|
Jun 20, 2018 16:16:17 GMT 2
Post by Deleted on Jun 20, 2018 16:16:17 GMT 2
JUNE 10TH – FRIDAY EVENING AT ADAM’S PLACE
STARRING ADAM & AZRA + MAMA ADAIR (JOU-LEENI) & PAPA FITZGERALD jenni KOHTI ÄÄRETÖNTÄ JA SEN YLI Tähän oltiin tultu. Azra tulisi istumaan illallispöytään, jonka kokoonpano käsittäisi niin miesystävän kuin äidinkin, kaikki haarukoisivat hienosti vaivalla kyhättyä ateriaa, vaihtaisivat ajatuksia elämästä ja teeskentelisivät nauttivansa tilanteesta. Tai Azra teeskentelisi ja kaksi muuta osanottajaa saattaisivat oikeasti nauttiakin. Ajatuskin tulevasta koitoksesta tuntui absurdilta ja valehtelematta vastenmieliseltä, vaikka jonkun toisen mielestä sellainen kuului vain osaksi tavallista elämää ja sen sosiaalista kanssakäymistä. Azra ei kuitenkaan suostunut sulattamaan yleisiä normeja. Jos miehiä ei kotiin näytille oltu koskaan kiskottu, miksi muuttaa toimivaksi todettua systeemiä nyt? Kun suhde äidin kanssa oli vielä perin koukeroinen ja räjähdysaltis, oli viisainta pitää perhesuhteet visusti erillään niistä muista suhteista — tosin eipä se käytäntö ollut häävisti sujunut huomioon ottaen tavan jolla tohtorismieheen oltiin alun perin törmätty. Yritys oli siihen asti ollut hyvä kymmenen. Sopimus oli kuitenkin sopimus. Kun kerran taannoisella lounaalla oli lyöty suunnitelmaksi illallistaa yhdessä Adamin loihtiman aterian äärellä, oli se nyt päivän polttava agenda. Niinpä sopivissa ajoin alkuillasta Azra oli ilmaantunut tohtorismiehen kämpille varmistaakseen, että illallismurkina oli jonkinlaisella kypsymisasteella ja taatakseen sen, että oma humaltumisaste olisi vähintään siedettävällä tasolla. Mukana nimittäin heilui epämääräisesti kilisevä kassi, joka sisälsi muutamankin viinilaadun. ”I didn’t know what everyone’s having so I decided to take all sorts”, nainen oli perustellut vetoaan hamuta viinikaupan hyllyjä tyhjiksi, mutta miehen ilmeestä päätellen heitto ei uponnut läpi sellaisenaan. Kyllähän esimerkiksi Adamin mieliviini oli naisella tiedossa, eihän tässä mitään tuoreita tuttavuuksia oltu. ”Don’t look at me like that. There’s no way out of this without these”, nainen olikin painottanut perään totuudenmukaisesti ja sanojensa painoksi heristänyt yhtä punaviinipulloista kädessään. Sitten hän oli kokenut tarpeelliseksi korkata sen saman tien ja tottuneesti kaivanut miehen kaapista parit viinilasit. Miekkosellekin oltiin tyrkytetty jo käteen toinen täytetty sellainen, koska ilman sen kummempia laskelmointeja tiedettiin faktana, että ei sekään ilman ilolientä siitä dinneristä tulisi selviämään. Azra ei ollut kertaakaan tähdentänyt, miksi oli niin äärimmäisen hankalaa hengailla oman äitylin kanssa samojen seinien sisässä, joten perimmäisiä syitä siihen mies oli saattanut vain arvailla. Yleisluontoinen it’s complicated oli tietysti ollut ilmoilla useasti ja sen monimutkaisuuden varjolla olikin hyvä jättää avaamatta asioita sen suuremmin. ”Nervous yet?” Azran huulilta putkahtikin kuin huomaamatta, kun kellonviisarit lähentelivät h-hetkeä, pasta carbonara höyrysi kulhossa vielä mausteseosta vailla ja pöytäkin oli katettu. Nainen ei oikeastaan tiennyt mitä pointtia kysymyksessä oli, sillä hän oli taatusti miestä hermostuneemmassa tilassa, sillä erotuksella vain, ettei sen annettu näkyä. Tohtorihan oli jo selvästi saanut lounaalla Joleenin siunauksen ja enää oli vain kyse siitä, ottaisiko miekkonen jalat alle kun ymmärtäisi minkälaiseen perheeseen oli päänsä pistänyt. Azra kopautti apukokkina viimeiset parmesaaniraasteen rippeet tarjoilulautaselle ja kuin tilauksesta ovisummeri pirahti perään. Keittiöpuuhat jäivät niille sijoilleen, kun molemmat irtautuivat tiskin lomasta ja suorittivat liikkeitä eteisen suuntaan. Joleen putkahti ovensuusta iloisesti tervehtien, päätti halata molemmat läpi kiitellen kutsusta ja muisti sitten jalkojensa juureen jääneen pullon. ”I couldn’t come without a gift”, hän hymyili hyvillään ja ojensi pullon illan isännälle. Hienoa, lisää punaviiniä, Azra pisti merkille ja olisi nyt naurahtanut tilanteelle, jos se olisi ollut yhtään enempää hänestä hauska. ”Wow, you have a nice place”, Joleen kehui heidän liikkuessaan peremmälle ja kehaisi jotain tauluakin mennessään kuten taidegalleristilta saattoi odottaa. ”Maybe I’ll show you around while Adam makes some final touches with the