member rank Porvaristo
Discord name
|
Jul 15, 2017 11:23:23 GMT 2
Post by jenni on Jul 15, 2017 11:23:23 GMT 2
Friday, November 18th 2016 – evening Lewis and Son of a Rhodes @ Willow Lake Farms, New York (about 60 miles from NYC) guest starring other chemistry students of Columbia University
HUGO'S OOTD | but first let nepa play with the legos
.......... Vuotuinen kemianopiskelijoiden mökkiviikonloppu Willow Laken kauniissa järvimaisemissa oli taas koittanut. Siitä oli puhuttu pitkin syksyä – vanhemmat opiskelijat olivat hehkuttaneet mökkiviikonloppua loputtomiin; välillä Hugo oli meinannut leipiintyä ihan täysin niihin hehkutuksiin, mutta aina välillä odottava innostuneisuus valtasi hänetkin. Se mökkeily oli kuulunut Columbian yliopiston kemianopiskelijoiden loppusyksyyn aina jostain 1990-luvun puolivälistä lähtien eikä sitä ollut koskaan jätetty tekemättä, paitsi yhtenä vuonna joskus 2000-luvun alussa mökille oli poikkeuksellisesti jouduttu lähtemään vasta kevätlukukauden puolella syystä, jota Hugo ei millään muistanut, vaikka oli kyllä kuullut sen vuoden tarinan. Marraskuun kahdeksantenatoista viitisenkymmentä innokasta kemianopiskelijaa oli kokoontunut kampuksen parkkialueelle kukonlaulun aikaan – siltä Hugosta ainakin tuntui – joskin kello oli kuitenkin jo kahdeksan. Perjantaina harvemmin oli kenelläkään luentoja ja nekin epäonniset, joilla jotain sattui sinä päivänä olemaan, pystyivät helposti jättämään välistä luennot. Mökkiviikonlopun aikana pääsääntö oli, ettei yksi missattu luento maailmaa kaatanut. Tietysti, jos oli skipannut syksyn mittaan useita luentoja, kuten Hugo toisinaan oli tehnyt jäätyään bileillan jälkeisenä aamuna sängynpohjalle nukkumaan, tilanne oli vähän ikävämpi, mutta harva antoi sen häiritä. Eikä Hugolla onneksi ollut sinä perjantaina mitään luentoja tiedossa. Ainoa, mikä hänen viikonloppuaan saattaisi jossain määrin haitata, oli paketissa oleva nilkka. Se oli mennyt toissa päivänä, kun hän oli ollut poikaporukassa pelaamassa koripalloa koulun kentällä ja joutunut sitten epähuomiossa toisen pelaajan tönäisemäksi. Nyt nilkan ympärille oli kiedottu tukea ja Hugon riesana sen lisäksi olivat kepit, joiden avulla hän lenkkasi menemään. Vitutus oli suuri, mutta Hugo ei tiesi, ettei kipeä jalka estänyt häntä vetämästä perseitä olalle, jahka he olisivat perillä Willow-järvellä. Hugo tajusi vasta tilausbussiin kavutessaan ja käytävällä edetessään, että Levikin istui siellä. Joskus pari viikkoa sitten se kundi oli lähtenyt ihan vitun vihaisen oloisena ja jättänyt hänet yksinään sinne kadulle. Juuri kun he hetkeä ennemmin olivat jopa sopineet jonkinlaisesta illanvietosta – tai siis yökyläilystä – yhdessä. Sen jälkeen olikin sitten taas vietetty ties millaista radiohiljaisuutta, kun toista oli nähty satunnaisesti vain yliopistolla kursseilla. Siellä bussissa Hugo loi silmäyksen Leviin, joka kyllä huomasi hänet. Vaihdettu katsekontakti oli jokseenkin pitkä, mutta edes tervehdystä ei vaihdettu. Lopulta niiden kaikkien ohikiitävien sekunninsadasosien jälkeen Hugo jatkoi matkaansa eteenpäin käytävällä ja bongasi pari muuta kurssikaveriaan, Justinin ja Alexin hieman taaemmassa osassa bussia. Hugo rojahti näiden edessä oleville penkeille ja asetti kepit nojaamaan vasta tyhjäksi jäänyttä penkkiä vieressään. Matka sujui Alexin ja Justinin kanssa paskaa jauhaessa, eikä se edes kestänyt kauaa, vain reilun tunnin verran, että koko mökkiseurue lopulta oli perillä Willow-järvellä. Kello oli jotakin hieman vaille yksitoista, kun Hugo oli saanut heitettyä matkalaukun virkaa toimittavan treenikassinsa huoneeseen, jonka jakoi Alexin, Justinin, Henryn ja Zachin kanssa. Hän ei ollut vielä jaksanut sijata omaa vuodettaan sängyn päällä olleilla liinavaatteilla, vaikka tiesi, kuinka vittumaista pedin tekeminen olisi joskus illalla juuri ennen nukkumaanmenoa. Lähtökohtaisestihan Hugo ei ollut kuitenkaan tullut sinne järvelle nukkumaan, joten kaipa hän jotenkin saisi vuoteen laitettua valmiiksi myöhemminkin. Nyt muutama vanhempi opiskelija, jotka olivat myös toimineet reissun pääorganisoijina, houkutteli porukkaa ulos erilaisten pihapelien ja -leikkien pariin ennen kuin ryhdyttäisiin väsäämään jonkinlaista lounasta. Hugo ei todellakaan jaksanut alkaa nilkkansa ja keppiensä kanssa kokeilla polttopalloa tai mitään muutakaan, joten aluksi hän jäi vain hengailemaan mökin oleskelutiloihin ja surffailemaan puhelimella netissä. Lopulta hän päätti kuitenkin lähteä katselemaan mökin ympäristöä, mutta oli kuitenkin törmätä ulos mennessään johonkuhun. Leviin. ”Are you having fun out there?” käännyttiin katsomaan ilmeisesti kylpyhuoneeseen suuntaavaa Leviä ja jäätiin nojaamaan eteisen ulko-oven karmiin ja osittain myös niihin pirun keppeihin.
