|
|
Oct 11, 2017 0:26:37 GMT 2
Post by Deleted on Oct 11, 2017 0:26:37 GMT 2
Thursday, the 26th of September 2017Downtown @ Brooklyn
Vivian Bray & Andrew Moon@lumene | Vivi's outfit Päivä oli alkanut täydellisesti. Se oli sujunut pitkään täydellisesti. Jopa aurinko oli paistanut! Silti Vivian ei voinut olla kihisemästä kiukusta. Vai pitäisikö sanoa kateellisuudesta. Miksi hän oli mennyt suostumaan pikkusiskonsa pyyntöön kahvilla käymisestä ja kuulumisien vaihtamisesta? Voi miksi? Hymy huulillaan nainen oli astellut viimeisen luentonsa jälkeen läheiseen kahvilaan. Hän oli tilannut suosikkikahvinsa ja ottanut ison munkin – onneksi oli ottanut. Sisko oli jo odottanut nurkkapöydässä leveä hymy huulillaan. Se hymy oli nopeasti alkanut ärsyttämään Viviania. Hän oli melkein heittänyt kahvit siskonsa kasvoille, jotta se onnellinen hymy olisi kadonnut niiltä. Evelyn oli koko pari tuntia oikein loistanut sitä onneaan. Sisko ei ollut kauaa aikaillut uutisensa kanssa, vaan oli tyrkännyt vasemman nimettömän silmien eteen. Siinä oli tuikkinut sormus, kihlasormus. Vivianin päivä oli mennyt sillä hetkellä pilalle. Se sormus oli ollut kaunis. Ja voi luoja… Se oli varmasti maksanut pienen omaisuuden! Mistä hyvästä Evelyn sellaisen oli saanut? Ja pikkusisko oli vielä kääntänyt veistä haavassa ja kertonut siitä romanttisempaa romanttisemmasta kosinnasta. Puhumattakaan niistä kaikista hääsuunnitelmista... Vähemmästäkin Vivianilla kulki kylmät väreet selkää pitkin. Tunnollisesti nainen oli kuunnellut armasta siskoaan. Hänelle itselleen ei ollut suotu montaa kertaa suunvuoroa. Piinallisten minuuttien jälkeen Evelyn oli jatkanut matkaansa kohti kaksikon äidin taloa ja Vivian oli aloittanut matkansa kohti omaa kotiaan. Kotimatka ei ollut koskaan tuntunut niin pitkältä. Hän oli jopa kerran hypännyt väärän metron kyytiin. Saamarin pikkusisko… Muuta brunetti ei ollut pystynyt miettimään. Lopulta Vivian oli päässyt perille ja kivunnut portaat kotiovelleen. Avaimet olivat kehdanneet temppuilla ja nainen oli joutunut hengittämään muutaman kerran syvään. Sen tuoma rauha oli särkynyt saman tien, kun ovi oli kolahtanut hänen takanaan kiinni. Laukku, kengät ja takki olivat tavoistaan poikenneet lentäneet jonnekin eteisen nurkkaan. Hänen oli päästävä jakamaan tämä kauhistuttava tieto heti Andrew’n kanssa. Hän ei kestänyt kantaa tätä informaatiota yksinään. Olihan Evelyn kehdannut kysyä siskoaan kaasokseen. Toki se nyt oli ollut ihan oletettua, mutta tällä hetkellä Viviä ei olisi vähänkään kiinnostaa siskonsa häät. Paskat koko asiasta. ”Andy!” Vivian huusi tai kirkui, mitenkä sitä ääntä ikinä halusikaan kuvailla, jo ennen kuin askeleet lähtivät häntä kuljettamaan peremmälle asuntoon. Sen hän oli rekisteröinyt, että eteisessä oli riittävä määrä kenkiä. Tietystihän mies oli voinut ostaa päivällä itselleen uudet ja lähtenyt niiden kanssa kaupungille. Andrew’n parani kuitenkin olla kotona. Muuten Vivian ei tiennyt mitä tekisi. Ainakin nainen tiesi sen, että pitäisi poikaystävälleen kunnon saarnan siitä