Jealousy looks terrible on you, yet you continue to wear it

Mustasukkaisuus juonsi juurensa ihan puhtaasti siitä, miten Penny oli kaivautunut Emmetin kainaloon. Stella osasi kyllä tehdä johtopäätelmänsä siitä, mitä sohvalla oli tapahtunut. Se, jos mikä, oli omiaan saamaan naisen veren kiehumaan. Parhaan kykynsä ja tahtonsa mukaan nainen yritti rauhoitella itseään. Voi Luoja, he olivat ystäviä - tai jotain sinne päin. Hänellä ei ollut mitään oikeutta vetää mustasukkaiselle tyttöystävälle kuuluvaa draamaa. Emmet myönsi tapailevansa Pennyä, mikä sai Stellan niksauttamaan nenäänsä tyytymättömästi. "Oh, well... that's... that's great", nainen mutisi epämääräisesti, hyvin tulkitsemattomalla tavalla ja kohdisti katseensa hetkeksi keittiön saarekkeelle laskemaansa laukkuunsa. Olisiko hänen pitänyt vain lähteä? Penny olisi varmasti ollut tyytyväinen, jos nainen olisi poistunut paikalta. Ihan vain kiusallaan Stella ei siis tehnyt elettäkään painellakseen matkoihinsa. Jotain kieroa mielihyvää se kai siitä sai. Kiusahan se oli pienikin kiusa.

Penny oli yllättävänkin asiallinen, vaikka Stella oli juuri keskeyttänyt sen ja Emmetin kuuman muhinointisession. Valitettavasti Stella ei lapsellisuudeltaan kyennyt ihan samanlaiseen suoritukseen, mutta eipä hän ihan hirveästi siihen panostanutkaan. "Yeah, sure. Whatever", nainen tuhahti vaimeasti, ei kuitenkaan niin hiljaa, etteivätkö sohvalla toistensa vieressä istuvat kyyhkyläiset olisi naisen sanoja kuulleet. Stella pisti kyllä merkille, miten Emmetin sormet hipaisivat Pennyn reittä. Se oli ikään kuin jonkinlainen kehoitus naiselle suorittaa välitön kostoisku. Harmin paikka, ettei hän ollut raahannut mukanaan Graysonia, jonka kaulaan olisi voinut ripustautua ihan vain silkasta ilkeydestä. Emmet tarjosi naiselle kuitenkin hyvän tilaisuuden antaa takaisin. Stellan ilme muuttui huolettomaksi ja hän kohautti olkiaan vähätellen. "Nope", nainen totesi ja vilkaisi nopeasti Pennyä. "I thought it would just be due to the fact that you're not seeing anyone special", ikäviin sanoihin oli ihan liian helppo lipsua. Stella muisti kuitenkin ystävänsä sanat siltä heinäkuiselta illalta. Okei, ehkä pitäisi vähän skarpata ja yrittää käyttäytyä ihmisiksi. "Apparently I was wrong", nainen virkkoi hitaasti, mutta ei ollut lainkaan varma siitä oliko tuhoa tapahtunut jo Pennyn mielessä. Luultavasti. Mitäpä sitten, Stella ei oikeasti välittänyt Pennyn tunteista niin paljon. Itkeköön itsensä sitten vaikka uneen särkyneen sydämen takia. Ihan sama.

Pieni, voitonriemuinen tunne heräsi henkiin Stellan sisällä, kun Penny ehdotti lähtemistä. Jos se ei olisi ollut liian läpinäkyvää, olisi Stella hoputtanut blondia saamaan liikettä luihinsa, mutta sen sijaan nainen pysyi vain hiljaa ja tarkkaili tilanteen kulkua. "No, we haven't", Stella tyrskähti huvittuneesti, kiistäen Pennyn typerän ehdotuksen ja vilkaisi merkitsevästi Emmetia. Stella ei olisi voinut olla tyytyväisempi, kun Penny kampesi itsensä ylös ja teki selvästi lähtöä. Joskin se Emmetin poskelle painettu suukko onnistui aiheuttamaan hetkellisesti harvinaisen suurta tyytymättömyyttä, mutta väistyi nopeasti, kun nainen todellakin suuntasi askeleensa ovea kohti. Pennyn outo vilkaisu Stellan suuntaan, sai vastauksekseen vain keskisormen pikaisen vilautuksen heti, kun nainen oli kääntynyt selin Stellaan. Kiukun puuskassa toteutettua tekoa Stella katui välittömästi, mutta ei kehdannut vilkaista Emmetin puoleen, sillä hän ei välttämättä halunnut tietää oliko mies huomannut elettä. Katse ei lipunut mieheen edes siinä vaiheessa, kun se puhutteli häntä. "It was", Stella vastasi, liu'uttaen sinivihreiden silmiensä terävän katseen omiin jalkateriinsä. Sohvan suunnalta kuulunut napakka komennus kuitenkin sai naisen automaattisesti suoristamaan ryhtiään ja vilkaisemaan mieheen. Stella puraisi huultaan ja arvioiva katse häilyi hetken hänen kasvoillaan, kunnes hän hymähti pehmeästi ja kallisti tyttömäisesti päätään. "Don't be so bossy. I'll go", nainen lupasi, mutta lisäsi sitten vielä: "But I'll borrow clothes from you." Sen enempää sanomatta, nainen oli luovinut tiensä makuuhuoneeseen ja napannut Emmetin vaatekaapista muutamaa kokoa liian ison t-paidan. Se kelpaisi väliaikaiseksi vaatekappaleeksi siksi aikaa, kun naisen omat vaatteet kuivuisivat. Stella oli siirtynyt t-paita mukanaan kylpyhuoneen puolelle. Hän oli ripustanut yksitellen vaatteensa sinne minne ne nyt oli sattunut saamaan ja vetänyt sitten Emmetin paidan päänsä ylitse. Hiukset olivat edelleen sateen jäljiltä märät, mutta Stella ei vaivautunut tekemään niille mitään, vaan jätti ne nutturalle. Kyllä ne siitä kuivuisivat ennen pitkää. Hieman vähemmän tyylikkäänä, kuin vielä hetki sitten, Stella liittyi takaisin Emmetin seuraan. T-paita ylsi hyvin noin puoleen väliin naisen reittä, mutta se jätti silti hieman liikaa ihoa näkyviin - enemmän kuin Stella olisi halunnut. Emmetin collagehousut olivat kuitenkin auttamatta liian isoja naiselle, joten ei auttanut kuin yrittää selviytyä. Stella yritti lohduttautua ajatuksella, että Emmet oli jo nähnyt kaiken, mutta jotenkin se onnistui tekemään naisen olon entistäkin epämukavammaksi, kun hän kävi istumaan sohvan toiseen päähän.

