member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Mar 9, 2018 17:21:28 GMT 2
Post by missie on Mar 9, 2018 17:21:28 GMT 2
Saturday, November 24th, 2018 - evening Capital One Arena @ Washington D.C. Hannah McNabb & Leo Cote ootd / autopilot Kun Nolan oli laittanut viestiä ja kutsunut naisen paikalle peliin, oli Hannah epäröinyt aluksi, mutta lopulta tullut siihen johtopäätelmään ettei ollut mitään syytä, miksi hän ei voisi mennä paikalle kannustamaan Nolania. Hän piti pojasta paljon, joten ei ollut mikään kovinkaan iso palvelus saapua paikalle katsomaan, kun Starsit pelasivat Capitalsia vastaan. Nolan oli vaikuttanut ilahtuneen kovasti, kun Hannah oli lopulta ilmoittanut saapuvansa paikalle. Nolan ei ollut kertonut Leolle tai edes Elille, että oli kutsunut Hannahin sen illan peliin. Hän ei ollut ajatellut, että kenelläkään olisi sitä mitään vastaan. Nainen sattui olemaan oikeassa kaupungissa, joten oli pelkästään mukavaa saada katsomoon joku tuttu kannustamaan. Etenkin kun omat vanhemmat ja veljet ehtivät vain harvoin paikalle. Paikkojen suhteen oli ollut enää siinä vaiheessa vähän niukasti valinnanvaraa, mutta onneksi vaimojen aitiossa oli ollut tilaa. Nolan oli onnistunut kuin onnistunutkin järjestämään Hannahin aitioon. Naiselta oli vielä varmisteltu, että se oli ok, ja Hannah oli vakuuttanut että selviytyisi kyllä pelaajien vaimojen keskellä, vaikkei oikeastaan ketään kunnolla tuntenutkaan. Oli jo aika siirtyä jäälle, kun Nolan kulki Leon ohitse. "Oh yeah, I invited Hannah to watch the game. You should keep her company. She's in the wives' box", poika läimäytti Leoa rintaan ja kääntyi kulkemaan takaperin jatkaen puhumista välittämättä siitä kuuliko joku muukin hänen sanansa. Hannah oli löytänyt tiensä aitioon henkilökunnan avustuksella. Hän oli saanut pitkiä katseita astuttuaan huoneeseen, joka oli täynnä pelaajien vaimoja. Kukaan ei sanonut mitään, osa tervehti kohteliaasti ja hymyilikin, osa vain loi arvioivia silmäyksiä. Hannah yritti lähinnä olla välittämättä ja sivuuttaa tilanteen, mutta harvinaisen nopeasti hän oli siirtynyt istumaan kahvikupin kera ja tuijotteli jäälle. Mieli teki karata paikalta - mikä nyt ei varmasti yllättänyt ketään. Nolanille ei kuitenkaan viitsitty tuottaa pettymystä, joten Hannah pakottautui istumaan paikoillaan kaikesta huolimatta.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Mar 9, 2018 20:26:10 GMT 2
Post by autopilot on Mar 9, 2018 20:26:10 GMT 2
Kuten vähän oltiin osattu aavistellakin, oli valmennus päättänyt pitää Leon sivussa vielä illan pelistä. Kaikki tiesivät paremmin kuin hyvin, että hänellä oli jo valmiiksi historiaa päävammojen kanssa, joten nyt ei haluttu yhtään lähteä leikkimään terveydellä. Päävalmentaja oli vielä erikseen siinä aiemmin käydyssä keskustelussa korostanut, että hän tarvitsi aivojaan nyt, ja tarvitsisi niitä vielä uran jälkeenkin. Leo itse koki, ettei olisi tarvinnut yhtään ylimääräistä lepoa, mutta ei siitä asiasta voinut oikein jäädä riitelemäänkään.
Sairasosastolla tai ei, hän ei kuitenkaan osannut jäädä vain istumaan hotellille. Oman joukkueen mukana kuljettiin, vaikka ei kamoja vedettykään päälle. Kotona seurana olisi ollut kasa muitakin omia joukkuetovereita, jotka toipuivat vähän kuka mistäkin, mutta näin vieraskiertueella sai olla aika rauhassa. Oli vaikea sanoa oliko se hyvä vai huono juttu. Areena oli noin yleisön vinkkelistä outo ja tuntematon, joten Leo hengaili sitten kaukalon laidalla oikeastaan loppuun asti. Hänelle oltiin kyllä isketty kaulaan kulkupassi, jolla pääsi samaan aitioon mihin kaikkien perheetkin pääsivät, mutta se ei oikein inspiroinut.