kuinka toinen kehtasi olla jossain huitsin Nevadassa tällaisen kriisin aikaan. ”Eve on menossa naimisiin!” Vivian jatkoi raivoamistaan välittämättä siitä oliko mistään kuulunut vastausta vai ei. Pyörremyrskyn lailla nainen marssi eteisestä keittiöön. Hän tarvitsi vesilasin. Ehkä se pyyhkisi mukanaan pois tämän kaiken. Jos brunetti olisi pysähtynyt miettimään tätä tilannetta, olisi hän ihmetellyt reagoimistaan. Ei hän aikaisemmin ollut löytänyt tällaista kateellisuutta itsestään. Nyt ajatus siitä, että pikkusisko menisi ennen häntä naimisiin, tuntui maailmanlopulta. Ei asioiden kuulunut näin mennä. Kuinka Evelyn kehtasikaan viedä Vivianilta kunnian mennä ensimmäisenä naimisiin. Tietysti häihin oli vielä lähes vuosi aikaa - mitä tahansa ehtisi tapahtumaan. Ehkä Evelynin kihlatusta paljastuisi epämiellyttäviä asioita esille ja häät peruttaisiin. Ajatus sai Vivianin virnistämään ja hykertelemään itsekseen. Pitäisikö hänen sotkea sormensa asiaan? |
|
|
|
Oct 13, 2017 23:29:47 GMT 2
Post by Deleted on Oct 13, 2017 23:29:47 GMT 2
//Andyn päivän vaatetus :)Vapaapäivä, viimeinkin. Kuinka helvetin kauan sitäkin oltiin odotettu? Aivan liian kauan. Aamulla Andrew oli säpsähtänyt hereille kuuden aikoihin siinä luulossa, että oli myöhässä töistä. Pienessä paniikissa hän oli napannut puhelimensa yöpöydältä kiroten samalla itseään alimpaan helvettiin. Kuitenkin, sinä samaisena hetkenä, kun hän oli nähnyt puhelimen näytön kirkkaat kellonajan numerot, oli tajunta herännyt: Hänellä oli vapaapäivä. Mikä helpotus se olikaan ollut. Niinpä Andrew oli tyytyväisenä laittanut puhelimen takaisin yöpöydälle, ottanut paremman asennon peiton alla ja jatkanut uniaan. Jossain aamupäivän tienoilla oli kuitenkin ollut pakko herätä, koska vatsa oli ilmoittanut tarvitsevansa ravintoa, eikä unien jatkaminen enää onnistunut näläntunteen takia. Hitaasti Andrew hilasi itsensä ylös sängystä ja laahusti keittiöön. Aamiaisen jälkeen käytiin suihkussa, puettiin ylle, osallistuttiin kavereiden satojen metrien mittaiseen ryhmäkeskusteluun ja katsottiin onnistuneesti jopa pari jaksoa Game of Thronesia. Kaksi jaksoa oli kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi, eikä kolmannen katsominen inspiroinut. Niinpä hän nosti perseensä sohvalta ja kävi hakemassa pölyrätin, jolla kävi kaikki mahdolliset tasot läpi niin tarkasti kuin mahdollista – oli hänen siivousvuoronsa. Tämän jälkeen Andrew näytti imuria koko lattiatasolle, erityisesti matoille. Tiskit tiskattiin ja omat vaatteet siirrettiin niille kuuluvalle paikalle, ettei Vivianilla olisi mitään naputtamista niidenkään suhteen. Vivian kun rakasti siistiä ja hyvin organisoitua tilaa, kun taas hän-... toki siis hänkin arvosti siisteyttä, mutta välillä oli vain paljon helpompaa heittää takki sohvan reunalle, kuin laittaa sen naulakkoon – varsinkin, jos hän oli vielä myöhemmin samana päivänä käyttämässä sitä uudestaan. Mutta niin, oli helpompaa, että hän teki niin kuin oli käsketty, eikä haraisi vastaan. Yhteenotot eivät olleet hänen juttunsa. Andrew vilkaisi