The Less You Trust, The Less You Get Hurt

Riley’s ootd

Riley oli viettänyt hyvin epätavanomaista iltaa Josien luona, bondaillen ja luonnollisesti asioista yleisellä tasolla keskustellen. Hailey oli myös viety taas kertaalleen isoäidilleen yöksi, kun tuo tuntui viihtyvän kyseisen haahkan kanssa paremmin kuin kotona. Riley oli saanut kuitenkin oivan syyn poistua, kun Dominic oli soittanut ja pyytänyt pyörähtämän Bloodhoundissa. Kutsusta ei oltu kieltäydytty, etenkin kun kuulosti siltä, että kyse olisi ollut jostain vakavammasta asiasta. Niinpä ex-anoppi oli hyvästely nopeasti ja paikalta oli poistuttu räkälään, joka oli tullut viime kuukausina harvinaisen tutuksi ja jonkinlaisen vakiokapaksi.

Tapansa mukaan koko paikka oli täynnä ihmisiä, enemmän tai vähemmän kyseenalaisia sellaisia. Kukaan ei kuitenkin kiinnittänyt sen suuremmin huomiota naiseen, kun hän rennosti luovi tiensä niiden muiden juopottelijoiden lävitse baarin perälle. Muutamaan tuttuunkin Riley kerkesi sillä matkalla törmätä ja vaihtaa pikaiset tervehdykset, niidenkin tuttujen ollessa pääosin kerholaisia joiden kanssa oltiin myös kaikessa hiljaisuudessa oltu nykyään enemmän tekemisissä. Vapaa-aika ja työ oli onneksi onnistuttu pitämään niin hyvin erossa toisistaan, ettei kovin moni tiennyt, että Riley asusti nykyään Haileyn kanssa saman katon alla Dominicin kanssa, tai että vapaa-aikaa tultii muutenkin vietettyä hälyttävän paljon kerhotalolla. Lopulta naisen katse löysi etsimänsä, Dominicin istuskellessa kyseisen kuppilan pimeimmässä nurkassa.

”Hey babe”, miestä tervehdittiin, ennen kuin istahdettiin Dominicin vierelle. Sille juomatiedustelulle pudistettiin vain kevyesti päätä – tilanne voisi tosin muuttua seuraavan viiden minuutin kuluttua ja mies päivitettiin nopeasti ajan tasalle kuulumisista sekä siitä, kuinka penska oli dumpattu taas kerran miehen äidin hoiteisiin. Vieraan miehen ääni keskeytti sen keskustelun ja samaan aikaan Rileyn katse kääntyi siihen mieheen, jota vieressä istuva Dominic kehotti istumaan. Kyseinen ”herras”mieshenkilö vaikutti kaikin puolin epäilevältä, josta huolimatta Riley otti rennomman asennon tuolillaan ja katsahti Dominicia, olettaen että kaikista asioista – kuten työstään ja taustoistaan – oli turvallista puhua siinä pöydässä. Se että sattui olemaan poliisi ja kerhon puheenjohtajan tytär, aiheutti joillekin enemmän ristiriitaisia tunteita mitä Rileylle.

”You know my name now, so who the fuck are you?”, nainen tiedusteli yhtä epäilevään sävyyn ja yhtälailla nojautui pöydän ylle, nojautuen kyynäriään vasten kun tarkasteli Dominicin ystävää. Lopulta Riley pyöritti laiskatti silmiään ja huokaisi. ”Jesus Christ… Who the fuck is this guy?”, ne sanat osoitettiin lähinnä vieressä istuvalle Dominicille, johon luotiin varsin kysyvä katse. Tavallaan se miehen kosketus niskassaan sai ne sisällään kuohuvat tunteet laantumaan aavistuksen ja lopettamaan sen ikävän tenttaamisen. Toinen kun ei ollut sen halukkaampi kertomaan kuka oli, joten nähtävästi Rileyn oli tehtävä se ensin. ”Riley Creed. Dom’s… detective friend and my father is Victor Goff”, Riley selvensi lopulta rauhalliseen sävyyn ja silmäili samalla pöydän toisella puolella istuvaa miestä. ”Your turn”, kättä heilautettiin kehottavasti miestä kohti. Katse puolestaan hakeutui takaisin Domin puoleen, jonka reidelle laski rennosti toisen kätensä. ”So why you called me here? To make new suspicious friends? Hope not, because I had so much fun with your mother...”, Riley kurottautui kuiskaamaan miehen korvaan hiukan huvittuneesti, mutta kuitenkin sarkastiseen sävyyn. Josien kanssa kenelläkään ei voinut olla hauskaa...

