The truth doesn’t cost anything

ALEX'S OOTD + BEANIE

Sinä aamuna Alex oli suurin piirtein heti herättyään lähtenyt taittamaan matkaa dinerille. Alexilla oli aina vaikeuksia herätä niinä aamuina, kun Connie nukkui pidempään, koska totta helvetissä Alexkin olisi halunnut jatkaa unia. Siihen ei kuitenkaan ollut minkäänlaista mahdollisuutta sinä aamuna – se oli Alexin vuoro tehdä vuoro yksin dinerissa. Niinpä se oli hiki hatussa pyörinyt koko aamun vuorotellen ruokasalin ja keittiön puolella. Alanin saavuttua paikalle Alex sitten otti dinerin auton alleen, hurautti sillä kotiin, kävi suihkussa ja vaihtoi puhdasta vaatetta päälleen. Ja sen jälkeen se saikin ajaa Connien yliopistolle. Tyttöä sai odottaa hetken aikaa, mutta kyllä se lopulta astui autoon. ”Hey”, Alex tervehti tyttöä ja painoi sitten suukon sen poskelle, ”how was school?” Väsynyt blondi vastasi todenmukaisesti, mikä sai Alexin hieraisemaan niskaansa. ”Well”, se aloitti virnistäen, ”It’s a good thing she’s not too bright, then.” Kieltämättä Alex ei nimittäin tahtonut kaikkien tietävän raskaudesta.

Pian ne pääsivätkin lääkärin vastaanotolle. Alex piti toista kättään Connien tuolin selkänojalla, keskittyi oikeastaan tuijottamaan suurimmaksi osaksi lattiaa, vaikka silloin tällöin tuijotti niitä muitakin perheitä. Oli outoa ajatella, että pian Conniellakin oli sellainen vatsa. Ei sillä, että se haittaisi jollain tavalla. Tosin blondia itseään se vaikutti huolestuttavan. ”I never want you around”, se tokaisi sarkastisesti, mutta sai vastareaktioksi vain pelkkää paniikkia. Oi Luoja niitä raskausajan hormoneita. ”Connie”, Alex aloitti ja kääntyi Connien puoleen, ”I don’t care what size you are, okay? I love you, not your body. I mean, yeah, I love that, too, but.. You know what I mean.” Se joutui kurtistamaan kulmiaan, kun yhtäkkiä Connie vaikutti herkistyneen. ”On the other hand, I have to agree. Do we have to do this?” Se virnisti veikeästi ennen kuin vei toisen käden Connien poskelle.

Ja pian ne jo kutsuttiin lääkäriä katsomaan. Tai Connien sukunimi siinä lausuttiin, mutta Alex totta kai meni mukaan. Tai niin se ainakin luuli. ”Do you want me to come?” Se lausui ihan varmuuden vuoksi ääneen. Tunsi kyllä heti olonsa idiootiksi, koska tietenkin Connie tahtoi Alexin sisälle asti – ei se poikaa muuten olisi mukaansa kutsunut. Niinpä lääkäri sulki oven kaksikon perästä. Se vaikutti olevan Connielle jo tuttu lääkäri, koska se meni kättelemään Alexia. ”You’re the father?” Lääkäri varmisti ja sai Alexin nyökkäämään. Sitten se seurasi, kuinka Connie riisui paitansa ja meni makaamaan tutkimuspöydälle. Lääkäri alkoi siinä kysellä peruskysymyksiä, ja vaikka kuinka Alexinkin olisi tehnyt mieli olla äänessä, se pysytteli hiljaa. ”Can we do something about her hormones tho?” Alex vitsaili, kun Connie oli kertonut kaiken olennaisen. ”I was just joking”, Alex oli kyllä jo lisäämässä, kun blondi näytti siltä, että ei arvostanut vitsiä.

Connie siinä vielä pyyteli anteeksikin. ”I know”, Alex vastasi rauhoittavaan sävyyn. Sarkastinen vastaus olisi ollut ehkä sille ominaisempaa, mutta Connie kaipasi sillä hetkellä varmaan enemmänkin tukea kuin vitsailua. Sen stressaavan blondin kanssa Alex sitten sai lopulta mennä sinne toimenpidehuoneeseen, joka näytti ihan yllättävän viihdyttävältä. Hintavampi paikka se olikin. Alex seisoikin ihan hyvän ajan paikoillaan ympärilleen katsellen, mutta tajusi se lopulta istahtaa toimenpidepöydän viereiselle tuolille, josta se näkisi hyvin toistaiseksi mustalle ruudulle. Oli lähes hermostuttavaa ajatella, että sekin pian näkisi ensimmäistä kertaa ultraäänikuvan Blobista ihan livenä, mutta vitsailulla sitäkin jännitystä oli helppoa lievittää. Connien töytäisy sai Alexin hetkeksi vakavoitumaan, mutta sitten se sai kuitenkin naurahtaa – ei Connie ainakaan ollut suuttunut.

