member rank
New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
May 28, 2018 18:21:44 GMT 2
Post by snafu on May 28, 2018 18:21:44 GMT 2
07.11.2017 night @ Bloodhound Julian & Gabrielle autopilot julian's ootd
Vapautta liikkua, pukeutua ja tehdä mitä tahtoi arvosti paljon enemmän kuin ennen, kun oli viettänyt melkein konkreettisesti edelliset kolme kuukautta tiukassa hihnassa. Julian oli joutunut ongelmiin Alexander Lazarovin kanssa, kun oli tappanut pari sen listoilla olevaa palkkamurhaajaa ja joutunut maksamaan kovan hinnan siitä. Sen lakeijat olivat hakeneet hänet suoraan kotoa yön turvin ja tehneet säännöt selviksi. Joko Julian voisi päätyä Hudsonin pohjaan tai maksaa aiheuttamansa harmit tekemällä töitä. Kun uhkaukseen oli lisätty pari valokuvaa Gabriellesta ja kerrottu hyvin graafisesti miten sekin saisi kärsiä hänen virheistään, oli päätös ollut helppo. Kolme kuukautta venäläisen hyökkäyskoirana ei kuitenkaan ollut mitenkään helppoa aikaa. Pari ensimmäistä viikkoa Julian oli lukittuna kellarissa tai vastaavassa ja sai selkäänsä niin, että niskalaukaus olisi ollut helpotus. Kai sen oli tarkoitus murtaa pahansisuista luonnetta ja tehdä miehestä säyseämmän ja helposti ohjailtavan. Sen jälkeen Julian oli muuttanut Manhattanille Lazarovin omistamaan hotelliin, joka oli ollut varmaan hienoin paikka missä hän oli koskaan yöpynyt. Siitä oli vaikea kuitenkin nauttia, kun huonetta vahti aseistetut vartijat, siellä oli kamerat ja ulos päästiin vain venäläisen ehdoilla. Kolmen kuukauden aikana ulkona ei käyty koskaan töiden tai keikkojen ulkopuolella ja vaikka Julian oli luullut pärjäävänsä yksin, ei sellainenkaan pakotettu erakoituminen ollut mitenkään miellyttävää.
Kuitenkin siitäkin oli selvitty ja yhtenä aamuna Julian oli herännyt kotoaan. Sitä oli ollut vaikea uskoa tai käsittää. Ensimmäinen päivä oli kulunutkin sykkyrällä kylpyhuoneen perällä käsiasetta puristaen. Julian oli kokenut kovia ennenkin sitä, mutta psyykkinen puoli ei ollut jäänyt täysin ehjäksi koettelemuksen jälkeen. Asiaa ei auttanut venäläisen jättämä viesti, joka kiitti toki palveluksesta, mutta muistutti sitten, että se löytäisi Julianin aina ja jos se yrittäisi jotain, ei seuraavalla kerralla oma tai yhdenkään läheisen henki säilyisi. Julianilla tosin ei niitä läheisiä ollut kuin yksi - Gabrielle.
Naisen löytäminen ei ollut vaikeaa, mutta sen luokse ei osattu suinpäin rynnätä. Julian ei voinut edes kuvitella miltä siitä oli tuntunut, kun hän oli vain yhtenä yönä kadonnut jälkeäkään tai viestiä jättämättä. Toisekseen ulkonakin liikkuminen oli sen ensimmäisen viikon aikana hyvin hiipimistä ja varjoissa pysyttelyä. Julian oli kerran uskaltautunut läpi yön auki olevaan supermarkettiin, mutta muuten oli joko ajellut päättömästi ympäriinsä autollaan tai pysynyt kotonaan. Sekään ei tosin tuntunut kodilta pätkääkään, kun Gabrielle ei ollut samoissa nurkissa pyörimässä. Sen läsnäolo olisi varmasti helpottanut sitä oloa ja siksi tasan viikko vapautuksensa jälkeen Julian päätyi seisomaan Bloodhoundin edustalla polttaen varmaan kymmenettä tupakkaansa, kun yritti rauhoitella hermojaan.
Arki-ilta oli kääntynyt jo yön puolelle ja paikka vaikutti melko rauhalliselta ulkoapäin. Käsiase painoi kylkeä takin alla ja toi jotain turvaa, pesäpallomaila oli auton etupenkillä ja tupakka sormien välissä, mutta silti Julian oli hermostunut. Silmät skannasivat kapakan edulla pyörivää porukkaa ja tunnisti pari naamaa kaukaisesti, mutta kukaan ei varsinaisesti pistänyt silmään. Ainakaan Lazarovin porukkaa siellä ei ollut. Tai ainakaan näyttänyt olevan. Se oli helpotus. Tupakka lensi katuun ja Julian pakotti itsensä liikkeelle. Sormet pumppasivat nyrkkiin ja auki ja hammasta purtiin, kun käveltiin se lyhyt matka parkkipaikalta ovelle ja sitten sisään pubiin. Ihmisiä ei ollut älyttömästi - paikka ei ollut tupaten täynnä - joten mies uskalti lyhyesti huokaista helpotuksesta ja vain sulautua muiden joukkoon. Ulkonäkönsä puolesta hän sopi sinne loistavasti. Omalla mittapuulla oltiin ehkä aavistuksen siistimmän näköisiä kuin yleensä vaatetuksen puolesta, mutta kasvoilla oli tuttuja jäännöksiä mustelmista ja rystysissä rupisia jälkiä, jotka kertoivat hänen harjoittaneen sitä itselleen tutuinta alaa.