kelloa, joka näytti sen verran, että hänellä olisi vielä hyvällä tuurilla tunti aikaa olla jylhässä yksinäisyydessään ennen kuin rakas tyttöystävä pamahtaisi sisään ovesta. Niinpä hän päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen ja meni ottamaan pienet torkut makuuhuoneen puolelle. Lyhyeltä tuntuneen ajan kuluttua joku keskeytti Andrewn autuaan hyvät unet karjaisemalla hänen nimensä. Ei tarvinnut olla mikään nero tietääkseen, kuka oli syyllinen asiaan; Vivian oli tullut kotiin, eikä tämä kuulostanut iloiselta. Ei helvetti.. Oliko hän taas unohtanut avaimensa keittiön pöydälle? Ei, hän ei ollut käyttänyt avaimia koko päivänä.. Oliko hän tiskannut huonosti? Oliko imuri väärässä paikassa? Miljoonat syyt käväisivät Andrew'n vielä utuisessa mielessä samalla, kun venyteltiin x-asennossa ja noustiin ylös sängystä. Jalat lähtivät kuljettamaan häntä keittiön suuntaan. Seuraavaksi tuleva tyttöystävän älähdys kuitenkin koski Evelyniä, ei häntä. Mikä helpotus. Vasta hetken päästä, kun oltiin päästy keittiöön, rekisteröitiin Vivianin sanat: Evelyn on menossa naimisiin. Mitä? Kenen kanssa? Nyt jo? ”Mitä? Evelyn menossa naimisiin?” hän toisti toisen sanoja hämmentyneenä ja raapi päätään.
|
|
|
|
Oct 14, 2017 0:17:42 GMT 2
Post by Deleted on Oct 14, 2017 0:17:42 GMT 2
Vesilasi ei päätynyt huulille asti, vaan sitä pyöriteltiin kädessä. Selkä oli painettu vasten keittiöntasoa vasten ja mietteliäs ilme oli kohonnut Vivianin kasvoille. Hän todella oli uppoutunut punomaan juoniaan siskonsa pään menoksi. Eihän asiaa mitenkään voinut jättää tähän. Kulmat painuivat hitaasti lähemmäksi silmiä. Vaikka kuinka nainen pohti ja pohti, ei hän ihan heti keksinyt mitään, mitä voisi Evelynin kihlatusta selvitä. Valitettavasti kyseessä oli varsin mukava nuorimies, joka vaikutti juuri siltä, ettei ollut koskaan elämässään tehnyt mitään väärää. Lähestyvät askeleet eivät kiinnittäneet Vivin huomiota. Naisen aivoilla oli nyt parempaakin tekemistä kuin kiinnittää huomiota paikalle laahustavaan poikaystävään, jonka nimeä Vivian oli jo ovella rääkynyt. Vasta, kun Andrew esitti kysymyksensä, siirsi brunetti katseensa lattiasta mieheen. Jossain muussa tilanteessa naisen huulilla olisi käynyt hymähdys. Andrew näytti silti, että oli juuri herännyt. Ihmekös tuo, jos Vivian muisti oikein, oli miehellä tänään vapaapäivä. Näky kieltämättä oli suloinen, mutta silti Vivian mulkoili poikaystäväänsä – ihan kuin Andrew olisi tehnyt jotain väärin. Käsi nosti lasin vihdoin ja viimein huulille ja Vivian maistoi jo hieman lämmennyttä vettä.
Lasi kolahti, kun Vivian laski sen keittiöntasolle niin vauhdikkaasti, että hieman vettä läikähti reunojen ylitse. Kädet aseteltiin puuskaan rintakehälle.
”Niin… Eve menee naimisiin!” Nainen puuskahti happamana, eikä hän mahtanut sille mitään, että silmien katse tummeni sanojen myötä. Oi kuinka paljon hänen olisi tehnytkään mieli heittäytyä keittiön lattialle ja järjestää kunnon itkupotkuraivari-kohtaus. Myös tasajalkaa hyppiminen tuntui varteenotettavalta vaihtoehdolta.