Ei edes siinä vaiheessa, kun Nolan jalomielisesti kertoi, että oli kutsunut sinne Hannahinkin ja sitä voisi kuulemma mennä sinne vaimokoppiin viihdyttämään. “Family box”, Leo korjasi Nolania ja esitteli sille sitä kulkupassiaan kuin korostaakseen, ettei se koskenut vain vaimoja. Colbylle piti kuitenkin huikata “right, honey?” kun se luisteli siitä ohi. Rooli illan pelissä päättyi aikalailla siihen, kun joku järjestysmies lähti kiltisti saattamaan häntä sinne boksiin. Sen apu oli varmaan ainut syy sille, miksei matkalla eksytty. Omasta areenasta pidettiin tuhat kertaa enemmän, eikä vain siksi, että siellä osattiin suunnistaa.
Aitio oli hyvin perinteinen, eikä tuntunut kauheasti vaihtelevan eri kaupunkien välillä. Jäänpuoleinen seinusta oli auki, oli sohvia, baaripöytiä ja joku pieni buffettikin, mihin oltiin varmaan kannettu lähinnä jotain eilisiä jämäruokia. Joku oli keittänyt kahviakin, mikä oli todennäköisesti ollut tuoretta siinä noin kolme tuntia sitten, jos vanhat merkit paikkansa pitivät. Kahvia mies päätti joka tapauksessa kokeilla, seuraa sen sijaan ei. Siellä ei ollut oikeastaan ketään, jonka hän olisi heittämällä tuntenut, jos ei Hannahia laskettu. Se oli tässä vaiheessa pienin paha, joten kaikki muut paikallaolijat täysin ignooraten Leo päätyi vain istumaan sen viereen. Siitä ei edes tehty isoa numeroa, vaan sille vain nyökättiin samalla kun täysin kasuaalisti ja huolettomasti kaivettiin puhelin esiin.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Mar 9, 2018 20:46:35 GMT 2
Post by missie on Mar 9, 2018 20:46:35 GMT 2
Hannah sai olla aika lailla rauhassa sen jälkeen, kun oli linnoittautunut omiin oloihinsa kahvikupin kera. Siitä silloin tällöin hörppien nainen katseli jäällä luistelevia pelaajia ja uppoutui omien ajatustensa pariin. Lähinnä mielessä pyöri Dallasiin jääneet lastentarvikkeet ja se pitäisikö niitä lähteä hakemaan sieltä, vai jos vain suosiolla ostaisi uudet. Cole ja Nick olivat jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan hankkineet potkupuvut Penguinsien ja Capitalsien logoilla varustettuna - nyt ne tappelivat siitä kumpi vauvalle puettaisiin ylle. Hannahia se lähinnä vain huvitti, eikä hän ollut viitsinyt puuttua tilanteeseen millään tavoin.
Vaistomaisesti nainen havahtui ajatuksistaan kuullessaan lähestyvät askeleet. Hän kohotti katseensa tulijaan ja tunnisti yllättäen Leon liittymässä seuraansa. Miehen näkeminen aiheutti kieltämättä kasan ristiriitaisia tunteita. Hannah oli edelleen täysin hukassa sen suhteen mitä olisi miehelle sanonut, mutta toisaalta hän oli äärimmäisen helpottunut Leon läsnäolosta - ainakin olisi edes yksi tuttu kaikkien niiden vaimojen joukossa. Silti Hannah korjasi asentoaan vähän levottomasti, kun Leo istuutui viereiselle penkille ja kaivoi puhelintaan esiin. Katse kävi nopeasti miehen puhelimen näytöllä, mutta palasi sitten takaisin jäälle. Tuntui oudolta istua kaikessa hiljaisuudessa sanomatta mitään tai edes koskettamatta toisen kättä. Hän ei tiennyt tunsiko Leo olonsa kiusaantuneeksi, mutta ihan vain itsensä takia naisen oli pakko rikkoa heidän välillään vallitseva hiljaisuus. "So, they didn't let you play?" Hannah käänsi kasvonsa miehen puoleen ja kohotti kysyvästi kulmiaan.
"Nolan invited me to here. Couldn't say no to him", nainen koki tarpeelliseksi selitellä vielä nopeasti perään. Hän otti hörpyn kahvistaan. "I didn't know you are here. I tought that you're maybe at the hotel, or something", Hannah jatkoi, mutta vilkaisi sitten olkansa ylitse omiin keskusteluihinsa uppoutuneita naisia ennen kuin katsahti uudestaan Leoa. "I'm kinda relieved, however, the fact that you're here. I hardly know any of 'em", hymähdys karkasi Hannahin huulien välistä hyväntuulisena. Ei hän ollut ajatellut viettävänsä iltaa Leon seurassa, oli mies nyt silti taatusti parempaa seuraa kuin suurin osa niistä muista vaimosta.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Mar 9, 2018 21:03:58 GMT 2
Post by autopilot on Mar 9, 2018 21:03:58 GMT 2
Välillä tuntui, että kiusallisuus oli Leolle jollain tavalla jo pysyvä, normaali olotila, joten tämä tilanne ei ollut mitenkään erityisen paha. Enemmän se oli ehkä vaikea ja surullinen, koska kumpikaan ei enää tiennyt mitä sanoa. Joskus yhdessä oleminen oli ollut luontevaa ja vaivatonta, mutta nyt oltaisiin varmaan ihan yhtä hyvin voitu mennä niiden vieraiden ihmisten pöytään. Niiden kanssa olisi varmaan lähtökohtaisesti ollut ihan yhtä paljon puhuttavaa.
