My head says "Who cares?"

Emmet's ootd

Tammikuun loppu oli tuonut Emmetin elämään muutamia kivuliaan selkeitä oivalluksia, jotka olivat holtittomasti vierivän lumipallon tapaan johtaneet vielä kivuliaampiin ratkaisuihin. Perimmäinen ongelma oli se, että hän oli mitä ilmeisimmin rakastumassa Stellaan, parhaaseen ystäväänsä, jonka kanssa oli muka täysin vaarattomasti harrastanut seksiä syksystä asti. Harmiton friends with benefits -järjestely ei sitten tainnutkaan olla aivan niin harmiton, kun sitä tarkasteli tästä kulmasta, mutta Emmet ei ollut millään tasolla osannut varautua tällaiseen ongelmaan. Stella oli nimenomaan piirtänyt heidän järjestelylleen rajan tunteisiin: ne eivät olleet sallittuja, niitä ei saisi kehittää ja jos vahinko pääsisi tapahtumaan, olisi heidän heti lopetettava se, mitä olivat tekemässä. Se oli tuntunut järkeenkäyvältä ja Emmet oli myöntynyt sääntöön, koska ei ollut uskonut sen olevan mikään ongelma. Hän ei ollut koskaan ollut rakastunut, konsepti tuntui vieraalta, ja ehkä siksi varoitusmerkkejä ei oltu nähty, vaikka ne olivat ehkä olleet ilmassa jo pitkään. Kai se oli ollut uudenvuodenyön Grayson-episodi, joka oli lopulta pakottanut miehen miettimään omaa suhtautumistaan siihen kaikkeen, heihin. Kysyttäessä mustasukkaisuuden oli voinut kieltää, mutta valehteleminen ei vienyt pois sitä omituista kalvavaa tunnetta, eikä Emmet osannut osoittaa hetkeä, jolloin hänen tunteensa olivat alkaneet muuttua. Koska hän oli alkanut rakastua Stellaan. Ehkä se oli tapahtunut jo joskus vuosia sitten ja tunne oli naamioinut itsensä ystävyydeksi tai ehkä ilmiö oli ihan uusi, joka tapauksessa uudenvuodenyön jälkeen Emmet oli tullut kivuliaan tietoiseksi siitä, miten paljon olisi halunnut Stellan olevan vain hänen. Miten olisi halunnut, että se nukkuisi joka yö hänen sylissään, ei koskaan kenenkään muun. Että hän voisi oikeasti tietää, ettei se ollut suudellut ketään muuta tai kuiskinut helliä sanoja kenenkään muun korvaan. Että hän tosiaan olisi sen ainoa, ainoa jonka se tarvitsi ja halusi. Kaikkien näiden asioiden sisäistäminen oli ollut musertavaa, koska niiden myötä oli tullut selväksi, että hänen pitäisi luopua siitä, mitä heillä nyt oli. Niin oli sovittu, sitä Stella haluaisi.

Varsin kypsänä ratkaisuna ongelmaan mies oli päättänyt lähteä Detroitiin. Siirto olisi vain väliaikainen, mutta sen syy sitäkin yksinkertaisempi: mikään ei veisi ajatuksia pois parhaaseen ystävään rakastumisesta yhtä tehokkaasti kuin soluttautuminen osavaltiorajat ylittävää asekauppaa harjoittavaan rikollisjärjestöön. Emmet ei ollut suoranaisesti ilmoittautunut vapaaehtoiseksi tehtävään, kun halukkaita oli New Yorkin kenttätoimistolla kyselty, mutta kun Brooks oli ehdottanut häntä, mies oli vastannut myöntävästi melkein liiankin nopeasti. Pakeneminen oli raukkamaista, mutta mitä hänen olisi pitänyt tehdä? Se järjestely Stellan kanssa oli joka tapauksessa lopetettava ennen kuin asiat riistäytyisivät täysin käsistä, eikä Emmet halunnut maata tyhjässä sängyssään itkemässä tyynyynsä sitten kun se olisi tehty. Hän oli jo niin tottunut Stellan läsnäoloon ja läheisyyteen, että siitä luopuminen tulisi olemaan yhtä helvettiä. Emmet oli varma, että otettu etäisyys olisi helpompi käsitellä, jos olisi jossain muualla. Lähtemisestä Detroitiin oli sovittu alkuviikosta ja hänelle oli annettu viikko aikaa hoitaa asiansa järjestykseen ennen sunnuntai-iltana lähteävää lentoa. Siirto astuisi voimaan heti ensimmäisenä maanantaiaamuna.

