Friends in the dark is all that we are

Perjantaiyönä oli taas tapahtunut jotakin, mitä Olivia ei ollut osannut odottaa. Ensin hän oli vain ajatellut jättää vastaamatta niihin viesteihin ja soittoihin, mutta ei lopulta ollut osannut pitää näppejään erossa puhelimestaan. Itse asiassa hän ei ikinä osannut – ei varsinkaan silloin, kun Colby yritti tavoitella häntä. Tiesihän sen nyt sanomattakin, että mitä tahansa Colby tuntui ehdottavan, oli Olivia aina täysillä mukana kaikessa. Jotenkin hänen päänsä vain meni pyörälle sen miehen seurassa, ja hän löysi itsensä aina ja poikkeuksetta samoista lakanoista toisen kanssa. Oli aivan käsittämättömän vaikeaa pysytellä miehestä erossa, kun he kumpikin aina tilaisuuden tullen hakeutuivat toistensa seuraan. Kun kävi niin, että he olivat samassa kaupungissa, otti jompikumpi ennemmin tai myöhemmin yhteyttä. Olivia ei löytänyt siitä kuviosta mitään valitettavaa. Siinä ei oltu sitouduttu yhtään mihinkään, ja koko homma toimi muutenkin aivan loistavasti. Juuri sillä hetkellä hän ei kaivannutkaan muuta.

”Shut up”, Olivia mutisi hiljaa, kun Colby puhkesi toivottamaan huomenia. Suukonkin se painoi otsalle ja kehtasi vielä sen jälkeen sotkea hänen hiuspehkonsa. Olivia kykeni vain huokaisemaan hieman turhautuneesti. Luuli se mies mitä tahansa, hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta nousta vielä ylös sängystä. ”Yeah yeah, it was great. Now shut your mouth”, hän mutisi, kun Colby alkoi siinä puhumaan viime yöstä ja vislasikin perään. Miehen lopulta liikahtaessa pois peiton alta, Olivia avasi silmänsä. ”Noo! Don't go”, hän yritti pidätellä Colbyn lähtöä tarttumalla sitä käsivarresta, mutta turhaahan se oli. Olivia jäi suorastaan epätoivoisena makaamaan sänkyyn miehen kadotessa näkyvistä. Luoja vieköön, hän vihasi aamuja.

Ei siinä mennyt kuin pieni hetki, kun Colby palasi takaisin. Hän ei voinut ymmärtää, miten sillä pyöri heti ensimmäisenä aamusta aamupalat ja kahvi mielessä. Olivia nyökytteli kuitenkin päätään sen merkiksi, että suostui miehen ehdottamaan järjestelyyn. Niin se meni melkein aina. Hän etsi jotakin, mitä he voisivat syödä, ja Colby huolehti siitä, että he molemmat saivat kofeiinia elimistöönsä. Nyökyttelystään huolimatta Olivia ei saanut itseään liikkelle saatikka ylös sieltä sängystä. Hän seurasi katseellaan miehen toimia sivusta yrittäessään samalla henkisesti valmistella itsensä tulevaa päivää varten. ”You are a heartless beast”, nainen tuhahti Colbyn virnuilulle. Siinä vaiheessa, kun hän tunsi miehen viskasevan häntä paidallaan, nousi Olivia sängylle istumaan lähes kärsivä ilme kasvoillaan. Oli tämä nyt helvetti. Hän ei vaivautunut kuin nappaamaan t-paitansa jostakin lattiatasolta, ennen kuin asteli vain t-paita ja alushousut yllään keittiön suuntaan. ”Okay, what do you want to eat?” Olivia tiedusteli keittiöön saapuessaan ja suuntasi askeleensa suoraan jääkaapin luokse. Hän ei kyllä alkaisi kokkaamaan yhtään mitään. Nainen oli niin huono kokki, ettei kukaan söisi hänen kokkaustensa jälkeen enää ikinä mitään.

Olivia avasi jääkaapin oven välittömästi päästessään sen luokse. Hän vilkuili kaapin sisältöä, jota hädin tuskin oli, vaikka hän muisti kyllä käyneensä vasta kaupassa. Jotenkin hän vain aina yllättyi yhä uudestaan ja uudestaan siitä, että hänen jääkaappinsa huusi tyhjyyttään lähes aina. Ja sitten sieltä tuli se I'd sell my soul for some eggs and bacon. Miksi hän ei yhtään yllättynyt? Olivia vilkaisi olkansa ylitse Colbyn suuntaan alahuultaan purren. ”Umm... I don't know if I have any bacon in my fridge”, nainen tokaisi. Hän ei edes itse syönyt pekonia, joten oli aivan turhaa ostaa sitä jääkaappiin lojumaan. Olivia oli muutenkin vähän nirso syömään yhtään mitään. Oli vain ne tietyt ruoat, joita hän söi, ja uusien ruokien kokeilu sai naisen aina nyrpistelemään nenäänsä.

