Wasn't lookin' for love 'til I found you

Se oli uskomaton tunne, kuinka joku ihminen saattoi saada kerta toisensa jälkeen perhoset lentelemään vatsassa ja huulensa kihelmöimään jokaisen vaihdetun suudelman jälkeen. Kaiken lisäksi kaikki se vaivattomuus Noahin seurassa oli vain yksinkertaisesti jotain niin upeaa, että Applen oli sitä vaikea edes käsittää. Ikäväkin tuntui kasvavan aivan uusiin lukemiin, mutta se helpotti heti silmissä, kun he näkivät. Ainakin Applesta tuntui siltä, kun oven takaa paljastui Noahin lempeät, iloiset kasvot. Se heidän vaihtama suudelmakin sai hymyn entistä leveämpänä nousemaan tytön kasvoille, jonka jälkeen oltiinkin jo päästetty Noah peremmälle. Hän nyökkäili kevyesti, kun poika kertoi matkansa menneen hyvin ja ongelmitta, mikä oli tietenkin ainoastaan hyvä uutinen. Noah tarttui siihen esittelykierrokseen, mutta selvästikin hän osasi jo aavistaa tytön taja-ajatukset sen ruuan laiton suhteen, jolloin virnistettiin kovinkin viattoman oloisesti. ”I don’t know what you are talking about…”, virkottiin äärimmäisen huvittuneesti ja naurahdettiin hennosti pojan dramaattiselle reaktiolle, jonka myötä hakeuduttiin taas lähemmäs Noahia. ”Don’t worry, I won’t. It can be our secret”, luvattiin lempeästi ja tartuttiin poikaa kädestä, blondin lähtiessä johdattelemaan Noahia ylimpään kerrokseen, mistä oli hyvä aloittaa se esittelykierros.

Vaikka Apple ei ollut saanut aivan tavanomaista kasvatusta, niin hän piti sitä kaikin puolin kuitenkin onnellisena. Hänellä oli kaksi tasapainoista vanhempaa, jotka olivat huolehtineet ja rakastaneet häntä ehdoitta. Äitinsä saattoivat olla varsinaisia persoonia, mutta se oli vain värittänyt mukavasti Applen arkea – siinä missä Elizabeth oli pitänyt jöötä niin puolisolleen kuin tyttärelleen, tuonut leivän pöytään ja muuten toiminut ”perheen päänä”, Hazel oli se höpsömpi ja rakastavampi tapaus, jo halusi olla läsnä ja tukemassa kaikissa tyttärensä elämän kohokohdissa. Kierros päätettiin omaan makuuhuoneeseen, joka sopivasti sijaitsi ensimmäisessä kerroksessa. Apple ei oikeastaan kerjennyt tehdä muuta kuin napsauttaa valot päälle ja kääntyä ympäri Noahin puoleen, kun poika oli jo napannut hänet olalleen. Hennon kikatuksen saattelemana hänet laskettiin seuraavaksi sängylle ja ylleen nousseelle Noahille hymyiltiin lempeästi. Pojan painama suudelma sai silmänsä sulkeutumaan ja vastaamaan epäröimättä, samalla kun kätensä hakeutuivat Noahin niskan taakse. ”I missed you, like a lot too”, Apple henkäisi vetäytyessään suudelmasta ja hymyili vinosti, liu’uttaen kätensä Noahin niskan takaa pojan kasvojen molemmin puolin. ”Lucky for you, not yet. Seems like all coaches have disappeared from this city…”, kertoiltiin hymyillen, silittäessään peukaloillaan Noahin poskien pehmeää ihoa. Tavallaan Apple oli iloinen siitä, että valmentajaa ei ollut vielä löytynyt, sillä se antoi hänelle enemmän aikaa olla Noahin kanssa – kun toisaalta tyttö kaipasi jo palavasti jäälle kunnon harjoituksiin. Se ristiriitainen tunne oli inhottava.

”But despite of that, I’m pretty good, especially now that you’re here. God, I missed you so bad…”, hän huokaisi naureskellen ja kurottautui vuorostaan painamaan huulensa Noahin omille. Hellät suudelmat veivät taas täysin mukanaan, kunnes Apple virnisti hennosti pojan huulia vasten. ”Oh yeah, how are you? How was the games?”, vuorostaan tiedusteltiin, kun huulet irrotettiin Noahin omista ja pää nojattiin takaisin patjaa vasten. Poikaa silmäiltiin nyt leveästi hymyillen, samalla kun siliteltiin edelleen Noahin poskia. ”I could stay here forever”, myhäiltiin tyytyväiseen sävyyn. Huulilleen kaareutui leveä virne, kun Apple työnsi Noahin yltään, selälleen sängylle ja kävi vuorostaan hajareisin istumaan pojan syliin, laskien kätensä nojaamaan Noahin pään molemmin puolin. ”… But we can continue this later, we have all night. Are you hungry?”, hän kysyi vuorostaan ja kohotti kulmia kysyvään sävyyn, laskeutuen vielä varastamaan yhden suudelman pojan huulilta. Niihin vaihdettujen suudelmien huumaan oli aivan liian helppo jäädä kiinni, mutta Apple osasi kuitenkin olla lopulta se, joka vastahakoisesti irrotti huulensa Noahin omilta. ”C’mon, if you're such a good cook as you say you are, I need proofs”, Noahille hymyiltiin hiukan haastavasti, samalla kun suoristauduttiin ja tartuttiin Noahin käsistä kiinni, vetäen pojan istuma asentoon. Noahin sylistä ei vielä tehty kuitenkaan elettäkään noustakseen, vaan sen sijaan Apple katseli poikaa ja kallisti herttaisesti päätään. ”I can help you tho’, seriously. I’m not so bad cook as you think I am”

