member rank Sweetbutt
Discord name
Bettiina#5908
▲ Pikkuhiljaa aktivoituva pelinarkki
|
Jan 27, 2018 13:52:06 GMT 2
Post by sweetlikesugar on Jan 27, 2018 13:52:06 GMT 2
Friday, December 7th, 2018 - Around 12.00 PMRandom restaurant @ Dallas, TX Olivia Billon & Colby Callihan / snafu Se päivä oli lähtenyt käyntiin ihan mukavasti. Olivia oli täysin valmis aloittamaan uuden päivän Dallasissa hyvillä mielin, vaikka sille päivälle mitään erikoisia suunnitelmia ei vielä oltukaan ennätetty sopia. Toisaalta se täysin suunnitelmista vapaa päivä sopi Olivialle paremmin kuin hyvin, mutta ei hän myöskään aikoisi kieltäytyä, mikäli he keksisivät jotakin järkevämpääkin tekemistä kuin syöminen, jatkuva makoileminen tai elokuvien katselu. Hyvä kun Olivia oli edes jaksanut nousta tänään sängystä ylös ja raahautua ihmisten ilmoille, kun Colby oli ehdotellut brunssille lähtemistä. Hetken aikaahan hän olikin vain marissut ja tuskaillut sekä vetänyt peittoa yhä uudestaan ja uudestaan päälleen, kun mies oli lähes pakottamalla pakottanut hänet nousemaan ylös sängystä. Hetken aikaa nainen oli jopa näytellyt sille hapanta naamaa ja yrittänyt kaikin keinoin osoittaa mieltään, mutta oli lopulta vain suostunut ehdotukseen brunssista. Sitten oli iskenyt kaikki maailman kriisit, joista vaatekriisi oli ollut ehdottomasti se the number one. Kaikista kriiseistä oli kuitenkin selvitty, ja nyt Olivia vain istui Colbya vastapäätä puhelintaan selaten, sillä oli jo hetki sitten lopettanut oman ruokailunsa.
”What are we going to do today? Any ideas?” Olivia koki tarpeelliseksi tiedustella, kun suvaitsi nostaa hetkeksi katseensa puhelimensa parista. Se puhelimen selailu oli helvetin huono tapa, koska hän teki sitä poikkeuksetta aina, mutta hän ei mahtanut sille yhtään mitään. Puhelin tuntui kulkevan joka paikassa mukana, eikä hän osannut hetkeksikään jättää sitä yhtään mihinkään. Kai sitä saattoi joksikin riippuvuudeksi kutsua, mutta arvatenkaan Olivia ei nähnyt sitä tilannetta sillä tavalla. ”Can we go shopping? I want to buy some new clothes and you can carry my shopping bags if I find something cool”, hän katseli Colbya oikein herttainen hymy huulillaan ja räpytti miehelle silmiään, ennen kuin virnisti sen merkiksi, ettei ollut tosissaan. Naisella oli kyllä ihan tarpeeksi kaikkea, eikä mitään olisi tarvittukaan enää yhtään enempää, mutta Olivia oli someriippuvuutensa lisäksi oikea shoppailuhullu.
Olivian huomio palasi takaisin hänen puhelimeensa. Nainen selaili kaikessa rauhassa Instagram-kuviensa kommentteja eikä voinut kuin kurtistella kulmiaan, kun kaikista tuoreimpaan päivitykseen olivat ihmiset alkaneet jostakin järjettömästä syystä heitellä kaiken maailman ”Is it true?”, ”I'm dying”, ”OMG! They look so cute together!” ja ”She is my girlfriend! Like... what the fuck?!” -kommentteja. Olivia oli kerta kaikkiaan yhtä kysymysmerkkiä aina siihen asti, kunnes jotakin ihmeen kautta löysi tiensä muutamia minuutteja myöhemmin jonkun juorulehden kaltaisen nettisivuston uhriksi. Aluksi hän vain selasi kyseistä sivustoa kerta kaikkisen kyllästyneenä, kunnes yksi otsikko pomppasi aivan yllättäen suoraan silmien eteen niin, että niitä kissankokoisia kirjaimia ei voinut olla näkemättä. ”What the fuck? What is this?” Olivia jupisi lähinnä itsekseen klikkaillessaan otsikon auki. Sitten päin näköä pamahti kuvia hänestä ja Colbysta ja kirjoituksessa arveltiin Dallas Starsien Colby Callihanin lyöneen hynttyyt yhteen bikinimallina ja sometähtenä tunnetun Olivia Billonin kanssa. Olivia luki sen saman tekstin ties kuinka monta kertaa läpi, eikä se siitä muuttunut, vaikka sitä olisi miten palavasti tahansa toivonut.