"Sorry. It wasn't my intention", Stella pahoitteli, vaikka ei loppukädessä kuulostanutkaan siltä, että olisi ollut erityisen harmissaan. Nainen valahti makaamaan selälleen sohvalle ja asetteli sohvatyynyä paremmin päänsä taakse, nostaessaan jalkansa Emmetin syliin. Hän kallisti päätään vilkaistessaan miestä rintansa ylitse. "Is it serious?" Stella kysyi keskustelevaan, osittain sovittelevaankin sävyyn. Hän kohottautui kyynerpäisensä varaan ja kohotti Emmetille kysyvästi kulmiaan. Totta kai häntä kiinnosti. Ihan jo sen takia, että tietäisi alkaa henkisesti valmistautumaan kosintoihin, häihin ja parin yhteisiin lapsiin. Se tulisi olemaan katkeraa, Stella ei edes vaivautunut kieltämään sitä, mutta kaiketi tarpeellista, jos tapahtumat etenisivät siihen pisteeseen. Stella polkaisi ystäväänsä hellästi reiteen, kuin vastausta kärsimättömästi vaatien. "She's probably pretty angry. You will have to talk for some time that she will forgive", nainen totesi kuin ohimennen ja nousi sitten ylös, astellakseen takaisin jääkaapin luokse. Kun oli koko päivän syömättä, yltyi nälkä melkoiseksi.

Stella olisi ansainnut vähintäänkin korvilleen siitä, miten käyttäytyi Pennyä kohtaan, mutta nainen ei voinut sille mitään. Hän ei vain pystynyt suitsimaan terävää kieltään, eikä pyyhkimään olemukseensa noussutta hapanta sävyä. Toki hän olisi varmasti taipunut hyvinkin ystävälliseen suoritukseen, mikäli olisi oikein yrittänyt. Stellan onneksi Penny kuitenkin otti vinkistä vaarin ja otti jalat alle - eikä Stella olisi voinut olla tyytyväisempi. Tosin omatunto takoi syyttävästi jossain takaraivoissa, mutta Stella päätti vain sivuuttaa sen, ihan kuten sivuutti ärtymyksen Emmetin äänessäkin. "Really", nainen vastasi ponnekkaasti ja kurtisti kulmiaan kummastuneesti, kuin olisi oikeasti ollut hämillään siitä, että Emmet kyseenalaisti hänen anteeksipyyntönsä. Ehkä Stella vähän katuikin käytöstään, enemmän hän kuitenkin oli tyytyväinen siitä, että sai Emmetin huomion pelkästään itselleen - huomiota se oli negatiivinenkin huomio, niin lapsellista kuin se olikin. Stella seurasi mielenkiinnolla ystävänsä elehdintää, kun se tuntui pohtivan vastaustaan hieman liiankin pitkään. Jos asiaa täytyi miettiä niin kauan, ei se voinut olla vakavaa, eihän? Vai pallotteliko Emmet mielessään tapaa, jolla toisi julki että oli löytänyt Sen Oikean? Stella tunsi inhottavan muljahduksen sisällään, muttei antanut sen näkyä kasvoiltaan. Lopulta mies kuitenkin kiisti kyseessä olevan mitään vakavaa - lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta kiisti kuitenkin. Oli väärin miten helpottuneisuus vyöryi Stellan ylitse, mutta niin se vain teki. Hän oli melkein liiankin ilahtunut siitä, ettei Pennyn ja Emmetin suhde ollut vakava. Vielä ainakaan. Ruokaa saadakseen Stella oli kuitenkin lopulta noussut ylös sohvalta. Hän kuuli ystävänsä arvelut Pennyn vihaisuuden ja tarvittavien lepyttelyiden suhteen. No niinpä tietenkin. Oikea päivänpaiste tämä meidän Penny olikin, hurraa! Stella ei kyennyt tukahduttamaan haluaan pyöräyttää silmiään, vaan antoi niiden pyörähtää ympäri kierroksen verran ja tuhahti aavistuksen tuohtuneesti. Mölyt pysyivät kuitenkin mahassa, joten se oli varmaan ihan positiivinen edistysaskel.

