I'm sorry that I let you down

Kulman takaa kuului askeleita, ja Laurie saattoi huokaista helpotuksesta, kun hän heti automaattisesti oletti isänsä palaavan takaisin. Mutta kun ei niin ei. Kulman takaa nimittäin paljastui näky, joka aiheutti Lauriessa vähintäänkin jonkun ahdistuskohtauksen ja halun paeta tai ainakin pyyhkiytyä pois maailmankartalta. Pakeneminen oli kuitenkin ensimmäisenä mielessä, ja katseesta välittyi selvää paniikkia, vaikka katseet kohtasivat Grishan kanssa vain pieneksi hetkeksi. Yhtäkkiä Laurie ei halunnutkaan enää seisoa vain paikoillaan, vaan hän liikahti levottomasti sivummalle aikeinaan siirtyä mahdollisimman kauas miehestä, mutta liikkeet pysähtyivät kuin seinään, kun mieskin sai jälleen jalkoihinsa liikettä ja lähti ohittamaan häntä sanaakaan sanomatta.

Laurie päästi Grishan kävelemään ohitseen ja oli itsekin jatkamassa matkaansa toiseen suuntaan, kunnes sitten ikään kuin kivusta irvistäen kääntyi paikoillaan. Hän haroi stressaantuneesti tummia hiuksiaan, kun tuijotti vain Grishan selkää ilmeettömästi. ”Un-fucking-believable”, nainen mutisi itsekseen päätään puistellen. Eikö Grishalla oikeasti ollut mitään sanottavaa? Laurie oli ainakin helvetti vieköön yrittänyt ottaa yhteyttä ja kehitellä keskustelua miehen kanssa, mutta Grisha oli tapansa mukaan jälleen kerran aivan helvetin vaikea ja sulkeutunut. Nainen ei ihmetellyt, vaikka se olisi ikuisiksi ajoiksi sulkenut suunsa ja leikkinyt, ettei mitään ollut tapahtunut. Mies oli aina ollut taitava sivuuttamaan kaiken ikävän pois mielestään, eikä Laurie kestänyt sitä, kun ei saanut sen suunnalta edes jonkinlaista reaktiota kaikkiin tapahtuneisiin asioihin. Nytkin toinen oikein yrittämällä yritti sivuuttaa hänet, eikä se ollut ensimmäinen kerta, kun mies yritti paeta.

”Jesus fucking Christ... Grisha!” Laurie lopulta ärähti sille miehelle, kun lähti astelemaan sen perään nopein askelin. Hän lähes kiilasi miehen eteen päästessään tarpeeksi lähelle ja pysäytti sen pakomatkan heti alkuunsa. ”Are you serious? Are you trying to avoid me for the rest of your life now?” hän tuhahti käsittämättömän turhautuneesti ja mulkoili miestä tympääntyneesti. ”Why can't you just talk to me? Say something! Anything! Just yell at me and tell me how you feel! Don't just walk away. Please”, Laurie huokaisi päätään puistellen ja levitteli käsiään epätoivoisesti. Hän oli omasta mielestään ansainnut kunnollisen reaktion Grishalta, mutta sen sijaan mies vain vältteli häntä.

Se oli totta kai ihan perseestä kuulla, että Grisha oli edes harkinnut välttelevänsä häntä. Mitä helvettiä se sitten olisi ratkaissut? Ei niin yhtään mitään. Lauriesta tuntui, että he molemmat kuitenkin tiesivät, että jossakin vaiheessa tämä asia oli käsiteltävä edes jollakin tavalla. Mitä nopeammin se tapahtuisi, sen parempi se oli heille kummallekin. Siksi Laurie päättikin ihan suosiolla tarttua härkää sarvista, vaikka oli ilmiselvää, ettei Grishaa huvittanut puhua. Rehellisesti sanottuna ei nainenkaan olisi mielellään sanonut sanaakaan, kun hän ei lainkaan tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Tuntui typerältä pahoitella, koska sillä ei ollut ollut vaikutusta aikaisemminkaan.