|
|
member rank New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Mar 1, 2018 18:17:59 GMT 2
Post by snafu on Mar 1, 2018 18:17:59 GMT 2
Colby oli pyytänyt Olivian Dallasiin ja se oli tullutkin - aivan kuten oli luvannutkin - ja tänään oli jäähallin sijasta päädytty aloittamaan päivää brunssille. Eilen oli ollut kotipeli ja toinenkin sellainen olisi luvassa muutaman päivän päässä, mutta niinä välipäivinä oli aikaa muullekin kuin lätkälle. Center oli hyvällä tuulella eikä voinut kieltää, etteikö se osin johtunut siitä ruokaseurastakin, joka juuri nyt vain räpläsi kännykkäänsä. Hän sulloi lautaseltaan jotain salaattimixiä vielä suuhunsa haarukan avulla ja selasi omaa kännykkäänsä. Ravintolassa oli sopivan hiljaista eikä kukaan ollut ainakaan vielä tullut heitä häiritsemään - mikä oli ihme itsessään - kun yleensä kaikkialla uudessa kotikaupungissa joutui poseeramaan edes yhteen kuvaan tai kirjoittamaan nimikirjotuksen jollekin Starsin innokkaalle fanille.
Colby kohotti katseen kännykästään, kun Olivia kysyi mitä tänään tehtäisiin ja näytti mietteliäältä. Tai miten mietteliäältä nyt vain saattoi näyttää, kun samalla imeskeli majoneesin jämiä posket lommolla haarukan piikeistä. Onneksi se ehdotti ensin itse shoppailua, eikä junnu nähnyt mitään miksi olisi siitä ideasta kieltäytynyt. “Only if I can go in the changing room with you.”, hän virnisti, kun oli vihdoin saanut ruokavälineen pois suustaan ja nätisti melko tyhjän lautasensa vierelle. “I actually need to find new shoes and a new dress shirt too. Or a suit. Whatever. So shopping it is then. Should we go to the movies later? Like if they’re showing anything good right now. Maybe I’ll check.”, center jatkoi ja myöntyi ideaan eikä edes protestoinut sitä, että Olivia värväisi hänet ostoskassiensa kantojuhdaksi. Sieltä kaupoilta voisi tarttua mukaan uudet Adidaksen kengät ja se uusi kauluspaita - tai miksei koko pukukin - joten suunnitelma oli hyvä. Colby myös ehdotti myöhemmin elokuviin menemistä ja kävi ennen naisen vastausta jo googlettamaan lähiteatterien sivuja joista näkisi hyvin, että mitä niissä tänään pyörisi.
Pitkään hän ei saanut syventyä leffojen tutkailuun, brunssiseura kävi kiroilemaan lähinnä itsekseen. Colbyn kiinnostus heräsi oitis ja vaativien what is it, what, c’mon show it to me saattelemana hän laski oman puhelimen kädestään ja vääntäytyi melkein puoliksi pöydän päälle kyynäret edellä, että saattoi kurkistaa Olivian näyttöön. Ensireaktio artikkelin näkemiseen oli huvittunut naurahdus. “Wait who wrote that? I need to read that.”, nauru jatkui ja junnu palasi istumaan kunnolla, näpytellen nyt jo omaa puhelintaan. Roskalehden julkaisu pamahti näytölle ja kulmat kohosivat aavistuksen, kun hän luki sen nopeasti läpi. Ei siinä kyllä sitä luettavaakaan paljoa ollut kuin se, että Dallas Starsin tähticenter oli valloittanut uuden sydämen ja hurjia arvauksia siitä, että milloin he julkistaisivat suhteensa vai jäisikö se vain lyhyeksi flingiksi.
