You don't know me but I think you hate someone who I love

Jotkut ihmiset ehkä silmäilivät juorulehtiä kaupan jonossa tai jopa lukivat niiden syvääluotavia analyyseja mitä turhimmista aiheista, mutta Leo ei kuulunut niihin ihmisiin. Hän oli täydellisen pihalla siitä, mistä ihmiset puhuivat, niin häneen kuin kaikkiin muihinkin maailman ihmisiin liittyen. Pukkarissa altistui toisinaan väkisinkin juoruille, mutta nyt oltiin jotenkin onnistuttu täysin ummistamaan silmät ja korvat niiltäkin. Ehkä ihmiset eivät jaksaneet enää edes yrittää pitää häntä ajantasalla, tai ehkä Hannah oli ollut pääasiallinen juorujen välittäjä eikä kukaan ollut ottanut sen paikkaa, mutta lopputulos oli ihan se ja sama.

Ei sillä, että jonkun juorulehden tarina olisi millään tavalla vaikuttanut siihen, mitä mies teki tai ei tehnyt elämällään. Lähinnä ei tehnyt. Hän treenasi, pelasi, nukkui, söi ja toisti sitä kuviota siihen asti, että kausi tuli päätökseen ja pakotettiin kesälomalle. Toistaiseksi ei tarvinnut vielä buukata lomamatkoja, joten oli helppo kadota siihen harmaaseen arkeen. Siihen toi tietysti vähän piristystä se, että Leo oli käyännössä muuttanut itsensä Colbyn nurkkiin siinä viimekuun alussa. Sille ei ollut mitään kovin järkevää syytä, koska hänellä oli kuitenkin iso, oma omakotitalo, joka oli käytännössä tyhjillään. Sinne nyt vain ei haluttu mennä, kun Hannah ei kerran ollut kaupungissa.

Pari edellistä päivää ja viimeyö oltiin vietetty veljen nurkissa, mutta tänä aamuna piti roudautua takaisin ihmisten ilmoille. Hallille ja fyssarin pakeille pitäisi roudautua ihmisten aikoihin, joten hereillä oltiin oltu kaikkien yllätykseksi jo joskus aamukuudelta. Eli oli pakottanut lenkillekin, koska ilmeisesti se vannoi nykyään kokonaisvaltaisen harjoittelun nimiin ja oli unohtanut, ettei heillä kummallakaan ollut fysiikkaa mihinkään pitkän matkan pinkomiseen. Olo oli ehkä yllättävänkin pirteä, kun Leo lopulta joskus vähän ennen kahdeksaa otti ja asteli pois junnun suihkusta. Päälle jaksettiin kiskoa siinä vaiheessa vain kollarit, koska mitä väliä.

Mielessä oli lähinnä kahvi, joten sitä hän lähti sitten metsästämään samalla, kun mennessään naputteli toisella kädellä nuuskapurkkia ja toisella pläräsi puhelinta. Multitaskingia parhaimmillaan. Molemmat toiminnot kyllä keskeytyivät, kun keittiössä seisoskeli joku blondi. Siitä ei ollut mitään tarpeeksi yllättävää, että se olisi oikeasti jaksanut hetkauttaa, vaan lähinnä sitä piti katsahtaa muista syistä. Nainen näytti huomattavasti järkyttyneemmältä. Rupesi tivaamaan selitystäkin sille, miksi hän oli siellä. “Making coffee, apparently”, Leo tiedotti sille kohteliaasti, kun totesi kahvipannun tyhjäksi. Puhelin tungettiin takaisin kollareiden taskuun ja purkki jätettiin pöydälle odottamaan, kun ihan liian rutinoituneesti kaivettiin suodatinpaperit ja purut kaapin perukoilta. "He up?" hän kysyi täydellisen kasuaalisti perään samalla, kun niitä puruja mittaili. 

Molemmat olisivat varmasti voineet löytää päälleen vähän enemmän vaatetta, mutta toisaalta huonomminkin olisi voinut mennä. Leo ei ollut ensimmäisenä kiskomassa paitaa päältä heti kun joku edes vilkaisi hänen suuntaansa, mutta ei jaksanut kyllä sen suuremmin häpeilläkään. Ei mitään paitaa missään lähimain ollutkaan, vaan sellaista pitäisi varmaan seuraavaksi ruveta kaivamaan junnun kaapista. Sen siitä sai, kun asui kolmen paikan välillä. Kaikki tavarat olivat aina väärässä osoitteessa juuri silloin, kun niitä oltaisiin kaivattu.

Nainen sen sijaan vaikutti edelleen kaikin puolin traumatisoituneelta. Se oli vähän outoa, koska ei tarvinnut olla kauhean fiksu tajutakseen, missä se oli viettänyt yönsä, ja yleensä kylään ei ehkä tuotu niitä kaikista siveimpiä ja vakaimpia tapauksia. Suurin osa tavallisista vieraista olisi varmaan innolla hyppinyt puolialasti kenen edessä tahansa (jolla oli rahaa). “You want some?” Leo tarjosi siihen kahviin liittyen, vaikka oli jo mitannut sitä kuuden kupin verran. Muutakaan sanottavaa ei keksitty. Nappulaa painettiin sentään vasta, kun saatiin vastaus, ihan kun sillä olisi ollut jotain väliä.