Operaation vaikein osa ei ollut tehtävään suostuminen tai kotikaupungista lähteminen; vaikeinta oli saada kerrotuksia asiasta Stellalle. Emmetin oli pitänyt ottaa asia puheeksi joka ilta sillä viikolla kotiin saapuessaan, mutta joka ilta tehtävä oli osoittautunut mahdottomaksi. Stella oli kyllä aina ollut paikalla, periaatteessa täysissä asemissa kuulemaan sen, mitä Emmetillä oli kerrottavanaan, mutta aivan liian helposti naisen suudelmat olivat vieneet miehen mukanaan. Hänen olisi pitänyt kieltäytyä niistä kosketuksista, koska sopimus oli ollut, että stoppi otettaisiin heti, kun jompi kumpi tajuaisi kehittäneensä tunteita, mutta Emmet ei ollut pystynyt. Hän oli ihan liian onnellinen naisen kanssa, ihan liian onnellinen saadessaan vetää sen lähelleen ja kartoittaa jokaisen sentin sen vartalosta käsillään ja huulillaan. Ja sehän se ongelma olikin. Jos Stellan näkeminen ei olisi joka kerta aiheuttanut sellaista tunteiden sekamelskaa, painetta rintalastan alla, jos Emmet ei olisi joutunut uuden vuoden jälkeen tosissaan miettimään omaa mustasukkaisuuttaan ja jos Mitch ei olisi kaiken huipuksi todennut heidän käyttäytyneen jo pidempään seksiä harrastavien ystävien sijaan pariskunnan tavoin, olisi kaikki ollut hyvin. Mutta valitettavasti näin ei ollut. Emmetillä oli ollut yksi tehtävä: hänen ei ollut pitänyt kiintyä Stellaan mitenkään muuten kuin ystävänä, mutta hetki hetkeltä alkoi käydä ilmeisemmäksi, että tehtävässä oltiin epäonnistuttu ja vieläpä aivan surkeasti.

Tilanteen väistämättömyydestä ja lähestyvästä lähdöstä huolimatta Emmet oli halunnut vielä hetken aikaa teeskennellä, että he voisivat jatkaa tätä, ettei mitään ongelmaa ollut. Herätessään lauantaiaamuna suloisesti tuhisevan naisen vierestä hän kuitenkin tiesi, että keskustelun lykkääminen pidemmälle oli mahdotonta. Hän lähtisi huomenna. Huomenna. Epämiellyttävä puristava tunne vatsanpohjassa teki sen naurettavan selväksi ja Emmetin oli pakko nousta sängystä nopeammin kuin olisi halunnut, koska muuten nousemisesta olisi tuskin tullut mitään. Olisi ihan helvetin helppo jäädä siihen, kiertää kädet Stellan ympärille ja hengitellä kaikessa rauhassa sen hiusten tuoksua siihen asti, että se heräisi. Painella helliä suudelmia sen päälaelle, korvannipukkaan ja lopulta huulille. Niin Emmet olisi halunnut tehdä, mutta tässä ei ollut kyse hänen haluistaan. Niinpä hän nousi, puki kaikessa hiljaisuudessa ylleen ja hipsi keittiöön. Aamupalan valmistamisenkin kanssa ensin vitkasteltiin: mies luki lehden ja tuijotti sitten noin 20 minuuttia huoneen valkoista seinää ennen kuin lopulta avasi jääkaapin, alkoi kolistella niiden paistinpannujen ja kulhojen kanssa. Pian sen jälkeen makuuhuoneen ovi narahti ja Emmet sai sivusilmästään todistaa Stellan tassuttelevan esiin ovenraosta. Hengitys melkein salpautui hetkeksi, mutta jotenkin rytmistä onnistuttiin saamaan uudelleen kiinni. Ainakin siihen asti, että Stella asteli hänen taakseen ja kietoi kätensä ympärille, paineli helliä suudelmia hänen niskaansa.