“Wait are some of these pics from NYC? And that’s from the yesterday's game. Dallas Stars center Colby Callihan throwed a puck for his new sweetheart, Olivia Billon, during the warm-ups of last night game.”, Colby selasi kuvia läpi, jotka olivat paljon mielenkiintoisempia kuin se teksti itsessään ja päätyi lukemaan yhden kuvatekstin suoraan sivuilta. Siinä tosissaan oli jonkun kameraan tallentunut, kun hän oli eilen viskannut lupaamansa kiekon pleksilaidan yli Olivialle. Junnu vielä virnuili leveästi kuvassa eikä nainenkaan mitenkään tympeältä näyttänyt. Osa kuvista oli selvästi vanhempia ja joku taisi olla joku sumuinen lehdelle lähetetty faninäpsäys jostain New Yorkin klubilta, missä kaksikko oli bongattu kaulailemasta tiskin lähistöltä.
|
|
member rank Sweetbutt
Discord name
Bettiina#5908
▲ Pikkuhiljaa aktivoituva pelinarkki
|
Mar 2, 2018 12:14:28 GMT 2
Post by sweetlikesugar on Mar 2, 2018 12:14:28 GMT 2
Olivia tuijotti Colbya erittäin hämmentyneenä. Ihanko tosissaan se tuosta noin vain suostui lähtemään hänen kanssaan johonkin shoppailemaan? Olivia oli odottanut kuulevansa edes pientä valitusta, koska sitä se mies harrasti joskus enemmän kuin tarpeeksi ihan vain omaksi ilokseenkin. Ei mies kuitenkaan valittanut, ja siitä syystä Olivia olikin yllättynyt. Olisi naisen pitänyt silti arvata, että siinä shoppailemaan lähtemisessä oli jokin ehto: miehen oli kuulemma saatava tulla hänen kanssaan sovituskoppiin. ”Nope, I can't take you there. What if you see me without my clothes on?” hän kysyi muka järkyttynyt ilme kasvoillaan, mutta antoi lopulta ilkikurisen virneen levitä kasvoilleen. Ihan kuin Colby ei koskaan olisi nähnyt häntä ilman vaatteita. ”Sounds great”, Olivia sanoi päätään nyökytellen Colbyn ehdottaessa shoppailun lisäksi vielä elokuviin menemistä. Kunhan se elokuva olisi hyvä, Olivialla ei ollut mitään vastaan sanottavaa. Hän oli joutunut aivan liian monesti pakon edessä katsomaan Abbyn valitsemia surkeita elokuvia, että hän tulisi hulluksi, jos joutuisi katsomaan enää yhdenkään surkean elokuvan. ”Should we visit some local bar too? I mean, not now, but maybe later tonight? It could be fun. What do you think?” nainen heitti uuden ehdotuksen ilmoille. Olivathan he Colbyn kanssa ravanneet useammin kuin kerran baarissa keskenään, mutta Olivia ei ollut vielä kertaakaan vieraillut Dallasin yöelämässä, joten olihan sekin jossakin vaiheessa koettava.
Yhtäkkiä siinä ei enää haluttanutkaan lähteä yhtään mihinkään, kun Olivia törmäsi siihen helvetin juorulehden julkaisuun. Jo sen näkeminen sai Olivian kiroamaan, mutta mitä tarkemmin hän sitä artikkelia tutkaili, sitä stressaantuneemmaksi ja ahdistuneemmaksi nainen kävi. Hän oli taas vaihteeksi unohtanut, että sekä hän että Colby vetivät aina puoleensa ihmisiä, jotka olivat aivan liian kiinnostuneita jokaisesta pienestäkin asiasta heidän kummankin elämässä. Oli aivan helvetin sama, mihin käveli, kun siellä oli kuitenkin aina joku, joka nappasi vähintäänkin yhden kuvan. Olivia ei edes halunnut tietää, kuinka monella ihmisellä oli hänestä kuvia omassa puhelimessaan.
Olivia ennätti jo kehitellä aivan jumalattoman paniikin päänsä sisällä, ennen kuin Colby kehotti häntä näyttämään puhelintaan. ”No! I won't show this to you!” nainen parahti miehelle ja yritti peittää puhelimensa näytön, kun mies kumartui pöydän yli nähdäkseen hänen puhelimessaan komeilevan julkaisun. Turhaksihan se piilotusyritys jäi, kun mies jo reagoi näkemäänsä naurahtaen. Ja voi luoja, kun se nauru vain jatkui, Olivian kasvoille vääristyi ehdottomasti vähän liian kärttyinen ilme. ”This isn't funny!” nainen tuhahti Colbylle, joka oli jo ennättänyt omalla puhelimellaan kaivaa esille Olivian kauhisteleman julkaisun. ”I have to delete my newest Instagram post. Actually, I have to delete my whole fucking account because my followers are fucking crazy right now! They think we are together! Jesus Christ”, Olivia alkoi saman tien ylidramatisoimaan sitä tilannetta. Todellisuudessa kaikkien niiden Instagram-seuraajien kommentit eivät kiinnostaneet pätkän vertaa, koska enemmän Olivia pelkäsi sitä, että hänen sisaruksensa tai ystävänsä saisivat tietää siitä koko Callihanin kanssa suhteilusta. Hän näki jo sielunsa silmin Abbyn kauhistelemassa sitä artikkelia – varsinkin, kun Olivia oli vajaat pari kuukautta sitten väittänyt, ettei hänen elämässään ollut yhden yhtäkään miestä. Charlien reaktio oli toinen, jota hän ei edes koskaan halunnut tietää.