Hannah rikkoi tuttuun tapaan hiljaisuuden. Se oli aina ollut se, joka oli ensmmäisenä ja viimeisenä puhumassa. “Nah. Said it had something to do with needing my brain in the future”, Leo myönsi siihen, että eikö hänen oltu annettu pelata. Hän olisi kyllä ollut jäällä nyt enemmän kun mielellään, eikä vain katsonut sitä kaikkea sivusta kuin mikäkin hyödytön idiootti. Se otettiin aina ihan liian raskaasti, jos jouduttiin mistään syystä olemaan poissa, ja liian nopeasti oltiin kantamassa vastuuta, jos juuri sillä kertaa joukkueen peli takkusi. Ihan kun hän olisi muka pettänyt kaikki loukkaantumalla.
Puhelimen näytöllä kävi nopeasti joukkueen yhteinen chat, siirryttiin siitä selaamaan muita viestejä varsin hajamieliseen sävyyn. Joku kyseli kuulumisia, joku ihmetteli poissaoloa, joku halusi haastattelun, äiti käski ottamaan rauhassa. Kellekään ei vastattu. Katse nostettiin naiseen, kun se vakuutteli, että oli saanut kutsun ja ettei ollut tiennyt hänen olevan paikalla. “I don’t like watching the game from tv”, Leo kohautti harteitaan. Oli siinä takana enemmänkin. Loukkaantunut tai ei, oli tärkeää olla fyysisestikin läsnä, eikä rypeä itsesäälissä jossain hotellihuoneessa.
Hänenkin katseensa kävi niissä tuntemattomissa ihmisissä, kun blondi ne mainitsi. “I don’t know ‘em either”, Leo myönsi ja siemaisi kokeilevasti kahvikupista. Se maistui juuri niin tympeältä kun oltiin ajateltukin, joten sille ei voitu olla irvistämättä. “You’d think they could afford good coffee”, piti kommentoida, “this place has gotta have costed like, what, 400 mil, maybe?”
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Mar 9, 2018 21:28:47 GMT 2
Post by missie on Mar 9, 2018 21:28:47 GMT 2
"Well, they have a point. You need them, if you're going to teach your son how to skate", Hannah totesi huolettomasti, ikään kuin sanat olisivat enemmänkin lipsahtaneet hänen huuliltaan. Ja niin ne ehkä tekivätkin - ei sillä etteikö Hannah olisi niitä tarkoittanut. Hän oli kenties keväällä ajatellut pitää Leon niin kaukana heidän lapsestaan kuin suinkin saattaisi, mutta kun pettymyksestä ja loukkaantuneisuudesta oli toivuttu oli nainen tullut toisiin ajatuksiin; olivat heidän välinsä mitkä tahansa, toivoi hän miehen olevan mahdollisimman aktiivisesti pojan elämässä mukana. Hän ei vain ollut ihan varma Leon ajatuksista. Miehen eleet ja tapa vältellä aihetta herättivät epäilyksiä, mutta mitä Hannah tiesi. Nainen vilkaisi nopeasti vieressään istuvaa miestä ja sipaisi pari vaaleaa suortuvaa korvansa taakse. "They're right, you know. Just take it easy now and you'll be soon back on the ice", Hannah yritti vielä vähän lohduttaa ja soi Leolle jopa melko lämpimän hymyn. Joskus oli ihan hyvä hidastaa tahtia - ainakin jos oli kyse omasta terveydestä.
Hannah ei ihmetellyt yhtään, ettei Leo ollut halunnut katsoa peliä television ruudulta. Hän oli melko varma, että mies olisi rynnännyt jäälle, jos joku olisi edes vihjannut siihen suuntaan, että sitä tarvittiin nyt heti paikalle. "What you think? Who wins tonight?" Nainen kysyi, kääntyen vähän paremmin miehen puoleen. Leo tuntui ehkä vieraalta, mutta Hannah tiesi edelleen että se puhui enemmän kuin mielellään jääkiekosta. "Where do you go next?"
