|
|
Jun 20, 2017 18:51:02 GMT 2
Post by Deleted on Jun 20, 2017 18:51:02 GMT 2
....................................
MONDAY 29TH OF MAY 2017
LATE MORNING TAKES PLACE IN BRONX julle tänne korkkaamaan kanssani rislaaaaaaaa
....................................
Maanantaiaamu oli lähtenyt käyntiin sillä, kun työpöydälle oltiin isketty tutun näköinen tapauskansio. Se sama tapaus oli nimittäin tullut Roryn eteen viimeksi kuukausi sitten. Nuori nainen oltiin löydetty pahoinpideltynä erään varastorakennuksen takaa Bronxissa, kun lenkkipolultaan poikennut sivullinen oli soittanut hätäkeskukseen ja samalla pelastanut toisen hengen – nainen oli nimittäin kylmissään ja lähes katatonisessa tilassa. Myöhemmissä tutkimuksissa selvisi, että naisen elimistöstä löytyi huumausaineiden jäämiä ja seksuaaliseen väkivaltaan viittaavia jälkiä. Sen jälkeen siitä tulikin SVU:n eli Special Victims Unitin tutkinta, johon Rorykin kuului. Valitettavasti tutkinnoissa ajauduttiin lähes suoraa päätä umpikujaan, sillä naisparalla ei ollut mitään muistikuvaa siitä, mihin oli päätynyt ja kenen kanssa. Silminnäkijähavaintoja ei ollut, eikä varastorakennuksen ympärille asennetuista valvontakameroistakaan nähty mitään poikkeavaa. Tekijän kiinnisaaminen oli siis käytännössä toivotonta. Nyt sen tapauskansion päälle oltiin kuitenkin liitetty uusi raportti, jossa kerrottiin tuoreesta vinkistä. Vajaan kilometrin päässä uhrin löytöpaikasta sijaitsevaan valvontakameraan olivat tallentuneet kasvot, jotka kuuluivat henkilölle, joka oltiin tuomittu pahoinpitelystä ja raiskauksen yrityksestä aiemmin. Tämä voisi olla se vinkki, joka ratkaisisi vihdoinkin sen rikoksen. Lähes toivottomaksi leimattu tapaus avattiin taas ja Rory kokosi itselleen muistioon kattavat taustatiedot siitä miehestä, jota oltiin menossa pian jututtamaan. Kyseessä oli arvaamaton ja mahdollisesti väkivaltainen kaveri, joten etsivä aavisteli, ettei visiitistä tulisi mikään rutiinikäynti. Rory olisi muuten ottanut työparinsa mukaan, mutta se sattui olemaan juuri silloin etukäteen anotulla lomapäivällään. Anopin hautajaisissa, kuulemma. Siispä Roryn mukaan lainattiin toista etsivää, joka sattui sillä hetkellä olemaan vapaana kiireellisistä tehtävistä. Isla Dixon. Rory ei ollut aiemmin tehnyt töitä Dixonin kanssa, vaikka naama ja nimi olivatkin tuttuja asemalta. Silloin tällöin oltiin osallistuttu samoihin palavereihinkin, mutta eri yksiköissä työskentelevät etsivät harvemmin törmäilivät toisiinsa muuten. Niinpä Rory lähti sitten toisen etsivän kanssa ja kävi matkalla pikaisesti tapauksen taustat läpi, kun Dixon istui ratin takana. ”I’m not a judge or anything, but well, this poor guy… I mean – just look at his records”, mies pudisteli päätään, kun oli saanut selostuksensa tehtyä. ”It just always amazes me how these troubled men aren’t getting any help to their issues, after they’ve faced their sentences. And then they’ll just do it again.” Hän hieraisi sänkeään ja liikutti katsettaan ohivilisevän liikenteen seassa. Ei Rory tietenkään mennyt vielä asioiden edelle, ennen kuin he olisivat ehtineet edes jututtaa sitä miestä. Mutta yleensä se surullinen tarina piti paikkansa. Oikeusjärjestelmä keskittyi rankaisemaan rikollisia, ei ehkäisemään rikosten uudelleensyntymistä. Mies käänsi päänsä sitten Dixonin suuntaan, kun tämä kommentoi toisen sanomisia vähän siihen sävyyn, ettei päivä ollut vielä läheskään niin pitkällä, että tätä olisi kiinnostanut ottaa osaa moiseen keskusteluun. Rory hymähti huvittuneeseen sävyyn. ”Not a very talkative type, aren’t you? That’s fine, I can shut it”, todettiin sitten