member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 9, 2018 11:19:47 GMT 2
Post by moa on Jul 9, 2018 11:19:47 GMT 2
Saturday, August 11th, 2018 - afternoon
Emmet Dixon & Stella Jenkins + Robbie & Meghan
Elokuun yhdennentoista aamu oli alkanut aurinkoisena ja raskaan kosteana, sellaisena että lämmön saattoi tuntea tahmeutena joka liimasi lakanat ihoon ja teki suihkussa käymisestä ajan haaskausta. Joku muu olisi voinut pitää lämpöä tekosyynä sänkyyn jäämiselle, mutta Emmet ei tietenkään ollut sellainen ihminen: hän oli käyttänyt aamun tunnit tiukasti hyväkseen, käynyt vetämässä pienen lenkin ja viettänyt muutaman tunnin toimistolla ennen kuin oli suunnannut ampumaradan kautta kotiin. Robbie ja Meghan olivat viimein tehneet varauksen hääpaikastaan – viihtyisä majatalo New Jerseyssä – ja maksaneet kai jo jonkinlaisen käsirahankin, joten jäljellä oli enää yksityiskohdista päättäminen. Tätä tehtävää varten hääpari oli järjestänyt itselleen kierroksen majataloon elokuun toiselle viikonlopulle ja vaatinut luonnollisesti bestmania ja kaasoa osallistumaan. Retki juhlapaikalle kuulosti oikeastaan ihan mukavalta, ei Emmet sitä voinut kieltää. Ainakin siitä saisi takuulla sellaisen olon, että oikeasti yritti olla avuksi. Robbie oli puhunut kattavista esittelykierroksista majatalon tiluksille, hääseurueen huoneiden varaamisesta, koristelujen suunnittelusta sekä cateringin ja viinien tilaamisesta. Ryland Innissä nämä asiat ilmeisesti osattiin hoitaa tyylillä, koska nopean päiväretken sijaan heille oli tarjottu mahdollisuutta saapua lauantaina iltapäivällä, nauttia illallista majatalon ravintolassa ja viettää yönsä paikan päällä. Jopa Emmet, joka oli viimein palannut töihin sen vaatimattoman pakkolomansa jälkeen, oli saatu ylipuhuttua mukaan tällaiselle ekskursiolle kohtuullisen helposti, vaikka aamulla olikin ensin pitänyt näyttäytyä toimistolla. Hyvin ilmastoidusta työsuhdeautosta oli tällaisina päivinä huomattavaa hyötyä, joten Emmet oli lupautunut noukkimaan koko seurueen kyytiinsä siinä kahden maissa. Hänen tapaansa Brooklynissä asuvat Robbie ja Meghan napattiin mukaan ensin ja Emmet oli varsin tyytyväinen, kun Robbie otti haltuunsa toisen etupenkin ilmoittaen pakenevansa Meghanin mukaansa raahaamaa häälehtivyöryä. Näin se tuli suoneeksi hänelle mielenrauhan sen suhteen, että ainakaan sitä vajaan puolentoista tunnin ajoa ei tarvitsisi viettää kiusallisessa hiljaisuudessa Stellan kanssa. Heidän välinsä olivat sen epäonnisen Brooklyn Winery -tapauksen jälkeen jossain määrin neutralisoituneet, minkä ansiosta tälle reissulle olikin nyt uskallettu lähteä kohtalaisen rauhallisin mielin, mutta luontevaksi heidän kanssakäymistään ei edelleenkään voinut kutsua. Emmet ei oikein edes tiennyt, miksi se oli niin hankalaa. Heidän välillään oli toki tapahtunut paljon, mutta ei sellaisen olisi pitänyt mitätöidä vuosikymmenten ystävyyttä, kyllä siitä helppoudesta olisi jotain pitänyt olla jäljellä nyt kun kuitenkin yritettiin tulla toimeen. Ne pari kertaa kun kuluneen kuukauden aikana oltiin sillä samalla porukalla nähty, oltiin pystytty olemaan ihmisiksi, mutta se oli kaukana siitä, millaista heillä oli joskus ollut. Emmet kaipasi sitä, vaikka nykytilanteessa asian myöntäminen olikin vähän kivuliasta. Meghan hoiti yhteydenpidon Stellaan siinä automatkallakin, joten nainen oli jo odottamassa kyytiään asuintalonsa edessä Manhattanilla, kun Emmet pysäytti auton sen eteen. Hänenkin oli tietenkin käännyttävä katsomaan sitä kun se kapusi takapenkille ja suotiinpa sille