"It's better than the coffee what you served for me when we met for the first time", Hannah naurahti aidosti huvittuneena miehen valittaessa kahvista. "I don't know, but I kinda like it", nainen tuumi siihen mitä se areena oli maksanut rakennuttajilleen - luultavasti ei puhuttu ihan pikkurahoista. Puhuessaan Hannah kierrätti katsettaan ympäri hallia, mutta antoi sen lopulta palata takaisin Leon puoleen. "But I don't really like the city, though", Hannah lisäsi olkiaan kohauttaen. Ei hän ollut lähtenyt Dallasista siksi etteikö olisi viihtynyt siellä, vaan ihan muista syistä. Dallas oli koti ja tavallaan naisella oli sitä ikävä kaikesta huolimatta. Samaan aikaan puhelin, jota nainen piteli toisessa kädessään piippasi uuden, saapuneen viestin merkiksi. Hannah avasi näytön, eikä voinut olla hymyilemättä viestille. Sormet ryhtyivät nopeasti näpyttämään vastausta takaisin.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Mar 9, 2018 21:46:37 GMT 2
Post by autopilot on Mar 9, 2018 21:46:37 GMT 2
Oli kaunis ajatus, että Leo olisi osa sen lapsen elämää, mutta käytännössä se voisi olla äärettömän vaikeaa. Hannah oli jossain itärannikolla, kuka edes tiesi missä se tarkalleen ottaen aikoi aikansa viettää, eikä sillä selvästi ollut mitään tarvetta muuttaa lähemmäs. Koska se oli heistä ainut, jolla edes oli mahdollisuus valita vapaasti asuinpaikkansa, olivat myös päätökset ikävästi sen käsissä. Leo tiesi sen paremmin kun hyvin. Se puhui ohimennen siitä, miten hän tarvitsisi aivojaan, jos meinasi opettaa lapsen luistelemaan, mutta sekään ei ollut niin yksinkertaista. “You don’t gotta teach them. Just lace some skates on and let them figure it out”, hän kommentoi asiaa kuitenkin, kun se oltiin kerta otettu esiin.
Oma kausi oli saavuttanut taas sellaisen tietyn suvantovaiheen, missä mikään ei vain sujunut, joten voitto olisi ollut enemmän kun tervetullut. Sen todennäköisyys oli kuitenkin vähän eri asia. “What, you think I’m gonna betray my own team and bet against them?” Leo katsahti Hannahia sivusilmällä, pitäen rintamasuunnan kuitenkin selvästi kohti jäätä. Siinä vaiheessa kun suostuisi uskomaan siihen, että oli mahdollisuus hävitä, niin myös häviäisi. Niin se vain meni.
“Home”, hän sanoi siihen, että mihin mentäisiin seuraavaksi, ja kieltämättä vaikutti vähän helpottuneelta. Kotona ei ollut odottamassa mitään kovin erityistä, mutta toisaalta hotellielämä ei ollut herkkua, vaikka se tietysti luksukselta kaikkine yksityiskoneineen toisinaan vakuttikin. Edessä ei nytkään olisi kuin yksi kotipeli, mitä seuraisi taas neljä peliä vieraissa. St.Lousista Detroitiin, Pittsburghiin ja Coloradoon. Siinä olisi taas kädet täynnä.
Hannahin sanoille naurahdettiin, mutta niitä ei ihan allekirjoitettu. “I warned you about it, though”, hän huomautti. Oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että jäähallilla vain oli mahdotonta tarjoilla hyvää kahvia. Luoja ties miksi, kun rahasta ei tuntunut varsinaisesti olevan puutetta. Hannah kuulemma piti siitä kahvista, mutta kaupungista ei niinkään. “Never liked Washington either”, Leo myönsi. Ei hän kyllä tuntunut pitävän mistään muustakaan kaupungista, tai ehkä vain protestoi muodon vuoksi sitä koko maata kanadaikävässään. Dallas oli kyllä kieltämättä hänestäkin yllättävän siedettävä.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Mar 9, 2018 22:36:22 GMT 2
Post by missie on Mar 9, 2018 22:36:22 GMT 2
"You just lace his skates and hope for the best?" Hannah varmisti vähän kulmiaan kurtistaen, eikä selvästikään ollut ihan samaa mieltä miehen taktiikasta. "This is something what we really need to talk about at some point", nainen hymähti hyväntuulisesti. He eivät todellakaan iskisi lapselleen vain luistimia jalkaan, toivoen että se jossain vaiheessa saisi jutun juonesta kiinni.
"No, of course not", Hannah vastasi hyväntahtoisesti ja hymyili hieman vinosti vilkaistessaan jäälle. Tietenkin Leon kuului uskoa oman joukkueensa mahdollisuuksiin viimeiseen saakka. Huonosti menisi, jos mies ei luottaisi omien joukkuekavereidensa mahdollisuuksiin. Starsit olivat suuntaamassa kuulema takaisin kotiin seuraavaksi. Hannah oli tunnistavinaan Leon olemuksesta helpottuneen vivahteen. Kaipa se oli mukava palata takaisin tuttuihin maisemiin vieraskiertueen päätteeksi. Hannahista oli ainakin ollut aikoinaan aina yhtä mahtavaa saada Leo kotiin, kun mies oli ollut pitkään poissa. Tuskinpa se tunne oli ollut yksipuolinen. Nyt hän ei tosin olisi vastaanottamassa miestä. Ehkä joku muu oli - kenties Gia. Sekään ei ollut oikeastaan Hannahin asia kuka miestä odotti Dallasissa, vaikka vähän pahaltahan sen ajattelu tietysti tuntui.