leppoisasti ja suunnattiin katse takaisin omaan muistioon. ”Thanks for coming with me, though.” Rory kiitti kohteliaasti ja päätti olla vaivaamatta Dixonia sen enempää. Auto pysähtyi sitten kadulle siniharmaan rivitalokokonaisuuden eteen. Talojen julkisivut olivat paikoittain nokisesta ja kellastuneesta sävystään päätellen ainakin perusteellisen pesun tarpeessa, ellei jopa remontin. Etsivät kävelivät sitten autolta sen keskimmäisen talon etukuistille, jossa se jututettava mies piti osoitettaan. Rory katsoi Dixonia ja soitti ovikelloa toisen nyökättyä tälle, että valmiina oltiin. Aluksi ei kuulunut mitään, mutta toisen soittokerran jälkeen oven takaa kuului laiskoja askeleita. Sitten ovi avautui ja sen takaa tiiraili nukkavieru mies, jonka harmaat silmät näyttivät siltä, ettei niillä oltu nähty unta muutamaan päivään. Vähintään. ”Good morning, Mr. Travers. It’s detectives Rory Delaney and Isla Dixon from NYPD. There’s something we need your help with. Mind if we come inside and talk about it?” Rory esitteli heidät, esittäen samalla myös kysymyksensä mahdollisimman ystävälliseen sävyyn. Oli parempi aloittaa pehmeästi, että turhalta vääntämiseltä vältyttäisiin. Ennen kuin toinen ehti vastatakaan siihen kysymykseen, niin Rory haistoi ulos saakka sen vanhan viinan pistävän hajun, joka lähti siitä äijästä. Ja siinä asunnossa taisi haista jotain muutakin. |
|
member rank
Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jun 27, 2017 19:59:05 GMT 2
Post by julle on Jun 27, 2017 19:59:05 GMT 2
Isla ei ollut aamuihmisiä, vaikka hänen eteensä olisi kärrätty pannullinen kahvia. Hän ei vain ollut ja luojan kiitos useimmat hänet tuntevat ihmiset tiesivät sen. Siksi hänelle ei töihin saavuttua koskaan esitetty typeriä kysymyksiä, tai oikeastaan mitään muita kysymyksiä. Troy saattoi silloin tällöin heitellä niitä omia, niin hauskoja juttujaan, mutta muutoin Isla yleensä jätettiin vähintään pariksi tunniksi rauhaan. Se maanantai aamu myös kulki samalla rutiinilla; Isla saapui työpöytänsä ääreen kuuman kahvikupin kera ja selasi päivän caset läpi. Eteensä oli jopa isketty sellainen kansio, joka ei ollut Islalle tuttu. Hän oli kuullut siitä naisesta, joka oli aikaisemmin jo löydetty pahoinpideltynä Bronxista. Nyt kyseisestä tapauksesta oli löytynyt jotain uutta ja Isla oli nakitettu tapausta hoitaneen Rory Delaneyn mukaan kuulustelemaan kyseistä henkilöä, jonka naamataulu oli tunnistettu jostain tapahtumapaikan läheltä olevan valvontakameran videotallenteilta. Uudet vinkit olivat aina hyviä asioita, etenkin tässä tapauksessa. Mitä nyt Isla oli kuullut, että koko homma oli jäänyt vähän jäihin ilman silminnäkijöitä. Tosin tällä kertaa kyseinen silminnäkijä valitettavasti omisti jo valmiiksi taustaa pahoinpitelystä, joten hän ei välttämättä ollut edes silminnäkijä, vaan itse tekijä. Vakavakasvoinen Isla istuikin nyt kuskin paikalla ja ajeli New Yorkin liikenteen seassa, samaan aikaan kun he kävivät Roryn kanssa tapausta lävitse. Isla istui hiljaa ratin takana ja naputteli sitä kevyesti, kun he joutuivat pysähtymään punaisiinvaloihin. Niille Royn selostuksen jälkeisille mielipide asioille lähinnä vain hymähdettiin negatiiviseen sävyyn. ”You can’t save everyone.”, sellaisista epätoivoisista tapauksista oli kokemusta ihan omasta takaa. Omalle isälle ei esimerkiksi herunut minkäänlaista ymmärrystä tai anteeksiantoa, vaikka mies oli raitistunut vankilassa ja kirjeissään puhunut muuttuneensa. Isla ei sellaiseen uskonut. Pohjimmiltaan ihmiset eivät muuttuneet miksikään, vaikka löytäisi jumalan sitten raamatusta tai pullonpohjalta.