food”, Azra tarjoutui sitten ja koukkasi keittiön kautta täyttämään illallisvieraallekin oman viinilasin. Mitä pikemmin kaikki olisi valmista, sitä pikemmin syötäisiin ja päästäisiin ulos tilanteesta — helppoa ja yksinkertaista logiikkaa. Lasi palattiin istuttamaan äidin kätöseen ja pikkuinen kotikierros saattoi alkaa. ”Stylish yet cozy”, Joleen analysoi kovempaan Adamille osoitettuun ääneen tepastellessaan pitkin olohuonetta katseensa vaeltaessa seinillä ja kalusteissa, ”of course I didn’t expect anything less.” Kevyt naurahdus perään, sitten hän käännähti tyttärensä puoleen ja madalsi ääntään. ”He really is something, isn’t he?” Azra mielsi sen retoriseksi kysymykseksi ja päätyi hymähtämään rutistaen huuliaan johonkin omituiseen hymynpuolikkaaseen. Olisi ollut paljon helpompaa, jos äiti olisi inhonnut miestä ja mennyt nyt menojaan ovet paukkuen. ”He deals hospital drugs for extra bucks”, oli siihen oksettavaan tyytyväiseen todettava vakavalla ilmeellä, mutta Joleen tunnisti ärsyttävän hyvin sen pelkäksi huuleksi. ”Az… Is it really that hard for you that I might actually like this guy?” Kysymys oli hiljainen eikä mitenkään provoisaan sävyyn esitetty, mutta se jäi leijumaan ilmaan, sillä ovikellon rimpautus keskeytti kaiken. ”Oh, are we expecting company?” Joleen reagoi ensimmäisenä.
|
|
member rank Porvaristo
Discord name
|
Jun 23, 2018 22:13:09 GMT 2
Post by jenni on Jun 23, 2018 22:13:09 GMT 2
ADAM'S OUTFITEi hitto vie. Vaikka Azran äiti olikin vaikuttanut varsin mukavalta tapaukselta ja kai samalla jonkin sortin anoppikokelaalta, ei Adamin ehkä silti olisi tarvinnut keksiä pyytää sekä Azraa että tämän äitiä luokseen syömään. Syömään niin, että hän vieläpä oli lupautunut valmistamaan heille illallista. Onneksi Azra oli ystävällisesti vinkannut hänelle, että sen bolognesen sijaan pasta carbonara saattaisi olla osuvampi veto. Tai ei se ollut satavarma vinkki, mutta kuulemma sillä voisi päästä jo lähemmäs. Mitä? Joleen Adairin sydäntä? Toivottavasti ei ainakaan kirjaimellisesti. Ekstrakermaisesta pasta carbonarasta sairaalaan joutuminen ja vävykokelaan leikkauspöydälle joutuminen ei varmaan kuulunut heidän kenenkään bucket listille sinä iltana. Toisaalta, eipä Adam mikään sydänkirurgi, saati kirurgi laisinkaan, ollut. Mutta niin vain saapui se kesäkuun kymmenes, jolloin heidän oli määrä kokoontua istumaan iltaa Adamin asuntoon Manhattanilla. Miekkosella ei ollut ollut sinä päivänä työvuoroa, ja seuraava mokoma kolkutteli ovella vasta sunnuntaina. Jokin aamuvuorontynkä olisi houkutellut, sillä nyt Adam huomasi alitajunteisesti hermoilleensa läpi päivän tulevaa iltaa. Hän oli hitto vie rientänyt ruokaostoksillekin jo ennen kuin kello oli ehtinyt lyödä 12. Siis aamupäivän aikana! Normaalina vapaapäivänä hän ei niinkään nukkunut myöhään, mutta olisi hän silloinkin jäänyt toljottamaan televisiota tai hakkaamaan jotakin videopeliä useamman tunnin ajaksi. Tänään hän sen sijaan oli tehnyt ostokset ajoissa ja jopa käynyt iltapäivällä lenkkeilemässä eli tuulettamassa päätään ennen kuin joutuisi viettämään illan neljän seinän sisällä Joleenia viihdyttämässä. Kaikkea sitä! Onneksi Azra oli saapunut jo edeltä hänen luokseen alkuillasta. Vaikka Azran viinakaupan tyhjentämiselle kohotettiin kulmia ja vähän naureskeltiin, ei sitä pistetty lainkaan pahaksi, että tummatukka tarjosi hänellekin lasin punaviiniä kahden kesken lipitetyiksi alkumaljoiksi. Yksinään Adam ei ollut uskaltanut omassa kaapissaan odottavaa pulloa korkata, sillä pelkäsi liikaa sössivänsä ruoan, jos olisi ehtinyt vähänkään nauttia alkoholia sen lomassa. "Nope", vähäteltiin Azralle, kun tämä uteli hermostuneisuuden tason perään. Adam laski kädessään olevan punaviinilasin työtasolle, kun oli hetken katsellut katettua pöytää mietteliäänä. Pippuri- ja suolamyllyt puuttuivat pöydästä, joten muutama liike ja Adam oli käynyt nakkaamassa nekin keskelle pöytää. Kun sen äskeisen viinilasillisen luo oli jälleen päästy, ovikellon rimpautus kajahteli asunnossa. Adam vilkaisi vaistomaisesti Azraa, joka tämäkin lopetti apukokin puuhansa. Yhdessä he siirtyivät eteisen suuntaan ja Adam talon isäntänä avasi oven. "Oh no, you didn't have to!" Adam parahti, kuitenkin kiitollisuutta äänessään. Sellaista, mitä nyt aina sanottiin, kun ei odotettu mitään tuliaisia vierailta, mutta mistä