I have been at the edge of that map and monsters lie there

Kuukauden päivät Isla oli ollut pakkolomautettuna ja syystäkin. Koko tapahtuma ketju ulottui kolmen kuukauden päähän, jolloin Islan työpari, Ben Foster, oli menettänyt henkensä virantoimituksessa. Luonnollisesti Isla tunsi syyllisyyttä tapahtuneesta, sillä parin olisi kuulunut pitää toisensa turvassa ja siinä oltiin epäonnistuttu täysin erään murha-kavallus-peittely casen yhteydessä, jonka johdosta Ben oli menettänyt henkensä. Benin kuolema oli aloittanut eräänlaisen lumipalloefektin. Isla oli jatkanut kyseisen casen tutkintaa omin päiten, jopa fanaattisesti, sillä Benin kuolemasta tuli osa sitä ja sen myötä ajauduttiin varsinaisen burnoutin partaalle. Islan omistautuminen työlle oli aina ollut ihailtavaa, mutta se kuinka vaarallisille vesille hän oli valmis lähtemään, oli aina huolestuttanut monia sivustakatsojia. Bein myötä ei oltu menetetty ainoastaan työparia, vaan ystävä ja tuki, johonka uskaltauduttiin tukeutua aina vaikeissa tilanteissa. Heidän välinsä olivat aina olleet platoniset ja he olivat ystäviä, jotka kävivät yhdessä työajan ulkopuolella muutamilla ja niin edespäin. Tavallaan Ben oli myös eräänlainen järjenääni ja stoppari – Ben kerta toisensa jälkeen pelastanut työparinsa hankalista tilanteista tai puhua hänet ympäri, jotta ei olisi tehnyt mitään typerää.

Lopulta Islan loppuun palaminen oli kärjistynyt siihen tilanteeseen, että Isla oli tunkenut nokkansa liiankin arkaluontoisiin asioihin ja kapteeni oli saanut ylemmältä taholta määräyksen lomauttaa etsivän. Siitä päätöksestä ei luonnollisesti ollut mielissään kukaan – varsinkaan etsivä Dixon - ja se kuukausi kotona oli ollut yhtä kärsimystä. Tavallaan se kuukausi oli pohjimmiltaan tehnyt hyvää ja kun juttunsa oli siirretty toisaalle, asiat alkoivat loksahdella paikalleen ja Benin tappanut epäilty oli viimein löydetty. Sen suhteen oltiin saatu rauha, mutta siitäkään huolimatta kotona istuminen ei ollut mieltä ylentävää eikä Isla ollut tottunut tekemättömyyteen. Indyä oltiin holhottu tarpeettoman paljon ja sen myötä siskokset olivat ottaneet yhteen lähes päivittäin. Tosin pikkusisko ei tehnyt siskonsa elämästä helppoa, joten Wesleykin oli pyydetty joissain tilanteissa apuun. Juominenkin oli sen aikana lisääntynyt roimasti, sillä sen jälkeen, kun Isla oli saanut remontoitua talosta viimeisetkin rempallaan olevat asiat ja holhottuaan siskoaan tappiin saakka, Isla ei yksinkertaisesti keksinyt itselleen enää muutakaan tekemistä. Alkoholi myös turrutti Islan tunteman surun, kunnes vihdoin kuukausi oli kulunut ja hän sai taas palata tekemään sitä missä oli hyvä.

Edellisviikolla suoritettu työhön paluu tarkastus oli hoidettu läpi kirkkaasti ja kun kauan odotettu maanantai saapui, piiriin raakauduttiin heti varhain aamusta. Vastaantulevien kollegoiden kanssa vaihdettiin luonnollisesti muutama sananen, ennen kuin saavutettiin tuttu työpöytä, joka oli jo kuukauden ollut koskemattomana. Yllättäen kyllä – kukaan ei ollut sotkenut sitä tai ryöstänyt itselleen. Sen ääreen ei kerjetty kuitenkaan sen kummemmin asettua, kun selän takaa kajahti kapteenin ääni. ”Dixon! Come here”, Isla ponnahti saman tien pystyyn, sillä tiesi sen olevan käsky eikä pyyntö. Kapteenilla oli kaiken lisäksi hänen virkamerkkinsä ja -ase, jotka tuli noutaa, joten esimiehen huoneeseen asteltiin mukisematta. Omaksi yllätyksekseen hän ei ollut kuitenkaan kahden kapteenin kanssa – vaan Mitch oli myös paikalla. Tuttuun mieheen kerjettiin luoda hiukan kummastunut katse, mutta ennen kuin kerkesi sanoa mitään, kapteeni puhkesi puhumaan. ”Did you enjoy your vacation?”, kapteeni, John Lockwood, tiedusteli hyvinkin neutraaliin sävyyn, jolloin Isla käänsi katseensa pöydän taakse istuneeseen mieheen ja samaan aikaan vei kätensä asiallisesti selkänsä taakse ristiin. ”Not really, sir” - ”That’s a shame”, John irvisti lähes huomaamattomasti, mutta ymmärsi tosin sen miksi Isla ei nauttinut lomastaan. Hän tiesi etsivä Dixonin olevan ehdottomasti virkaintoileva poliisi, joka ei ollut oppinut koskaan nauttimaan pakollisista lomista – saati sitten tienatuista sellaisista. Kapteeni silmäili hetken aikaa huoneessa seisovaa kaksikkoa, kunnes nojautui kyynärillään pöytää vasten. ”Okay, let’s cut to the chase – detective Bates agreed to be your new partner”, esimies täräytti ilmoille, jolloin Islan suu loksahti auki ehdottomasti järkytyksestä. ”What?! But sir I…”, Isla älähti ja vastaväitteidensä lomassa loi pitkän katseen Mitchiin, mutta ennen kuin sai edes puhettaan loppuun, John oli nostanut kätensä ylös keskeyttääkseen Islan vastaväitteet. ”No, detective! This wasn’t suggestion, it’s an order and you are going to obey it – now take your gun and badge. You two have case to solve and detective Bates is going to fill you in”, John ei antanut pahemmin vaihtoehtoja vaan hätyytti kaksikon ulos toimistostaan. Isla ei luonnollisesti ollut kovin tyytyväinen siihen tilanteeseen, mutta kieltään purren pöydältä napattiin virka-ase ja merkki, jotka asetettiin vyölle, samalla kun astuttiin ulos toimistosta. Oven sulkeutuessa heidän perässään, Mitchiä mulkoiltiin kulmien alta tyytymättömään sävyyn. ”Stop smirking like that… This isn’t funny - I don’t need babysitter”, Isla huokaistiin närkästyneeseen sävyyn ja leviteltiin käsiä dramaattisesti, ennen kuin aletiin osoittelemaan Mitchiä kuin pahastakin syyllistä. ”How long did you know about this?”