Bite chunks out of me, you're a shark and I'm swimming

Oli enemmän kuin outoa, että Hugo oli eksynyt baariin, jossa soitettiin vanhoja hittejä. Bee Gees ei tosiaan tainnut kuulua mihinkään Hugon suosikkiartisteihin, vaikka eipä se jätkä toisaalta kovin surkealta tai kauhistuneelta näyttänyt nojaillessaan siihen baaritiskiin. Eipä sitä kai muutenkaan näkisi siitä ulospäin. Joka tapauksessa Levin oli lopulta pakko lopettaa se kyttäämisensä ja toimia niin kuin hyvä asiakaspalvelija. Jotenkin sen asiakaspalvelijan roolissa Hugoa olikin helpompaa lähestyä – silloin Levi ei kuitenkaan ollut ihan täysin itsensä. Silloin täytyi olla vähän positiivisempi kuin yleensä. ”That’s me”, Levi sanoi ja puuskahti huvittuneesti Rhodesinperkeleen lausuttua sen lempinimen ääneen. ”Yeah. Have been working here since I was a kid”, se tokaisi olkiaan kohauttaen. Nojasi sitten kuitenkin hieman lähemmäs Hugoa voidakseen kuiskata leikkisästi ääneen: ”Don’t tell the cops.” Oli oikeasti ihme, että poliisit eivät koskaan olleet saaneet sen baarin touhuista vihiä. Asiakaskunta taisi olla niin vakiintunut, ettei vasikoinnista ollut pelkoa.

Lopulta se baaritiskin toisella puolen hengaileva nuorukainen sanoi ääneen tilauksensa. ”Coming right up”, se virnisti, ennen kuin heitti pyyhkeen tiskille ja alkoi annostella juomaa lasiin. Sen tehtyään Levi laittoi oluen Hugon eteen, kertoi neljän dollarin hinnan, ja yritti näppäillä sitä vanhanaikaiseen kassakoneeseen. Se kassakone ei kuitenkaan suostunut taas yhteistyöhön. ”Not again”, Levi valitti ja pyöräytti silmiään, ”this fucking machine never works.” Sille Hugon kommentille Levi naurahti kevyesti. ”Don’t be one of those customers”, se tokaisi huvittuneesti. Levi oli saanut kuulla ihan tarpeeksi ilmainen juoma -vitsejä siitä asti, kun oli siirtynyt töihin tiskin toisille puolen. ”Finally”, Levi sitten huokaisi helpottuneesti, kun kassakone aukesi ja Levi sai sen neljä dollaria paikoilleen. Ja sitten poika vähän havahtuikin siihen, että Hugo oli palveltu. Enää sillä ei olisi mitään syytä seisoa Hugon edessä. Niinpä se alkoi hitaasti mutta varmasti lipua sivummalle tilanteesta, mutta joutui kuitenkin pysähtymään, kun Hugo päätti kehua baaria. ”Yeah?” Levi tokaisi samaan aikaan yllättyneenä ja tyytyväisenä. ”I’m surprised you think that. I mean, I don’t exactly see you hanging out in places like these.” Se osoitti kädellään ympärilleen. ”What are you doing here, anyway?”

Sitten tiskille pyyhälsi toinen asiakas. ”Gotta go”, Levi osoitti päällään sen asiakkaan suuntaan, ”have a good night.” Jonkin ystävällisen hymynkin se vielä nosti huulilleen, ennen kuin siirtyi palvelemaan vanhempaa miesasiakasta. Tuttua sellaista – Gabriel se oli nimeltään. Jotain huonoa läppää se siinä heittikin aikansa Gabrielin kanssa, ennen kuin sai tarjottua miehelle sen viskilasillisen. Gabrielin lähdettyä Levi sitten käänsi katseensa Hugoon, mutta katsekontaktin saatuaan vei sen heti pois, ja kellon mukaan Levi saisi lähteä kotiin vaikka saman tien. Jolenekin sieltä saapui sopivasti paikalle jostain. Nimenomaan jostain – ei Levi edes tiennyt, oliko se kerennyt jo käydä Hugoakin moikkaamassa. Oli varmaan. ”Levi!” Jolene hihkaisi innostuneena. ”I’ll let you go now. But remember that you promised to escort me home later!” Levi nyökytteli niille sanoille. ”Yeah, yeah, I know. And you know that I don’t forget such things”, se vei käden ystävättärensä käsivarrelle lämpimään sävyyn. ”Do you want me to ask your friend to accompany you?” Jolene sitten kysyi. Levi oli aluksi hukassa. ”Huh? Who?” Se kysyi. Sitten Jolene nyökkäsi Hugon suuntaan. Ahaa, ilmeisesti Jolene oli käynyt Hugon luona ja Hugo taas mainostanut olevansa Levin ystävä. ”Uh, no”, Levi pudisti päätään, ”no, I’d rather walk home alone.”

