Don't force pieces that don't fit

ootd /

Toisin kuin kaikki tuntuivat kuvittelevan, Richie tiesi miten olla normaali ihminen. Hän tiesi, miten hankittiin työpaikka ja kämppä, upottiin tylsiin rutiineihin ja hukutettiin ajatukset perhe-elämään. Se ei ollut koskaan ollut ollut ongelma. Hän oli aina tuntunut löytävän töitä ihan liian kivuttomasti ja saavan kaiken anteeksi vieläkin helpommin. Niin oli käynyt tälläkin kertaa, kun hän oli vain tehnyt sen päätöksen, että aikoisi taas ainakin hetken panostaa kunnolliseen elämään.

Rae oli oma murheenkryyninsä, mutta asiaa ei haluttu käsitellä sen suuremmin. Jos se halusi hengailla nurkissa ja toi lapset mukanaan, niin sitten se sai niin tehdä. Richiellä ei ollut mitään aikomusta heittää sitä ulos, ei nyt eikä varmaan koskaan toistekaan. Sen kanssa bondailu pitkästä aikaa oli ollut ajoittain jopa ihan mukavaa, vaikka tässä nyt ei mitään vuosisadan rakkaustarinaa elettykään. Työnjako jokapäiväisessä elämässä toimi ihan hyvin, lapset tuli hoidettua ja kaikki vaikuttivat ihan tasapainoiselta. Hän sai käydä töissä ja leikkiä elättävänsä sen perheen, Rae sai mennä omilla teillään ilman että kukaan kysyi mitään.

Kai siihen uuteen arkeen oltiin jotenkin upottu niin, että Richie oli lakannut pitämästä ihmisiin yhteyttä. Se oli vähän surullista, mutta nyt kun Bryceakaan ei enää samalla tavalla tarvittu, sen kanssa ei kauheasti puhuttu. Sama päti Saraan, jonka kanssa oltiin aiemmin ehditty viettää ihan mukavasti aikaa. Nopeasti sekin oli unohtunut, joten oli tullut yllätyksenä, kun se oli kutsunut itsensä kahville. Koska mies oli kerta lapsien kanssa kotona ja Rae oli luoja ties missä, niin ei ollut mitään syytä sanoa ei.

Cali oli päiväunilla ja Nash istui tyytyväisenä lattialla katsomassa telkkarista vanhaa Super Bowlia - Broncos vs Panthers - kun ovelle koputeltiin. Richie oli ihan käsittämättömän tylsästi vain istunut sohvalla juomassa kahvia ja selaamassa puhelintaan, ihan kuten kuka tahansa kunnollinen ihminen. Ovi avattiin muki kädessä ja Sara vain viitottiin sisään. “Cali’s sleeping”, sille kuitenkin varoitettiin saman tien, jos se nyt vaikka sattuisi harkitsemaan jotain kurkku suorana huutamista ja yleistä älämölöä. Nash meinasi selkeästi harkita sitä ratkaisua, mutta sulki onneksi suunsa jo ennen kun sai mitään sanottua, kun sitä heti hyssytteli ja pudisteli toruvasti päätään.

“Coffee? Food?” Richie tarjosi naiselle kasuaalisti, kun painoi oven sen perässä kiinni. 

Se kämppä oli mukava. Paljon parempi, kun mihin Richie oli tottunut ja mitä olisi koskaan kehdannut vaatia. Se oltiin sisustettu vähän vasemmalla kädellä, kun nyt ei varsinaisesti ollut ylimääräistä rahaa mitä syytää johonkin huonekaluihin, mutta tyylikkäästi kuitenkin. Oli mukava sohva, pari kirjahyllyä, kunnon telkkari, pieni keittiönpöytä.. Kaikki, mitä nyt jokapäiväiseen elämään tarvitsi. Raekaan ei ollut valittanut ja se oli aina ollut tarkempi siitä, että missä asui. Nykyään se ei tuntunut enää ihan niin kiinnostuneelta, mutta valittamisesta se piti silti, joten kai se olisi jotain sanonut.

Kai he olivat Saran kanssa molemmat olleet kiireisiä, mikä oli ihan hyvä. Ainakaan kukaan ei ollut katkera. “What’d you do?” Richie kysyi, kun se puhui päivästään ja marisi siitä, ettei ollut ehtinyt juomaan yhtään kuppia kahvia. “Someone broke a zipper? Rip their shirt?” Hän veikkaili mahdollisia kriisitilanteita, joita naisen työympäristössä saattaisi sattua. Toisin sanottuna hän ei edelleenkään ollut kovin hyvin perillä sen työnkuvasta, eikä toisaalta arvostanut niitä pelaajiakaan kauheasti.

Richie löysi Saralle kahvimukin kaapista ja kaatoi siihen kahvia, joka oli viimekeittämiseltä jäänyt. Ei se ollut ehtinyt seisomaan kuin muutaman minuutin ja senkin kuumalla levyllä. “Working”, hän myös kuittasi siihen, että mitä oli tehnyt viimeaikoina, ja iski mukin naisen käteen. Nash hoilasi sohvalta ‘gooood mooooorniing ameeeerica’, kuten oli radiosta oppinut, joten sitä piti taas hyssytellä.