Emmet antoi silmiensä painua kiinni ja yritti keskittyä kaikkeen muuhun paitsi siihen, miten oikealta ja hyvältä Stellan läheisyys tuntui. ”Morning”, mies hengähti pienellä viiveellä, pakotti silmänsä auki ja kääntyi Stellan otteessa, kun se selvästi koko kropallaan sitä vaati. Sellaisten asioiden aistimisesta ihan pienistäkin liikkeistä oli tullut arkipäivää ja sekin taisi osoittaa, että Emmet oli ihan liian syvällä tässä. Ihan liian investoitunut siihen sotkuun, joka heidän ystävyyssuhteensa nykyään oli. Ja kuitenkin niitä Stellan huulia vasten taivuttiin, kun nainen kurottautui hakemaan suudelmaa. Rintakehän alla rutisi huolestuttavasti ja kun Stellan suudelmat kulkivat pitkin leukapieltä, Emmet vei kätensä varovasti koppaamaan sen kasvot kämmeniinsä. Niin ei todellakaan olisi haluttu tehdä, koska iholla vaeltavat suudelmat olivat aina hyvä merkki ja niistä kieltäytyminen sulaa hulluutta. ”Stella”, Emmet kuuli sanovansa. Nimenomaan kuuli, koska ei oikein tuntunut siltä, että hän olisi puhunut itse. Seurasi hetken hiljaisuus, joka oli varmaan sävyttynyt hämmennyksellä, mutta Emmet ei oikein hahmottanut mitään omien sekavien ajatustensa ylitse. Hän ei ollut tarkalleen suunnitellut, miten tämän oikeasti tekisi, mutta naisen katsetta ainakin välteltiin parhaan kyvyn mukaan. ”I… We can’t do this anymore”, mies sai lopulta sanottua ja äänessä oli omituinen tyhjä kaiku. Sen ääneen sanominen tuntui vielä miljoona kertaa paskemmalta ja epätodellisemmalta kuin Emmet oli edes ajatellut. ”What I mean is… This must stop. This. Us. Whatever this is”, hän tarkensi ja pakotti hellästi mutta päättäväisesti Stellan astumaan kauemmas itsestään, vaikka sekin oli ihan helvetillinen tehtävä, koska mitään sellaista ei olisi haluttu tehdä. Koskaan. Takana räiskyvä levy väännettiin pois päältä. ”I’ve promised to take a case in Detroit, so… I’ll be going there”, Emmet jatkoi ja oli kuin omaa puhetta olisi kuunneltu jostain ulkopuolelta. Siinä oli etäinen sävy, yhtä välttelevä kuin katseessa, joka ei pystynyt pysähtymään Stellaan, vaikka nainen oli ihan siinä hänen edessään.

Paidan alle sujahtavat kädet saivat Emmetin hengähtämään melkein tuskaisesti. Juuri tämän takia Stellalle puhuminen oli ollut niin vaikeaa: se teki melkein huomaamattaan sellaisia jumalaisia asioita, jotka saivat Emmetin haluamaan sitä aivan helvetisti. Vatsan iholta kohti rintakehää vaeltavat kädet olivat hyvin vähällä saada miehen pyörtämään suunnitelmansa puhumisesta – ehkä sen siirronkin voisi vielä perua! Tai hän voisi vain lähteä sunnuntai-iltana, kyllähän Stella huomaisi viimeistään maanantaina hänen lähteneen ja matkan päästä asia olisi varmaan paljon helpompi selvittää. Ei olisi niitä harhailevia kosketuksia, jotka pakottivat Emmetin ajatukset solmuun ja räjäyttivät perhosparven lepattamaan vatsanpohjaan. Jotenkin ne sanat sitten kuitenkin saatiin tipahtamaan huulilta, ja Stellan kehonkielessä huomattiin heti selkeä ero. Käsien liikerata katkesi, sen kasvoille vääntyi hämmentynyt ilme ja silmät yrittivät tehokkaasti tavoittaa Emmetin katsetta, mihin mies ei yksinkertaisesti voinut suostua. Kosketuksistakin oli päästävä eroon, jos ajatukset haluttiin pitää mitenkään selkeinä. Naisen kysymyksen myötä saatiin kähistyä jonkinlainen tarkennus siihen, mitä hän oli tarkoittanut, mutta selvästikään se ei tyydyttänyt naista. ”No, not our friendship”, Emmet hengähti vähän järkyttyneesti. Ihan kuin siitä fyysisestä puolesta luopuminen ei olisi ollut tarpeeksi vaikeaa, luoja, jos hän joutuisi luopumaan naisesta kokonaan, ei hänestä varmaan jäisi mitään jäljelle! ”This. Touching. Kissing. Having sex”, mies pakotti itsensä tarkentamaan, vaikkei yhdestäkään mainitusta asiasta olisi haluttu tosiasiallisesti luopua.