Pakko Jolenen oli siinä vielä päästä halaamaan, saatanan läheisriippuvainen ihminen kun oli, ja sitten Levi oli lopulta vapaa. Viimeisen kerran se vielä vilkaisi Hugonkin suuntaan ennen kuin meni pukemaan takkia päälleen ja sai astua ulos takaovesta. Se musta, lähes valoton kuja oli lähes aina ahdistava näky, mutta siihen oli jo tottunut. Se käänsi selkänsä tielle johtavaan suuntaan, että pystyisi suojelemaan äskettäin huulten väliin nostettua tupakkaa tuulelta. Ja sitten, kun se oli sytyttänyt tupakan, se kääntyi ympäri ja näki ihmisen vieressä. Levi pelästyi sitä niin, että tupakkakin lensi maahan. Sen ääni oli kuitenkin tunnistettava. ”Hugo, what the fuck!” Levi valitti ja kyykistyi nappaamaan tupakan takaisin käsiinsä. ”Don’t ever do that! Ever!” Se vielä jatkoi, ennen kuin otti sen tupakan huultensa väliin ja veti siitä pari nopeaa henkäystä. Sydän tuntui edelleen pamppaavan. ”What do you want? Drinks can be found inside, you know. I’m no alcohol fountain”, se sanoi ehkä tarpeettoman törkeästi. Mutta vittu, kun Hugon läheisyys kutkutti ja kuumotti samaan aikaan.

Rhodesinperkele olisi kyllä ansainnut nirrin pois sen pelästytyksen myötä. Kaiken lisäksi sillä oli pokkaa haukkua Levia siinä nynnyksi, tuntui oikein olevan huvittunut siitä Levin säikähdyksestä. Vaikka olihan se varmaan aika hauskan näköistä, kun Levi oli tupakkansakin vahingossa tipauttanut pelästyttyään niin kovin. Nuorukainen siis antoi toistaiseksi Hugon olla ja keskittyi kuuntelemaan, mitä sillä oli seuraavaksi sanottavana. Levi tosin ensin kerkesi kysyä vittumaiseen äänensävyyn, että mitä Hugo oli vailla, mutta Hugon suusta tuleva vastaus ei sitten taas ollut tippaakaan vittumainen tai ärsyyntynyt. Enemmänkin vain ihmettelevä. ”Home’s not far”, Levi vastasi kuin se olisi ollut itsestäänselvyys, ”so why shouln’t I go there?” Oikeastaan blondi taisi sillä hetkellä käyttäytyä ihan tarpeettoman kylmästi. Ei Hugo kuitenkaan itse ollut ollenkaan vaikean tai vihaisen oloinen. Päinvastoin – se oli oma, ihana itsensä. Ihana. Levin pitäisi yrittää koota itsensä ja ajatuksensa. Ehkä vähän sen takia se antoikin Hugolle sen sätkän hetkellisesti ennen kuin sai sen takaisin.