Bloodhound oli luultavasti paras paikka niille hämärille tapaamisille. Tosin Riley ei siihenkään paikkaan täysin luottanut, vaikka kerholaisten vakiokapakka olikin. Jokin siinä hämyisessä luolassa kuitenkin kerta toisensa jälkeen nosti niskakarvat pystyyn. Olisi voinut luulla, että Riley olisi tuntenut olonsa turvalliseksi kaikkien niiden kerholaisten keskellä, mutta viimeaikaisten tapahtumien valossa Riley ei tuntenut oloaan oikein missään turvalliseksi. Ex-miesystävän mysteerimäinen katoaminen ja sen yksityisetsivän lahtaus Dominicin keittiössä eivät liioin herättäneet luottamusta, että kaikki olisi vieläkään hyvin. Tavallaan Rileyn olisi tehnyt mieli vain piiloutua johonkin pimeään luolaan ja toivoa että asiat junnautuisivat hänen edukseen ajan kanssa. Haileyn vuoksi sitä ei kuitenkaan voitu tehdä ja sellainen epämääräinen käytös myös herättäisi vain lisää epäilyksiä. Oli siis vain parasta elää normaalisti ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Dominic oli niitä ainoita ihmisiä, jonka seurassa Riley taisi tuntea olonsa edes jotenkin turvalliseksi. Tai kenen tahansa muun Savagen ja isänsä seurassa. Sen myötä ei kuitenkaan lopetettu aseen kantamista mukana – se taas itsessään toi hiukan turvaa naiselle. Riley ei kuitenkaan tiennyt oliko se hyvä asia, että Dominicin ystävä tiesi hänet nimeltä. Silmiä siristettiin epäilevään sävyyn, kun Tommyksi esittäytynyt mies naputteli ohimoaan tietävästi, josta huolimatta Riley tarttui käteen ja kätteli uutta tuttavuutta jämäkästi. ”Tommy? No last name, no nothing? I feel bit vulnerable right now but… Alrighty then”, Riley hymähti ja nyökkäsi hyväksyvästi. Nähtävästi hänen oli ainoastaan tarve jakaa ne tittelit pöydälle, jos he halusivat sen keskustelun edetä johonkin suuntaan.

Kulmat meinasivat kohota kattoon saakka, kun Dominic mainitsi uudesta ratsiasta. ”Raided? Again?”, naisen mielenkiinto heräsi ja hän uudemman kerran hakeutui takaisin sen pöydän ääreen, kääntäessään katseensa Tommyyn. Niille sotatarinoille ja arpien vertailuille vain tyrskähdettiin kuivasti. Sellaiselle ei varmastikaan oltu tarvetta, mutta Rileyn polttava halu suojella kerhoa ihan omankin perseen pelastamiselle saivat hänet kiinnostumaan Tommyn omaavasta tiedosta entiseltään. Vastaikäänhän kerho oli ratsattu, muun muassa Rileyn johtaman, mutta ei se kai ollut ihme viimeaikaisten tapahtumien lomassa, että se haluttiin tehdä uudelleen. Jonkun muun tahon toimesta. ”Well, babe… What kind of things he knows?” - ”Please, enlighten me”, Riley kehotti ja katseli Tommya nyt uteliaana.

Just Tommy – Riley ei voinut siihen muuta kuin nyökätä. Jos toinen halusi olla kuin Cher, niin ei Rileyllä ollut siihen mitään sanottavaa. Se vain sai heti ensi alkuun naisen katumaan omaa avautumistaan, vaikka se oli nähtävästi ollut vain pakollinen paha siinä tilanteessa. Tommy ei ollut vaikuttanut kovin yhteistyökykyiseltä ennen kuin Riley oli itsekin maininnut olevansa poliisi ja vieläpä Victorin tytär, niin kai se herätti jotain luottamusta. Kukaan sen pöydän ääressä ei varmastikaan ollut ensimmäiseksi kirmaamassa poliisiasemalle kertomaan mitä oli juuri kuullut ja keneltä. Siihen asti Riley oli kuvitellut olevansa ainoa likainen kyttä, mutta nyt tiedostaessaan Tommyn olemassa olosta, se hiukan helpotti naisen kantamaa takkaa. Ainakin siinä sopassa oli joku muukin, joka tiesi mitä kaikkea joutuikaan sen kerhon suojelemisen eteen tekemään. Siitä kai Tommyllekin maksettiin roponen jos toinenkin – Riley teki sen velvollisuuden ja perheen vuoksi.