Detroitissa ei ollut yhtään mitään, siinä Stella oli ihan oikeassa. Emmetin leukapielet kiristyivät aavistuksen, kun nainen työntyi takaisin hänen iholleen ja tarttui kiinni paidanrinnuksiin. Miksi sen piti tehdä tästä niin vaikeaa hänelle? Ei yhtään helpottanut, kun se vei kätensä hänen kasvojensa reunoille ja käytännössä pakotti katsomaan itseään. Niitä silmiä olisi toki voitu vieläkin yrittää vältellä, mutta mihin Emmet muka olisi katsonut, kun nainen pakotti hänet vastakkain oman katseensa kanssa. ”It’s not about Grayson”, Emmet vastasi kankeasti. Kauheinta oli, että hän tunsi lämpimän tunteen lepattavan rintakehässään, kun Stella kertoi, ettei ollut maannut rakastajansa kanssa kahteen viikkoon. Kaksi viikkoa se oli käytännössä ollut vain hänen, vaikkei periaatteessa ollutkaan. Stella yritti maanitella häntä kertomaan, mistä sitten oli kyse, mutta Emmet ei saanut ainuttakaan järkevää sanaa suustaan. Naista tuijotettiin hiljaa ja kasvoilla väreili kärsivä ilme. ’I’m falling for you.’ Ne sanat pyörivät ihan kielen päällä, mutta Emmet ei halunnut joutua sanomaan niitä, ei kun ne tuntuivat jo ajatuksena niin hulluilta. Hän oli aivan varma, että tunteiden myöntäminen johtaisi kaiken täydelliseen pirstaloitumiseen. Miten he muka voisivat jatkaa ystävinä, jos Stella tietäisi, että hän tunsi sitä kohtaan muutakin kuin ystävyyttä? Emmet ei oikeastaan itsekään tiennyt, miten pystyisi siihen. Näkemään naista niin kuin aina ennenkin, ennen sitä heidän järjestelyään ja niitä varmaan tuhansia suudelmia joita he olivat vaihtaneet. Miten Emmet voisi olla suutelematta tai koskettamatta naista enää, kun tiesi miten ihanilta sen huulet ja iho tuntuivat?

Kun oikeaa syytä ei haluttu antaa, oli helpompi keskittyä Detroitiin, lähtöön, töihin. Hätääntynyt sävy Stellan äänessä yritettiin pyyhkiä mielestä yhtä nopeasti kuin se oli rekisteröitykin. Emmet vei kätensä Stellan käsien päälle ja veti ne pois kasvoiltaan. ”I’m not leaving anyone, it’s not forever. It’s one case. Few weeks, couple of months at most”, mies sanoi ja koitti kuulostaa mahdollisimman tyyneltä, järkiperäiseltä. Se osuushan oli ihan totta, ei Emmet ollut lähtemässä lopullisesti. Hän vain tarvitsi vähän aikaa, vähän etäisyyttä. Sitä Detroitissa olisi, vaikkei siellä mitään muuta ollutkaan. ”You all did just fine when I was at Quantico, this is just like that. It’s work. It’s my career, you know I have to put it first, I always have, always will”, Emmet jatkoi ja päästi irti niistä Stellan käsistä, antoi niiden laskeutua naisen vierelle. Omilla tartuttiin takana olevaan keittiötasoon tuen saamiseksi. Siitä lausunnosta ei enää oltukaan ihan niin varmoja. Ennen niitä typeriä tunteita oli ollut helppo sanoa, että ura tulisi aina ensin, mutta nyt… Ei Emmet enää tiennyt. Jos toinen ihminen saattoi aiheuttaa niin paljon iloa ja niin paljon kärsimystä vain olemalla olemassa, olemalla läsnä, oli mahdotonta luvata, ettei tunteista joskus tulisi uraa tärkeämpiä. Se oli hullua, eikä Emmet tunnistanut niistä ajatuksista itseään.