Stella oli ennättänyt jo keittiön puolelle ja juuri parhaimmillaan pysähtymässä jääkaapin eteen, kun Emmet ilmoitti soittavansa Pennylle myöhemmin ja pyytävänsä Stellan puolesta anteeksi. Nainen kiepsahti ympäri ja asettautui käsillään nojaamaan saareketta vasten. Tiivis katse suuntautui Emmetiin, kun naisen olemukseen oli ilmestynyt nopeasti jonkinlaista kipakkuutta ja ehkä vähän järkyttyneisyyttäkin. "You can't say that!" Hän totesi kiivaasti ja vastasi miehen haastavaan katseeseen paheksuvalla ilmeellä. Tietenkään Emmet ei voisi sanoa niin - eihän se ollut edes totta! Stella muisti luvanneensa vain hetki sitten käyttäytyä - tai siis yrittää käyttäytyä - asiallisemmin. Siinä oli jopa onnistuttu ihan kohtalaisesti. Hän oli kysellyt Pennyn ja Emmetin suhteesta ystävälliseen sävyyn, eikä ollut tehnyt näsäviisaita huomautuksia Pennyn helppoudesta. "You really don't want to lie to her. Don't say anything about me. Please, Emmet!" Stella pyysi, heittäen miehen suuntaan sitten pikaisen, vetoavan katseen. Harvinaisen viisas neuvo lähinnä viisivuotiaan tavoin käyttäytyvältä naiselta, totuudessa pysyminen kannatti aina, niinhän se vain meni. Pokka ei vain enää pitänyt kovinkaan paljon kauempaa, siksi Stellan oli pakko kääntyä ympäri ja irvistää jääkaapille. Melkein olisi tehnyt mieli hakata otsaa sen oveen, mutta impulssi tukahdutettiin lahjakkaasti. Kiskaistessaan jääkaapin oven auki, Stella kuuli miten Emmet nousi sohvalta ja asteli lähemmäksi. Askeleet kuuluivat pysähtyvän toiselle puolelle keittiön saareketta ja jotenkin Stella tuli äärimmäisen tietoiseksi miehen läsnäolosta, ikään kuin sen katse olisi porautunut hänen niskaansa, vaikka ei se varmaan edes tehnyt niin. Ja sieltähän se sitten tuli; saarna. Saarna siitä, miten Stellan piti käyttäytyä. Nainen suostui kuuntelemaan, vaikkei edes vilkaissutkaan ystäväänsä sen puhuessa. "I'll bet that she's easy", nainen naurahti huvittuneen sekaisesti. Aiemmin nielaistu kommentti lipsahti ihan vahingossa Stellan huulilta. Eikä kenenkään tarvinnut osoittaa hänelle miten typerästi se oli sanottu, sen saattoi jo päätellä siitä, kuinka nainen kohotti olkiaan ja kallisti päätään vasenta hartiaansa vasten, kuin peläten saavansa korvilleen. Varovainen vilkaisu kävi kääntymässä Emmetissä. "Easy to be with. That's what I mean", Stella hymähti leppoisasti ja näpäytti etu- sekä keskisormellaan ohimoaan silmien pyöräytyksen kera, kuin korostaen hajamielisyyttään, mutta kääntyi sitten takaisin jääkaapin puoleen. Eiköhän Emmet ilman erikoisagentin koulutustakin saanut hänet valheesta kiinni, siitä ei ollut epäilystäkään.

Stella vilkaisi ylähyllällä olevaa rasiaa, kun Emmet osoitti sen naiselle. Nenäänsä tyytymättömästi nyrpistäen Stella kuitenkin päätään. "Actually, I really don't feel hungry", nainen valehteli silmät kirkkaina. Emmetin sanat Pennystä olivat uponneet naisen tajuntaan turhankin ikävästi ja vieneet ruokahalun mukanaan, vaikka nälkä kyllä kurni edelleen ikävästi vatsassa. Stella veti syvään henkeä ja kiersi sille puolelle saareketta, jolla Emmet istui. Vaivatta hän ponnautti itsensä tason päälle istumaan ja risti jalkansa sirosti, katseen kohdistuessaan Emmetiin. "Are you sure about this? Like really, really sure? This all happened just so fast. And she is not like that... You know, a girl I can imagine for you", Stella kurtisti kulmiaan epäileväisesti. Oli toki vaikea nähdä Emmetin rinnalle ketään muuta, kun omat tunteet tekivät naisesta äärimmäisen puolueellisen. Ei sillä, vaikka Stella ei halunnut Emmetin kanssa mitään ystävyyttä kummempaa, ei hän halunnut myöskään kenenkään muun saavan miestä. Niin se vain meni yksinkertaisuudessaan. "You bored to death with her", Stella henkäisi ja puisti päätään, mutta soi Emmetille sitten leveän hymyn ja kohotti vasemman jalkansa miehen syliin, työntäen varpaansa miehen paidan alle. Ilkikurisesti virnistäen nainen liu'utti varpaitaan lyhyen matkan verran miehen iholla ylöspäin kohti rintaa, vetäen jalkansa sitten kuitenkin kepeän hymähdyksen saattelemana takaisin itselleen. Stella käyttäytyi kieltämättä kuin typerä kakara, mutta sehän oli oikeastaan ihan Emmetin itsensä vika. Mitäs muhinoi kaiken maailman Pennyen kanssa. "I'm not going to be nice to her. Just so that you know. You're not all that nicer for Grayson too", Stella puisti päätään. Hän paitsi kuulosti, mutta myös vaikutti päättäväiseltä. Penny tulisi saamaan ihan yhtä kylmää - ja jopa kylmempää kohtelua, kun oli naisista kyse - kuin Grayson sai Emmetiltäkin. "When talking with DA I normally prefer special agent Dixon", nainen imitoi ystävänsä ääntä muistuttaessaan sitä herttaisesti sen sanoista. "Yeah, I heard that", hän vakuutti mahtipontisesti päätään nyökyttäen ja tiiviisti ystävänsä silmiä tapittaen.. Onneksi Grayson ei ollut reagoinut tilanteeseen niin tulisesti, kuin Stella olisi saattanut. "And I know what you were doing with that question, when you asked why we had come to Brooklyn", hieman syyttävä sävy ilmestyi syystäkin Stellan ääneen. "I'm not stupid, Emmet!" Stella huomautti terävästi, katsoen miestä hieman varoittavasti.