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Jul 17, 2017 16:02:14 GMT 2
Post by nepa on Jul 17, 2017 16:02:14 GMT 2
LEWIS' OOTDLevi olisi voinut vaikka myydä sielunsa Saatanalle, jos vain olisi saanut Hugon mielestään. Vaikka kyllähän se keho ja sielu oli tullut jo myytyä Saatanalle eli toisin sanoen Hugolle. Se Rhodesinperkele oli pyörinyt aktiivisesti Levin mielessä aina siitä asti, kun ne olivat tavanneet Levin työpaikalla ja eksyneet erittäin epäilyttäviin tunnelmiin. Ja vittu vielä ihmisten ollessa läsnä. Jopa Jolenen. Kyseiselle naiselle Hugo oli mennyt sitten flirttailemaan loppuillasta, mikä oli saanut Levin mustasukkaiseksi ja kaikkien niiden Hugon herättämien himojen katoamaan. Mutta vain hetkeksi, siis. Levi oli suurin piirtein samana iltana kaivannut jo Hugon koisoa ja sitä tyyppiä ihan kokonaisuudessaan. Koska siinä oli sitä jotain. Levi tiedosti harvinaisen hyvin olevansa ihastunut, ja jossain hetken mielijohteessa se oli mennyt kertomaan siitä – ja homoudesta – vanhimmalle siskolle Debbielle. Debbie oli totta kai lytännyt koko ajatuksen heti, kun Tamara tuli puheeksi, eikä sen kanssa Hugosta oltu puhuttu toiste. Mutta sitten oli myös tapaus Jolene. Jolene, joka ei suostunut jättämään Leviä rauhaan sitten ollenkaan. Itse asiassa Jolene oli ollut niin ahkera kaikessa ahdistelussaan, että Levi oli jopa hetkeksi unohtanut suostuneensa lähtemään sinne Willow Lake-mökkiviikonloppuun. Ei se oikeasti olisi halunnut mennä sinne. Tietenkään. Levi vihasi suurin piirtein kaikkia juhlia, varsinkin sellaisia, mikä oli täynnä örveltäviä nuoria. Se ei kuitenkaan ollut osannut sanoa ei opettajalle ja kappas vain, kuinka se kirottu viikonloppu tuli eteen. Levi oli tuttuun tapaansa ollut ajoissa. Siis niin ajoissa, että se oli siellä ensimmäisten joukossa eli se oli toki saanut astua heti ensimmäiseen bussiin ja asettua istumaan eteen. Taakse se ei edes suunnitellut menevänsä – siellä olisivat kaikki ne pahimmat idiootit. Kuten Hugo. Kyseisen nuorukaisen se onnistuikin näkemään suurin piirtein saman tien, kun se astui siihen samaan bussiin. Ikuisuudelta tuntuva katsekontakti tuli kohdistettua siihen jätkään, mutta luojan kiitos Hugo meni pois nopeasti. Levi vielä vilkaisi taakseen sen perään, ennen kuin kuuli sen naurua ja apua, kuinka sen kuuleminen sai sydämenlyönnin jäämään välistä. Sen vuoksi Levi laittoi kuulokkeet kiinni puhelimeensa ja laittoi musiikit soimaan. Abban Dancing Queen sieltä ensin pamahti soimaan, mikä ei ainakaan vähentänyt Hugon ajattelemista. Turhautuneena Levi siis valitsi toisen kappaleen ja musiikin kuuntelun merkeissä sujui koko loppumatka. Mökillä Levi jakoi huoneen Parkerin, Nickin ja Connorin kanssa. Ei Levi tiennyt, keitä ne jätkät edes olivat, eikä se halunnut ottaa selvää. Suurin piirtein heti, kun se oli saanut tehtyä petinsä ja jätettyä laukkunsa huoneeseen, se hakeutui omiin oloihinsa ulos. Tosin vain hetkeksi. Pian sitä jo yritettiin väkipakolla saada mukaan johonkin yhteistoimintaan, josta Levi keplotteli tiensä ulos ja siirtyi takaisin omaan huoneeseen. Se reissu oli kyllä varsinainen Levin kauhu. Ei se vittu soikoon edes tiennyt, miten selviäisi. Sen verran Levi kyllä päätti lähteä ulos, että seurasi niiden muiden kemianopiskelijoiden pelaamista. Siellä ne heittelivät palloa toisiaan päin ja voi luoja, miten Levi ei voinut nähdä mitä hauskaa siinä oli. Tylsistyttyään Levi sitten päätti tunkea takaisin sisälle ja kappas vain, miten Rhodesinperkele oli sopivasti paikalla. Kuinka paljon maailmankaikkeus Leviä oikein vihasi? Sille Hugon kysymykselle Levi vain kohautti olkiaan. ”I’m not really into outdoor activities”, se vastasi lyhyesti, mutta kiinnitti sitten Hugoon tarkemmin huomioita. Toki se oli huomannut ne kepit jo aikaisemmin, mutta nyt vasta ajatteli asiaa tarkemmin. ”What happened to your leg?” Se kysyi. Parhaansa mukaan kyllä vältteli Hugon katsetta sen selittäessä jostain pelionnettomuudesta. ”Okay”, Levi kohautti olkiaan, ”I hope it heals soon. But now I’m gonna go, so.. Have fun, I guess.”Mitenkään yllättävää ei ollut se, että Levi ei loppujen lopuksi päässyt pois sieltä oven edestä, kun Hugo oli saanut maaniteltua sen jäämään (tai ei päästänyt ohitseen). Niinpä Levi piti turvallisen välimatkan Hugoon ja vältteli sen katsetta. Hugo johdatti ne sisälle oleskeluhuoneeseen, jossa Levi istui nojatuolille pitkän matkan päähän Hugosta. Ja sitten Hugo alkoi kysellä perinteiseen tapaansa. Kysyi, miksi Levi oli tullut sisälle, että etsikö se jotain. Kuten sitä itseään. Levi kurtisti kulmiaan, puuskahtikin vähättelevästi. ”Why would I be looking for you?” Se kyseenalaisti. ”You’re not exactly my favorite person. Far from it, to be honest.” Se huomasi katsovansa Hugoa pidempään, ja sitten jotain Hugon kavereita oli paukannut sisälle. Ne pyysivät Hugoa tulemaan ulos, mutta Hugo kertoi jäävänsä Levin seuraksi. Vähän järkyttyneiltä ne kaverit (ja levi) vaikuttivat – eiväthän ne edes tienneet, kuka se toinen poika oli. Niiden kavereiden lähdettyä Levi käänsi katseen Hugoon. ”Seriously?” Ärsytys alkoi nousta pintaan. ”I’m not into you, Hugo”, Levi tokaisi hiljaiseen äänensävyyn, ”why don’t you just get it? I’m not a second choice.” Nuorukainen nousi lopulta ylös ja pudisti päätään. ”Go out with your friends, Hugo”, nuorukainen tokaisi, ”we’re done here.” Ja yhtäkkiä Levi huomasi tahtovansa alkoholia. Ja paljon.
|
|
member rank Porvaristo
Discord name
|
Jul 17, 2017 18:48:38 GMT 2
Post by jenni on Jul 17, 2017 18:48:38 GMT 2
Hugon olisi tehnyt mieli kommentoida jotakin siihen ulkoaktiviteetteja kohtaan kohdistuneeseen vähäiseen kiinnostukseen, mutta hän sai pidettyä ajatukset ominaan. Hyvä niin, sillä se jotain olisi vain liittynyt jotenkin siihen, että kyllä hän tiesi, millaisista sisäaktiviteeteista Levi enemmän tuntui välittävän. Ajatuksilleen Hugo sitten vain tyytyikin hymyilemään, muttei paljastanut liikaa sitä hymyään Leville. Sitten se toinen olikin jo utelemassa hänen jalkansa kohtalosta. ”Nah, nothing. I was just playing some basketball with the guys when Jonah suddenly poked me”, sanottiin ja heilautettiin toista kättä ilmassa välinpitämättömästi. Seuraavaksi Levi oli jo toivotellut pikaista paranemista. It’s two weeks max. Or that’s what the doctor said.” Hugo katsahti toista, kun tämä selvästi teki jo lähtöä takaisin ulos. Oikeastaan Levillä ei edes ollut asiaa takaisin siitä ovesta ulos, sillä Hugo seisoi yhä siinä tien tukkeena. ”Have fun? All by myself? Are you trying to say that I should stay here and… wank a bit?” Hugo naurahti hyväntahtoisesti ja kevyesti tökki Leviä kepeillään ohjatakseen tämän takaisin peremmälle.
