I was in it for the thrill of it

Micah's ootd

Bloodhoundissa oli lauantaina meluisaa ja kohtuullisen täyttä jo alkuillasta. Micah oli tullut illan ensimmäiseen ovivuoroon, auttanut alun hiljaisina tunteina siirtelemään oluttynnyreitä ja sen sellaista, mutta saanut nyt jo hyvän tovin seisoa tiukasti siinä oven edessä vahtimassa, minkälaista porukkaa baariin tuli ja ketä sieltä lähti. Joskus melko varhaisessa vaiheessa sinne oli purjehtinut hänen isoveljensä Beaukin, mutta sen kanssa ei oltu ehditty työnteolta juuri vaihtamaan kuulumisia. Oltiin silti pantu merkille, miten erikoista oli nähdä se lauantaina siellä päin kaupunkia, saati sitten kapakassa. Micah vietti Bloodhoundissa työnsä puolesta enemmän tai vähemmän aikaa päivittäin, joten osattiin varmuudella sanoa, ettei Beau ainakaan siellä käynyt, jos sillä olikin tapana juopotella yksinään. Lisäksi Micah oli aika varma, ettei sillä mitään sellaista tapaa ollut, se oli sillä tavalla kunnollinen. Perheellinen ja kaikkea, vaikka Micah ei sitä niiden kotileikkiä ymmärtänytkään. Nina Devlin oli aina ollut hänestä jossain määrin itsetarkoituksellisen hankala ämmä, eikä Micah osannut nähdä viehätystä siinäkään, että Beau kasvatti sen lasta ikäänkuin omanaan. Ihan hyvin hänkin Ninan kanssa toimeen tuli jos päätti yrittää – ja usein yritettiinkin, lähinnä siksi kun se kuitenkin oli kerholaisten lihaa ja verta –, mutta kyllä siinä oltiin vähän pettyneitä oltu, kun oltiin kuultu, että Beau oli hänen poissaolonsa aikana muuttanut sen kanssa yhteen. Olisi luullut, että jos hän onnistui pysymään elossa vankilassa, olisi Beau onnistunut pysymään erossa tappavan tylsistä parisuhteista, mutta ilmeisesti ei.

Kun Micahin vuoro kymmeneltä loppui ja ovella tehtiin nopea vahdin vaihto, ei mies suunnannutkaan suoraan kerhotalolla odottavan pyöränsä luo, vaan tunkeutui sen sijaan ihmisjoukon läpi sisään baariin. Beau löytyi sieltä, mihin se oli aiemmin illalla jätetty, vähän etukenommasta asennosta vain. Veli nojaili baaritiskiä vasten edessään viskipaukku ja tupakka-aski, joten asetelmasta oli aika helppo arvata, missä mentiin. ”Still here, huh?” Micah totesi rennosti päästessään veljensä rinnalle ja läimäistessään sitä toverillisesti selkään. Kaikesta päätellen se oli aika tukevassa humalassa, mutta ihmekös tuo jos se oli tuntitolkulla kiskonut viinaa naamaansa. Tiskin takana seisovia tyttöjä vilkaistessa saatiin nopeasti vahvistus siitä, että Beau ei tosiaan ollut ollut iltaa vesi- tai edes olutlinjalla. Pelkillä katseenvaihdoilla onnistuttiin saamaan ihan riittävästi informaatiota siitä, mitä lajia velipojan ilta oli ollut. ”Shouldn’t you be home with your wife and kid? Are you guys having problems in paradise?” siltä kysyttiin seuraavaksi ja nojattiin itsekin baaritiskiin odottaen, että se antaisi hänelle jotain mihin tarttua. Ei Beau naimisissa sen naisensa kanssa ollut, mutta olisi Micahin näkökulmasta katsoen voinut ihan yhtä hyvin olla. Ainakin se näytti olevan juuri niin kuollut sisältä kuin Micah oletti kaikkien naimisissa olevien miesten olevan. ”I can give you a lift home, you really shouldn’t be driving at this point”, mies lupautui ja suoristi selkäänsä, ojensi kätensä sitä varten että toinen voisi luovuttaa hänelle autonsa avaimet. Joku olisi saattanut väittää, että se oli yleensä nuorempi Norwood, joka kaipasi veljellistä ohjausta saadakseen suuntaa elämälleen. Hän itse ei ollut tästä samaa mieltä, Beau oli heistä ehdottomasti se, joka sulki sisäänsä milloin minkäkinlaisia eksistentiaalisia kriisejä. Se ei vain puhunut niistä ja siksi kuvitteli, ettei kukaan muka huomannut. Tämä hetki oli ihan helvetin hyvä esimerkki sellaisesta tilanteesta.