"But she was just a one night stand! Right?" Stella naurahti häkeltyneenä ja loi Emmetiin hyvin kysyvän katseen. Vielä kysyvämpi katse olisi jo ollut anova, joten Stella pidättäytyi siinä rajalla. Hän oli ollut varma, että Pennyn tarina jäisi yhteen yöhön, mutta toisin oli käynyt. Se oli hämmentävää, sillä Emmet ei Stellan tietojen mukaan harrastanut vakavia suhteita, eikä sen puoleen deittailuakaan. Eikä siksi, että sillä olisi ollut joku sitoutumiskammo, vaan se taisi olla enemmän vain ammatinvalinnan haittapuolia. Nyt kun se mahdutti kuvioihinsa Pennyn, tunsi Stella pientä huolta. Hän oli aina saanut nauttia Emmetin huomiosta yksin. Mitä tapahtuisi, jos miehen elämään astuisi toinenkin nainen? Tyttöystävän roolissa nimenomaan. Mustasukkaisuus vihlaisi Stellan rintaa ajatuksen myötä. Miten hän vihasikaan sitä! Tunnetta ja ajatusta Emmetistä toisen naisen kanssa. Hän ei halunnut edes ajatella sitä, vaikka löysikin itsensä melko usein ajatuksen ääreltä. Masokistiset piirteet olisi pitänyt kieltää lailla. "I just..." Stella aloitti, mutta keskeytti jo ennen kuin oli päässyt alkuunkaan. Miten hän olisi jatkanut? Emmetillä oli oikeasti järkevä pointti. Stellalla ei ollut ystävänsä naisasioihin loppukädessä mitään vaikutusvaltaa, ei edes oikeutta kertoa mielipidettään. Huokaisten hän pyöräytti silmiään, kun Emmet kiisti kuulostavansa samalta naisen imitaation kanssa. "Whatever. That's not my point!" Stella totesi dramaattisesti sanojaan värittäen. Hänestä imitaatio oli ollut erityisen onnistunut, mutta kaikkia ei voinut miellyttää. Enemmänkin Emmetkin taisi muuten protestoida itse matkimista, kuin sen onnistumista, vastaan.

"I'm not acting like 5 year old!" Stella kivahti jonnekin Emmetin sanojen väliin. Tietysti hän käyttäytyi viisivuotiaan tavoin, mutta ei sellaista miehelle voinut mennä myöntämään ihan periaatteen vuoksi. Stellasta miehen väitteet olivat ihan naurettavia, minkä hän osoitti pyörittelemällä päätään ja tyrskähtelemällä epäuskoisesti aina sopivissa väleissä. Mitä sitten vaikka Emmet oli joutunut seuraamaan sitä, kuinka Grayson oli suudellut ja kosketellut häntä? Ihan yhtä lailla Stella oli joutunut seuraamaan Pennyn kiehnäystä Emmetin kyljessä. Ei se ollut tuntunut yhtään sen mukavammalta, eikä Graysonin läsnäolo ollut tehnyt tilannetta ainakaan helpommaksi Stellalle. "Oh dear God! I'm not his toy. He doesn't own me!" Nainen ärähti ihan tarpeettoman kovaäänisesti, mutta ei vaivautunut edes sanojensa jälkeen rauhoittelemaan itseään, vaan tuijotti Emmetiä silmät liekkiä lyöden. Kenties mies oli osunut arkaan paikkaan, sillä Stella oli toisinaan huomannut miettivänsä kuvitteliko Grayson todellakin omistavansa hänet vain siksi, että maksoi naiselle kaiken? Miehen käytös ei ollut erityisen omistushaluista - vielä ainakaan - mutta muuttuisiko se sellaiseksi ennen pitkään? "No, Emmet! You have no right to do that. I also sat down a few steps awat from you and watched Penny flirt with you all fucking night", missä oli aikuismainen, rauhallinen keskustelu? Stellan ja Emmetin tuntui olevan mahdotonta käydä sellaista, sillä sanoihin lipsahti joka kerta ärsyyntynyt ja kiivas sävy. Ennen pitkää tilanne kärjistyi taas suhteettoman suuret mittasuhteet saavaksi sanasodaksi. "Perhaps Mitch thought that the situation was funny and all that shit, but I didn't enjoy it at any level", Stella lausui painoittaen jokaista sanaansa kärkkäästi. Jos Emmetillä oli jokin harhainen käsitys siitä, että hänellä oli ollut hauskaa, oli se pahemman kerran väärässä. Stellaa kuvottikin ajatella sitä, mitä Pennyn ja Emmetin välillä oli tapahtunut aamuyön tunteina. Hän ei halunnut mieleensä nousevan kuvia siitä blondista nauttimassa Emmetin kosketuksista ja suutelemassa sen huulia. Se oli oikeasti vain oksettavaa ja ahdistavaa. Stellan henkikään ei tuntunut kulkevan kunnolla, kun jokin puristi häntä rinnasta massiivisella voimalla.


