kun Alessandra eksyi eräälle nettideittisivustolle, jonne hän oli muutamia kuukausia sitten tehnyt profiilin - siellä kuitenkaan hirveästi käymättä. Nyt hän kuitenkin löysi itsensä kirjautumasta sisälle, eikä aikaakaan, kun joku oli lähettänyt hänelle silmäniskun. Alessandra klikkasi vaistomaisesti keskusteluikkunan tuon ily81-nimimerkin kanssa auki, ja tuijotteli hetken aikaa ruutua. Nimimerkin vieressä oleva kuva oli pieni, mutta kyllä siitä nyt jotakin erotti. "Kiitos silmäniskusta... Mitä kuuluu?" Alessandra näpytteli ja painoi enteriä.
10:34 PM <IlkayDemir>: Okei - ihan vitsistähän se oli lähtenyt. Ei Ilkay kovin tosissaan seuraa etsinyt, mutta jokin aika sitten hän oli päätynyt ihan vain huvin vuoksi jollekkin nettideittisivustolle. Sillä sivulla hän oli tänäkin iltana pyörinyt, lähinnä vain katsellut muiden profiileja ja parit silmäniskutkin heittänyt. Mies olikin illalla jo kirjautumassa koko sivulta ulos ja lähtemässä nukkumaan, kun chat-ikkuna jonkun kanssa sitten hyppäsikin auki. Nopeasti Ilkay silmäili kyseisen juttukaverin profiilin läpi, kohautti olkapäitään ja alkoi näpytellä vastausta ... "No eipä tässä, ajattelin lähteä kohta jotain leffaa katsomaan." Ilkay näpytteli, joutuen kuitenkin sitten hieman miettimään seuraavaa siirtoaan. Vaikka mies puhelias olikin, ei hän tiennyt, mitä jossain nettideitissä jutella. "Mitäs sinne? Kelpaisko leffaseura?" Ja hetken harkinnan jälkeen tekstin sekaan eksyi silmänisku - hymiökin. Kaipa sitä jotain pientä flirttiä saattoi heittää sekaan, eihän tämä nyt mitään vakavaa jutustelua ollut.
10:41 PM <AlessandraWhitmore:> Alessandra ei edes tiennyt, miksi oli alun perin kirjautunut sille typerälle sivustolle. Kyllähän hän oli kuullut tarinoita, kuinka jotkut olivat sellaisista paikoista löytäneet elämänsä rakkauksia ja nyt astelivat alttarillekin samaisen tyypin kanssa, mutta ... Hänen oli vaikea kuvitella, että joku kiinnostuisi hänestä pelkän pikkuisen kuvan ja ale2386 -nimimerkin avulla. Alessandra tutkaili kynsiään, joissa kynsilakka jo hieman lohkeili ja odotti selvästi kynsilakanpoistoaineella läträämistä. Välillä hän vilkuili chat-ikkunaa, kunnes ily81 viimein oli vastannut. Kelpaisko leffaseura? tuntui melko suoralta toiminnalta, ja Alessandra oli jo vähällä napsauttaa chat-ikkunan kiinni. "Kunhan tässä surffailen... Mistä päin sä sitten olet?" Alessandra kirjoitti hitaammanpuoleisesti, sillä joutui empimään sanojaan hetken aikaa. Ei hän halunnut suoraan tyrmätä toisen ideaa, mutta toisaalta jos toinen oli leffaseuralla tarkoittanut jotain ihan muuta ... Ei Alessandra halunnut miltään liian helpolta vaikuttaa.
10:56 PM <IlkayDemir>: Ei Ilkay ollut kovin tosissaan ehdotuksensa kanssa ja tuskin tuo ale2386 itsekkään asiaa niin otti. Ainakin Ilkay toivoi niin. Tosin, ei hän nyt pahastuisi, jos saisi seuraa, sillä totuuden nimissä Ilkaylla oli toisinaan jopa hieman yksinäistä kotonaan - mies oli kuitenkin ollut vuosikausia naimisissa ja asunut jo sitä ennen eksänsä kanssa yhdessä, joten ei hän ollut täysin vielä yksin asumiseen tottunut. "Nycistähän minä." Ilkay kirjoitti takaisin, tajuttuaan itsekin, ettei hänellä oikeastaan ollut hajuakaan, missä hänen juttukaverinsa asui. "Entäpäs sinä?"
