Tell me what do you do, when it all falls apart

Tavallaan Apple ei ihmetellyt, miksi Hannah oli hakeutunut Abbyn ja Brettin luokse. Siinä oli pariskunta, joka piti kaikista ja kaikesta huolta. He ottivat herkeämättä muiden huolet omikseen ja parhaansa mukaan yrittivät auttaa kaikkia, jotka tarvitsivat apua. Apple erityisesti ihaili kyseistä pariskuntaa suuresti, mutta ei liioin toivonut olevansa Noahin kanssa samanlainen pari. Hän oli onnellinen Noahin kanssa, eikä olisi vaihtanut sitä mitä heillä oli yhtään mihinkään. Ei nyt, eikä enää koskaan. Se virhe oltiin tehty jo kerran lähes kaksi vuotta sitten, mutta onneksi asiat olivat tuoneet heidät takaisin yhteen. Kai he olivat vain tarvinneet sen ajan ymmärtääkseen kuuluvansa yhteen. Tai lähinnä Apple. Kaikesta huolimatta Apple olisi toivonut kuulevansa siitä tapahtuneesta Hannahilta itseltään, eikä Daisyltä, jonka suuri suu oli jo tullut harvinaisen tutuksi siinä porukassa. Apple oli kuitenkin kiitollinen serkkunsa serkulle, että hän oli soittanut ja kertonut tilanteesta, sillä muutoin Apple olisi mitä luultavasti edelleen ollut pimennossa siitä kaikesta. Hannahista ja tulevasta lapsesta kannettiin muutenkin niin paljon huolta, että väistämättä hän halusi olla kartalla kaikesta mitä tapahtui. Siksipä lentokentältäkin oltiin suorinta tietä suunnattu Levesquen talolle, missä Hannah majaili parasta aikaa.

Levesqueilla olikin vastassa varsinainen härdelli, kun Brett ja Abby tekivät lähtöä, samaan aikaan kun lapset pyörivät jaloissa. Tessa oli kuitenkin ennen Hannahin saapumista käynyt nappaamassa pienet ihmiset alta pois ja antanut Applen rauhassa riisua ulkovaatteensa. Sen tehtyään ja serkun lopulta laskeutuessa portaat alas, Apple oli rientänyt halaamaan Hannahia, jota rutistettiin tiukasti, samalla kun kasvot painettiin tuon olkapäätä vasten. ”Yeah, well.. You did and I hope next time you call me… I hate when Daisy knows things before me”, Apple jupisi serkkunsa olkapäätä vasten vaimeasti, mutta onnistui kuitenkin naurahtamaan kuivasti perään. Halauksesta irrottautuessa, Apple oli seuraavaksi tiedustellut Leon olinpaikasta ja kurtisti hiukan kulmiaan, kun Hannah kertoi miehen olevan Dallasissa. Siihen ei kuitenkaan sanottu mitään, vaan kuuliaisesti lähdettiin serkun perässä keittiöön. Olohuoneessa istuvalle Tessalle heilautettiin ystävällisesti kättä ja siirtyi keittiön pöydän ääreen istumaan, nojaten kyynäränsä pöytää vasten, samalla kun silmäili Hannahia, joka laittoi kahvit tippumaan. ”Badly… I came second”, Apple tuhahti turhankin dramaattiseen sävyyn ja pyöritteli silmiään. Paremminkin olisi voinut mennä – hän olisi voinut voittaa kultasijan mutta ei. Yhden typerän virheen vuoksi häneltä oli rokotettu suorituksesta muutama piste, joka oli tiputtanut hänet toiselle sijalle.

Siitä kilpailusta ei jääty kuitenkaan sen kummemmin vatvomaan, kun Apple odotti Hannahin kertovan mistä oli oikein kyse. Serkkunsa myöntäessä Leon tietävän, oli lähellä ettei tytön kulmat olisi nousseet kattoon saakka. ”He knows? But how?”, Apple henkäisi yllättyneenä ja nojautui samaan aikaan tuolinsa selkänojaa vasten, ristiessään kätensä rintakehälleen. Kaikessa hiljaisuudessa hän katseli parasta ystäväänsä, antaessaan Hannahin jatkaa purkautumista asian suhteen. Sen lomassa blondi mutristi huuliaan hennosti ja nielaisi, nojautuen vuorostaan takaisin pöydän ääreen, jolloin kurottautui ottamaan Hannahin käden omaansa. ”Are you sure time is something which could fix all of this?”, hän kysyi lopulta varovaisesti. Tilanne oli hankala – etenkin kaiken sen jälkeen mitä Hannah oli kokenut. Apple oli kuitenkin sitä mieltä, ettei aika välttämättä enää korjaisi sitä tilannetta. Joskus oli helpompi luovuttaa ja mennä elämässä eteenpäin, siitä huolimatta kuinka pahalta se saattoikaan sillä hetkellä tuntua. ”I think you made right decision at the time. But sometimes things don’t go as you would like them to go”, Apple yritti sanojensa päätteeksi hymyillä lohduttavasti, puristaen samalla tiukasti Hannahin kättä. Hetkeä myöhemmin kahvinkeitin oli ilmoittanut itsestään, jolloin Apple irroitti otteensa serkkunsa kädestä ja kävi omatoimisesti ottamassa heille kupit kahvia, joista toisen asetti pöytään palatessa Hannahin eteen. ”You can’t be with him, if he wants to be with you just because of the baby – you know that right?”, hän totesi huomattavasti vakavampana kuin aikaisemmin ja loi serkkuunsa paljon puhuvan silmäyksen. Ei sellaisessa suhteessa ollut mitään järkeä, jos siinä oltiin ainoastaan tulevan lapsen vuoksi. Siinä vaiheessa hänen mielestään oli ainoastaan fiksua lähteä toisen osapuolen kanssa eri suuntiin ja katsoa, saisiko homman toimimaan niin. Apple ei kuitenkaan uskonut, että Hannah tyytyisi sellaiseen suhteeseen. Jokainen vähänkin järkevä ihminen tiesi, ettei sellainen suhde kantaisi pidemmän päälle. 

Apple hörppäsi kuumasta kahvistaan varovaisesti. ”When was the last time you spoke with Charlie? Isn’t he coming DC this weekend?”, tyttö kysyi kulmaansa kohottaen ja laski huulillaan käyneen kupin takaisin pöydälle. Hetken ajan Apple pyöritteli tapahtunutta mielessään, samalla sipaisten muutamaa vaaleaa suortuvaa korvansa taakse. ”So what now? Are you going back or staying here? And if you’re staying here, how long?”, Apple hymyili vinosti, kurottautuessaan taas pöydän ylitse tarttumaan parasta ystävää lohduttavasti kädestä. ”I missed you…”. myönnettiin jo hiukan suurempi hymy huulilla. He eivät viime aikoina olleet kerjenneet liioin soittelemaan Hannahin kanssa, vaikka normaalisti puhuivat lähes päivittäin puhelimessa. Sitä suuremmalla syyllä Apple oli ainoastaan iloinen, jos Hannah aikoi viihtyä hiukan pidemään DC:ssä.