Stellalla ei ollut varmaan mitään käsitystä siitä, miten vaikeaksi se teki kaiken Emmetille olemalla vain oma itsensä. Katsomalla niillä suurilla silmillään ja päästämällä äänensä värisemään. ”Stella please don’t cry”, mies pyysi, yritti kuulostaa rationaaliselta, mutta oikeasti hän suunnilleen anoi. Hän ei todellakaan pystyisi katsomaan naista silmiin, jos se alkaisi itkeä. Nytkin Emmetin olisi jo tehnyt mieli kopata sen surulliset kasvot käsiinsä ja suukottaa ne kyyneleet pois sen silmäkulmista. ”It’s not a big deal. I’ll be coming back sooner or later and we will continue being friends. We always will. You’re my best friend and I will never leave you, not really”, hän selitti rauhoittelevalla ääneellä, vaikka sanoista ei juuri lohtua tainnut ollakaan. Se oli kuitenkin parasta mihin hän pystyi, kun koskettaa ei vain saanut. Jos hän olisi antanut itselleen luvan koskea Stellaa, olisi kaikki se tehty työ ollut ihan turhaa. Siinä kai piilikin rakastumisen hauskuus, se teki ihmisistä heikkoja ja epävakaita ja alttiita houkutuksille. ”We agreed to have fun, to enjoy this while it lasted, until it wouldn’t work anymore and it just isn’t working for me”, Emmet pakotti itsensä sanomaan, pakotti kasvoille tyynen ilmeen. Se oli valetta, kaikki oli valetta, mutta mitä hänen olisi pitänyt sanoa. ”We should be just friends like we used to before.” Niiden sanojen vakuudeksi Emmet työnsi itsensä irti siitä pöydän laidasta, käveli keittiön saarekkeen toiselle puolelle ihan vain saadakseen jotain heidän väliinsä. Stella oli jäänyt sinne saarekkeen ja keittiötason väliin, mies itse katseli sitä toiselta puolelta, piti molemmin käsin kiinni saarekkeen laidasta ja nojasi siihen.

”My flight leaves tomorrow. I’ll be going under so I can’t keep in touch, it would compromise the operation”, kerrottiin tyynen rauhallisesti, ikään kuin oltaisiin puhuttu säästä eikä siitä, että hän oli lähdössä pois ennalta määrittämättömäksi ajaksi, eikä voisi edes soitella. Detroitissa oli jo oma tiiminsä, Emmet menisi vain täydentämään sitä, ottamaan uuden roolin, jonka avulla toivottavasti saataisiin järjestettyä kaupat ja pidätyksiä. Kaikki oli suunniteltu ennalta, mutta tehtävän kestosta ei ollut tietoa. Siksi Emmet olikin ihanteellinen kandidaatti: hänellä ei ollut perhettä, joka olisi estänyt lähdön. Stellankaan ei olisi pitänyt anella häntä jäämään, se ei käynyt järkeen. Eivät ystävät itkeneet toistensa perään. ”You have nothing to worry about. Everything will be just like it used to. And you have Grayson, you won’t even notice that I’m gone.” Se nyt ehkä sai asian kuulostamaan vähän siltä kuin kyse olisi kuitenkin ollut Graysonista, vaikkei se todellakaan ollut.

Oli ihan ymmärrettävää, että Stella yritti tivata syitä Emmetin yhtäkkiseen ilmoitukseen. Mies olisi itse tehnyt sen asemassa ihan samoin. Vielä hetki sitten kaikki oli ollut hyvin, ihan liian hyvin jopa. Stella oli käytännössä asunut hänen luonaan edelliset pari viikkoa, vain muutaman yön se oli käynyt nukkumassa omalla asunnollaan ja kieltämättä Emmet oli olettanut, että se oli samalla täyttänyt tiettyjä velvollisuuksiaan Graysonin kanssa. Kuulemma mitään sellaista ei ollut tapahtunut, mutta kyseisinä iltoina Stellan poissaollessa Emmet oli tietenkin ollut haljeta mustasukkaisuudesta ja joistain muista surun ja ahdistuksen sekaisista tuntemuksista. Niitä iltoja lukuunottamatta he olivat olleet ihan naurettavan onnellisia, tehneet kaikkea sitä, mitä Mitch oli kutsunut parisuhteen kaltaiseksi: kokanneet yhdessä, maanneet sohvalla televisiota katsellen, suudelleet, kosketelleet ja harrastaneet seksiä; nukahtaneet ja heränneet sylikkäin. Mikään siinä ei tietenkään ollut antanut Stellalle vihiä, että Emmet haluaisi palauttaa heidän suhteensa jollekin aiemmalle tasolle. ”It’s complicated”, mies yritti kierrellä ja sepitti sitten niitä juttuja uransa laittamisesta etusijalle. Parista viikosta muutamaan kuukauteen oli sietämättömän epämääräinen aikajänne, mutta sen parempaa Emmet ei voinut tai halunnutkaan Stellalle antaa. Ei hän voisi itsekään vain istua odottamassa, koska näkisi naisen taas, koska sitten lähtemisessä ei olisi edes mitään järkeä!

