The secret of change is to focus all of your energy..

Vasta vieraan kääntyessä Lucy rekisteröi, että tämä oli varsin tuttavallisesti riisunut puvuntakkinsa herra Adamsin työtuolin selkänojalle ja oleili huoneessa kotoutuneen oloisena siinä vaaleassa kauluspaidassaan. Ehkä se oli oikeasti lähinnä riita Vincentin kanssa, joka häntä hiersi, mutta syystä tai toisesta Lucy huomasi katsovansa sitä riisuttua vaatekappaletta tyytymättömänä ennen kuin siirsi katseensa vieraan kasvoihin. Ehkä katse oli hetken aikaa jopa hivenen tuomitseva, mutta se kaikki peitettiin aika hyvin siinä vaiheessa, kun tiedusteltiin siitä mahdollisesta tapaamisesta. Miehen kasvoilla vilahtava hämennys tai mikä lienee ehdittiin hädintuskin rekisteröidä ennen kuin tämä jo kielsi olevansa täällä tapaamassa herra Adamsia ja päinvastoin ilmoitti tulleensa korvaamaan tämän. Lucyn kulmakarvat rypistyivät auttamatta aavistuksen uuden informaation edessä ja kun mies lähti kävelemään häntä kohti, nainen oikaisi häkeltyneenä ryhtiään. Tilanne oli odottamaton: miten hän ei muka tiennyt mitään tästä herra Adamsin sijaisen saapumisesta? ”I’m sure I’d…” vaaleaverikkö aloitti, mutta kesken lauseen hänen mieleensä palautui se yksi meili, jonka hän oli edellisviikon lopulla nopeasti selannut ja sivuuttanut epäoleellisena. Päättänyt palata siihen vielä ennen kotiinlähtöä tai viimeistään viikonloppuna, kun tärkeämmät asiat oli hoidettu. Hän oli unohtanut koko asian ja samaa mukaa tämän oivalluksen kanssa hänen lauseensa hiipui kuulumattomiin ja kasvoille lehahti nolostunut puna.

Niiden ajatusten ja epäonnistuneen vastaväitteen aikana tummatukka oli päässyt hänen eteensä ja ojentanut kätensä häntä kohti. Lucyn ei auttanut muu kuin tarttua käteen ja elää oman nöyryyttävän epäammattimaisuutensa kanssa. Etäisesti mielissään Lucy pani merkille, että miehen kädenpuristus oli jämäkkä ja tämä katsoi esittäytyessään silmiin. Ei sillä, että Lucy olisi itsepintaisen punastumisensa läpi välttämättä halunnut tuntea toisen ruskeiden silmien katseen kasvoillaan. ”Yes, that’s right. I’m Lucy. Graham”, hän sai sanottua hieman omituisesti töksähdellen. Kun Brewer peruutti takaisin herra Adamsin – tai no, ilmeisesti omansa – työpöydän luokse, Lucy onnistui jotenkuten keräämään itsensä. ”I’m sorry mr. Brewer, this is all my bad. I should have been here when you arrived”, Lucy pahoitteli ja täydensi lausetta mielessään: 'or at least known you were coming in the first place'. Sen suurempaa vahinkoa ei ilmeisesti ollut päässyt tapahtumaan, sillä Lucy sai pian kuulla Maryn päästäneen herra Brewerin – Jonahin – sisään. Mary työskenteli lakitoimiston aulassa ja hoiti talon juoksevia asioita, ohjasi vieraat oikeaan suuntaan ja piti muutenkin ohjat käsissään. Siinä hetkessä Lucy oli varsin kiitollinen työtoverinsa vaivannäöstä, mutta saattoi myös kuvitella miten tökerönä Mary nyt piti häntä. Olisihan hänen pitänyt olla itse paikalla ottamassa uusi pomonsa vastaan, luoja.