Gabriellea ei ainakaan ensimmäisellä vilkaisulla näkynyt missään ja ei Julian ei tiennyt oliko helpottunut vai harmistunut. Kolme kuukautta oli kuitenkin pitkä aika eikä hän tiennyt mistä olisi edes alkanut selittämään katoamistaan. Toisaalta olisi tehnyt mieli vain halata naista ja vaipua sen käsivarsille sänkyyn ja kuvitella, että niitä kolmea kuukautta ei olisi koskaan tapahtunutkaan ja kieltää se, että sillä ajalla olisi ollut jotain vaikutusta omaan psyykkeeseen. Julian havahtui ajatuksistaan, kun baarimikko kysyi juomatilausta ja sille murahdettiin vastaukseksi kalja ja lasillinen viskiä. Pienen tauon jälkeen se viski tuplattiin ja juomia jäätiin odottamaan samalla, kun toisen käden sormilla rummutettiin tasaista tahtia puiseen baaritiskiin.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
May 28, 2018 19:46:40 GMT 2
Post by autopilot on May 28, 2018 19:46:40 GMT 2
Ootd / Maailmassa ei ollut luottamista kehenkään muuhun kun perheeseen. Se oltiin todistettu tässä vaiheessa jo niin monta kertaa, että olisi ihan yhtä hyvin voinut vain lakata katselemasta ympärilleen ja unelmoimasta siitä, että pääsisi vielä joskus elämässä johonkin. Oli korkea aika hyväksyä, että sitä ei vain tulisi tapahtumaan. Tulevaisuudessa ei ollut mitään prinsessahäitä, idyllisiä omakotitaloja tai mitään muutakaan, mikä olisi ollut etäisestikään normaalia. Jos joskus otti pari askelta eteenpäin, se tarkoittti vain sitä, että seuraavaksi ottaisi kymmenen taaksepäin. Oli ihan sama mitä yritti, koska elämä oli jämähtänyt tiettyyn pisteeseen, eikä ollut siitä hevillä liikahtamassa kohti parempaaa. Muka parhaatkin ihmiset olivat pohjimmilltaan selkäänpuukottavia hyväksikäyttäjiä, jotka katosivat keskellä yötä ilman mitään selitystä. Gabrielle olisi ehkä voinut märehtiä sitä asiaa enemmänkin, mutta oli päättänyt, ettei yksinkertaisesti tuhlaisi sellaiseen roskaan enää yhtään henkisiä voimavaroja. Niitä ei todellakaan ollut tarpeeksi, että oltaisiin voitu itkeä jokaisen idiootin perään. Hän oli vain niellyt tappionsa - alkoholin ja parin vahvan kipulääkkeen kanssa, jos nyt tarkkoja oltiin - ja palannut entiseen elämäänsä, kun mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Kukaan ei kysynyt kysymyksiä, eikä hän kertonut. Kaikkien ihmisten ei ehkä vain ollut tarkoitus olla onnellisia, ja se oli ihan okei. Kortit eivät muutenkaan olleet koskaan menneet tasan, eikä siinä surkuttelu auttanut yhtään. Ei voinut kun jollain tavalla kivittää mielensä, lakata välittämästä ja tehdä parhaansa. Ja pysyä sopivan kiireisenä ja sopivan humalassa aina ja koko ajan. Kieltämättä Gaby osasi luovia tiensä siinä elämässä paljon paremmin kun missään muualla. Hän tiesi, miten löysi aina majapaikan, miten pysyi oikeiden ihmisten suosiossa ja turvasi selustansa - totta kai tiesi, kun oli kasvanut katsellen vierestä niitä tismalleen samoja kuvioita. Rujoja, vanhempia miehiä, joilla oli kainalossa nätti, nuori nainen, joka seilasi pöydästä toiseen. Joskus hän oli halveksinut niitä, ja nyt.. Halveksunta olisi tehnyt hänestä helvetin tekopyhän, koska hän sortui tismalleen niihin samoihin, helppoihin ratkaisuhin, eikä edes vihannut itseään niin paljon kun oli kuvitellut. Hän olisi ehkä voinut jopa olla tyytyväinen, jos ei olisi ollut vain turta. Ja vihainen. Ei edes Julianille tai kellekään muulle yksittäiselle henkilölle - ne eivät olleet sen arvoisia - vaan noin yleisesti kaikille ja kaikelle. Turtuminen oli hyvä. Se oli juuri se, mitä Gabrielle nytkin tarvitsi, kun puski ihan liian tutun baarin ovet auki selällään ja leikki, ettei Dominic kompuroinut jaloissaan, kun seurasi häntä sisälle. Se oli ympäripäissään, tai kamoissa. Varmaan molempia. Liian äänekäs, ei ihan tässä maailmassa. Sekin oli päättänyt, että turtuminen oli hyvä, ja Gaby oli nopeasti oppinut, että sitä ei haitannut jakaa aarteitaan. Sen ei myöskään tarvinnut kuin kävellä sisään, niin baarissa, jossa ei todellakaan ollut pöytääntarjoilua, oli yhtäkkiä monta innokasta baarimikkoa kantamassa sille olutta ja shotteja. Sille ja sen seuralaisille - Kourallinen kerholaisia, yhtä paljon jotain puolituntemattomia naisia, luoja ties mistä bongattuja. Tarjous ja palvelu koski Gabyakin, koska hän oli tänään syystä tai toisesta päätynyt näyttelemään jotain supportive rolea. Kirjaimellisesti - hän melkein talutti veljensä kulmapöytään, istutti sen alas ja muisti sanoa pari valittua sanaa siitä, miten sen oli paras selvitä yöksi kotiin. Sitä ei kiinnostanut. Nainen karisti nahkatakin päältään yhden tuolin selkänojalle ja sitten kaikessa hiljaisuudessa vei Dominicin eteen passatun viskishotin ja tyhjensi sen kerralla, ennen kun oli edes miettinyt alas istumista. Melkein toivoi, että se olisi edelleen saanut edes irvistämään, vaan ei. Ei se tehnyt oikein mitään, joten seuraavaksi hän vain kävi jokanaisen oikeudella läpi myös veljen rotsin taskut ja poimi sieltä itselleen tupakan ja sytkärin. Räkälöissä oli se hyvä puoli, ettei ketään kiinnostanut, että myrkyttikö kaikkien hengitysilman vai ei. Gabrielle oli joskus valittanut siitä joka kerta, mutta nyt pisti vain itsekin tuleksi, heitti lainatun sytkärin pöydälle ja suuntasi sitten itse kohti tiskiä. Hän oli juuri sopivan humalassa, että se kaikki tuntui ihan siedettävältä. " He okay?" punapäinen baarimikko kysyi kai Dominiciin viitaten. " Is he ever?" Gaby vain vastasi sille, eikä vaikuttanut kovin huolestuneelta. Tupakasta karistettiin tuhkat lattialle ja hän kumartui tiskin yli, murtisteli hetken vain huuliaan ja mietti mitä tilaisi. Ei viskiä - hän oli saanut tarpeekseen viskistä. Lopullisesti. " You know what, I'm feeling like tequila today."
|
|
member rank
New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
May 28, 2018 20:27:04 GMT 2
Post by snafu on May 28, 2018 20:27:04 GMT 2
Julian sai viskinsä, kumosi sen alas ja nautti siitä pienestä poltosta minkä se aiheutti mennessään alas. Kolmen kuukauden jälkeen lasi alkoholiakin tuntui juhla-aterialta. Ei Alexanderin huomassa ollut tarvinnut nälkää nähdä, mutta alkoholia siihen ruokavalioon ei ollut kuulunut tippaakaan. Mikään ei ollut kyllä muutenkaan maistunut miltään tai Julian ei vain ollut osannut nauttia mistään. Kahden ensimmäisen viikon jälkeen elo oli ollut kelvollista, mutta ei sitä elämiseksi ollut voinut silti kutsua. Ei, kun joku muu oli luetellut säännöt ja niitä oli täytynyt noudattaa tai kärsiä rangaistukset. Jollain tapaa Julian kunniotti venäläistä siitä, että se ei antanut palkkalaistensa tehdä kaikkia likaisia töitä vaan siltäkin oli saatu turpaan. Ja se oli lyönyt kovaa. Nyrkkirauta kyljessä ja naamassa olisi irvistyttänyt vieläkin, mutta niitä ei haluttu ajatella. Mitään ei haluttu muistella sen enempää, kun unissa kaikki tuntui palaavan tahtomattakin. Julian tunsi olonsa pikkupojaksi, kun heräsi huutaen tai hien peitossa lakanoihin sotkeutuneena. Ensimmäinen reaktio oli kaivaa aina käsiase ja osoitella sillä makuuhuoneen kolkkoon pimeyteen ja seuraavaksi ketjupolttaa topallinen tupakkaa ja lähteä pois. Autossa oli turvallista - oli turvassa jos pysyi liikkeellä - ja hänhän oli hyvä pakenemaan. Sitä oli tehty koko elämä.