Olohuoneeseen he sitten päätyivätkin ja Levin istuuduttua yhdelle nojatuolille, Hugo kävi pitkäkseen sohvalle. ”Why did you come in? Were you looking for something… Somebody? Somebody like me?” Hugo kyseli ja kumartui sen verran, että pääsi laskemaan kepit lattialle sohvan viereen. Sen kysymyksen myötä hän sai aika tylyä settiä takaisin vastauksena. ”Wow, rude… There were times when you wouldn’t have said so”, huomautettiin Leville ja katsahdettiin tätä tietäväisesti, muttei sitten ehditty muuta sanoakaan, kun lauma tuttuja kundeja paukkasi paikalle. Yksi jätkistä luikki suoraan mökin perälle jäätävää kusihätää valittaen, mutta muut jäivät vonkumaan Hugoa kanssaan pihalle. ”Not now. I prefer stay here with Levi and this fucking leg. Maybe later”, Hugo sanoi kavereilleen, jotka jatkoivat vielä hetken vänkäämistä, kunnes sen kusellakävijän – Codyn – ja pienen juomatauon myötä suostuivat häipymään takaisin pihalle. Hugo vilkaisi eteisen suuntaan ja sitten vielä ulos olohuoneen ikkunasta, josta näki suoraan mökin etupihalle, missä kaverit kirmasivat takaisin teilleen. Sitten hän käänsi katseensa takaisin Leviin
”So, where were we? Oh, you were looking for me, right?” Hugo irvaili Leville ja sai jälleen kerran vain tylytystä osakseen. Pari sekuntia Hugon kasvoilla viipyili tyrmistynyt ilme. ”A second choice? What second choice? Who’s my first one?” ihmeteltiin aidosti, koska mitä vittua nyt taas – mitä Levi oikein draamaili? Miksi sen piti taas pitää jotain draamakuningattaren kruunua päässään? ”Go yourself. You’re the one who can walk properly”, napautettiin takaisin ja kaivettiin puhelin housujen taskusta esiin. Hetkeen ei sanottu Leville mitään – eikä tämäkään sanonut hänelle – vaan selattiin vain Instagramia ja muita sosiaalisen median kanavia vähän tympääntyneesti ja pyöriteltiin vapaalla kädellä lippistä ajankuluksi. ”Why did you even come here when you want to be like… Like that” Hugo ihmetteli eikä edes keksinyt sanaa sille, osoitti vain loppujen lopuksi Levin koko olemusta. ”Whatever. I go. Even though I can’t do anything out there but your company makes me even more depressed.” Niine hyvineen Hugo sujautti puhelimen takaisin taskuunsa, kampesi itsensä istuma-asentoon sohvalla ja kaappasi kepit pystyyn eteensä. Hugo veti lippiksen takaisin päähänsä ja keppien tukemana hän lopulta nousi ylöskin ja lenkkasi sitten itsensä eteisen kautta ulos. Vitun sekopää.
Päivä sujui pitkälti muiden touhuja sivusta seuraten, vaikka muutamaan tikanheittomittelöön ja sisätiloissa pidettyyn tietovisailuun Hugokin pääsi osallistumaan. Tai no, joutui, kun mökkireissun organisoineet vanhemmat opiskelijat pitivät omalta osaltaan huolen, ettei kukaan jäänyt reissun aikana liikaa yksikseen – siitäkin huolimatta, vaikka se syrjäänvetäytyvä olisi halunnut jäädä pois ”hauskoista yhteispuuhista”. Iltapäivän välipala oli toki yksi päivän kohokohtia, samoin kuin myöhemmin illalla tarjottava illallinen. Hyvin moni tosin hotki illallisruoan menemään alta aikayksikön, sillä he tiesivät, että sen jälkeen illan bileet voisivat alkaa. Niin myös Hugo tiesi, ja jos päivemmällä hän oli näyttänyt juroa naamaa jossain vitun tikanheittopaikalla, nyt hän oli ensimmäisten joukossa korkkailemassa ensimmäisiä oluita ja kilistelemässä pulloilla ja tölkeillä. Varsinkin alkuillasta hän hengasi paljon jonkin sortin laavulla mökin pihapiirissä kuten suunnilleen kaikki muutkin heidän mökkiseurueestaan, tai siltä se ainakin tuntui. Tosiasiassa porukka oli tainnut levittäytyä hyvin pitkin poikin mökin ympäristöä ja sisätiloja. Musiikki pauhasi ja alkoholi virtasi. Hugo ei sen syksyn mittaan enää ihmetellyt, miksi kemianopiskelijoitakin haukuttiin ahkeriksi juhlijiksi. Tosin – mikäpä opiskelijaryhmä ei sellainen ollut, jolle ei alkoholi maittanut?
Kun Hugo joskus puoli yhdentoista maissa varsin iloisessa humalassa lähti käymään sisällä mökissä, hän huomasi Levin yksinään olohuoneessa. Hetken aikaa hän joutui jopa hieraisemaan silmiään, ennen kuin todella ymmärsi, että Levihän se siinä. Hän ei ollut tainnutkaan nähdä kyseistä kundia sitten sen iltapäivän, kun he olivat istuneet tilassa hetken aikaa kahdestaan. ”Don’t say that you’ve been here since afternoon?” Hugo tyrmistyi, muttei jäänyt odottamaan vastausta vaan paineli vessan puolelle tekemään tarpeensa, jonka oluiden lipittäminen oli hänessä illan mittaan aiheuttanut. Lopulta hän palasi takaisin yleisiin tiloihin, mutta nyt Leviä ei näkynyt enää miss—Auts. Hugo tajusi törmänneensä johonkuhun ja se joku oli Levi, joka oli juuri tullut ulos yhdestä makuukamarista. ”Finally going out?” Hugo riemastui, kun Levi näytti vähän siltä, että oli käynyt vetäisemässä lämpimämpää päälleen. He olivat kyllä jääneet sen törmäyksen saattelemana melko lähelle toisiaan, eikä Hugo voinut olla tapailematta Levin katsetta. ”You are doing it again, Lewis. Being so tense.” Hugo katsahti Leviä silmiin ja lipaisi kevyesti huuliaan tietäväisenoloisena.
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Jul 18, 2017 15:30:59 GMT 2
Post by nepa on Jul 18, 2017 15:30:59 GMT 2
Ihan pokalla Hugo siinä oven edessä alkoi selittää jotain käteen vetämisestä. Se sai Levin kasvoille nousemaan järkyttyneen ilmeen. ”You’re disgusting”, nuorukainen tokaisi tosissaan – tai niin tosissaan kuin pystyi. Kieltämättä sitä nimittäin vähän huvitti ajatus Hugosta keskenään koisonsa kanssa jossain nurkassa. Järkyttynyt ilme muuttui huvittuneeksi, kun Hugo alkoi tökkiä Leviä eteenpäin niillä kepeillään. Olisi ollut ihan helvetin helppoa vain potkaista toinen niistä kepeistä pois Hugon alta niin, että se lentäisi nenälleen. Tai selälleen. Kumpi tahansa vaihtoehto kävi. ”I’d stop that if I were you”, Levi siinä vähän uhosikin leikillään. Tosin pian taas vakavoitui, kun muisti, kuka Hugo oli ja millaisissa merkeissä ne olivat viimeksi lähteneet omille teilleen. Olisi ollut parempi vaihtoehto näyttää koko ajan vittuuntunutta naamaa, mutta helvetti, kun se oli Rhodesinperkeleen seurassa niin vaikeaa.