Stellaa ei oikein voitu syyllistää, kun ärtymys leiskahti sen äänessä, mutta Emmet tunsi silti olonsa vähän haavoitetuksi. Ikään kuin hän olisi halunnut laittaa naisen itkemään! ”It’s nothing worth crying over”, Emmet väitti ja se oli kyllä maailmankaikkeuden emävale hänen osaltaan. Stellalla ei olisi pitänyt olla mitään itkemistä, kysehän oli sille vain seksistä ja läheisyydestä. Heidän ystävyytensä säilyisi kuten ennenkin, ei Emmet ollut karkaamassa mihinkään. Hän itse oli mielestään luopumassa paljon enemmästä ja nimenomaan, koska Stella oli sitä halunnut! Ja nyt se sitten kehtasi vuodattaa kyyneliä hänen edessään, kertoa ettei halunnut lopettaa niitä suudelmia ja kosketuksia ja seksiä ja kaikkea mitä heillä oli. Ihan kuin sillä olisi ollut joku oikeus sanoa niin sen jälkeen, kun Emmet oli kertonut, että itse tahtoi lopettaa, vaikkei oikeasti tahtonut. ”It’s not an excuse, I’m just saying that you’ll probably do just fine when I’m gone. It’s not like you’re alone and it’s not like I’m actually leaving you. This was never a real relationship and you know that. If we were a couple and I was breaking some promise I made to you I’d understand but isn’t this just what we agreed on?” Emmet vaati saada tietää ja luoja miten paskamaiselta ne sanat hänen omiin korviinsakin kuulostivat. Ei ihme, että Stellalta saatiin vastaukseksi itkuisia haistatteluja, mitä muutakaan se olisi siihen sanonut?

”Okay, sure, let’s agree on that”, mies vastasi ja pieni ärtymys alkoi kalvaa sisuskaluja. Hänhän yritti vain toimia kuten Stella oli halunnut! Se oli itse vaatinut, että kaikki se lopetettaisiin, jos jotain tapahtuisi. Ettei ystävyyttä vain vaarannettaisi. Ja nyt… Helvetti. ”Call me a selfish piece of shit if that makes you feel better, but I’m just trying to do the right thing here!” sähähdettiin ja ensimmäistä kertaa se rauhallisuuden verho pääsi vähän raottumaan. Negatiivisia tunteita vain voimisti se, miten Stella kääntyi kannoillaan ja ryntäsi pois huoneesta. Hetken aikaa Emmet harkitsi, että olisi antanut sen vain mennä, mutta omatunto ei lopulta sallinut sellaista. Stella oli ihan ymmärrettävästi poissa tolaltaan – hänhän oli juuri ilmoittanut haluavansa muuttaa sen kaiken, mihin he olivat viimeisten kuukausien aikana tottuneet –, eikä Emmet halunnut, että asiat jäisivät sellaisiksi hänen lähdettyään. Niinpä naista seurattiin makuuhuoneeseen aikeena ehkä vähän hyvitellä, mutta siellä vastassa oleva näky saikin kylmän tuntemuksen leviämään miehen vatsaan ja ärtymyksen nostamaan entisestään päätään. ”So what, you’re just going to pack your shit and leave?” se kysyi melkein turhankin kärkkäästi siitä ovensuusta ja katsoi Stellaa aika syyllistävästi. Vähän samaahan hän itse oli tekemässä, mutta ei ainakaan kesken keskustelun! ”It’s not fair that you’re treating me like I’m doing something wrong here. I’m just trying to do what you asked me to do. Play by your rules”, Emmet mutisi ja vilkaisi maahan hiuksiaan haroen. Olisi varmaan pitänyt miettiä tilanteen kulkua vähän pidemmälle, jotta tällaiselta draamalta oltaisiin vältytty.