Oli aika pitkälti yhtä tyhjän kanssa yrittää tulkita, mihin ne Beaun sanat edes olivat vastaus, joten Micah päätti yksiselitteisesti olla yrittämättä. Toisen humala puski vain voimakkaammin esiin, kun se puhui ja tuskin se itsekään tiesi mitä yritti sanoa. Ei ainakaan siltä vaikuttanut. Micah veti kasvoilleen sellaisen kärsivällisen ilmeen, joka niille aina vedettiin, kun oltiin jututtamassa jotain vähän liian kovaan känniin päätynyttä yksilöä. Yleensä ne yksilöt eivät olleet hänen oma veljensä, mutta oli sieltä baarista aika monta muuta kerholaista talutettu ulos ja kerhotalon puolelle lepäämään. Bloodhound saattoi olla kerholaisille kuin toinen koti, mutta oli sielläkin rajansa ja muiden ihmisten edestä oli yleensä hyvä jossain vaiheessa kerätä aivan liian jurriset toverit talteen. Tällä hetkellä Beau oli juuri sellainen ja näköjään itsepäinenkin vielä.

Ojennettuun käteen oli ilmeisesti aivan turha odottaa avaimia vapaahetoisesti, koska kaikesta päätellen Beau yritti lyödä hänen kätensä pois. Se ei mennyt ihan putkeen, koska lyönti ei osunut lähellekään, mutta Micah rypisti otsaansa aavistuksen, kun se alkoi selvästi kampeamaan itseään pystyyn. Hyvällä tuurilla se olisi kohta niiden vieressä istuvien ihmisraasujen niskassa ja Micah loikin Beaun takana vähän huolestuneelta näyttävään naiseen luottavaisuutta herättävän katseen ja yritti hymyillä sille veljensä ohi jotenkin vakuuttavasti. Vähän niin kuin sanoakseen, että ole ihan rauhassa I got this. Beaun pystyssä pysyminen näytti kaikin puolin hataralta, mutta jotenkin se onnistui saamaan juomat kurkkuunsa kaatamatta niitä rinnuksilleen ja tupakkakin löysi tiensä huulten väliin vain vähän taittuneena. Micah ei ollut varsinaisesti kärsivällisyydestään tunnettu, mutta sitä veljen menoa seurattiin aika rauhallisina, annettiin sen ottaa oma aikansa. ”Yeah yeah, I know, you can tell me all about it outside”, hän myötäili sen kommenttiin ja vinisti melkein huvittuneena sen selälle, kun se lähti etsimään tietään ulos. Humalainen Beau oli niin harvinainen näky, että se oli oikeastaan melkein hauska. Kun veli oli saanut jalkansa kantamaan oikeaan suuntaan, Micah viittasi hyvästit baarin tytöille ja lähti seuraamaan toista sen verran lähietäisyydellä, että sai tarvittaessa tuupattua sitä oikeaan suuntaan ja pystympään, pidettyä huolta ettei se kaatunut kenenkään niskaan ja aiheuttanut kohtausta.