Julian kuuli Gabriellen äänen ennen kuin näki sen. Pulssi kohosi oitis, sydän tuntui nousevan jonnekin kurkkuun uhmaten kaikkia anatomian lakeja ja sormet puristuivat kaljapullon lasikaulan ympärille tiukasti. Katse oli naulittuna baaritiskin taakse ja piti muistuttaa itseään hengittämisestä. Sekin oli yllättävän vaikeaa sillä hetkellä. Julian huomasi pidättelevänsä henkeään ja päätyi huokaamaan syvään ja puristamaan sen kaiken ylimääräisen ilman keuhkoistaan. Se rauhoitti vähän. Hän ei edes tiennyt miksi oli niin hermostunut, kun ei ollut omin nokkineen vain kadonnut vaan tullut pakotetuksi poistumaan naisen elämästä vähin äänin, mutta se ei tarkoittanut sitä, että nyt vastassa olisi lempeä vastaanotto. Ei todellakaan jos Julian yhtään Gabya tunsi. Toisaalta mikä tahansa tunteenpurkaus siltä olisi ollut parempi kuin se helvetti missä oli eletty. Mikä tahansa huomio siltä olisi ollut kuin lähde keskellä aavikkoa ja Julian oli ollut niin pitkään janoinen.
Rintamasuuntaa käännettiin hiukan naisen suuntaan ja katseltiin sitä vielä, kun se ei ollut häntä itseään huomannut. Gaby oli kaunis niin kuin aina. Julian ei vieläkään tiennyt mitä ylempää tahoa oli kusettanut, että oli saanut sen ikinä rakastamaan itseään. Toisaalta niin itsepäistä naista ei olisi voinut edes jumala pakottaa mihinkään ja se oli piirre mitä hän jumaloi siinä. Julian ei tiennyt kuinka pitkään vain tuijotti brunettea ja avasi ja sulki suunsa kuin ihastunut teinipoika, kun ei keksinyt mitään mitä sanoa. "Hi.", oli typerä ja huono aloitus, mutta sen hän päästi ilmoille. Huulilta olisi voinut lukea hetkellisesti jotain hymyksi laskettavaa, mutta sekin katosi yhtä nopeasti kuin ilmestyikin.
Julian ei tiennyt mitä halusi sanoa ja vähäisemmätkin suunnitelmat katosivat, kun Gabyn katse kohdattiin. Hän halusi pyytää anteeksi, selittää ja suudella sitä kaikkia kerralla eikä kuitenkaan sitten pystynyt sillä hetkellä mihinkään niistä. "I.. You look good.", yleensä Julian ei ollut koskaan sanaton ja rääpi päätään muidenkin edestä, mutta sai nyt aikaan vain surkeita kehuja. Leukaperät pullistuivat, kun hampaita narskuteltiin yhteen eikä mies tiennyt yhtään mitä odottaa. Kaljapulloa puristettiin yhä rystyset valkoisina.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
May 28, 2018 20:47:25 GMT 2
Post by autopilot on May 28, 2018 20:47:25 GMT 2
Vaikka Gabrielle ei ollutkaan avannut perheelleen kovin yksityiskohtaisesti syitä suhteensa päättymiselle ja kotiinpalulle, ne tiesivät. Ne tiesivät aina. Kai ne olivat vain helvetin uteliaita, tunsivat oikeat ihmiset ja tiesivät aina keneltä kysyä. Kukaan ei ollut suoraa sanonut mitään, mutta ne olivat tehneet jokainen osaltaan harvinaisen selväksi, etteivät olleet tyytyväisiä siihen miten asiat olivat päättyneet. Gabykaan ei ollut, joten oli tavallaan ihan mukavaa olla kerrankin samalla sivulla. Vihaisia kommentteja ei oltu edes yritetty hillitä, kun niihin oltiin lähinnä haluttu liittyä mukaan. Oli selvää, ettei Julian ollut millään tavalla tervetullut tähän ympäristöön tai näihin ympyröihin.
Miehestä ei voinut sanoa paljon, mutta sillä oli ihan suhteellisen kiitettävä itsesuojeluvaisto. Ehkä siksi Gaby ei tuntenut mitään tarvetta katsella olkansa yli ja etsiä sitä ihmisjoukoista - se ei voinut olla niin typerä, että näyttäisi kasvojaan sellaisessa paikassa. Paitsi että se oli. Ja samaalla tuli selväksi, että Gabriellen tietoisuus ympäristöstään oli ilmeisesti saavuttanut jonkun uuden aallonpohjan, eikä hän oikeasti kiinnittänyt huomiot mihinkään muuhun kun itseensä ja ehkä tupakkaansa ja eteen tarjoiltaviin shottilaseihin. Sekin oli uutta, koska kai hän oli aina ollut hyvä huomaamaan asioita.
Nyt mies olisi päässyt yllättämään, jos hän ei olisi ollut tarpeeksi humalassa, ettei oikein yllättynyt mistään. Ei hätkähtänyt, ei säikähtänyt, ei mitään. Gabrielle oli jotenkin ajatellut, että tälläiseen tilanteeseen olisi liittynyt valtava tunnemyrsky - ja hän oli miettinyt juuri tätä tilannetta ihan liian monta kertaa - mutta ei siihen liittynyt mitään. Se sanoi hei. Hän ei sanonut mitään. Se kehui kauniiksi, ja silloin se piti keskeyttää - “are you fucking stupid?!” Äänensävy oli hyökkäävä ja syyttävä, mutta ääni pidettiin hiljaisena, kun ei oltaisi haluttu kenenkään kiinnittävän heihin mitään huomiota. Olisi voinut luulla, että Gabrielle olisi voinut kysyä paljon oleellisempiakin kysymyksiä, vaan ei. Ei edes fuck youta, ei mitään.