”Eve soitti ja pyysi mut kahville vain sen takia, että sai esitellä sitä sormusta. Mistä se… Se… Saatanan nulikka on sellaiset rahat kaivanut?!” Vivian antoi raivonsa lähteä uudestaan kiehumaan yli äyräiden. Toki nainen yritti hampaitaan kiristellen sitä patoa sisälleen. Hyvä, ettei brunetti alkanut raastamaan itseltään hiuksia pois päästä. Vivian pudisti muutaman kerran päätään. Hän ei edelleenkään voinut kunnolla uskoa tämän päivän tulleen. Katse käväisi seinällä riippuvassa kellossa. Kohta Bronxissa kaikuisivat äidin riemun kiljahdukset. Vivi kurtisti kulmiaan ties monettako kertaa. Onneksi hän ei ollut niitä kuulemassa. Salaa nainen oli hyvillään siitä, ettei Evelynkään niitä kuulisi.
”Ja mitä Eve on tehnyt ansaitakseen sen sormuksen?” Vivian tiuskaisi kysymyksen ilmoille. Ihan kuin Andrew olisi hänelle osannut oikeat vastaukset kertoa. Luultavasti mies oli vielä enemmän kujalla tämän asian suhteen kuin Vivian itse. Oikea käsi käväisi nopeasti pyyhkäisemässä muutaman hiussortuvan pois kasvoilta. Seuraavassa hetkessä kädet huitaistiin lähes suoriksi sivuille ja Vivian kuuli takanaan kaatuvan vesilasin äänen, josta nainen ei tietenkään välittänyt.
”Kuinka se voi tehdä mulle näin? Ei sen kuulu mennä naimisiin! Ja se sormus… Mä en kestä sitä sormusta!” Vivian jatkoi paasaamistaan alati kohoavalla äänenvoimakkuudella. Murhaavan katse oli porautunut kiinni Andrew’n kasvoihin – aivan kuin asia olisi ollut hänen poikaystävänsä vika. Tavallaanhan se kyllä olikin, kun Vivian ohikiitäväksi hetkeksi pysähtyi pohtimaan. Miksei Andrew ollut häntä kosinut? Vivianinhan tässä olisi pitänyt olla menossa naimisiin, eikä Evelynin!
|
|
|
|
Oct 16, 2017 22:11:29 GMT 2
Post by Deleted on Oct 16, 2017 22:11:29 GMT 2
Vivanin mulkoilut ohitettiin kokonaan, sillä niihin takertuminen aiheuttaisi vain turhaa kärhämää, mitä Andrew halusi välttää viimeiseen asti. Niinpä hän tyytyi vain napittamaan toista takaisin, odottavasti – Vivian nimittäin näytti siltä, että tällä oli paljon sanottavaa. Tummanruskeat silmät rekisteröivät tyttöystävän laittavan kädet puuskaan ja happamalta kuulostavat sanat, mikä toi heti ensimmäisenä mieleen lapsuuden Vivianin. Sen Vivianin, joka aina hiekkalaatikolla kiinnostui hänen leluistaan ja varasti ne itselleen. Mutta auta armias, jos hän sattui tekemään samoin; toisen naama vääntyi juuri samalla tavalla kuin sillä hetkellä, kädet menivät puuskaan ja hyvällä lykyllä sieltä suunnalta saattoi vielä saada nyrkkiä päin näköä. Ajatus huvitti Andrew'ta, mutta hän piti naamansa peruslukemilla – tyttöystävän suututtaminen ei kuulunut hänen tämän päivän suunnitelmiinsa. Vivian näytti muutenkin aivan tarpeeksi ärtyneeltä, että jo vääränlainen äänenpaino saattaisi aiheuttaa riitaa. Maltillisesti Andrew kuunteli toisen avautumista, yrittäen näyttää edes jotenkin ymmärtäväiseltä, vaikka todellisuudessa hän ei ymmärtänyt yhtään toisen suuttumusta. Okei, olihan se absurdia, että Evelyn oli niinkin nopeasti menossa naimisiin, jonkun klopin kanssa, mutta ongelmana tuntui liiton sijaan olevan sormus. Sormus ja sen hinta. Hän oli totaalisen pihalla. Mitä väliä jollain sormuksella ja sen hinnalla oli? Mitä pahaa jossain kalliimmassa sormuksessa oli? Eivätkös naiset rakasta kalliita helyjä? Eikö se siis ollut vain hyvä, että Evelyn oli saanut kalliin sormuksen?