”It’s early morning… I’m just… I’m not morning person, alright?”, Isla huokaisi väsyneesti ja loi nopean vilkaisun pelkääjän paikalla istuvaan Roryyn. Aamu oli jo kyllä pitkällä, mutta Islan mitta puulla oli vielä aamu, joten se ei hänen mielestään velvoittanut häntä olemaan sen sosiaalisempi mitä normaalistikaan ei ollut. Rory sen sijaan oli kuin mikäkin auringonpaiste. He olivat Roryn kanssa selvät vastakohdat – mies luultavasti heräsi aina uuteen päivään leveä hymy kasvoilla. Isla puolestaan torkutti ainakin kymmenenkertaa peittonsa alta, ennen kuin sai itsensä kammettua ylös sängystä. Valojen vaihtuessa Isla lähti taas liikkeelle ja tsombaili muun liikenteen seassa kohti heidän päämääräänsä. ”You are just big fat ray of sunshine, aren’t you?”, nainen totesi joskin kysyvään sävyyn ja vilkaisi taas vieressä istuvaa Rorya. Niille kiitoksille ei ollut tarvetta, sillä kollegoitahan tässä oltiin ja Islakin teki vain työtään. Ei häntä haitannut tuurata ketään. ”Not a problem.”, Isla virkkoi ja piti katseensa edessä olevassa tiessä. Päämäärän saavutettua isla kurvasi auton kadunreunaan ja nousi kuskinpaikalta ja katsahti arvioiden sitä siniharmaata rivitalokokonaisuutta. ”Well this looks promising…”, etsivä jupisi lähinnä itsekseen ja autonovet lukittua hän lähti Roryn perässä talon eteiskuistille.
Roryn soittaessa ovikelloa, Isla yritti irtaantua siitä aamukiukkuisesta olemuksestaan. Kun oven tuli avaamaan selvästikin jollain tavalla päihtynyt henkilö, Isla antoi suosiolla Roryn hoitaa puhumisen. Isla pystyi itsekin haistamaan sen viinan katkun joka kyseisestä kaverista ja hänen asunnostaan lähti. Isla nyrpisti nenäänsä kevyesti, kun heidän epäiltynsä suostui päästämään kaksikon sisälle – ilmoittaen samalla menevänsä vaihtamaan hiukan vaatetustaan. Ihan hyvä niin, sillä kaverilla oli päällä vain bokserit ja naistenhakkaaja paita. Isla asteli Roryn kanssa peremmälle ja antoi katseensa kiertää ympärillään. Asunnon omistajan siirryttyä viereiseen huoneeseen, Islan katse kääntyi Roryyn. ”What do you think, is this our guy? Because I'm pretty sure he is – just look at this mess. No one other than criminal can’t live in this mess.”, Isla arvosteli ääneen. Hän ei edes yrittänyt peitellä sitä mielipidettä millään tavalla. Siisti koti useimmiten viesti paremmista oloista ja siitä ettei kyseinen henkilö välttämättä ollut ensimmäiseksi suunnittelemassa jonkin asteista pahoinpitelyä. Islan katse harhaili niissä seinustan viereisissä hyllyissä, joissa oli kaikenmaailman romuja ja valokuvia. ”He’s clearly our suspect. We should’ve just pick him to the station…”, hän totesi edelleen siihen hyvin negatiiviseen sävyyn, eikä edes huomannut kuinka heidän epäiltynsä palasi huoneeseen aseen kanssa.