”Yes, some of these are definitely from NYC”, Olivia huokaisi silminnähden ahdistuneena, kun selasi kuvia. Samalla hän kuunteli, kuinka Colby luki jonkun kuvan kuvatekstiä, ja hänen olisi tehnyt mieli käskeä miestä hiljenemään. ”His new sweetheart?! What the fuck? I'm not anyone's sweetheart”, nainen lähes ärähti turhautuneesti. Sen jälkeen Olivia jo osoitteli etusormellaan Colbya. ”You have to fix this! I don't want anybody to know about us!” hänen äänensävy oli erittäin kireä. Ihan kuin Colby olisi kyennyt siihen juoruun vaikuttamaan, mutta eihän Olivia sitä tietenkään ajatellut. Nainen halusi vain sen helvetin roskalehden julkaisun katoavan ihmisten näkyviltä.
|
|
member rank New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Mar 2, 2018 21:08:34 GMT 2
Post by snafu on Mar 2, 2018 21:08:34 GMT 2
"Oh that'd be horrible.", Colby puhahti muka dramaattisesti, kun Olivia päivitteli ettei hänellä ollut asiaa samaan sovituskoppiin. Hän nosti melkein kätensäkin peittämään muka järkytyksestä ammolleen raottuneen suunsa, kun alastomuudesta puhuttiin, mutta tyytyi vain pyöräyttämään silmiään ja pudistelemaan päätään virnuillen.
"Yeah sure. Dallas has some great places.", junnu nyökytteli siihen baariasiaan. Yöelämä oli tullut tutuksi siinäkin kaupungissa, vaikka WBS Pensin ajoista hänkin oli jopa hiukan rauhoittunut. Enää ei ollut sitä raikulipojan leimaa, vaikkei Colby ollut täysin tylsäksi aikuiseksi muuttunut ja hankkinut omakotitalonsa kylkeen vaimoa ja pistänyt jälkikasvua alulle. Sen homman hän jätti vielä tässä vaiheessa - ja varmaan vielä pitkään tulevaisuudessakin - Leolle.
"It's kinda funny.", poju huomautti eikä vielä Olivian närkästyneestä sävystä huolimatta toppuutellut hymyilyään ja huvittuneisuuttaan, jotka kumpusivat sen roska-artikkelin lukemisesta. "Some of the pics are pretty good. I look good and you're not that bad either.", hän jatkoi ja naurahti uudelleen omille kehuilleen, raaputtaen päälle leukaansa ja tutkaillen uudestaan puhelimensa näytöstä niitä salassa otettuja kuvia. "And take it easy. It's not that serious. It's just some trash article by some trash magazine.", vähän piti jo vakavoitua, kun Olivia paasasi jo Instagraminsa poistamisesta eikä tuntunut ottamaan julkaisua yhtään niin kevyesti kuin Colby. Hän ei jaksanut paljoakaan murehtia jonkun roskalehden päivittelyä, kun niiden jutut olivat niin nähtyjä.
"Me? What the fuck do you expect me to do about this? It's not my fault some magazine decides to write about our so called relationship.", center kiroamisestaan huolimatta kohotti käsiään rauhoittelevaan sävyyn ylös eikä hermostunut, kun blondi osoitteli sormella ja käski häntä hoitamaan tilanteen kuntoon. Aivan kuin Colby olisi voinut soittaa juorulehteen ja käskeä niitä poistamaan jutun - siitähän ne vasta olisivat varmaan vielä enemmän innostuneet ja saaneet vettä myllyynsä. "I didn't ask for this story to be made either. So don't blame me.", junnu jatkoi.
