I'm only one call away, I'll be there to save the day

Samantha ei täysin tiennyt mitä Damien kävi lävitse, mutta parhaansa mukaan hän halusi ymmärtää. Yksinhuoltajana hänellä oli kuitenkin kokemusta, joten sen asian tiimoilta hän jopa tiesi mistä puhui, kun tuli lapsesta huolehtimiseen yksin, ilman toista puoliskoa. Samantha oli pääasiassa kasvattanut Lilyn ja mitä todennäköisimmin hän tulisi myös vatsassaan kasvavan lapsen kasvattavan myös. Brendanilla oli omat kiireensä uransa ja uuden naisystävänsä kanssa, joten hyvä kun miehellä jäi aikaa edes Lilylle. Rean kuvioihin tuleminen oli jollain saralla lisännyt kyllä ex-aviomiehen yhteistä aikaa lapsien kanssa, mutta pääasiallisesti kasvatuksesta vastasi edelleen Samantha. Lily ja tuleva lapsi tulisi pääasiallisesti asumaan hänen luonaan ja mitä luultavimmin vuoroviikoin (tai kun Brendanille sopisi) lapset tulisivat vierailemaan isänsä luona. Siksi siinä yksinhuoltaja asemassa Samanthan oli helppo astua Damienin kenkiin hetkellisesti. Damien sai varmasti apua myös läheisiltään, mutta se ei sillä hetkellä tuntunut riittävältä, etenkin kun Katy makasi edelleen koomassa sairaalassa.

”I’m here to help you. And bringing some breakfast”, Samantha vastasi niihin miehen tiedusteluihin hymyillen ja luovi tiensä keittiöön. Damienista huokui väsymys joka ei naiselta jäänyt huomaamatta. Katseensa kävi vaistomaisesti siinä makuuhuoneen ovessa, jossa Damien mainitsi tytön nukkuvan. Samantha nyökkäsi, mutta ennen kuin tormasi huoneeseen, hän tyhjensi mukanaan tuodun pussin pöydälle. Oli kahvia, croissanteja, hedelmäkuppeja, tuorepuuroa ja kaikkea muuta terveellistä hömpötystä, mitä nykyajan terveelliset ihmiset söivät. Pussi taiteltiin lopulta nätisti kasaan ja sujautettiin keittiön kaappiin piiloon, Samanthan silmäillessä samaan aikaan tietokoneensa luona hääräilevää Damienia. Pieni hymy nousi naisen huulille katsellessaan miestä, mutta sen kummemmin mitään sanomatta Samantha seuraavaksi suuntasi makuuhuoneeseen jossa vauva nukkui täyttä päätä. Niin pienen lapsen näkeminen nosti väistämättä leveän, ihailevan hymyn naisen huulille ja hän jopa kevyesti kumartui pinnasängyn ylle ihastellakseen paremmin pienokaista.

Damienin astellessa vuorostaan myös makuuhuoneeseen, Samantha vilkaisi olkansa ylitse miestä ja hymyili leveästi. ”She’s so beautiful”, nainen kuiskasi ja käänsi katseensa takaisin pienokaiseen. Damienin kysymyksen myötä Samantha suoristautui ja katsahti miestä, jolloin vaistomaisesti myös toinen kätensä laskeutui pyöristyneelle vatsakummulle. ”I’m fine. Tired and because of this, my back and feet hurts most of the time, but it kid of comes in this package.”, Samantha kertoili kuulumisensa ja kuten Lilyä odotellessa aikanaan, hänen selkäänsä ja jalkojaan (sekä kaikkia muitakin paikkoja) särki ihan sietämättömän paljon. Siihen särkyyn kuitenkin tuntui tottuvan ajan kanssa ja vaikka istuminen oli tietenkin mukavampaa kuin seisominen, niin Samantha piti liikkeellä olemisesta. Pelkästään paikallaan istuminen ja seinien tuijottaminen ei tullut hänelle kuuloonkaan. Miehen huolestuneelle katseelle kurtistettiin kevyesti kulmia ja käsi laskettiin varovaisesti pinnasängyn reunalle, kääntyessään nyt Damienin puoleen kunnolla. ”I’m not expecting that either, but here I am.”, Samantha ilmoitti joskin tiukkaan sävyyn kuiskaten. Miksi kaikki ajattelivat että hänen oli parasta vain istua ja olla tekemättä mitään? Hyvin hän oli Lilynkin kanssa selvinnyt, jopa odotusajan, jonka oli pääosin ollut yhtälailla yksin. Hyvä kun Brendan oli edes päässyt tulemaan Lilyn synnytykseen. Pointtina oli kuitenkin se, että Samantha oli pärjännyt tähänkin asti yksin, oli sitten raskaana tai ei, joten hän tarvinnut koko aikaista huolenpitoa läheisiltään.

