|
|
Apr 3, 2014 12:04:19 GMT 2
Post by Deleted on Apr 3, 2014 12:04:19 GMT 2
Perjantai 3. toukokuuta 2013, iltapäivä 4550 East Lincoln Drive, Paradise Valley, Phoenix (AZ)
Kovin montaa sekuntia Arda ei ollut miettinyt vastausta, kun Dariya ja Nicky olivat jokunen päivä sitten kysyneet heiltä Mikaylan kanssa, voisivatko he tulla viikonloppuna lapsenvahdeiksi pariskunnan kolmelle lapselle. Arda oli tietysti suostunut, olisi suostunut vaikka itsekseen, mutta onneksi myös Mikayla oli sanonut, että asia olisi hänelle ihan okei. Mikayla tosin ei tainnut olla aivan täysin tyytyväinen siitä syystä, jonka takia McCanneyt olivat pyytäneet heitä vahtimaan lapsiaan. Jokunen aika sitten Dariya ja Nicky olivat nimittäin kertoneet, että Nicky oli saanut töidensä kautta siirron New Yorkiin ja koko perhe oli nyt muuttamassa toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Asunto oli ilmeisesti Nickyn Aimee-siskon avustuksella löytynyt nopeasti ja nyt muuttoa oli sitten alettu tehdä. Kyllä Arda tavallaan ymmärsi Mikaylan tunnelmat - vaikka he olivat asuneet jo jonkin aikaa Phoenixissa, ei heillä kummallakaan ollut kovin montaa ystävää kaupungissa ja suurimmaksi osaksi he olivat olleet nimenomaan Dariyan ja Nickyn seurassa. Mikayla ja Dariya olivat kuin paita ja peppu, joten oli ymmärrettävää, ettei Mikayla ollut innostunut serkkunsa muutosta. Ardaa harmitti paitsi ystävien muutto, mutta ennen kaikkea lasten lähteminen siinä mukana - Arda piti niin kovasti Dariyan ja Nickyn lapsista. Varsinkin Ardan ja Mikaylan kummipoika Felix oli vallan mainio mukula ja kieltämättä Ardaa kirpaisi jostain todella syvältä sisältä, kun hän edes ajatteli, että pian hän ei näkisi kummipoikaansa ja tämän sisaruksia. Jo kuukausia sitten Arda ja Mikayla olivat keskustelleet omista lapsista, Arda kun olisi jo täysin valmis vanhemmuuteen, mutta Mikayla taas ei ja varsinkin sen keskustelun jälkeen Arda oli viettänyt entistä enemmän aikaa Alecin, Lilian ja Felixin kanssa - kai hän sitten halusi päästä edes olemaan osa näiden kolmen muksun elämää, kun hänellä ei omia vielä ollut. Tänään perjantaina Arda oli sitten saapunut yksin McCanneyiden luokse aamupäivästä. Mikaylalla oli ollut joku oma meno heti aamusta ja nainen oli luvannut tulla myöhemmin paikalle. Sen tarkemmin Arda ei ollut edes asiasta kysellyt, hän oletti, että naisella oli vain joku lääkärikäynti tai jotain muuta vastaavaa naistenjuttuja, kun Mikayla ei ollut asiasta sen tarkemmin kysellyt. "Kyllä me täällä pärjätään, ollaanhan me näitten muksujen kanssa ennenkin täällä oltu. Alkakaa vaan te lähteä sinne lentokentälle, myöhästytte kohta teidän lennolta." Arda sanoi naurahtaen, kun Dariya vielä jakoi jotain viime hetken ohjeita ja varmisteli, että Arda ja Mikayla pärjäisivät lasten kanssa viikonlopun ajan. "Katsokaa sitten oikeasti varsinkin Alecin perään.. Se poika karkaa ihan taatusti silmistä samantien, kun siihen vain antaa pienenkään mahdollisuuden." Dariya vielä varmisteli, kun Nicky suurinpiirtein oli jo väkisin raahaamassa häntä talosta pihalle. "Joo joo, me pärjätään. Mä sanon Mikaylalle, että soittaa sulle illalla, keskittykää te nyt vaan siihen muuttoon." Arda vielä vakuutteli, saaden pariskunnan sitten lopulta lähtemään. Hieman mies pudisteli päätään kaksikon perään, mutta toisaalta, kyllä hän tuon hössötyksen ymmärsi - jos hänellä olisi omia lapsia, hän olisi taatusti ihan samanlainen. "Noniin, me nyt sitten jäätiin keskenään, mitäs te haluatte