Hetken kuluttua se lääkäri alkoi sitten tositoimiin. Silloin Alexkin hiljentyi ihan kunnolla. Se katsoi ensin Connieta, mutta käänsi sitten katseen ruudulle. Jotain epämääräisiä kuvia siinä näkyi, mutta sitten se lapsi näkyi jo ruudulla. Ei vieläkään selvästi, mutta näytti se jo inhimillisemmältä kuin viimeksi. Nyt siitä jo arvasi, että se ylipäätään oli sikiö. ”Oh my God, is that Blob?” Alex hihkaisi vitsaillen. Connie oli enemmänkin lievästi herkistynyt, ja kai Alexinkin oli tunnustettava, että se tilanne sai hiljaiseksi. Ei poikaa varsinaisesti itkettänyt tai mitään, mutta kyllä se koko tilanne kosketti. ”Blob’s growing up fast”, se puhuikin suurimmaksi osaksi itsekseen. Hetken kuluttua Connie jo oli selvästi varmistamassa Alexin mielipidettä, kun sellaista ei ollut tullut vielä Alexin suusta. ”Yeah”, Alex tokaisi ja liu’utti sitten sormia Connien omien lomaan. ”Everything’s so.. Real now. Our kid really is there. And give it nine months and it will be here.” Alex naurahti epäuskoisesti. ”We’ll be mom and dad, soon.”

Sammutti lääkäri lopulta sen ruudun, vaikka Alex kieltämättä olisi voinut pidempäänkin katsella sitä. Lääkärin mukaan sillä lapsella oli kaikki hyvin, mutta siitäkään huolimatta Alex ei voinut olla miettimättä. Kun Connie oli noussut istumaan, Alex taas nousi seisomaan. ”How often do we need to come here?” Se päätti kysäistä. ”I guess more than normal? What even is normal?” Alex naurahti. Sen päässä pyöri miljoonia ajatuksia, joihin se olisi tahtonut vastauksen. Sen vuoksi lääkäri ehdottikin, että ne voisivat hankkia kätilön vaikka saman tien vastaamaan kysymyksiin ja olemaan tukena. ”What do you think?” Alex tietenkin katsoi ensin Connieta.

Seitsemän vitun kuukautta – ei edes yhdeksää. Alexin ja Connien pitäisi seitsemässä kuukaudessa suunnitella elämä valmiiksi niin, että siihen mahtuisi vauva. Blob. Jos totta puhuttiin, Alex ei todellakaan tiennyt, miten ne selviytyisivät siitä. Tai pikemminkin miten Alex selviytyisi siitä. Mies luotti kyllä täysin Connieen ja sen suunnittelutaitoihin, mutta Alex ei koskaan ollut ollut hyvä pitkäjänteisyyttä vaativissa asioissa. Se oli aina tottunut elämään spontaanisti, eikä se juurikaan pitänyt muutoksista. Lapsi olisikin iso muutos. Ihan hiton iso muutos. ”Well God made everything in seven days”, Alex kohautti olkiaan virnistäen, ”so I think we’ll manage. Probably.” Tosiasiassa Alex oli siitä kaikkea muuta kuin varma, mutta ei se toisaalta tahtonut mainostaa epävarmuuttaan Connielle, vaikka se taisikin olla ilmiselvää.