Se pinnasängyn vieressä keskustelu ei ollut kuitenkaan mikään paras paikka sille juttutuokiolle, jolloin Samantha loi vielä pitkän, ihastelevan vilkaisun pinnasängyssä nukkuvaan vauvaan, ennen kuin otti Damienia kevyesti kädestä ja veti mukanaan ulos huoneesta. Huoneen ulkopuolelle astuessa, Samantha irroitti kätensä Damienin omasta ja sulki oven heidän perässään varovasti kiinni. Suljettuaan oven onnistuneesti ilman että vauva heräsi, Samantha huokaisi ja käänsi nyt huomionsa täysin Damieniin, jonka hartiolle laski kätensä painottaakseen sanojaan. Damien, I’m pregnant – not cripple. Sitting home and doing nothing doesn’t make my time to go any faster. My due is far away”, hän selosti ja loihti seuraavaksi kasvoilleen hymyn, jolla yritti viestiä, ettei hänellä ollut oikeastikaan mitään hätää. ”So please, don’t worry yourself with that and instead let me help you. And I’m serious, you don’t have to worry about me”, brunette hymyili leveästi sanojensa painoksi ja silitti hellästi, rauhoittavaan sävyyn miehen hartioita. ”Honestly I'm more worried about you. How are you holding up?”

Sen pienen nyytin katseleminen sai Samanthan vaistomaisesti laskemaan kätensä omalle vatsakummulleen. Sitä oltiin oltu jo jonkinlaisena yksinhuoltajana muutaman vuoden ajan, josta huolimatta naista silti pelotti tuleva. Mitä jos hän ei pärjäisikään enää kahden lapsen kanssa? Lilyn kanssa oltiin pärjätty viimeiset pari vuotta suhteellisen hyvin, vaikka töiden vuoksi Samantha oli saanut tehdä varsinaisen työn siinä, että pystyi tasapainottelemaan perhe-elämänsä ja työn välillä. Brendanistakaan ei ollut pahemmin apua, paitsi niillä satunnaisilla viikonlopuilla, kun mies otti lapsen luokseen. Niinä hassuina lapsi vapaapäivinä olisi luonnollisesti pitänyt rentoutua ja tehdä sellaisia asioita, mitä pienen lapsen kanssa ei voinut tehdä. Samantha harvemmin kuitenkaan kykeni sellaiseen ja siksi yleensä ne Lily-vapaat vietettiin töiden parissa pakertamassa ja odottamassa, että pienokainen palaisi takaisin kotiin. Se ’yksinhuoltajuus’ oli varsin rankkaa ja joskus Samantha koki palavansa loppuun, mutta siitä huolimatta omaa lasta rakastettiin enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa.

Huoneen ulkopuolella päästyä ja vedettyään sitä makuuhuoneen ovea kiinnemmäs, Samantha oli tutkiskelevan katseensa Damieniin. Miehen sanoille hymähdettiin pehmeästi ja Damienin kartiaa hieraistiin sen myötä hymyillen. ”Yeah, this isn’t my first pregnancy, so could you stop patronizing me?”, Samantha pyysi lempeästi ja seurasi keittiöön suunnannutta Damienia hitaasti perässä. Istumaan ei kuitenkaan käyty, vaan sen sijaan Samantha jäi seisoskelemaan saarekkeen luokse Damienin läheisyyteen. Tarkkaileva katseensa seuraili hiljaa miehen toimintaa, samalla kun vaihtoi kevyesti painoaan jalalta toiselle ja otti ystävänsä ojentaman take away –kahvikupin vastaan vinon hymyn kera. Siitä kupista ei kuitenkaan otettu vielä siemaustakaan, vaan Samantha sen sijaan Damienin puhuessa kietoi sormensa sen ympärille ja hymähti hiukan huvittuneena, kun kuunteli sitä miehen sekoilua. ”It’s beautiful name. She looks like Ava”, hän myötäili kun sai puheenvuoron ja sipaisi samalla muutamaa tummaa suortuvaa korvansa taakse. Ava oli todella kaunis nimi ja se ehdottomasti sopi Damienin tyttärelle.

Lopulta Samantha uskaltautui nostamaan sen take away kupin huulilleen ja naukkaamaan varovaisen huikan vielä joskin kuumasta kahvistaan. Kyseinen kuppi laskettiin kuitenkin takaisin pöydälle, samalla kun Samantha jäi katselemaan sitä kuppia mietteliäästi, aivan kuten Damien omaansa, jolloin raskas hiljaisuus laskeutui heidän välilleen. Samantha ei osannut edes kuvitella millaisen tuskan kanssa mies taisteli ja vaikka se tilanne oli ehkä aavistuksen epämukava myös hänelle, Samantha oli vakaasti päättänyt pysyä Damienin tukena. Oli lopputulema mikä tahansa. Omista mietteistä kuitenkin havahduttiin hätkähtäen, kun Damien tiedusteli niiden croisanttien ostopaikkaa. ”La Bergamote – it’s that little café at Chelsea”, kyseinen kahvila oli Samanthan vakiokahvila ollut jo kaikki nämä vuodet. Samantha mutristi seuraavaksi huuliaan hiukan mietteliäästi ja vilkaisi ranteessaan olevaa kelloa. ”Umm… I should get going. I have to pick up Lily from Sava before she goes to work”, nainen ilmoitti sitten ja nosti katseensa Damieniin, jolle hymyiltiin pehmeästi, samalla kun käsi laskettiin hiennosti silittelemään omaa vauvakumpua. ”Unless there’s something you need?”, Samantha tiedusteli kulmiaan kevyesti kohottaen. Eihän hän ollut edes kerjennyt sitä aamupalaa syödä, mutta jos Damien ei tarvinnut apuaan niin ei hän viitsinyt jäädä myöskään miehen jalkoihin pyörimään. Sen myötä Samantha jätti kupin tasolle ja astui lähemmäksi Damienia, kehottaen miestä lempeästi; ”And you should get some sleep, now that your baby is sleeping too”