Sisällä se sentään onnistui jo vähän paremmin. Siellä Levi sai jostain sitä tarvittava vittumaisuutta ja itsevarmuutta sanoa vastaan. Hugolla sitä itsevarmuutta olikin sitten jo ihan liikaa, koska se heitti kommenttia vähän liian tietäväisenä. Levi meinasi vastata jotain you don’t know me –tyylistä, mutta ei kerennyt, kun jotain Hugon kavereita oli pamahtanut paikalle. Levi tietenkin vältteli niiden katseita parhaansa mukaan, ettei vaan joutuisi kenenkään kanssa ongelmiin. Joutui tosin kyllä, jos Hugo ei osaisi pitää turpaansa kiinni. Siinä se meni kertomaan niille Levin nimenkin. Levi olisi valittanut siitä jotain, ellei Hugo olisi heti avannut suurta suutaan. Siinä niillä olikin sitten jo sanaharkkaa kuin vanhalla pariskunnalla konsanaan. Hetkellinen hiljaisuus sentään laskeutui niiden ylle, kun Hugo sometaukoili, mutta oli sen ihan pakko jatkaa vielä Levin mollausta. ”Why did you come to me if I’m too like this for you?” Se ärähti takaisin. ”Good”, Levi vielä tokaisi, kun Hugo päätti lähteä. Ne Hugon sanat olivat kyllä iskeneet ja syvälle ja sen varmaan oli huomannutkin.
Levi oli kuvitellut voivansa pakoilla niitä ulkoilma-aktiviteetteja koko päivän. Ihan yllättävän hyvin se olikin onnistunut siinä, mutta sitten se yksi naisohjaaja oli onnistunut maanittelemaan Levin ulkoilemaan. Ei se kyllä ollut pahemmin osallistunut, katsellut vain, silloin tällöin ehkä puhunut jonkun kanssa kädet taskuissa. Mutta sitten, kun porukka oli alkanut juoda, Levi oli paennut. Se ei koskaan ollut edes palannut, vaikka niin oli pyydetty. Sillä hetkellä se istuskeli sohvalla ja mietti, että joko sitä voisi painella nukkumaan. Ei näköjään – Hugohan se sieltä tuli heti sisälle sen näköisenä, että nyt poika pannaa-- puhutaan. Se onneksi paineli vessaan, ja niinpä Levi sai mahdollisuuden hakea takin omasta huoneestaan. Ulkona olisi varmaan jo vähän rauhallisempaa, eli siellä olisi varmasti hyvä olla. Ei siellä ainakaan olisi Hugoa. Mutta sisällä Hugo oli edelleen – sen Levi sai tietää törmättyään siihen jätkään. Taas. Se yllättävä läheisyys menikin sitten saamaan Levi-raasun pasmat sekaisin pahemman kerran ja se huomasi vain tuijottavansa Hugoa. Rhodesinperkele nuolaisi siinä huuliaankin ja voi luoja auta, kuinka Levi olisi halunnut suudella niitä huulia. Ja lopulta tekikin niin. Se painoi huulet Hugon omia vasten, sai vastaustakin, mutta tajusi nopeasti erheensä. ”No”, se sanoi suurimmaksi osaksi itsekseen. ”I’m sorry, I just.. Can’t.”
Niine sanoineen Levi sitten paineli pihalle. Varmaan kaikki juhlijat olivat lähteneet pikkupakkasta karkuun, ja niinpä nuorukainen sai istahtaa laavulle, jonka edessä roihusi edelleen nuotio. Kauaa se ei kuitenkaan saanut olla yksin. Itse asiassa niiden keppien äänet kuuli jo kaukaa ja Levillä olisi ollut mahdollisuus paeta, mutta ei se tehnyt niin. Sen sijaan se katsoi vierelleen istuvaa Hugoa tarkasti, ennen kuin käänsi katseen nuotioon. Sen leimun äärellä Hugo näytti erilaiselta. Jotenkin Levi olisi kuvitellut, että Hugo olisi sanonut jotain, mutta sen sijaan se oli hiljaa. Niin oli kyllä Levikin aika pitkään. ”What happened with Jolene really hurt me, Hugo”, Levi päätti olla suora. ”I don’t even know why. It just did. That’s why I left.” Levi ei tulisi ainakaan tunnustamaan olevansa ihastunut Hugoon. ”I haven’t really hung out with people I’ve had sex with before”, se vielä jatkoi, ”that’s too weird for me. Every time you’re near me, I fear something will happen. Like, between us.” Suu aukesi vielä kerran: ”Or I think someone will catch us. Jolene did. I still haven’t explained it to her. I don’t want to tell her I’m gay. My own sister’s the only one who knows. And you, obviously.”
Jotenkin Levi oli olettanut Hugon olevan vittuileva tai jotain, eli sen reaktio oli yllättävä. Niin yllättävä, että Levi siellä laavulla kumartui Hugoon päin ja painoi huulet pehmeästi sen omille. Sillä tavalla pehmeästi, että se ei voinut kertoa kuin tunnesiteestä, ja siksi Levi vetäytyikin heti pois. ”You do know I hate you, right?” Se aloitti. ”I hate you for making me feel so good every time I’m around you. That’s fucking sick and I don’t like it. It creeps me out. You creep me out." - "That's why I think we should stay away from each other. Don't you think?"
|
|
member rank Porvaristo
Discord name
|
Jul 18, 2017 19:00:55 GMT 2
Post by jenni on Jul 18, 2017 19:00:55 GMT 2
Hugo sai nopeasti sen, mitä halusikin. Eikä se ollut mikään ihme. Hänhän oli Rhodes, joka oli tottunut saamaan lähes aina lähes kaiken haluamansa. Ainakaan rahasta se ei koskaan ollut kiinni, lähinnä vanhempien jämäkkyyttä siinä oltiin testattu, kun Hugo oli keksinyt haluavansa jotakin. Ja nyt oltiin testattu Levin jämäkkyyttä, mutta varsin nopeasti kyseinen kundi oli taipunut Hugon sanattomaan tahtoon ja he olivat vaihtamassa suudelmia siinä keskellä mökkiä. Varsin riskialtista touhua, mutta juuri sillä hetkellä rakennuksessa ei ollut muita – kaikki olivat kännäämässä mökin ulkopuolella. Lopulta se oli kuitenkin Levi, joka vei suudelmat myös päätökseen ja hetkeä myöhemmin jätkä oli kieltävien mutinoiden saattelemana painellut takaisin pihalle. Hugo jäi katsomaan Levin perään pieni virne huulillaan, suutaan kevyesti kämmenellä pyyhkäisten, kunnes päätti itsekin lähteä takaisin ulos.