|
|
|
|
Jun 30, 2017 23:23:15 GMT 2
Post by Deleted on Jun 30, 2017 23:23:15 GMT 2
Etsivät saivat luvan käydä peremmälle ja samalla se mies ilmoitti pukevansa päälleen jotain vähän säädyllisempää. Rorylla ei ollut mitään sanottavana siihen, sillä se mies ei ainakaan vähäisestä vaatetuksestaan päätellen ollut odottanut itselleen vieraita. Roryn ei tarvinnut kauaa antaa katseensa vaeltaa siinä asunnossa tajutakseen sen, että se oli yhtä nukkavierussa kunnossa kuin omistajansa. Hän kääntyi sitten Islaa kohden, joka kysyi miehen mielipidettä siitä, oliko se tyyppi heidän syyllisensä vai ei. Isla ei ainakaan näyttänyt epäröivän sitä. ”He could be it. Or he could be just a sad alcoholic with a heavy past. They don’t tend to take care of their apartments – or themselves”, Rory tokaisi, mutta tajusi lopulta itsekin elättelevänsä ehkä turhan suuria toiveita siitä miehestä. Sen historia ei vaikuttanut ollenkaan lupaavalta, kun otti huomioon sen rikoksen, jota nyt tutkittiin. Ja vieläpä se, millaiseen kuntoon tämä oli asuntonsa päästänyt, ei myöskään luvannut hyvää. Islan sanoissa oli nimittäin totuuden siemen – ei kukaan täysissä mielenvoimissaan oleva ihminen pystynyt elämään sellaisen sotkun keskellä. Rory oli kuitenkin sellainen, ettei hän halunnut hypätä liian aikaisin johtopäätöksiin, ja siksi hän oli nyt maltillisempi kuin kollegansa. Mies katsahti toista totisena. ”I get what you’re thinking, but let’s at least hear what he’s got to say”, hän sanoi, kun toinen etsivä totesi, että se tyyppi olisi pitänyt kärrätä suoraan asemalle. Eihän sitä ikinä tiennyt, jos se mies olisikin yhteistyöhaluinen ja myöntäisi olleensa osallisena siihen, kunhan ensin vähän jututettaisiin ja todettaisiin faktat. Valvontakameraan tallentunutta naamataulua olisi nimittäin mahdotonta peitellä, ja ilman vedenpitävää alibia sitä omaa osuutta tapahtuneeseen olisi hankala kieltää.
Sitten tapahtui jotain sellaista, mikä tuli Rorylle täytenä yllätyksenä. Voi, kuinka väärässä miekkonen olikaan ollut sen epäillyn suhteen. ”Mr. Travers, put that weapon down – there’s no need for this”, Rory sanoi mahdollisimman rauhallisella äänellä, vaikka tunsi adrenaliiniryöpyn kohisevan korvissaan. Hän tuijotti huoneeseen palannutta epäiltyä, joka piti nyt asetta tärisevissä käsissään ja osoitti sillä etsiväkaksikkoa. Etsivä kohotti kättään hitaasti. Oma ase oli tietenkin vyötäisillä kotelossaan, eikä siihen ollut koskemista, ellei haluttu ottaa riskiä saada toisen piipusta kuulaa kalloonsa. Arvaamaton ihminen ja tuliase eivät todellakaan olleet mikään lupaavin yhdistelmä – puhumattakaan alkoholin vaikutuksesta asiaan. Rory vilkaisi Islaa sivusilmällä. Jommankumman heistä olisi pakko pysäyttää se mies, ennen kuin mitään ehtisi tapahtua. Jos he vain pystyisivät harhauttamaan sitä juoppoa edes hetkeksi, niin se kyllä onnistuisi. Olihan heitä kaksi. ”We just wanted to have a chat. Now do what I said and put that weapon down. We don’t want anyone to hurt, right?” Rory maanitteli sovittelevana. Travers näytti kuitenkin vain tiukentavan otetta aseestaan entisestään. ”I’m not going back to jail! I fucking won’t!” Se sammalsi kovaäänisesti ja puristi rystysiään yhteen niin, että ne muuttuivat valkeiksi. Samalla ase suunnattiin tiukasti Rorya kohden. Väri valahti etsivän kasvoilta, kun tämä tajusi, ettei sillä miehellä ollut aikomustakaan antautua poliiseille. Täysi kaheli se ainakin oli. Hän ei pystynyt irrottamaan katsetta edestään, mutta huomasi sivusilmällä Islan liikahtavan pienesti. ”Alright, sir – nothing has yet happened, but I’m not gonna ask this again. Put the-”, hän aloitti, kun vierestä kuulunut laukaus tunkeutui tärykalvoihin.