Ulko-ovesta päästiin läpi jokseenkin kunnialla, mutta vastoinkäymiset eivät tietenkään loppuneet siihen. ”So where’s your car parked? At the shop?” Micah kysyi ja tarkoitti tietenkin huoltamoa, jossa Beaukin oli töissä. Hän katsoi veljeään odottavasti, muttei saanut toivomaansa rekatiota. Hiuksia harottiin vähän turhautuneena ja vaihdettiin painoa jalalta toiselle. Ihan kuin hänellä ei olisi ollut parempaakin tekemistä kuin leikkiä veljensä vartijaa. ”C’mon B, you know I can’t let you go by yourself, you’re a fucking mess. Just give me the keys and get over it”, vaadittiin uudelleen ja astuttiin lähemmäs, alettiin itse kaivaa niitä avaimia sieltä toisen housuntaskuista, kun se ei kerta suostunut olemaan yhteistyökykyinen.

Avaimet ehdittiin juuri saada näppeihin, kun tunnettiin se luja töytäisy ja horjahdettiin taaksepäin. Micahia ei normaalisti ollut niin helppo yllättää, mutta sanottakoon vaikka niin, ettei hän ollut osannut odottaa sitä Beaulta. Se ei ollut tappelevaa sorttia, ei se käynyt kiinni ihmisiin. Kaikkein vähiten se mäiski ketään turpaan keskellä katua – sellainen oli enemmän Micahin heiniä –, joten siihen lyöntiinkään ei oltu yhtään varautuneita. Beaun nyrkki osui Micahia silmäkulmaan ja mieheltä pääsi yllättynyt älähdys. ”What the fuck, Beau!” mies äyskähti ja onnistui vaivoin palauttamaan tasapainonsa ennen kuin kaatuisi maahan. Selvänä olemisesta oli sentään jotain hyöytä, vaikka valitettavasti oli tunnustettava, että lyödyksi tuleminen olisi varmaan tuntunut mukavammalta, jos olisi ollut edes vähän kännissä. Micah hipaisi sormenpäillään ohimoaan ja tunsi heti, että lyönti oli onnistunut tekemään haavan. Kättä vilkaistessa sormissa tosiaan kimmelsi verta. ”You piece of shit I’m just trying to help you”, Micah ärähti sille, eikä ajatellut sen pidemmälle ennen kuin sulki avainnipun nyrkkiinsä ja antoi veljelle samalla mitalla takaisin. Se oli niin humalassa, että olisi ollut ihme, jos se olisi ehtinyt väistää. Oikeastaan sitä oli melkein epäreilua lyödä, mutta reiluus ei yleensä ollut se asia, jota Micah ensimmäisenä ajatteli, kun joku kävi ilman syytä hänen päälleen. Ei vaikka se olisi ollut oma veli.

Micah oli ehtinyt tuskin suoristautua lyönnin jäljiltä ja alkaa valmistautua siihen, että kohta Beau taas löisi takaisin, kun kuuli vähän matkan päästä kadulta muutamia juoksuaskeleita ja huudon: ”Hey, what are you doing?” ja heti perään ”Jesus christ, stop that!” Mies kääntyi katsomaan äänen suuntaan ja tunnisti nyt jo ihan lähelle päässeen tummatukkaisen naisen nopeasti Eveksi, yhdeksi kerhon tytöistä. Micah veti syvään henkeä ja sylkäisi turhautuneena maahan, ettei olisi vain haukkunut veljeään pystyyn siihen paikkaa. ”I’m trying to get this asshole home but it seems like he’s not having it”, vastattiin aika kitkerän kuuloisesti ja mulkaistiin Beauta. Kun katsottiin takaisin naiseen, huomattiin että se oli selvästi paljon enemmän kiinnostunut hänen veljestään kuin hänestä itsestään. Näytti myös, että se yritti jotenkin peitellä sitä ja vaikuttaa välinpitämättömältä. ”You need help?” nainen kuitenkin kysyi selvästi Micahilta ja Micah kohautti olkapäitään. ”I just need to get him to his car, I already got the keys”, vastattiin ja vilautettiin niitä avaimia, jotka nyt roikkuivat turvallisesti hänen etusormestaan.