Riley huokaisi tuskastuneesti ja hieraisi nenänvarttaan, kun Tommy puolestaan kertoili, kuka oli seuraavaksi kerhon kimpussa. Se tästä puuttuikin, että huumeyksikkö halusi vuorostaan osansa kerhosta. ”Yeah, guns. I kinda lead that raid last time”, Riley heitti siihen väliin ei-niin-rentoon sävyyn, samalla kun hieroi vielä hetken miettivästi nenänvartaan. Kädet hakeutuivat hyvin pian sen jälkeen kireähköön puuskaan rinnalle, katseensa tapittaessa puhuvaa Tommya. ”Dead strippers?”, nainen ei voinut olla ihmettelemättä ääneen, sen katseen lipuessa nyt hitaasti vieressä istuvaan Dominiciin. Rileyllä tuli luonnollisesti ensimmäiseksi mieleen kerhon aikuisviihdebisnes, jossa pyöri enemmän tai vähemmän kyseenalaisia tyttöjä strippaamassa, levittämässä haarojaan ja mitä muuta. ”What girls? Your Discreet Whispers girls are suddenly dying? Well that’s just a shame…”, Riley ei niiden sanojen myötä kuulostanut laisinkaan niin harmilliselta, joka kertoi jo naisen arvomaailmasta ja prioriteeteista nykypäivänä hyvin paljon. Jos yksi tai kaksi huoraa kuoli sinne tänne, se ei kuulostanut niin kauhealta. Sitä tapahtui kaiken aikaa.

Vaikutti kuitenkin siltä, ettei kyse ollut siitä tyttösakista ja katse palautettiin Tommyyn. ”Are you one of them?”, Riley ei malttanut olla kysymättä joskin ivallinen hymy huulilla, kun mies valitteli niiden tyttöjen perään ja sitä kuinka moni asiakas tulisi kaipaamaan. Dominicista ei tuntunut kukaan saavan sillä hetkellä mitään hätkähdyttävää reaktiota, mitä Riley ei tosin yllättynyt. Kieltämättä hän olisi kyllä toivonut näkevänsä jonkinlaisen reaktion – sellaisen joka ehkä varmistaisi että kävikö ukko panemassa siitä ilolintuja aktiivisesti. Eihän siinä oltu missään vakaassa parisuhteessa Dominicin kanssa, mikä ei kuitenkaan ollut este eikä mikään edes pienelle mustasukkaisuudelle. Hyvä kun Riley edes itsekään tiesi missä he menivät. He vain asuivat saman katon alla ja viettivät silloin tällöin niitä date nighteja, jotka tuppasivat heidän kohdalla saavan aina sitäkin ikävämmän päätöksen, kuten ruumiiseen keittiön lattialla.

Riley kurtisteli kulmiaan mietteliäästi, kun Dominic kielsi, ettei heillä ollut kerhon kanssa mitään tekemistä sen asian kanssa. ”Are you sure?”, hän varmisteli, sillä ei ollut aivan varma olisiko hänen pitänyt uskoa Dominicia vai ei. ”How many girls?”, hän esitti vastakysymyksen vuorostaan Tommylle.

Tommyn reaktiolle nainen lähinnä pyöritteli silmiään. Hänestä alkoi pikkuhiljaa olla havaittavissa turhautuneisuutta ja pientä ärsytystä. Yksintoiminen oli tuntunut aikaisemmin kauhean työläältä ajatukselta, mutta nyt jos hän joutuisi olemaan enemmän Tommyn kanssa tekemisissä, Riley oli jo valmis laittamaan hirttoköyden valmiiksi. Kuvainnollisesti – tosin sekin tulisi tätä menoa ihan käytäntöönkin saakka. Hän ei ollut viime aikoina muutenkaan kokenut tarpeelliseksi bondailla muiden poliisien tai etsivien kanssa, sillä koki työnsä helpommaksi, kun kukaan ei ollut sotkemassa asioita.