Ainakin Blobilla oli kaikki hyvin. Jotkin komplikaatiot ne vasta sekoittaisivat kaikkea suunnittelua, jota ei hitto soikoon oltu vielä edes aloitettu. Kunhan vauva pysyisi terveenä, pystyisivät Alex ja Conniekin varmaan pitämään suhteellisen hyvin ajatukset kasassa ja tiukasti kiinni määränpäätä eli turvallista kasvuympäristöä lapselleen. Sille Connien vitsille Alex pyöräytti silmiään, mutta heltyi sitten kuitenkin naurahtamaan. ”I don’t have to come”, se haastoi leikkimielisesti, ”and you can’t force me.” Ei silti, Alex todellakin olisi mukana jokaisessa raskauden vaiheessa. Alex teki kaikkensa Connien puolesta, ja halusi siis myös varmistaa, että sillä oli mukava olo koko raskauden ajan. Se kaipasi ihan yhtä paljon turvallisuutta ympärilleen kuin tuleva vauvakin, ja Alex uskoi, että läsnäolo toisi sitä elintärkeää tunnetta.

Sen paikalle paukahtaneen kätilön höpinoista Alex ei ymmärtänyt oikeastaan mitään. Kaikki raskauteen liittyvä oli sille ihan uutta: ei se ollut aikaisemmin siitä lukenut mitään, hyvä, että oli edes biologian tunneilla kiinnittänyt huomiota opetukseen. Se tiesi enemmänkin siitä lapsen tekemisestä, jos jostain. Sen Alex heittikin ahdistuneeksi vitsiksi jossain vaiheessa kuunnellessaan kätilön pitkää selostusta. Jossain vaiheessa se oli jopa äitymässä tylsäksi, mutta silloin blondin ja Alexin olikin jo aika lähteä kohti kahvilaa, jossa olivat sopineet tapaavansa Nickin. Ja voi Luoja, kuinka paljon pahemmin se Nickin tapaaminen jännittikään. Ei mikään ultraääni jännittänyt todellakaan samalla tavoin. Nick oli kuitenkin Alexin paras kaveri – tai ainakin oli ollut – ja sille kertominen oli erittäin merkittävää. Nickin reaktiosta ei ollut kuitenkaan mitään takeita, ja saattoi olla, että se tapaaminen menisi ihan päin helvettiä. ”I hope he takes it well”, Alex sanoi todenmukaisesti ja asteli kahvilan tiskiä kohden. ”Find us a table, will you? I’ll order us something.”

Parin kahvin ja leivoksen kanssa se sitten palasikin pöytään, joka oli hieman erillään suurimmasta ihmismassasta. Alex alkoi heti juoda sitä kahvia, ja huolestuneisuus paistoikin se kasvoilta. Eikä se jäänyt huomaamatta – Connie oli heti lohduttamassa poikaystäväänsä. ”Stop it”, Alex virnisti, ”you’re embarrassing me in front of all these people.” Tosiasiassa se kyllä arvosti elettä, ja se pehmeä ilme varmasti kertoi kaiken. ”I just.. I don’t want to lose him entirely, you know? We’re not exactly best friends anymore and if he won’t accept Blob, well.. We won’t be even friends.” Se hymyili vaivaantuneesti. Kovin kauaa siitä aiheesta ei enää kerettykään jatkaa, kun siihen pöydän äärelle oli ilmaantunut tuttu kasvo. ”Hey”, Alex tervehti Nickiä, joka tervehti takaisin neutraaliin äänensävyyn. Kun se katosi tiskille tilaamaan itselleenkin jotain, Alex huokaisi syvään ja liu’utti kättä pöydällä Connien omaa kohden. ”Do you want to tell him? I can do it, id you want to. I just think he’d take it better from you.”

Omalle siskolleen Nick ei varmasti pystyisi vihoittelemaan pitkään. Sisarusten välillä kuitenkin vallitsi aina sellainen tietynlainen side, oli tilanne mikä hyvänsä. Ally ja Alex ainakin kävivät toistensa hermoille suurimman osan ajasta, mutta siitä huolimatta ne olivat läheisiä ja tekivät kaikkensa, että sisaruksella oli hyvä olla. Alex ja Alan taas olivat kuin paita ja peppu – niiden suhde oli varmaan vielä astetta erityisempi, kun ne kerran identtisiä kaksosia olivat. Joka tapauksessa Nick ja Conniekin olivat äärimmäisen läheisiä. Nick oli aina puhunut pikkusiskostaan ylistävään sävyyn eikä Alex ollenkaan ihmetellyt, että miksi Nick alun perin oli ollut niin vihainen Alexin ja Connien suhteesta. Sillä oli siihen kaikki oikeus. Alex ei ollut kuitenkaan valmistautunut henkisesti siihen, että Nick olisi vihainen ihan helvetin pitkään. Välitti Nick nimittäin Alexistakin, aivan kuten Connie siinä mainitsikin. Parhaalle ystävälle oli kuitenkin varmasti vaikeampaa antaa anteeksi kuin omalle verisukulaiselle.

