And if I go out tonight, dress up my fears

Tribeca ja aviomies kuntosaleineen kuulosti Brettin korvaan ihan hyvältä asetelmalta. Se olisi taatusti ollut vielä parempi, jos mies ei olisi ehdointahdoin halunnut tulla piestyksi yleisön edessä. Siinä olisi varmasti ollut ainekset ihan viehättävään perheidylliin. Hymyileviä kasvoja, yhteistä laatuaikaa ja vanhemmat lauantai-iltaisin ulkona kahdestaan syömässä. Normaalia ja tavallista arkea, josta aika monen perheen elämä täyttyi. Oli melko surkuhupaisaa, että Brett haaveili tylsästä arjesta, kun niin moni olisi ollut valmis vaihtamaan oman elämänsä miehen kanssa koska tahansa, mutta niinhän se aina meni; ei kukaan osannut arvostaa oikein sitä, mitä oli saanut, vaan ruoho oli vihreämpää aidan toisella puolella.

"It costed a fortune", Brett vahvisti hymähtäen, sillä niinhän se oli mennyt. Rahaa pelkästään siihen hääjuhlaan oli laitettu enemmän kuin olisi ollut suotavaa. Lauran sanojen mukaan budjetti oli vain levinnyt käsiin. Eikä Brett voinut siitä kai syyttää ketään muuta kuin itseään. Hänhän se oli pessyt kätensä koko touhusta ja todennut morsiamelleen, että järjestäkööt juuri sellaiset juhlat kuin halusi. Pöytäliinojen valinta ja juhlatilan koristelu eivät erityisesti kuuluneet Brettin vahvuuksiin. "And those pics... Well, they weren't even perfect. At least not on my part", mies virnisti vähän häijysti, mutta pyöritteli sitten päätään huvittuneena. Totta puhuen Laura oli näyttänyt kauniilta joka kuvassa, Brett sen sijaan oli onnistunut esiintymään vain totaalisen kärsivän näköisenä. Asiaan saattoi tietysti vaikuttaa se, että laumallinen jääkiekkoilijoita oli raahannut hänet edellisenä iltana ulos. Orastava krapula ei ainakaan auttanut selviytymään niinkin muodollisten kuvien kuin hääkuvien ottamisesta kunnialla.

Victorialla oli pointti. Se oli pakko myöntää. Tappeleminen oli loppujen lopuksi oikeastaan maailman luonnollisin asia. Sitä oli tehty jo vuosituhansia, joten ehkä sen ei olisi pitänyt aiheuttaa niin paljon järkytystä ja paheksuntaa. "That's - of course - one way to look at it", mies vain totesi pehmeästi ja käytti katseensa kehässä. Victoria vaikutti fiksulta, mutta ei Brett olisi silti ehkä naista ensimmäisenä juristiksi mielessään julistanut. Siksi hän kohottikin hieman yllättyneenä kulmiaan, mutta ei ehtinyt jatkamaan aiheesta, kun nainen esitti vastakysymyksen. "I play hockey", mies vastasi kiertelemättä. Brett kuulosti enemmänkin siltä kuin olisi puhunut säästä, kuten aina kun oma ura tuli puheeksi. Jotkut pelasivat jääkiekkoa, jotkut istuivat toimistossa yhdeksästä viiteen - mitä ihmeellistä siinä nyt muka oli? "Canadian", hän kuitenkin vielä jatkoi hymynhäive suupielessään väreillen. Ikään kuin syntyperä olisi selittänyt uravalinnan. Ehkä se tavallaan selittikin.

"How did you end up as a lawyer? Do you like your job?"

Brett naurahti vaimeasti, kun blondi nimitti menestykseksi pelkästään sitä, että naimisiin saakka oli sentään päästy. "Well, yeah", hän hymähti. "I like being married. With right person it's a lot easier than dating", Brett huomautti hyväntuulisesti ja käytti katseensa nopeasti Victorian sylissä istuvassa pikkutytössä, ennen kuin vilkaisi naista silmiin. Elämä oli mukavaa, kun saattoi tukeutua toiseen ihmiseen tiukan paikan tullen. Koskaan ei tarvinnut palata tyhjään kotiin, vaan vastassa oli yleensä aina koko perhe - Laura ja lapset. Brett oli jo niin tottunut siihen, että oli vaikea kuvitella asioiden olevan toisin.

Naisen kysymykselle kohautettiin vain olkia ja mutristeltiin huulia vähän tietämättömästi. Itsensä arvioiminen ja vertaaminen muihin oli äärimmäisen vaikeaa. Jos vähätteli, oli liian vaatimaton, jos sanoi olevansa paras, oli mahtailija - kultaisen keskitien löytäminen oli melkein mahdotonta. Toiseen kysymykseen oli paljon, paljon helpompi vastata. "They both are. Mom and dad, I mean", mies totesi. Hän muisti edelleen miten tavattoman ylpeitä ne molemmat olivat olleet, kun tie NHL:n oli auennut. Ne olivat hehkuttaneet sitä tietysti ihan jokaisella sukulaiselle ja tuttavalle, mikä oli ollut Brettistä vain käsittämättömän noloa. "My dad was also a goalie - before he went to law school - so it was kind of a big deal to him, when I got drafted for the Caps."