Keskustelu ei varsinaisesti tuntunut ottavan lientyvää suuntaa ja lopulta Emmetillä napsahti.”You wanna hear the truth?” hän kysyi haastavasti. ”It’s not about Grayson, it’s not about me not wanting you or finding someone else, god no. When would I even had had time to find someone else? We are always together and I fucking love it. You think I wouldn’t have said something earlier if I didn’t?” lauottiin ja Stellaa tuijotettiin kuin se olisi ollut ihan hullu. Miten se ei muka tajunnut mitään? Sen itketyt kasvot ja suuttumus ja epäusko sen silmissä tekivät ihan helvetin vaikeaksi käyttäytyä järkeävästi ja siinä se sitten oli, ihan kielen päällä. Tarvittiin enää yksi ’what are you saying’ ja sanat viimein karkasivat hänen suustaan. ”I’m saying that I’m falling for you!” Emmet puoliksi huusi, katui sitten heti omaa äänenvoimakkuuttaan ja sitä tapaa, jolla itseään ilmaisi, muttei osannut tehdä muutakaan, kun se kaikki tuntui vain pakottautuvan ulos suusta ja rintakehän läpi. ”I’m fucking falling in love with you and I shouldn’t even know what that feels like but suddenyl I do because I’d just want you to be mine. Like really mine, so that’s that. We promised to stop if something like this happens so here I am, trying to do what you asked me to do and stop it. Will you please let me do it without ripping my goddamn heart out of my chest?”

Stellan vaatteiden ja tavaroiden näkeminen sillä tavalla levällään sängyllä teki siitä kaikesta hetki hetkeltä todellisempaa. Kun nainen astelisi ulos asunnosta, heidän juttunsa tällaisenaan olisi loppu. Ihan oikeasti loppu, eikä nainen enää Detroitista palaamisenkaan jälkeen ilmaantuisi hänen asunnolleen keskellä yötä, kaivautuisi peitteiden alle ja herättäisi häntä suudelmin. Ajatus oli ihan tarpeeksi kamala, mutta kiihtynyt keskustelu ei ainakaan helpottanut Emmetin oloa. Hän katseli tuskaisena miten Stella pyyhki kyyneliä poskiltaan ja käytännössä huusi niistä säännöistä ja lähtemisestä ja siitä, ettei Emmetin jutuissa ollut mitään järkeä. Se kaikki yksinkertaisesti ajoi miehen lopulta kertomaan totuuden, koska sitähän Stella vaati. Jos hän ei kertoisi, nainen vihaisi häntä joka tapauksessa, joten ehkä olisi parempi pilata kaikki mieluummin totuuksilla kuin valheilla. Rehellisyyteenhän heidän ystävyytensä oli aina perustunut: siihen, että toiselle saattoi sanoa mitä oikeasti ajatteli. Ja sillä hetkellä Emmet ajatteli, että oli rakastumassa. Että halusi Stellasta helvetisti enemmän kuin mitä saattoi siltä saada. Ei olisi halunnut haluta, mutta halusi kuitenkin. Joten se myönnettiin ääneen. Myönnettiin, että oltiin rakastumassa ja kieltämättä niiden sanojen vaikutus oli jotain ennennäkemätöntä. Stellan huudot vaimenivat, hetken Emmet oli varma, että se lakkasi hengittämästäkin. Ainakaan se ei sanonut mitään. Ehkä joku pieni osa Emmetistä oli toivonut, että Stella tuntisi samoin, mutta ei hän tiennyt mitä sitten oltaisiin tehty. Tavallaan oli kai parempi, että Stella vain vältteli hänen katsettaan ja näytti hankalalta. Siitä tuli helvetin paha olo, mutta ehkä se oli parempi.