Sitten Hugolla oli joku ehdotus mielessään. Se sai Levin kurtistamaan kulmiaan samalla, kun se veti loput hatsit siitä tupakasta ja heitti sen asfalttia vasten, astuikin sen päälle sammuttaakseen tulen. Seuraavaksi se sai nostaa katseen Hugoon. ”Why would I want to go anywhere with you?” Se ärähti. Tajusi kyllä itsekin olleensa ihan liian vihainen, eli se hieraisi hieman niskaansa sen jälkeen. Ihan oikeasti, mitä vittua, mistä se edes tuli? Levi oli ihan taantunut siihen sen ja Hugon pariin ensimmäiseen tapaamiskertaan, vaikka siihen ei periaatteessa ollut mitään syytä. ”Wanting to go home doesn’t make sense to you?” Levi haastoi. ”Tell me, why exactly shouldn’t I go home? Because you want me to drink with you? Is that it?” Se vielä jatkoi. Hieman rauhoituttuaan Levi lopulta puuskahti kevyesti ja puntaroi mielessään vaihtoehtojaan. Kieltämättä se Hugon kanssa yksille meneminen kuulosti paljon loogisemmalta kuin kotiin meneminen. Ei se voisi satuttaa. Hugo oli kuitenkin hyvää seuraa. ”Okay”, Levi päätti kohauttaa olkiaan, ”you win. But you won’t escort her home with me. That I’ll do alone. You and Jolene both are too social. If you’d walk together, the walk would never end. You’d just talk and talk and talk and I’d probably kill myself.”

Niinpä Levi astui takaisin siihen tuttuun baariin. Jotkut tutut miehet sieltä heti katsoivat Levin suuntaan, niiden kasvoillekin levisi oikein leveä hymy, kun ne tajusivat Levin tulleen myös juomaan. ”Yeah, Halstead!” Joku niistä huusikin. Levi ei varmaan koskaan ollut ollut humalassa niiden aikana. Nuorukainen vain naurahti niille, sitten katsoi televisiota, jonka ruudulla pyöri sillä hetkellä Steppenwolfin Born to be Wildin musiikkivideo. Kauaa sitä ei tullut toljotettua, kun Levi seurasi Hugoa istumaan. Se istui loossin toiselle puolen, tarjosi hampaattoman hymyn Hugon suuntaan. Pian hymy siirtyi karaokelaitteisiin. ”Why not?” Levi kohautti olkiaan. Ei karaoken laulaminen ollut sille mikään kynnys. ”What do you want to sing? We don’t have any, uh, modern songs, so..” Se kohautti olkiaan. Siinä samassa Jolenekin saapui paikalle kaljoineen. ”These are on the house”, Jolene aloitti, ”actually, all of your drinks tonight are on the house. Levi never drinks here. I want to see him drunk.” Jolene nauroi, joten niin nauroi Levikin. Hugo alkoi siinä selittää Jolenelle vähän niistä karaokejutuista enemmänkin, ja Jolene totta kai innostui ajatuksesta. ”Of course!” Se ilahtui silminnähden. ”We’ll have a karaoke night tonight!” Jolene ilmoitti vielä niin, että muutkin kuulivat. Jengi vaikutti olevan tyytyväinen.

Jotain Hugo ja Jolene vielä siinä höpöttivät karaokesta, valitsivat muun muassa biisin (Dancing Queenin) ja totesivat, että Levi ja Hugo laulaisivat yhdessä. ”Dancing Queen?” Levi sitten parahti huvittuneena, kun Jolene oli lähtenyt. ”And us singing together? Are you serious?” Nuorukainen ei voinut kuin nauraa, mutta lopulta se vakavoitui, kun näki Jolenen laittavan karaokelaitteita valmiiksi. Joku Leville tuntematon mies siellä auttoi Jolenea laittamaan niitä valmiiksikin, joten Levi pystyi kääntämään katseensa takaisin Hugoon, joka vaikutti oikeasti nauttivan olostaan. Se sai Levin hymyilemään vähän liian idioottimaisesti. Kun Hugon ja Levin katseet sitten kohtasivat, Levi avasi suunsa yllättävän häpeilemättömästi: ”You’re really enjoying the music, aren’t you?” Se oli oikeasti yllättävää. ”I guess you were right about me being prejudiced. Pride and prejudice. We’re like Elizabeth Bingley and Mr. Darcy.” – ”Except for the romance part.” Se hymähti huvittuneesti. Kun ensimmäinen ihminen aloitti laulamisen, ei Levi jaksanut oikein kiinnittää siihen huomiota, kun oli enemmän kiinnostunut Hugon kuulumisista. ”What have you been doing lately?”