Travers ehti tuskin kaatua maahan, kun Rory hypähti eteen ja potkaisi aseen pois miehen kädestä. Se liukui turvallisesti metrin päähän. Isla oli onnistunut pysäyttämään miehen – ja samalla todennäköisesti säästänyt Roryn toisen luodilta. Etsivä kyyristyi lyömään kivusta sätkivän miehen kädet samalla rautoihin. Tahmea verilammikko alkoi muodostua nopeasti lattialle sen miehen ympärille, mutta henki kuitenkin vielä toisessa pihisi. ”Call the ambulance. I think he’s gonna make it.” Rory etsi jotain, millä painella ampumahaavaa, kun Isla hälytti paikalle ambulanssin. Korvissa jyskytti vieläkin, kun hän kuuli toisen etsivän kysyvän sitten jotakin. ”Huh– me? I’m okay, I guess”, Rory sai sanotuksi edelleen hieman häkeltyneenä äskeisestä ja paineli samalla jollain löytämällään pyyhkeenrievulla sen kalpeaksi muuttuneen miehen rintakehää. ”It’s just… uh, I really didn’t see this coming. I could be lying there instead of him”, hän myönsi hieman järkyttyneenä. ”But I’m not. Thanks to you.” Rory nosti sitten katseensa Islaan. Oli todellakin toisen ansiota, ettei Rory maannut siinä heidän epäiltynsä sijasta. ”Are you okay? I mean – you just shot someone.” Mies ei ollut koskaan joutunut ampumaan ketään, vaikka ampumavälikohtauksia oltiinkin todistettu oman uran aikana jo riittävästi. Se ei ollut Roryn mielestä todellakaan mitään ruusuisinta seurattavaa.
|
|
member rank
Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jul 2, 2017 11:59:13 GMT 2
Post by julle on Jul 2, 2017 11:59:13 GMT 2
Roryn positiivinen tapa katsoa maailmaa ja ihmisiä sai Isla huomaamattomasti pyörittämään silmiään. Olihan sellainen positiivisuus ihailtavaa – paitsi Islan mielestä. Hän oli nähnyt niin paljon pahaa tässä maailmassa, että se väistämättä muutti aavistuksen omaa tapaa katsoa maailmaa. Isla näki nykyään ainoastaan ne maailman negatiivisimmat ja se naisen negatiivisuus oikeastaan huokui hänestä lähes kaksikymmentäneljä seitsemän. Pääosin perheen seurassa ja tosi ystävien läsnä osattiin rentoutua ja näyttää se pehmeämpi puoli itsestään. Heitä ihmisiä ei ollut monta, kaiken kaikkiaan kahden käden sormin laskettavissa. Luonnollisesti Emmett, Indy ja Wesley olivat niitä, jotka tiedostivat, millainen sisarensa oli pohjimmiltaan. Tähän sisäpiiriin kuului nykyään myös työpari Troy ja vanha tuttu Mitch. Naisia ei oikein löytynyt siitä ystäväpiiristä, sillä Isla ei vain jostain syystä tullut samaa sukupuolta olevien kanssa toimeen. Liekö miksi… Royn sanoille epäillyn kuuntelemisesta vain nyökättiin. Ei siinä sitten kai auttanut muu kuin kuunnella.
Negatiivi-Islan olisi pitänyt arvata, ettei heidän epäillyn kuulusteleminen tulisi menemään helpoimman kautta. Epäilty oli palannut huoneeseen vapisevin käsin ja osoittanut nyt heitä kumpaakin vuorotellen aseen kanssa. Islan kasvoilla saattoi sekunninsadasosan ajan näkyä tyrmistytys, mutta se pyyhittiin kasvoilta yhtä nopeasti mitä se oli sinne noussutkin. Kädet kohosivat vaistomaisesti ylös – kovasta suustaan huolimatta ei Islakaan halunnut kuulaa kalloonsa. Royn rauhoitellessa epäiltyä, Isla koki parhaasi tehdä jotain eikä seistä vain paikallaan kädet ylhäällä kuin mikäkin avuton pulliainen. Hän hitaasti laski toista kättään vyötäisillään roikkuvaa asekoteloa kohti. Rory oli hyvä harhauttaja – Isla ei tiennyt puhuiko toinen ihan tarkoituksella koko ajan, mutta se toimi. Käsi tavoitti vyötäisillä roikkuvan aseen ja pienen napsautuksen kera se saatiin irrotettua kotelosta. Sen jälkeiset kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei heidän epäilty edes sanoa kissaa, kun Isla oli kohottanut aseensa ja ampunut. Traversin tiputtua lattialle, Isla asetti aseen takaisin koteloonsa ja vuorostaan kaivoi puhelimensa esiin. Roryn kehotuksesta Isla siirtyi sivummalle soittamaan ambulanssia. Siinä ei onneksi mennyt kauaa kun se puhelu oli saatu hoidettua ja Isla palasi takaisin Roryn ja lattialla makaavan Traversin luokse.