tietysti aina oltiin niin kovin kiitollisia. Sitten Joleenin kehuille päästiin nyökkäilemään ja kiittelemään niistä. Azra tarjoutui kuitenkin auliisti pitämään äitinsä vielä hetken itsellään asuntokierroksen merkeissä. Adam pääsi siis liukenemaan takaisin kyökin puolelle, vaikka kuuli kyllä kaikki ne Joleenin positiiviset arviot asunnosta. Adam viimeisteli pastakastikkeen maustamista ja tsekkasi, että itse pastatkin olivat viittä vaille al denteä. Oikeastaan ne olivat varsin hyvässä jamassa juuri silloin... Ovikellon rimpautus sai Adamin hätkähtämään pienesti, mitä hittoa? Pari sekunnin sadasosaa hän arpoi pastan keitinveden ja keittiöstä lähtemisen välillä, kunnes käsiään housujensa peittona olevaan essuun pyyhkien paineli ovelle. "Not to my knowledge", mies vastasi Joleenille ohi mennessään, kunnes pääsi eteiseen asti ja avasi oven, jonka takaa paljastui hänen isänsä. David Fitzgerald seisoi oven takana ja tervehti Adamia reippaasti. "Am I late? Is Zara already here?" isä kyseli ja kuikuili Adamin olan yli peremmälle. Adamilla vei pari sekuntia aikaa tajuta, mikä oli homman nimi. "We talked about Saturday. It's tomorrow, dad." Mies hieraisi niskaansa ja vilkaisi taakseen. Kumpaakaan naista ei näkynyt siitä eteisestä, mutta Adam näki sielunsa silmin, kuinka nämä ja varsinkin Joleen kuuntelivat korvat höröllä. Kiitos Azran (siis todennäköisesti) tämä kuitenkin pysyi poissa eteisestä. "Tomorrow? What, noo... I mean, really?" David ihmetteli epäuskoisena, vähän naurahdustakin äänessään. "I just met Mike. You know Mike, don't you?" Adam nyökkäsi. "I had scheduled my day very carefully. First, a meeting with him. And then an evening with you and your sister. Are you cooking something up?" Davidin nenä havahtui selvästi asunnossa leijailevaan ruoantuoksuun. "Yes, actually I've got company", Adam ehti myöntää, mikä sai isän kiinnostuksen selvästi heräämään, kunnes Joleen ehti syystä tai toisesta saapua eteiseen. Adam suorastaan näki kiinnostuksen vaihtuvan yllättyneisyyteen isänsä kasvoilla. Joleen siinä jo ehti esitelläkin itsensä, ja isä totta kai teki samoin. "Oh, I didn't think you meant like... Like... That", David aloitti hänelle, eikä Adam pariin sekuntiin meinannut älytä, kunnes häpeän aalto oli pyyhkäistä hänen ylitseen. "What?! No, no, oh no. She's mother of Azra... of her", Adam parahti ennen kuin Azrakin viimein saapui siihen eteiseen pällistelemään tilannetta. Oi luoja, oliko isä tosiaan luullut, että Adam oli deittailemassa Joleenia? Kun kaikki olivat siinä hetken aikaa ihmetelleet tilannetta ja toisiaan, Adam tiesi, että hänen olisi jotenkin laukaistava tilanne. Isästä ei ollut nimittäin selvästikään itse lähtemään poiskaan. "Umm, dad? Do you want to stay and have dinner with us?" Adam kuuli itsensä kysyvän. Adamia irvitti jo valmiiksi moinen tilanne. Hänen katseensa käväisi muissakin: Azra näytti vähintäänkin yhtä kauhistuneelta, mutta Joleenin kasvoille tuntui leviävän utelias hymy. Ilmeisesti pidot sen kuin paranisivat, jos heitä olisi kolmen sijasta neljä. Kuten Adam arveli, ei hänen isänsä kieltäytynyt ilmaisesta illallisesta. Niinpä ovi siihen surmanloukkuun oli vihdoin vedetty kiinni ja koko poppoo pääsi siirtymään peremmälle asuntoon. Ja siitä Adam muisti kattilassa yhä olevat pastat. Ei vittu, ne pastat! "Shit! Shiiiit..." Adam manasi ottaessaan ne parit hölkkäaskeleet keittiöön ja alkaessaan sitten kiireen vilkkaa valuttamaan pastaa. Ei helvetti. Se ei näyttänyt erityisen mössöltä, mutta Adam epäili al dente -hetken menneen onnellisesti ohitse isäepisodin seurauksena. "Well I screwed up with the pasta", Adam myönsi tullessaan pian muiden luo pastakulhoa kantaen. Isä ja Joleen olivat löytäneet paikkansa pöydän toiselta puolen, ja Azran vierestä löytyi paikka Adamille itselleen. Tohtorismies laski kulhon pöydälle ja kävi vielä hakemassa kastikekulhon sen vierelle. Oli aika alkaa kaatamaan viiniä laseihin. "What kind of girl are you? Adam hasn't told so much about you two", David uteli Azralta, vilkaisi poikaansakin. Oli totta, ettei hän ollut erityisen paljon puhellut deittailukuvioistaan isänsä kanssa. "I guess this is something serious as I got a chance to meet you, too", puotipuksuna uransa tehnyt ja asiakaspalvelun mielinkielin olemisen opettanut David puheli niin Azralle kuin tämän äidillekin.