Huoneeseen laskeutui lyhyt hiljaisuus, jonka Jonah joutui katkaisemaan kysymyksellään. Lucy oli taas antanut ajatustensa karata hiukan liian pitkäksi aikaa, mutta Jonahin kysymyksen myötä naisen katse siirtyi työpöydällä lepäävään kannettavaan. Tietenkin mies tarvitsisi tunnukset tietokoneeseensa, jotta edes yksi heistä pääsisi käyttäytymään kuten ammattilainen ja aloittamaan työt! ”Oh, yeah, sure. I’ll take care of that. I just, I need to call Connor, he’s the tech guy, works one floor down”, nainen sokelsi ja oma ulosanti hävetti häntä entisestään. Hämmentävän alun jälkeen takaisin tilanteen tasalle pääseminen oli näköjään aivan harvinaisen vaikeaa. ”Will you give me a moment? I’ll be right back and fill you in on everything”, hän lupasi, väläytti uudelle pomolleen säälittävän hymyn ja karkasi huoneesta oman työpöytänsä taakse. Siellä Lucy napautti ensimmäisenä oman tietokoneensa päälle ja kaivoi salamannopeasti esiin sen meilin, jonka oli edellisviikolla jättänyt lukematta ajatuksella. Siinä toden totta kerrottiin Jonah Brewerin siirrosta Brooklynin toimistolta heille; siitä miten mies aloittaisi maanantaina ja ottaisi Terrencen jutut hoitaakseen. Lucy tunsi epämiellyttävän muljahduksen mahanpohjassaan muistaessaan, että oli siirtänyt pomonsa jutut muille. Hänen oli toki ensihätään ollut pakkokin tehdä niin, mutta jos hän olisi lukenut saamansa viestin ajoissa, olisi hän myös ehtinyt ottaa niistä sopivan määrän takaisin, kuten selvästi oli tarkoitus.

Soitettuaan tietokonepuolen Connorille ja kerättyään itseään hetken, Lucy pakottautui takaisin pomonsa huoneeseen. Pakkohan hänen olisi mennä selvittämään tilanne, mieluummin ennemmin tai myöhemmin. Tällä kertaa Lucy löysi Jonahin istumasta työpöytänsä takaa, eikä hän jäänyt itsekään häilymään huoneen ovelle vaan asteli asiaankuuluvasti peremmälle. ”I’ve talked with Connor and everything should be coming together. He will deliver all the information about your accounts in just a second”, Lucy aloitti ja onnistui pitämään huulillaan varsin asiallisen hymyn. Nämähän olivat ne hyvät uutiset. Seuraavan asian sanominen sen sijaan sai hänet hipelöimään hieman hermostuneena hameensa helmaa. ”More concerning issue, however, is that as I wasn’t fully abreast about your arrival, I don’t have any cases for you”, hän joutui sitten myöntämään. Tämä ei todellakaan ollut hänen hienoin hetkensä työelämässä. ”I’ll start taking care of that right away, so things should be settled by afternoon, but at this moment… There’s not much I can tell you”, nainen jatkoi ja loi pöydän takana istuvaan mieheen pahoittelevan katseen. God, how embarrassing. ”Can I get you something, anything at all? Another cup of coffee? Today’s paper? Connor should be here any moment now, but if there’s something I can do before that, just let me know. Did Mary already show you around?” Lucy yritti parhaansa mukaan pitää kiinni muodollisuuksista, mutta ehkä se oli tilanne itsessään tai yksinkertaisesti se, että Brewer oli paljon hänen edellistä pomoaan nuorempi: jokin sai hänet tuntemaan itsensä naurettavan epämuodolliseksi.

Koska totuus oli, ettei Lucy ollut koskaan edes käynyt TGL:n muissa toimistoissa saati työskennellyt sellaisessa, ei hän ollut koskaan tullut ajatelleeksi, toimivatko heidän it-tunnuksensa kaikissa pisteissä. Järkeenkäyvältä olisi tuntunut, että yrityksen sisäverkon tunnukset toimivat vain määritellyssä toimipisteessä, mutta ei hän voinut olla varma. ”I better check that because to be honest I’m not quite sure”, blondi joutui myöntämään. Luojalle kiitos Connorista, joka osaisi varmasti vastata kaikkiin tällaisiin kysymyksiin ja hoitaisi asian mielellään. Luojalle kiitos myös siitä, että sen asian varjolla hän sai kaikota hetkeksi paikalta, koska selvästi se keskustelu ei ollut menossa hänen osaltaan mihinkään järkevään suuntaan, ei ennen kuin hän selvittäisi tilanteen itselleen. Brewer vaikutti ottavan ihan rennosti asian suhteen, mutta toisaalta Lucy ei voinut olla varma, vaikka mies olisi pyöritellyt hänelle silmiään heti kun hän oli kääntänyt tuolle selkänsä.