Hän keskeytti hetkeksi jääkaappinsa tutkimisen ja käänsi katseensa kunnolla Colbyyn. Miehen naurahdus sai naisen kulmat kurtistumaan aavistuksen verran. ”So what? We can stop this thing between us if you want. There are always other men who would like to sleep with me”, Olivia huomautti nenäkkäästi. Kasvoilla koreili suorastaan haastava ilme katseen pysytellessä miehessä. Kyllä nainen tiesi miehen vitsailevan, mutta täytyihän hänen muistuttaa, ettei Colby ollut ainoa, joka halusi samojen vällyjen väliin hänen kanssaan. Sellaisia miehiä riitti jopa aivan liikaa, mutta Olivia oli jo tottunut elämään kaikkien niiden härskien ehdottelujen kanssa, joita sai päivittäin osakseen. ”I know you are joking and I do remember that. But I still think that you should be careful with your words, Callihan”, hän tokaisi varoittavasti. Hän oli aivan liian väsynyt kuunnellakseen sellaista vitsailua, vaikkakin hän oli jo tottunut siihen. Toisinaan hänestä tuntui, ettei Colby ajatellut, mitä sanoi, ja joskus ajattelu olisi ehkä kannattanut, jos otti huomioon, kuinka äkkipikainen Olivia osasi toisinaan olla.

”Real stars? You kidding, right?” Olivia naurahti kiusoitellen. Nainen oli henkeen ja vereen Pittsburgh Penguinsien kannattaja – suorastaan oikea fanityttö. ”But I can come to Dallas if that's what you really want”, hän lupaili heti perään. Huomio kääntyi taas jääkaapin sisältöön, mutta oli suorastaan mahdotonta keskittyä yhtään mihinkään, kun hän tunsi Colbyn sivelevän hänen alaselkäänsä. Miehen kosketus sai kylmät väreet kulkemaan naisen koko kroppaa pitkin. Sillä oli aina lähes sama vaikutus häneen. ”There are eggs. But you can also eat salad, make yourself some bread or... eat cereal”, Olivia selosti samalla, kun nosti jääkaapista kananmunapaketin, salaattikulhon, maitopurkin ja leipätarvikkeita keittiötasolle. Hän kurottautui myös nappaamaan kaapistosta muropaketin ja leipäpussin, jotka laski jääkaapista otettujen ruokien viereen. ”And those are pretty much your only options. I don't have anything else to eat”, Olivia jatkoi ja oli juuri kääntymäisillään Colbyn puoleen, mutta pysähtyi niille sijoilleen, kun tunsi suudelmat niskassaan. Naisen huulille kaartui suorastaan ilkikurinen virne miehen sanojen seurauksena, ja hän käännähti paikoillaan niin, että kykeni nojaamaan selällään keittiötasoon. Hän ojensi miehelle nopeasti maitopurkin, ennen kuin antoi katseensa tutkailla toista. ”I'd love to know those other things. Can you show me?” Olivia suorastaan kehräsi miellyttävän pehmeällä äänellä. Nainen puraisi viettelevästi alahuultaan ja kiusallaan keikisteli Colbyn edessä kuin olisi kerjäämällä kerjännyt huomiota.

Se viettelevä käytös loppui kuitenkin kuin seinään, kun mies iski kahvikupin hänen käsiinsä. Colbyn utelulle kohautettiin aluksi vain olkia. ”Just heading for the practise, I guess. But laying in bed sounds good, too. Or maybe I'll go shopping. Oh, yes, that's what I'm going to do”, Olivia selitti hieman pohtiva ilme kasvoillaan. Treeneistä oli turha edes unelmoida, sillä hänen polvellaan ei kyllä paljoa tanssittu, ja oikeasti nainen oli vain tuhottoman pitkällä sairauslomalla vasemman polvensa takia. Hän vain oli niin jääräpäinen, että valmentajien, fysioterapeuttinsa ja lääkärien kielloista huolimatta vain jatkoi tanssimista aina siihen asti, kunnes suorastaan parkui kivusta. ”Are you sure you really have to go? Why can't you just stay a little longer?” Colbylta kysyttiin ja väännettiin samalla kasvoille niin mahdottoman surullinen ilme kuin hän ikinä osasi. Olivia olisi niin mielellään nauttinut miehen seurasta pidempäänkin.