Toinen käsi puuskasta hakeutui hetken kuluttua sivelemään mietteliäästi leukaansa, Rileyn yrittäessä parhaansa mukaan pitää omat pienet tuntemuksensa visusti sen kylmän olemuksen takana. Ei hän epäillyt sitä, että jos Dominic oli käynyt yhtä, jos toista stripparia tai huoraa tuikkaamassa. Loppujen lopuksi se ei ollut edes hänen asiansa mitä mies teki ja kenen kanssa. Sama sänky saatettiin miehen kanssa jakaa mutta… Niin. Pelisäännöt olivat täysin tuntemattomat heille molemmille. ”Same thing”, Riley tokaisi sen suuremmin kiertelemättä – huora, strippari… kaikki samaa kastia hänen mittapuullaan. Nähtävästi Tommynkin, joka ei edes erottanut kyseistä kahta lasia toisistaan.

Miesten annettiin sen myötä keskustella hetki keskenään. Riley puolestaan alkoi nyt janota sitä Dominicin aikaisemmin tarjoamaa juotavaa ja katse kävi hajamielisesti baaritiskin suunnalla. Tommyn vahvistaessa numeron ja Domin puhellessa siihen lisäksi, Riley hieraisi niskaansa kuivasti naurahtaen. ”Jesus Christ Dom…”, hän ei enää tiennyt olisiko hänen pitänyt itkeä vai nauraa. Ruumiita kirjaimellisesti sateli heidän takapihalle ja tällä hetkellä hänen taakkana oli peräti tullut kaksi kappaletta. Ex-poikaystävä ja se helvetin utelias yksityisetsivä olivat kadonneet kartalta, eikä kukaan tiennyt heidän olemassaolostaan mitään joka oli itsessään jo hyvin epäilyttävää. ”Yeah… I kinda need that drink now”, Riley totesi rauhalliseen sävyyn ennen kuin työnsi tuolin taakse ja nousi pöydästä, suunnaten askeleensa läheisen baaritiskin reunalle hakemaan sitä juotavaa.

Rileyn teki nykyään harvinaisen usein mieli hakata päätä seinään – etenkin kerhon miesten suhteen. Minkään ei olisi oikeastaan pitänyt tulla hänelle yllätyksenä, mutta kerta toisensa jälkeen joku niistä tolloista osasi aina yllättää hänet! Riley ei kieltämättä ollut ajatellut New Yorkiin palatessa, että ryhtyisi niinkin aktiivisesti siivoilemaan kerhon jälkiä, mitä nyt teki. Lusikka oli kuitenkin onnistuttu työntää harvinaisen liian syvälle siihen soppaan, ettei sieltä oikein poiskaan päässyt. Toisaalta Riley ei ollut edes varma siitä halusiko edes pois. Kai niistä ongelmista oli tullut jo niin arkipäivää, että ne menivät stressitasollaan samalla mittakaavalla kuin että muistiko hän aamusta sammuttaa kahvinkeittimen. Ja niin ne Dominicin murheet oli ikävästi myös otettu omikseen. Valitettavasti.

Dominicin reaktio sai Rileyn puolestaan huokaisemaan tuskastuneena ja luomaan mieheen yhtä närkästyneen katseen takaisin. ”Yeah, something like that!”, hän kärisi miehelle takaisin ja oli lähellä ettei hän olisi sitä aikuista miestä napauttanut luunapilla otsalle. Se jätettiin kuitenkin tekemättä ja sen sijaan Dominicia tuijotettiin tiukasti takaisin. ”You just… Don’t kill people like that, especially when we don’t want attention to be attracted to us!”, Riley huomautti vaimeammalla äänellä. Varoitus, tai mikä tahansa muu ratkaisu olisi ollut parempi ratkaisu kuin ruumiiden tekeminen. Tavallaan siitä tilanteesta poistuminen hetkellisesti tuntui hyvältä ratkaisulta. Nimittäin baaritiskille päästessä nainen naputteli jo mietteliäästi sitä tiskiä ja pyöritteli päässään vaihtoehtoja, joilla saatettaisiin pelastaa se tilanne. Takapihalle oli ikävästi jo kertynyt ruumis, jos toinenkin ja tätä menoa, jos ne lisääntyisivät, niin ne myös herättäisivät ikävästi huomiota. Oli sitten strippari tai ei.