"You just don't get it?" Stella naurahti kuivasti, seuratessaan miten mies nousi jakkaran päältä istumasta. Nainen itse ei kuitenkaan pudottautunut alas saarekkeen reunalta, vaan jäi istumaan sille, vaikka Emmet siirtyi kauemmaksi. Syvään henkeä vetäen hän nosti vasemman jalkansa oikean päältä ja asetti sen lepäämään toisen jalan viereen, painaen kuitenkin polvensa tiukasti yhteen. Sormet kiertyivät saarekkeen reunan ylitse, kun nainen nojautui eteenpäin ja tapitti pistävästi miestä. "Why should I be nice to Penny if it's not serious?" Nainen tiedusteli ivallisesti ja kohotti terävästi kulmiaan. Toki ihan yleisestä kohteliaisuudesta se olisi ollut suotavaa, mutta Stella ei ymmärtänyt miksi hänen olisi pitänyt yhtäkkiä nähdä vaivaa, jos nainen ei ollut jäämässä kuvioihin? Mikäli Emmet olisi vakuuttanut rakastavansa Pennyä koko sydämestään ja kertonut haluavansa viettää loppuelämänsä naisen kanssa, olisi Stella ehkä harkinnutkin suhtautumisensa muuttamista. Mies ei kuitenkaan pitänyt suhdettaan naiseen minään muuna kuin hauskanpitona, joten miksi Stellan olisi pitänyt asennoitua siihen millään muulla tavoin? "You say it is easy to be with her. So, what it is to be with me? Horrible? Hard? Disgusting? God, I threw myself on you and you just rejected me!" Juuri muuta Stella ei siitä ikävästä illasta sitten muistanutkaan. Eikä hän muistanut edes nöyryytystään tarkasti, vain hämäriä ja sumuisia kuvia sieltä täältä, mutta silti ihan riittävän paljon muodostaakseen niistä kattavan kokonaisuuden. Nainen ei huutanut edelleenkään, mutta korotti kyllä ääntään ja piti sen sävyn tiukkana, terävänä. Silmissä kuitenkin kyti tietynlainen kipakkuus, joka oli myös hahmotettavissa Stellan olemuksesta. Pettymystäkin naisessa oli havaittavissa, kun hän mainitsi tulleensa torjutuksi miehen osalta. "Geez, you're one fucking mystery! I don't know anything else than that you can't put up with Grayson, and that you hate me for that I am with him, but I don't know what you feel about me. It has always been me who has kissed you first", Stella tykitti kireästi. Mopo oli taas karannut käsistä siinä määrin, että viisampi olisi antanut olla ja vetäytynyt jonnekin rauhoittumaan, mutta Stella vain tuijotti Emmetin silmiä röyhkeän uhmakkaasti.

"So I'm a burden to you?" Stella sihahti silmiään siristäen ja kallisti päätään tuijottaessan Emmetia. Nainen oli niin loukkaantunut kuin suinkin saattoi - kiistatta sydänjuuriaan myöten. Jos hän olisi tiennyt olevansa pelkkä rasite Emmetille, ei hän olisi tukeutunut ystäväänsä ihan joka tilanteessa. Ehkä hän olisi seissyt tukevasti omilla jaloillaan ja yrittänyt selviytyä, mutta hän oli kuitenkin luottanut Emmetiin ja hakenut siltä lohtua. Sitähän ystävät tekivät. Kukaan ei voinut kieltää, etteikö Stella olisi ollut ystävänsä tukena. Hän oli ollut paikalla silloin, kun kukaan muu ei ollut. Aina silloin, kun Emmet oli tarvinnut häntä, oli hän myös ilmestynyt miehen tueksi. Ihan aina!

Tietenkin Emmet oli toiminut oikein torjuessaan naisen, mutta Stella halusi sivuuttaa sen ja takertua siihen seikkaan, että Emmet nimenomaan oli torjunut hänet. Melko tylysti vieläpä. Se olisi voinut tehdä sen nätimminkin. Kaivautua peiton alle yhdessä hänen kanssaan esimerkiksi. Silti Stella ei keksinyt mitään millä argumentoida takaisin, kun Emmet ripitti puolestaan häntä. "Oh, fuck you too!" Stella haistatteli kiukkuisesti ja mulkoili miestä vihaisesti, kun ei muutakaan keksinyt. Sen jälkeen sanoja ei sitten enää kuulunutkaan. Stella keskittyi lähinnä nieleskelyyn ja siihen, että pysyi paikoillaan. Hetki hetkeltä hän katui päätöstään piipahtaa Emmetin luona, sillä hän alkoi pikkuhiljaa olla varma siitä, etteivät he voisi koskaan palata takaisin siihen pisteeseen, josta he olivat lähteneet. He olivat sanoneet ja tehneet ihan liian paljon, jotta se olisi ollut millään muotoa mahdollista. Stella tiesi, että he olivat väistämättä tuhoamassa ystävyyttään, eikä sitä pelastanut enää mikään. 

Hiljaisuus laskeutui raskaana ja painostavana asuntoon Emmetin vaiettua. Stellalla ei ollut enää mitään sanottavaa. Riita oli imenyt kaikki hänen voimansa, eikä nainen jaksanut enää pyristellä vastaan. Hän ei voinut kuitenkaan irroittaa katsettaan Emmetistä, vaan silmäili miestä odottavasti ja hengitti hieman tavanomaista kiihtyneemmin. Kiukku oli onnistunut nostattamaan sykettä siinä määrin, että se näkyi rintakehän raskaampana kohoiluna. Hengenvedot olivat ehkä pinnallisempia, mutta huomattavasti pidempiä. Stella oli varma, ettei Emmet ollut vielä päättänyt paasaustaan, kunhan vain antoi sanojensa vaikuttaa ja veti henkeä välissä, että voisi jatkaa entistäkin kiivaampaa sävyyn. Siksi nainen ei osannutkaan odottaa Emmetin seuraavaa siirtoa. Mies tuli lähemmäksi, vain viedäkseen huulensa naisen omille. Stellalla meni hetki hahmottaa, mitä oli juuri tapahtunut. Hänen sormensa pitelivät edelleen kiinni saarekkeen reunasta, kun vastasi varovasti siihen pehmeään suudelmaan. Stella tuntui pidättelevän itseään. Ehkä hän pelkäsi miehen peruuttavan pois, jos hän tekisi yhdenkin väärän liikkeen. Emmet kuitenkin pysyi paikoillaan. Käsi tapaili hänen niskaansa ja kosketus kävi myös naisen reiden paljaalla iholla, kun miehen sormet tapailivat vuoroin paidan helmaa, vuoroin Stellan ihoa. Ei mennytkään kauaakaan, kun huulet jo liikkuivat rohkeammin miehen huulia vasten. Stella päästi Emmetin reisiensä väliin ihan kuten oli päästänyt sinä iltana, kun he olivat päätyneet harrastamaan seksiä ensimmäisen ja ainoan kerran. Nainen suoristi ryhtiään ja liikahti paikoillaan parempaa asentoa hakien, viedessään oikean kätensä Emmetin poskelle ja vasemman kaulalle. Se, että hän oli vihainen miehelle, unohtui tyystin. Emmetin käsi siirtyi naisen paidan alle, vetäen lopulta häntä lähemmäksi miestä, eikä Stella pistänyt vastaan, hän antoi sen vain tapahtua. 