Jep, niin Levi kuvitteli. Se kohottikin kulmiaan hieman ylöspäin, kun Hugo siinä mainitsi Ed Sheeranin ja Bruno Marsin. Ei kuitenkaan kommentoinut mitään siihen aiheeseen sen kummemmin. ”Yeah but I’m not sure if you can read”, Levi kiusoitteli lämpimään sävyyn, ”I mean, your skills at studying aren’t that great.” Se vilkaisi Hugoa vähän haastavaankin sävyyn, ennen kuin Jolene tuli paikalle ja Levi sai siemailla siitä oluesta, jonka Jolene oli tuonut. Se oli hyvää, mutta kieltämättä se himoitsi enemmän jotain makeaa juomaa. Ja kepistä huikkaa. Voi Luoja, miten se vastapäätä istuva Hugo sai sukat pyörimään jaloissa ja Leevi-raasun hormonit hyrräämään. Harvalla ihmisellä oli Leviin se vaikutus, mutta sitä viimekertaista oli ihan helvetin vaikeaa unohtaa. Koska Hugo oli ollut ihan helvetin hyvä. Ei kukaan ollut Levin pipettiä sillä tavoin aikaisemmin kohdellut.

Jolenen lähdettyä Levi sai sitten esittää huvittuneen mielipiteensä siitä lauluvalinnasta. Hugo lausui oikein Levin etu-ja sukunimen, Levi taas pyöräytti silmiään mutta naurahti sen jälkeen. ”I do like ABBA, you son of a Rhodes”, se tokaisi, ”and yes, I will sing that song with you.” Sen jälkeen ne jo jakoivatkin jotain katsekontaktia keskenään, mutta sitten keskusteltiin jo musiikista. Siitä, että Hugo vaikutti ihan oikeasti nauttivan siitä. Oikeastaan puheenaiheet olivat hyvinkin värikkäitä – seuraavaksi käsittelyyn otettiin Ylpeys ja Ennakkoluulo. Tosin siitä Hugolla ei vaikuttanut olevan tietoakaan. ”What?” Levi huudahtikin kipakasti järkytykseltään. ”That’s a classic!” Hugoa ei vaikuttanut kiinnostavan. ”Seriously? Hello? I knew you were dumb but I never knew you were that dumb!” Se vielä jatkoi huvittuneesti. Hugo se vain joi kaljastaan ja jatkoi ignoorauslinjaansa. ”Don’t you dare ignore me”, Levi nauroi ja potkaisi sitä jalkaan kevyesti pöydän alla. ”You embarrass me! I can’t sit with you”, nuorukainen nauroi. ”Your dumbness almost makes you cute”, Levi huomasi lausuvansa ääneen. Se saikin Levin juomaan olutlasillisesta enemmän kuin yhden kulauksen ja kääntämään katseensa muualle.

Karaokelaitteet oli viritetty ja kaikki vaikutti olevan valmista. Järkytyksestä yli päästyään Levikin uskaltautui taas puhumaan Hugolle. Se aihe ei tosin vaikuttanut olevan mikään kyseisen bruneten suosikki. ”Been studying and working, mostly”, Levi vastasi Hugolle vähäisin sanoin. Eikä kumpikaan tainnut haluta edes kertoa enempää. Olipa se siis ollut paska kysymys Leviltä. Poika kerkesi vain puuskahtamaan kevyesti, ennen kuin Hugo yhtäkkiä oli innostunut ja noussut ylös. Oh fuck – se oli nyt muuten niiden vuoro. Jotain ramppikuumeen tapaista siinä alkoi kyllä Leville nousta pintaan. Nuorukainen olisi kuvitellut handlaavansa tilanteen, mutta ilmeisesti siihen sittenkin olisi tarvinnut lisää alkoholia. Siis onneksi Hugo oli siinä haastamassa. Levi nousi ylös ja katsoi Hugoa silmiin: ”Fuck you.” Se siis käveli Hugon kanssa lavalle, joskin sielläkin tunsi olonsa hieman vaikeaksi. Se taisi seisoa vähän liiankin lähellä Hugoa, kun haki siitä henkistä tukea tilanteeseen. Ja kyllähän se sitten auttoikin – kun Hugo aloitti laulamisen ja oli niin reippaana ja kannustavana, se tarttui Leviinkin. Ne taisivat täydentää hyvin toisiaan. Siis vain siinä hetkessä, herranjumala. Ei muuten. ”Friday nights and the lights are low, looking out for a place to go”, Levi sitten sai lopulta aloittaa eläytyen. Totta kai se tuijotti Hugoa. Ei edes pitänyt outona sitä, kun se vei käden olkapäälle ja veti lähemmäs. Itse asiassa se rytmin taputtaminen olkapäätä vasten sai Levin vain parempaan fiilikseen.