tehdä?" Arda sanoi lapsille - Felixillä oli omat leikkinsä kesken olohuoneen lattialla, kun taas Lilia ilmoitti hakevansa nukkensa lastenhuoneesta. Nukkeleikkihin Arda ei kyllä ryhtisi, sen puolen saisi Mikayla hoitaa, kunhan nainen vain ilmestyisi paikalle.. Aamupäivä menikin varsin vauhdikkaasti, lapset pitivät Ardan kiireisinä, eikä nyt puhuttu edes pelkästään Alecista. Koko porukka tuntui olevan täynnä energiaa, mutta sekös Ardaa haittasi - hänestä oli vain mahtavaa, miten lapset saattoivatkin koko ajan olla niin vilpittömän iloisia ja virtaa täynnä! Lopulta hän oli sitten saanut ruokittua kaikki kolme ja jokainen oli jopa mennyt kiltisti päiväunille. Arda itse oli siirtynyt lasten päiväunien ajaksi olohuoneeseen katselemaan televisiota, tosin samalla kännykkäänsä vilkuillen. Mikaylan olisi pitänyt jo tulla tänne, joten Arda ei voinut olla ihmettelemättä, mikä naisella oikein kesti. Jossain vaiheessa mies jopa yritti soittaa toiselle, mutta tämä ei vastannut puhelimeensa. Arda tyytyikin siis vain katselemaan televisiota, tosin aina välillä hän kävi varmistamassa, että lapset nukkuivat edelleen huoneessaan. Jossain vaiheessa olohuoneessa norkoillessaan Arda sitten kuuli jonkun avaavan oven ja mies käänsi vaistomaisesti katseensa eteiseen - hän tiesi, että Mikaylalla oli vara-avain Dariyan ja Nickyn luokse, joten ovella tuskin olisi kukaan muu. Pian Mikayla oli sitten tullutkin eteisestä pois ja samantien Arda huomasi, ettei kaikki ollut nyt hyvin. "Mikayla? Mikä sulla on?" Arda kysyikin samantien ennenkuin sanoi mitään muuta. Hän oli tuntenut Mikaylan sen verran monta vuotta, että tiesi milloin kaikki ei ollut kohdallaan. Arda nousikin sohvalta ja käveli tyttöystävänsä luokse, laskien kätensä kevyesti tämän käsille, hakien samalla naiseen katsekontaksia. "Onko kaikki ok?" |
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Apr 4, 2014 11:00:49 GMT 2
Post by jenni on Apr 4, 2014 11:00:49 GMT 2
Jokin aika sitten Dariya ja Nicky olivat ilmoittaneet muuttavansa toiselle puolelle Yhdysvaltoja, aina New Yorkiin asti. Siitäkös Mikayla ei ollut liiemmin innostunut, vaikka tietysti hän oli onnellinen serkkunsa puolesta. New York oli upea, mutta silti Mikayla ei voinut olla ajattelematta, kuinka tulisi kaipaamaan Dariyan lähes päivittäistä seuraa. Heillä ei Ardan kanssa muutenkaan ollut Phoenixissa liiaksi ystäviä, joten nyt kun Dariya ja Nicky lapsineen lähtivät pois... Mikaylaa suretti. Tänään, toukokuun kolmantena, Arda etunenässä mennyt suostumaan pariskunnan toiveeseen, että Mikayla ja Arda vahtisivat lapsikolmikkoa, kun Dariya ja Nicky hoitelisivat viikonlopun ajan muuttoasioita New Yorkissa. Mikayla oli hieman altavastaajana myöntynyt pyyntöön, joskin hän oli sitten perjantaina aamulla usuttanut Ardan lähtemään edeltä Paradise Valleyn kaupunginosaan McCanneyiden luokse. Hän tulisi kyllä itse myöhemmin perästä, kunhan olisi hieman hoidellut omia asioitaan. Mikayla oli jo usean vuoden ajan kärsinyt epäsäännöllisistä kuukautisista - olisi voinut kuvitella, että ne 25-vuotiaana olisivat jo säännöllistyneet. Hän oli myös tehnyt sen virheen, että oli erehtynyt etsimään internetistä omatoimisesti tietoa. Pahimmillaan hakutuloksista oli löytynyt lapsettomuuttakin käsitteleviä artikkeleita, joista Mikayla oli mennyt entistäkin sekaisin huolesta. Hän tiesi Ardan haluavan lapsia (olivat he käyneet siitä aiemmin pientä vääntöäkin), joten mitä jos hän ei voisikaan koskaan antaa sellaisia miehelle?
