Post by nepa on Apr 6, 2014 16:06:18 GMT 2
<NoahGibbett>: Ihan kuin Noahilla ei olisi jo tarpeeksi vaikeaa. Ihan kuin Noah ei voisi rehellisesti sanoa, että hänen mielenterveytensä järkkyi jo arkisista asioistakin. Siis asiaa ei todellakaan auttanut eilinen, kun hän sai puhelun, jota ei todellakaan ollut olettanut tulevan. Aluksi Noah ei ollut kyllä ajatellut vastata - hän sai nykyään aika mielenkiintoisia puheluita kiitos Debbien kuuluisuuden, mutta tästä puhelusta Noahin alitajunta sanoi jotain. Nimenomaan jotain - ei Noah tiennyt, mitä se oli ollut, mutta hänen oli yksinkertaisesti vastattava. Kun Noah sitten oli loppujen lopuksi tajunnut kuka siellä puhelimen toisessa päässä oli, olisi hänen tehnyt mieli lyödä luuri korvaan. Väkisinkin Noah nimittäin kuuli kuultuaan nimen Nessa. Nessa. Saakeli, Nessa Gibbett, eli hänen pikkusiskonsa! Nessa oli ollut vasta 11-vuotias, kun Noah oli lähtenyt, eli Noah ei ollut voinut kuvitellakaan, että hänen pikkusiskonsa ottaisi häneen yhteyttä. He olivat olleet olleet läheisiä ja Nessalle Noahin lähtö oli ollut kova pala, mutta ... Mutta mitä tyttö oikein teki täällä? Täällä New Yorkissa, kaukana kotiseudultaan? Nessa ei kertonut sitä puhelimessa, pyysi vain, että voisiko Noah tavata hänet huomenna. Noah suostui, mutta tapaamispäivänä - eli tänään - hän oli ollut ihan poissa itsestään. Oli ollut kyllä sellainen eilisiltanakin, ja Debbie huomasi sen. Tänään Debbie oli yrittänyt kysyä häneltä kaikkea, mutta Noah oli vastannut hänen kysymyksiinsä vaan hymähtäen. "Mä lähden nyt", Noah oli sanonut, ennen kuin hän oli jo Times Squarella, jossa he sopivat tapaavansa Nessan kanssa. Noah oli sekaisin - ensin Nelly, nyt Nessa. Mitä oli oikein tapahtumassa? Noah ei ollut varma, löytäisikö Nessan, mutta kyllä hän oman siskonsa tunnisti jo takaapäin. Kyseinen tyttö hyppäsi hänen silmiinsä suuren väkijoukon keskeltä, jolloin Noah kadotti kaiken rohkeutensa.
<NessaGibbett>: Olihan Nessa tiennyt isoveljensä Noahin majailevan New Yorkissa. Nessa tiesi sen varsin hyvin, mutta vielä New Yorkiin lähtiessään hän ei ollut ollut varma, ottaisiko veljeensä yhteyttä. Kyllä hän halusi niin tehdä, mutta pelkkä ajatus oli tuntunut pelottavalta. Eilen hän oli kuitenkin tehnyt sen - hän oli soittanut Noahille. Ihme ja kumma kyllä Noah oli vastannut ja jopa suostunut Nessan ehdottomaan tapaamiseen. Ei Nessa kyllä tiennyt yhtään, mitä edes veljelleen sanoisi. Siitä oli jo lähemmäksi kymmenen vuotta, kun he olivat viimeksi tavanneet - oliko kumpikin muuttunut niin paljon, että mitään yhteistä ei ollut enää jäljellä? Kun Nessa sitten oli saapunut tapaamispaikalle Time Squarelle, alkoi häntä toden teolla jännittää. Tunnistaisiko hän edes Noahin? Noahia ei ensin alkanut näkyä ja hieman Nessa alkoi katsella ympärilleen, kun hän sitten näki tutun näköisen ihmisen - Noah oli myös miehen ilmeestä päätellen tunnistanut pikkusiskonsa. Nessa lähti kävelemään miehen luokse, mutta lopulta tämän luokse päästyään, Nessa ei osannut kuin katsoa veljeään ja viedä kätensä kevyesti takkinsa taskuun. "Moi Noah." Nessa onnistui lopulta sanomaan, pienesti hymyillenkin. Olihan Noah muuttunut ulkonäöllisesti - aikuistunut selvästi - mutta sama vanha Noha kyseessä selvästi oli. "Sä varmaan ihmettelet, mitä mä teen täällä.. Mä lähdin pois kotoa. Tai siis, karkasin. Kukaan muu sun lisäksi ei tiedä, että mä olen täällä ja mä en ole enää palaamassa kotiin, mä sain tarpeekseni." Nessa sitten sanoi lähes yhtä kyytiä - sama kai se oli pamauttaa faktat tiskiin samantien.