”Digging the dancing queen” kaksikko lopulta lauloi railakkaasti yhteen ääneen, ennen kuin laulu oli loppu. Kaksikko sai totta kai raikuvat suosionosoitukset, ja Levi alkoi nauraa, peitti hetkeksi kädellään kasvonsa. Toisen kätensä se vei ihan automaattisesti Hugon vyötäisille ja päätti sitten laskea päänsäkin sen olkapäätä vasten nauramista varten. Aplodien loputtua se toki säpsähti sitä läheisyyttä, mutta huomasi silti hymyilevänsä. Hugon kanssa ne sitten palasivat takaisin sinne loossiin, jossa Levi sitten istahtikin Hugon viereen. Ja kiinni – epäilyttävän kiinni. Ei nuorukainen sitä itse edes tajunnut. ”Gotta admit”, se aloitti ja joi kaljalasillisensa kerralla loppuun, ”that was fun!” Sitten se vielä irvisti: ”But please, don’t ever sing again.” Jotain ne vielä Hugon kanssa väittelivät, ennen kuin kyseinen jätkä sitten heitti, että niiden pitäisi laulaa karaokea joskus uudelleenkin yhdessä. Se sai Levin kieltämättä hiljaiseksi – se varmaan katsoikin Hugoa silmiin hämmentyneenä. Oikeastaan pian se katsekontakti muuttui taas ihan joksikin muuksi kuin hämmennykseksi. ”I’d like that”, Levi tokaisi hiljaa. Tuntui vähän siltä, että happi ei kulkenut, kun Hugo siinä tapitti. Itse asiassa ihan automaattisesti katse tuli kohdistettua huuliinkin, ja omiaan Levi nuolaisi.

Sitten Hugo ilmoitti menevänsä vessaan. Se siis ylitti Levin, ja Levi jäi istumaan mietteliäänä. Se ei nimittäin ollut varma, oliko se kutsu. Sinne. Vessaan. Tahtoiko Hugo.. Ei vittu, tahtoiko Levi. Se vilkaisi siihen suuntaan, minne Hugo oli mennyt, ja huomasi nousevansa ylös. Itse asiassa askeleet veivät sen tutun miestenvessan ovelle odottamaan. Ihan oikeasti, mitä vittua, Levi ei ollut edes humalassa. Ei ollenkaan, mutta silti se tahtoi vain suudella Hugoa. Kun se ovi sitten aukesi, Levi tunkikin sinne vessaan. Se sulki vessan oven, lukitsi sen, vei kädet Hugon poskille ja veti sen lähemmäs. Lopulta se painoi huulensa Hugon omille. Kun vastausta ei tullut noin sekuntiin, Levi tietenkin kuvitteli tehneensä väärin. Se pakitti varmaan kaksi metriä kerralla paniikissa. ”Oh”, Levi tokaisi, ”I thought that you…” Se lause loppui siihen. Hugo tietenkin vittumaisena tyyppinä oli heti kysymässä, että no mitä se Levi oli luullut. ”Nothing”, Levi ärähti ja kääntyi vessanpönttöä kohti. ”Get out so I can pee.” Ei sillä oikeasti ollut kusemiselle mitään tarvetta. Sen oli vain keksittävä jokin tekosyy, ettei Hugo luullut, että Levi oli tullut vain seksuaalisesti ahdistelemaan Hugoa. Vaikka se nyt taisi olla ihan selvää.