Olihan Mikayla toki aiemminkin gynekologin kanssa keskustellut kiertonsa epäsäännöllisyydestä, mutta tällä kertaa hän oli päättänyt hakeutua lapsettomuustutkimuksiin. Gynekologin mukaan sellaisiin ei olisi ollut vielä välitöntä tarvetta, mutta Mikayla vaati päästä sellaisiin. Hän oli lietsonut itseään liikaa tutkimalla asioita netissä, eikä saisi mielenrauhaa ennen kuin tarvittavat testit olisi tehty. Häntä jännitti aivan hiton paljon, kun hän asteli klinikalle sisään. Se oli yksityinen klinikka, ja Mikayla oli joutunut maksamaan tutkimuksista niin paljon, että hänen oli ollut pakko kajota säästötiliinsä, josta hän ei usein rahaa ottanut. Mikayla ei aina tiennyt, miten oli onnistunut pitämään näppinsä erossa kyseisestä tilistä, joskaan eihän siellä ollutkaan mitään erityisen huimia summia. Säästötililtä nostamisessa oli kuitenkin se hyvä puoli, että hän oli saattanut tehdä sen Ardalta salaa. Heillä ei muutenkaan ollut mitään suuria määriä käytettäväkseen normaaliin elämiseen, joten ainakaan mies ei pääsisi ihmettelemään, jos Mikaylan olisi tarvinnut ruokakaupassa alkaa säästämään perus elintarvikkeista. Mikayla ei joutunut kauaa odottamaan klinikan odotushuoneessa, kun lääkäri jo kutsui hänet sisään huoneeseen. Mikaylaa jännitti, ja lääkäri tuntui huomaavan sen, kun alkoi heti puhella lempeästi, kuinka tilannetta ei kannattanut yhtään jännittää. Erinäisiä tutkimuksia sitten suoritettiin sen aamupäivän aikana, johon mahtui paljon myös odottelua. Klinikalla vierähti enemmän aikaa kuin Mikayla oli osannut odottaa, saati sitten sanonut alun perin Ardalle, kuinka kauan hänellä asioiden hoitamisessa kestäisi, joten jossain vaiheessa Mikayla ehti ajatella myös, mahtoiko Arda jo kovastikin odotella häntä.
Viimein Mikayla oli kuullut tutkimusten tuloksen. Lääkärin edessä hän oli saanut pidettyä itsensä kasassa, mutta jo klinikan ulko-ovista poistuttuaan hetkeä myöhemmin, ensimmäiset kyyneleet tipahtivat hänen poskilleen. Hänen oli pakko istuutua rakennuksen edessä olevalle penkille hetkeksi, hän ei vain voinut mennä heti McCanneyiden luokse. Mutta hänen olisi pakko kertoa Ardalle. Heidän tulevaisuutensa riippui siitä. Mitä jos mies ei haluaisi...? Mikaylan teki pahaa ajatella sitä. Hän rakasti Ardaa! Hän ei kestäisi menettää tätä. Ilman Ardaa hän joutuisi takaisin Ukrainaankin... Ei, ei hän käyttänyt Ardaa tekosyynään olla Yhdysvalloissa, mutta ilman miestä paluu Ukrainaan olisi väistämätön. Mikayla nousi hieman huterasti ylös penkiltä ja sai otettua taksin klinikan edestä - siinä niitä päivysti muutenkin usein. Hän kertoi kuljettajalle osoitteen istuuduttuaan takapenkille ja tuijotteli lasittunein silmin ulos auton ikkunasta; hänellä olisi tämä taksimatka aikaa koota itsensä. Hän ei voinut mennä kaksosten ja Felixin eteen itkuisena. Kuitenkin aivan liian pian taksi oli ajanut East Lincoln Drive, talon numero 4550 eteen. Mikayla näki Nickyn tutun vaalean auton pihalla, tutun talon sen takana. Hän maksoi taksin, ja nousi sitten ulos autosta, tuijotti hetken aikaa taloa kunnes kaivoi vara-avaimen laukustaan ja kokosi itsensä vielä viimeisen kerran ennen kuin asteli ulko-ovelle. Talossa oli hiljaista, kun Mikayla oli saanut oven avattua - ilmeisesti lapset olivat päiväunilla. Nopea vilkaisu rannekelloon riitti vahvistamaan asian Mikaylalle. “Hei”, nainen sanoi astuttuaan peremmälle eteisestä ja nähtyään Ardan olohuoneen puolella. Pelkkä toisen näkeminen oli saada hänet murtumaan. Ja viimeistään silloin, kun Arda tuli hänen luokseen. “Mä kävin lääkärissä”, Mikayla aloitti ja irroitti kätensä Ardan otteesta, käveli peremmälle olohuoneeseen. Tuntui kuin jalat eivät olisi kannatelleet.
