A long overdue reunion

Elijah oli ollut jo pitkän aikaa tietoinen siitä, että tänään hänellä olisi edessä ystävänsä taidenäyttely valokuvista. Kyseinen nainen oli mennyt pyytämään myös Elijahia malliksi tätä taidenäyttelyä varten, mutta mies oli kieltäytynyt ehdotuksesta kauniisti - ei hän voinut kuvitella olevansa kameran edessä. Ei hän nauttinut siitä edes näyttelemisen merkeissä, vaan oli täysin teatteriin painottunut ihminen. Luojan kiitos Elijahin ystävä oli tajunnut sen, eikä hänen reaktionsa ollut ollut mitenkään vihainen, päinvastoin, hän oli pyytänyt ystäväänsä edes katsomaan kyseistä näyttelyä. Sellaisesta asiasta Elijah ei todellakaan kieltäytyisi. Hän enemmän kuin mielellään tukisi ystäväänsä, jonka valokuvat ihan oikeasti olivat kauniita ja niillä oli merkitystä. Tuskin kaikki ihmiset jaksoivat kiinnostua valokuvien syvimmistä tarkoituksista, mutta Elijah kuului niihin ihmisiin, jotka etsivät jokaisesta asiasta taiteilijan näkökulmaa. Sillä tavoin pystyi kuluttamaan aikaansa hyvin kaikkialla, oli kyse sitten jostain tylsästä lounashetkestä tai vaikka vähän mieluisammastakin tekemisestä. Ei Elijah sitä kaikkien ihmisten kanssa tehnyt, mutta jos joku oli kiinnostunut samasta asiasta, niin sitä tuli harrastettua ihan varmasti.

Elijahilla oli päällään puku, jollaisia hän oli tottunut käyttämään eikä hän siis tuntenut oloaan mitenkään ahdistuneeksi sitä pitäessään. Itse asiassa pukua pitäessä olo oli jokseenkin ylväs ja asiallinen, eli hän sai siitä tarvittavaa itsevarmuutta. Ei kyllä sillä, että sitä puuttuisi muutenkaan, mutta hänellä olisi taas kerran hyvä mahdollisuus verkostoitua ihmisten kanssa. Ehkä taidepuoli ei ollut ihan sitä, mitä Elijah haki, mutta mikä tahansa kelpasi - hän tekisi mitä tahansa saavuttaakseen unelmansa eli päästäkseen sinne Broadwaylle pääosaan. Niinpä Elijah käyttäytyi hyvin herrasmiesmäisesti ja kohteliaasti koko illan antaakseen itsestään mahdollisimman hyvän kuvan. Hän liikuskeli ympäriinsä ja vaihtoi seuraa alituiseen, höpötti hieman ja sitten siirtyi katselemaan jotain taideteosta. Se Elijahin ystävätärkin saapui yhtäkkiä hänen viereensä ja hymy nousi Elijahin huulille. "Olet sinäkin välillä tyylikkään näköinen", se ystävä naljaili leikkimielisesti. "Kiitos samoin", Elijah naurahti ja keskittyi katsomaan kuvaa, jossa oli hänelle tuttu henkilö. Hän olisi voinut lyödä vaikka tonnin vetoa siitä, että kyseessä oli se Emily, joka oli aikoinaan opiskellut Elijahin kanssa samaan aikaan.

Elijah oli tainnut uppoutua pitkäksikin aikaa katselemaan sitä valokuvaa, koska ... No, jos suoraan sanottiin, oli Emily yhä Elijahin mielestä erittäin näyttävä nainen. Kuvassa Emily oli sulavalinjainen, vaivaton, selvästi nautti tanssimisesta, johon silloin Juilliardissa erikoistui. Elijah ei kyllä tiennyt, että mitä nainen nykyään teki. Oliko hän edes päässyt eteenpäin? Elijah ihmettelisi, jos ei olisi päässyt, koska Emily tosiaan osasi hommansa ja naiselta oli löytynyt sitä tarvittavaa intohimoa tanssimista kohtaan. Ei Elijah voinut muistella kyseistä naista kuin vain lämmöllä. Elijahin huulille oli tainnut nousta kevyt hymy, mutta se tuli nielaistua pian, kun hän kuuli naisäänen mainitsevan hänen nimensä. Käännös ympäri kertoi, että kyseessä oli äskeisessä valokuvassa oleva henkilö. "Emily", Elijah huomasi sanovansa yllättyneenä. Taisi kyseinen nainenkin olla yhtä yllättynyt kuin hänkin. "Sinä näytät hyvältä", Elijah koki tarpeekseen kohteliaisuuden sanomisen. Hän kyllä huomasi hetimmiten, että naisella oli kainalosauvat, mutta ei Elijah maininnut niistä mitään - ties, vaikka niiden takana olisi joku surullinen tarina. Tai no varmaan olikin, eli Elijah ei halunnut pilata Emilyn iltaa. "Tuliko sinusta tanssija?" Elijah kysyi vino virne kasvoillaan ja jäi odottamaan vastausta.