<NoahGibbett>: Noah oli säälittävä. Oli todellakin. Jos hän olisi ollut normaali ihminen, hän ei olisi antanut rohkeutensa kaikota kokonaan vaan ehkä hän olisi voinut vaikka sanoakin jotain sille edessä seisovalle pikkusiskolleen. Halauskin olisi ollut varmaan paikallaan, mutta ei, Noah ei osannut muuta kuin möllöttää siskoaan monttu auki. Nessa oli muuttunut niin paljon! Viimeksi hän oli ollut vielä viaton tyttö, mutta nyt hän oli ihan oikeasti nainen. Raikaskasvoinen sellainen. Ihme, että Nessa ei ollut vielä löytänyt meikkejä - siis kai tyttö, nainen, nyt jotain mormoniasioita vielä arvosti. Pian Nessa oli jo tervehtinyt ja kertoi mitä teki täällä. Hetken aikaa Noahin ilme taisi olla priceless. Ääh, snap out of it Noah kailotti itselleen mielessään. "Miksi?" Noah sai pihalle ja tunsi sen kysymyksen jälkeen itsensä idiootiksi. "Tai siis, on sinulla varmasti syysi, mutta.. Niin." Noah käänsi katseensa maahan ja mietti, mitä sanoisi seuraavaksi. Tai luultavasti Nessa vastaisi selvästi ja niin kävikin. Noah ei osannut kuin rykäistä hänen kertomukseensa. "Haluatko käydä kahvilla tai jotain?" Noah kysyi seuraavaksi, mutta alkoi itse kävellä eteenpäin kohti jotain kahvilaa. Ihan sama, minne he joutuisivat, mutta Noah halusi yksinkertaisesti päästä jonnekin missä on ihmisiä. Tämä hänen ja Nessan keskustelu oli liian intensiivinen, joten oli parempi, että he tekisivät sen jossain muualla. Noah ei kyennyt tähän.
<NessaGibbett>: Nessan olisi tehnyt mieli lähes naurahtaa Noahin kysymykselle. Ai että miksikö? Ihan niinkuin Noah ei tietäisi, minkä takia mormonipiireistä lähdettiin pakoon ja välit koko sukuun katkaistaisiin kerralla. Noah kuitenkin ehdotti kahvilaan siirtymistä ja Nessa vain nyökkäili päätään. Kahvila löytyi onneksi nopeasti, eikä siellä ollut ihmisiäkään ihan kamalan paljoa, joten he saisivat jutella kaikessa rauhassa. Kumpikin kävivät tilaamassa ja pian he jo asettautuivat johonkin nurkkapöytään. Aikansa Nessa pyöritteli lusikkaa kahvissaan, kunnes nosti sitten katseensa takaisin Noahiin. "Mun ei annettu tehdä mitään. Mä jouduin salaamaan kaikilta ihan koko mun elämän. Mä päädyin kihloihinkin ja siitähän se riemu repesi, mun ja Williamin häitä suunniteltiin ja meidän vanhemmat painosti meitä siihen. Williamkin halusi nopeasti lapsia ja mun olisi vain pitänyt jäädä kotiin. En mä pystynyt siihen. Mä en oo tuntenut sitä paikkaa ja sitä elämää omakseni enää moneen vuoteen." Nessa sanoi, juoden sitten hieman kahvistaan, pitäen kuitenkin katseensa veljessään. "Mä lähdin menemään, kun äiti ja isä oli kirkossa. Mä vain jätin niille kirjeen ja lähdin niin nopeasti kuin pääsin. Musta tuntuu, kun mä oisin just karannut vankilasta." Nessa sanoi, pienesti huokaistenkin. Semmoista se tosiaan oli - aivan kuin hän olisi elänyt vankilassa. "Miten sulla on mennyt kaikki nämä vuodet? Sä olet ilmeisesti pärjännyt hyvin?" Nessa sitten kysyikin, jopa pienesti hymyillen. No, ainakin Noah oli kuulema naimisissa ja saanut lapsen, joten kai tällä hyvin meni.