Päästyään istumaan olohuoneen sohvalle, Mikayla odotti Ardankin tulevan perässä. Hän kuulosteli hetken yläkerran ääniä, mutta lapset tuntuivat nukkuvan sikeästi. “Miten teillä on mennyt aamupäivä?” Mikayla kysyikin, yritti hymyillä pienesti. Hän tiesi Ardan nauttivan kyseisen lapsikolmikon kanssa puuhastelusta, mikä teki asioiden kertomisesta entistäkin vaikeampaa... Ardan nopea vastaus ja kehotus palaamaan takaisin lääkäriasiaan saivat Mikaylan painamaan katseensa lattianrajaan. Mikayla tiesi, että hänen oli pakko sanoa asiansa suoraan. Ei hän voisi kierrellä ja kaarrella, vitkutella, pitkittää kertomista. Ardalla oli oikeus tietää. “En tiedä, voinko koskaan saada lapsia”, hän viimein sai sanottua suoraan, mutta joutui sen jälkeen kääntämään katseensa Ardan ohi huoneen toiseen päätyyn, minne hän tuijotti lasittunein silmin.
|
|
|
|
Apr 4, 2014 16:12:27 GMT 2
Post by Deleted on Apr 4, 2014 16:12:27 GMT 2
Mikayla oli kuulema käynyt lääkärissä. Se oli ainut, mitä Arda sai tyttöystävästään irti. Nainen käveli hänen ohitseen peremmälle, alkoi vain kysellä, miten Ardalla ja lapsilla oli sujunut aamupäivän ajan. Arda tuijotti lähes tyhmänä Mikaylan perään - hän näki kyllä, että kaikki ei ollut hyvin ja Mikayla taatusti tiesi sen, joten miksi helvetissä nainen ei kertonut, mitä ihmettä oli oikein tapahtunut! "No ihan hyvin, lapset on nyt nukkumassa." Arda vastasi nopeasti, kävellen samalla Mikaylan perässä peremmälle. Jotain kamalaa oli ihan taatusti sattunut, Mikayla vaikutti niin oudolta, kun ei voinut edes kertoa, mitä oikein oli tekeillä. "Mitä sä teit lääkärissä?" Arda kysyikin sitten suoraan ja samantien Mikayla laski katseensa jonnekkin lattianrajaan. Arda ei kerta kaikkiaan voinut ymmärtää, mikä Mikaylaa oikein vaivasi. Mikayla selvästi vältteli hänen katsettaan, eikä Arda tiennyt, miten kauan hänen hermonsa enää kestäisivät odottelua. Kun Mikayla sitten viimein kertoi asiansa, Arda ei ollut enää varma, olisiko hän edes halunnut kuulla niitä sanoja. En tiedä, voinko koskaan saada lapsia. Ardan oli ihan pakko peruuttaa pari askelta taaksepäin ja istua jälleen sohvalle, sillä hänestä tuntui, ettei jalat kantaneet enää kovin pitkään. Mitenniin Mikayla ei tiennyt, voisiko saada lapsia? Mitä ihmettä nainen niillä sanoilla tarkoitti? Hetken aikaa Arda vain tuijotteli jonnekkin eteenpäin ennenkuin viimein nosti katseensa Mikaylaan. "Mitä sä tarkoitat? Mitenniin sä et voisi saada lapsia?" Arda oli lopulta pakko kysyä, kun Mikayla ei itse alkanut selventää sanojaan mitenkään.
Turhan pitkään Mikayla oli edelleen hiljaa, mutta lopulta nainen alkoi selittää. Toinen oli kuulema hakeutunut lapsettomuustutkimuksiin. Mitä pidemmälle nainen kertoi, sitä vaikeampi Ardan oli istua paikoillaan ja lopulta hän nousikin sohvalta ylös, alkaen kiertää pientä kehää olohuoneessa. Ei lääkäri kuulema ollut sanonut, että raskaaksi tuleminen olisi täysin mahdoton, mutta jokatapauksessa erittäin vaikeaa ja epätodennäköisestä - todennäköisempää oli, että Mikayla ei koskaan tulisi raskaaksi. Se uutinen oli täysin isku vasten Ardan kasvoja. Hän oli jo niin pitkään toivonut yhteistä lasta ja hän oli luvannut odottaa, että Mikayla olisi valmis. Jo pitkään hän oli hokenut itselleen, että vielä joskus he saisivat yhteisen lapsen, mutta nyt kaikki ne toiveet oli pyyhitty hetkessä pois. Normaalisti niin puhelias Arda oli jäänyt täysin sanattomaksi Mikaylan uutisen myötä ja se jopa hävetti häntä itseään - hänen olisi pitänyt osata sen jotain lohduttavaa Mikaylalle. Mikayla taatusti luuli, että Arda haluaisi tämän uutisen takia erota, eikä Arda nyt osannut edes sanoa, että asia ei ollut niin. Kaikeksi onneksi Arda kuuli jotain kitinää lastenhuoneen suunnalta. Hieman pahoittelevasti hän vilkaisi Mikaylaa, ennenkuin luikki tilanteesta karkuun. Miestä hävetti hänen käytöksensä todella paljon, mutta ei hän myöskään osannut esittää, ettei asia haitannut häntä. Tietysti hän oli pettynyt ja surullinenkin, mutta se ei muuttanut sitä tosiasiaa, että hän rakasti Mikaylaa. Ei hän halunnut naisesta erota. Hieman muuta ajateltavaa Arda onneksi sai, kun hän pääsi Felixin huoneeseen ja nosti pojan syliinsä. "No eikö sua enää nukuttanutkaan? Tuutko sä katsomaan mun kanssa, kuka tänne oikein tuli?" Arda höpisi pojalle, samalla kun lähti kävelemään tämän kanssa takaisin Mikaylan luokse.