|
|
|
Aug 5, 2018 14:14:22 GMT 2
Post by Deleted on Aug 5, 2018 14:14:22 GMT 2
Ovikellon ääni osui sopivaan saumaan, sillä Adairin kaksikko oli melkein saada jo asuntokierroksella ensimmäisen selkkauksensa aikaiseksi. Onneksi vain melkein. Punaviini ei ollut hulahtanut hattuun vielä sen vertaa, että siitä olisi ollut avuksi tilanteen sivuuttamisessa. Niinpä ovikellon pirinäkin kirvoitti turhan selväjärkisessä mielessä kasan ihmetyksen aihetta. Ensimmäinen oletus jostain kumman syystä oli, että Adam oli tilannut etukäteen pizzat pastan sössimisen varalta ja unohtanut peruuttaa ne. Ovella käytävä sananvaihto kieli kuitenkin siitä, että kyseessä ei ollut mikään matkanvarrella jäähtyneiden lättyjen lähetti. Azra oli erottavinaan vanhemman miehen puheesta nimen Zara, Joleen ei erottanut senkään vertaa, kun oli vielä enemmän pihalla tilanteesta. Kummatkin olivat nauliutuneet jaloistaan siihen olohuoneen laminaattiin kuin kaksi puulla päähän lyötyä ääliötä. Juuri kun Azra tuli ajatelleeksi, että onneksi äiti ei sentään höösännyt tietään eteiseen kuten sen hyvin olisi saattanut olettaa tavallisesti tekevän, tämä pyyhkäisikin jo hänen ohitseen. ”Mom”, sen perään ehdittiin sihahtamaan, mutta liian myöhään. Joleen luovi tiensä eteiseen uteliaalla hymyllä varustettuna, eikä se hymy varsinaisesti haihtunut kasvoilta, kun ovella seisova vanhempi herrasmies piirtyi verkkokalvoille. ”Hello. I’m Joleen! Joleen Adair”, yltiöinnokas nainen esitteli itsensä miehelle, joka osoittautui Davidiksi — Adamin isäksi. Ilmassa oli hämmennyksen merkkejä, kun Azrakin pakottautui näkösälle, joutui hahmottamaan mitä oli oikein meneillään ja esittäytymään vuorostaan. David Fitzgerald? Ei helvetin helvetti. Nyt jos olisi ollut joku vapaudu vankilasta -kortti, jonka pudottaa hihasta…
Etsivälle siinä sopassa oli liikaa liikkuvia osia. Äiti vaikutti epäilyttävän innostuneelta näistä molemmista Fitzgeraldin miehistä ja tietenkin tilanne ajautui siihen pakolliseen kohteliaisuuteen, jonka nimissä Adamin oli kutsuttava etäisesti samoja kasvonpiirteitä edustava David jäämään illallisseuraksi. Azra yritti vaivoin kätkeä todelliset tuntemuksensa kivisen kuorensa alle, mutta Adam ehti spotata tämän reaktion. Joleen höpisi väliin jotain siitä, miten the more oli the merrier ja jostain syystä Davidillakin näytti yhtäkkiä olevan suurenmoisia vaikeuksia kieltäytyä tarjouksesta. Niinpä koko nelikko sai alkaa vetäytyä kohti illallispöytää ja parahiksi valmistuvaa pastaa, joka tosin tahtoi kiehua turhankin vauhdikkaasti. Tohtorismiehelle tuli siinä rytäkässä kiire ja sillä hetkellä Azra pyöritteli mielessään ainoastaan kysymystä siitä, missä helvetin vaiheessa hänestä oli tullut rikollisia jahtaavan työnarkomaanin sijaan sosiaalisia suhteita appiperheeseen hierova miniäehdokas. Ainakin äiti istahti häntä vastapäätä, joten tarvittaessa tätä saattoi potkaista, jos se olisi aikeissa sanoa jotakin typerää. ”Oh, I’m sure it’s delicious”, Joleen lohdutti kokkaustensa tulosta harmittelevaa Adamia ja hymyili Davidillekin seurallisesti siinä mennessään.