RIley kerkesi tilaamaan itselleen viskin, ennen kuin tunsi miehen leuan olallaan ja kuuri tuon kuiskauksen. ”Your friend is annoying piece of…”, Riley jupisi miehelle, joka oli juuri painanut leukansa olkaa vasten ja katsahti tuota sivusilmällä. Huulia mutristettiin nyt mietteliäästi ja samaten kulmia, ennen kuin pää käännettiin kunnolla mieheen. Samalla rintamasuunta käännettiin myös tiskillä ympäri Dominicin puoleen. ”I – or we - will figure this out”, hän vakuutteli kuitenkin seuraavaksi ja soi miehelle pienen hymyn, johonka ei tällä hetkellä oltu sekoitettu mitään närkästyneisyyttä. Katse lähinnä kyllä huokui huolestuneisuutta ja pelkoa tulevasta, mutta tilanne oli mikä oli. Kädet vietiin sen myötä Dominicin kasvojen molemmin puolin ja miehen päätä nostettiin sen verran, jotta Riley sai kohdistettua katseensa tuon silmiin. ”Just, don’t kill those hoes anymore. Or fuck those girls. I don’t want to explain that to anyone, if that girl ends up dead. How about that?”, ehdotettiin ja saman tien kun Riley oli ne sanat suustaan päästänyt, se tuntui kaikin puolin väärältä ja sellaiselta mitä ei uskonut koskaan sanovansa. Oma moraalikompassi oli selvästikin todella hukassa.

Sillä hetkellä Riley olisi toivonut valinneensa minkä tahansa muun ammatin kuin poliisin työn. Aikanaan se oli tuntunut kaikista parhaimmalta vaihtoehdolta, kun naiselta löytyi intoa ja tarmoa taistella rikollisuutta vastaan. Isän rikollistausta oli aikanaan ollut myös varsin hyvä draivi, sillä Riley ei ollut halunnut päätyä hänen tavoin lain väärälle puolelle. Kai se New Yorkista muutto toisaalle oli ollut myös äidin tarkoitus pelastaa ainokaisensa ja mahdollistaa perheelleen turvallinen elämä jossain muualla – kaukana Victorista ja kerhon toiminnasta. Levonakin oli aikanaan ollut niin iso osa sitä Old Lady toimintaa, että hän oli päässyt hyvin läheltä todistamaan kaikkea sitä mitä kerho teki ja kuinka paljon se myös vei mukanaan. Siitä tarpeekseen saatua oli pakattu kamat ja tytär autoon ja muutettu toiseen osavaltioon. Silloin se oli tuntunut Rileystä jopa musertavalta, koska taakse oli kirjaimellisesti jäänyt koko elämä. Vuosia taaksepäin sitä ei kuitenkaan osannut odottaa, millaiseen soppaan sitä itsensä onnistuisikin vanhemmiten sekoittaa.

Riley olisi itsekin halunnut tietää, kuka ei ollut siivonnut omia jälkiään. Kuka oli ollut niin idiootti, että oli jättänyt ne ruumiit muiden löydettäväksi? Siitä hän tiesi jo ettei kyse ollut Dominicista tai kenestäkään Savagen perheen jälkeläisestä, sillä he tuntuivat kohtalaisen hyvin hävittävän ihmisiä tästä maailmasta. Siitä todisteena sattui mukavasti olemaan entinen psykopaatti miesystävänsä ja se yksityisetsivä parka, joita ei ollut näkynyt sen koommin. Jeffreyn kohtalo toisaalta kiinnosti Rileytä jonkin verran, mutta hän rohkeni sen verran epäillä, että kyseinen mies löytyisi nykyään joltain hylätyltä tontilta, six feet under. Dominicin tiedusteluille nainen pyöräytti laiskasti silmiään ja katsahti tuota kulmiensa alta. “What’s wrong with him? He’s that Walsh guy, right? He’s annoying - too smart and arrogant if you ask be. It’s going to blow back on him someday”, piti olla tynnyrissä kasvanut, jos ei poliisipiireissä tiennyt kuka Tommy Walsh oli. Lähes maanisella pakkomielisyydellä juttuja ratkova etsivä oli Rileyllekin tuttu. Se meni samaan kategoriaan Dixonin etsivän kanssa, joka heistä poikkeuksellisesti ei kuulunut samalle puolelle. Ei luultavasti edes maksua vastaan. Dominicin lapsellinen varmuus sai naisen puolestaan hymyilemään vinosti, kaikesta siitä sisällä kytevästä ärsyyntymisestä huolimatta. “Like you… You’re playing fire mister”, hän tokaisi seuraavaksi, joskin kuitenkin lempeään sävyyn. Dominicilla oli ikävä tapa ajatella että asiat järjestyisivät, oli tilanne kuinka ikävä tahansa. Siksi varmaan Riley hoiti myös sen ajattelun ja stressaamisen asioista heidän molempien puolesta.

