The hardest prison to escape is in your mind

Ootd /

Oli varmaan kulunut myös aika pitkälti kolme kuukautta siitä, kun Dominic oli viimeksi tehnyt etäisestikään järkeviä päätöksiä yhtään minkään suhteen. Alamäkeä oli tietysti ollut havaittavissa jo aika pitkään ennen sitäkin, että ei se viimeaikainen toivottomuus nyt ihan yllätyksenä ollut tullut. Omasta mielestään hän oli tietysti edelleen täydellisesti tilanteen tasolla, mutta omaan arviointikykyyn ei välttämättä kannattanut luottaa. Muut eivät ainakaan luottaneet. Oli ehkä niiden onni, ettei hän ollut jotenkin edes rekisteröinyt sitä, miten joku muu tuppasi nykyään tekemään kaikki tärkeät päätökset, eikä paljon hänen mielipidettään edes viitsinyt kysellä. Se ei ollut asia, mikä olisi varsinaisesti egoa hivellyt, vaikka hän ei sitä vastuuta noin muuten halunnutkaan.

Yleistä hyödyttömyyttä ei voinut täysin pistää case Rileyn piikkiin, mutta ei sen poissaolo ja se koko tilanne nyt ainakaan asiaa auttanut. Dominic oli käsitellyt asiaa tähän mennessä siten, että oli tietoisesti ollut käsittelemättä yhtään mitään. Se oli joskus vähän hankalaa, kun kuvioissa oli teinityttö joka jostain käsittämättömästä syystä halusi edelleen pysyä yhteyksissä, mutta hän teki parhaansa. Ei hän ollut edes ajatellut mitään naisen perään soittelua, vierailun järjestämisestä nyt puhumattakaan, ennen kun Johhny oli asiasta alkanut nalkuttamaan. Sille pystyttiin pyörittelemään silmiä ja huokailemaan vain niin pitkään. Mies ei osannut sanoa, miksi sille oli niin tärkeää että hän menisi näyttämään kasvonsa jossain valtion laitoksessa, mutta se oli ottanut sitten lopulta jonkunlaisen väsytysvoiton.

Vankilat itsessään eivät saaneet Dominicia enää kovinkaan hermostuneeksi, mutta jostain syystä - olisiko johtunut ihan vain siitä, että hän oli toistaiseksi vesiselvänä, koska ei aikonut jäädä vankilaan itsekin käsiraudoissa - hän hikoili silti turvatarkastuksessa suurinpiirtein paitansa läpi ja voitti itselleen ylimääräisen matkan takahuoneeseen. Vartijat olivat varmaan siinä pelossa - tai toivossa - että hän olisi yrittänyt kuljettaa mukanaan vähintään pari kiloa heroiinia ja viisi käsiasetta. Eivät ne mitään löytäneet, joten kaikkien, ehkä myös Dominicin, pettymykseksi hänet sitten ihan oikeasti roudattiin sinne vierailutiloihin. Vartija jopa kohteliaasti huomautti, että hänen kannattaisi varmaan istua, kun hän ei sitä jotenkin itse tajunnut tehdä. Koska olo oli ehkä aavistuksen hutera, se istuminen osoittautui ihan fiksuksi vedoksi, etenkin kun odottelemaan joutui hetken.

Jotenkin Riley näytti heistä paremmalta. Siitä huolimatta, että sekin oli mustelmista päätellen selvästi tutustunut vankilakulttuuriin noin vähän turhan lähietäisyydeltä. Hän koitti hymyillä sille ja hihkaista jotkut superiloiset tervehdykset, mutta ei saanut sanottua mitään kun se jo julisti hänen näyttävän paskalta. “Well, shit. Thanks”, sille siis vastattiin, napattiin pipo päästä ja koitettiin ehkä vähän kiusaantuneena haroa hiuksia järjestykseen ja korjata ryhtiä. Siitä oli vain niin paljon apua. Riley vaikutti vielä vähemmän innostuneelta, kun mitä Dominic oli alkujaan ajatellut. “Maybe I just missed you”, hän perusteli sille hyvin puolustelevaan sävyyn sitä paikalle saapumistaan, “why’s something always gotta be up, huh? Nothing’s wrong. What's up with you?”

Vaikka Dominic esittäisi mitä, oli Riley näytellyt hänen elämässään tärkeää roolia, ja kyllä sitä oltiin kaivattu. Hän ei ollut ollut käymättä siksi, ettei olisi välittänyt, vaan ihan muista syistä. Sellaisista, joista hän ei ollut ihan perillä itsekään. Ehkä oli tavallaan jopa kaikkien kannalta parempi, ettei siellä näyttänyt naamaansa ihan kuka tahansa Savage - se tuskin helpotti kenenkään elämää. Niin mies ainakin hoki itselleen. Selvästi hänellä oli synnynnäinen taipumus vetää kaikki mukanaan lokaan, joten ei ollut mitään syytä olettaa, ettei sama toimisi lukkojenkin takana. Rileyllä ei selvästi mennyt noin lähtökohtaisestikaan kovin hyvin, mikä ei ollut tippaakaan yllättävää sen tausta huomioon otettuna. Dominic ei keksinyt mitään, miten olisi voinut edes yrittää auttaa.