Noah oli siinä oikeassa, että murehtiminen oli turhaa. Se odottaminen oli kuitenkin turhauttavaa, mutta Apple oli onnellinen siitä, että oli tavannut Noahin. Kaiken sen valmentajan metsästämisen keskellä Noah vei mukavasti ajatuksia toisaalle ja kaikki liikenevä vapaa-aika vietettiin enemmän kuin mielellään pojan kanssa. Apple olisi ihan mielellään myös viettänyt pidempiä aikona Washingtonissa, mutta ei sinne kieltämättä kehdattu jäädä yksin norkoilemaan, kun Noah joukkueineen lähti muualle pelaamaan. Asia oli tosin kun Capseillä oli pelejä ja harjoituksia kotijäillä – tuolloin Apple mielellään jäi nukkumaan, kun pojat lähtivät harjoituksiin ja oli vielä paikalla, kun he tulivat kotiin. Yleensä kyseiset vierailut kestivät parista päivästä muutamaan, jonka jälkeen yleensä oli lähdettävä käymään New Yorkissa. Ihan vain näyttäytyäkseen vanhemmilleen, että oli vielä elossa. Noahille virnistettiin seuraavaksi leveästi, pojan kosketuksen paitansa paljastavalla iholla sai tytön myhäilemään tyytyväiseen sävyyn, ennen kuin vakavoiduttiin pienesti, kun poika puolestaan kertoi kuulumisiaan. ”You guys will win the next game, I’m sure about that”, Apple hymyili kannustavasti, ymmärtäen kyllä täysin, jos Noah olisi ollut huonotuulisempi mitä antoi itsestään ulospäin näyttää. Pojan poskea sipaistiinkin lohduttavasti ja se kannustava hymy pysyi edelleen tytön huulilla. ”Losing is never fun, so you have every right to be pissed, sad or whatever you want – I don’t mind”, hän tunsi tarpeelliseksi huomauttaa, sillä Apple loppujen lopuksi halusi Noahin olevan seurassaan vain ja ainoastaan oma itsensä.

Asetelman vaihtuessa toisin päin, huulet painettiin takaisin Noahin omille ja sen myötä pojan kysymykseen unohdettiin täysin vastata. Seuraavaksi toinen myös nostettiin istumaan, jolloin Apple kietoi kätensä rennosti Noahin niskan taakse. ”I thought so”, Apple virkkoi leveästi hymyillen ja kallisti herttaisesti päätään, kun oli vuorostaan vaatinut Noahin taidonnäytettä keittiössä ja tarjonnut taas kertaalleen apuaan. ”I'm not as bad cook as you think I am. You just wanna show off your skills, cause’ you can’t do that home”, pojan sanoille naurahdettiin ja kevyesti läppästiin rintakehälle, ennen kuin oltiin taas uppouduttu niihin uusiin suudelmiin ja niiden lomasta hennosti kikattaen päädytty takaisin alkuasetelmaan. Apple olisi mielellään viettänyt vaikka koko loppupäivän siinä, mutta kieltämättä siinä alkoi itselläkin tulla hiukan nälkä, joten yhtä vastahakoisesti, Noahin vanavedessä oli siirrytty keittiöön. Apple oli ainoastaan ottanut esille kaikki tarvittavat pannut, kattilat ja ruokatarvikkeet jääkaapista, jonka jälkeen hän oli jäänyt vain seurailemaan Noahin ruuanlaittoa. ”I have to say, I’m surprised… You really can cook”, Apple ei malttanut olla kiusoittelematta, nojaillessaan takanaan olevaan työtasoon ja seuraillessa Noahin liikkeitä, joka vuorostaan kääntyi puoleensa. ”Oh yeah! Sure, I would love that, 19th you say?”, Apple tulisi katsomaan poikien peliä enemmän kuin mielellään ja sanojensa painoksi nyökkäili pienesti, eikä hän laittanut pahaksi sitä uudempaa suudelmaa jonka Noah vuorostaan painoi huulilleen. Sen lomasta ynähdettiin tyytyväiseen sävyyn ja laskettiin käsi johonkin pojan kyljen tienoille, sulkiessaan palan Noahin paidan kangasta nyrkin sisään. Se ilo tuntui kuitenkin loppuvan lyhyeen, kun Apple havahtui siihen vaativaan rykäisyyn keittiönovelta ja irrottautumaan Noahista. Omaksi kauhukseen ovella seisoivat Hazel ja Eliza, jotka näyttivät varsin yllättyneeltä siitä näystä.