Ketään ei kuitenkaan näkynyt oikein missään. Hugo tähysi ympärilleen ja ajatteli, kuinka porukan täytyi olla sulloutunut vähän matkan päässä olevaan isompaan mökkirakennukseen. Ulkona oli kuitenkin aavistuksen pakkasta – Hugo pysähtyi hetkeksi, nojasi toisella kädellä keppeihinsä ja oikoi toisella kaulassaan olevaa huivia. Sitten se äkkäsi liikkeelle lähtiessään siellä laavun luona jonkun, miltei huomasi toivovansa, että se joku olisi äsken mökistä häipynyt Levi. Mitään sanomatta Hugo tuli istumaan Levin lähettyville ja laski kepit nojaamaan vasten tyhjää puupölliä. Kumpikaan ei sanonut mitään, Hugokin vain tuijotti sitä rätisevää tulta. Sitten Levi alkoi kuitenkin avata sitä käytöstään sinä iltana, kun he viimeksi olivat nähneet. Hugon kulmat kurtistuivat. Aika vähästä Levikin oli malttinsa menettänyt. Hehän olivat Jolenen kanssa vain heittäneet läppää kotimatkan ratoksi. Levi puhui ihan vitusti. Mutta kerrankin Hugo malttoi pitää päänsä kiinni. Ei se kuulemma halunnut Jolenen tietävän mistään homouksista. Sen sisko oli Hugon lisäksi ainoa.
”Who says that you have to tell everybody who you are? I haven’t told anyone that I’m… That I’ve fucked you”, Hugo lopulta mutisi, oli jo vähällä sanoa sen ääneen, mikä olisi hänelle itselleenkin ehkä jonkinlainen uutinen, paljastus, myöntäminen, mutta sai kuitenkin korjattua sanojaan omatunnolleen suotuisampaan suuntaan. Jotakin niissä sanoissa oli kai kuitenkin mennyt oikein, sillä seuraavaksi Levi oli jälleen painamassa huulensa Hugon omille. He vaihtoivat pehmeän, ehkä jopa liiankin pehmeän suudelman ennen kuin Levi vetäytyi jälleen kauemmas ja jatkoi puheenvuoroaan. ”You hate me. You hate me and at the same time it’s good for you to be with me – what are you, a fucking bipolar?” Hugo hymähti ja liikautti katseensa Levistä loimuihin. ”I’m not looking for anything that requires me to tell everyone who am I and with whom I do hang around”, Hugo sanoi hetken päästä – oli joutunut pari sekuntia pyörittelemään ajatuksia päässään, että pystyi muodostamaan niistä jotain järkevää ulosantia. ”But if you wanted to stay away from me… Maybe you should already go. What are you doing here anymore?” nuorukainen hymähti ja vilkaisi pikaisesti Leviä, kunnes käänsi katseensa takaisin liekkeihin. Kaivoipa hän jopa puhelimensa esille ja lisäsi vähän sisältöä Snapchatin tarinaansa videokuvaamalla niitä liekkejä. Vittu miten tylsää sisältöä, Hugo ei voinut olla ajattelematta, mutta hän kaipasi jotakin tekemistä käsilleen. Kun ei kerran voinut niillä hipelöidä Levin koisoakaan.
Loppujen lopuksi se oli Hugo, joka nousi ensimmäisenä ylös, koska Levi oli näköjään oikeasti jollain tavoin bipolaarinen. Ensin se oli yhdenlainen, mutta sekunneissa jo toisenlainen. Tai ei Hugo muistanut tarkalleen, millainen ihminen oli bipolaarinen, mutta kaksisuuntaisuuteen se perustui, sen hän muisti, se oli varmaa se. Niinpä sanomatta lopulta sanaakaan Hugo lähti lenkkaamaan keppiensä varassa poispäin laavulta, otettuaan suunnakseen sen toisen mökkirakennuksen, jossa muu porukka ilmeisesti vieläkin ryyppäsi ja rellesti. Sinne Hugo sitten jäikin kittaamaan alkoholia loppuillaksi, ja kun hän oli tarpeeksi monta annosta kumonnut kurkkuunsa, alkoivat korttipelit ja muu illanvietto muiden kanssa maistua selväpäistä paremmin. Sen verran järkeä Hugolla kuitenkin koko ajan oli jäljellä, että hän oli koko ajan tietoinen siitä, ettei Levi tullut mökkiin missään vaiheessa. Kyseinen jätkä oli kyllä ihan ihme tapaus. Miksi se oli edes lähtenyt sille reissulle, kun ei se näemmä yhtään halunnut viettää aikaa heidän muiden kanssaan? Jopa Hugo, jolle oli enemmän kuin luontaista tutustua ihmisiin, ymmärsi, että yksi sen reissun tarkoituksista oli hitsauttaa porukkaa entistäkin tiiviimmäksi ryhmäksi. Syksyn myötä porukat olivat toki jo jonkin verran muotoutuneet, ja nyt oli ilmeisesti hyvä hetki yhdistää ja sekoittaa niitä entistäkin tiiviimmiksi ja läheisimmiksi.
Kello oli lähemmäs yhden, kun väki alkoi vähitellen valua kohti toista mökkiä – siis ne, jotka eivät alun perin olleet majoittuneet sinne toiselle mökille. Mökki oli pimeänä, kun he saapuivat sisälle eikä kukaan tuntunut huomaavan yhden huoneen oven alta himmeänä kajastavaa valoa. Mökin valtasikin salamana äänekäs puheensorina, nauru ja vitsailu, kun toistaiseksi ilman ketään reissun järjestämisestä vastuussa olevaa henkilöä oleva porukka jäi norkoilemaan mökin oleskelutiloihin. Alkoholia ei enää ollut, mutta ketään ei tuntunut vielä kiinnostavan nukkumaanmenoa. Sen sijaan esille kaivettiin jälleen korttipakkaa ja jotain muutakin lautapeliä. Myös kylpyhuoneen ja samalla mökin ainoan vessan oven eteen kertyi jonkin verran jonoa, jossa Hugokin vietti hyvän tovin ennen kuin pääsi toistaiseksi viimeisenä tekemään tarpeensa. Tultuaan ulos, Hugo muisti ensimmäisen kerran sitten muutamaan tuntiin Levin olemassaolon nähdessään sen valojuovan sen yhden makuukamarin oven alta. Keppeineen hän ei kovin hiljaa pystynyt liikkumaan, mutta kukaan ei silti näyttänyt tajuavan mitään, kun Hugo työnsi toisella kepillä aavistuksen raollaan olevan oven auki ja pujahti sisälle huoneeseen, josta hän löysikin Levin yhden kerrossängyn alapedistä, yölampun alta kirja kädessä. Pieni naurahdus oli karata Hugon huulilta, mutta hän sai hillittyä itsensä ja onneksi hän jäi sinne huoneen pimeään päätyyn niin, ettei virnettäkään hänen kasvoiltaan voinut kunnolla erottaa. ”Are you reading that… What was it? Pride and Prejudice?”