Riley oli vihainen, mikä oli jollain tavalla helpottavaa ja tuttua. “Is that so hard to believe?” Mies vastasi siihen ikävöintiin ihan yhtä negatiiviseen sävyyn ja iski vielä kätensä puuskaan vähän lapsenomaiseen tyyliin sanojaan pönkittämään. Talo tuntui liian tyhjältä, vaikka Gabrielle kuinka oli muuttanut nurkkiin nuolemaan omia haavojaan. Ketään ei enää kiinnostanut tulla käymään, kukaan ei enää vain kasuaalisti sammunu illalla sohvalle tai jäänyt seuraksi, joten he saivat ihan kahdestaan olla siinä oudossa kuplassaan. Oli tullut nopeasti ilmi, ettei se välttämättä ollut tervettä, saati sitten hyväksi kellekään.

Oli ehkä ihan aiheellista kyseenalaistaa, miksi Dominic päätti ilmestyä paikalle kolmen kuukauden jälkeen, mutta naisen epäilyt kirpaisivat silti vähän. “I don’t need anything from you”, mies protestoi saman tien, koska ei hän nyt oikeasti ollut tullut paikalle vaatimuslistan kanssa. Sitäkään hän ei todellakaan myöntäisi, että se oli veljen idea ja se oli ainut syy sille, miksei hän jättänyt leikkiä kesken. “Well, shit, I’m fucking sorry I’m late, then. I'll try and be more punctual in the future”, hän päätyi ärähtämään Rileylle, kun ei keksinyt yhtään järkevää perustelua tai tekosyytä esitettäväksi. Kädet vedettiin puuskasta, mutta ei keksitty niille mitään järkevää tekemistä, joten seuraavaksi oiottiin vain kiusaantuneena hupparin helmaa.

Dominic olisi ihan hyvin voinut tönöttää siinä hiljaa ja mököttää, mutta Riley sentään yritti vaihtaa puheenaihetta. Olkoonkin, että se heti perään kommentoi sitä, että Hailey asui Josien luona, eikä mies edes ehtinyt vastaamaan sen ensimmäiseen kysymykseen. “She’s perfectly fine and alive”, Dominic huomautti vähän loukkaantuneena. Hän olisi ehkä ollut pettynyt siihen, miten paskasti oli hoitanut sen koko keissin, mutta ei tässä vaiheessa enää edes osannut. “It’s just been busy, you know. Not a good environment for a teenager, anyway”, Dominic perusteli mahdollisimman vaatimattomaan sävyyn.

Dominic ei yleensä ollut ensimmäisenä vannomassa ikuista rakkautta ja julistamassa sydäntä kaihertavaa ikävää, mutta nyt se saatettiin tehdä sellaiseen sopivan vihaiseen, sarkastiseen sävyyn, että se sopi hänellekin. Oli sillä jotain totuusperääkin, eli ei tässä nyt ihan läpiä päähän puhuttu ja esitetty perättömiä väitteitä. “So much more room in the house now, though. That’s nice”, miehen oli kuitenkin pakko ilmoittaa siihen perään, ihan vain ettei hän vahingossakaan vaikuttaisi liian nössöltä. Oikeasti hän ei kyllä pitänyt siitä ylimääräisestä tilastakaan. Talo tuntui lähinnä autiolta ja tyhjältä, kun pikkusiskokin viiletti ties missä ja tuntui lähinnä ilmestyvän silloin tällöin nukkumaan.

Haileysta ei tarvinnut huolehtia. Josie pitäisi siitä takuulla parempaa huolta, kun Dominic koskaan voisi, ja he tiesivät sen molemmat. Hän oli aina kävellyt ympäriinsä maalitaulu otsassaan ja saattoi olla, ettei ketään pitäisi asettaa kulkemaan hänen vaikutuspiirissään. Se tuntui olevan vähän turhan nopea tapa joutua ongelmiin. Siitä Rileykin oli todiste. Mies ei myöntänyt mitään, mutta kantoi jollain tapaa vastuuta tästäkin sotkusta. Naisella oli ollut kaikki hyvin ja elämä kasassa, ennen kun se oli päättänyt tulla takaisin. Pari päivää hänen kanssaan, niin ihmisiä oli alkanut kuolla, ja pari päivää lisää, niin tie päättyi telkien taakse.

“Secret’s to outcrazy them all and they’ll leave you alone”, Dominic vastasi siihen naisen kiroamiseen, kun ei oikeasti tiennyt, miten olisi lohduttanut tai auttanut sitä asiaa millään tavalla. Hän ei onnistunut edes näyttämään vakuuttavan huvittuneelta, vaan lähinnä aavistuksen kiusaantuneelta ja vaikealta. Oli ehkä hyvä, että Riley vaihtoi nopeasti aihetta. “Yeah?” Mies katsahti sitä kysyvästi, kun kuuli, mitä veli oli ehdottanut. “And why would you wanna do that?” Hän kysyi, koska noin omaan korvaan joku yksityisetsiväksi ryhtyminen ei kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta urapolulta, “there’s other ways to make money, you know.”

Oma elämä oli Rileyhin verrattuna varmaan ihan hyvissä kantimissa, mutta noin muuten ei niinkään. Ei sillä, että hän olisi nähnyt sitä yhtä ongelmallisena, kun kaikki muut ilmeisesti tekivät. “Me?” Dominic varmisti, mutta lähinnä vältelläkseen sitä itse kysymystä. “It’s just.. Same old. Same shit every day. You know how it goes.”