Miehen kasvoja kehystävät kädet laskettiin seuraavaksi Dominicin harteille, samalla kun Riley tapitti tuota katseellaan. “Who was it then? Benji? Johnny? Seamus? It was Seamus who messed up this?”, Rileyn tiedusteli puolestaan silmiään siristellen. Savagen pojista Johnny taisi olla ainoa, joka osasi aikuisena miehenä siivota jälkensä. Benjaminista ja Seamuskesta ei oltu niin varmoja. Ne kaksi kun löivät päänsä yhteen, lopputulos oli aina sitäkin epävarmempi. Ja sieltä tuli se mustasukkaisuus tiedustelu. Riley ei ollut edes varma oliko mustasukkainen. Hänellä oli enemmänkin mielessä halu suojella Domia, vaikka se ei luultavasti ollut tarpeen. Dominic oli aikuinen mies, joka osasi tarvittaessa suojella itseään. Niinpä Riley mutristi huuliaan mietteliään oloisesti. Kai se oli jotain mustasukkaisuuden tynkää, josta sekin ehdotus oli juontanut – järjen lisäksi. Rileyllä ei ollut halua alkaa selittelemään ja keksimään syitä, miksi miehen nesteitä löytyisi kuolleesta stripparista, jos sellainen tilanne tulisi eteen.

“No. Maybe. I donno. Does it matter?”, Riley takerteli ja naurahti aavistuksen vaikeasti sen lomasta. Ei sellaista asiaa voitu aivan suoraan myöntää, kun omista ja miehen tunteista ei oltu varmoja. Kai se heidänkin suhde lähinnä perustui johonkin sairaalloiseen kiintymykseen, joka juonsi juurensa nuoruudesta saakka. Ei osattu olla yhdessä, mutta ei myöskään erikseen. Mieheen luotiin seuraavaksi kuitenkin vetoava katse ja kallistettiin päätä, samalla kun kädet liu’utettiin Dominicin hartioilta miehen rintakehälle. “I’m just trying to make sure, no one goes to jail because of some dead hoochies – alright?”, hän sanoi hymyillen ja taputti kevyesti miehen poskea, kurottautuessaan samaisella kädellä ottamaan tiskille lasketun viskilasin käteensä.

Dominicin vakuutellessa Walsin olevan ihan ok, Riley ei voinut olla kurtistamatta kulmiaan epäilevästi. ”Are you sure?”, hän varmisteli epäilevään sävyyn, joka selvästikin kuulsi äänestään. Pöydässä istuvaa Tommya vilkaistiin myös arvioivaan sävyyn, ennen kuin se katse palautui takaisin Dominicin kasvoihin. Miehen vakuutteluille lopulta myös kohautettiin olkapäitä hyväksyttävästi. ”Well, if you say so. I trust you, even though I don’t know if I should”, Riley virkkoi ja huulillaan koreili sen hetken ajan pieni kiusoitteleva virneen poikanen. Dominiciin ja hänen arviointikykyynsä oli jostain syystä aina luotettu lähes sokeasti. Olihan se siivonnut yhden jos toisenkin Rileyn jäljen, joka vahvisti sitä luottamusta heidän välillä. Riley luotti kuitenkin siihen, ettei Dominic tulisi tarkoituksellisesti työntämään häntä bussinalle, oli tilanne mikä tahansa. ”Bad habit”, hän ei voinut olla lisäämättä samaan sävyyn, katseensa harhaillessa vielä hetken miehen kasvoissa, ennen kuin se kääntyi takaisin tutkiskelemaan pöydässä istuvaa Tommya.