"And no one really takes their articles that seriously. People will pretty soon forget about the whole thing. And who cares what others think? I don't. We can always deny everything if someone asks about it. I don't get why you're getting to angry about the whole thing.", Colby yritti olla hyvin rauhallinen ja ei edelleenkään ymmärtänyt miksi Olivian ihon alle meni niin pahasti joku juorulehden Ö-luokan muka kuuma julkkisskuuppi. Ehkä hän oli vain niin tottunut niihin. Joskus samainen lehti oli kertonut Callihanin elämässä olevan uuden bruneten ja lehteen jutun yhteyteen oli painettu kuva hänestä ja kaksoissiskosta, kun kukaan niistä itseään journalisteiksi kutsuvista ihmisistä ei ollut jaksanut tutkia faktoja sen enempää vaan oli tahtonut vain kuuman juorun seuraavan päivän lehteen.
"You can't also honestly say that you didn't ever think that this would happen. I mean, I do play in the NHL and you're not some Plain Jane yourself. People love gossip and they love them even more if they're about celebrities."
|
|
member rank Sweetbutt
Discord name
Bettiina#5908
▲ Pikkuhiljaa aktivoituva pelinarkki
|
Mar 4, 2018 17:28:29 GMT 2
Post by sweetlikesugar on Mar 4, 2018 17:28:29 GMT 2
Olivia naurahti Colbyn dramaattisuudelle, eikä voinut olla puistelematta huvittuneena päätään. Ei siitä samaan sovituskoppiin änkeämisestä olisi tullut kerta kaikkiaan yhtään mitään. ”Oh, really?” nainen kysyi vähän epäuskoisesti. Hänen oli vaikea uskoa, että mikään päihitti New Yorkin yöelämää, mutta siitäkin huolimatta hänestä oli mukavaa vierailla eri baareissa. Sitä paitsi Colbyn kanssa baariin oli aina mukavaa lähteä. Oli se jollain tapaa erilaista, jos esimerkiksi vertasi baariin lähtöä jonkun suuren tyttöporukan kanssa. Naiset jaksoivat aina kehitellä jotakin draamaa – erityisesti humalassa.
Miehen huomautuksille puisteltiin vain turhautuneesti päätä, koska eihän Colby tietenkään ymmärtänyt. Siinä se vain sanoi joidenkin kuvien olevan hyviä ja kehuskeli itseään ja sanoi vielä, ettei Oliviakaan niissä kuvissa pahemmalta näyttänyt. ”That's not my problem! Those pics are good but I don't want anybody to see them”, nainen tuhahti dramaattisesti. Ei saatana ollut ihmekään, että koko some sekosi niistä kuvista, kun he oikeasti näyttivät siltä kuin olisivat jotain vastarakastuneita. ”It's not that serious?!” hän toisti epäuskoisena. Kyllä tämä nyt helvetti vieköön oli vakavaa!
”Yes! You! Do something! Don't just laugh because this isn't funny! And I never said this would be your fault but you have to do something” Olivia ärähti Colbylle aivan liian ärsyyntyneesti, lähes hyökkäsi miestä vastaan, kun se ei ollut hänen kanssaan tilanteen vakavuudesta samaa mieltä. Kaiken sen hänen tuntemansa ahdistuneisuuden saattoi nähdä hänen kasvoiltaan. Ei se ehkä ollut vakava juttu, mutta ei nainen voinut sille mitään, että koko helvetin roska-artikkeli pisti niin vihaksi. Vielä toistaiseksi hän oli säästynyt sellaisilta jutuilta, mikä oli jo ihme sinänsä, eikä hän ollut kuvitellut, että kun hän päätti vihdoinkin vierailla Colbyn luona Dallasissa, heti sillä samaisella reissulla joutui jonkin vitun roskalööpin uhriksi. ”I don't blame you! This is just... why on earth did they have to write this fuckin' article?” Olivia huokaisi turhautuneesti.
”I know you don't care what others think. But I do care! You don't even know my brother or my sisters! Abby will spank me if she finds out that we have something going on. Especially when I told her a few months ago that I don't have anyone”, siitähän se päällisin puolin koko ylireagointi johtui. Häntä hirvitti se, mitä hänen sisaruksensa siitä kaikesta ajattelisivat. Colby oli kyllä mukavaa seuraa, mutta miehen maineen naisten kanssa tuntien se koko kuvio ei varmasti ollut kenenkään hänen sisaruksensa mielestä hyvä juttu. Kaiken lisäksi Abby ja Charlie tuntuivat aina paasaavan nuoremmille siskoilleen siitä, ettei jääkiekkoilijoihin kannattanut sotkeutua. Olivia ja Karlie eivät kylläkään olleet ottaneet kumpikaan sitä neuvoa kuuleviin korviinsa, joten syystäkin Olivia oli sillä hetkellä kuin tuli hännän alla.