"Yes you did", Hannah naurahti, eikä voinut kuin nyökytellä päätään. Automaattikahvi ei ollut koskaan mikään kovin erityinen makukokemus, mutta ei kyllä se suoraan kahvipannustakaan otettu säväyttänyt. Nainen kohotti katseensa puhelimestaan Leon, kurtistaen pienesti kulmiaan samalla. "Why don't you like Washington?" Leo ei ollut edes asunut kaupungissa, joten miehen syyt tuntemuksilleen olivat täysi mysteeri naiselle. Hannah käänsi katseensa takaisin jäälle vain todistaakseen sitä, miten Noah törmäsi Nolaniin. Ei mennyt kuin hetki, kun pojat olivat toistensa paitojen rinnuksissa kiinni. Kumpikin niistä louskutti leukojaan edelleen, vaikka tuomarit repivät niitä erille toisistaan. "You don't ever teach our son to fight. Okay?" Hannah jupisi Leolle vakavana, nostaen oikean kätensä silittämään vatsaansa.
Ensimmäinen erä meni pelin seuraamisen ja kohtalaisen hyväntuulisen rupattelun merkeissä. Kukaan ei huutanut, eikä käsillä ollut suurta draamaa, mikä oli ihan hyvä. Ehkä siksi Hannah uskalsikin ottaa esiin mieltään vaivanneen asian. "You know, we should figure out where I am going to live until the boy is born. They don't let me fly anymore and it's kinda long drive to Dallas. I mean, I am staying at the moment in Pittsburgh and D.C, so is that okay for you, or?"
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Mar 9, 2018 23:03:05 GMT 2
Post by autopilot on Mar 9, 2018 23:03:05 GMT 2
Kaatumalla oppi, joten Leosta oli ihan hyvä strategia että lapselle vain vähän tönäistäisiin vauhtia. Hannah oli selvästi eri mieltä. “It hurts to fall over. That’s how you learn”, sille kuitenkin huomautettiin. Eivät kai lapset seinää päinkään juosseet kovin montaa kertaa, kun kerrasta tajusivat sen sattuvan. Jotkut vaativat enemmän toistoja kun toiset, mutta kai kaikilla sitten kuitenkin lopulta sytytti.
Kotona ei ollut odottamassa Giaa, vaikka se ehkä olisikin ollut se helppo ratkaisu. Uusi parisuhde ei ollut tässä vaiheessa edes ajatuksissa, kun edes edellistä ei oltu saatu kunnolla päätökseen. Nyt tuntui paremmalta idealta vain olla yksin ja keskittyä muihin asioihin, ihan kuten olisi ehkä pitänyt tehdä alusta asti. Joskus hän oli yksinäinen, mutta se oli kaikkeen siihen draamaan ja tappeluun verrattuna kuitenkin suhteellisen harmitonta. Hetken lohtua oli liian helppo löytää, eikä Leo tässä vaiheessa edes esittänyt, etteikö olisi välillä lähtenyt illalla baarista kotiin jonkun kanssa.
Washington oli varmasti ihan mukava asuinpaikka, mutta se ei jotenkin vain herättänyt kovin positiivisia ajatuksia. “I’ve been here a million time and it’s always the same. Boring and cold”, hän summasi, vaikka Washington ei takuulla ollut yhtään sen kylmempi kuin Pennsylvania tai New York, Thunder Baysta nyt puhumattakaan. Oli hyvin mahdollista, että siellä oltiin vain joskus aikoja sitten koettu joku harvinaisen karvas tappio, mikä oli alitajuisesti jäänyt kummittelemaan mieleen. Samalla perusteella vihattiin muitakin paikkoja.
Aiheesta ei ehditty puhua paljonkaan enempää, kun päästiin taas sivuamaan lastenkasvatusmetodeja. “No, see. That’s what happens when you don’t teach ‘em”, Leo viittoi kohti jäätä, “that’s not how you fight.” Jos ei osannut tapella, niin sitten tuli tyrmätyksi ja kaatui suorilta jaloilta. Sitä ei suositeltu kokeilemaan. Oli paljon parempi tietää, mitä oli tekemässä.
Kahvi oli pahaa, mutta saatiin se silti juotua ilman sen suurempia vastaväitteitä. He katsoivat peliä, puhuivat ja eivät riidelleet. Se oli ihan mukavaa, ainakin siihen asti että nainen lopulta halusi puhua ihan oikeista aiheista. Se pyysi mielipidettä siihen asumistilanteeseen, mikä oli vähän typerää, koska ei se ollut Leosta kiinni. “That was the plan, wasn’t it?” Leo katsahti naista vähän kysyvästi. Ei hän ollut missään vaiheessa ajatellut, että se olisi tulossa takaisin, tai että hänen mielipiteellään asiasta olisi ollut mitään väliä. “You do what you think is for the best”, hän lisäsi, ehkä vähän raskaaseen sävyyn.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Mar 9, 2018 23:29:13 GMT 2
Post by missie on Mar 9, 2018 23:29:13 GMT 2
"That looks a lot like a fight", Hannah hymähti, luoden kulmiensa alta merkitsevän katseen. Poikien tappelu meni ehkä enemmän riuhtomisen puolelle ja siihen että kumpikin yritti saada iskujaan perille siinä kuitenkaan onnistumatta. Hannah seurasi tapahtumia silti hivenen huolissaan, sillä hän tunsi molemmat henkilökohtaisesti. Ei auttanut kuin toivoa etteivät ne onnistuisi murtamaan nenäänsä, menettäisi hammastaan tai saanut mustaa silmää.