Seuraava yritys menikin jo vähän paremmin; ainakin siltä Lucysta tuntui. Hän onnistui muodostamaan jokseenkin järkeviä lauseita ja tuomaan itseään ilmi kuin olisi tosiaan ollut töissä siellä, eikä vain sattumalta paukahtanut sisään siihen työhuoneeseen ja teeskennellyt olevansa henkilökuntaa. Nolostumistaan hän ei onnistunut täysin peittämään, mutta kumma kyllä toista ei tuntunut haittaavaan hänen mokailunsa. Joko Jonah Brewer otti työnteon todella rennosti, oli äärimmäisen hienotunteinen tai sitten ensimmäisten päivien uudessa toimistossa kuuluikin olla silkkaa sekoilua. Lucy ei ollut varma, mikä oli hänelle henkilökohtaisesti mieluisin vaihtoehto. Joka tapauksessa hän onnistui naurahtamaan kohteliaasti. Ei Jonah, Mr. Brewer – miksi tuota nyt pitäisi sanoa –, varmasti ollutkaan odottanut että työhuoneessa odottaisi ensimmäisenä päivänä massiivinen pino tutustumista vailla olevia oikeusjuttuja, mutta oli silti säälittävää, että Lucy oli näin huonosti varautunut miehen saapumiseen. ”Mr. Adams did have a quite massive case load before his leave and some of it has already been taken care of by his – and your – colleagues. But I’m sure we’ll be able to get some back”, Lucy lupasi ja nyt huulille nousi jo rentoutuneempi hymyntapainen. Hän ei voisi enää muuttaa antamaansa ensivaikutelmaa, mutta ehkä sen häivyttäminen onnistuisi pidemmän päälle. Tämä oli joka tapauksessa vasta ensimmäinen päivä, Brewer ehtisi vielä nähdä että hän osasi kyllä myös hoitaa hommansa.

Lucyn työtehtäviin ei varsinaisesti kuulunut kiikuttaa esimiehelleen kahvia ja sanomalehtiä, mutta lakisihteerin työtehtävät olivat hyvin vaihtelevia ja toisinaan hänellä oli ihan hyvin ollut aikaa tehdä sellaista. Terrence oli pitänyt siitä, kun oli saanut eteensä höyryävän kahvikupin ilman, että joutui sitä itse hakemaan. Ilmeisesti Brewer ei ollut tässä suhteessa samasta puusta veistetty; mies yritti tehdä asiansa selväksi mahdollisimman hienovaraisesti ja rennosti, mikä jopa hieman huvitti naista. ”I see”, hän vastasi tyynesti. Ei hän mitenkään erityisesti ollut toivonutkaan, että mies tarttuisi tarjoukseen ja tekisi siitä jonkinlaisen jokapäiväisen rutiinin. Hänellä nimittäin todellakin oli muutakin puuhaa päivissään kuin toimia kahvinkiikuttajana. Siihen esittelykierrokseen mies sitten kuitenkin tarttui ja vaikka Lucy ei ollutkaan ajatellut vetää sellaista juuri sillä sekunnilla – hänen olisi tosiaan kannattanut aloittaa miehen oikeusjuttujen takaisinhankkiminen –, ei hän antanut yllättyneisyytensä näkyä, kun toinen nousi seisomaan. ”Those are undeniably the most important ones, but let’s see what else we have here”, blondi tokaisi ja veti kasvoilleen kirkkaimman lentoemo-hymynsä.