”I'm not grumpy”, pitihän se tietenkin väittää vastaan, kun Colby luuli omiaan. Väsynyt hän kylläkin oli, koska ei siinä nyt oltu nukuttu koko yönä mitenkään riittävissä määrin – ei ainakaan naisen mittapuulla riittävästi. Ja Olivia todellakin rakasti nukkua. Hän olisi voinut nukkua vaikka kellon ympäri ilman mitään ongelmaa, ja aina ne herätykset ottivat yhtä pahasti päähän, vaikka olisi ollut kuinka ihana päivä tiedossa. ”You sure about that? I can live without you, but I'm not sure if you can live without me. I'm just so gorgeous, stunning and beautiful that you need me in your life”, hän virnuili omahyväisesti. Hän oli jo aikoja sitten oppinut, että siihen Colbyn omahyväisyyteen kannatti vastata samalla mitalla takaisin. Colbyn puheeseen eksyi kuitenkin seuraavaksi sovittelevampi sävy, ja Olivia kykeni vain miettimään, oliko hän todella kuulostanut niin kärttyiseltä, että sellaiselle sovittelevalle linjalle todella oli tarvetta. Hän tyytyi vain kohauttelemaan olkiaan ja pyöräytti vieläpä silmiään Colbyn sanoille. Suunsa hän piti visusti kiinni, jotta ei vahingossakaan sanonut siihen väliin jotakin, mitä ei pitänyt.

”Yeah, I know. I'm your biggest fangirl if you haven't noticed that yet”, hän sanoi hymy huulillaan. Coten veljeksistä ja Raduloveista sun muista joukkueeseen kuuluvista hän ei välittänyt, mutta Colby merkitsi Olivialle luonnollisestikin sen heidän tilanteensa tähden edes jotakin. Ei nainen muuten olisi sitä jo puoli vuotta kelpuuttanut samaan sänkyyn hänen kanssaan. ”Sounds like a plan. When can I come to Dallas?” hän kysyi miestä vilkaisten. Nyt siinä pelattiin vain ja ainoastaan Colbyn aikataulujen varassa, jotta suunnitelma olisi voitu toteuttaa, sillä Olivia olisi vonut lähteä Dallasiin vaikka heti. ”Should I take my skates with me? We could skate together. It would be so romantic, you know”, nainen vitsaili. Hän ei ollut kuin veljensä tai pikkusiskonsa Karlie, joilla tuntui olevan luistimet jalassa koko ajan. Hän oli kuin isosiskonsa Abby: ei ikinä astunut luistimet jalassa jäälle vaikka joku olisikin yrittänyt pakottaa.

”Stop whining. You can't always get what you want”, Olivia huomautti Colbyn valittaessa niistä naisen pöytään nostamista "terveysmuroista". Siinä oli taas yksi Olivian keinoista yrittää elää muka hieman terveellisemmin. Hyvä yrityshän se oli, mutta yritykseksi se myös jäi. Olivia oli nimittäin huomannut aina ripottelevansa murojensa sekaan hiukan sokeria, kun söi niitä. Ilman sokeria ne eivät maistuneet kerta kaikkiaan miltään. ”Nope. Just going to eat these... adult cereal”, hän hymähti vastaukseksi kumpaankin kysymykseen. Nainen hörppäsi hieman kahviaan, ennen kuin kurottautui nappaamaan itselleen kulhon astikaapista. Kulhoon hän kaatoi hieman muroja ja sekaan sitäkin enemmän maitoa, jotta se annos olisi näyttänyt edes hieman suuremmalta, mitä se todellisuudessa oli.

”What? I love shopping”, Olivia puolustautui. Niin hän nyt väitti, mutta kotiin tullessa saattaisi jälleen olla toinen ääni kellossa. ”I'm so sad right now”, hän jatkoi yhä surullisen naamansa näyttämistä. Ei se Colbyn lähtö nyt oikeasti mikään maailmanloppu ollut, olihan Olivia pärjännyt ilman miestä jo ties kuinka kauan. Eivätkä he koskaan olleet harrastaneet mitään pitkiä vierailuja toistensa luona, joten Olivia oli enemmän kuin tottunut niihin pikaisiin tapaamisiin. ”I'll try to remember to watch those games. I hope that Dallas Stars loses every single one of them”, surullinen ilme katosi kuin tuhka tuuleen ja tilalle ilmestyi ilkikurinen virne. ”Just kidding”, hän sanoi, ennen kuin liikahti lähemmäs miestä ja painoi hellän suudelman ensin Colbyn poskea vasten ja sitten miehen huulille. Ei siinä nyt tosissaan vakavalla naamalla voinut toivotella tulevin peleihin epäonnea.