“Oh yeah”, Richie sitten nyökytteli siihen kämppään ja vilkaisi ympärilleen, vaikka tuskin näki mitään uutta. “Carter’s.. He’s been real helpful.” Sille oltaisiin eittämättä nyt veloissa, mitä oltaisiin mieluummin vältelty, mutta joskus ei ollut kuin huonoja vaihtoehtoja.

“I’m not doing anything illegal and shady, if that’s what you’re thinking”, Richien oli pakko huomauttaa Saralle, kun se huomautti, ettei hän paljon epämääräisempi olisi voinut olla. Juuri nyt ei ollut oikeastaan mitään, mitä olisi pitänyt lähteä salailemaan. Se oli uutta, että elämä oikeasti kesti lähempää tarkastelua. “I just picked up a job is all”, hän jatkoi ja viittoi sitten kohti sohvalla istuvaa poikaa, “and I’m trying to keep these kids alive, so.. That pretty much takes up all my time.” Richie yritti ehdottomasti hyvitellä lapsille kaikkea sitä, mitä tähän mennessä oli tapahtunut. Syytäkin oli.

“Just radio stuff. Went to back the record studio a few times, too. Met up with some bands”, mies vielä summaili niitä töitäkin. Musiikkiala ahdisti häntä vähän edelleen, koska se tuntui olevan nopein mahdollinen tie hävitykseen. Kokonaan siitä ei osattu luopua, mutta ei sille uskallettu antaa koko kättäkään, ettei oltaisi seuraavaksi pulassa. Yleensä myös Rae oli liittynyt siihen alamäkeen, mutta nyt sekin oli siedettävä. Ehkä sekin oli huono enne, mutta nyt olo oli siedettävä.

Richie ei voinut olla naurahtamatta Saran toteamukselle siitä, että Bryce ei kyllä pitänyt mistään. “You’re not wrong”, hän virnisti, “he’s got his reasons though.” Carter ei ollut aikoinaan saanut häntä lähtemään kotoa, mutta ei se ollut myöskään päätöksen tekemistä vaikeuttanut. Kai sen tilalle oltaisiin löydetty joku muukin, jos olisi tarvinnut, ja lopputulos olisi ollut ihan sama. Sama päti ehkä Raeen, josta Sara seuraavaksi ihan suoraa kysyi. “I guess she is. In the picture”, Richie myönsi hetken viiveellä. Nähtäväksi jäisi, miten pitkäaikainen tilanne olisi. “She’s probably not got gonna stay”, hän lisäsi kuitenkin hiljempaan, jälleen lasta kohti vilkaisten.

Vanhemmuudesta ei tainnut saada kunnia-arvosanoja vain sillä, että onnistui pitämään lapset hengissä. Olisi ehkä pitänyt, koska sekin oli oikeasti välillä aika haastavaa, vaan ei. Niistä pitäisi jotenkin onnistua kasvattamaan vielä paitsi kunnollisia kansalaisia, myös onnellisia. Se tuntui tässä vaiheessa aika mahdottomalta. “You think I’m doing well, buddy?” Piti huikata pojalle, joka tässä vaiheessa lähinnä leikki katselevansa televisiota ja oikeasti kuunteli heidän keskusteluaan. Se nyökytteli varsin ponnekkaasti, mikä oli ihan rohkaisevaa.

Töiden saralla kaikki oli ihan hyvin, eikä Richiellä ollut suurempaa valitettavaa. Hän oli aina nauttinut oman äänensä kuulemisesta, joten ehkä radiojuontaminen oli hänen kutsumusammattinsa. “What’s wrong with radio?” Mies kysyi Saralta kun se vain kysyi, että oliko hän miettinyt jotain muuta. Se tarjosi urheilukategoriaa ja lupasi puhua ystävälleenkin, eikä Richie voinut olla näyttämättä huvittuneelta.

“Do I look like I’m interested in sports?” Hän kysyi ensin muka vilpittömänä ja vilkaisi alaspäin, kun olisi tutkinut vaatetustaan ja tatuoinnella kirjottua ihoaan ensimmäistä kertaa. Ei hän nyt varsinaisesti atleettisuutta huutanut. “I’m already doing sports stuff, anyway”, hän sitten kuitenkin myönsi, koska ei kai se mikään salaisuus ollut, “or covering local football, anyway. College level, but that’s what people go crazy over so… I’ll take it.” Baseballista hän ei olisi puhunut, vaikka oltaisiin maksettu, koska ihan kun ei riittäisi että sen lajin keskellä oltiin jouduttu kasvamaan. Siitä Sarakin kysyi, eikä hän voinut olla näyttämättä vähän tyytymättömältä. “He’s not a good person”, Richie vastasi harvinaisen dramaattiseen sävyyn.

Carter ei tarkoittanut aina huonoja uutisia, mutta Brycen sanat eivät tulleet yllätyksenä. Richie pyöräytti silmiään, eikä edes yrittänyt esittää että olisi ollut samaa mieltä. “He doesn’t like anyone I like”, hän marisi ääneenkin. Se ei pitänyt Raestakaan, mutta rehellisesti sanottuna ei kyllä pitänyt mies itsekään valtaosaa ajasta. Se oli pitkä, surullinen tarina, jota oli parempi olla ajattelematta liikaa. “I don’t know. Depends on if she’s gonna behave or go off the rails again”, hän pohti hiljaisempaan ääneen siihen, että halusiko naisen jäävän vai ei. Lapset olivat bonusta, Rae ei välttämättä.