—

Eve kuunteli Micahin vastauksen, muttei voinut mitään sille, että katse harhautui väkisinkin Beauhun. Se oli selvästi humalassa, eikä nainen ihan totta tiennyt, mitä hänen olisi siitä koko ihmisestä edes pitänyt ajatella, mutta sitä ei vain voitu olla katsomatta. Miestä ei oltu juuri nähty viime viikon episodin jälkeen ja silloin kun se olikin vilahtanut jossain hänen näköpiirissään, se oli selvästi vältellyt häntä, eikä Eve ollut aivan varma miksi. ”You should really let him take you home, you’re too drunk to drive, you’ll end up killing yourself or someone else”, hän sanoi lopulta. Niiden pitäisi mennä kotiin ja siistiä itsensä, idiootit, tappelivat keskellä katua.

Eve's ootd

Eve ei ollut todellakaan osannut odottaa, että kävelisi keskelle sellaista kohtausta ollessaan palaamassa töistä kotiin, mutta siinä sitä sitten kuitenkin oltiin, keskellä jotain omituista Norwoodin veljesten perheriitaa. Ainakin ne lakkasivat toistensa mäiskimisen siinä vaiheessa, kun hän pääsi niiden luo ja parempi niin, koska Eve oli niitä molempia reilusti päätä lyhyempi, eikä olisi fyysisesti voinut tehdä yhtään mitään pitääkseen ne erillään. Beau jäi roikkumaan pikkuveljensä rinnuksiin, mutta Eve ei ollut ihan varma tekikö se sen enemmän pysyäkseen pystyssä vai ylläpitääkseen jotain kuvitteellista dominanssia tilanteessa. Niin tai näin, alkoi tilanteen kulku nopeasti avautua, kun Micah selitti yrittävänsä saada Beaun kotiin ja näytti niitä avaimia, jotka ilmeisesti sopivat sen autoon. Kotiin sen todellakin kannattaisi mennä, kun oli tuossa kunnossa. Eve pääsi melkein yllättymään siitä katsekontaktista, joka Beaun kanssa syntyi. Kai se unohti humalaltaan vältellä häntä, koko edeltävän viikon se oli ainakin onnistunut aivan helvetin hyvin.

Selvä tyytymättömyys kuulsi vanhemman Norwoodin äänestä, kun se alkoi vaatimaan selitystä sille, miksi kaikki yrittivät työntää sitä kotiin. ”Why the fuck not?” Micah ehti ärähtämään ennen kuin Eve pääsi sanomaan mitään. Se väisti veljensä yrityksen tarttua avaimiin varsin ketterästi, ilman minkäänlaista ongelmaa. Kieltämättä sama kysymys oli käynyt naisen omassakin mielessä: miksi Beau ei muka olisi ollut menossa kotiin. Ainahan se meni ja ihan helvetin tunnollisesti menikin. ”You wanna come to my place or crash at the club? Fine by me, but you’re not going anywhere by yourself and I’m keeping these”, Micah jatkoi ja tunki ne avaimet syvälle housujensa taskuun pois veljensä ulottuvilta. Eve seurasi tilannetta vähän vaikeana, ei oikein tiennyt mikä hänen paikkansa siinä oli. Ehkei olisi pitänyt pysähtyä ollenkaan. ”Maybe I should go”, nainen sanoikin, kun ne kaksi selvittelivät sitä, mihin Beau oikein oli menossa nukkumaan. Hän pyyhkäisi kiusaantuneena hiuksiaan. Eihän hänen oikeastaan edes kuulunut tuntea Beauta, miksi se tilanne häntä olisi kiinnostanut. Oliko se outoa, että hän oli siinä? Viimeksi kun hän oli yrittänyt viettää sen kanssa aikaa muiden ihmisten nähden, oli seurannut viikon mykkäkoulu tai ainakin mies oli käytännössä leikkinyt, ettei häntä ollut olemassakaan. ”If you don’t wanna leave him on the couch, there are some empty rooms upstairs”, Eve päätyi sanomaan, kun keskustelussa oltiin tultu siihen pisteeseen, ettei Beau ilmeisesti ollut kiinnostunut lähtemään veljensä kämpillekään. ”I can show you which ones.”