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Jul 19, 2017 10:34:30 GMT 2
Post by nepa on Jul 19, 2017 10:34:30 GMT 2
Hugo käytti kyllä Leviä ihan törkeästi hyväkseen. Se Rhodesinperkele tiesi tasan tarkkaan vaikutuksensa Leviin. Aivan yhtä paljon se tiesi kuitenkin myös sen, että se oli Levin mielestä ahdistavaa, ja että Levi ei välttämättä edes tahtonut sitä. Tai no tahtoi, mutta samaan aikaan ei tahtonut. Jos Hugo siis olisi ollut decent human being, se olisi antanut Levin vain olla ja etsinyt itselleen jotain muuta seuraa. Koska sitähän sille löytyisi ja vitusti, toisin kuin Leville. Ei sillä, että se olisi liian ruma tai jotain, mutta ei Levillä ollut tapana varsinaisesti etsiä panoseuraa. Hugo taas toimi ihan eri tavoin. Sillä oli varmaan joka viikko eri petikaveri, kun Levi taas pani hyvällä tuurilla ehkä kerran puolessa vuodessa. Hugon tultua kuvioihin se oli kuitenkin muuttunut ihan täysin. Melkein joka helvetin kerta, kun ne tapasivat, Lewis ja Rhodesinperkele päätyivät tekemään jotain seksiin liittyvää, eikä se mökkireissukaan kovin hyvältä siihen mennessä ollut vaikuttanut. Siis, vittu, miksi juuri Levi? Miksi Hugo ei vaan voinut etsiä itselleen jonkun toisen ja jättää Levin rauhaan?
Levi oli ehkä päässyt pakoon sitä suudelmaa, mutta ei Hugoa. Se ei osannut ulkona ajatella mitään muuta kuin sitä jätkää, sitä, miten hiton pihkassa Levi oli siihen. Eikä siis vain sen takia, että se oli ihan ilmiömäinen koisotaiteilija, vaan siksi, että se oli ihan helvetin ihana. Ihan jo luonteellisestikin. Siinä tulen äärellä Levi olisi tahtonut olla yksin, mutta tietenkin sen koko ajan ajatuksissa pyörivän jätkän piti tulla paikalle. Ja jostain helvetin syystä Levi alkoi avautua. Sen päätteeksi oli vielä suukottanutkin Hugoa. Voi luoja auta. Siinä vaiheessa Hugolle oli ihan varmasti selvää, että Levi oli kiinnostunut kyllä jostain muustakin kuin pelkästään koisotouhuista. Mutta sitten se hetki olikin ohi, kun Levi meni valitsemaan väärät sanat, ja Hugo päätti alkaa draamakuningattareksi. Siinä se haukkui Leviä bipolaariseksi, eikä Levi osannut kuin kuunnella tyrmistyneenä vierestä. Mikä vittu sai Hugon edes reagoimaan niin vahvasti? Aluksi Levi oli ehkä vihainen, mutta sitten se jo vähän sääli Hugoa. ”I’m”, se aloitti mutta ei oikein saanut ajatuksistaan kiinni, ”I’m sorry, okay?” Se yritti saada katsekontaktia Hugoon. Vitun draamakuningatar joku osa kyllä huusi, mutta ei Levi osannut olla vihainen. Ei siinä tilanteessa – ei, vaikka Hugo oli taas mennyt haukkumaan Leviä.
Se ei kuitenkaan näyttänyt menevän läpi. Hugo oli nimittäin lähtenyt sieltä laavulta ensimmäisenä, ja Levi jäi hetkeksi paikoilleen. Mutta vain hetkeksi. Se päätti saman tien lähteä hengailemaan omaan huoneeseensa, voisi vaikka lukea jotain mukaan ottamaansa kirjaa, koska ei jaksanut katsoa niitä känniääliöitäkään. Mutta ne kyllä jaksoivat katsoa Leviä ja yrittivät keskustellakin sen kanssa. Totta kai ne olivat Levistä kiinnostuneita, kun Levi oli niin hiljainen ja etäinen, mutta se suora lähestymistapa ei varsinaisesti auttanut Levin kanssa. Lopulta Levi pääsi sinne huoneeseensa ja alkoi lukea, vaikka se olikin vaikeaa siinä melussa. Kyllä se kuitenkin pääsi vauhtiin. Oli oikeastaan hyvinkin syvällä siinä kirjassa, ennen kuin kuuli tutun äänen oven luota. Hitto – ei Levi ollut edes tajunnut sen oven avautuvan. ”What are you doing here?” Levi päätti kysyä ja ohittaa täysin sen Hugon lausuman kysymyksen. Jotain Hugo siinä selitti kajastavasta valosta, ja Levi vain nyökkäsi. ”You’re too curious”, Levi vain tokaisi eleettömänä ja nosti kirjan takaisin siihen koukistettujen polvien päälle, ”but since you know now what was behind the door, you can go. You probably don’t want to be seen with a bipolar guy like me.” Siinä äänensävyssä oli vähän liikaa katkeruutta.
Hugo ei kuitenkaan lähtenyt, vaan tuli sen sijaan istumaan Levin seuraksi. Levi yritti vielä esittää olevansa kiinnostuneempi kirjasta, mutta sittn Hugo alkoi puhua ja Levin oli ihan pakko kiinnittää siihen huomiota. Hugon puheenvuoron jälkeen taisikin sitten olla Levin vuoro puhua. Ei se kuitenkaan oikein osannut – tai no, osasi, mutta pelkäsi sanovansa liikaa. ”I could never hate you”, nuorukainen lopulta mutisi ja laski kirjan viereensä siihen sängylle. Se lopetti nojaamisen kerrossängyn päätyä vasten ja asettautui niin, että saattoi istua siihen Hugon vierelle. ”We just, we want so different things. You only want sex and I”, se pyöritteli päätään sekaisena, ”I.. I don’t know what I want. But what I do know is that you can never give it to me, and that’s why I think we should stay away from each other.” Sitten se käänsi katseensa Hugoon, ja tiesi heti sen olleen virhe. ”It’s just so damn hard”, se kuiskasi vilkuillen niin Hugon silmiä kuin huuliakin, ja lopulta painoi niille huulille suudelmankin. Ei siinä kauaa kestänyt, kun Hugokin vastasi, ja niinpä Levi sai liu’utellä kättä koisoa kohti ja hipelöidäkin sitä niiden housujen läpi. Ennen kuin Levi edes kerkesi saada järkeä takaisin, oli se jo nykimässä Hugolta housuja sitä vammaista nilkkaa kohti, ja kyllä siinä paidatkin lähtivät molemmilta kävelemään. Nuorukainen sentään tajusi mennä laittamaan oven lukkoon, ennen kuin meni seisomaan Hugon eteen voidakseen suudella sen kehoa, mutta lopulta kumartui polvilleen Hugon jalkojen väliin ja antoi mennä.