Tommyyn Riley ei osannut luottaa – ei vaikka hän oli fellow cop, joka oli jostain kumman syystä päätynyt samalle puolelle ja he tavallaan istuivat kerhon toimesta samassa veneessä. Mikä lie oli miehen syy, se ei loppujen lopuksi Rileytä edes niin paljoa kiinnostanut. Dominicin asenne oli tullut Rileylle jo harvinaisen tutuksi ja miehen seuraavat sanat saivat hänet pudistelemaan päätä tarpeettoman huvittuneena. Rileystä se miehen kuolematonta ja voittamatonta leikkiminen ei olisi pitänyt olla hauskaa, mutta jokin siinä kuitenkin nosti hymyn huulille. ”… And I’m the one who has to put out those fires. Man, you’re killing me…”, Riley voihkaisi huvittuneena hiljaa ja painoi otsansa niiden sanojen myötä hetkeksi miehen rintakehää vasten. Siitä kuitenkin suoristauduttiin nopeasti, kun lähdettiin arvailemaan kuka oli unohtanut siivota jälkensä. Siinä Dominic oli ehkä oikeassa, että Benjamin oli viisaampi, mutta Shay… Jopa Riley tiesi että se perheen velipoika oli joskus aivan mahdoton. ”Honestly? Donno. We just have to figure it out then… If it’s Shay, I mean”

Miehen näyttäessä liian tyytyväiseltä niihin puheisiinsa. Riley puri kevyesti alahuultaan ennen kuin pudisteli päätään vaivalloisesti naurahtaen. ”Oh really? Well you can’t decide that”, hän huomautti napakasti, hymyillen kuitenkin vinosti kun mies kosketti ohimoaan. Sen astuessa kauemmaksi, kädet vietiin rintakehälle rennosti ristiin, varoen kuitenkin sitä toisessa kädessä olevaa viskilasia. ”Yeah you’re quite a package. I’m soooo lucky”, Riley hymähti tarkoitetusti liioittelevaan sävyyn ja pyöritteli päätään. ”I seriously hope so”, hän vielä lisäsi, jonka jälkeen viskilasi löysi uudemman kerran huulilleen ja siitä juomasta naukattiin pieni huikka. ”C’mon, let’s go back handsome. You friend looks like he could kill someone because of boredom”, Riley kehotti vinosti hymyillen ja kurottautui taputtamaan Dominicin rintakehää, askeleidensa viedessä hänet seuraavaksi takaisin en pöydän ääreen, missä Tommy istuskeli.

Tuolille istuttiin nyt rennommin, kuin aikaisemmin ja kädessä olevan viskilasin pohjaa pyöriteltiin varovaisesti pöydänpintaa vasten, katseen hakeutuessa pöydän toisella puolella istuvaan Tommyyn. ”So… Seems like Dom’s just have to find out who forgot to clean up after themselves and until then... We just have to wait and see. And hope that we don’t need Max. There's not much we can do before that”, Riley puheli rauhalliseen sävyyn ja katsahti viereen istunutta Dominicia. Oli aika selvää ettei sitä ennen kukaan voinut tehdä mitään muuta kuin seurata tilannetta ja toivoa parasta. “I have my suspicions, but hopefully he proves them wrong”, Dominicin puheista huolimatta Riley epäili Benjaminia tai Seamusta, mutta toivoi kuitenkin syvästi että mies osoittaisi epäilyksensä vääriksi. Jos se olisi joku sen hetken prospecteista, tilanne olisi Rileyn mielessä ehkä helpommin hallittavissa. Siis ehkä.

Aikansa sitä lasia pyöriteltyä, Riley kumautti ne viskinsä loput kurkusta alas ja laski tyhjän lasin pöydälle. ”So, are we done? Because if we are, I would like to leave this hell hole”, Riley katsahti miehiä nyt vuorotellen odottavasti, kuin varmistaakseen olisiko kummallakaan vielä jotain tähdellistä sanottavaa.