Pian viinien kaatelun ohessa David jo esittikin pöydän ääressä henkisesti hikoilevalle Azralle kysymyksen. Varsin pätevän sellaisen. Minkälainen tyttö hän oikeastaan olikaan? Kai siihen oli tarkoitus vastata jotakin työmaailmasta. Ei Azra osannut määritellä itseään kuin uransa kautta. ”Well… crime-solving-kind of a girl, I guess. I’m a detective”, hän valaisi pohtimatta sen pidempään. ”Azra is very good at what she does. She has known her passion from the start”, Joleen halusi välttämättä jatkaa saaden sen kuulostamaan joltain pirun myyntipuheelta. Azran ammattivalinta oli itse asiassa yksi niistä suurimmista tekijöistä, joiden takia heillä kahdella oli aikanaan ollut enemmänkin erimielisyyksiä. Joleen ei ollut halunnut tytärtään rikosalalle mistään hinnasta, mutta tähän päivään mennessä hän oli kenties alkanut hiljalleen luottaa siihen, ettei lapsi tapattanut itseään duunissaan. Se oli kuitenkin Joleenille väistämätön pelonaihe. ”Yeah, well, someone has to do the job”, Azra mutisi hiukan vaivaantuneesti niihin kehuihin. Se ei ollut oikea aika eikä paikka alkaa toitottaa omaa erinomaisuutta alalla. ”They actually surprised me too”, Joleen kommentoi siihen seurustelun vakavuuteen käännähtäen hieman Davidin puoleen, ”but in a good way, of course. I can tell you’ve raised your son to be a fine young man.” Azralla ei ollut Adamin kaltaista taitoa hyppysissä valaa lähtemättömiä ensivaikutelmia uusiin ihmisiin. Ainakaan järin positiivisia. Hän lappasi pasta-annoksensa päälle kastiketta vähin äänin, kun äiti suoritti sitä imelää showtaan pöydän toisella puolen, ja toivoi, ettei järkyttäisi Adamin isää ainakaan perin pohjin. Yhtäkkiä sillä oli ihmeellisen paljon väliä.
Syömään asti päästessä keskustelu oli ohjautunut hieman enemmänkin niiden vanhempien välille. ”So, what do you do for a living?” Joleen kyseli vieressään istuvalta mieheltä mielenkiintoa täynnä, yrittäen varmaan vaikuttaa siltä, että kyseli vain lämpimikseen. Azra loi jonkin kummallisen pikavilkaisun Adamiin, kun vastapäinen kaksikko unohtui rupattelemaan keskenään ja äiti vastavuoroisesti kertoi taidegalleriasta. ”It’s not a very big gallery nor a famous one, but it has put food on the table”, Joleen höpötti. Jollain ilveellä hän oli aina onnistunut pienen perheensä elättämään, vaikka tiukkaakin oli joskus tehnyt. ”Speaking of food, this is really tasty. Pasta carbonara is one of my favorites. Where did you get the recipe?” Joleen rupatteli tyytyväisenä. Azra oli ollut niin keskittynyt ihmettelemään pöydässä meneillään olevaa tilannetta, ettei ollut muistanut kiinnittää huomiota siihen haarukoimansa pastan makuun ollenkaan. Viiniä oli vaikeampi unohtaa, sillä kostutettiin kielenkantoja aika ajoin. Se oli kuitenkin myönnettävä, että ei se ruoka ollut aivan mönkään mennyt.
Sitten keskustelu kääntyi takaisin Azraan ja Adamiin, kun myöskään David ei kaksikon tarinasta tuntunut liikoja tietävän. Azra oli ihan tyytyväinen siihen, että Adamkin oli pitänyt osaltaan matalampaa profiilia heidän suhteen, eikä ravannut sukulaisissa kailottamassa kaikille, mutta minkä taakseen jätti, sen edestään löysi. Jotain yleisluontoista siinä oli ilmoilla heidän tapailun alkamisajankohdasta kuukausia takaperin, ennen kuin Joleen päätti vahingossa nostaa pöydälle sen kissan, jota vanhemmat eivät tietenkään kissaksi tienneet. ”I remember in my youth the most exciting thing when dating was to go see a movie… But did you know these two have already traveled together, in Vegas, was it?” Tilkka siemaisemastaan punaviinistä ajautui uhkaavasti kohti Azran henkitorvea ja hän yskäisi hiukan rykäisten sitten perään. ”Vegas, yeah”, tokaistiin selvemmällä äänellä. ”It was nothing. Just a small weekend trip. Nothing thrilling that you’d like to hear more about.” Se vähättelyn määrä oli miltei epäilyksiä herättävä, mutta Azralla ei ollut pienintäkään halua palata niihin Elvis-kakkumuisteloihin, ei vaikka ase olisi ollut ohimolla vaatimassa. Valitettavasti Davidkin tuntui olevan sitä mieltä, että jotain hauskaa heidän oli siitä reissusta kerrottava.