Micah kuului vastaavan siihen Beaun lakimiehistä ja tappelemisesta avautumiseen jotain sen suuntaista, että mitä hän oli sanonut sitoutumisesta ja naisista, mutta Eve ei ollut aivan varma kuuliko oikein. Kieltämättä siitä Beaun kommentista oltiin kevyesti taken aback, koska ei se yleensä puhunut kodistaan niin. Oikeastaan se ei puhunut siitä juuri mitenkään, sanoi vain joskus lähtiessään, että pitäisi mennä ettei missaisi päivällistä tai mitä ikinä. Niin kuin Evelle olisi tullut parempi olo siitä, että se keksi jotain puolivillaisia syitä lähdölleen. Olisi mennyt vain niin kuin muutkin menivät, pystyihän se näköjään ihan helposti jättämään tulematta ollenkaan, eikä viitsinyt edes sanoa siitä mitään. Olisi Eve kai edes jonkun heads upin ansainnut, kun sitä oltiin jo totuttu odottamaan. Oli tuntunut harvinaisen paskamaiselta huomata, ettei se selvästi ollut tulossa, ei sinä ensimmäisenä iltana eikä minään sen jälkeenkään.

Tarjoukset Micahin sohvasta kuitattiin haistatteluilla, mutta ainakin Beau nyt päästi irti veljensä rinnuksista. Micah suoristi takkinsa kauluksia ja tuhahti vain vastaukseksi, joten Eve otti osaa siihen keskusteluun, mainitsi niistä huoneista, joissa Beau voisi kyllä halutessaan nukkua. Molempien miesten katseet kiinnittyivät hetkeksi häneen, Micah näytti hyväksyvältä, mutta Beau ei vastauksestaan päätellen ollut mukana tässä ideassa. Eve saattoi lukea liikaa sen humalaiseen olemukseen, mutta se kuulosti melkein syyttävältä. Brunette rypisti kulmakarvojaan ja katsoi miestä odottavasti. ”What’s that supposed to mean? If you’ve got something to say to me then say it”, miehelle sihahdettiin yllättävänkin kipakasti. Kiukku saattoi kummuta siitä, miten paha olo hänelle oli tullut kun Beausta ei ollut kuulunut mitään, mutta aika nopeasti se saatiin kuriinkin. Tilalle tuli jotain mikä muistutti enemmän voimattomuutta, muistettiin ettei kuulunut tiuskia takaisin ja Micahin kasvoilta äkätty hämmästynyt, jotenkin laskelmoiva ilme sai Even vatsanpohjan muljahtamaan epämiellyttävästi. ”You can sleep where ever you want, let’s just go inside”, nainen sanoi lopulta ja korjasi laukkunsa olkahihnaa. Olisiko hänen pitänyt kailottaa siinä sen veljen edessä, että Beau voisi ihan hyvin tulla hänen huoneeseensa. Vai yrittikö se nyt sanoa jotain muuta, ei Eve oikein tiennyt itsekään.

”If you want to go I can take him from here, I’m heading in”, Micahille ilmoitettiin aika neutraalisti, kuulostettiin siltä, että yritettiin vain olla avuksi. Eve ei ihan oikeasti halunnut, että se alkaisi ajatella siitä tilanteesta mitään, jotenkin se kuitenkin kostautuisi hänelle myöhemmin jos alkaisi. Micah tuijotti hetken Eveä, katsoi sitten veljeään. ”Yea I guess. My bike’s parked at the yard so if you can just take him in that’d be cool”, se sanoi. Jotenkin ihmeellisesti se ilmeisesti luotti siihen, että Beau suostuisi lähtemään Even kanssa yhtään minnekään. Ei nainen itsekään tiennyt miksi uskoi sen lähtevän, mutta kerhotalon ovelle ei ollut matkaa montaa metriä, kun nuo olivat jo edenneet Bloodhoundin edustalta vähän. Kai hän siitä matkasta selviäisi.