Miten helvetissä Hugolla oli pokkaa vittuilla siinä tilanteessa? Levi oli suurin piirtein punainen kuin tomaatti ja valmis tappamaan itsensä, mutta Rhodesinperkeleen mielestä siinä tilanteessa oli vain jotain hauskaa. Koska ei siinä vittu ollut mitään sellaista. Levi oli vain lukenut Hugoa vähän väärin, antanut turhien toiveiden nousta pintaan ja hormonien hyrrätä. Kädethän siinä tilanteessa piti nostaa puuskaan suojakuoreksi, eikä sillä hetkellä ollut puhettakaan silmiin katsomisesta. Ei ainakaan ennen Hugon puhumista. ”No!” Levi tietenkin kivahti itsepuolustukseksi ja vilkaisi Hugoa silmiin nopeasti. Totta kai se valehteli: se oli nimenomaan luullut, että Hugo oli ollut koison perässä. Kun kyseinen jätkä kääntyi peilin suuntaan, Levi taas kääntyi ovea kohti. Ehkä se menisi viettämään loppuajan Jolenen kanssa päästäkseen yli siitä häpeästä. Levi hieraisi nopeasti niskaansa, mutta sitten, vittu sitten, Hugo meni sanomaan jotain mihin Levi ei todellakaan ollut valmistautunut henkisesti. What meinasikin tulla ulos, koska mitä vittua, Hugo tahtoi sittenkin? Sen katsekontaktin aikana Levi näytti vain peuralta ajovaloissa ja oven sulkeuduttua se veti syvään henkeä epäuskoisena. Levi olisi kuvitellut Hugon olevan vain vittumainen tai vahingoniloinen, mutta ei, se oli tainnut vähän innostua siitä. Tai ei vähääkään, jos sellaisia ehdotteli.

Kyllä Levi loppujen lopuksi sitten siellä kopissa kusikin, ei kyllä Hugon ehdotuksen takia, mutta kuitenkin. Itsensä valmiiksi saatuaan Levi sai sitten liittyä Hugon ja Jolenen seuraan. Jokseenkin ahdistunut hymy tarjottiin Hugolle ennen kuin se kiinnitti huomiota pöydällä oleviin shotteihin. ”Seriously?” Levi tokaisi tylsistyneen kuuloisena. Kunnon känniinkö Hugo aikoi Levin juottaa ennen sen luokse siirtymistä? Siis jos ne sinne menisivät. Ei Levi ollut tehnyt mitään päätöksiä. Sen olisi pitänyt toki päättää, että se ei menisi Hugon luo, mutta houkutus oli kova. Ihan vitusti liian kova. ”Whatever”, Levi lopulta alistui ja nosti shottilasin ilmaan. Se kilisteli Hugon kanssa, ja sitten kulautti sen sisuksiinsa. Ei kestänyt kauaa, kun toiselle oli käynyt samalla tavoin ja sitten Levi sai kääntää katseensa Joleneen, kun se puhui. Kaljaakin Hugo siinä vielä Leville ja itselleen tilasi, ja sitten Jolene käänsi katsetta Leviin. ”You two can go”, Jolene sanoi merkitsevästi mutta eihän Levi sitä tajunnut, ”I can call someone to escort me home. It’s not a big deal.” Levi totta kai kohteliaana poikana pudisti heti päätään. ”No, I promised you to escort you home”, Levi aloitti, ”so I will. Hugo can go if he wants, but I’ll stay.” Nuorukainen vilkaisikin nopeasti Hugoa. ”I don’t need him here.” Se kun olisikin ollut totta.