Tummat kulmat kohosivat sitä enemmän, mitä Vivian jatkoi pauhaamistaan. Millä helvetin aallonpituudella toisen aivot oikein toimivat, kun hän ei tuntunut enää edes ymmärtävän, mitä toinen puhui? Andrew oli vähintäänkin totaalisen virallisesti ja virallisen totaalisesti pihalla. Vesilasikin kaatui Vivianin vauhkotessa, mikä sai Andrewn menemään peremmälle keittiöön, nappaamaan paperia ja pyyhkimään kaatuneet vedet, joita oli tiputellut lattialle asti. Lasikin pistettiin jäähylle pesualtaaseen samalla, kun käännettiin rintamasuunta selvästikin poissa tolaltaan olevaan osapuoleen merkiksi siitä, että hän kuunteli yhä. Vaikka koko tilanne vaikuttikin edelleen hullulta, eikä hän rehellisesti sanottuna enää tiennyt, mistä puhuttiin. Kuitenkin, kun Andrew sai osakseen tyttöystävänsä katseen ja katsoi toista takaisin hetken aikaa, iski täydellinen ymmärrys jostain aivojen perukoilta. Kateus.
”Mitä väliä sillä on, jos Eve menee naimisiin? Ei avioliitto tee suhteesta yhtään sen parempaa.” hän totesi nojaten enemmän keittiötasoon, ”Avioliitto on vaan pala paperia.” Jossain aivojensa perukoilla Andrew tietyllä tapaa tiedosti, että Vivian halusi sillä hetkellä mennä naimisiin – ei tosin ollut varmaa, oliko kyse vain kalliin sormuksen saamisesta vai maahan tallotun ylpeyden nostamisesta jaloilleen. He olivat aikaisemmin, monen monta kertaa todenneet, ettei kummallakaan ollut tarvetta avioliitolle. Kuitenkin nyt, kun Evelyn oli menossa naimisiin, näytti pahasti siltä, että asiasta oli väännettävä kättä – jälleen kerran.
”Me ollaan käsitelty tää asia jo ties kuinka monta kertaa, enkä jaksa alkaa tappelemaan jostain niinkin typerästä asiasta kuin avioliitto.” Andrew sanoi kyllästyneenä, pyöräyttäen samalla protestoivasti silmiään koko asialle.
|
|
|
|
Oct 21, 2017 0:47:28 GMT 2
Post by Deleted on Oct 21, 2017 0:47:28 GMT 2
Vivian ei reagoinut siihen mitenkään, kun Andrew asteli peremmälle keittiöön ja alkoi siivota tyttöystävänsä jälkiä. Kiitos olisi ollut paikallaan tai hän olisi voinut ojentaa auttavan kätensä, mutta ei… Raivon vallassa paasaaminen tuntui paljon paremmalta vaihtoehdolta. Mieheltä näytti myös homma luonnistuvan varsin mainiosti ilman Vivianin apua. Mitäpä sitä siis toisen touhuihin puuttumaan. Onnekseen brunetti sai huomata, ettei Andrew uppoutunut tehtäväänsä liian syvällisesti, vaan kääntyi varsin nopeasti takaisin tyttöystävänsä suuntaan. Nopea hymähdys kulki naisen huulia pitkin. Hyvä, hänen ei tarvinnut aloittaa huutoa siitä, ettei toinen kuunnellut häntä. Evelynin häissä oli ihan riittämiin Vivianille sillä hetkellä. Huulet painuivat kuitenkin nopeasti takaisin mutruun, kun Andrew aukaisi suunsa. Mitä helvettiä mies oikein hölisi? Ei hänen noin olisi kuulunut vastata! Andrew ei selvästikään ymmärtänyt tämän asian vakavuutta. Mitä väliä? Vivian pudisteli päätään hampaitaan kiristillen. Olisihan tämä pitänyt arvata. Nainen asetteli kätensä takaisin puuskaan tuhahtaen samalla mahdollisimman happamasti. Mistä hän oli edessään seisovan idiootin oikein kaivanut esille? Pala paperia… Heidän suhteensa ei ollut edes sitä, jos sille jokin määritelmä piti löytää. Toki, jos Vivian olisi asiaa pysähtynyt miettimään, olisi hänen näkökantansa ollut toisenlainen. Tällä hetkellä valitettavasti avioliitto oli ainoa asia, joka merkitsi naisen elämässä.