Mikään kiire naisella ei ollut. Suudelmat olivat ehkä rohkeita ja itsevarmoja, mutta Stella ei pitänyt mitään kiirettä. Hän vain upposi siihen ihanaan, kutittavaan ja kipinöivään tunteeseen, joka hiipi varpaista korviin asti. Nautti siitä niin paljon kuin pystyi. Harmi vain, että sen nautinnon pilasi parfyymin tuoksu, joka ei ollut Stellan. Se oli Pennyn, ja se oli tarttunut Emmetin vaatteisiin, ihoon, hiuksiin ja jopa huuliin. Stella ei pystynyt täysin sivuuttamaan sitä, vaikka miten yritti. Hän irroitti huulensa Emmetin huulilta, liu'uttaen ne miehen poskea pitkin leukapielille ja siitä alaspäin kaulalle. Ne hamusivat ja tutkivat hellästi ihoa, kun hampaat samalla soivat muutaman kevyen näykkäisyn kaulalle. Stella toivoi, että Pennyn tuoksu olisi kadonnut hänen sieraimistaan, mutta eihän se mihinkään kadonnut. Se pysyi siellä itsepintaisesti ja tuntui voimistuvan, mitä enemmän Stella sitä vastaan taisteli. Naisen kädet olivat liukuneet Emmetin rintakehälle. Ne rutistivat miehen paidan kangasta, kuin pidellen Emmetia varmuuden vuoksi paikoillaan. Ote heltisi ja kämmenet asettuivat vain lepäämään miehen rinnalle, kun Stella huokaisi lannistuneena ja pettyneenä, pysäytti huultensa liikkeen ja puisti päätään, ennen kuin suoristi niskansa voidakseen painaa otsansa Emmetin otsaa vasten. Silmät puristuivat tiukasti kiinni ja kulmia rypistettiin tyytymättömästi. "God, you smell like her!" Stella henkäisi kuin tuskissaan ja tarrasi uudestaan Emmetin paitaan, nykäisten miestä lempeästi lähemmäksi. Naisen oli pakko hipaista huulillaan miehen huulia, mutta suudelmaan hän ei antautunut, vaikka janosikin sitä enemmän kuin mitään muuta. Sillä hetkellä Stella ymmärsi miten lähellä he olivat taas lipsua sille pettävälle jäälle, jolla he olivat käyneet jo monta kertaa aikaisemmin. Stella ei vain ollut varma haluaisiko astua sille nyt vai ei. Eikä se, että Emmetin suudelmista oli maistettavissa edelleen Penny, ainakaan houkutellut. Lapsellisesti Stellan mielessä kävi jopa ajatus siitä, että ehkä Emmet käytti vain tilaisuuden hyväkseen, koska hän oli häätänyt Pennyn matkoihinsa. Ajatus sysättiin syrjään naurettavana, sillä Stella tiesi ihan liian hyvin, ettei Emmet ollut sellainen. Johan se oli kerran hänet torjunut herrasmiesmäisesti, tai no, ei niin herrasmiesmäisesti, mutta tarkoitusperät olivat ainakin olleet hyvät. Kaikesta siitä epäröinnistä huolimatta Stella rekisteröi toivovansa, että Emmet kääntäisi hänen päänsä, saisi hänet unohtamaan sen imelän makean tuoksun nenässään, ja vakuuttaisi hänet jatkamaan siitä, mihin he olivat jääneet. Se oli typerää, uhkarohkeaa ja vastuutonta, mutta sitä Stella halusi. Ihan älyttömästi vieläpä.

Emmetin ehdotus kirvoitti Stellan huulien välistä tuskastuneen, mutta hivenen huvittuneen hymähdyksen. Olisihan se hieman koomista, jos Emmet ryntäisi suihkuun, vain saadakseen hänet. Se olisi ollut oikeasti ihan järjetöntä. Ja typerää. Eikä Stella uskonut sen auttavan, joten se olisi ollut myös hyödytöntä. Pennyn käyttämä parfyymi oli jämähtänyt naisen nenään, ja siellä se pysyi myös itsepäisesti. Se makean mansikkainen ja ripauksella vaniljaa varustettu tuoksu kiusasi naista, kuin pilkaten. Ikään kuin muistuttaen, ettei Stella ollut ainoa nainen Emmetin elämässä, että vain hetki sitten Emmet oli päätymäisillään samaan asetelmaan Pennyn kanssa sohvalla. Se oli oikeasti surkuhupaisaa, sillä Stella oli molemmille elämänsä miehille se toinen nainen. No, hieman eri tavoin, mutta kuitenkin. 