Hannah ei ollut vielä päättänyt missä asuisi. Hän viihtyi Pittsburghissa kyllä. Charlie oli ollut hänen tukenaan, kuten mies oli luvannutkin. He olivat tavanneet toisensa vähän sen jälkeen, kun Hannah oli saapunut D.C:hin. Hän oli valittanut miehelle yksityisyyden puutetta ja jatkuvaa hälinää, joka vallitsi Levesquen luona. Mies oli tarjonnut ratkaisua naisen ongelmaan ehdottomalla, että Hannah voisi ihan hyvin muuttaa Pittsburghiinkin. Charlien luona oli huomattavasti rauhallisempaa, eikä Hannah todellakaan pistänyt vastaan saadessaan tekemistä ja muuta ajateltavaa Felixin kanssa touhutessaan. Seuraa piti myös Emma, josta oli tullut Hannahille huomattavasti läheisempi. Toisaalta nainen reissasi myös usein takaisin DC:hin viettääkseen aikaa Applen ja muiden tyttöjen kanssa. Koska Pennykin odotti esikoistaan, oli heillä paljon keskusteltavaa ja jaettavaa. Tuntui mukavalta kun saattoi jakaa raskauden jonkun kanssa, joka kävi läpi täsmälleen samaa.
"Yeah, it was, but I just wanted to know what you think", Hannah vastasi täysin rauhanomaisesti. Ei hän halunnut alkaa tappelemaan tai vääntämään aiheesta, mutta hän halusi silti Leon mielipiteen. Olosuhteiden pakosta Hannahin piti joka tapauksessa pysyä Washingtonin lähettyvillä, koska kukaan ei halunnut lähteä ajamaan viimeisillään raskaana olevaa naista liki pitäen vuorokauden mittaiselle ajomatkalle. "I think it's best if I stay here and after the boy is born we think about this again. No matter what is going on between us, I really want you to be part of your son's life. If I have to fly because of that to Dallas, so be it. I don't wanna shut you out, you know", Hannah kallisti päätään katsellessaan miestä, luoden Leon vetoavan katseen. "I just... Do you want to be part of your boy's life? Honestly, I don't know what you think about this", nainen ei kuulostanut millään tavoin syyttävältä. Hän halusi vain tietää miten aktiivisesti Leo halusi olla osa poikansa elämää. Kaikki oli loppujen lopuksi aina järjesteltävissä.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Mar 10, 2018 16:58:24 GMT 2
Post by autopilot on Mar 10, 2018 16:58:24 GMT 2
Se näytti ehkä enemmän nujakalta kuin oikealta tappelulta, mikä saattoi tietysti olla ihan hyväkin juttu. Ainakin Hannahin mielenterveyden kannalta, koska se vaikutti jo tästä tilanteesta suhteellisen järkyttyneeltä. “Too much grabbing and not enough punching”, Leo tiivisti kuitenkin sen tilanteen etäisen huvittuneena. Mustaan silmään ei kuollut, eikä ruhje tai pari todennäköisesti aiheuttanut pitkäaikaista ongelmaa. Huolestua sai sitten, kun joku oli oikeasti taju kankaalla, ja sitä ei onneksi käynyt kovinkaan usein. Tappeluita enemmän pelottivat isot taklaukset ja se, miten aina toisinaan rojahdettiin täydestä vauhdista kaukalon laitaan. Niissä tilanteissa taisi olla jo sen verran liike-energiaa, että oli tuurista kiinni että sattuiko vai ei.
Jos Hannah haluaisi oikeasti muuttaa Washingtoniin tai Pittsburghiin pysyvästi, niin niin se varmasti tekisi. Leo yritti olla ajattelematta, mitkä kaikki tekijät siihen päätökseen vaikuttivat, mutta ajatteli silti. Ei se ollut hänen asiansa, joten mitään ei kuitenkaan sanottu. He olivat molemmat aikuisia ihmisiä, jotka saivat tehdä ihan mitä halusivat, eikä heillä ollut mitään velvollisuutta vastata toisilleen enää mistään.
Nainen kyllä korosti, että halusi hänen mielipiteensä. “Well I don’t gotta like it, do I?” Leo vastasi sille vähän ympäripyöreästi. Ei, hän ei pitänyt siitä, että se lapsi kasvatettaisiin niin kaukana ja ihan muiden ihmisten keskuudessa, mutta ei hän voinut oikein nyrkkiäkään hakata pöytään ja ruveta tekemään vaatimuksia. Hannah oli sitäpaitsi jo kerran tehnyt harvnaisen selväksi, ettei sillä olisi mitään ongelmaa pitää häntä pois lapsen elämästä jos siltä sattuisi tuntumaan, joten siinä oli vielä enemmän syytä leikkiä sen sääntöjen mukaan. Se oli raivostuttavaa, mutta minkäs teit.