Grisha kysyi, mitä sen muka olisi pitänyt sitten sanoa, kun Laurie niin kovasti kuulutteli edes jonkinlaisen reaktion perään ja kehotti miestä puhumaan. Myönnettäkööt, ettei hän tiennyt, mitä odotti kuulevansa tai mitä halusi edes kuulla, mutta kai hän lähinnä olisi halunnut, että Grisha olisi vaikka huutanut hänelle sen sijaan, että seisoi hiljaa paikoillaan ja mulkoili hänen suuntaansa suorastaan myrkyllisesti. ”Yeah, we broke up because you wanted to do so”, Laurie takertui katkerana siihen yhteen ainoaan asiaan miehen sanoissa eikä edes lopulta vaivautunut vastaamaan kysymykseen. Ihan huomaamattaan nainen tuijotti Grishaa suorastaan syyllistävällä katseella ja nyrpisti sille nenäänsä erittäin tyytymättömästi. Oli varmaan sanomattakin selvää, ettei hän sitä eroa ollut halunnut, ja eniten koko tilanteessa vitutti se, että hän oli oikeasti ollut se, joka heidän suhteensa oli kussut ihan totaalisesti.

Vihdoin Grisha suvaitsi avata edes hieman tuntemuksiaan hänelle. Mies oli luonnollisesti vihainen ja pettynyt, ja Laurie oli rikkonut Grishan luottamuksen. ”I know”, äskeinen syyllistävä ja katkera puhe haihtui kuin tuhka tuuleen, kun sen tilalle tuli vain hiljaista, katuvaa mutinaa. ”Do you hate me?” Laurie kysyi hiljaa. Hän vilkaisi miestä nopealla katseella, ennen kuin antoi katseensa painua jalkoihinsa. Tuntui tärkeältä selvittää, vihasiko mies häntä, jotta hän tiesi, oliko enää mitään järkeä yrittää taistella sen puolesta, että Grisha voisi vielä jonakin päivänä katsoa häntä silmiin ja sanoa luottavansa häneen jälleen.

”It's not like I planned to fuck that guy, for fuck's sake! I never meant to hurt you, Grisha! It just happened and I'll regret it for the rest of my life”, Laurie älähti miehelle, kun se ryhtyi hänelle äksyilemään. ”What do you want me to do, huh? Beg your forgiveness? Say that I'm sorry? You have already decided that I'm the bad guy here and you are – as always – a fucking victim who has done nothing wrong. Have you ever thought that this might be your fault too? Like, you are never around when I need you the most! At least, I was always there for you when you needed me”, oli hänen vuoronsa tiuskia Grishalle, kun sekin kiukkusi hänelle. Oikeasti Laurie oli lähinnä tyytyväinen siihen, että Grisha viimein avasi suunsa eikä vain juossut karkuun, kuten tavallisesti teki. Hänelle oli sillä hetkellä aivan sama, miten se tilanne käsiteltäisiin – joko sitten riitelemällä tai sivistyneesti puhuen –, kunhan he vain edes jollakin tavalla puhuisivat toisilleen. Toisaalta Laurie olisi halunnut keskustella sovittelevammin, mutta kuten tavallisesti: hän vastasi Grishan ärhentelyyn ärhentelyllä, kun ei edes hetkeksi osannut yrittää hillitä itseään.

Grisha oli ihan oikeassa. Hän ei todellakaan olisi halunnut edes nähdä miestä, jos hän olisi yllättänyt miehen jonkun toisen naisen kanssa sängystä. Itse asiassa hän olisi varmaan lakannut puhumasta Grishalle ikuisiksi ajoiksi ja vältellyt sitä kuin ruttoa – luultavasti muuttanut johonkin helvetin kauas miehestä. Nyt, kun osat olivat toisinpäin, hän ei osannut suhtautua siihen ollenkaan. Tuntui aivan helvetin oudolta, kun Grisha kohteli häntä kylmästi, ei koskenut häneen tai katsonut häntä sillä samalla lämmöllä, jolla se oli aikoinaan häntä katsonut. Mitä enemmän hän sen muutoksen miehessä huomasi, sitä enemmän nainen vain ikävöi kaikkia hyviä hetkiä, joita heillä oli ollut. Oli totta, ettei heidän suhteensa ollut ollut viime aikoina mitään ruusuilla tanssimista, mutta kyllä kaiken paskan keskelle oli hyviäkin hetkiä mahtunut.