”This is my first time doing this, I mean, welcoming someone into the house. So forgive me my shortcomings on this field, I assure you I’m quite qualified otherwise”, Lucy selitti, kun he lähtivät kulkemaan poispäin Brewerin toimistolta. Vaati hieman mielikuvitusta päättää, mikä kaikki toimistossa olisi esittelemisen arvoista, mutta nopeasti Lucy onneksi pääsi kierroksen makuun. Tehtävää auttoivat myös ne vähän väliä vastaantulevat kollegat, joiden kanssa heidän oli jäätävä juttelemaan: Lucy sai siinä hyviä taukoja, joiden aikana miettiä mikä kaikki voisi olla oleellista. Kun he erinäisten huoneiden esittelyn jälkeen kulkivat aulan läpi, Lucy osoitti oikealle puolelleen jääviä hissejä. ”Tech support works one floor down, billing two. If you want you can visit them yourself or you can run those kinds of things through me. Mr. Adams mostly let me handle that and I’ll happily do it for you too”, hän kertoi ja selitettyään jotain varsin yhdentekevää heidän toimistorakennuksensa suunnittelusta ja arkkitehtuurisista erityispiirteistä ohjasi miehen kohti seuraavaa käytävää. Tuon kysymys hänen urastaan TGL:ssä tuntui varsin harmittomalta small-talkilta, johon Lucy rennosti vastasi ohjatessaan miehen sisään arkistohuoneen ovesta. ”Little over a year now”, hän kertoi. ”Started in summer 2016 and then I just got stuck here. In a good way of course”, viimeinen lause lisättiin viattomasti virnistäen. Joku olisi voinut olla sitä mieltä, että maisteritutkinnon suorittaminen olisi myös hyvä asia, mutta New Yorkiin jääminen oli ollut sillä hetkellä paras ratkaisu ihan jo hänen ja Vincentinkin kannalta. Brown odottaisi häntä kyllä. ”So this is the archive and on the back you can find a printer/scanner if you’d sometimes need one and the ones in the hallway are not working. The files are sorted alphabetically, but I’ll mostly be getting anything you’d need from here”, Lucy selitti esitellessään miehelle sitä melko hyvän kokoista arkistotilaa. Hän ei kertonut, että se oli myös todennäköisin paikka yllättää työkaverinsa hame korvissa ja housut nilkoissa, koska sellaista oli sattunut vain kerran hänen talossaoloaikanaan. Pakollisen tilaesittelyn jälkeen hän otti luontevasti takapakkia edelliseen keskusteluun: ”How about you? Worked in the Brooklyn office for long?” Brewer vaikutti sen verran nuorelta, että vuosikymmenistä tuskin oli kyse, mutta kaiketi tuo oli häntä pidempään firmassa ollut.

He poistuivat arkistosta, kun kaikki siellä oli saanut arvoisensa huomion. ”I think those were the most important parts of the office. It’s probably pretty same as you had in Brooklyn?” Ainakaan heidän toimistonsa ei mitenkään massiivisesti eronnut siitä, jossa hänen äitinsä oli osakkaana. Kai kaikki lakifirmat olivat pohjimmiltaan rakentuneet aika samoin. Varsin taidokkaasti Lucyn onnistui seuraavaksi ohjata miehen huomio yhteen toimiston erityisen kiinnostavista sohvaryhmistä. Koska huonekalut tuota varmasti kiehtoisivat loputtomiin. ”If you have some preferences on how you’d like me to organize your days, just let me know. At this point I mostly come in before 8 o’clock, but seven is also workable if you’d like that more. My days flow as yours do”, nainen kertoili ja katsahti vieressään kävelevää miestä. Hänen ilmeensä kertoi, että toivomuksille oltaisiin avoimia. Myöhäisempi ajankohta ei varsinaisesti edes käynyt Lucyn mielessä, vaikka sekin olisi toki järjestettävissä.