Hugo ei kaikessa nilkkavammaisuudessaan voinut oikeastaan antaa samaa palvelua takaisin, mutta Leville kyllä kävi vallan mainiosti käsitouhuilut makuuasennossa sängyn päällä. Aikansa huokailtuaan ja Hugoa hiplailtuaan Levi lopulta koki huippunsa, ja ensimmäinen reaktio siinä oli se, että pitäisikö muka lakanoita alkaa vielä vaihtaa. Se kyllä tajusi vilkaista heti vieressä istuvaa Hugoa, ennen kuin nousi seisomaan ja etsi omia vaatteitaan. ”That was the last time, okay?” Levi yritti painottaa ihan tosissaan. Kovin pitkälle ne eivät kuitenkaan aiheessa kerenneet, kun oveen alettiin koputtaa. Voi luoja, se oli joku niistä Levin huonetovereista. Levi ei kyllä äänestä tunnistanut, kuka. Totta kai Levi alkoi etsiä pakoreittiä sieltä huoneesta, koska ei tahtonut, että Hugo löydettäisiin sieltä Levin seurasta lukitun oven takaa. ”Here”, Levi sitten tajusi ikkunan, ”come. You need to get out.” Hugo nilkutti sinne ikkunan luo, ja joutui toteamaan, että se ei pystynyt siihen – että Levi voisi mennä sen sijasta. ”What the fuck?” Levi korotti ääntään niin, että joutui viemään kätensä suunsa eteen. Ei se tahtonut muiden kuulevan keskustelua. ”You’re seriously forcing me to jump out of my own room?” Se siristi silmiään. ”Couldn’t you just, I don’t know, hide in the closet?”
|
|
member rank Porvaristo
Discord name
|
Jul 19, 2017 12:37:15 GMT 2
Post by jenni on Jul 19, 2017 12:37:15 GMT 2
Levi ei vastannut kysymykseen ennakkoluulosta, heitti vain Hugoa kysymyksellä takaisin. Haukkui liian uteliaaksikin. Ehdotti poistumista, sillä eihän Hugo kai halunnut näyttäytyä sellaisen bipolaarisen henkilön seurassa mitä Levi oli. Se bipolaarisuus sai hetkeksi Hugon kasvoille hämmentyneen ilmeen, kunnes hän muisti omat sanansa. Vittu. Vitun Lewis. Aina niin pitkävihainen. Vai oliko? Kuinka paljon Hugo oikeastaan tunsikaan loppupeleissä Leviä? Hän tunsi ehkä pikku-Lewiksen, muttei Leviä itsessään. Hän tiesi, miten sen pienemmän koisotoverin sai herätettyä, mutta Levi kokonaisuudessaan… Se se vasta oli oikeastaan yksi iso mysteeri Hugolle. Kuten myös Hugon omat tunteet Leviä kohtaan: miksi hän oli niin kiinnostunut Levin seurasta, mikä Levissä oli sellaista, joka veti Hugoa puoleensa niin julmetusti?
Toisin kuin Levi oli usuttanut, Hugo lenkkasi itsensä istumaan tämän sängynlaidalle. ”You still mad at me?” todettiin kysyvänä, kun Levi suurin piirtein teatraalisesti esitti yhä lukevansa sitä kirjaa. ”Put that stupid book away. We both know that you don’t even read it now. Do you really hate me? I may suck at chemistry but even I know that hate is a strong word”, Hugo lately, yllätti varmaan itsensäkin, kun puhui kerrankin ehkä edes etäisesti oikeita asioita muistuttavaa asiaa. Enempää häneltä ei kyllä siltä erää tullut ulos puhetta, joten olikin hyvä, että Levi avasi seuraavaksi suunsa. Eikä se sitten kuulemma häntä vihannutkaan. Mutta he halusivat tämän mukaan eri asioita. Eikä Hugosta olisi koskaan antamaan niitä asioita Leville. ”What do you want then? A happily ever after? A family with two kids, a dog and a car? How can you say that I could never give it to you when you don’t even know what this it really is?” Hugo paasasi, vähän turhautuneenakin Leviin, kun ei yhtään pysynyt kärryillä tämän ajatuksenjuoksussa – Levi tuntui sillä hetkellä ihan helvetin epäselvältä kemian kurssikirjalta hänelle (eli toisin sanoen kaikilta heidän kurssikirjoiltaan, periaatteessa). ”Gosh, Lewis. Never say never. You overthink. You always do it. Just go with the flow. Live your life. Don’t be such a pussy.”
Lopulta Levikin meni toteamaan, että se erossa pysyminen oli vain niin vaikeaa. He olivat jumittuneet katsekontaktiin, jonka seurauksena Levi oli jälleen ensimmäisenä kuronut välimatkan umpeen suudelmalla. Pari sekunninsadasosaa ja Hugo oli valmis vastaamaan siihen suudelmaan. Nopeasti tilanne oli eskaloitunut koisonhiplailuun – eikä vain hiplailuun pelkästään – ja paidatkin siinä jo lentelivät lattialle. Koska alkoholia enemmän (tai pelkästään?) nauttinut Hugo ei aivan kyennyt ajattelemaan järjellä, oli hyvä, että Levi sentään tajusi käydä napsauttamassa huoneen oven lukkoon. Se sekuntien mittainen keskeytys ei kuitenkaan tunnelmaa latistanut, vaan pian Hugo oli jo nauttimassa Levin hänelle suomasta tyydytyksestä. Nilkka oli ehkä paskana, mutta koiso eli ja voi helvetin hyvin. Ainakin siinä Levin käsittelyssä. Ja Levi todella tiesi mitä teki, sen sai Hugokin tuntea kokonaisvaltaisesti kropassaan. Itse hän ei kyennyt aivan samanlaiseen vastapalvelukseen, joten hetkeä myöhemmin he olivat kumpikin siirtyneet makuuasentoon sängylle ja Hugo tarjoili Leville niin suudelmia kuin osittain peiton suojissa tapahtuvaa käsipeliäkin. Se ei tuntunut olevan yhtään sen vähempiarvoista, sillä Levi sai selvästi tyydytyksensä yhtä lailla kuin Hugokin hetki sitten oli saanut.
Hieman myöhemmin Hugo veti paitaa päälleen istuessaan sängyn laidalla – housut hän oli jo pukenut ylleen – kun Levi vannotti viimeisen kerran nimeen. Hugo katsahti hieman ylöspäin jaloillaan olevaa Leviä eikä voinut olla virnistämättä pienesti, kuin sanoen you wish, mutta sitten heidät jo keskeyttivät ne koputukset oveen. Hugon virnistys vaihtui hetkelliseen hätääntyneeseen ilmeeseen, pienen paniikinkinomaiseen, kun hän tajusi, että he olivat vähällä jäädä kiinni opiskelutovereilleen. Onneksi selväpäisemmän Levin hoksottimet kävivät taas paljon nopeammalla, sillä kundi oli äkännyt huoneen ikkunan. Hugo linkutti sen ja Levin luo, katsoi toista kuin tärähtänyttä, kun tämä halusi hänen hyppäävän ikkunasta ulos. ”What? I can’t jump with this!” Hugo sihahti ja nosti sitten ikkunaa ylöspäin avatakseen sen. Huoneeseen puhalsi heti hyistä marraskuista yöilmaa. ”You can jump. Now”, hän jatkoi ja patisti Leviä kapuamaan ikkunalaudalle. Mökki sijaitsi jokseenkin mäkisessä maastossa, se oli rakennettu aika korkealle ja pudotusta maahan oli muutaman metrin verran. Levin todennäköisyys selvitä pelkillä mustelmilla oli huomattavasti suurempi – Hugon parin viikon nilkkakipu voisi vielä vaihtua hypyn seurauksena pariin kuukauteen. ”Hide in the closet? Come on, what are you, Lewis – an 8-year-old kid, huh?” Hugo päivitteli ja töni Leviä ikkunalle, saaden tämän lopulta kapuamaan ikkunalaudalle ja sitten – vittu se teki sen oikeasti – hyppäämään alas. Hugo pisti päänsä ulos ikkunasta ja kuuli Levin jotain ähisevän alhaalla, mutta koska kyseinen jätkä ei näyttänyt kuolleen siinä kohtalonhypyssä, Hugo vetäytyi takaisin sisälle, laski ikkunan alas ja puisteli hieman vaatteitaan silmäillessään ympärilleen huoneessa. Enää puuttui vain kelvollinen selitys opiskelukavereille, mutta jos Hugo olisi töissä teatterissa, tekisi hän varmasti töitä impron parissa.