"Oh, yeah. You'll probably need to study a bit of everything, depending on the case", Brett nyökytteli. Ei kai oikeussaliin voinut mennä ilman, että tiesi mistä puhui. Se olisi ollut luultavasti vähän sama, kun joukkue olisi iskenyt jäälle pelaajan, jolla ei ollut hajuakaan miten luisteltiin. "Was it some sort of childhood dream job, or what?" Miehen oli pakko kysyä, sillä hän uskalsi epäillä suuresti, että kukaan oli koskaan päätynyt asianajajaksi vain vahingossa. Victorian tyttäreenkin tuli kiinnitetty huomiota ihan vain, jotta tyttö ei tuijottelisi kehän tapahtumia. "What will you become, when you're grown up and all?" Sanat osoitettiin luonnollisestikin sille pikkuihmiselle, sillä he alkoivat Victorian kanssa olla ehkä jo vähän turhan vanhoja vaihtamaan alaa.

"I don't get that", Brett hymähti silmiään pienesti siristäen ja virnisti perään vähän ilkikurisesti. "I guess, I was probably just lucky", mies huomautti perään. Ei ollut loppujen lopuksi kovinkaan helppoa löytää sitä ihmistä, jonka kanssa oli valmis viettämään koko elämänsä hautaan saakka, mutta niin Brett ajatteli vaimostaan. He olivat hyvä tiimi ja rakastivat toisiaan syvästi, sillä pääsi jo aika pitkälle. Nykytilanteeseen oltiin äärimmäisen tyytyväisiä, ei sillä että sinkkuelämässäkään nyt varsinaisesti jotain vikaa olisi ollut. Molemmissa oli totta kai hyvät ja huonot puolensa.

Isä oli opettanut alkeet ja loput kaikesta tietotaidosta oli tullut valmentajilta vuosien varrella. Nyt työskenneltiin sellaisten ihmisten kanssa, ettei voinut kuin olla kiitollinen siitä, miten paljon ne antoivat. Brett koki ennen kaikkea saavansa tukea ihan missä tahansa tilanteissa. Mitch Korn ei koskaan tullut sanomaan, että tee näin ja tee noin, vaan aina lähdettiin siitä, että me voisimme tehdä tämän näin ja noin. Siinä oli vissi ero. "Kinda, yeah", Brett hymähti siihen, että maalivahdin pelipaikka kulki perheessä. "However, I would hope that Brandon doesn't follow after me", miehen oli pakko lisätä. Hän kallisti hieman päätään ja loi merkitsevän katseen Victoriaan. Lapset pääsisivät huomattavasti helpommalla, kun opiskelisivat itselleen kunnon ammatin ja eläisivät vain ihan tavanomaista, mukavaa elämää.

Brett hymähti huvittuneena Victorian kertoessa isänsä kannattaneen Penguinsia. "Oh, yeah. They're good and a tough team to win, but that's why it's always great to play against 'em", Penguinsin kaltaisia kovia joukkueita kohtaan pelaaminen oli aina huomattavasti mielenkiintoisempaa. Voittokin tuntui moninkerroin makoisammalta, kun sen eteen oli pitänyt nähdä töitä. Totta kai Penguinsin poikiin suhtauduttiin kuin arkkivihollisiin, mutta kaukalon ulkopuolella se ei estänyt esimerkiksi Brettin ja Charlien ystävyyttä. Miksi olisikaan? He olivat tunteneet toisensa jo vuosia ennen NHL. "Actually, one of my best friends is playing in the Penguins. We've known for years. Even before either of us got into NHL", Brett hieraisi niskaansa vähän huvittuneena. Miettiessään miten pitkään he olivat Charlien kanssa tunteneet, ei Brett voinut olla tuntematta itseään vanhaksi. He olivat olleet vain pahaisia poikia, kun he olivat tutustuneet ja nyt kumpikin heistä oli naimisissa tahoillaan. Charliella oli pieni Felix poika ja Brettillä Brandon sekä Elle.

Brett nyökytteli päätään pienesti ymmärryksen merkiksi, kun Victoria puhui työstään. Asianajaja pääsi varmasti näkemään paljon sellaista, mistä tavallinen kadun tallaaja ei tiennyt hölkäsen pöläystäkään. "So, you like challenges?" Brett kohotti toista kulmaansa hieman. "Do you have to do a lot of work with yourself, if you defend the client who's guilty? Or is it just part of the job?" Kai sitä oli tavallaan pakko ihailla miten jotkut asianajajat kykenivät puolustamaan asiakkaitaan, jotka olivat syyllistyneet toisinaan karmiviin tekoihin. Siihen ei pystynyt ihan jokainen - kuten Brett. Siitä miten Victoria oli aina vain tiennyt haluavansa olla juristi, oli pääteltävissä myös se, että nainen oli ilmeisen määrätietoinen. Gracekin selvästi oli, sillä tyttö ilmoitti heti ettei seuraisi äitinsä jalan jäljissä, vaan ryhtyisi balettitanssijaksi. Brett hymyili tytölle lempeästi. "That sounds good."