”Mitä väliä?!” Vivian kivahti kulmiaan kurtistellen. Eikö Andrew todellakaan tajunnut? Eikö lääketiedettä opiskelevien pitänyt olla fiksuja ihmisiä? Naisen oli pakko pudistella päätään uudemman kerran.
”Etkö sä ymmärrä, että mun kuuluisi mennä ennen sitä naimisiin? Nyt kaikki vain hehkuttaa Even onnea ja puhuu tulevista häistä. Eve sitä ja tätä. Tajuatko sä, että se samalla ne katsoo mua säälien ja miettivät, että mikä mussa on vikana, kun sä et kosi mua.” Nainen valaisi tilannetta Andrew’lle puoliksi puhuen ja puoliksi sähisten. Ehkä mieskin alkaisi vihdoin ja viimein ymmärtämään tämän tilanteen vakavuutta. Vivian ei mahtanut sille mitään, mutta hän olisi niin kovasti halunnut tarttua kiinni poikaystävänsä paidan rinnuksista kiinni ja ravistaa oikein kunnolla. Ehkä silloin Andrew’n aivoihin palaisi järki. Nainen laski katseensa lattiaan, kun mies muistutti siitä, että he olivat jo ties montako kertaa puhuneet avioliitosta. He olivat myös yhdessä päättäneet, ettei sellaiselle ollut tarvetta heidän suhteessaan. Andrew ei vain näyttänyt pystyvän tajuamaan sitä, että tilanteet muuttuivat. Sitä paitsi, jos avioliitto oli vain pala paperia, mikä siinä oli silloin niin ylivoimaisen hirveätä, ettei sellaista voinut hommata?
”Mutta nyt on ihan toisenlainen tilanne!” Vivian parkaisi ja nosti katseensa takaisin mieheen. Hän ei mahtanut sille mitään, mutta muutama kyynel taisi kimmeltää naisen silmissä: Klassinen juonenkäänne naisten aivoituksissa. Raivoa seurasi itku ja epätoivo. Brunetti asteli aivan poikaystävänsä eteen seisomaan ja tarttui kiinni miehen paidasta – ravistelun hän jätti suosiolla pois. Vetoava katse kiinnittyi Andrew’n kasvoihin ja Vivian todella keskittyi näyttämään mahdollisimman musertuneelta.
”Eikö me voitaisi keskustella asiasta?” Vivian pyysi mahdollisimman kauniisti. Hänen oli pakko päästä peittoamaan Evelyn. Hän ei voinut suoda siskolleen sitä iloa, että hän saisi siirrettyä isosiskonsa epämieluisaan valoon.
|
|
|
|
Nov 13, 2017 22:40:48 GMT 2
Post by Deleted on Nov 13, 2017 22:40:48 GMT 2
”Tuskin kukaan nyt katsoo sua säälien..” Andrew mumisi pyöritellen silmiään haluamatta edes ymmärtää kuulemaansa. Oliko se muka johonkin tähtiin kirjoitettu, että vanhemman sisaruksen täytyisi mennä naimisiin ennen nuorempaa? Ei ainakaan hänen tietääkseen, joten luonnollisesti sitä ei osattu ymmärtää, miten asia voi olla niin tärkeä toisen ylpeyttä ajatellen. Ja kuka muka ihmettelee sitä, ettei hän ole sattunut tyttöystäväänsä kosimaan? Ei kukaan. Nykypäivänä muutenkin saatetaan seurustella vaikka 20 vuotta eikä mennä naimisiin, eikä se ollut mitenkään ihmeellistä. Eikä Vivianin kiukuttelu saanut häntä muuttamaan mielipidettään avioliitosta, päin vastoin; hän oli vain enemmän sitä mieltä, ettei halunnut vapaaehtoisesti astua siihen rotanloukkuun.