Hetken aikaa Lucy oli hyvin itsetietoinen siitä, että oli mennyt kutsumaan TGL:lle työskentelyä jumissa olemiseksi. Se ei tainnut olla termi, jota kannatti käyttää uuden esimiehen kuullen. Oliko Brewerin hänen suuntaansa luoma katse ollut jotenkin tuomitseva? Hän muistutti itseään siitä, että vahtisi jatkossa tarkemmin sanomisiaan. Arkistomateriaaleista puhumiseen siirtyminen tarjosi toivotun ulospääsyn tilanteesta, joka olisi muuten voinut muuttua hänen osaltaan kiusaantuneeksi hyvin nopeasti. Lucy katsahti esimiestään hieman yllättyneenä huoneen kelmeässä valossa, kun mies lupasi antaa hänen hoitaa arkistopuolen. ”Great”, nainen vastasi automaattisesti. Hän ei ollut edes ajatellut sanojensa olevan tarjous vaan enemmänkin toteamus, mutta onneksi Brewer ei alkanut väittämään vastaan: olisi erittäin harmillista, jos mies tekisi hänet vielä täysin tarpeettomaksi kieltäytymällä kaikesta siitä avusta, jota legal secretary saattoi asianajajalle tarjota. Ehkä miehellä ei ollut ollut omaa avustajaa Brooklynissä? Toisaalta tämä oli nyt astumassa aika isoihin saappaisiin, joten kenties mies hetken päästä toivottaisi tervetulleeksi kaiken avun, jonka voisi Lucylta saada. Näin Lucy ainakin itse toivoi, sillä tarpeettomaksi ja sitä myöten työttömäksi jääminen ei todellakaan houkutellut häntä.

Jumittamisen mainitsemisen aiemmin tuottamaa huonoa omaatuntoa helpotti hieman se, että Jonah otti nyt urastaan puhuessaan käsitteen omakseen. ”Well, it’s a good place to get stuck to”, Lucy tokaisi hymyillen itsevarmemmin miehen kommentille. Kolme vuotta oli vielä lyhyt aika, olihan firma itsessään jo yli 40-vuotias ja enemmistö henkilökunnasta oli ollut talossa huomattavasti heitä kahta pidempään. Ehkä Brewer oli tullut jäädäkseen, itsestään Lucy ei ollut vielä aivan varma. Hän ei kysynyt, oliko Manhattanille siirtyminen ollut miehen oma toive, mutta oletti, että Adamsin tuuraaminen oli tuolle hyvä urasuunta, eikai tarjouksen hyväksymisessä muuten olisi ollut mitään järkeä. Toki miehen sanoissa oli totuussa: Manhattanin toimipiste oli firman lippulaiva, luultavasti suurempi ja tärkeämmässä asemassa kuin Brooklynin sivutoimisto. ”I didn’t even think of that. Nine will work just fine”, Lucy lupasi, kun Jonah kertoi mielipiteensä työaikoihin liittyen. Vaikka mies sanoi, että hän voisi tulla milloin halusi, piti Lucy itse tärkeänä sitä, että olisi paikalla silloin kun pomonsakin. Joskus aikaisemmin, joskus myöhemmin riippuen siitä, oliko käsittelyssä paljon juttuja, jotka vaativat isojen tekstimäärien läpikäymistä. Lucy ainakin oletti, että sellaisiin asioihin myös Brewer haluaisi apua, koska harvoilla juristeilla oli aikaa käydä itse läpi kaikki juttuihin tarvittavat dokumentit. Sitä varten oli lakiavustajia ja -sihteerejä, mitä virkaa heillä muuten olisi ollut.

He olivat saapuneet takaisin Adamsin – Brewerin – työhuoneen luo ja mies seisoi nyt ovensuussa, Lucy hieman lähempänä omaa pöytäänsä. Naisen sormenpäät hipoivat työpöydän reunaa, mutta hän ei vielä kiirehtinyt sen taakse istumaan, mikä oli hyväkin, koska Brewer kysyi vielä toimiston lounaskäytänteistä. Ennen kuin Lucy ehti oikeasti vastata kysymykseen, mies kuitenkin kaivoi puhelimensa esiin ja luettuaan vastaanottamansa viestin ilmoitti, että aiemmin luvatut käyttöoikeudet olivat nyt kunnossa. ”Excellent!” Lucy hengähti tyytyväisenä. Jonah purjehti tämän jälkeen sisään toimistoonsa, istuutui toimistotuoliinsa ja avasi läppärinsä kannen, ilmeisesti tarkastaakseen olivatko käyttäjätunnukset nyt tosiaan toiminnassa. Koska kysymys lounaspaikoista oli jäänyt vielä käsittelemättä, Lucy päätti pöytänsä taakse vetäytymisen sijaan seurata miestä tämän huoneeseen. Hän seuraili hetken sivusta miehen naputtelua ja kysyi sitten: ”Are they working as they should?” Ei ollut mitään syytä epäillä, etteivätkö olisi toimineet: luultavasti Connor pystyi suurimmalta osin vain liittämään aiemmin käytössä olleet tunnukset ja sähköpostin firman sisäiseen verkkoon.