Pian Arda sitten palasi olohuoneeseen Felix sylissään. Felix oli selvästi jo rauhoittunut, joten Arda laski pojan lattialle tämän viltin päälle, ojensi tälle jotain leluja ja varmisteltuaan, että pojalla oli kaikki hyvin, Arda käänsi katseensa hitaasti Mikaylaan. "Anteeksi tuo äskeinen. Mä vaan.. no, järkytyin." Arda sitten sanoi, pienen huokaisun kera. Mitä sitä tosiasioita kieltämään, pakkohan tästä asiasta oli suoraan pystyä puhumaan. "Sä tiedät kyllä, miten kovasti mä haluaisin omia lapsia, mutta.. Jos tilanne on tämä niin tämän asia kanssa vaan pitää oppia elämään." Arda jatkoi, kävellen sitten takaisin Mikaylan luokse. Mies sipaisi hellästi Mikaylan vaaleita hiuksia tämän korvan taakse, vieden sitten kätensä kevyesti naisen selän taakse, suukottikin tätä sitten otsalle. "Mä rakastan sua, Mikayla. Kyllä me tästä asiasta ylitse päästään, ei meidän elämä tähän lopu.." Arda sanoi jokseenkin hiljaisena, voimatta sille mitään, että kyyneleet kirvelivät hänen silmiään. Kyllähän Arda tiesi, että jos he eivät voisi saada omia lapsia, he voisivat joskus tulevaisuudessa adoptoida. Ja olihan lääkäri sanonut, että Mikayla ehkä saattaisi joskus tulla raskaaksi.. Koko asian ajatteleminen tuntui Ardasta mielettömän pahalta ja jollain tavalla hän uskoi, että hän otti tämän asian vielä Mikaylaakin raskaammin - vaikka Mikayla olikin sanonut, että haluaisi lapsia joskus, ei nainen ollut koskaan ollut aiheesta yhtä innostunut kuin Arda. Ardalle tämä asia tuntui suorastaan maailmanlopulta, vaikka hän kovasti yrittikin muuta väittää.
|
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Apr 5, 2014 11:35:03 GMT 2
Post by jenni on Apr 5, 2014 11:35:03 GMT 2
Mikaylan oli äärimmäisen vaikea jatkaa siitä, vaikka toisaalta alkuun pääseminen olikin aina vaikeinta - ja sen esteenhän hän oli jo ylittänyt. Arda ehti kuitenkin jo udella lisäkysymyksiä; kukapa ei. Harvemmin sitä ilman mitään perusteita paukautettiin tuollaista asiaa ilmoille. Jatkaminen tuntui kuitenkin hankalalta, ja tavallaan Mikayla jopa toivoi voivansa livahtaa tilanteesta pois. Nyt oli kuitenkin puhuttava asioista, niitä ei voinut kiertää enää. “Niin... Mä halusin tutkituttaa itseni, kun mun menkat on niin epäsäännölliset aina”, Mikayla kertoi lyhyesti alkuun - oli hän joskus aiemmin Ardalle maininnut kuukautiskierrostaan, mutta ei nyt mitenkään erityisen paljon. Ennemmin hän oli sellaisista asioista jutellut Dariyan kanssa, koska no, Arda nyt oli mies eikä periaatteessa tiennyt hölkäsenpöläystä naistenvaivoista. “Mä vähän googlailin, mä tiedän ettei saisi, mutta siellä oli kaikkia lapsettomuusjuttuja...” Mikayla mutisi ja vilkaisi pikaisesti Ardaa. “Lääkäri sanoi, että ei se ole mahdotonta, mutta... Epätodennäköisyyttä. Mä en ehkä koskaan.. Koskaan voi saada lasta, vaikka haluisin”, hän jatkoi eikä tiennyt toisteliko asiaa itselleen, vai kertoiko siitä Ardalle. Osa Mikaylasta ei näet vieläkään osannut (tai halunnut) uskoa koko asiaa. Oliko tämä joku rangaistus siitä, ettei hän vielä halunnut lapsia, vaikka Arda taisi jo haluta? Että jos ei nyt halunnut, niin ei sitten koskaan saisikaan.