Jaa että ei Elijahkaan hullummalta näyttänyt. Sen heiton ansiosta miehen huulille nousi aito, valkoisen hammasrivistön paljastava hymy. Elijah ei voinut kuin toivoa, että Emily oli itsekin onnellinen hänen tapaamisestaan edes jollain tasolla. Elijahin mielestä heillä oli aikoinaan ollut oikein hauskaa niillä kursseilla, koska heidän huumorintajunsa oli kohdannut, ja muutenkin he vaikuttivat olevan todella samanhenkisiä. "Wow, se on arvostettava suoritus. Onnea! En kyllä ihmettele ollenkaan, että pystyit siihen", Elijah nyökytteli Emilyn kerrottua, että hän pääsi mukaan johonkin tanssiseurueeseen. Häntä olisi kutkuttanut kysellä lisääkin, mutta totuus nyt oli kuitenkin se, että täällä he eivät kauaa voisi kerralla puhua - varmasti Emilylläkin olisi verkostoituminen mielessään. Tottahan toki Elijah halusi puhua Emilyn kanssa, ei se siitä ollut kiinni, mutta he molemmat kunnianhimoisina ihmisinä olivat tietoisia siitä, että tämä ala oli julma. Intohimolla kyllä pärjäisi, mutta todelliset tulokset sai suhteilla. Elijah oli ainakin oppinut sen kantapään kautta Broadwaylle päästyään, koska ei hän olisi päässyt sinne ilman muiden apua. Päärooleja hän ei kyllä ollut vielä saanut, eli suhteet ... No, ne ainakin auttaisivat siinä asiassa.

"Tavallaan", Elijah totesi. "Sivurooleja sivuroolien perään. Kyllä mä vielä jonain kauniina päivänä sen pääroolin nappaan, vaikka se olisi mun viimeinen tekoni!" No ei, ei Elijah ihan tosissaan ollut. Hetkeksi aikaa Elijah huomasi jäävänsä katselemaan Emilyä vähän pidemmäksi aikaa. Hän ei tosiaan ollut niitä hienovaraisimpia ihmisiä, vaikka halutessaan voisikin olla sellainen. Ei Elijah kuitenkaan uskonut, että Emily mitenkään ahdistuisi siitä tuijottamisesta. Ei se ollut mitään pahantahtoista tai ällöttävää, vaan ihan vain ihailua, vaikka ei sitä hänestä pystynytkään lukemaan. Se näytti vain tuijottamiselta. Oikeasti Elijah kyllä katseli niitä Emilyn mielenkiintoisia kasvonpiirteitä ja niitä tulenpunaisia hiussuortuvia, jotka kuvasivat kyseisen naisen intohimoista luonnetta oikein hyvin. Emilyn kysymys kuitenkin sai hänet heräilemään siitä horroksesta. "Jos sulle käy, niin voisin vielä käydä tervehtimässä muutamaa ihmistä?" Elijah vinkkasi erään ihmislauman suuntaan. Koska Emilylle sopi kyseinen asia, katosi mies hetkeksi hänen seurastaan niiden arvostettujen seurapiiri-ihmisten keskelle.