11:03 PM <AlessandraWhitmore>: Miehellä (siis jos kyseinen tyyppi nyt oli mies, eikä esimerkiksi Alessandran kustannuksella pilaileva teinityttö, mutta tuskinpa...) kesti jonkin aikaa vastata, mikä sai Alessandran jo epäilemään tyypin aitoutta. Tosin eihän hän itsekään salamana ollut vastailemassa, mutta loppujen lopuksi tyypin vastaus oli ollut lyhyt. Ja ... Ily81 oli New York Citysta. Alessandran leuka oli loksahtaa auki, vaikka totta kai kyseisen kaupungin kaltaiseen metropoliin mahtui ihmisiä ... "Kuten myös", Alessandra näpytteli ruudulle, mutta oli jo pyyhkimässä tekstin pois, kunnes viime hetkellä päättikin painaa enteriä. Alessandra tiesi, ettei netissä kannattanut kaikkea paljastaa itsestään, mutta hän ei voinut olla jatkamatta keskustelua. "Missä täällä sinä asut? Mä itse olen Bronxissa."
11:08 PM <IlkayDemir>: Ilkay naputteli kevyesti sormiaan työpöytäänsä vasten odotellessaan vastausta, jos sellaista nyt enää tulisi. Saattoihan se olla, että hänen juttukumppaninsa oli kotoisin jostain hornantuutista toiselta puolelta Yhdysvaltoja, eikä enää ollutkaan kiinnostunut jatkamaan juttelua. Kun ruudulle sitten pamahti viesti siitä, että myös toinen asui New Yorkissa, Ilkay kohotti pienesti kulmiaan, yllättyneenäkin. Melkein heti perään tuli vielä viesti siitä, että nainen asui Bronxissa. Okei - ei ketään saanut tuomita asuinalueen perusteella, mutta Bronx nyt vain oli.. Bronx. "Queensissa." Ilkay näpytteli takaisin, jääden sitten miettimään, jatkaisiko keskustelua vielä jotenkin - mistä sitä tiesi, minkä bronxilaisen hullun kanssa hän tällä hetkellä puhui.. "Bronx onkin ihan mielenkiintoista seutua, tuli joskus asuttua itsekin siellä." Ilkay kuitenkin vielä jatkoi, tottahan joka sana oli, siellä hän oli itsekin nuorempana asunut Susanin kanssa.
11:17 PM <AlessandraWhitmore>: Kun sana Queens oli lävähtänyt ruudulle, Alessandra huokaisi pienesti. Olisi ollut aika karmeaa, jos tyyppi olisi asunut jossain päin Manhattania. Silloin heidän elämäntyylinsä olisivat olleet varsin eriäviä, ja toinen olisi ehkä saattanut katsoa kieroon bronxilaista. Tosin olihan Alessandrakin syntynyt vauraaseen perheeseen, eikä ollut asunut koko elämäänsä Bronxissa, todellakaan, mutta usein nykytilanne painoi vaakakupissa enemmän kuin menneisyys. Kun vastapuoli oli kuitenkin jatkanut keskustelua, Alessandra pysähtyi ensimmäistä kertaa miettimään tämän nimimerkin lukua 81. Se mahtoi tarkoittaa mitä todennäköisemmin vuotta 1981, eli ... Alessandran oli pakko avata tietokoneen laskin-sovellus. Ily81 olisi siis nimimerkkinsä mukaisesti 33-vuotias. Ei kai tässä iässä enää ikäerolla niin suurta merkitystä ollut, eikä Alessandran ehkä edes pitäisi ajatella asioita näin pitkälle... "En ole kotoisin täältä", Alessandra huomasi näpytelleensä äkkiä, ilman mitään hymiöitä. Toinen ehkä kuvitteli hänen loukkaantuvan Bronx-puheista. "Tai siis täällä on vain halvempaa."
11:46 PM <IlkayDemir>: En ole kotoisin täältä. Ahaa.. Selitys tuli nopeasti perään, eikä Ilkay voinut olla naurahtamatta itsekseen pienesti. "No, eipä se Bronxkaan ihan mikään läpimätä ole sieltä. Mä olen sieltä kotoisin, joskaan en kyllä välttämättä enää muuttaisi takaisin." Ilkay ei malttanut olla kirjoittamatta. Hän viihtyi Queensissa ihan hyvin, vaikka eihän se tietenkään esimerkiksi Manhattania voittanut - tosin, tuskin Ilkay olisi missään Manhattanilla viihtynytkään.
11:50 PM <AlessandraWhitmore>: Alessandraa rupesi hieman nolottamaan, vaikka eihän tyyppi tietenkään nähnyt, vaikka hän olisi kuinka punastellut. "Ei tässä mitään vikaa ole", hän sitten nopeasti kirjoittikin ruudulle, mutta vastausta ei ainakaan heti kuulunut takaisin. Alessandra ehti jo epäillä, että nyt toinen kyllästyi, eikä halunnut jutella enempää. Alessandra sormet viistivät pitkin näppäimistöä, kun hän yritti vielä keksiä jotakin sanottavaa ennen kuin toinen keksisi kirjoittaa heipat ja poistua paikalta ... "Mitä sinä etsit täältä?" nainen lopulta naputteli hieman intuitivisesti, sillä oli jo ehtinyt mielessään ajatella, että ehkä ily81 ei sittenkään olisi vain sen yhden asian perässä tällaisella palstalla. Siitä hurmaavasta keskustelunavaavasta leffakommentista huolimatta.