Stella olisi voinut koska tahansa vetäytyä kauemmaksi, kieltää Emmetiä jatkamasta yhtään pidemmälle ja lähteä kotiin. Ongelma oli vain se, ettei Stella halunnut tehdä sitä. Hän haistoi edelleen Pennyn miehen iholta, mutta hän halusi olla siinä - Emmetin otteessa. Se tuntui hyvältä ja turvalliselta paikalta olla. Stella henkäisi syvään, kun kylmät väreet ravisuttivat hänen kehoaan, miehen käsien liukuessa paidan helman alitse naisen iholle. Stella hengitti miehen kasvoja vasten pinnallisesti ja katkonaisesti, piti kätensä kuitenkin paikoillaan ja antoi tilanteen kehittyä. Hän ei olisi pystynyt estämään itseään, vaikka olisi yrittänytkin. Joskus tahdonvoimalla ei vain saanut mitään aikaa, kun oli kyse tunteista. Kosketus käväisi jossain rintaliivien alapuolella, mutta liukui sitten Stellan vyötärölle ja pysähtyi siihen pieneen notkelmaan. Nainen tunsi miehen liikahtavan jalkojensa välissä ja Stella otti ilomielin vastaan suukon, jonka se hänelle soi. Sen hellä sävy oli suostutteleva, eikä Stella halunnut mitään muuta, kuin antautua sille. Se ei olisi ollut edes vaikeaa, mutta vielä toistaiseksi Stella piti kiinni niistä itsehillinnän rippeistään, jotka oli saanut kuin ihmeen kaupalla kasattua jostain. Niistä irroittaminen kuitenkin houkutteli suuresti. Emmet ei omilla teoillaan ainakaan auttanut Stellaa pysymään vahvana. Miehen pehmeät huulet nimittäin sivelivät hellästi hänen ihoaan matkallaan naisen leukaluulla. Oma kehokin halusi kavaltaa naisen, kun kädet kiertyivät miehen selän puolelle. Oikea kurottautui hartian ylitse ja takertui paidan kankaaseen, painaen miestä lempeästi lähemmäksi, vasemman käden puolestaan taas sujahtaessan miehen kainalon alitse ihan vain, jotta Stella saattoi upottaa kyntensä kankaan lävitse Emmetin ihoon. Hän liikahti lähemmäksi Emmetia, toivoen ettei se tilanne koskaan päättyisi. Siihen kun olisi voinut hukkua ihan koko loppuelämäksi. Kuiskauksen tavoin lausutut sanat saivat Stellan huokaamaan raskaasti. "I'm sorry too", hän henkäisi pahoillaan ja nojasi poskellaan miehen päätä vasten, mutta teki sitten tilaa kaulallaan, kun Emmetin huulet siirtyivät kartoittamaan sen ihoa. Emmet oli niin tärkeä hänelle, ettei hän oikeasti ollut halunnut loukata miestä. Silti hän oli kerta toisensa jälkeen sortunut siihen - he molemmat olivat. Ja vain minkä tähden? Omia tunteitaan pakoillakseen? He olivat todellakin velkaa toisilleen sen verran, että edes yrittäisivät kohdella toisiaan paremmin jatkossa.

Sillä hetkellä kaikki ilkeät sanat ja teot tuntuivat anteeksiannetuilta, mitättömiltä pikkujutuilta, joilla ei ollut enää mitään merkitystä. Stella pysyi Emmetin lähellä ja varasti miehen huulet suudelmaan. Hellään, viivyttelevään sellaiseen. Hän halusi nauttia ihan jokaisesta sekunnista, eikä pilata hetkeä turhalla kiihkeydellä, vaikka se olikin edelliskerralla tuntunut ihan taivaallisen hyvältä. Kiirehtiminen ei tuntunut kuitenkaan sopivan siihen hetkeen. Stella suikkasi pehmeän suukon Emmetin huulille päättääkseen suudelman, mutta ei vetänyt kasvojaan oikeastaan nimeksikään kauemmaksi. Hän siirsi kätensä miehen niskan taakse ja hipaisi nenällään Emmetin nenän päätä, silmäillen samalla miehen silmiä vakava ilme kasvoillaan.  "I miss you so much", Stella tunnusti, kuin olisi paljastanut suurimman salaisuutensa. Ja ehkä se olikin sitä. Olihan nainen pyrkinyt peittelemään ikäväänsä kaikin mahdollisin keinoin. Se oli tehnyt hänestä kireän, ilkeän ja pikkumaisen. Korostanut ihan liian vahvasti sitä mustasukkaista puolta, joka hänessä ilmeisestikin eli. Hän oli vain halunnut pitää Emmetin käsivarren mitan päässä. Nyt Stella ei osannut pitää itseään selkeästikään erossa Emmetissä, vaikka miten taistelikin mielihalujaan vastaan. Hän antautui lannistuneesti huokaisten takaisin miehen huulille, eikä voinut peittää ripautta kärsimättömyyttä, joka ilmestyi suudelmaan sen pehmeän vivahteen rinnalle. Oikea käsi liukui miehen hiusten sekaan ja Stella painautui ylävartalollaan taas tiiviimmin Emmetiä vasten. Stella halusi unohtaa muun maailman ja keskittyä ainoastaan Emmetiin. Hän halusi vain osoittaa kuinka pahoillaan oli viime aikaisesta käytöksestään, sillä se ei ollut millään tavoin oikeutettua. Se oli ollut ihan helvetin epäreilua Emmetia kohtaan. Valitettavasti Stellan aikeet jäivät puolitiehen, kun jostain kauempaa kantautui ärsyttävä, kimeä ääni - ilmeisestikin puhelimen soittoääni, tai sellaiseksi Stella sen kykeni heti ensimmäisenä kuvittelemaan. Nainen huokaisi pettyneenä suudelman välistä, muttei kuitenkaan irrottautunut suudelmasta, vaan siirsi huulensa sen sijaan hamuamaan Emmetin kaulan herkkää ihoa. "Is that your phone?" Nainen mumisi kysyvästi, vaikka ei olisi oikeasti halunnut edes tietää vastausta. Totta kai se oli. Kenenpä muunkaan se olisi ollut? Stella ei tunnistanut soittoääntä omakseen ja sitä paitsi hänen puhelimensa oli laukussa siinä suoraan hänen selkänsä takana. "Don't go, please. Not this time", Stella pyysi kohottautessaan takaisin Emmetin huulien saralle, viitaten selkeästikin siihen epäonniseen lauantai-iltaan, jolloin ruokalähetti oli keskeyttänyt heidät. 