Pikkuhiljaa Hugo ja Levi kuitenkin siirtyivät sinne samaan saatanan loossiin. Hugo sai osakseen kummastuneen katseen, kun se istutti takapuolensa siihen Levin viereen. Sen jälkeen Levi päättikin vain ignoorata Hugon – siis siksi, että se ei pystynyt edes katsomaan sen suuntaan tapahtuneen jälkeen. Levin mielestä se tilanne oli nimittäin äärimmäisen kiusallinen. Hugon mielestä ei. ”What?” Levi kurtisti kulmiaan sen Hugon kysymyksen jälkeen. Levi kääntyi jopa vähän paremmin sen suuntaan voidakseen näyttää ilmeensä. Sen, että sitä ei todellakaan ollut tapahtumassa. Kun se käsi sitten tunnettiin reidellä, se mielipide alkoi vähän horjua. Levin huulet raottuivat kevyesti, kun Hugo alkoi liikutella sitä kättään ylemmäs, sitten se oli jo jossain vetoketjun tietämillä. Se sai totta kai Levin ajattelemaan riettaita asioita, mikä nyt varmaan olikin Hugon idea. Levi katsoi sitä kättä jännittyneenä, mutta sitten tajusi missä ne olivat. Vittu baarissa. Kaiken lisäksi Levin työpaikalla. ”Stop that”, Levi sitten lopulta huitoi Hugon käden pois. Mutta saman tien Hugo niin kovin ystävällisesti (vitut) ilmoitti, että kukaan ei nähnyt, että ne olivat ihan turvassa. Ja se vitun käsikin tuli takaisin. Levi oli ihan helvetin heikko, ja Hugo käytti sitä kyllä ihan törkeästi hyväkseen. Niinpä Levi antoi Hugon saada tahtonsa läpi. Niinkin paljon, että pian Levi oli kohottautunut painamaan huulensa Hugon omille. Sillä kertaa Hugo jopa vastasi, ja pian niiden kielet taistelivat dominanssista. Levi vei toista kättään Hugon niskan taa, toisen taas Hugon reidelle. Sitten se irtaantui suudelmasta hetkeksi aikaa sen vuoksi, että saattoi viedä huulensa Hugon korvalle. ”I want you to fuck me tonight”, se totesi haudanvakavana. Koska sitä se todella tahtoi. Ei mitään muuta.

Luojan kiitos siihen tilanteeseen tuli joku roti, ja Levi otti Hugoon etäisyyttä. Eikä hetkeäkään liian aikaisin, koska kukas muukaan kuin Jolene se siitä käveli ohi. Katsoi poikia vähän kummastellen, mutta ei Levi sitä noteerannut. Sitä kiinnosti vain vieressä istuva nuorukainen. Ja sitten seinällä oleva kello. ”I’ll help her close this place”, Levi vain tokaisi, mutta Hugo ei olisi päästänyt Leviä menemään. Se tiukka ote ranteesta sai Levin naurahtamaan, sitten se painoi nopean suukon Hugon huulille. Ja lopulta sai lähteä. Siinä ennen loossista lähtemistä se kyllä joutui vähän oikomaan koisoaan kaiken tapahtuneen jälkeen. Vitun Hugo. Levi vilkaisi kyseistä jätkää nopeasti, ennen kuin lyöttäytyi Jolenen seuraan. ”Okay, guys”, Levi taputti käsiään yhteen kerran, ”let’s go.” Siinä ne sitten häätivätkin Jolenen kanssa koko porukan pihalle, ja vain kolmikko jäi paikalle. ”What are you gonna do?” Jolene kysyi Hugolta. ”He’s gonna come with us”, Levi vastasi Hugon puolesta. Siten ilmaisi, että halusi edelleen Hugoa. Ja kai se katsekin kertoi jotain. Toivon mukaan ei Jolenelle.

Kun Jolene katosi takahuoneen puolelle laskemaan kassaa, oli Hugo tullut siihen Levin viereen. Levi vilkaisi Hugoa tyrskähtäen, tunsi niiden shottien nousseen lopulta päähän. ”Oh, man”, se nauroi vähän lisää, ”do you really want me to come to your place?” Se vilkaisi nopeasti, ettei Jolenea ollut lähipiirissä. ”You’ve been avoiding me for the past month”, Levi vielä lisäsi, ”so it just seems so fucking absurd.” – ”But I don’t care.” Levi asteli hieman lähemmäs Hugoa ja vei molemmat kädet sen niskan taakse. ”I’m actually very pleased. Very, very pleased, Mr. Darcy.” Taas se tyrskähti. ”Promise me you’ll read the book or watch the movie. If you won’t do either, I’ll go home instead.”