”Oh, so are you trying to say that this whole fucking thing is my fault now?” varmastikaan Colby ei sitä niin tarkoittanut, mutta Olivia tietenkin tulkitsi kaiken taas aivan väärin. Totta kai nainen sen tiedosti, että tällaista saattoi aivan hyvin tapahtua, mutta ei hän ollut osannut siitäkään huolimatta siihen varautua. Ja arvatenkin hän piti itseään sillä hetkellä vain sokeana typeryksenä, kun ei ollut huomannut kaikkia niitä kuvien napsijoita.
|
|
member rank New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Mar 4, 2018 19:49:50 GMT 2
Post by snafu on Mar 4, 2018 19:49:50 GMT 2
"And what do you think I should do? Call the magazine? Yeah, hi this is Colby Callihan calling and I'd want you to delete that article because Olivia - yes Olivia Billon - told me to. They'd go crazy and start planning our wedding after that.", center esitti puhuvansa puhelimessa - ihme kun ei oikeasti nostanut puhelinta korvalleen - mutta osasi jopa niillä aavistuksen epävireisillä hoksottimillaankin tajuta, että se olisi voinut olla vain bensaa hermostuneen naisen liekeille. "I can't do anything about that. I can probs post something about it on my twitter or instagram and deny the whole thing. And like, dunno, tell them to keep their noses out of my business, but that's it.", hän jatkoi, mutta ei oikeasti uskonut minkään somepostauksen paljoakaan muuttavan tilannetta. Artikkeli pysyisi siitä huolimatta netissä.
"Because they love drama and it kinda is their job to write about these things. People love to know who you're seeing or dating or whatever.", mitä kuuluisampi tai menestyneempi oli niin sitä enemmän ihmiset tahtoivat tietää asioistasi. Colby oli kokenut sen omalla kohdallaankin useasti. Milloin ruodittiin juhlimista ja tyttöystäväehdokkaita ja milloin perhesuhteita tai jo kuuluisaksi tullutta bromancea laiturin kanssa. Leon kanssa oli saatu tiukka ripitys siitä kesäisestä homoepisodista, joka yllättäen ei ollut edes ollut hänen möläytys. Junnu oli kuitenkin ollut jutussa täysillä mukana ja pr-ihmiset eivät olleet todellakaan riemusta kiljuneet.
"I know your brother. Well not know know, but I know him. He plays with Crosby.", Colby huomautti. Charlien kanssa ei ollut ikinä edes keskusteltu ja kätelty vain kohteliaasti pelin jälkeen jonossa muiden mukana, mutta muuten siitä ei oikein tiedetty mitään. Hän ei kyllä hakemalla hakenutkaan ystäviä oman joukkueensa ulkopuolelta eikä kukaan sitä odottanutkaan. Pelimatkoilla oli vähän vaikea tutustua vastustajan kanssa.
"No. Where the fuck did you get that idea? God woman, you turn all my words around and against me.", junnu puuskahti ja kohotti jälleen kätensä ylös. Ilme oli nyt aavistuksen kireämpi ja hän pudisteli päätään, kun ei voinut vieläkään ymmärtää sitä Olivian purkausta. Tai lähinnä sitä, että miksi se huusi hänelle. Ei Colbylla ollut osaa tai arpaa koko asiassa, mutta hän ei silti antanut sen pilata päiväänsä. "I'm sorry that they wrote about you and I'm not blaming you and you shouldn't blame me. Can we just forget this and start enjoying our day again?", centerin äänessä oli sovitteleva sävy ja hän jopa pyysi koko tilannetta anteeksi, vaikka ei hirveästi uskonut sen Oliviaa rauhoittavan eikä päivä siitä varmaan paremmaksi muuttuisi. Nainen oli ottanut raivoikkaan asenteen koko asiaan ja hän sai osansa sen kiukuttelusta.