Kun nainen lopulta kohotti katseensa, oli sen kohtaaminen hankalaa. Oli oikeastaan ihan sama, mitä Stella tekisi tai sanoisi, se tuntui silti siltä kuin joku olisi hakannut ilman ulos Emmetin keuhkoista ja repinyt sydämen rintalastan läpi. Mies ei osannut perääntyä tai sanoa mitään, kun Stella jätti ilmeisesti kokonaan laukkunsa pakkaamisen, tuli hänen luokseen ja kietoi kätensä halaukseen. Mitään muuta ei voitu tehdä kuin ottaa se syliin, vaikka koskettaminen oli viimeinen asia, johon olisi pitänyt suostua. Viaton halaus olisi vielä mennyt, ehkä se olisi voinut olla hyväkin asia, mutta kohta Stella vetäytyi hieman, sen kädet kulkivat selältä rintakehälle ja jotenkin Emmet vain tiesi, että oltiin siirtymässä vaarallisille vesille. Tiesi jo ennen kuin Stellan kasvot kohosivat ylöspäin ja sen hengitys tuntui hänen kasvoillaan. ”Stella please don’t do this to me”, Emmet pyysi tukahtuneella äänellä, kun Stellan vartalo painui hänen omaansa vasten ja pian huulet kurottautuivat painamaan suudelman hänen huulilleen. Siitä yritettiin kieltäytyä, koska oli sulaa hulluutta enää antautua suudelmiin, mutta tehtävä oli ihan mahdoton; ainut asia, mitä Emmet oikeasti kaipasi, oli Stellan läheisyys. Niinpä huulten annettiin avautua siihen suudelmaan hyvin hellästi, melkein liiankin merkitsevästi. Miehen kädet silittelivät varovasti sen kasvonpiirteitä, omat silmät pysyivät suljettuina ja otsat nojasivat toisiinsa. One more time. Kurkkua kuristi, mutta siitä Stellan sylistä oli mahdotonta pyristellä irti. Oli melkein sydäntäsärkevää, miten nopeasti Stella oli muuttanut mieltään hänen lähdöstään, mutta Emmethän oli tiennyt, että näin kävisi. Että kuullessaan totuuden se antaisi hänen mennä, pitäisi sitä oikeana ratkaisuna. Emmet piti itsekin, mutta ei se tehnyt tilanteesta yhtään helpompaa. ”Yeah, I know. Perfect timing”, Emmet järkeili, mutta äänestä kuuli, että omiin sanoihin oli melko vaikea uskoa. Hän hieraisi otsaansa Stellan otsaa vasten, antoi huulten hipaista sen huulia ensin melkein olemattomasti. ”Just this one time”, hengähdettiin lopulta suoraan naisen huulia vasten, suukotettiin sen alahuulta ja saatiin melkein liian helposti ne huulet avautumaan kutsuvasti suudelmaan. Kädet siirtyivät pois Stellan kasvoilta vetämään sen syliin melkein kouristuksenomaisesti. Ne pienenpienet vaatteet eivät juuri verhonneet Stellan vartaloa, joten Emmetin oli helppo päästä heti sen iholle: liu’uttaa käsiä kyljiltä selkää pitkin ylös ja pian vetämään se toppi kokonaan pois naisen päältä.

Oli ilmiselvää, ettei heidän olisi pitänyt tehdä sitä, ei kun Emmet tiesi omat tunteensa ja nyt Stella tiesi ne myös. Mutta oli myös aivan yhtä ilmeistä, ettei Emmet voinut kieltäytyä viimeisestä mahdollisuudesta nauttia Stellan ihosta, lämmöstä ja huulista. Niinpä hän päätti hiljentää omatuntonsa, ja järjellä ajattelun sijaan päästi Stellan hetkeksi otteestaan vain vetääkseen t-paidan päänsä yli. Paita heitettiin jonnekin lattialle Stellan paidan seuraksi ja katse kävi palavana naisen silmissä ennen kuin se otettiin takaisin iholle, kuljetettiin käsiä omistavasti sen vartalolla ja painettiin sitä itseä vasten. Olisi ollut helppo vain työntää se heti siihen takana odottavalle sängylle, mutta ensin Emmet käänsi sen ympäri otteessaan, kuljetti huuliaan korvanlehteä pitkin niskaan ja kaulalle, käsiä vyötäisiltä vatsalle. Hän suuteli naisen kaulaa juuri niin kuin suudeltiin ihoa, josta oltiin luopumassa täysin vastentahtoisesti. Oikea käsi lipui samalla määrätietoisesti vatsalta alaspäin ja kiusaavasti sisään naisen shortsien kauluksesta. Se saattoi olla viimeinen kerta, kun hän saisi koskea Stellaa niin, mutta se ei todellakaan ollut ensimmäinen ja siksi liikkeissä oltiin rohkeita, melkein kiduttavan varmoja. Oma sydän hakkasi aivan liian kovaa, Detroit ja kaikki järkevät ajatukset kaikkosivat taka-alalle, kun huulet irtautuivat Stellan kaulalta, vasen käsi kävi sen leukapielellä työntämässä kasvoja ylös niin, että Emmet saattoi suudella naista sen olan yli.