Laurie saattoi huokaista hetkellisesti helpotuksesta, kun Grisha sanoi, ettei se häntä vihannut. Ei se helpottuneisuus kuitenkaan kauaa kestänyt, kun hän oli jo aloittanut paasauksensa, ja Grishaa puolestaan kiinnosti katsella enemmän ympärilleen kuin mies olisi varmistanut, ettei kukaan ollut kuulemassa heitä. ”No, I fucking can't! I don't care if someone is listening to us”, hän keskeytti puheensa vain hetkeksi, jotta sai ärähdettyä sanansa Grishalle. Sitten hän jo jatkoi ärhentelyään, mutta mies tarrasi häntä yhtäkkiä ranteesta ja lähti kiskomaan häntä siitä käytävältä johonkin tyhjään huoneeseen sulkien oven heidän perässään. Laurie hieraisi rannettaan tuhahtaen, kun mies irrotti siitä otteensa, ja mulkaisi Grishaa kulmiensa alta. ”Don't do that ever again”, nainen kivahti varoittavasti asettaessaan kätensä puuskaan rinnalleen.

”It's not bullshit!” Laurie väitti huutaen vastaan, vaikka syvällä sisimmässään tiesikin Grishan puhuvan totta. Hän vain rakasti vierittää syyt muiden niskoille, ja ärsyyntyneenä hän ei edes tajunnut tekevänsä sitä ihan huomaamattaan. ”In English, please!” nainen tuhahti jo seuraavaksi Grishalle, kun se sanojensa perään ärisi venäjäksi. Hän oli kyllä melko varma, että mies vain kirosi itsekseen, eikä hän välttämättä olisi halunnut kuulla kaikkia niitä kirosanoja, mutta ihan vain muodon vuoksi heittäytyi rasittavaksi vaatiessaan miestä puhumaan englantia. ”I didn't want to break up with you! I loved you! I still do. Is it so hard to believe?” Laurie ärisi miehelle, ”I'm not playing victim! It's not just my fault that you are a piece of shit sometimes.” Yritäpä siinä nyt hillitä itseään, kun Grishan ärhentely lisäsi bensaa liekkeihin. Laurie ei yksinkertaisesti kestänyt kuunnella hiljaa vieressä, eikä hän todellakaan antanut kenenkään hyppiä silmilleen. Silloinkin, kun Grisha otti askeleen häntä lähemmäs, Laurie paransi ryhtiään ikään kuin olisi valmistautunut kuulemaan jonkin raivokohtauksen. Kasvoja koristi ilmeettömyyden verho, vaikkakin huulilla saattoikin käydä varsin narttumainen, vittuileva hymy hänen sanojensa jälkeen. Sekin hymy katosi kuitenkin nopeasti.

Tilanne rauhoittui onneksi ehkä aavistuksen verran, ja Laurie ennätti hengähtää muutaman kerran syvään kuunnellessaan Grishaa. ”You think I don't know that? I feel bad all the time! I can't stop thinking about you. My thoughts are killing me every time when I realize that I fucked everything up. The worst thing is that I can't change what I did”, sillä kertaa puhe ei todellakaan ollut mitään ärhentelyä tai Grishan syyllistämistä, vaan se oli täynnä katumusta. Hän olisi tehnyt mitä tahansa, että olisi saanut tekonsa tekemättömäksi, mutta elämä ei toiminut niin, että nappia painamalla kaiken sai muutettua. ”Then I let you down... I know”, Laurie huokaisi ääni väristen. Hän hautasi hetkeksi kasvonsa kämmeniinsä ja puisteli päätään. Kun katse kohosi jälleen Grishaan, oli mies jo kääntynyt nojaamaan ovea vasten. ”You are not planning on running away, are you?” nainen kysyi väsyneesti. Mies näytti juuri siltä kuin olisi hetkenä minä hyvänsä voinut rynnätä ulos ovesta, ja Laurie saattoi vain toivoa, ettei se oikeasti lähtenyt nyt yhtään mihinkään.