Stella ei tiennyt olisiko tuntenut itsensä pettyneeksi, loukkaantuneeksi, vai ei oikeastaan miksikään, kun Emmetin huomio herpaantui ja mies ilmoitti vain tarkastavansa kuka soittaja oli. "Mm'hmh", Stella hymisi vaisusti, mutta päästi Emmetin menemään sen suuremmin vastustelematta. Hän loihti kasvoilleen pienen hymyn, kun mies kääntyi vielä vilkaisemaan häntä. Stella ei katsonut aiheelliseksi laskeutua alas saarekkeen päältä, vaan hän jäi katselemaan puhelimeensa vastannutta miestä. Jopa Stella pystyi päättelemään keskustelun sävystä, että se liittyi jollain tapaa töihin. Silti hän elätteli toiveita, että mies voisi jäädä hänen luokseen. Stella pelkäsi, että heidän välinsä lipsuivat takaisin siihen omituiseen tilaan, joka oli viime ajat ollut päällä, jos Emmet lähtisi.

Valitettavasti naisen pelot kävivät toteen. Emmetin ei edes tarvinnut sanoa mitään, kun Stella osasi jo tehdä johtopäätelmänsä miehen ilmeestä - se nimittäin kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Vaimeana, mitään sanomatta hän kuunteli Emmetin ääntä, sen selitellessä tilannetta. Samaan aikaan Stella seurasi miten Emmet alkoi tehdä lähtöä keräilemällä tavaroitaan kokoon. Ase vilahti miehen vyölle jonnekin takin alle, ja Stella muistutti itseään, että mies teki töitä turvatakseen kaupungin ja maan turvallisuuden - kun kutsu kävi, se kävi. Piste. Siinä ei auttanut pullikoida vastaan ja todeta, että jäisi paljon mieluummin kotiin pussailemaan parhaan ystävänsä kanssa - siinä voisi riittää jo ihan selittämistä sellaisenaan, eikä Stella tiennyt, mitä olisi sanonut. Silti hän oli ehdottomasti tyytyväinen siihen tilanteeseen. Hän ei ollut edes ymmärtänyt miten kovasti oli kaivannut miehen kosketusta, kaipasi hän edelleen, mutta olo tuntui puhelua edeltäneen hetken ansiosta mukavan kevyeltä, tyttömäisen kuplivalta ja jotenkin suloiselta. Muisto miehen huulista lämmitti Stellan rintaa ja nostatti hymyn väkisinkin huulille. Katse oli painunut jonnekin lattiaan, mutta nousi Emmetiin, miehen lähestyessä häntä uudestaan. "Don't", Stella ynähti anovasti ja suoristi selkäänsä, tarttuen Emmetin takin rinnuksen reunaan jostain vetoketjun tienoilta ja kiskoi miehen lähemmäksi itseään edes vielä hetkeksi. Stella kietoi niin kätensä, kuin jalkansa Emmetin ympäri ja henkäisi raskaasti vasten sen kasvoja. Katse seilasi hitaasti edes takaisin huulten ja silmien väliä, kuin se ei olisi osannut päättää kumpaan pysähtyä. Totta puhuen ei osannutkaan - kummatkin vetivät Stellan silmiä puoleensa.

"I don't want you to feel bad conscience about doing your job well", se oli ihan vihoviimeinen asia, jota Stella halusi. Hän tiesi, miten tärkeä ura oli Emmetille. Vain itsekäs hölmö olisi asettunut poikkiteloin. Toki nainen oli harmissaan siitä, että he joutuivat päättämään illan - jättämään kaiken kesken. Hän ei kuitenkaan aikonut näyttää sitä miehelle, sillä ei ollut Emmetin vika, että työt kutsuivat. Se tuskin oli pelkällä ajatuksen voimalla saanut puhelintaan soimaan juuri kriittisellä hetkellä. Olisi ollut totta kai parempi, jos Emmet olisi saanut puhelun vaikka puolisen tuntia myöhemmin, mutta se oli tullut nyt ja sille ei voinut mitään. Siihen oli vain sopeuduttava. Stella nojautui sulkemaan miehen huulet vielä viivyttelevään suudelman. Syvään huokaisten hän kuitenkin vetäytyi sen päätteeksi etäämmälle Emmetin kasvoista, laski kädet syliinsä ja antoi ryhtinsä lysähtää alaspäin. Katse tarkasteli laiskasti miestä. "I can not stay, Emmet. I have two castings tomorrow, so I have to go home to change my clothes. They would hardly understand if I appeared there in your t-shirt", Stella virnisti vinosti ja huolettomasti, mutta koki kaiketi jonkinlaista tarvetta selittää sitä, ettei ollut karkaamassa Graysonin luokse. Mikä oli oikeasti ihan totta. Stellaa ei odottanut Grayson, eikä pahemmin kukaan muukaan kotiin, mutta hän halusi teroittaa sitä silti Emmetille. Siitähän heidän riitansa oli tainnut tänäänkin saada alkunsa - Graysonista ja Pennystä. Tai ehkä se oli juontanut juurensa jostain muualta. Stella ei enää muistanut, eikä oikeastaan välittänytkään. Sen rauhallisen, sopuisan tunnelman säilyttäminen tuntui tärkeämmältä, kuin pikkuasioiden muistelu. "We should, however, talk. So, call me when you have the time, okay?" Stella loi kysyvän katseen Emmetiin, kuin varmistellen että se oli samaa mieltä. 

"Now go and save the world!" Nainen kehoitti hymähtäen vitsillään, mutta kurotti kätensä sitten vielä koskettamaan Emmetin poskea. Luoja, että hän kaipasi jo sen suudelmia ja läheisyyttä, eikä mies ollut vielä edes lähtenyt.