Hyvä Hannahin oli puhua siitä, että se halusi hänen olevan osa lapsen elämää, kun se oli kuitenkin saamassa lapsen jossain Washingtonissa. Leo ei ollut Washingtonissa, eikä tulisi siellä olemaan jatkossakaan. “You and me both know I don’t have the time or even the option to fly around the country and follow you”, hän huomautti. Siitähän tässä oli lähinnä kyse. Hän halusi olla osallinen, mutta käytännössä se oli nyt aika mahdotonta. “I’ll do what I can”, hän lisäsi, “but I can’t be here. I can’t just drop everything and move. You wanna stay here, that’s fine. I can’t tell you to do anything.”
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Mar 10, 2018 17:46:12 GMT 2
Post by missie on Mar 10, 2018 17:46:12 GMT 2
"No, you don't", Hannah myönsi tyynesti, koska tottahan se oli. Ei Leon tarvinnut pitää siitä, että vauva syntyisi aivan muualla kuin Dallasissa, mutta vaikka Hannah olisikin halunnut palata takaisin Dallasiin, olisi hän silti luultavasti olosuhteiden pakosta joutunut jäämään Washingtoniin. Oli kuitenkin ehkä ihan hyväkin, että he molemmat saivat nyt oikeasti etäisyyttä ja omaa aikaa. He saivat miettiä mitä todella elämältään halusivat. Ehkä yhteenpaluu aiemmin syksyllä oli tehty vähän turhan hätiköiden. Hannah ei edelleenkään tiennyt, mitä Leo tunsi häntä kohtaan. Mies oli ehkä laittanut silloin tällöin viestiä, mutta ei nainen ollut varma kielikö se ikävästä vai mistä. Ehkä mies koki sen velvollisuudekseen. Hän oli tuonut julki tunteensa siitä, ettei hän ollut lainkaan varma rakastiko Leo häntä enää, mutta mies ei ollut antanut hänelle oikeastaan minkäänlaista vastausta.
Totta kai Leo oli oikeassa huomauttaessaan, ettei voinut muuttaa noin vain, vaan olisi sidottu Dallasiin Luoja ties miten pitkään. Kyllä Hannah sen ymmärsi. Ei hän olettanutkaan miehen seuraavan hänen perässään. "Do you even listen to me?" Hannah huokaisi vähän raskaasti, kohottaen kulmiaan kysyvästi Leolle. "I am just trying to say that if you want to be part of your son's life, I'll do everything so that it's possible", nainen teroitti, ei tosin mitenkään kärkkäästi tai negatiiviseen sävyyn, vaan halusi vain painottaa omaa pointtiaan.
"Let's start there that this isn't an eternal solution", Hannah muistutti, luoden merkitsevän katseen Leon. "And even if I want to come back to Dallas, it's practically impossible now. I know this is far from the ideal situation, but let's try to make this work, okay?" Nainen kohotti kulmiaan pienesti miehelle ja kurottautui koskettamaan hellästi Leon käsivartta. Kosketus oli nopea, mutta silti lämmin. Vain hetkeä myöhemmin Hannah oli kuitenkin vetänyt käden takaisin itselleen. "We keep in touch and when the baby is born, we think together how we arrange everything", nainen nyökkäsi sanojensa päätteeksi kuin niitä painottaakseen. "I mean, if you don't love me anymore and we decide not to get back together ever again, you still have right to see your son", väkisinkin Hannahin ääneen tuli vähän haikea ja surullinen sävy. Totta kai hän rakasti Leoa edelleen, mutta jos mies ei tuntenut samoin ja halusi jatkaa elämäänsä eri suuntaan, se oli vain jotain, joka naisen täytyi hyväksyä. "Your mom ask me to come visit. She wanted to give me some clothes you've used when you were a baby", nainen totesi, yrittäen keventää tunnelmaa hivenen. Vaimea hymähdyskin onnistui karkaamaan naisen huulien välistä, kun hän vilkaisi nopeasti Leoa.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Mar 10, 2018 18:31:10 GMT 2
Post by autopilot on Mar 10, 2018 18:31:10 GMT 2
Kyllä Leo Hannahin sanomisia kuunteli, mutta he eivät vain tuntuneet olevan samalla sivulla. Siinä ei ollut mitään uutta, sillä ei kai tähän tilanteeseen oltaisi muuten päädyttykään. “I’m trying”, mies päätyi vain huokaamaan, kun Hannah lupasi tehdä kaiken mahdollisen, jos hän haluaisi olla osallisena. Sekin tuntui lähinnä aika tyhjältä lupaukselta, koska mitä sekään muka tekisi itärannikolta käsin.