Miehelle ei alettu äyskimään lisää siinä ulkona, vaikka kieltämättä sen ’I got a whole lot to say to you’ pisti väkisinkin arvailemaan, mitä se oikein olisi halunnut sanoa, mutta jätti sanomatta. Sekin oli ollut jo vähän liikaa, Eve tiesi ettei se olisi selvänä koskaan puhunut tuollaisia jonkun kolmannen osapuolen edessä, edes Micahin, vaikka ne ilmeisesti aika läheisiä olivatkin. Evellä olikin paha aavistus siitä, että aamulla Beau katuisi puheitaan jos niitä muistaisi, ei hänen tunteidensa vaan itsensä suojelemisen takia. Micah ei todellakaan näyttänyt olevan heidän välisestään jännitteestä yhtään niin pahasti kassalla kuin Eve olisi toivonut sen olevan, tuntui että se näki suoraan hänen lävitseen siinäkin, kun hän tarjoutui viemään Beaun mukanaan sisälle, vaikkei hänellä edes ollut siinä mitään taka-ajatuksia, hän halusi vain pois tilanteesta. Ei se mitään sanonut, katsoi vain vähän turhan pitkään ja tarkkaavaisesti, minkä Eve yritti väistää lähtemällä kävelemään ovelle päin. Eve ei kääntynyt katsomaan taakseen kun kuuli Micahin vielä sanovan veljelleen, että soittaisi sille aamulla ja se saisi avaimensa takaisin kun oli selvinnyt, vasta kerhotalon ovella pysähdyttiin ja odotettiin sen verran, että Beau pääsi könyämään ensimmäisenä sisään. Micahin suuntaan nyökättiin vastaamatta sen selvästi hakemaan katsekontaktiin ja sitten sujahdettiin itsekin sisälle.

Beau kulki alakerran poikki yllättävän määrätietoisesti, mutta portaissa se joutui pariinkin otteeseen pysähtymään ottamaan tukea seinästä. Eve ei kommentoinut sen menoa mitenkään, vaan pysähtyi aina kun se pysähtyi, kulki varjona sen takana mutta piti kuitenkin jonkinlaista turvaväliä. Oltiin se kai tiedetty, ettei mies sohvalle suostuisi jäämään, kuka helvetti siellä olisi nukkunut jos ei olisi aivan pakko, mutta kyllä Eve oli vähän odottanut, että se hänen huoneensa sijaan valitsisi jonkun niistä tyhjistä. Mikään sen kuluneen viikon käytöksessä ei ollut antanut ymmärtää, että se olisi jotenkin kaivannut hänen seuraansa, joten miksi nytkään. Joka tapauksessa Beau käveli hyvin päämäärätietoisen oloisesti Even ovelle, avasi sen ja asteli sisään. Nainen oli sanomassa jotain, avasi jo suunsakin mutta sulki sen sitten. Hän seurasi sen perässä hämärään huoneeseen, sulki oven perässään ja tunsi solmun vatsanpohjassaan kiristyvän. Olo tuntui vähän painavalta. ”So what’s this about, Beau, what did you wanna say to me?” hän kysyi aika haastavastikin. ”I know you’ve been avoiding me so no point trying to claim anything else, I don’t need some bullshit lies about you being busy or something like that”, lisättiin perään ja äänestä kuuli, että miehen käytös oli oikeasti onnistunut loukkaamaan häntä. Rintalastan alla tykytti, eikä Eve ollut varma halusiko oikeasti kuulla. Beau oli antanut kaikella olemuksellaan ymmärtää, että hän oli mokannut sen kanssa jotenkin ja omista epäonnistumisistaan Eve aina elämässä kaipasikin lisäinfoa. Mutta ei sen vain voitu antaa ollakaan, kun mies oli astellut sinne hänen huoneeseensa kuin omistaisi sen. Eve nosti laukun olaltaan ja työnsi sen kirjoituspöydälleen, jäi sitten puoliksi istumaan pöydän reunalle ja katsoi kaikkialle muualle kuin Beauhun.