|
|
member rank Porvaristo
Discord name
|
Aug 7, 2018 10:14:44 GMT 2
Post by jenni on Aug 7, 2018 10:14:44 GMT 2
Adamin ei tarvinnut edes nähdä isänsä ilmettä, vaikka hän kyllä näki sen, kun Azra kertoi olevansa etsivä. Vaikka Adam tiesi isänsä arvostavan niin kovin tavallisen duunarin hommia, kuten puotipuksuilua, oli isä selvästi vaikuttunut että poika näytti löytäneen rinnalleen niinkin vaikuttavaa ammattia harjoittavan hameväen edustajan. Hameväki, niinpä niin. Adam huomasi sukeltaneensa isänsä ajatusmaailmaan, sillä tiesihän hän, ettei Azra ollut mikään hameväen perikuva. Ainakaan mitenkään säännöllisen usein. Pian myös Joleen yhtyi kehumaan Azraa työssään. Adam ei voinut kuin nyökytellä ja kompata anoppikokelasta. "As much as I know, I can't deny that", Adam mukaili Joleenin sanoja ihan vain osallistuakseen keskusteluun. Olihan se varmasti vähän turha kommentti, ei kai hänen nyt sillä tavalla tarvinnut alkaa isälleen todistaa Azran erinomaisuutta työssään. Se tilanne pisti heidät kaikki aikamoiseen mankeliin, jossa ei tiennyt miten päin olisi ja mitä olisi viisainta sanoa. Oli hyvä piiloutua aina välillä edessä olevan pasta-annoksen taakse ja lapata suu täyteen ruokaa puhumisen estämiseksi. Lautasen vieressä oleva viinilasillinen oli ruokaakin parempi tapa selviytyä tilanteesta. Ainakin Adam toivoi niin.
Seuraavaksi Joleen vei keskustelun yksinomaan Azraan ja Adamiin. Kehui Davidiakin. "Thank you. It hasn't been so easy", David kiitti hieman naurahtaen. Adam vilkaisi nopeasti isäänsä, eikä voinut olla miettimättä hetken äitiään. Adam tiesi, että isä – kuten hän ja siskokin – oli päässyt pahimmasta yli jo vuosia sitten, mutta ei silti välittänyt, että isä olisi millään tavoin ottanut asiaa puheeksi juuri nyt. Ilmeisesti se koko tilanne sai Adamin kuvittelemaan aina kaikista pahinta, sillä lopulta isä kuitenkin jatkoi: "I mean, they were not the easiest kids. Especially that one", hän loi katseen poikaansa, "Zara was better. Her sister, I mean. Do you have other children?" David selitti hieman pilkettä silmäkulmassaan. Adam irvisti. Tosiasiassa he olivat olleet pikkusiskon kanssa varmaankin hyvinkin keskitasoisia mukuloita. "Actually – do you remember when I've telling you about Gabe, my workmate? He's Azra's brother." Adam oli nyt puuttunut puheeseen ja siemaisi lauseensa päätteeksi viinistään. Gaben mainitseminen innoitti Joleenin höpisemään pojastaan enemmänkin, kunnes keskustelu vaihtui molempien vanhempien elinkeinon harjoittamiseen: Davidin kauppiasuraan ja Joleenin galleristina, mistä saatiinkin jälleen hetkeksi jutunjuurta ja pöydän nuorimmat saivat hengähdystaukonsa.
"Well - I must admit, I got a little bird told me about that", Adam myönsi Joleenin kehuessa ruokaa hieman tuonnempana keskustelun edetessä. Hän vilkaisi pikaisesti Azraa pieni hymynkare huulillaan ja pyöräytti sitten viimeisiä pastoja haarukallaan lusikkaa vasten ennen kuin laittoi haarukallisen suuhunsa. Kun pasta oli huuhdottu viinin kera alas, Adam naurahti. "Just googled it." Adam vilkaisi Azraa. "I had also a pizza catalogue right over there in the kitchen. Just in case. It was my so called Plan B." Adam vei lasin huulilleen ja siemaisi taas hivenen viiniä sisuksiinsa.