Ei siinä muuta voinut, kun yrittää saada asiat toimimaan, siinä se oli oikeassa. Juuri nyt ei selkeästi vain ollut vaihtoehto, että oltaisiin muutettu saman katon alle ja leikitty onnellisia. Leo oli ollut siihen aiempaan tilanteeseen ihan tyytyväinen, mutta Hannah ei, ja se ne päätökset teki. Se kosketti käsivarta, mikä sai hänetkin kääntämään katseensa jäältä. “We’ll do what we can”, Leo sanoi, jotenkin pehmeään ja vähän rauhoittelevaan sävyyn. Hän ei ollut aloittamassa draamaa, vaikka olisi niin varmasti voinutkin jo tässä vaiheessa ihan oikeutetusti tehdä. “I’m not going anywhere”, hän lisäsi perään, mutta antoi nyt katseensa taas valua ihan muualle, eikä tuntunut oikein osoittavan sanojaan kellekään.
Hannahin suunnitelma oli, että nyt pysyttäisiin yhteyksissä ja kun lapsi olisi syntynyt, voitaisiin istua alas ja miettiä jatkoa. “Good enough”, Leo päätti, koska mitä muutakaan tässä saattoi. Perään nainen puhui rakastamisesta, eikä se ollut koskaan ollut se ongelma. “That’s not the problem here”, hän huomautti, mutta ei osannut paremminkaan selittää, “that’s never been the problem.” Asiat nyt vain olivat menneet pieleen, molemmat olivat ehkä tehneet huonoja päätöksiä ja kaikki se paska oli kasautunut. Naiseen ei edelleenkään luotettu. Vielä vähemmän nyt, kun se mitä todennäköisemmin vain hengaili Charlien ja kumppaneiden kanssa päivät pitkät ja harkitsi lapsenkin kasvattamista niiden parissa. Miten sen kanssa olisi muka pitänyt olla ok?
Leo oli ehkä pitänyt etäisyyttä, mutta selvästi hänen äitinsä ei ollut samaa mieltä. Se oli kuulemma yrittänyt järjestää Hannahin kanssa tapaamistakin, mikä oli ehkä ihan odotettavissa. “Yeah?” Leo hymähti. “Just get everything you can, I guess. It’ll make her happy.”
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Mar 10, 2018 21:04:42 GMT 2
Post by missie on Mar 10, 2018 21:04:42 GMT 2
Hannah hymyili Leolle lämpimästi, kun mies vakuutteli että he tekisivät mitä voisivat siinä tilanteessa. Ei kai sitä parempaankaan kukaan pystynyt. Mies lisäsi vielä, ettei ollut menossa mihinkään, mikä tavallaan tuntui ihan hyvältä kuulla. Olisi ollut kamalaa edes ajatella, että joutuisi joku päivä selittämään omalle lapselleen, miksi isä ei halunnut olla kuvioissa mukana. Hannah ei edes kyennyt kuvittelemaan, mitä olisi tarjonnut vastaukseksi sellaiseen kysymykseen. "That's good to know", nainen totesi miehelle, mutta käänsi sitten itsekin katseensa jäälle, kohdistamatta sitä oikeastaan mihinkään.
Rakastaminen ei ollut kuulema ongelma, ei koskaan ollut ollutkaan. Hannah katseli miestä vähän arvioiden ja puraisi mietteliäästi alahuultaan. Totta kai se oli juuri se, minkä Hannah oli halunnut kuulla, mutta toisaalta mielessä kyti edelleen epäilys siitä, että he olivat aiemmin palanneet yhteen vain lapsen takia. Oli luultavasti parempi antaa nyt vain tilanteen tasaantua ihan kunnolla ja antaa asioiden edetä vain omalla painollaan. Hannah ainakin halusi ajatella, että asiat järjestyisivät vielä parhain päin. "I love you still. No matter what", nainen henkäisi ja haki Leon käden omaansa, puristaen sitä kevyesti ennen kuin päästi otteensa irti ja vei kätensä vatsansa päälle lepäämään. Ei hän uskonut niiden sanojen mystisesti parantavan mitään, mutta hän halusi silti Leon tietävän, etteivät hänen tunteensa olleet muuttuneet mihinkään.
"She is so excited", Hannah ei voinut olla hymähtämättä huvittuneesti. Hän oli ehkä kesän alussa sulkenut Leon vanhemmatkin pois elämästään, mutta nyt niihinkin oli pidetty yhteyttä. Ei sitä pitänyt kostaa tuleville isovanhemmille, että heillä oli ongelmia Leon kanssa. "I thought I would go to Canada as soon as I can fly with the baby. I know they just want to see their grandson, so I thought I stay there for a week or a couple. Is that okay for you?" Tuntui hieman hölmöltä, että Leolle ei olisi ollut ok, jos Hannah veisi pojan tapaamaan isovanhempiaan, mutta ihan vain kohteliaisuudesta hän halusi asiaa varmistella mieheltä
|
|