Vivianin parkaistessa meinasi Andrew avata suunsa ja sanoa jotain nahisevaa, mutta painoikin hampaansa tiukasti yhteen, kun huomasi toisen lasittuneet silmät. Hän olisi halunnut huokaista kovaan ääneen, pudistella päätään, potkaista seinää, mutta kökötti paikoillaan kuin tatti. Jo pelkkä ajatus kyyneleistä tuntui olevan sillä hetkellä hermoja raastavampi asia kuin ohimoa vasten painettu aseen piippu. Eikä hän mielellään lähtenyt ylitäyttämään Vivianin kyynelkanavia. Niinpä hän tyytyi vain seuraamaan toisen liikkeitä ja eleitä. Kohdatessaan Vivianin ruskeat nappisilmät lähietäisyydeltä, ei Andrew voinut olla sivuuttamatta ajatusta perääntymisestä, joka oli noussut mieleen sinä samaisena hetkenä, kun toinen yritti näyttää mahdollisimman haavoittuvaiselta, musertuneelta. Hän olisi sillä hetkellä halunnut kävellä pois koko tilanteesta, koska tiesi enemmän kuin hyvin, ettei Vivian sietäisi kieltävää vastausta. Toinen kuitenkin piti sen verran tanakasti kiinni hänen paidastaan, ettei pakeneminen ollut mahdollista. Pienen hetken ajan hän jopa harkitsi vastaavansa myöntävästi, mutta tappoi ajatuksen melkein heti.
”Ei. Asia on loppuunkäsitelty.” todettiin samalla, kun irrotettiin toisen ote omasta paidasta, katsekontaktia rikkomatta. Tyynenrauhallisesti käännettiin rintamasuunta makuuhuonetta kohden ja lähdettiin suuntaamaan sitä kohden. Keskustelu oli hänen osaltaan ohitse.
|
|
|
|
Nov 25, 2017 23:25:43 GMT 2
Post by Deleted on Nov 25, 2017 23:25:43 GMT 2
Andrew ei tuntunut millään suostuvan katsomaan Evelynin naimisiinmenoa Vivianin näkökulmasta. Helppohan se oli toisen miehenä päästellä moisia sammakoita suustaan ulos! Kukaan ei kyseenalaistanut sitä, että mies ei mennyt naimisiin. Naisen kohdalla oli tilanne täysin toisenlainen, joten Vivi tulisi saamaan vain sääliviä katseita osakseen. Olihan hän jo melkein vanhan piian iässä – kohta jo haudassa. Nainen ei kuitenkaan vastannut poikaystävänsä muminaan mitään. Turhaan hän asiaa alkoi ratakiskosta Andrew’lle vääntää, kun mies tuntui olevan niin varma mielipiteensä oikeellisuudesta. Sehän riitti, että Vivian tiesi olevansa oikeassa ja totta kai hän oli. Naisethan tunnetusti olivat aina oikeassa.
Jos Vivian oli kuvitellut kääntävänsä pelin itselleen edulliseksi kyynelsilmiensä avulla, sai hän pettyä karvaasti. Lähes kirjaimellisesti hän törmäsi sellaiseen muurin, jollaista ei edes Donald Trump saisi rakennettua. Anelevat sanat eivät tuntuneet herättävän Andrew’ssa minkäänlaista reaktiota. Ei edes musertunut katse. Mies vain tuijotti takaisin kuin mikäkin kivipatsas. Siltä se Vivianista tuntui. Kieltämättä hänellä alkoi olla varsin neuvoton olo. Mitä hänen oikein pitäisi tehdä? Päästää helvetti irti? Luovuttaminen ei tietenkään käynyt brunetin mielessä. Ehei… Jos jollekin tielle lähdettiin, se vietiin loppuun asti. Lopulta mies heräsi eroon, muttei sillä tavoin kuin Vivian olisi toivonut. Naisen kädet irrotettiin paidasta, jonka lisäksi Andrew kaatoi saavillisen jääkylmää vettä Vivin niskaan. Loppuunkäsitelty? Eiväthän he olleet edes aloittaneet keskustelemaan asiasta. Vivian ei voinut olla katsomatta pöyristyneenä poikaystäväänsä – tai siis sitä kohtaa, missä Andrew oli vielä hetki sitten seissyt. Kuinka toinen kehtasikaan?