Katse ei jäänyt Julianiin, vaan kohteli sitä melkein kuin ketä tahansa muutakin paikallaolijaa, siirtyi siitä vain katsahtamaan harvinaisen merkitsevästi veljeä ja sen pöytäseuruetta. “You gotta be”, nainen vastasi siihen kysymykseen ihan itse. Elekieli huusi eitä ja miehestä peräännyttiin vielä askel kauemmas, ei edes siirretty täysiä laseja mukana.
|
|
member rank
New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
May 28, 2018 22:14:52 GMT 2
Post by snafu on May 28, 2018 22:14:52 GMT 2
Julian ei ollut oikeasti edes ajatellut mitä Gabriellen perhe voisi ajatella siitä katoamistempusta. Tai ei sitä voinut katoamistempuksi sanoa, kun oli vastentahtoisesti raahattu omasta kodista pakettiauton perään ja pidetty melkein kuin vankina kuukausien ajan. Niiden silmissä se oli varmaan aivan sama asia ja hän oli joka tapauksessa tehnyt ikävästi perheen tytölle. Gabyn katsetta seurattiin ja tiedostettiin se sen veljen pöytä. Olkapäät kohosivat kevyesti, olut kohosi huulille ja Julian huokasi. Vaikutti älyttömän väsyneeltä enemmän kuin miltään muulta. Edes se tuttu ja turvallinen itsesuojeluvaisto ei kolkuttanut, vaikka sama vaisto ja joku takaraivossa kukkiva epäilys ja pelko saivat pakoilemaan öisin omaa kotiakin ja ajelemaan ympäri kaupunkia ketjupolttaen.
"Maybe I have a death wish, who knows.", sanoista oli vaikea päätellä oliko Julian tosissaan. Niitä ei edes säestänyt niin tutuksi tullut virne vaan naamataulu pysyi vakavana. Olutta hörpättiin ja katse palasi pullon kautta Gabrielleen, joka peruutti kauemmas. Se melkein tuntui ikävältä ja alahuulen kulma päätyi hampaiden pureksittavaksi. "I've had the worst three months since.. Ever.", ei Julian tiennyt kiinnostiko Gabriellea edes kuunnella mitään selityksiä, mutta toisaalta se oli ainut ihminen jolle olisi haluttu edes koko asiasta mitään selittää. Tai kertoa. Muille Julian ei olisi sanonut sanaakaan ja vielä tällä menolla tunkisi koko tapahtuneen päänsä perimmäiseen nurkkaan ja odottaisi milloin muuttuisi vainoharhaiseksi hermoraunioksi, joka pelkäisi omaa varjoaankin ja ampuisi peilejä säpäleiksi vain siksi, että näkisi niissä jotain vaarallista.
"I would never just disappear like that, okay? I wouldn't do that to you.", punaista hiuskuontaloa sudittiin toisella kädellä ja puhuttiin enemmän kaljapullon suuntaan, vaikkakin sivusilmällä mies tarkkaili pysyikö Gaby paikoillaan vai lähtisikö se lätkimään. "I just wanted to see you. That's all. Maybe coming here was fucking stupid.", olat kohosivat taas ja Julian keskittyi tyhjentämään oluttaan. Neste ei maistunut niin hyvälle kuin olisi luullut, mutta pullo juotiin itsepäisesti tyhjäksi. Suupielistä pyyhkäistiin vaahtoa pois ja kuivattiin samainen käsi farkkuihin. "Maybe I should go. Just wanted to see that you're alive and breathing and all that shit.", naista vilkaistiin ja silmistä paistoi jonkinlainen kaipaus. Julianin olisi tehnyt mieli anella sitä lähtemään mukaansa tai edes koskea sen kättä tai edes jotain - oli liian pitkä aika siitä kun kukaan oli koskenut satuttamatta - tai kun edes oli halunnut koskea ketään. Käsillä ei ollut hetkeen kuin murrettu käsiä ja heiluteltu asetta tai pesäpallomailaa. Hellyys olisi ollut virkistävä muutos, mutta ei hänellä ollut mitään oikeutta vaatia suopeaa käytöstä sellaisen poissaolon jälkeen. Vaikka se ei ollut ollutkaan Julianin vika.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
May 28, 2018 22:42:42 GMT 2
Post by autopilot on May 28, 2018 22:42:42 GMT 2
Oli vaikea tehdä mitään muuta kun tuijottaa miestä epäuskoisena, kun se julisti että sillä oli ollut huonoimmat kolme kuukautta ikinä. Gabrielle ei tiennyt kaipasiko se sympatiaa ja selkään taputtelua, mutta sitä ei ollut ihan heti tarjolla. Hän ei ollut oikeastaan kiinnostunut kuulemaan mitään selityksiä. Siksi, ettei kiinnostanut - mikä oli tietoinen päätös - ja siksi, ettei sillä ollut mitään väliä. Lopputulos oli ihan tismalleen sama riippumatta siitä, mitä tekosyitä ja puolusteluja tässä nyt ruvettaisiin esittämään. “Poor you”, Gaby siis vaan kommentoi, eikä edes yrittänyt kuulostaa etäisestikään aidolta. Hän nosti tupakan taas huulilleen, käänsi katseensa pois ja keskittyi hetkeksi vain siihen.
Aluksi Gaby oli ollut huolissaan. Tietysti oli, kun otti molempien taustat huomioon. Ei siinä olisi voinut edes hautajaisjärjestelyjen aloittamista pitää kovinkaan suurena ylireagointina. Hän oli kuitenkin kysynyt asiasta ja saanut myöhemmin vakuutteluja siitä että kyllä, mies oli edelleen erittäin hengissä. Se oli riittänyt, eikä enempää oltu haluttu kuulla. Se ei ollut muuttunut, eikä hän ollut juuri nyt yhtään sen kiinnostuneempi kuuntelemaan tarinoita kun oli ollut aiemminkaan. Nopealla silmäyksellä Julian näytti ihan siltä, että oli edelleen hyvin hengissä, joten sen puheisiin ei vain jaksettu suhtautua kovin vakavasti.
Jos Gabriellen olisi pitänyt kirjoittaa joku käsikirjoitus sille kohtaamiselle, hän olisi takuulla pystynyt luonnostelemaan ne ihan samat repliikit. Julian vakuutteli, ettei olisi koskaan vain häipynyt sillä tavalla, ja Gaby hymähti etäisen huvittuneen ja poimi toisen eteen kannetuista shottilaseista sormiinsa. But you did, hän täydensi sen lauseen mielessään, mutta ei sanonut sitä ääneen. “Yeah, sure thing, honey”, hän sanoi sen sijaan ja jopa soi miehelle sellaisen vähän säälivän hymyn, ennen kun kumosi sen shotin hyvin vähäeleisesti ja sai taas syyn keskittää huomionsa muualle. Se kova asenne oli lähinnä esitystä, mutta fake it till you make it oli toiminut aina ennenkin. Ainakin jos ei laskettu sitä osaa suunnitelmassa, missä hän oli päätynyt takaisin aloituspisteeseen, eikä ollut oppinut tai kostunut matkalla yhtään mitään.