Meni hetki, kun kaikki söivät viimeisiä lautasiltaan eikä kukaan ainakaan saman tien halunnut lisää. Pasta-annos sinänsä oli ollutkin varsin iso ja täyttävä pastoineen ja kermoineen päivineen, puhumattakaan parmesaanista. Adam olisi ollut valmis hakemaan sammutetulla liedellä olevat kattilat, ainakin silloin, kun Joleen innostui ottamaan puheeksi tyttärensä suhteen Adamiin. Ja tietenkin, tietenkin nainen muisti sen Vegasin reissun. Adam vilkaisi vaivihkaa Azraa. Sattuipa somasti, että oli tullut hankittua pieni suklaakakku jälkiruoaksi sinä iltana. Kakku. Ei sentään sellainen, jota koristi jonkun naama. "Yeah. A super extempore trip to Vegas. No one else couldn't come with me so I thought I could ask her. Sorry, Az", seliteltiin helponoloisesti lennosta ja oltiin vilkaisevinaan tummatukkaa pahoittelevaisesti. "Lucky me. Her company turned out to be a good choice. And you know, nowadays flight tickets could be pretty cheap!" Adam läimäisi käsiään kevyesti yhteen samalla kun nousi pöydästä. "Would anyone still want more pasta?" mies ehdotti reippaasti ja katsoi vuoroin kaikkia muita pöydässä istuvia. "Or should we move on to the dessert? I've got a chocolate cake. It's delicious." Adam käveli keittiön puolelle. "You may wonder how do I know? Well I gotta admit, I didn't make it by myself. I bought it. But it was totally worth it. It's divine." Isä oli kuitenkin vakaasti sitä mieltä, ettei mikään Las Vegasin matka voinut olla vain pieni viikonloppumatka. Tämä sai Joleeninkin samanmieliseksi kanssaan asiasta. Siinä asiassa kakkukaan ei tuntunut kiinnostavan, vaikka Adam kovasti olikin alkanut tekemään töitä saadakseen sen palan taivasta pöytään. Azran hän oli saanut myös avukseen ensinnä korjaamaan pääruoan tähteitä pöydästä ja sen myötä kattamaan jälkiruokatarpeita.
Laittaessaan kahvia tippumaan, Adam kehitteli hätävalheen mielessään. Azra varmasti arvosti, kun hän kehitti niitä tätäkin koskevia tarinoita vain omassa päässään, mutta tummatukka ei voinutkaan hänen laillaan kääntyä kahvikeittimen puoleen vaan joutui olemaan puolimatkassa keittiön ja ruokapöydän väliä ja suuremassa seurustelumoodissa. "Hey Az", tohtorismies sitten lopulta huikkasikin ikään kuin muistettuaan jotakin, "remember when we ran into some people's wedding ceremony? It was super awkward..." Kas noin, kertomuspallo oli heitetty Azralle. Isä ja Joleen olivat saamassa hauskan tarinansa, ja pian he voisivat siirtyä eteenpäin. Joskus Adam tunsi itsensä neroksi. "Luckily they were quite drunk..." mies pohti vielä ääneen, kun napsautti kahvinkeittimen päälle ja siirtyi auttamaan Azraa kattamisessa.
|
|
|
Sept 6, 2018 21:54:58 GMT 2
Post by Deleted on Sept 6, 2018 21:54:58 GMT 2
Azran oli vaikea kuvitella, että Adam olisi ollut jotenkin erityisen hankala ipana kaitsettavaksi. Vielä vaikeampaa sen kuvitteleminen oli Joleenille. Lääkäriksi valmistunut kaikin puolin unelmavävyltä haiskahtava mies ei voinut olla mahdoton tapaus kasvattaa jos omaan jälkikasvuun vertasi, vaan mistä sitä tiesi. Ihmiset muuttuivat ja kullakin oli menneisyytensä. Sen molemmat Adairin naiset ainakin tiedostivat vallan hyvin. Davidin kehaistessa Zaraa helpommaksi yksilöksi Azra kohotti hivenen kulmiaan. Zaraa ei oltu itse henkilökohtaisesti koskaan tavattu, jotain yleisluontoista siitä oli ollut puhetta. Käsitys tästä oli jäänyt kuitenkin aika suppeaksi ja kieltämättä olisi ollut ihan kiinnostavaa tietää, kuinka samanlaisista puista sisarukset olivat veistettyjä. Sisaruksista puheen ollen David uteli pian Adairin perheen kokoonpanosta ja niin päästiin Gabeen, siihen velikultaan, jonka takia tässäkin pöydässä varmaan nyt istuttiin. ”Yes, yes, Gabe is a paramedic at the hospital”, Joleen intaantui höpisemään, muisti tähdentää miten reipas ja elämänmyönteinen nuorimies se oikein olikaan kaveripiireineen kaikkineen. ”Him and Azra are twins actually. You know what they say — it’s double the trouble if you’re blessed with twins.” Kaksosläpästä pääsi tuskin koskaan irti, sen verran moneen otteeseen Azrakin oli päässyt sitä kuulemaan. Hän lappasi pastaa ääntä kohti ja antoi vanhemmille tilaa turista puheenaiheistaan, ikään kuin olisi muutoinkaan ollut innokkaana keskeyttämisaikeissa.