Niinpä Hugo nappasi kepit tuekseen ja käveli sitten huoneen ovelle, pysähtyi siinä hetkeksi ja veti henkeä, kunnes napsautti lukon auki. ”Sorry. I had to call my overprotective girlfriend and I forgot that I locked the door. Sorry. My bad”, selitettiin kasuaalisti niille vähän tuntemattomammille koulukavereille, jotka onneksi olivat sen verran tuiterissa, että kuittasivat asian pelkällä huoneeseen sisään rynnimisellä. Hugo oli luullut, että oven takana olisi ollut vain joku yksittäinen tyyppi, mutta siellä olikin ollut muutama muukin. Päästyään takaisin yleisiin tiloihin Hugo joutui vähän vilkuilemaan varustuksensa suuntaan, mutta se näytti olevan varsin vaiteliaan tyytyväisesti aisoissa koisoissa. Sitten hän silmäili ympärilleen mökissä, mutta Leviä ei näkynyt missään. Hugon oli pakko päästä kurkkimaan mökin edustalle, mahtoiko Levi vieläkin lymyillä jossakin varjoissa. Niinpä hän vetäisi naulakosta takin harteilleen ja linkutti ulko-ovelle ja sieltä kuistille, josta löysi Levin tupakalta. ”Give me one?” avattiin keskustelu, tosin varmaan ensi kertaa kohteliaasti edes jonkinlaisella kysymyksellä eikä vain käskyllä. ”Thanks. It was a good jump. Are you okay? Want to borrow one of these? Anyway, thanks. I owe you.” Hugo istuutui toiselle muovituolille kuistilla, pyöreän pöydän toiselle puolelle ja nosti hetkellisen katseen Leviin, hymyilikin jopa pienesti sanojensa päätteeksi, kunnes sai sen savukkeen ja pääsi keskittymään sen sytyttämiseen. Ei Hugo tiennyt, millä olisi kuitannut velkansa, varmaankin sitten perinteisellä koisonvatkaamisella, mutta kai sekin aikanaan selviäisi.
|
|
member rank Seurapiiriläinen
Discord name
|
Jul 20, 2017 10:25:15 GMT 2
Post by nepa on Jul 20, 2017 10:25:15 GMT 2
Oli kyllä ihan helvetin hyvä kysymys, että mitä se Levi loppujen lopuksi halusi. Pärjäisikö se parisuhteessa? Tahtoisiko edes sitä? Hitto, ehkei sen edes tarvinnut tietää. Ei ainakaan sillä hetkellä. Sillä hetkellä oli nimittäin selvää se, että se tahtoi Hugoa, eli mistään muusta ei edes tarvinnut tietää. Mutta kun sen Hugon tahtominen oli niin vitun raskasta. Siis henkisellä tasolla. Levi tiesi, että jos se paneskelisi Hugoa vielä pidempään, se ihan varmasti särkisi sydämensä jossain vaiheessa, ja sitä jos jotain se ei tahtonut. Olisikohan siitä helpompaa aloittaa? Siitä, mitä ei halunnut? Olisi varmaan, mutta sillä hetkellä sellaiset ajatukset katosivat kokonaan. Ei Levi osannut ajatella muuta kuin Hugoa – sitä, miten hyvältä se tuntui ja maistui. Oli lähes tuttua ja turvallista jälleen kerran upota himojen vietäväksi Hugon kanssa. Ja fyysisellä puolellahan se kaikki sujui oikein hienosti. Itse seksissä ei ollut mitään vikaa, mutta Levin pää ei vaan meinannut kestää kaikkia niitä sen aiheuttamia ajatuksia. Se nimittäin kaipasi enemmän kuin vain seksiä.
Kaiken tapahtuneen jälkeen olo olikin ihan helvetin hyvä, mutta vain hetken. Se oveen koputtaminen nimittäin aiheutti ihan helvetillisen paniikin, ja Levi kiitti Luojaa ja Allahia ja Cthulhua siitä, että se oli tajunnut laittaa oven lukkoon. Mutta Rhodesinperkele kyllä pilasi sen kiitollisuuden hyvin nopeasti. ”Jump? Me?” Se kauhisteli. ”I’m not build for that!” Levin oli vielä valitettava. Ihan oikeasti, vittu, Levi oli suhteellisen pieni eikä lihaksiakaan löytynyt paljon. Eli miten se muka selviäisi satuttamatta jotain paikkaa? ”Stop pushing me!” Se joutui korottamaan hieman ääntään Hugolle, kun se alkoi töniä Leviä lähemmäs ikkunaa. Nuorukainen kapusi ikkunalaudalle, vilkuili ovelle, sitten maahan. Whatever. Niinpä Levi lopulta hyppäsi alas, tunsi heti laskeuduttuaan ikävän vihlaisun polvessa. Kuinka helvetin hienoa. Paikkoja ei kuitenkaan ollut murtunut, eli Levi pystyi ihan yllättävän normaalisti kävelemään läheiselle kuistille. Se istahti siinä olevan pöydän ääreen ja äännähti tuskaisesti.
Ensimmäinen reaktio istuuduttua oli tietenkin kaivaa esiin tupakkaa. Jotain vahvempaa se kaipasi, mutta ei sellaista tietenkään ollut tullut mukaan. Ei millekään koulun mökkireissulle eli sen oli tyydyttävä tupakkaan. Sitä Levi saikin hetken poltella rauhassa. Mutta vain hetken – pian Hugo oli saapunut paikalle pummimaan tupakkaa. Levi ojensi Hugolle yhden itse käärimänsä syöpäkäryleen Marilyn Monroe-askin suojista, ennen kuin laittoi sen takaisin taskuunsa. ”Fuck you”, Levi vastasi huvittuneesti Hugon puheille. ”You owe me nothing”, nuorukainen vastasi heti, ”I need nothing from you.” Se vilkaisi Hugoa merkitsevästi, ennen kuin heitti tupakkansa vieressä olevaan tuhkakuppiin ja nousi ylös, piteli siinä samalla hieman polveaan. Se linkutti etuovelle ja avasi sen, mutta jäi paikoilleen vielä hetkeksi. ”Well”, Levi vain aloitti, ”good night.”
Ja sitten nuorukainen jo sulkikin oven katsomatta taakseen.
|
|