Mies jatkoi ja Gabrielle vain kirosi mielessään sitä, että hänen olisi jo pitänyt kääntyä kannoillaan ja lähteä. Se osa, missä hän jäi roikkumaan baaritiskille ja kuuntelemaan, ei kuulunut käsikirjoitukseen. Siinä oltiin oltu kriittiset pari sekuntia liian pitkään ja jotenkin se täydellinen poistumishetki oltiin ehditty missaamaan. “What, you really think you hit the road and I just magically lose my shit and die?” Gabyn oli pakko tiedustella, koska totta kai hän käänsi ne miehen sanat itsekkääksi toteamukseksi. “Please”, hän tuhahti perään, tumppasi tupakan ja nappasi toisen shottilasin. Sitä ei juotu, vaan jäätiin vain pyörittelemään sitä sormiin. Samalla hän kääntyi ympäri niin, että saattoi nojata selkänsä tiskiä vasten ja pitää katseensa visusti veljen pöydässä. Se näytti rehellisesti siltä, että sammuisi siihen paikkaan hetkenä mitä hyvänsä. Gabrielle koitti kuvitella sen valumassa hitaasti ja dramaattisesti pöydän alle siitä paikaltaan, koska sekin voitti edes Julianin suuntaan vilkaisemisen.
|
|
member rank
New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
May 28, 2018 23:10:43 GMT 2
Post by snafu on May 28, 2018 23:10:43 GMT 2
Gabriellen käytöksen ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä tai sen kylmyyden liikuttaa niin paljon, mutta kyllä se vähän tuntui. Ei Julian olisi sitä ääneen myöntänyt, mutta puri huultaan ja kuunteli sen kommentit aivan rauhallisena. Kuitenkin se viimeinen kommentti herätteli jotain ja mies kääntyi enemmän bruneten puoleen, nojautuen käsivarrellaan baaritiskiin ja lähemmäs sitä. "Don't you fucking dare say that I just hit the road. I didn't fucking choose to be dragged away from my own home. I didn't choose to be tormented by some fucking asshole and don't try to make it sound like I did.", ääni pysyi matalana, mutta silmissä salamoi hetken ja leukaperät pullistelivat. Julian voisi kuunnella kaikki mahdolliset haukkumasanat, kaikki sarkastiset ja kylmät huomautukset, mutta hän ei ottaisi niitä syitä niskoilleen. Paljon paskaa hänkin oli aiheuttanut, mutta ei ollut edes omalla mittapuullaan ansainnut sitä mitä oli kokenut.
"I'm not looking for forgiveness, I'm not asking for your fucking pity, I just wanted to see you.", naiselle huokaistiin jo paljon säysemmällä ja ponnettomammalla äänellä. Julian vilkaisi sen veljen pöytää päin ja samalla muutenkin ympärilleen ja käytti kättä takillaan vain varmistuakseen siitä, että käsiase oli yhä paikoillaan. Sekin tuntui olevan ainoa asia josta sai minkäänlaista turvallisuuden tunnetta nykyään. Käsi päätyi pyörimään taskuun ja tupakka nostettiin huulille ja sytytettiin. Ehkä olisi ollut vain parempi lähteä, mutta Julian ei halunnut vielä. Gabyn näkemistä oli odotettu ne kaikki kusiset kuukaudet ja sen käytöksestä huolimatta siitä jälleennäkemisestä ei haluttu vielä luopua. Mielummin siinä oli solvattavana kuin istui kotona. Julian ei ollut vielä edes aloittanut omia töitään uudelleen. Siinä mielentilassa uhkauskeikka saattaisi helposti muuttua jonkun hakkaamiseksi hengiltä tai vastaavaksi ja ehkä se olisi helpottanut ja ollut hyvä vaihtoehto, mutta silti omaan äärimmäisen laittomaan työelämään ei ollut palattu. Muutamat olivat kyselleet, mutta mies oli yrittänyt olla viimeisen viikon mahdollisimman matalalla profiiililla kuin mahdollista.
"I didn't think you wouldn't survive without me. I was just worried. I saw photos and shit. I just wanted to know you were okay even though I knew you would handle this whole thing just fine.", tupakasta imettiin pitkät sauhut ja katsahdettiin Gabya. Tietenkin se pärjäisi. Miksi ei? Julian oli se, jolla tuntui korttitalo kaatuvan kahden ensimmäisen kerroksen jälkeen ja mielenterveys heittävän vähintään kahdeksikkoa. Oli turhauttavaa olla niin sekaisin. Oli myös ehkä ollut virhe tulla sinne etsimään Gabriellea ja yrittää palata takaisin sen elämään, mutta siinäkään rationaalisilla ajatuksilla ei ollut mitään osaa eikä arpaa.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
May 29, 2018 11:44:36 GMT 2
Post by autopilot on May 29, 2018 11:44:36 GMT 2
Gabriellella oli siinä tilanteessa mielestään yksinoikeus olla vihainen, mutta selvästi viesti ei ollut mennyt perille. Oli juuri hänen tuuriaan, että hän päätyi lopulta olemaan se, joka kuunteli ärähtelyä ja hampaiden kiristelyä. Mieheen luotiin myrkyllinen katse ja tietoisesti blokattiin sen sanat mielestä, kun se horisi loukkaantuneeseen sävyyn jostain kotoa raahatuksi tulemisesta ja muusta. “Don’t you fucking dare to come into my family’s house, then. Stay on your side and maybe someone will care to listen”, hän ehdotti ilman sen suurempaa pointtia, ihan vain päästäkseen itsekin ärähtämään varsin samaan sävyyn. Katse siirtyi taas muualle kesken lausetta.
I just wanted to see you ei ollut tarpeeksi hyvä syy yhtäkkiä vain palata kuvioihin. Gabrielle pudisteli niille sanoille päätään, kun ei olisi uskonut korviaan, ja ehkä hän ei uskonutkaan. Tai ainakaan ei ollut millään tavalla valmis niitä sanoja allekirjoittamaan. Hänellä oli ollut aikaa prosessoida sitä koko tilannetta ja kolmessa kuukaudessa oltiin hyvin ymmärretty, ettei heidän suhteestaan ollut oikeastaan koskaan seurannut mitään hyvää. Se kaikki paska oli vain kulminoitunut siihen, että hänen oli pitänyt lähteä pakoon omaa perhettään Julianin virheiden vuoksi. Kai se tavallaan myös tiivisti sen koko dynamiikan.