Ei kulunut edes puolta tuntia, kun Elijah oli tietääkseen antanut itselleen hyvän kuvan suurin piirtein kaikille siellä tilassa olleille. Ei niitä ihmisiä paljon ollut, joten Elijahilla ei olisi mitään hätää. Niinpä hän sai alkaa etsiä Emilyä sieltä väkijoukosta, mikä ei kyllä ollut vaikeaa, koska kyseisen naisen tunnistaisi helposti missä tahansa. "Valmis lähtemään?" Elijah kysyi, kunhan oli ensin koputtanut Emilyä kevyesti olkapäähän. Kunhan he pääsivät oville, auttoi Elijah Emilyä saamaan takin päälleen. Toivon mukaan Emily ei nähnyt sitä minään invalidin auttamisyrityksenä, koska asian tarkoitus oli vain ja ainoastaa se, että Elijah olisi kohtelias. Elijah piti vielä Emilylle oveakin auki, vaikka se ovimieheksi palkattu tyyppi olisi varmasti tehnyt sen mielellään itse. "Mistä sinä tunnet Destinyn?" Elijah kysyi heidän kävellessään kohti kahvilaa. Destiny oli näköjään heidän yhteinen ystävänsä, mikä oli kyllä aikamoinen sattuma.

Kun Elijah ja Emily kävelivät sitä lähes vastapäätä olevaa kahvilaa kohden, ei mies voinut kuin viedä kätensä puuskaan syyskuisen puuskan takia. Elijah ei voinut kuin ihmetellä, miten ihmeessä Emily kykeni olemaan noin rauhallisen oloinen tässä säässä. Luojan kiitos mies sai muuta ajateltavaa, kun Emily avasi suunsa vastatakseen Elijahin esittämään kysymykseen. "Selvä", Elijah nyökkäsi, "itsehän tapasin Desin, kun hän pyysi minua valokuvamalliksi randomisti. Oli aika hienoa olla kaupassa, kun niin tapahtui." Muisto sai Elijahin nauramaan hyväntahtoisesti. "Ei ainakaan ihan peruspäivä siinä kyseessä", Elijah vielä jatkoi, katsoi, että oliko Elijahin tarina Emilyn mielestä edes millään tasolla huvittava. Kyllä Elijah kuitenkin tahtoi saada kyseisen naisen nauramaan, koska, jos Elijah ei väärässä ollut, niin hänellä taisi olla aikamoisia vaikeuksia niiden kävelykeppien kanssa. Mies ei voinut vieläkään mitään sille uteliaalle puolelleen, joka olisi kovin halunnut tietää niiden tarkoituksen, mutta hänen oli pakko pysyä kohteliaana. Jos hän kysyisi, niin Emily ei kuitenkaan pitäisi siitä. Jos Elijah olisi Emilyn tilanteessa, ei hän välttämättä itsekään sitä arvostaisi.

"Hei. Ihan perus musta kahvi", Elijah tilasi tiskille päästyään. Hän ei edes tajunnut tarjota Emilylle kahvia, vaikka olisi niin voinut hyvin tehdä. Tuskinpa nainen olisi edes suostunut hänen ehdotukseensa mutta kuitenkin. Kunhan Emily oli saanut sen soijalattensa, jollaista Elijah ei ollut koskaan maistanutkaan, hän odotti voidakseen kävellä Emilyn kanssa samaa matkaa pöytään. Emily näköjään pääsi hyvin istumaan itse, jonka jälkeen Elijah sitten istahti häntä vastapäätä. Elijah riisui päällystakkinsa ja laittoi sen viereiselle penkille. Koska tämä oli hyvä paikka tarkkailla ihmisiä, käänsi hän hetkeksi aikaa katseensa ulos, ennen kuin vilkuili taas Emilyn suuntaan. "No kerro minulle, miltä moinen soijalatte maistuu?" Elijah hymyili huvittuneesti, koska hänellä ei todellakaan ollut mitään aavistusta kyseisestä kahvilaadusta. Ihan hyvin se vaikutti ainakin Emilylle maistuvan, joten eipä se kai liian pahaa ollut. Mies itse vaan oli tottunut siihen normaaliin kahvilaatuun.