Eve oli nähnyt Beaun kaatuvan siihen sängylle kymmeniä kertoja, mutta tilanne oli nyt hyvin erilainen. Hän itse oli metrien päässä miehestä, ei kiinni sen lämpimässä ihossa niin kuin yleensä. Sormia ei juoksutettu sen pehmeisiin hiuksiin vaan vasten kirjoituspöydän karheaa pintaa, eikä huulilla päästy hamuamaan sen kaulaa ja korvalehden nipukkaa, vaan niillä yritettiin muodostaa jotain fiksuja lauseita. Tuntui säälittävältä miten paljon olisi haluttu, että tilanne olisi ollut sama kuin aiemminkin. Eve odotti vastausta jännittyneenä, mutta kuuli pelkän raskaan huokauksen ja pääsi todistamaan, miten Beau peitti kasvonsa käsillään. Ärsyttikö tilanne sitä, ärsyttikö Eve? Toisenlainen reaktio saatiin siihen, kun väitettiin, ettei haluttu kuulla mitään valheita ja sitten oltiin välittömästi pahoillaan, kun valheita ei tullut. Beau näytti aidosti yllättyneeltä kääntyessään kyljelleen ja katsoessaan häntä, sen kuuli äänestäkin. ”Oh, okay then”, nainen sai sanottua aika hiljaa, suuta kuivasi.

Oikeasti Eve ei voinut väittää, etteikö olisi ollut vähän pettynyt siihen, ettei se edes yrittänyt selitellä mitään. Ihan kuin se olisi ajatellut, ettei Eve ansainnut selitystä, ettei hänelle tarvinnut olla perustelemassa tekemisiään. Ei kai tarvinnutkaan, ei kukaan muukaan kerholainen selitellyt hänelle jos ei hetkeen hakeutunut seuraan tai ilmestynyt oven taakse, mutta Beaun oli ajateltu olevan jotain muuta. Jotenkin erilainen. Siinä seisoessaan Eve tuli yhä enemmän vihaiseksi siitä, että oli edes antanut itselleen luvan ajatella sellaista. Monettako kertaa hän oli jo päästänyt itsensä haksahtamaan johonkin mieheen ja kuvitellut olevansa sille jotain muutakin kuin simppeli pano, jotain hauskaa mitä voisi pitää sivussa, jotta elämä pysyisi mielenkiintoisena? Ajatusten mylly ja esiin ryömivän itseinhon kanssa kamppailu katkesi Beaun sanoihin. Eve oli tuijottanut poissaolevana huoneen seinää ja purrut hammasta, mutta nyt vilkaistiin miehen suuntaan. Se katsoi häntä ja kuulosti oudolta, loukkaantuneelta ehkä? Mistä helvetistä sillä olisi ollut oikeus olla loukkantunut, kun se itse kohteli häntä niin? ”Don’t like what?” Eve kysyi, kuulosti itse kärsimättömältä ja ärtyneeltä, siltä että sattui ja inhotti. Mitä se luuli saavuttamansa heittelemällä tuollaisia irrallisia kommentteja. ”I can’t read your mind so just spil it out okay. You don’t like what?” Jotenkin sen täytyi liittyä edellisviikon keskiviikkoon, ehkä hänen käytökseensä Austinin kanssa tai siihen miten hän oli suhtautunut todistamiinsa suudelmiin ja rakkaudentunnustuksiin. Niiden ajatteleminen ei totta puhuen ollut vieläkään helppoa, vaikka omaa fiilistä olikin yritetty pistää yllättyneisyyden piikkiin. ”I’m sorry if I crossed some line of yours, I just wanted to spend time with you.” Ei Even ollut tarkoitus pyytää anteeksi tekemisiään, mutta jotenkin niin vain tehtiin.