Julian jatkoi ja jostain käsittämättömästä syystä Gaby pysyi edelleen paikallaan. Ainakin siihen asti, että mies yhtäkkiä ilmoitti nähneensä kuvia, ja se särähti korvaan tarpeeksi, että aiheutti reaktion. “You saw photos and shit?” Nainen toisti ja käännähti ensimmäistä kertaa kunnolla sen puoleen. Ääni oli syyttävä ja vähän järkyttynyt, koska kieltämättä se kuulosti epämääräiseltä. Stalkkerimaiselta. Ei hyvältä. Gabrielle ei todellakaan pitänyt siitä ajatuksesta, että joku seurasi hänen tekemisiään - ja vielä vähemmän siitä, ettei hän ollut kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Siitä uudesta tavasta blokata maailma ulkopuolelle oli pakko päästä eroon.
“Nevermind. I don’t wanna hear it. Jesus christ”, Gaby jatkoi ennen kun kuuli yhtään selitystä. Hän iski sen toisen, täyden shottilasin pöytään sitä juomatta ja tumppasi tupakkansa siihen toiseen, tyhjään lasiin sen vierellä.
|
|
member rank
New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
May 29, 2018 18:34:18 GMT 2
Post by snafu on May 29, 2018 18:34:18 GMT 2
Niitä kuvia oli nähty paljon. Aina, kun Julian ei ollut käyttäytynyt parhaalla tavalla tai pullikoinut sääntöjä vastaan oli saanut yleensä ensin nyrkistä ja sitten pöydälle oli levitelty kuvia Gabriellesta. Ne olivat kaikki salassa otettuja, mutta sen verran läheltä ja niin monista paikoista, että ne nostivat oitis palan kurkkuun. Omaa henkeään Julian ei välttämättä arvostanut niin paljon, mutta itselleen hän ei olisi ikinä voinut antaa anteeksi jos Gabylle olisi sattunut jotain. Se kai oli ollut Alexanderin tarkoituskin niillä uhkauksilla. Pari hassua kuvaa ja Julian oli säyseä kuin kotikoira.
"Yeah, photos of you driving around, shopping, whatever.", Julian sanoi, vaikka Gaby oli juuri sanonut ettei sitä kiinnostaisi kuunnella mitään koko asiasta. "They needed something to keep me acting all nice and what would be better than stalking you and showing me the evidence. It was fucked up.", jatkettiin ja pudisteltiin kevyesti päätä. Idea siitä, että joku vain saattoi hiipiä taustalla ja tarkkailla naista samalla, kun itse oltiin jonkun venäläisen häkkilintuna oli ollut raivostuttava ja turhauttava. Kuitenkin Alexander oli sanansa mittainen mies - ainakin nyt oli ollut - eikä ollut tehnyt Gabylle mitään ja oli päästänyt Julianinkin melkein ehjin nahoin palaamaan kotiinsa.
"And maybe it was a mistake and fucking stupid to come here. I just wanted to explain it all even if you don't want to hear it.", Julian silmäili naista ja imi uhkaavasti loppuvaa tupakkaansa ennen kuin tumppasi sen tyhjään viskilasiinsa. Ehkä oli ollut typerää luulla, että kaikki olisi pysynyt ennallaan ja siihen entiseen olisi voinut palata. Gabrielle ei ainakaan ottanut avosylin vastaan eikä se vaikuttanut siltä, että olisi halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Tietenkin se oli perseestä ja sattui, mutta ei ketään voinut pakottaa.
"Nice to see you're okay and still kicking ass.", Julian todella tarkoitti sitä ja hymähti kapeasti, vaikkei se koskaan silmiin saakka yltänytkään. Kädet kaipasivat tekemistä tupakan polton ja kaljapullon nypläyksen jälkeen ja ne tungettiin takin taskuihin, ettei se hermostunut näpertely olisi ollut niin ilmeistä. Hermot olivat raunioina ja mies oli varma, että ajaisi taas loppuyön ympäriinsä, kun koti tuntui kolkolta eikä muutakaan keksitty. Gabriellen näkemisen olisi pitänyt helpottaa ja kai oli helpotus nähdä se kunnossa, mutta vastaanotto olisi voinut olla erilaisempi. Kai Julian olisi vain halunnut sen turvaverkon takaisin ja edes yhden ihmisen jonka kanssa ei olisi tarvinnut olla varpaillaan ja hamuilla käsiasetta. Sellaista elämää oli ennen eletty ja kai sellaiseen osattaisiin palatakin.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
May 29, 2018 20:06:58 GMT 2
Post by autopilot on May 29, 2018 20:06:58 GMT 2
Yeah, photos of you driving around, shopping, whatever. Gabriellen kasvoillla kävi sellaista epäuskoista kauhua, joka olisi pitänyt näillä näyttelijän lahjoilla pystyä peittämään paremmin. Ajatus oli kamala. Vielä kamalampaa oli se, ettei hän ollut tajunnut mitään, eikä ollut edes osannut ajatella sellaista mahdollisuutta. Se tuntui uskomattomalta. Jos joku pystyi ottamaan hänestä kuvia ilman, että hän tajusi mitään, joku voisi ihan yhtä hyvin helposti päästää hänet hengiltäkin, tai tehdä jotain vielä pahempaa, eikä hän ehtisi kissaa sanoa. Se oli vaihtoehto, mitä olisi pitänyt edes osata ajatella ja pelätä, vaan ei. Jälleen kerran hän oli ollut liian sinisilmäinen, liian naiivi ja hyväuskoinen. Oli ihme, että hän ylipäätään oli enää hengissä.
Julian selvästi piti itseään uhrina siinä tilanteessa. Sen seuraavat sanat eivät oikein edes rekisteröityneet, mutta se tuntui puhuvan ihan liian kevyeen sävyyn ja keskittyvän ihan vääriin asioihin. Gaby olisi halunnut kysyä suoraa, oliko hän vaarassa, mutta ei kehdannut. Olo oli kuitenkin kertalyömällä äärettömän epävarma ja turvaton - ihan kuten olisi pitänyt olla tähänkin asti. “Who’s they?” Hän kysyi sen sijaan tiukkaan, järkkymättömään sävyyn. Oli aika oleellista tietää, että ketä tässä pitäisi pelätä ja pakoilla.
Katse pyöri samalla välttelevästi nurkkapöydässä ja Domincissa. Siihen olisi joskus ennen ollut helppo tukeutua, mutta nyt.. Oli mysteeri, miten se edes piti itsensä hengissä. Sen huumattu olemus ei enää kauheasti herättänyt luottamusta ja Gaby tiesi liian hyvin, että juuri nyt siitä ei olisi kun ehkä esittämään jotain spontaania, aggressiivista tunnemyrskyä, mikä ei johtaisi mihinkään. Samasta syystä hän ehkä oli viihtynyt sen seurassa nämä viimeiset kolme kuukautta vähän liiankin tiiviisti. Se oli liian paskana, että olisi tuominnut ketään.