Arda oli noussut ylös ja Mikayla jo vaistomaisesti ojensikin kätensä tätä kohti kuin saadakseen vedettyä miehen takaisin viereensä, mutta nopeasti Mikayla laski kätensä. Kyyneleet kirvelivät hänen silmiään. Arda oli niin vaitonainen, että Mikaylaa pelotti: nytkö Arda haluaisi jättää hänet, etsiä jonkun toisen naisen, joka voisi lapsia tälle varmuudella synnyttää? Mikä järki Ardalla oli enää hänen kanssaan olla, kun hän ei voinut tälle antaa sitä, mitä tämä halusi? Kun lastenhuoneesta alkoi kuulua vikinää, Arda oli ensimmäisenä heistä menossa katsomaan, kuka lapsista oli herännyt. Jäätyään yksin Mikayla pyyhki poskiaan, kun kyyneleitä oli vierinyt niille nyt useitakin. Pian Arda jo palasikin takaisin, tällä kertaa Felix sylissään, eikä Mikayla voinut olla hieman hymyilemättä, kun Arda oli laskenut pojan olohuoneen lattialle peitolle leikkimään. Kuinka suloinen kummipoika heillä olikaan... Ja tuollaista pikkuista hän ei ehkä voisi koskaan saada. Mikayla joutui puraisemaan huultaan tukahduttaakseen kyyneleet. Arda oli pian palannut takaisin hänen luokseen. Mikayla piti vielä katseensa lattialla jotain leluaan tutkivassa Felixissä. Ardan sanat olivat saada Mikaylan taas itkemään, eikä hän tällä kertaa pyyhkinytkään poskille valuvia kyynelnoroja. Viimeistään siinä vaiheessa, kun mies jo vakuutteli rakkauttaan ja antoikin sen suukon, oli Mikayla jo nyyhkyttämässä täyttä päätä. “Miks sä olet tuollainen? Miten sä voit olla... Mä tiedän kuinka paljon sä haluat omia lapsia ja mä en ehkä voi niitä sulle antaa, miten sä voit olla tuollainen, mä en ymmärrä, Arda...”
Sitten hän hiljeni taas, kun oli puuskahtanut surun, pettymyksen ja samalla orastavan onnellisuudenkin välimaastosta miehelle. Mitä ihmettä hän oli tehnyt, kun oli saanut Ardan kaltaisen poikaystävän? “Sun pitäisi jättää mut, etsiä joku parempi...” nainen mutisi puoliääneen, kunnes pudisteli päätään. “Anteeksi. Anteeksi kun mä oon tällainen, että mä olen jotenkin viallinen”, hän jatkoi ja vetäisi jalat koukkuun sohvalle eteensä ja kiersi kätensä niiden ympärille. Mikayla ei ollut varma, kumpi häntä siinä tilanteessa ahdisti enemmän - tieto lapsettomuuden mahdollisuudesta vai se, että Arda saattaisi minä hetkenä hyvänsä haluta jättää hänet ja etsiä jotakin parempaa. Etsiä joku toinen nainen. “Mun täytyy käydä tuolla...” Mikayla hetken päästä sanoi hiljaa, ja alakerran kylpyhuoneen sijasta hän suuntasikin yläkertaan. Aluksi hän vain istui wc-pöntön kannen päällä hiljaa hetken, kunnes viimein nousi ylös ja tuijotti itseään - itkuista olemusta - peilistä. Lopulta hän taputteli kasvojaan viileällä vedellä, pyyhki johonkin pyyhkeeseen. Tultuaan ulos kylpyhuoneesta, lastenhuoneesta hän kuuli Alecin puhelevan jotakin. Päästyään kaksosten huoneeseen hän huomasi kummankin olevan hereillä, Aleckin ihme kyllä leikki autoillaan liikennekaupunkikuvioidulla matolla, Lilia puolestaan istui lastensängyssään melko unisena vielä. “Ootko sä jo päässyt itse alas sängyltä, Alec...” Mikayla ihmetteli tultuaan huoneeseen kunnolla; kylläpä kaksoset kasvoivatkin nopeasti... Hän käveli nostamaan Lilian syliinsä ja istuutui sitten Alecin lelumaton viereen tyttö sylissään. Alakerrasta kantautui Ardan puhelevan jotakin Felixille, mutta Mikayla halusi vielä hetkeksi jäädä ylös kaksosten kanssa. “Voi teitä pikkuisia..” Mikayla sanoi hiljaa, kun katseli Alecin leikkejä ja suukotti sitten kevyesti Liliaa hiusten sekaan.