<NoahGibbett>: Haluaisitko käydä kahvilla. Oikeasti, Noah? Mies sai taas kerran hävetä itseään, kun ei osannut käyttäytyä edes oman siskonsa seurassa. Joka tapauksessa Noah ei pakenisi tätä tilannetta. Ei enää. Hän aikoisi kuunnella, mitä Nessalla oli sanottavana. Kun he siis istuivat pöytään, käänsi Noah hetimmiten katseensa häneen, koska Nessakin oli tehnyt niin. Sitten Noahin sisko alkoi puhuakin, kertoi, että oli päätynyt kihloihin. Oli kuulemma melkein mennyt naimisiin. Noah hieraisi niskaansa. "Wow", hän vain onnistui sanomaan. Jonkinmoinen tuhahduskin karkasi hänen huuliltaan - ei mitenkään halveksiva sellainen, vaan enemmänkin yllättynyt. "Kirjeen? Se on ... Se on uskaliasta", Noah nyökytteli päätään. Hän olisi jatkanutkin, mutta Nessa kerkesi aloittaa puhumisen uudelleen. Tällä kertaa hän kysyi Noahin kuulumisia. "Hyvin - paljon paremmin kuin kotona koskaan. Minulla on vaimo. Ja lapsi", mies katsoi siskoaan hymy huulillaan. "Olen täällä aidosti onnellinen. Onnellisempi kuin koskaan, jos tarkkoja ollaan", Noah huomasi rentoutuvansa. Debbiestä ja Calebista puhuminen sai hänet aina hyvälle tuulelle, ja varmasti Nessakin sitä kautta huomaisi, miten tyytyväinen Noah oli päätökseensä. Nessasta Noah oli silti luonnollisesti huolissaan. "Mitä sinä nyt sitten haluat elämältäsi?" Noah kysyi. Mies otti siemauksen kahvistaan, ja laski mukin uudelleen käsistään pöydälle. Nessan vastausta hän odotti hetken, ennen kuin päätti jatkaa. Tai no, taisi Noah jatkaa suurin piirtein saman tien. "Missä sinä asut? Oletko ylipäätään edes saanut asuntoa ja no, niin, mitä sinä teet?"
<NessaGibbett>: Nessa tunsi hymyn nousevan huulilleen Noahin todetessa olevansa onnellinen - ja että mies oli naimisissa ja heillä oli lapsi. No, kyllähän Nessa oli niistä asioista jo lehdistä saanut lukea, mutta eihän voinut sitä Noahille nyt möläyttää. "Kuulostaa tosi hyvältä." Nessa sitten sanoikin, päättäen samalla, ettei utelisi samantien aiheesta liikaa. Hän tunsi veljensä ja tiesi, että mies kyllä kertoisi lisää, kun kokisi hetken oikeaksi. Hyvinkin pian Noah sitten alkoi kyselemään Nessan omista suunnitelmista. Hetkeksi Nessa laski katseensa kahvikuppiinsa, kohautti sitten olkapäitään. "No.. Onhan mulla haaveita. Mä haluaisin opiskelemaan, mutta ei mulla ole työtä ja mun on pakko säästää niitä vähiä rahoja, mutta mulla on." Nessa totesi hieman harmissaan. Rahapula ei ollut mikään kiva vaiva ja Nessa olisi niin mielellään tehnyt jotain työtä, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. "Mä löysin netin kautta itselleni kämpän ja siinä samalla kaksi kämppistä. Se meidän asunto on Bronxissa. Mä tiedän, ettei se oli alueena mikään ihana paikka, mutta mä viihdyn ihan.. ihan hyvin. Mun kämppikset on tosi mukavia." Nessa sanoi pienesti hymyillen. Ei hänellä mitään Jessicaa tai Aledaa vastaan ollut, mutta ei se kämppä nyt mikään hulppea ollut. Hetken aikaa Aleda vain pyöritteli vaaleeaa hiussortuvaa sormissaan, nostaen sitten katseensa lopulta taas Noahiin. "Kaipaatko sä koskaan kotiin?" Nessa tiesi, että se kysymys oli varmasti arka, mutta hän halusi kysyä sen. "Kun sä lähdit.. Mä kyselin tosi paljon sun perään. Mä olisin halunnut jopa soittaa sulle, mutta äiti ja isä ei antanut. Mä olin niille niin mielettömän katkera siitä." Nessa sanoi, huokaistenkin sitten pienesti. "Mä ihan oikeasti kaipasin sua, Noah."