”About the lunches”, Lucy aloitti, kun tietokoneasia oli pääosiltaan käsitelty. ”It really depends on how you like to spend your lunchtime. For business lunches near the office there are the Sparks Steak House and Aretsky’s Patroon, both suitable and well liked. For more casual lunches with co-workers, friends or family I’d recommend Pret A Manger, Udon West or Allora. They’re on a reasonable walking distance”, Lucy luetteli tottuneesti elehtien rennosti käsillään puhuessaan. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän pääsi esittelemään alueen lounasvaihtoehtoja jollekulle. 747 3rd Avenue ei ollut lounastarjonnaltaan paras sijainti toimistolle, mutta kyllä lähiympäristön valikoimalla toimeen tuli. Nainen punnitsi pienen tauon verran, miten voisi jatkaa. Jos hän oli ymmärtänyt kysymyksen oikein, Brewer oli kiinnotunut lounaspaikkojen lisäksi myös siitä, miten toimiston henkilökunta yleensä ruokailunsa hoiti. Se ei ollut aivan yksinkertainen kysymys vastattavaksi, sillä käytänteet vaihtelivat niin paljon henkilöstä riippuen ja firmahan eli aamun tunneista tarpeen vaatiessa pitkälle yöhön asti. ”Most of the attorneys eat out when they have the time. Sometimes they go with colleagues, but it’s a big firm and I don’t think that people really go as large groups as everyone has their own schedules. Mr Adams mostly went with other partners when he didn’t have meetings at lunch time. Other times I went with him, if we had something important to go through”, hän muotoili lopulta hieman epävarmana siitä, oliko Brewer kiinnostunut lounaskäytänteistä myös muiden kuin asianajajien kohdalla. Olikohan Brooklynissa ollut tapana nauttia yhteisistä lounashetkistä? Lucya hymyilytti ajatus kaikista TGL:n työntekijöistä lounastamassa yhdessä, erityisesti senior partnereista rivityöntekijöiden kanssa. ”Other staff – legal secretaries, paralegals and so on – usually eat here, but the places I mentioned also work for us. There are many delivery services too. I usually don’t bring food from home but that works for others.” Vastaus tuntui kokonaisuudessaan naurettavan pitkältä, mutta toisaalta Brewerin kysymyksenasettelusta oli ollut mahdotonta päätellä, millaista vastausta tuo tarkalleen odotti.

Tässä vaiheessa Lucy alkoi viimein harkita palaamista pomonsa huoneesta takaisin oman työpisteensä luo. ”If you don’t need me here right now, I’ll go and get started with getting you something to work on. But if you have any other questions, don’t hesitate to ask, that’s what I’m here for, to help you with anything at all”, hän totesi hymyillen hieman kysyvästi, ikään kuin odottaen, olisiko miehellä hänelle mitään polttavia kysymyksiä, jotka eivät voisi odottaa siihen, että heillä oikeasti olisi jotain oikeusjuttuja työstettävänään. Luultavasti mies toki itsekin nyt haluaisi päästä käymään käsiksi sähköpostiinsa ja muihin normaaleihin asioihin, jolloin Lucyn läsnäolo olisi lähinnä häiriötekijä. Nainen oli jo lähdössä huoneesta, mutta pysähtyi sitten kuitenkin vielä aloilleen. ”I can of course arrange you something for lunch today if you’d like me to? If there’s someone you know or would like to get to know in the very beginning, I can ask from their assistants if they’re free”, hän tarjoutui sitten tietämättä tarkalleen, menikö taas jollekin sellaiselle alueelle, johon Brewer ei halunnut hänen tunkeutuvan. Toisaalta lounastapaamisten järjestäminen oli ihan normaalia toimintaa assistenteille ja Lucy halusi vain saada miehen tuntemaan olonsa tervetulleeksi.