|
|
|
|
Apr 7, 2014 21:54:49 GMT 2
Post by Deleted on Apr 7, 2014 21:54:49 GMT 2
Niin, miten Arda tosiaan osasi olla näinkin asiallinen ja rauhallinen, vaikka hän oli juuri kuullut, että heidän kaikki suunnitelmansa oli kenties romutettu täysin? Tottakai asia kirpaisi Ardaa todella syvältä ja tuntui suorastaan mahdottomalta ajatella elämää ilman omia lapsia, mutta niin tuntui myös ajatella elämää ilman Mikaylaa. Mikaylasta oli tullut todella läheinen Ardalle viime vuosien aikana, eikä Arda enää edes osannut olla ilman tyttöystäväänsä. Hän rakasti Mikaylaa enemmän kuin mitään tai ketään muuta, hän ei kerta kaikkiaan olisi voinut jättää Mikaylaa, oli tilanne mikä tahansa. Mikaylan sanat tuntuivatkin omalta tavallaan pahalta, sillä Arda ei olisi koskaan voinut jättää Mikaylaa, oli tilanne mikä tahansa. No, tietysti pettämiset sun muut olivat asia erikseen, mutta tässä ei ollut kyse mistään sellaisesta. Sun pitäisi etsiä jättää mut, etsiä joku parempi. Ne sanat särähtivät Ardan korviin pahemmin kuin hän olisi uskonutkaan. Kuinka Mikayla saattoi edes puhua tuolla tavalla? Tietysti nainen oli itsekin järkyttynyt tapahtuneesta, mutta Arda ei ikinä voisi tehdä niin. Hänellä ei käynyt edes pientä hetkeä mielessä, että nyt hänen pitäisi jättää Mikayla ja etsiä joku toinen. Hän ei vain tekisi niin. "Älä nyt hulluja puhu, mä en todellakaan ole jättämässä sua.." Arda mutisi, suukottaen sitten Mikaylaa uudemman kerran hiusten sekaan. Oli suorastaan hullua, että Mikayla edes mietti tuollaista vaihtoehtoa – mikäli tilanne ei olisi mikä se oli, Arda olisi ehkä jopa loukkaantunut niistä puheista, sillä Mikaylan olisi pitänyt tuntea hänet paremmin.
Tällä kertaa Mikayla oli se, joka ei malttanut istua paikoillaan, vaan pian nainen oli noussut sohvalta ja lähtenyt jonnekkin, ilmeisesti kylpyhuoneeseen. Arda katsoi hetken aikaa tyttöystävänsä perään, kunnes nojasi paremmin sohvan selkänojaan, nosti katseensa kattoon ja vei kätensä hetkeksi kasvoilleen, sulkien silmänsä. Koko tilanne oli kerta kaikkiaan uskomaton. He eivät ehkä koskaan voisi saada lapsia – Ardan oli vaikea uskoa sitä. Kun Mikayla oli ollut jo hyvän aikaa poissa, Arda alkoi hieman kuikkia yläkerran suuntaan, sieltä kun kantautui selvästi Mikaylan ääni. Arda oletti, että kaksoset olivat heränneet, joten mies käänsi katseensa lattialla leikkivään Felixiin. "Mitäs luulet, pitäisikö meidän mennä katsomaan, mitä se sun täti oikein touhuaa? Taitaa olla sun sisaruksetkin jo hereillä.." Arda höpisi Felixille, nousten lopulta sohvalta ja meni nostamaan pojan takaisin syliinsä. Hetken Arda vain katsoi hymyillen sylissään olevaa poikaa, voimatta pienelle haikeuden tunteelle mitään – hän niin haluaisi oman lapsen, mutta tämmöistä pientä nyytti hän ei ehkä koskaan saisi elämäänsä. Lopulta Arda sitten lähti kävelemään Felix sylissään yläkertaan ja kuten hän oli arvellutkin, Mikayla löytyi lastenhuoneesta istumasta Lilian ja Alecin seurasta. Hetken aikaa Arda katseli Mikaylaa ja kaksosia ovelta, kunnes sitten meni näiden luokse ja istahti Felix sylissään Mikaylan viereen lattialle. "Sullahan on hienot leikit siinä, Alec. Onko toi auto? Sä et näyttänytkään sitä mulle aiemmin." Arda puheli suhteellisen hyväntuulisena Alecille, pojan intoutuessa samantien höpisemään jotain niistä autoistaan. Arda vain kuunteli pojan puheita, kommentoiden aina väliin jotain – tuntui suorastaan väärältä, että Nickyllä ja Dariyalla oli kolme näin ihanaa lasta ja he eivät ehkä Mikaylan kanssa voisi saada ensimmäistäkään.