<NoahGibbett>: Nessalla oli kuulemma rahaongelmia. Jokin osa Noahissa sanoi, että hänen tulisi auttaa siskoaan, mutta toisaalta hän mietti, että huijasiko Nessa häntä. Tai pikemminkin, yrittikö Nessa käyttää häntä hyväkseen. Kuitenkin perhe jos jokin oli Noahille arka kohta, ja hän todellakin oli iloinen nähdessään Nessan. Hän ei kuitenkaan uskaltanut näyttää sitä. Ei sitä tiennyt, vaikka tämä olisi joku sairas juoni, jolla hänen entinen perheensä yritti saada häneen yhteyden. Ei se kyllä olisi edes mahdollista, joten ehkä Nessa oli tosissaan. "Bronxissa?" Noah toisti Nessan sanat ja kuulosti aidosti huolestuneelta. Bronx ei ollut asuinalueista loistokkain ja näköjään Nessakin tiesi sen. Koska Nessalla oli kuitenkin kuulemma mukavat kämppikset, pystyi Noah elämään kyseisen asian kanssa. He olisivat ainakin Nessalle sitten jonkinlainen tukiverkosto. Noah hymyili niin kauan, kunnes Nessa esitti hänelle sen kysymyksen, johon Noah ei halunnut vastata. Hänen ei kuitenkaan täytynyt vastata siihen heti, kun Nessa jo oli alkanut puhumaan lisää. Ja kieltämättä ne sanat lämmittivät Noahin mieltä - ei hän voinut valehdella aiheesta. "Mitä sinä luulet?" Noah lopulta kysyi ja katsoi Nessaa mahdollisimman eleettömän näköisenä. "Joskus. Ihan varmasti sinäkin teet jossain vaiheessa niin, usko pois. Ei tämä helppoa ole ... Tämä elämäntapamuutos. Mutta se vapauttaa - ainakin minua. Sai jättää kaiken sen paskan taakse", Noah selitti. "Mitä ne kertoivat sinulle?" Noah kysyi. Hän viittasi ne-sanalla vanhempiinsa, koska hän ei osannut enää puhua vanhemmistaan, ja oli sen verran vihainen, ettei puhuisi heistä he-ilmaisulla. "Kuinka paljon paskaa ne jauhoivat teille? Ja mitä muut siskot sanoivat?"
<NessaGibbett>: Tavallaan Nessa ymmärsi Noahin reaktion niihin sanoihin, sillä tietysti aihe oli vaikea. Ja äärimmäisen arka, vaikka Noahin lähdöstä olikin jo vuosia aikaa. "Kyllä mä uskon sen, että mulle tulee ikävä vielä. Välillä mä jopa mietin, että teinkö mä oikein, kun mä lähdin, mutta sitten mä aina muistan, miten kamalaa mun viime vuodet on olleet. Välillä musta tuntui, että ne tukahduttaa mut sinne." Nessa sanoi, pudistellen pienesti päätään. Noahin kysymys sai sitten Nessan hätkähtämään - haluaisiko hän pahoittaa veljensä mielen kertomalla, mitä heidän vanhempansa olivat puhuneet? "Ne sanoi, että sä teet syntiä. Ja että.. paholainen vei sut." Nessa hymähti. "Ei susta saanut edes puhua. Jos mä kysyin jotain niin mulle huudettiin ja sanottiin, että mäkin saatan joutua helvettiin, jos vielä kyselen susta. Arvaa miltä sellainen puhe kuulosti 11-vuotiaan korviin?" Nessa ei voinut olla tuhahtamatta. Nyt kun niitä asioita mietti, koko homma kuulosti sairaammalta ja sairaammalta. Miten kukaan saattoi puhua omasta lapsestaan tuolla tavalla? "Mä luulen, että siskot kaipasi sua ihan yhtä paljon kuin mäkin. Ei me ikinä puhuttu susta, mutta kyllä sen niistä näki. Ne kaikki on vaan niin aivopestyjä, että mun tekee pahaa edes ajatella. Mä en ymmärrä, miten kukaan voi elää siellä vapaaehtoisesti." Nessa sanoi, hiljentyen sitten jopa hetkeksi. Kaikki muistot tuntuivat nyt tulevan jälleen mieleen, vaikka Nessa kuinka olisi yrittänyt olla ajattelematta niitä ikävimpiä asioita. "Muutama vuosi sun lähdön jälkeen mä aloin uhmata äitiä ja isää. Eihän ne sitä tiennyt, mutta mä aloitin teatterissa käynnin ja kitaran soittamisen. Mä kirjoittelin myös tosi paljon ja jossain vaiheessa mä sain mun säästöillä ostettua kameran. Mä tein kaikkea, mikä multa olisi kielletty, mutta kaikki ne jutut oli mun pakokeino siitä paskasta." Nessa sitten lopulta myönsi.