“You didn’t think this was something you maybe should’ve mentioned earlier, huh? Just in case I might wanna watch out and not get killed over your bullshit?” Gaby tiedusteli sitten, kun ei enää onnistunut puremaan kieltään. Kick ass kommentti jätettiin täysin omaan arvoonsa.
|
|
member rank
New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
May 29, 2018 21:01:33 GMT 2
Post by snafu on May 29, 2018 21:01:33 GMT 2
Tietenkin Gaby halusi tietää kuka oli sitäkin salakuvannut. Julian ei olisi halunnut sanoa sitä nimeä ääneen. Tai edes ajatella koko asiaa. Venäläisellä oli varmasti silmiä ja korvia ympäri kaupunkia eikä hän ihmettelisi yhtään, jos itseäkin vielä seurattaisiin. Syytä ei tietenkään enää sellaiseen ollut, ellei Alexander epäilisi Julianin tulevan jollekin tyhmälle kostoretkelle tai toisaalta ehkä se saisi vain hupia siitä, että jatkaisi miehen kidutusta vapautuksenkin jälkeen tarkkailemalla sen liikkeitä.
"Call me a selfish motherfucker, but they never were after you. Only me.", Julian huomautti ja tiesi kuulostavansa siltä, että kaikki ongelmat aiheuttaisivat harmia itselle. Hän kyllä tahtoi uskoa, että nyt kaiken jälkeen Gabrielle olisi turvassa eikä sen kannoilla olisi enää ketään. "I'm sure no one's stalking you anymore. It was just way to fuck with my head.", jatkettiin ja hieraistiin kevyesti kasvoja siinä samalla. Sormet vapisivat aavistukset, kun ne liu'utettiin otsan yli alas parralle saakka. Käsi työnnettiin takaisin takin taskuun ja puristettiin tiukasti nyrkkiin, sormenkynsien kaivautuessa kämmenen ihoon. Julian olisi melkein tarvinnut toisen lasillisen viskiä tai pullon olutta, mutta oli jo puoliksi lähdössä eikä mitenkään tervetullut koko paikkaan joten mitään ei tilattu. Asentoa puolestaan vaihdettiin hiukan ja painoa toiselta jalalta toiselle. Katse kiersi siinä samalla tilan lävitse mahdollisten ongelmien varalta.
"I'm sorry for all this shit.", Julian ei tohtinut katsoa Gabya suoraan sen sanoessaan. Tai edes yhtä kuuluvalla äänellä kuin muita puheitaan. Ei hänen ollut ikinä tarkoitus aiheuttaa ongelmia naiselle, mutta niin se oli tuntunut menneen ennenkin. Ehkä Julian ei ansainnut mitään hyvää ja pysyvää, kun myrkytti sen kuitenkin itse teoillaan. Joko suoraan tai niiden seurauksien kautta. Ehkä se hetkellinen onni Gabyn kanssa oli ainoa hetkellinen onni koko elämän aikana ja enempää ei saataisi tai ansaittaisi. Ennen sekin ajatus olisi ollut ihan fine, mutta kun asioihin oli tottunut olisi vaikea palata omaan lone wolf elämään uudestaan, vaikka siihen kyllä pystyttäisiin. Se ei vain olisi mukavaa. Tosin oliko mikään elämässä.
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
May 29, 2018 21:34:28 GMT 2
Post by autopilot on May 29, 2018 21:34:28 GMT 2
Olisi voinut luulla, että jos Julian oli kerran tullut selittelemään tapahtua, niin se olisi oikeasti selittänyt. Nyt se ei kuitenkaan edes suostunut kertomaan, kuka sen perässä oli. Se oli tietoa, mikä ehdottomasti kuului Gabriellelle ihan yhtä paljon kun miehelle itselleenkin. Olisi voinut luulla, että hänellä olisi ollut kaikki oikeus tietää, että ketä varoa, vaan selvästi ei. Se ei ainakaan saanut häntä hihkumaan ilosta ja lepertelemään, että hän luotti sen arvioon ja pääasia oli, että se oli tilanteen tasalla. Se ei todellakaan ollut tarpeeksi.
“Listen here, you piece of shit”, brunette siis päätyi yhtäkkiä ärähtämään ja iskemään kämmenensä tiskiä vasten miehen edessä. Hän yllättyi itsekin sitä vihaista reaktiotaan, mutta kai tässä olivat kaikki tunteet oikeutettuja. Ainakin Julian oli nyt saanut hänen jakamattoman huomionsa. Sen katsekin naulattiin omalla, eikä se todellakaan ollut täynnä ikävää ja kaipausta. Ne olivat toissijaisia tunteita tässä vaiheessa - ja ne oli suhteellisen helppo turruttaa sillä, että piti itsensä sopivan turrassa tilassa. Metodeita oltiin lainattu veljeltä enemmän, kun hän olisi koskaan kehdannut myöntää ääneen.
“You don’t get to keep that information to yourself. Not when you get me involved. I have zero faith in your judgement”, Gaby jatkoi ja alensi vähän ääntään, joskin piti sävyn ihan yhtä varoittavana. Mies ehkä kuvitteli, että uhka ei ollut todellinen tai se oli ainut, jolla oli maalitaulu otsassa, mutta se ei ollut sen päätös. “I thought you came here to explain. So do it. Explain. Who is it?”
|
|
member rank
New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
May 29, 2018 22:25:33 GMT 2
Post by snafu on May 29, 2018 22:25:33 GMT 2
Se naisen tunnepurkaus oli oikeutettu eikä Julian mitenkään ulkoisesti reagoinut siihen baaritiskin iskemiseen. Katse kävi sen kädessä ja sitten kasvoissa ja sivusilmällä vilkaistiin Gabyn veljen pöytää, ettei kukaan sieltä olisi älynnyt lähteä tilannetta lähemmin tsekkaamaan.
Vaikka omasta mielestä maalitaulu oli vain omassa takaraivossa, ei se tarkoittanut sitä, etteikö se voisi myöhemmin olla Gabriellessakin. Julian ei halunnut uskoa siihen, mutta toisaalta siinä tilanteessa ei kannattanut luotta pelkkiin omiin uskomuksiin. Hiukan se kirvelsi, kun nainen totesi ettei luottanut hänen arviointikykyynsä pätkääkään, mutta sekin pidettiin omana tietona. Huulta purtiin ja Julian huokasi syvään, nojautuen toisella kädellä tiskiin.