"Kai sä nyt ihan oikeasti ymmärrät, että mä en ole jättämässä sua tän asian takia?" Arda sitten lopulta kysyi Mikaylalta, kääntäen katseensa tyttöystäväänsä. "Kuten mä sanoin, mä rakastan sua. Mä haluan viettää mun elämän sun kanssasi ja jos se tarkoittaa, että me ei voida saada lapsia niin sitten se tarkoittaa sitä. Sitten me ollaan kahdestaan. Ehkä niin vain on tarkoitettu." Arda jatkoi, kääntäen kuitenkin sitten katseensa takaisin lapsiin. Arda ei voinut mitään sille, että hänen omakin äänensä meinasi pettää, mutta Mikaylan edessä hän halusi olla vahva, Mikayla ei missään nimessä saanut kuvitella, että Arda ajattelisi muka Mikaylan jotenkin viallisena tai aikoisi jättää tämän. "Ja eihän se lääkärikään sanonut, että lapset on ihan mahdoton ajatus. Eihän sitä tiedä.. Ehkä me onnistutaan joku päivä. Ja jos ei onnistuta niin me voidaan adoptoida. Se on vain järjestelykysymys, jos me halutaan lapsia, niin kyllä se tavalla tai toisella onnistuu. Sitäpaitsi, sä olet sanonut, että sä et halua lapsia vielä, joten eihän tämä vielä mitään muuta. Me keretään murehtia tätä asiaa myöhemminkin." Arda yritti kuulostaa paljon reippaammalta kuin mitä todellisuudessa oli, mutta jonkun heistä kai piti yrittää olla se reipas ja rohkea, joka ei pelännyt, mitä tulevaisuudessa tapahtuisi. Ajatus elämästä ilman lapsia tuntui pahalta, mutta niin myös mahdollinen ero – sitä Arda ei missään nimessä halunnut pitää edes vaihtoehtona.
|
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Apr 11, 2014 17:40:35 GMT 2
Post by jenni on Apr 11, 2014 17:40:35 GMT 2
Mikayla ei ollut kuullut, että Arda oli tullut yläkertaan ennen kuin todella huomasi miehen astelleen sisälle lastenhuoneeseen Felixin kanssa. Mikayla ei voinut naurahdukselleen mitään, kun Arda uteli Alecilta pojan leluautosta. “Onneksi Alec ei ole vielä tuon vanhempi, muuten se olisi varmaan katsonut sua ihan kieroon kuin tollaisia kyselet”, Mikayla hymyili hyväntahtoisesti, viitaten Ardan onko se auto -kysymykseen. Mikaylakin kuitenkin vakavoitui Ardan pian ottaessa äskeisen puheeksi; mies vakuutteli yhä, ettei olisi jättämässä häntä. Hetken aikaa Mikayla vain heijasi hiljakseen Liliaa sylissään eikä sanonut mitään, kunnes lopulta nyökkäsi pienesti. Ardan mainitsema kahdestaan tuntui kuitenkin pahalta. Ei Mikayla ollut vielä muutamia viikkoja sitten halunnut tulla äidiksi vielä - niin, toistaiseksi - mutta nyt kun hän tiesi, ettei siihen ehkä ollut ikinä mahdollisuutta, hän halusikin lapsia. Omia lapsia. Lapsenakin oli halunnut aina sitä, mitä ei voinut saada. Äiti ja isä eivät koskaan ostaneet sitä kaupan kalleinta nukkekotia. Mikayla hymähti mielessään lapselliselle vertauskuvalleen. Ardan toteamus adoptiosta sekä siitä, että Mikayla oli itsekin sanonut aiemmin, ettei vielä halunnut lapsia ... Ne kirpaisivat nekin syvältä. “Niin... Kai se on vaan järjestelykysymys”, Mikayla lopulta suostui myöntämään, vaikka ajatus adoptiosta tuntuikin oudolta; vaikka se ehkä olisikin eettisesti hyvä teko tarjota jollekin vähäosaiselle lapselle hyvä ja rakastava koti, ei Mikayla silti voinut olla ajattelematta, kuinka lapsi ei olisi siinä tapauksessa kokonaan oma... Ajatus oli naurettava, mutta Mikayla ei saanut sitä mielestään. “Ei mietitä sitä nyt... Meillä on koko viikonloppu aikaa olla näiden ihanien kanssa”, hän viimein sanoi ja silitteli Lilian hiuksia, kun oli hivuttautunut hieman lähemmäs Ardaa. Hetkeksi hän painoi päänsä miehen olkaa vasten; ehkä heillä tosiaan oli aikaa. Ehkä he voisivat viettää edes tämän viikonlopun kolmen ihanan lapsen seurassa, vaikkeivät omia välttämättä koskaan saisi.
|
|