”Ambulance should be here any minute.”, Isla tiedotti kun sujautti puhelimen takaisin taskuun ja vei kätensä lanteilleen. ”Are you okay?”, hän vuorostaan kysyi ja katseli Rorya, ennen kuin kyykistyi tuon vierelle. ”Well, what can I say - it comes with the job.”, nainen huomasi Roryn olevan joskin järkyttynyt siitä tilanteesta, joten hän uskaltautui suomaan miehelle jopa pienen pienen, siis hyvin pienen hymyn. Niille kiitoksille ei kuitenkaan ollut tarvetta. Isla koki ainoastaan tekevän työtään. Millainen pari hän olisi, jos olisi antanut Traversin ampua Rorya? Hän olisi varmasti saanut kuulla siitä, vähintään Troylta, ellei sitten Roryn vakituiselta parilta. Eikä Islan tapoihin kuulunut jäädä niissä tilanteissa toimettomaksi. Seuraavksi Isla jo suoristautui ja heilautti vähättelevästi kättään. ”Don’t mention it.”, hän sanoi, kun vuorostaan Rory alkoi tiedustella hänen vointiaan. Naisen kulmat kurtistuivat ja käsi kohosi kieltävään sävyyn, aivan kun asiasta olisi edes ollut turha puhua. ”I’m fine. Really.”, Isla sanoi hiukan ponnekkaammin ja kurkkasi sopivasti talon ikkunasta ulos, huomatakseen ambulanssin saapuneen paikalle. ”Ambulance is here, I’ll get them.”, niiden sanojen myötä Isla lähti ambulanssi kuljettajia vastaan ovelle,
Kun isla kuvitteli sen episodin päättyneen, Rory selvästikin oli toista mieltä. Ambulanssi oli kärrännyt Traversin kyytiin käsirautojen kera ja ilmoitettu toisten etsivien olevan sairaalassa vastassa. Isla ja Rory jäivät kahden siihen pihalle, Islan lähtiessä hiljalleen lipumaan auton luokse, samaan aikaan kun mies tuntui olevan huolissaan naisen hyvinvoinnista. Siihen turhaan kyselemiseen alettiin pikkuhiljaa turhautua, mutta Isla pyrki pitää pintansa. Rory ei selvästikään ollut tietoinen siitä, ettei Isla ollut niitä maailman herkimpiä naisia maan päällä. ”Rory – we don’t have to talk about what happened. I shot a guy, who was trying to shot you so… I don’t feel guilty about that.”, Isla koki sen kattavan koko jutun. Hän ei tuntenut syyllisyyttä, eikä aikonut tuntea. Rorylle se ampuminen oli selvästikin ollut huomattavasti traumaattisempi kokemus kuin Islalle. Isla huokaisi nyt huomattavasti turhautuneempana ja juoksutti kätensä hiuksiensa lävitse. ”Really, I’m fine. I’ve seen worse and this wasn’t my first time when I shot someone. I don’t want to talk about it.”, Isla sanoi ja painotti viimeisiä sanojaan, katseensa nauliuduttua nyt Roryyn jonka edessä seisoi. Puhuminen olisi luultavasti ollut kyllä Islan kohdalla hyvä ratkaisu, mutta kun muutenkaan ei luotettu keneenkään eikä varsinkaan mihinkään terapeutteihin, naista oli lähes sula mahdottomuus saada puhumaan.
|
|
|
|
Jul 3, 2017 23:01:32 GMT 2
Post by Deleted on Jul 3, 2017 23:01:32 GMT 2
Isla oli niin kylmänrauhallinen, että Rorylle jäi siitä väkisinkin epäilevä olo. Toisaalta, monet heidän kollegansa olivat juuri sellaisia - viileitä, kovia ja ilmeettömiä, mikä ainakin osalla johtui siitä ammatin tuomasta taakasta. Jossain vaiheessa sitä vain turtui kaikkeen näkemäänsä ja kokemaansa. Rory ei ollut koskaan yksi niistä, vaikka kelpona poliisina häntäkin kehtasi pitää. Varsinkin oma pari oli jo tottunut siihen, ettei Rory jäänyt vellomaan omiin ajatuksiinsa, vaan puhui niistä avoimesti. Se auttoi miestä pärjäämään siinä työssä menettämättä omaa mielenterveyttään. ”Are you sure?” Rory kysyi kulmaansa kurtistaen, kun toinen etsivä vakuutteli olevansa täysin fine, vaikka äsken oltiin ammuttu ihmistä. Isla kuitenkin piti pintansa. ”Alright – not gonna leave anywhere with this guy…” Tokaistiin sitten, kun nainen ilmoitti ambulanssin saapumisesta ja lähti ensihoitajia vastaan.