"Lazarov. Alexander Lazarov. Calls himself also Lazarus or some other shit. Big shot russian guy with connections everywhere. Has his private army of men willing to die from him and probably more guns than all the cops around the city combined. He's trouble with capital T.", ei siitä tilanteesta pääsisi pois olemalla hiljaakaan. Toisaalta Julianin olisi tehnyt mieli vain kävellä pois ja jättää Bloodhound taakseen ja pitää tarkemmat tiedot siitä koko asiasta itsellään, mutta se olisi ollut epäreilua. Jos Gabykin olisi joskus kusessa tulisi sen edes tietää kuka tulisi perään.
"Someone hired hitmen from him to off my ass and I killed them because I wanted to keep my own head on my shoulders. He got mad and three months later - here we are.", Julian levitti toista kättään selittäessään sen koko sotkun yksinkertaisuudessaan. Niinhän se oli mennyt. Joku oli halunnut hänet hengiltä, palkannut porukkaa Alexanderin kautta ja ne olivat päässeet päiviltään. Ilmeisesti se oli ollut iso loukkaus. Venäläinen ei ollut aiemmin tuttu - siitä oli kuultu huhuja ja kaupunkilegendoja - mutta pyörittiin silti niin eri piireissä, ettei Julian ollut ikinä ennen sitä tavannut. "And no, I didn't know I killed some crazy russian's henchmen til later."
|
|
member rank
Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
May 30, 2018 12:44:30 GMT 2
Post by autopilot on May 30, 2018 12:44:30 GMT 2
Koska tässä oltiin niin selvästi omalla kotikentällä, kukaan ei tuntenut tarvetta sen suuremmin katsella Gabriellen perään. Se oli nyt tietysti kaikkien osapuolten kannalta toivottavaakin, koska helpommalla tässä päästäisiin, jos Julian vain kaikessa hiljaisuudessa katoaisi eikä tulisi takaisin. Niin Gaby oletti sen tekevän, eikä suostunut olemaan asiasta oikein mitään mieltä. Hän oli ylittänyt sen pisteen, missä jaksaisi olla surullinen yhtään mistään. Suuttuminen oli sen sijaan selvästi edelleen varteenotettava vaihtoehto.
Selitys saatiin lopulta, eikä se nyt varsinaisesti ollut omiaan rauhoittamaan mieltä. Julianista oli paha sanoa, mutta Gabylla ei ainakaan ollut mitään intressejä lähteä kokeilemaan onneaan sellaisen tahon kanssa. Se lyhyt kuvaus vastapuolesta kuulosti hänen korvaansa vain ja ainoastaan harvinaisen pahalta. Hän arvosti sitä, ettei mies kaunistellut asiaa tai yrittänyt teeskennellä että ongelma oli mitätön, mutta ei hän toisaalta kokenut oloaan nyt yhtään sen rauhallisemmaksi ja turvallisemmaksi. Venäläispiirit olivat hänelle ehkä keskimääräistä tutumpia, mutta nyt oltiin tuntemattomalla alueella. Gaby mietti, uskaltaisiko kysyä niiltä itäkontakteiltaan jotain, vai kuuluisivatko ne jonkun mutkan kautta niihin samoihin piireihin, joista kannattaisi nyt pitää harvinaisen paljon etäisyyttä.
“Great. Just great”, miehelle siis kuitattiin, kun se jatkoi ja koitti taas selittää sitä tilannetta. Nainen kuunteli, mutta ei oikeastaan. Hän ei oikeastaan ollut valmis omaksumaan mitään uutta tietoa, kun oli jo kerran päättänyt olevansa vihainen ja loukkaantunut.
“Why is it that the only time in my life when people aren’t killing people is when they’re too high on fucking smack to be physically able to”, Gaby kirosi, eikä nyt kauheasti edes liioitellut. Ikävä kyllä. Tälläiset tapaukset tuntuivat vain seuraavan toinen toistaan eikä koskaan ollut hetkeä, kun kaikki olisi vain ollut hyvin. Joku oli aina vihainen, aina kostoretkellä tai muuten vain tiellä. “Like, I’m seriously asking here. Why is it that it’s so goddamn impossible to stay out of trouble for even a week? Is it seriously just plain too much to ask that one person, just one person, would be safe and fucking sane for just a second? Getting locked up doesn't help. Getting shot or stabbed doesn't do anything. Rehab sure as hell doesn't change a thing. What's next?” Sävy oli äärettömän turhautunut, eikä se yleinen ärsytys edes kohdistunut vain Julianiin. Se nyt vain sattui olemaan sopivasti hollilla.
|
|
member rank
New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Jun 4, 2018 13:39:11 GMT 2
Post by snafu on Jun 4, 2018 13:39:11 GMT 2
"If you do illegal shit for a living you're probably in trouble all the time.", niinhän se meni. Sillä elämäntyylillä oli turha odottaa saavuttavansa normaaleja asioita. Oli pätkiä, kun kaikki tuntui menevän hyvin ja sitten sekin matto vedettiin jalkojen alta. Kai se oli ansaittu, kun oli itse päätetty elää niin. Joskus Julian mietti miltä tuntuisi elää lainkuuliaista, tavallista elämää ja sekin päättyi siihen, kun sellaista ei edes osattu kuvitella. Siihen nykyiseen elämään oli kasvettu kiinni ja sitä oli jatkettu niin pitkään, että mikään muu ei tuntunut oikealta. Mitä muuta hänkään osaisi tehdä? Ei varmaan mitään tai ainakaan mitään sellaista mistä saisi yhtä hyvin rahaa. Toisaalta korvasiko se raha sitä, kun sai pelätä henkensä puolesta viikosta toiseen tai ainakin kerran kuussa?
Pieni osa Julianista halusi lähteä kostoretkelle. Se osa joka tunsi vain polttavaa raivoa eikä omistanut yhtään itsesuojeluvaistoa. Venäläisen kimppuun käyminen olisi itsemurha ihan sama mistä vinkkelistä sitä katsoi. Silti se pieni osa miehestä oli sitä mieltä, että se olisi ihan hyvä idea. Voisi edes yrittää kostaa. Pienikin vekki sen naamassa tai ruttu puvussa olisi voitto. Tietenkin sen kostoretken voisi toteuttaa fiksummin ja yrittää uida Alexanderin lähipiiriin tai edes päästä sen lähelle hetkeksi aikaa ja luottamusta käyttäen. Sellaista se tuskin odottaisi Julianilta, joka monien yllätykseksi oli kuitenkin vielä aavistuksen älykkäämpi kuin miltä näytti. Uskomatonta mutta totta.
"But you don't worry about all this shit. Or about me. I dunno if you even would, but.. I'll handle it all.", ei Julian tiennyt miten tai olisiko siinä enää mitään hoidettavaa, kun melko ehjin nahjoin oli päästy palaamaan kotiin. Venäläinen antaisi varmaan olla rauhassa jos sitä ei itse menisi hätistelemään.
|
|