11:58 PM <IlkayDemir>: Jaa-a, nainen heitti ihan pirun hyvän kysymyksen. Itseasiassa niinkin hyvän kysymyksen, ettei Ilkaylla ollut siihen heti vastausta. Monta kertaa hän aloitti kirjoittamaan, mutta aina hän pyyhki kaiken pois. Lopulta Ilkay ajatteli, että kai hänen pitäisi puhua ihan totuuden mukaisesti, ettei toinen mitään turhia alkaisi kuvitella. "No.. Jos nyt suoraan sanotaan, niin mä en etsi mitään vuosisadan rakkaustarinaa tai prinsessasatua, koska mä en semmoisiin usko, mutta en mä myöskään pahastu, jos täältä löytyy joku, jonka kanssa vaikka käydä kahvilla tai katsoa sitä leffaa." Ilkay sitten loulta kirjoitti. Saattoihan se tylyltä kuulostaa, mutta se oli totuus. "Entäs sä?"
12:04 AM <AlessandraWhitmore>: Alessandra huomasi tapittavansa ruutua herkeämättä, kun viestiä ei heti kuulunut. Välillä hän yritti surffailla muillakin välilehdillä, mutta aina hän palasi katsomaan, olisiko mies vastannut. Tosin, olisihan siitä vastauksesta kuulunut äänimerkki - hän ei ollut mykistänyt niitä, koska oli aiemmin pari kertaa unohtanut vastata jonkun keskustelukumppanin viestiin, kun äänet olivat olleet hiljennettyinä. Kieltämättä Alessandraa hymyilytty se tyypin vastaus, ettei tämä uskonut sellaisiin yliromanttisiin prinsessasatuihin, sillä hänen omakin uskonsa sellaisia kohtaan oli kovin vähäinen. "Oikeastaan mulla ei ole kauheasti mitään odotuksia. Tosiaan jos on jotain niin, sitten on", Alessandra näpytteli takaisin. "Mutta sun kanssa on kuitenkin kiva jutella", nainen kiirehti lisäämään ja läppäisi itseään henkisesti otsaan, hyvä ettei hykerrellyt kuin mikäkin teinityttö. Hän pyörähti pyörivällä tuolillaan, kunnes palasi alkuasentoon nähdäkseen, oliko mies jo vastannut jotakin.
12:14 AM <IlkayDemir>: Naisen vastausta odotellessaan Ilkay sattui vilkaisemaan kelloa - aika oli kulunut sen verran vauhdikkaasti, että miehen pitäisi kyllä pian lähteä nukkumaan, jos meinasi jaksaa hakea aamulla Sarahin luokseen. Lopulta vastaus sitten saapuikin ja pieni hymy nousi Ilkayn huulille. "Niin kiva kuin sunkin kanssa on jutella, niin mun pitää kyllä rueta lähtemään, pitää hakea tytär kylään heti aamusta. Mutta, katsellaan, jos oltaisiin vaikka huomenna linjoilla yhtä aikaa." Ilkay vielä näpytteli ja pian sen jälkeen hän jo klikkasi chat-ikkunan kiinni.
12:20 AM <AlessandraWhitmore>: Vastaus sai aluksi Alessandran hymyilemään pienesti, mutta samassa lauseessa tyyppi kuitenkin ilmoitti painuvansa jo untenmaille. Tosin, ily81 mainitsi tyttärestään ... Alessandra vilkaisi nukkuvan Olivian suuntaan – ainakaan kyseinen mies ei varmasti pistäisi pahakseen Alessandran äitiyttä, jos kerran oli itsekin isä... Kuitenkin ily81:n tila muuttui niin nopeasti offlineksi, ettei Alessandra enää ehtinyt kirjoittaa viimeistä hei-sanaa tälle. Olikohan mies oikeasti edes kiinnostunut juttelemaan hänen kanssaan enemmän, kun noin nopeasti lähti poiskin... Olivat he kyllä jutelleet jo lähemmäs toista tuntia, mutta kuitenkin... Alessandra mietti kyseistä queensilaista vielä, kun oli jo sammuttanut tietokoneensa ja siirtynyt sängyllekin valmiina nukahtamaan. Avatar-kuvan henkilö oli ainakin näyttänyt ihan kivannäköiseltä, vaikka aika pieni kuvahan se oli... Alessandra huomasi toivovansa, että he todella osuisivat samaan aikaan chattiin huomennakin.