|
|
member rank Sweetbutt
Discord name
Bettiina#5908
▲ Pikkuhiljaa aktivoituva pelinarkki
|
Mar 5, 2018 13:22:45 GMT 2
Post by sweetlikesugar on Mar 5, 2018 13:22:45 GMT 2
Oli erittäin suuren työn takana yrittää pysyä edes suurin piirtein rauhallisella linjalla, kun Colby tökki kepillä jäätä ja Olivian mielestä suorastaan rasittavasti esitti puhuvansa puhelimeen. Nainen huomasi purevansa ärtyneesti hampaitaan yhteen, mutta ihan vain, jotta heidän molempien korvat olisivat säästyneet luoja ties millaiselta purkautumiselta, hän piti suunsa visusti kiinni aina siihen asti, kunnes mies jatkoi puhettaan. Tällä kertaa se oli valmis tekemään jonkun somepostauksen, jossa olisi kieltänyt heidän suhteilunsa, mutta Oliviakaan ei ollut niin tyhmä, etteikö olisi tajunnut sen olevan vain ajanhukkaa. Siitäkin olisi sitä paitsi joku voinut ihan hyvin villiintyä ja ryhtyä spekuloimaan, miksi he kokivat tarvetta selitellä ja kieltää roska-artikkelin väitteet heidän mahdollisesta suhteestaan. ”Why even bother? Like you said: you don't care what others think”, Olivia sanoi suorastaan myrkyllisesti, ”it wouldn't even help and we both know that.” Ja siitäkin huolimatta, vaikka Olivia tiesi, ettei sillä ollut vaikutusta, hän oli kehottanut miestä tekemään edes jotakin...
”But we are not dating! Or are we? What the fuck is this thing between us anyway? Why am I even here?” hän kyseli kulmiaan kurtistaen. Mitä helvettiä hän oikeasti edes Dallasissa teki? Voi luoja, miksi hän ei ollut vain kotona? Olivia vilkaisi pöydällä olevaa puhelintaan, jonka näytöllä komeili edelleen roskalehden sivut. Hän nappasi puhelimensa tuhahtaen käteensä ja sujautti sen nopeasti laukkuunsa, joka lepäsi hänen jalkojensa juuressa lattialla. Hän ei todellakaan halunnut enää nähdä kyseistä julkaisua, koska se nyt vain pilasi aivan kaiken. Fiilis siinä oli ihan ensimmäisenä mennyt, ja nyt Olivia ei halunnut edes toteuttaa niitä kaikki täksi päiväksi kehiteltyjä suunnitelmia, koska häntä ei vain kiinnostanut.
Sen I know your brotherin kohdalla Olivia naurahti lähes ivallisesti. Niin niin! Mistä lähtien? ”Well, good for you that you know him”, nainen puuskahti kireästi. Sanojensa päätteeksi hän pyöritti vieläpä lapsellisesti silmiään ja asetti kätensä puuskaan kuin mököttävä pikkulapsi. Suuttuneena Olivia kyllä käyttäytyi kuin mikäkin kauhukakara: häntä ei kiinnostanut mikään, hän takertui kaikkiin pieniinkin yksityiskohtiin ja dramatisoi tilannetta ylireagoimalla. Kaiken tämän lisäksi häntä oli kerta kaikkiaan mahdotonta saada rauhoittumaan, koska hänen oli saatava ensin kiukutella kaikessa rauhassa ja sitten mököttää jonkin aikaa, ennen kun hänen kanssaan kannatti lähteä kehittämään minkäänlaista järkevää keskustelua.
”Because it sounded like you were trying to put this on me!” Olivia tiuskaisi. Hän oli oikea mestari kääntämään kaikkien sanat heitä vastaan, jos halusi. Tämäkään tilanne ei ollut sillä saralla millään tavalla poikkeus. Eikä hän voinut ymmärtää, miten Colby edes kykeni ehdottamaan, että heidän olisi pitänyt vain unohtaa kaikki tämä ja jatkaa vain siitä päivästä nauttimista. Miten hän olisi voinut jatkaa päivästään nauttimista kuin mitään ei olisi tapahtunut? Mission impossible! ”Enjoy yourself! I'm leaving”, Olivia sitten ihan yhtäkkiä päätti ja nappasi nopeasti laukkunsa noustessaan seisomaan. Nyt todellakin riitti. Hänen sanansa eivät olleet olleet mikään uhkaus, vaan hän ihan oikeasti lähti astelemaan ulos ravintolasta edes vilkaisematta Colbya. Mies sai nauttia päivästään ihan yksinään.
|
|