Silloin, kun Grisha puhkesi ihan urakalla puhumaan venäjää, eikä Lauriella ollut pienintäkään hajua, mistä mies puhui, hän tuijotti miestä äärimmäisen kyllästynyt ilme kasvoillaan. Sillä hetkellä Grisha vaikutti uhmaikäiseltä lapselta, joka teki juuri päinvastoin kuin sanottiin. Totta helvetissä se miehen käytös ärsytti enemmän kuin tarpeeksi, mutta Laurie yritti kerrankin hillitä hermonsa ja pureskeli hampaitaan yhteen, ettei vain sortuisi sanomaan sanaakaan. Sillä hetkellä mielessä pyöri enemmän kuin muutama vaihtoehto erinäisiä asioita, jotka hänen olisi tehny mieli laukoa suustaan, mutta onneksi nainen sai pidettyä suunsa kiinni. Oli parempi, jos hän pysyi vain hiljaa, eikä antanut itsensä provosoitua liikaa Grishan yrityksistä ärsyttää häntä. Sitähän se mies nimittäin aivan varmasti yritti tehdä: ärsyttää häntä niin kauan, että Laurie joko räjähtäisi ihan totaalisesti tai poistuisi paikalta ovet paukkuen.

Laurie piti puhumattomuudestaan kiinni vielä pitkän tovin ajan ja antoi Grishan vain puhua. Kyllä hän koko ajan toista mulkoili ja osoitti sillä tavalla tyytymättömyyttään tätä keskustelua ja itse asiassa koko tilannetta kohtaan. Sanaakaan hän ei vielä siinäkään vaiheessa sanonut, kun Grisha vastasi suorastaan väsyneesti hänen kysymykseensä miehen pakoaikeista. Silmiä ehkä pyöräytettiin ja päätä puisteltiin tyytymättömästi, mutta muuta reaktiota miehen vastaus ei hänessä saanutkaan aikaan. Mitä siihen olisi ylipäätään pitänyt sanoa?

”I know. Dad told me”, Laurie hymähti hieman välinpitämättömällä äänellä, kun Grisha alkoi luetella tulevia pelejä. ”Well, you have always been good at running away, so...”, äänensävy oli piikittelevä, ja se sai myös katkeran sävyn, jonka Laurie yritti piilottaa piikittelyn taakse. Kovin hyvin hän ei siinä onnistunut, koska katkera sävy puski puheesta esiin väkipakolla. Rehellisesti sanottuna teki heille kummallekin ihan hyvää, jos he pysyivät ainakin hetken aikaa erossa toisistaan. Kyllähän siitäkin keskustelusta oli jo huomattu erittäin loistavasti, etteivät he todellakaan olleet vielä valmiita seisomaan edes samassa tilassa keskenään. Siitäkin huolimatta Laurien oli aivan helvetin vaikeaa ajatella, että Grisha katoaisi taas hetkeksi pois maisemista.

”That is the problem, Grisha. You should hate me”, nainen töksäytti miehelle, ”because when you don't hate me, I keep dreaming that maybe someday you can look at me in the eye and say that you can trust me again.” Olisi vain oikeasti ollut helpompaa, jos mies olisi vihannut häntä, niin Laurien ei olisi tarvinnut elätellä toiveita siitä, että vielä jonakin päivänä he voisivat palata yhteen. ”You can go now. I don't know what else to say anymore”, hän huokaisi uupuneena ja antoi taas katseensa valahtaa jalkoihinsa. Hän ei todellakaan kykenisi katsomaan, kun mies katoaisi jälleen hänen elämästään luoja ties miten pitkäksi aikaa.