”Oh, thank you. I'm flattered”, Olivia kiitteli naurahtaen. ”Maybe I sould keep you, too”, hän pohti muka oikein vakavissaan. Se nyt ei tietenkään tullut kysymykseenkään. Hän kyllä viihtyi Colbyn seurassa paremmin kuin hyvin ja mielellään kelpuutti sen viereensä nukkumaan vaikka kuinka moneksi yöksi putkeen, mutta Olivia ei hakenut miehestä mitään vakavaa. Toisinaan nainen ehkä saattoi vaikuttaa siltä, kun selvästi käyttäytyi miehen seurassa kuin teini-ikäinen, joka oli rakastunut johonkuhun aivan totaalisesti. Ei se kuitenkaan niin ollut, ja Olivia oli tyytyväinen siihen tilanteeseen juuri nyt. Ei hänellä ollut mitään vahvoja tunteita Colbya kohtaan, ja Olivialle oli kerta kaikkiaan aivan sama, vaikka mies olisi pyöritellyt hänen lisäkeen sataa eri naista. Jos he olisivat sopineet jostakin vakavammasta, se olisi ollut asia erikseen.

Nainen kuunteli Colbya miehen kelaillessa aikatauluja. Hänen kasvoilleen kohosi hieman pohtiva ilme, kun mies ehdotti Dallasin reissulle tarkempaa ajankohtaa. Lähinnä nainen vain mietti, oliko hän sopinut mitään muuta menoa joulukuun alkuun. Luultavasti ei, koska hän ei ainakaan muistanut mitään. ”Sounds good to me. I'll book myself a flight”, Olivia myöntyi. Samalla reissulla hän voisi vierailla pikkusiskonsa Karlien luona, mikäli sisko sattui olemaan kotosalla. Tai jos se edes suostuisi avaamaan hänelle oven. ”Can you get me the tickets?” hän kysyi Colbyn ehdottaessa, että hän voisi tulla katsomaan pelin tai pari. Totta kai hän suostuisi sellaiseen. ”You can always try”, virnuilu vain jatkui, ”but it would be a catastrophe. I'm a bad skater, you know. Don't know how's that even possible.” Se pari kertaa, kun hän oli erehdyksissään yrittänyt luistella, sai luvan riittää. Luistelu oli kerta kaikkiaan raivostuttavaa. Eihän hän edes pysynyt pystyssä luistimet jalassa, joten oli turha yrittää opetella. Hänellä ei riittänyt kärsivällisyys sellaiseen.

Arvatenkin miehen piti vielä vikistä hieman lisää. Milloin asiat olisivatkaan olleet toisin? ”Are you serious? I didn't know that”, Olivia tokaisi sarkastisesti. Mies kitisi aina jostakin, jos jokin asia ei miellyttänyt. Nykyään Olivia osasi jo valmistautua naputtamaan takaisin, jos osasi aavistella Colbyn ryhtyvän pikkulapsen tavoin valittamaan jostakin. Kun mies sitten meni kuin menikin mainitsemaan hänen aamupalansa koosta, Olivian kasvoille vääristyi niin varoittava ilme, ettei varmasti jäänyt epäselväksi, että miehen kannatti tukkia turpansa tai vähintäänkin miettiä, mitä sanoi seuraavaksi. ”Mind your own business”, nainen sihahti takaisin, vaikka tiedostikin, ettei Colby sitä millään tavalla pahasti tarkoittanutkaan. Olivia vain oli ruokailuidensa kanssa aina hieman herkillä. Tai itse asiassa oli ollut aina siitä asti, kun oli selvinnyt syömishäiriöstään. Hän ei ikinä kestänyt kuulla keneltäkään kommentointia hänen syömisistään. Nytkään hän ei kyennyt kuin vain katselemaan oman annoksensa kokoa alahuultaan purren. Oliko se todella niin pieni? Mitä jos hän oli taas ottamassa takapakkia terveytensä kanssa? Olivia tietenkin panikoitui mielessään, vaikka ei sitä ulospäin näyttänytkään.

”What have I done now?” Olivia kysyi viattomasti ja Luojan kiitos sai muuta ajateltavaa kuin muroannoksensa. Hetken kuluttua hän olikin jo täysin Colbyn huulten kimpussa ja kietoi kätensä miehen niskan taakse. Olivia hymisi hiljaa ja tyytyväisesti suudelman lomasta tuntiessaan miehen kädet selällään. Colbyn lopulta tarttuessa häntä pakaroista nainen virnisti jälleen. ”Really?” nainen kiusoitteli vetäytyessään hetkeksi suudelmasta. Ja kun hän näki sen jumalattoman houkuttelevan hymyn, se oli menoa sitten. Sen hymyn nähdessään hän olisi voinut hyvitellä vaikka mitä tahansa. ”Fuck... I want you so badly right now”, Olivia huokaisi, ennen kuin painoi jälleen suudelman miehen huulille. Tällä kertaa suudelma oli vain huomattavasti kiihkeämpi kuin aikaisemmat.