Travers lastattiin ambulanssin kyytiin. Nyt sen miehen kohtalo olisi toisten käsissä. Miehen osallisuudesta siihen rikokseen, josta häntä nyt epäiltiin, ei ollut varmasti jäänyt mitään epäselvää. Harvemmin viaton osoitteli virkavaltaa aseellaan. Rory oli vieläkin hieman varpaillaan aiemmasta välikohtauksesta, mutta enemmän miestä kalvoi nyt se, kuinka Isla näytti vain sulkevan tunteensa muulta maailmalta. He kävelivät takaisin autolle hiljaa, kunnes Rory tunsi pakottavaa tarvetta sanoa jotakin. ”You know – sometimes talking makes you feel lighter. Not necessarily better, but lighter.” Isla vakuutteli taas, ettei ollut ollenkaan kiinnostunut siitä puhumisesta. Hän ei tuntenut syyllisyyttä tapahtuneesta, siinä kaikki. ”I didn’t mean that. I would’ve done the same thing for my partner. Even though I’ve been lucky enough to avoid that, I think that I couldn’t just walk that feeling off.” He pysähtyivät auton kohdalle, ja Rory jäi nojaamaan etupenkin oveen. Isla toisti edelleen samaa – I don’t want to talk about it – ja katsoi miestä tiukasti. Nainen oli selvästi kyllästynyt Roryn kaivelemiseen, mutta toinen ei ihan niin hevillä luovuttanut.
Rory hymyili Islalle pehmeästi. ”Look, Isla, I’m not asking you to open up at me completely”, hän aloitti ja piti hetken ajatustauon miettiessään sitä, miten muotoilisi sanansa, etteivät ne saisi taas täyslaidallista Islalta, joka tuntui olevan koko ajatusta vastaan henkeen ja vereen. ”This is just me trying to tell you that you shouldn’t be alone with your thoughts. We’re working together, so we’re in this together, right? Not everyone understands what we see”, mies sanoi sitten. ”It’s never too late to change your mind. I’m willing to listen if you ever have any second thoughts.” Rory antoi katseensa viivähtää Islassa hieman pidempään, kunnes toinen kiersi auton toiselle puolelle. Sitten Rorykin avasi oven ja istuutui etupenkille. Ennen kuin Isla ehti käynnistää auton, niin mies käänsi taas katseensa naiseen. ”And hey, thanks again. I know you don’t probably think that you did anything special, but you really did. You saved my ass today. I can’t thank you enough for that”, Roryn suupielet kaartuivat ystävälliseen hymyyn. Hän oli aivan varma siitä, että jossain sen kovan kuoren alla oli vähemmän pidättäytyväisempi Isla, joka tunsi ihan samalla tavalla pahaa oloa, kuin kaikki muutkin ihmiset. Jostain syystä nainen oli vain kätkenyt sen jonnekin niin syvälle sisimpäänsä, ettei sitä näytetty edes omalle kollegalleen.
|
|
member rank
Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Jul 21, 2017 12:30:47 GMT 2
Post by julle on Jul 21, 2017 12:30:47 GMT 2
Aiemmassa välikohtauksessa olisi helposti voinut käydä huonosti ja oli varsin selvää, että Travers syyllinen heidän tutkimaan rikokseen. Ei kukaan syytön heilunut samalla tavalla aseen kanssa, mutta onneksi nopean reaktiokyvyn sekin tilanne oli saatu hallintaan, vaikka Isla oli joutunut lyijyttämään Traversia. Travers varmasti selviäisi siitä, joten Isla ei aikonut tuntea tapahtuneesta sen suurempia omantunnon tuskia. Hän oli vain tehnyt sen, kuka tahansa muu olisi tehnyt samassa tilanteessa. Poliisina piti varautua kaikenlaisiin tilanteisiin ja elää niiden tekojen kanssa mitä tuli virkatehtävissä tuli tehtyä. Isla oli valmis unohtamaan äskeisen episodin ja työntämään sen taka-alalle muiden terapiaa tarvitsevien ajatuksien ja muistojen kanssa. Rory tuntui vain olevan asiasta eri mieltä – mies ei tuntunut sitten millään luovuttavan, vaan halusi tavalla tai toisella saada naisen puhumaan. Isla puri hampaitaan turhautuneen yhteen ja vei kätensä sen myötä tiukkaan puuskaan rintakehälleen. ”You’re not going to let this go, aren’t you?”, Isla tiedusteli kulmiaan kohottaen, seisahduttuaan nyt muutaman metrin päähän autoon nojailevasta Rorysta, samalla kun tapitti miestä ruskeilla silmillään.