Äitinsä nähdessään Applen ajatukset löivät hetken tyhjää. Miten ihmeessä hän ei ollut kuullut heidän saapumistaan? ”Mom! I, uh... What are you doing here? You said you’ll be back on Friday”, Apple takerteli vaikeana ja hieraisi niskaansa, sillä hän ei todellakaan ollut odottanut äitinsä paluuta, saati sitä että joutuisi tähän tilanteeseen vielä hetkeen Noahin kanssa. Hazel oli naisista kuitenkin ensimmäinen, jonka ilme pehmeni ja hän naurahtikin hyväntuuliseen tapaansa. ”Well your mom were called back to work, clearly they don’t survive without her even few days”, Hazel virkkoi tuttuun, lämpimään tapaansa ja loi pitkän silmäyksen Elizabethiin, kunnes palautti katseensa tyttärensä seurassa olevaan poikaan. ”But who’s this handsome fella? Why didn’t you tell you have company?”, Hazel tiedusteli äidillisen uteliaana, astellessaan peremmälle keittiöön ja näin lähemmäksi nuoria. Äitinsä kysymyksen myötä Apple vilkaisi vieressään seisovaa Noahia hiukan kysyvänä, ennen kuin palautti katseensa ensiksi lähemmäksi tulleeseen Hazeliin ja sitten hiukan sivummalle jääneeseen Elizaan. ”Um… This is Noah. He’s kinda…” - ”Your boyfriend?”, Apple ei kerjennyt saada sanojaan edes loppuun, kun Hazel keskeytti hänet leveästi hymyillen ja kysyvän kulmien kohotuksen kera. Sillä samalla hetkellä Hazel asteli Noahin luokse ja katsahti poikaa nopeasti päästä varpaisiin. “Gosh, you’re tall. And handsome! I’m Hazel and this is my partner Eliza – we are Apple’s moms.”, Hazel esittäytyi kohteliaasti ja viittoi toisella kädellään johonkin Elizan suuntaan, ennen kuin veti Noahin tiukkaan halaukseen. Sen myötä Apple hieraisi kasvojaan ja niskaansa stressaantuneeseen sävyyn ja katseensa kohdatessa Noahin kanssa, hän ei osannut tehdä muuta, kuin muodostaa sanattomasti huulillaan ‘I’m so so sorry’.

Normaalisti Eliza oli hyvinkin vakava ja pidättäytyväinen, mutta kieltämättä se tyttärensä stressaantunut reaktio sai toisen äideistä huvittuneeksi. ”It’s nice to meet you Noah”, Eliza lopulta avasi itsekin suunsa ja hymyili kohteliaasti, kun Hazel lopulta suostui irrottamaan Noahin halauksestaan. ”I’m sorry that we barged in like this. It’s just we have never ever met any of Apple’s friends. Not to mention boyfriends”, Hazel höpötti ja naurahti pehmeästi, kun kääntyi tyttärensä puoleen. Apple oli kirjaimellisesti täysin lamaantunut sen tilanteen myötä, eikä osannut muuta tehdä kuin katsoa hiljaa Noahia ja Hazelia, jonka ympärillä äitinsä pörräsi. Apple oli varma, että tämän episodin jälkeen Noah ottaisi mahdollisimman nopeasti jalat alleen, eikä haluaisi nähdä Applea enää koskaan. Sille oli syynsä miksi Apple ei tuonut ystäviään kotiin ja ne kaksi syytä seisoivat juuri heidän kanssaan keittiössä. Tyttö edelleen pelkäsi sitä mitä muut olivat mieltä vanhemmistaan ja se heidän innostus oli yleensä juuri tätä luokkaa. Se siis siitä rennosta, kivasta illasta yhdessä... "So Noah, tell us something about you! You can clearly cook - unlike our daughter -  but what else? What do you do, are you from New York?", Hazelin jatkoi uteluitaan, mikä ahdisti Applea entiseltään. "Mom...", Apple lopulta puuskahti turhautuneeena, jolloin Eliza otti askeleen lähemmäksi Hazelia ja kosketti naisen olkaa merkittävän katseen kera. ”Hazel honey, maybe we should, you know…”, Eliza viittoi yläkertaa kohti ja loi parempaan puoliskoonsa painavan katseen, josta onneksi Hazel sai nopeasti kiinni. ”Oh yeah! We can go upstairs and leave you two alone, don’t mind us”