Se ei kauheasti tunnelmaa helpottanut, koska blondi vain tapitti häntä niin, että se oli melkein mahdoton ignoorata – ja Leo kyllä ihan tosissaan yritti. Se vaati kai niin paljon huomiota, että se oli kaataa mehunsakin sen takia lasista yli. Kiltisti mies iski pari käsipaperin palasta sen lasin vierelle sanomatta mitään, kun se kiroili ja muisti palauttaa tölkin jääkaappiin. Hänkin olisi halunnut käydä jääkaapin läpi aamupalan toivossa, mutta nyt tuntui kyllä paremmalta idealta vetäytyä takavasemmalle.

Sitä vaihtoehtoa Leo mietti, kun blondi sitten yhtäkkiä tuntui keräävän itsensä. Se esittäytyikin. “Oh”, hän sanoi ensin siihen sen nimeen, mutta tajusi itsekin vähän viiveellä, miten epäkohteliasta se oli ja kiirehti jatkamaan “hey. I’m Leo.” Kauheasti eivät pisteet nousseet silläkään suorituksella, mutta ainakin hän yritti. Sen jälkeen ei voitu enää häipyäkään, kun keskustelu oltiin avattu, joten jotenkin äärettömän kohtaloonsa alistuneen näköisenä Leokin jäi sitten nojailemaan keittiön tasoa vasten. Copenhagen sentään poimittiin sormiin, että saatiin jotain muuta tekemistä. “I don’t”, hän lupasi siihen täällä asumiseen, vaikka ei ollut asiasta kyllä itsekään ihan varma. Ehkä hän asui. Äänensävy vaikutti juuri niin epävarmalta, ettei hän tiennyt itsekään, puhuiko totta vai ei. “I got a house”, Leo kuitenkin vakuutteli perään melkein puolustelevaan sävyyn, koska siitä hän oli ainakin varma. Talo, jossa ei haluttu enää viettää aikaa, ja mitä asutti tällä hetkellä ihan liian nuori ja clueless puolustajajunnu, joka saisi sen varmaan poltettua maantasalle alle kuukaudessa.

Puhe loppui juuri siihen ja hän antoi katseensa pudota siihen nuuskapurkkiin, joka tuntui nyt olevan ainut asia hänen ja loputtoman, kiusallisen small talkin välillä. Sitä napautettiin vielä pari kertaa ja kieriteltiin se auki jotenkin ihan järjettömän hitaasti, ehkä toivoen että se veisi kaiken energian siihen asti että vasta elonmerkkejä esittelevä kahvinkeitin olisi valmis.

Ei ollut mitenkään erityisen harvinaista, että sattui törmäämään johonkin Colbyn puolituttuun. Niiden kanssa ei edes yritetty kaveerata sen suuremmin, koska harvoin ne olivat kuvioissa kovin pitkään, ja niiden tarkoitusperät olivat aina vähintäänkin kyseenalaisia. Apple taisi olla ainut, jonka kanssa Leo oli vaihtanut enemmän kuin pari sanaa, ja siitäkin oli kiittäminen vain Hannahia. Yleensä pelkästään se ‘I know who you are’ riitti varoitusmerkiksi, koska kuka oikeasti tiesi, milloin edessä olisi joku sekopääfani, mikä seuraavaksi seurailisi puukon kanssa ja ilmestyisi keskellä yötä hotellihuoneeseen ikkunasta. Hetkeäkään ei ajateltu, että Colby olisi ollut sellaisen yläpuolella.

Nainen kyllä selitteli heti perään, että tiesi hänet vain siksi, että Colby ei aiheesta suutaan koskaan sulkenut. Sekin saattoi tietysti olla totta. Leo hymähti sen sanoille ja kohautti harteitaan. “You jealous?” Miehen oli pakko kysyä vähän huvittuneena, kun selvästi junnu ei ollut jutuillaan voittanut kauheasti lisäpisteitä. Jotenkin hän ei oikeasti jaksaisi edes yllättyä, vaikka se paasaisikin piste-ennätyksistä, bromanceista ja luoja ties mistä kaikki treffit läpeensä.

Oli erittäin hyvä kysymys, että miksei Leo ollut omassa talossaan. “Because I can”, Leo perusteli sitä, että miksi oli sitten täällä eikä kotona. “Maybe I just missed my best buddy. We so rarely get to see each other anymore, you know”, hän vielä lisäsi vähän sarkastisesti, kun Olivia ei tuntunut millään uskovan, ettei hän asunut siellä. Ehkä se oli ihan oikeassa, kun ei uskonut, koska enemmän hän vietti aikaa täällä kun missään muualla.

Sitä siellä asumista tietysti vain korosti se, miten kasuaalisti hän seuraavaksi kävi jääkaapin sisältöä läpi ruoan toivossa. Lopulta löydettiin pekonia ja kananmunia, joiden lisäksi ongittiin kaapista vielä pussi bageleitakin.