Isla jatkoi Roryn tapittamista hiljaa koko sen miehen monologin ajan. Hän oli jo hetken jaksanut toivoa, että Rory luovuttaisi sen kaivelemisen kanssa, mutta sen sijaan partneri alkoi todella lipua vaarallisille vesille. Rory alkoi pelottavasti kuulostaa sellaiselta ihmiseltä, joka olisi halunnut kaivautua syvemmälle naisen pääkoppaan. Aivan kun mies olisi halunnut naisen avautuvan kaikesta paskasta mitä hän oli kokenut – vaikka nyt olikin kyse vain siitä äskeisestä episodista, jossa Isla oli joutunut turvautumaan aseeseensa rauhoittaakseen tilanteen. Miehen hymylle vain kurtistettiin kulmia, ennen kuin Isla hieraisi nenän varttaan ja huokaisi. ”Okay Rory, I don’t know how to put this nicely - so you would understand - but I’ll try”, hän aloitti varsin rauhalliseen sävyyn ja ritti parhaansa mukaan pitää niin hermonsa kuin äänenlaatunsa normaaleissa desibeleissä. ”I’m not touchy touchy feely feely kinda gal’. It's just easier to forget what just happened than keep talking about it to the eternities. I don’t much talk about shit, but when I do – I do it when I have a beer in front of me”
”Don’t get me wrong, you seem to be decent guy and everything and I don’t like situations like this, but still I’m fine. I just don’t like talk about things, especially when I don’t know you very well”, Isla myönsi olkapäittään kohauttaen, samalla kun viittoi kädellään Roryn puoleen ja soi ja miehelle jopa pienen, toispuoleisen hymyn. Maailmasta löytyi tasan kolme ihmistä, joille Isla pystyi rehellisesti puhumaan tunteistaan, jos sellainen tilanne tuli eteen; Troy, Emmet ja Mitch. Luojalle kiitos siitä että kaikki olivat miehiä. Eikä heistä kukaan ollut oikeastaan koskaan ollut pakottanut Islan avautumaan samalla tavalla kuin Rory nyt. Puhuessaan Isla kiersi nyt auton toiselle puolelle ja nojautui käsillään kuskin puoleisen oven reunoja vasten. ”But honestly, there’s so much going in my head, that if I wanted to talk about it, I would be in therapy by now. But what happens here”, hän huomautti merkittävä katse silmissään ja napautti ohimoaan. ”I've learned to how deal with myself.”, se oli osittain totta. Isla oli oppinut elämään ajatuksiensa kanssa ja selvittämään ne itsekseen. Ketään ei vaivattu niillä, vaikka se olisi luultavasti tehnyt kaiken käsittelemisessä huomattavasti helpompaa. Aivan kun Rory oli aikaisemmin sanonut. ”So Rory, please. Don’t make me talk about my feelings more than I already did. You’re making really me uncomfortable”, Isla pyysi nyt jopa aavistuksen pyytävään sävyyn. Samalla hän lopetti autoon nojailun ja avasi kuljettajan puoleisen oven. ”Can we just go?”
Se ei oikeastaan ollut pyyntö, vaan Isla oli niiden sanojen myötä istunut kuskin paikalle ja käynnistänyt autonsa. Roryn annettiin istua myös kyytiin, ennen kuin lähdettiin liikkeelle ja suunnattiin takaisin piiriä kohti. Isla mutristeli huuliaan mietteliäästi ja puri huultaan, ennen kuin vilkaisi ohimennen pelkääjän paikalla istuvaa partneria. ”So… Have you ever shot somebody? Do you want to talk about what happened over there? I’m all ears”, jostin syystä Isla koki tarpeelliseksi heittää sen vastapallon takaisin Rorylle. Hän oli huomattavasi parempi kuuntelemaan kuin puhumaan, joten ehkä heidän kemiansa kohtaisi paremmin niin päin.
|
|