<NoahGibbett>: Noah ei voinut kuin nyökkäillä Nessan puheille. NImenomaan - parempi lähteä, kuin jäädä suurin piirtein tukehtumaan mormoniyhteisöön, josta ei enää saanut mitään irti. Totta hitossa se oli jollekulle oikea paikka - jollekulle sellaiselle, joka ei kaivannut elämäänsä mitään muuta kuin uskonnon. Asian, johon uskoa. Noahilla ei kuitenkaan ollut riittänyt usko, vaan hän oli jo nuoresta asti epäillyt koko laitosta ja ylipäätään Jumalaa. Ei hänen juttunsa. "Ketkäköhän tässä ovat joutumassa helvettiin?" Noah huomasi tuhahtavansa, mutta tajusi hetimmiten olleensa täysi kusipää. "Anteeksi. En vaan voi tajuta, että minkälaiset vanhemmat hylkäävät lapsensa noin kylmästi." Kahvikuppi ei ollut tyhjentynyt lähes ollenkaan, eikä varmaan tulisi tyhjentymäänkään, koska Noah huomasi muistelevansa perhettään. Tai pikemminkin niitä sanoja, joita hänen niinkutsutut vanhempansa olivat ainoalle pojalleen sanoneet, kun hän oli päättänyt lähteä. Olivatkohan syöttäneet Nessallekin samaa paskaa? Olivat varmaan. "Hyvä kuulla, että löysit jonkin pakokeinon", Noah sitten totesi. "Mulla itsellä ei sellasta pahemmin ollut. Kyllähän sä mut tunnet, mä vaan olin. Et tiedä kuinka hienoa oli löytää televisio sieltä lähtemisen jälkeen", Noah naurahti, "ei kun hei - taidat sinä tietääkin." Hetken aikaa Noah ja Nessa nauroivat yhdessä, ja Noah toden totta tunsi olonsa paljon paremmaksi kuin aiemmin. Oli hänellä vieläkin epäilyksensä, mutta kuitenkin. "Minua vieläkin kyllä tavallaan kiinnostaisi mennä tapaamaan niitä. Voisin mennä näyttämään Debbien ja Calebin. Kysymään, että nytkö ne ovat ylpeitä minusta. Tiedätkö, mitä tarkoitan?" Noah tarkasteli Nessaa. "Kun siis, koko elämäni ajan he vain puhuivat naimisiinmenosta ja perheen perustamisesta. Ja Jumalasta tietenkin. He eivät kuitenkaan varmaan haluaisi tietää, että Debbie tuli raskaaksi ennen kuin menimme naimisiin", Noah selitti. "Älä sinä hakeudu täällä vaikeuksiin. Minä en olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta ... Mutta muistathan, että olen veljesi ja voit aina soittaa minulle halutessasi?" Noah tunsi jonkinlaista haavoittuneisuutta äskeisen jälkeen.
<NessaGibbett>: Nessa hymähti pieni hymy huulillaan Noahin todetessa, että mies oli vain ollut - ei hänellä ollut ollut mitään pakokeinoa. Tavallaan se oli surullista, mutta toisaalta Nessa kyllä tiesi Noahin luonteen. Sellainen veli oli aina ollut. Noahin seuraavat sanat saivat jopa Nessan naurahtamaankin. Niin, hän kyllä tiesi sen, miten hienoa television löytäminen kaiken sen jälkeen oli ollut. Lopulta Noah sitten taisi ihan kunnolla avautua tuntemuksistaan ja niitä sanoja Nessa kuunteli tarkkaavaisena - voisi olla, että joskus vuosien päästä hän saattaisi ajatella samalla tavalla."Musta on hienoa kuulla, että sä olet onnellinen täällä. Ja että sä olet mennyt naimisiin ja saanut lapsenkin." Nessa sanoi sitten hymyillen. Se, mitä Noah seuraavaksi sanoi, yllätti Nessan hieman. Mihin vaikeuksiin hän muka olisi joutumassa? "Mä lupaan, että mä pysyn poissa vaikeuksista. Ja jos mulle tulee jotain niin mä soiatn sulle, mä lupaan sen." Nessa sitten lupasi ja vannoi, kuitenkin hymy koko ajan huulillaan. Nessa oli aina ollut niin rauhallinen, että tuskin mikään suurkaupunkikaan voisi saada häntä mihinkään vaikeuksiin.