Vivian palasi takaisin tähän hetkeen muutaman sekunnin jälkeen. Andrew oli jo ehtinyt etenemään kohti makuuhuonetta. Nopeasti brunetti pyyhkäisi poskensa kuiviksi. Ehkä itkemisen aika olisi myöhemmin, kun siitä ei mitään hyötyä tuntunut olevan. Joten parempi oli jättää ne yötä varten. Vivian pyörähti ympäri ja lähti seuraamaan poikaystäväänsä, jotta sai napattua toisen käsivarresta kiinni.
”Kuinka sä voit olla noin… Tunteeton?” Vivian esitti kysymyksensä heti, kun oli saanut Andrew’nin kiinni. Hetken aikaa nainen tosin joutui pohtimaan sitä mitä suustaan ulos päästäisi. Tunteeton oli varsin lievä ilmaus sille, mitä hänen päässään oli pyörinyt.
”Välitätkö sä edes musta?” Brunetti puuskahti kohottaen samalla toista kulmaansa. Vivi tiedosti sen varsin hyvin, että hänen mielentilansa tuntuivat heittävän kuperkeikkaa tällä hetkellä, mutta nainen ei mahtanut sille mitään. Evelynin naimisiinmeno oli yksinkertaisesti liian vaikea asia käsittää, joten se sai Vivianin sekoamaan.
|
|
|
|
Dec 13, 2017 21:48:39 GMT 2
Post by Deleted on Dec 13, 2017 21:48:39 GMT 2
”Tunteeton?” Andrew toisti seisahduttuaan aloilleen ja katsoi korviaan uskomatta Viviania, ”Ai nyt mä olen tunteeton, enkä välitä, jos en nyt tällä palavalla sekunnilla ota ja kosi sua?” Ärtyneisyys paistoi kristalliakin kirkkaammin Andrew'n äänensävystä, mikä oli samalla muuttunut siitä melko normaalista pingottuneeksi. Hänen logiikkansa ei riittänyt tähän, suoraan sanottuna, paskaan. Jos Vivian todella niin kovasti halusi mennä naimisiin – naurettavan syyn vuoksi – oli tämän syytä nostaa kytkintä ja etsiä joku toinen sulhokseen. Hän ei siihen pestiin alkaisi.
”Jos rehellisiä ollaan niin en ymmärrä tuota sun pakkomiellettä mennä yhtäkkiä naimisiin sen takia, että Evelyn nyt sattuu tekemään niin ensin. Ja jos se todella on se, mitä haluat, niin meidän on parempi lähteä eri teille.” lauottiin samalla, kun irrotettiin toisen ote käsivarresta ja jatkettiin matkaa makuuhuoneeseen. Se siitä hienotunteisuudesta. Sen verran mitä itseä tiedettiin, niin seuraavana olisi huutokilpailu Vivianin kanssa, mitä hän rehellisesti sanottuna halusi välttää viimeiseen asti. Eikä toisen käytös edesauttanut asiaa lainkaan, pikemminkin pahensi tilannetta hetki hetkeltä enemmän.
Makuuhuoneeseen saavuttuaan Andrew harkitsin tarkkaan seuraavaa siirtoaan; joko hän jäisi neljän seinän sisään tyttöystävänsä kanssa ja ottaisi sen riskin, että kohta lentelisi päitä, versus se, että nappaisi treenilaukkunsa olalleen ja lähtisi veljensä luokse. Toinen vaihtoehto tuntui vähemmän hermoja riipaisevalta, joten luonnollisesti hän valitsi sen. Andrew nappasi vaatekaappinsa alahyllyltä treenilaukkunsa, joka oli jo valmiiksi pakattu ja heitti sen sivummalle lattialle. Sen jälkeen hän kaivoi vaatekaapistaan hupparin, minkä vaihtoi t-paitansa tilalle, heitti paidan kaappiin, löi kaapin oven kiinni ja nappasi laukkunsa mukaansa. Hänellä ei ollut voimia alkaa ylimääräiseen pelleilyyn, varsinkin tänään.
|
|