Hetkellinen hiljaisuus taas laskeutui heidän ylleen, mutta ei se Elijahin mielestä ollut mitenkään kiusallinen. Ihan rennoksi hän ainakin oman olonsa tunsi, mutta ei hän tietenkään Emilyn mielipidettä asiasta voinut tietää. Taas kerran Elijah taisi jäädä kyttäämään Emilyä vähän pidemmäksi aikaa, eikä hän voinut mitään sille, että eräs kysymys pomppasi hänen mieleensä. "Älä nyt ajattele tätä mitenkään väärin, mutta tapailetko sinä ketään tällä hetkellä?" Kysymyksen jälkeen Elijahin huulilla eli kevyt, ilkikurinen virne, jolla hän yritti peittää sen, että oli osittain jopa kiinnostunut asiasta. Come on - jos Emily olisi sinkku, niin miksi ihmeessä Elijah ei pyytäisi häntä sitten kahville vaikka toistamiseen? Vaikka voisivathan he mennä kahville ystävämielessäkin, kuten nyt. Tämäkin oli ihan mukavaa.

Soijamaidolta ja kahvilta. No niin juuri - mitä muutakaan Elijah olisi voinut odottaa asialta, jonka nimi on soijakahvi? Elijah puuskahti huvittuneesti hölmöydelleen, ennen kuin käänsi katseensa pöydän pinnasta takaisin Emilyyn. Mies ei oikeastaan osannut tehdä sillä hetkellä muuta kuin toljottaa. Hän ei osannut enää keksiä mitään järkevää kommenttia siihen kommenttiin soijakahvin pähkinämäisestä mausta, vaan Elijah tyytyi vain osoittamaan läsnäolonsa katseella. Siinä Elijahille tulikin sitten väkisin mieleen, että millaisena henkilönä Emily hänet näki aikoinaan. Oliko Emily edes koskaan ajatellut olevansa hieman kiinnostunut Elijahista? Totta kai hän toivoi niin, mutta ei todellakaan luonut mitään pilvilinnoja tästä aiheesta. Hän ei ollut tullut tänne ahdistamaan Emilyä suurin piirtein nurkkaan, vaan he vain vaihtoivat kuulumisia.

Olikohan Elijah tehnyt jonkinmoisen virheen, kun oli mennyt kysymään Emilyn parisuhdetilannetta? Punapään katse oli ainakin lipunut kahvikuppiin ja hetken aikaa Elijah tunsi heidän välillään jonkinlaista jännitettä. Hän ei osannut kuin rykäistä kevyesti ja hieraista niskaansa, eikä hän voinut mitään sille väpättävälle jalalleen, joka kertoi hänen hermostuneisuudestaan. Lopulta se Emily sitten vastasi, eikä se kahden vuoden seurusteleminen yllättänyt häntä millään tavalla. Emilyn esittämä vastakysymys sai Elijahin naurahtamaan. "Mitä sinä luulet?" Hän virnisti, mutta esitti kysymyksen vain retorisena. "Ei. Ei mulla ole ollut ketään sitten ... En minä muista. Ei minulla ole ollut mitään niin kovin vakavaa kenenkään kanssa", Elijah totesi ja nosti kahvikupin huulilleen. Taisi vähän vältellä Emilyn katsettakin, kun ei tiennyt, miten Emily tähän paljastukseen reagoisi. Nyt Emily varmaan luuli, että Elijah oli kysynyt sitä taka-ajatus mielessään. Osittainen totuus se olikin, mutta kuten jo sanottua, Elijah ei ollut tullut tänne Emilyn kanssa vain voidakseen iskeä hänet.

Elijah mietti hetken aikaa, että miten olisi voinut jatkaa keskustelua tästä ilman mitään jännitteitä. Hän ei kuitenkaan kehdannut kysyä niistä kainalosauvoista eikä Emilyn poikaystävästä, joten hänen olisi kysyttävä jotain muuta. Tai ainakin keksittävä tapa, jolla voisi alustaa heidän keskusteluaan vähän siihen suuntaan. "Oletko sinä onnellinen?" Elijah lopulta kysyi kohdistaen sinisten silmiensä katseen Emilyyn. Se saattoi olla tyhmä kysymys, koska Elijah ei voisi uskoa, että Emilyn kaltainen, positiivinen ihminen olisi surullinen. Aina Emily oli onnistunut löytämään jotain iloa kaikesta silloin Juilliardissa, mutta toisaalta ajat muuttuivat. Sitä Elijah yritti muistuttaa itselleen hiuksiaan pörröttäessään, koska oli aika paljolti säälittävää, että hän oli vieläkin ihastunut. Aivan, ihastunut kaikkien näiden vuosien jälkeen, vaikka Emily ei niin usein hänen ajatuksissaan ollut vieraillutkaan.