”Of course, I should’ve guessed”, Joleen hymyili, kun Adam paljasti pastareseptin vuotaneen pikkulinnun olleen Azra — kukapa muukaan. Adairin perheessä ei kuitenkaan säännöllisesti kokoonnuttu rakkaudella väännettyjen suosikkiaterioiden äärelle, joten sikäli sellaisen nippelitiedon muistaminen ei ollut mikään itsestäänselvyys. ”Well, it’s safe to say that the pizza catalogue was not needed this time”, Joleen kommentoi siihen vireillä olleeseen B-suunnitelmaan, jota ei ollut tarvinnut sittenkään laittaa täytäntöön, vaikka jossain vaiheessa oli sellaiselta uhkaavasti näyttänytkin. Kaikkien kuvut olivat onnistuneesti täyttymässä pikkuisesta väli-insidentistä huolimatta. Insidentistä oltiinkin sitten siirtyä seuraavaan, kun epäonnisesti ilmoille palautui se kauhujen Nevadan matka. Azran epämääräisen kommentoinnin jatkeeksi tohtorismies kiiruhti alleviivaamaan matkan pikaisuutta ja löpisi seuran saamisen vaikeudesta. ”No problem”, nainen kuittasi ohikiitävään pahoitteluun kirein leukaperin väkinäistä hymyä tavoitellen ja tajusin puristavansa sormenpäillään viinilasin vartta turhan suurella voimalla. Hetkessä mies oli jo ehdottamassa uutta pastasatsia, mikä sai vanhemman väen huomion suuntautumaan toviksi muualle. Yhteistuumin oli todettava, että jälkiruoalle voisi pastan sijaan olla vielä hiukan tilaa jäljellä. ”How could anyone say no to a chocolate cake?” Joleen heitti, mutta se ei kauaa pidätellyt keskustelua makeassa leipomuksessa, kun David ei suostunut hautamaan Vegasia mielestään ja sitten äitikin yhtyi kuoroon. Jälkiruoan järjestäminen pöytään oli oivallinen tilaisuus vetää aavistus happea hiostavassa tilanteessa ja avittaa astioiden korjaamisessa.
”I’m serious, even the cake is more interesting than our weekend”, Azra yritti toppuutella, mutta ei se tahtonut upota kummankaan kaaliin. Silloin Adamille pälkähti idea, jota se alkoi välittömästi syöttää eteenpäin. Azra ei varsinaisesti pitänyt siitä mihin idea oli menossa, mutta pakottautui ottamaan siitä kopin. ”Right, the wedding case”, hän kuuli itsensä pöläyttävän hiukan alkuun epäröiden. ”They got their wedding rings from a gum machine. And there was Elvis with his ridiculously huge hair playing the preast, of course”, hypättiin kertomuskelkkaan. Nämä eivät olleet niitä tilanteita, joissa nainen perinteisesti oli taitava, vaikka sanavalmius yleensä hänen puolellaan olikin. Adam komppasi tuntemattoman hääparin olleen aikamoisessa tuiterissa ja niinpä vanhemmat saivat kuin saivatkin kuulla sattumuksen, jolle naureskella. ”That’s something — getting married in Vegas like that”, Joleen päivitteli huvittuneesti päätään pudistellen, ”I’ve always wondered who actually does that.” Etsivän paljonpuhuva katse viivähti tohtorismiehessä nopean sekunnin ajan. ”Drunken fools who should know better”, Azra tokaisi ykskantaan ja viimein kyseinen aihe taisi olla käsiteltynä, juuri parahiksi suklaakakkuun mennessä.
Punaviinin turruttamista makunystyröistä huolimatta kakku oli havaittavissa taivaalliseksi, kuten luvattua. Pöydässä höpöteltiin vähän niitä ja näitä, eikä Vegasin kaltaisia pommeja enää pudoteltu yllättäen. Sivuttiin hiukan Adamin töitä, Azran töitä, ja Joleenkin taisi heittää jossain sivulauseessaan kutsua taidegalleriaan — mikä vaikutti enemmän Davidille suunnatulta kylläkin. Kakunpalat katosivat tasaisella tahdilla lautasilta yhtä matkaa tyhjenevien kahvikupposten kanssa. Ennen kuin tunnelma ehti suinkaan laskeutua, David keksi ehdottaa seuraavaa ohjelmanumeroa. Seurapelejä. Azra toivoi kuulleensa väärin, mutta hänen korvansa olivat valitettavan hyvässä kunnossa. Ensin pasta, sitten suklaakakku, nyt vielä pelejä? Eikö tässä tilanteessa yksistään ollut tarpeeksi seurapeliä kerrakseen? Toivottavasti edes tiedossa olisi sellainen peli, joka ei vaatinut järjettömästi osallistumista. Vastoin kuulemattomia toiveita pöydälle ilmaantui Adamin kaapin kätköistä Alias-lauta ja hetkessä nuoriso ja vanhemmisto oli jaettu kilpaileviksi parivaljakoiksi. ”The younger ones start”, Joleen julisti ja Azralle siunaantui ensimmäinen korttinippu. Tiimalasi pyöräytettiin käyntiin ja selitysvuoro saattoi alkaa. Hahmottaessaan ensimmäisen selitettävän sanansa oli kohtalon iva kieltämättä vahvana läsnä. Casino. Are you fucking kidding me? ”A place for gambling. Vegas has many”, Azra sanoi nopeasti pusertaen jälleen sen pirullisen V-sanan suustaan. Selitys ei hirveästi arvailun varaa jättänyt, joten onnistunut siirtyminen seuraavaan korttiin. Wig. ”Fake hair, not extensions but something what you wear with a costume…” hän selitti, eikä voinut olla ajattelematta muuan Elvistä. Motorcycle. ”What vehicle do I drive?” Apple. ”Eating this keeps the doctor away.” Vow. ”Uh, you make this… for your wedding ceremony and… say it out loud to your…” — ”Time!”
|
|