When every star falls from the sky...

Ootd + firman lätsä ofc

Hitto, että sai taas pistää vipinää kinttuun. Se oli niitä päiviä, kun Oscar kyseenalaisti päätöksensä hakea töitä siitä isosta huonekalulafkasta, se kun tietenkin oli mennyt vielä saamaankin sen paikan. Ei sillä, siitä duunista irtosi ihan lämmittävästi lisätienestiä taskunpohjalle ja se näytti kivalta arkkitehtiopiskelijan ansioluettelossa. Mutta siinä ne ilot sitten olivatkin, kun ne vuorot piti saada jotenkin sovitettua jo entuudestaan hektiseen meininkiin ja aina ei vain rehellisesti olisi huvittanut. Jos ei ollut luentoja, oli loputon kasa ratkottavia rakennusfysiikan laskuja ja jos ei ollut niitä, oli treenit tai pippaloihin repivä Hugo tai piskuisen asuntolakämpän täyteen väkeä tuputtava Dean tai mitä tahansa muuta. Oscar kyllä sattui pitämään kovastikin siitä kampukselle asettumisen myötä vilkastuneesta kuhinasta ympärillä, mutta joinakin päivinä kyseinen tapa elää sai pinnan epätavallisen kireälle. Kämppiksellä oli suorastaan hämmentävä taito rehata paikalle yhtä sun toista sakkia juuri sellaiseen saumaan, kun Oscar olisi kaivannut mieluusti edes vartin hiljaisuutta luentoputken ja sovitun menon väliin. Sellainen havainto oli tehty ensimmäisen lukuvuoden perusteella ja näillä näkymin se pitäisi pintansa sinä toisenakin.

Siispä tovin Deanin ja sen serkun popittavia kajareita kuunneltuaan Oscar päätti suosiolla heittää niskaan töihin passaavaa vaatekertaa, hypätä vastavahattuun audiin ja hurauttaa sinne Lower Manhattanille aavistuksen etuajassa. Room & Boardilla tuli puuhasteltua vaihtelevasti niin myymälän kuin varastonkin puolella, ja tänään tiedossa oli sitä jälkimmäistä. Niin ollen tulisi lastattua ja kanniskeltua paloiteltuja huonekaluja edestakaisin sydämen kyllyydestä. Kun sitten kello alkoi lähennellä kolmea, oli määrä loikata firman kuorma-auton etupenkille nelikymppisen Jaken kaveriksi ja lähteä toimittamaan mööpelitilauksia niille osoitettuihin koteihin. Jake käänteli rattia ja jauhoi jutustelun merkiksi jotain väsynyttä läppää avioliitostaan, Oscar jauhoi purkkaa ja naputteli sormiaan polveaan vasten radion tahtiin. Sitten kävi ilmi, että se kollega oli sekoittanut höpöttelyn huumassaan kaksi osoitetta keskenään ja kaksikko oli juuri matkalla Bronxiin, vaikka oikea kohde sijaitsi Brooklynissa. Sekin olisi näköjään pitänyt itse hoitaa, niin olisi sujunut vähän paremmin. Auton kurssi pyörrettiin kokonaan toiseen suuntaan ja lopulta se töyssähti oikean kadun kivetykselle parkkiin — tosin aikataulusta jäljessä.

Jake jaksoi aina muistuttaa, miten näytti kuulemma kovin epäammattimaiselta piipahtaa ihmisten kodeissa kasaamassa kalusteita samalla purkkaa jäytäen. Se huomattiinkin heivata suusta ja läntätä ensimmäisenä käteen sattuvan vanhan parkkilipukkeen väliin, ennen kuin penkiltä hypättiin alas. Tehtäväksi otettiin saman tien lähteä infoamaan asukkaita saapuneesta kalusteesta, joka oli tässä tapauksessa uudenkarhea sohva. Oscar pääsi livahtamaan alaovesta sisään jonkun muijan poistuessa samalla avauksella ja kipusi sitten rappuset ylös, kun oli ensin todennut hissin käyttökelvottomaksi. Fyysiseen suorittamiseen tottunutta urheilijaa ei kyseinen ponnistus painanut, joten ovikelloa rimpautettiin heti eikä huomenna. Oven takaa sitten paljastuikin joku lyhyempi blondi. ”Hi. I’m from Room & Board. Have you ordered a couch?” varmistettiin tiiviisti sen tytön silmiin tapittaen. Se vahvisti osoitteen oikeaksi ja tiesi kertoa epätoimivasta hissistä. Hymynkin se väläytti, mikä taisi saada sen työpäivän miellyttävyysasteen juuri nousemaan muutaman hassun pykälän. Oscarkin pehmitti sitä kasvojensa asentoa ja korjasi hieman päähän väärinpäin painettua lätsää, koska se päästi hiuspehkon valumaan taas häiritsevästi silmien eteen. Puolittain vilkaistiinkin sinne rapun suuntimille toisen huitoessa samaan suuntaan. ”Yeah, I noticed. Won’t be a problem, though. I got a pair of helping hands downstairs so we’ll be right back with the delivery.” Vaaleaverikköön luotiin vielä silmäys, ennen kuin kadottiin alakertaan.

Kahteen palaan pakattu runko täytyi kiikuttaa asuntoon kahdessa erässä. Se ei ollut ongelma, molemmat nappasivat palan mieheen, yksittäin ilman patjoja ne kun olivat vielä suhteellisen kevyitä kuljetettaviksi. Oscar kantoi edellä eteiseen ensimmäistä ja seisahtui sen tietämille pariksi sekunniksi. ”Where do you want the couch to be?” hän tähysi kantamuksensa ohi blondiin ja saikin sitten ohjeeksi seurata tätä olohuoneeseen. Siellä nökötti tosin vanha mokoma tiellä. Siinä vaiheessa Jake muisti kertoa ääneen, että se lähtisi samalla kyydillä takaisin. Työkaveri tuntui kulkevan tänään hitaalla vähän kaikessa. ”Right. Okay. Let’s move it aside then”, Oscar totesi sille, kun he sitten tarttuivat sohvan molempiin päihin ja nostivat sen odottamaan sivuun uuden tieltä. Jake lähti noutamaan uuden sohvan päällisiä, kun taas itse napattiin mattopuukko taskusta ja päädyttiin heivaamaan se takkikin vanhan sohvan käsinojalle, koska niissä hommissa tahtoi tulla kuuma. Se siro blondi oli jäänyt siihen hollille seuraamaan touhua vierestä. ”We’re a little behind schedule today, so — sorry if we kept you waiting”, muistettiin sanoa ja vilkaistiin sitä nopeasti samalla, kun alettiin viistää muovia auki. Toisten mokien paikkailu kismitti aina hiukan, mutta sen ei luonnollisesti annettu näkyä. ”I hope you’re not in a rush or anything.”