”I guess”, Alex tokaisi ääneen ja vilkaisi sitä vieressä istuvaa blondia kevyesti hymyillen. ”I’ve never had a friend like Nick, you know. He’s actually a nice guy. Usually I hang out with idiots – idiots like Jason.” Ne sanat tuli tietenkin lausuttua naurua äänessä, mutta kai Alex osittain oli tosissaankin. Nick oli kuitenkin suurimman osan ajasta asiallinen, tykkäsi toki aiheuttaa närää ihmisissä, mutta ei se koskaan tehnyt mitään varsinaisesti typerää. Sillä oli tapana pitää Alex aina oikealla kaistalla eikä antaa sen tehdä ylitsepääsemättömän tyhmiä päätöksiä. ”You’re lucky to have him as your brother. A bond between siblings never goes away.” Alex hymähti mietteliäänä. Mietti myös sitä, että jos se ei koskaan olisi tavannut Nickiä, ei se olisi myöskään löytänyt Connieta. Perseestähän se oli, että Connie ja Nick olivat sisaruksia, mutta ei Alex voinut kieltää tunteitaan. Sitä paitsi, Connie teki Alexin ihan helvetin onnelliseksi. Ei se olisi voinut valita vain Nickiä – ei sen jälkeen, mitä Alex ja Connie olivat käyneet läpi yhdessä.

Sitten Nick olikin jo paikalla. ”I will”, Alex lupasi Connielle, eikä siinä kestänytkään kauaa, kun Nick oli palannut pöytään kahvikuppeineen. Hermostuneesti Alex vilkaisi ystäväänsä, mutta se hermostuneisuus ei estänyt Alexia lohduttamasta Connieta. Sille oli kuitenkin langennut kertomisen taakka. Alex kietoi siis sormensa Connien omien lomaan ja puristi sitä kättä vahvasti – se osoitti, että Alex oli siinä eikä lähtisi minnekään. Hieman se vahva kosketus kuitenkin löyseni yllätyksestä, kun Connie sillä tavoin pamautti asian ilmoille. Toisaalta ihan hyvä niin. Eipä sitä millään muulla tavalla olisikaan voinut kertoa. Alex odotti jännittyneenä Nickin reaktiota, ja sen saatuaan oli jo heittämässä vitsin ilmoille. Connie muistutti kuitenkin kosketuksellaan asiallisuuden tarpeesta ja niinpä Alex oli hiljaa. Kuunteli toki sisarusten välisen keskustelun, ja sitten siinä kolmikon välillä oli taas hiljaista. ”So, uh.. What do you think about that?” Alex aloitti. ”I don’t know”, Nick vastasi heti suoraan. Ei kyllä edes vilkaissut Alexin suuntaan. ”I love your sister. When I said it back at that bar, I meant it. It hasn’t changed”, se aloitti. Silloin Nick sentään jo katsoi ystäväänsä. ”I want to be all domestic with her. I didn’t think we’d be having kids any time soon, so I’m just as surprised and confused and scared as you are. We have each other, but we, we need you, Nick. I need you. I miss you, man. You’re my best friend, but I can’t apologize for falling in love.”

Nick oli hetken aikaa hiljaa. ”And you don’t have to”, se lopulta avasi suunsa, ”I still think you’re my best friend. I’m not mad or anything, I was just hurt that you lied to me straight at my face.” Alex hymähti kevyesti. ”Yeah.. I’m sorry for that. I just thought you wouldn’t understand”, Alex tokaisi. ”You never gave me the chance to try”, Nick tokaisi. Mutta sitten se jo hymyili kevyesti, tartutti sen hymyn Alexiinkin. Pitkästä aikaa kaikki tuntui olevan hyvin. ”Wanna know it’s name?” Alex aloitti virne huulillaan. ”Well?” – ”Blob.” Nick katsoi ystäväänsä järkyttyneenä. ”For the love of.. No, you can’t name your kid Blob!” Se jo nauroi. ”That’s exactly what Connie said! What the hell, are you pregnant and all hormonal, too? That’s genius!” Alex tietenkin nauroi takaisin ja levitteli käsiään. Sitten kuitenkin vakavoitui ja aloitti varoen: ”Does that mean you give your blessing to us having a kid? And to us starting a life together?”