hymy ja toverillinen tervehdyskin. Meghan hoiti onneksi suunnilleen kaiken muun ja kun Stella oli saanut oven perässään kiinni, saattoi Emmet keskittyä jälleen ajamiseen. Robbie oli ihan hyvä kartturi, naisista sen sijaan ei tällä saralla ollut apua, koska Meghan oli työntänyt Stellan sylin täyteen lehtiä, joista niiden oli ilmeisesti tarkoitus valkata kaikki hääseurueen mekoista häiden teemaväreihin. Robbie näytti hyvin huojentuneelta päästessään tällä kertaa välttämään Stellan kohtalon ja kertoikin vaivihkaa Emmetille joutuneensa selaamaan noita samoja lehtiä käytännössä kaiken vapaa-aikansa kuluneen kuukauden ajalta. Etupenkillä automatka sujui huomattavasti arkisemmista asioista keskustellen, eikä mennyt aikaakaan ennen kuin oltiin päästy pois New Yorkin sykkeestä ja saavuttu siihen osaan New Jerseytä, joka oli kansoitettu historiallisilla huviloilla ja ihmeellisellä maalaisidyllillä. Myös Ryland Inn näkyi tielle valkoisella lauta-aidalla ympäröidyn niityn takaa, eikä näkymää oikein voinut kuvailla muuksi kuin idylliseksi. Emmet oli odottanut ystäviensä menevän naimisiin jossain niistä monista New Yorkin rajojen sisäpuolella sijaitsevista juhlatiloista, joita nuo olivat käyneet katsomassa, mutta jo autoa majatalon pihaan parkkeeratessa oli hyvin selvää, miksi ne olivat valinneet mieluummin tämän. ”I was a bit hesitant about organizing the wedding in Jersey, but I get it now”, Emmet kommentoi iskiessään kuljettajanpuoleisen oven kiinni ja astuessaan jalan alla mukavasti kuumottavalle asfaltille. Meghan oli juuri astunut myös ulos autosta ja naisen kasvot hehkuivat. ”I know right! We had an amazing luck when there was a cancellation right on our dates. I should pity those whose wedding is not happening but to be honest I’m just too happy for us”, Meghan selitti ja vilkaisi ikään kuin pahoittelevasti kaikkia seurueen jäseniä. Emmet virnisti sen innostukselle hellästi. ”Don’t worry about it, we’re not gonna judge your self-interest. You guys deserve this”, hän vakuutteli ja veti Meghanin rennosti kainaloonsa katsellessaan sitä edessä avautuvaa rakennusta. ”I don’t know if my bank account feels the same way”, Robbie vastasi, mutta siitäkin kuuli, ettei raha varsinaisesti huolettanut. ”Now, you, stop groping my future wife and lets go”, se komensi seuraavaksi varsin matkanjohtajamaisesti virnistäen ja Emmetin oli päästettävä Meghan otteestaan, jotta he voisivat lähteä siirtymään sisään. ”How was the trip? Did you already plan the whole wedding?” Emmet kysyi Stellalta, kun he pakostikin jäivät kävelemään rinnakkain Meghanin ja Robbien ottaessa johdon.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Jul 13, 2018 12:07:44 GMT 2
Post by missie on Jul 13, 2018 12:07:44 GMT 2
Stella oli nukkunut pitkään sinä aamuna, vaikka Grayson oli lähtenyt hoitamaan Luoja ties mitä jo varhain aamulla. Saatuaan itsensä lopulta ylös sängystä, oli nainen suunnistanut viileään suihkuun, joka tuntui taivaalliselta raskaan ja kostean ilman vuoksi. Pukeuduttuaan Stella oli laittanut hiuksensa, meikannut ja pakannut tavaransa viikonlopun reissua varten. Meghan ja Robbie olivat saaneet vihdoinkin varattua juhlapaikan häilleen - tosin New Jerseysta saakka. Sitä oli tietysti lähdettävä katsomaan yhdessä, jotta yksityiskohdat saataisiin lyötyä lukkoon häiden suhteen.
Koska Stellakin oli lähdössä, oli paikalle kutsuttu myös Emmet. Nainen ei oikein tiennyt miten olisi suhtautunut tilanteeseen, vaikka heidän välinsä olivatkin ehkä jonkin verran neutralisoituneeet Brooklyn Winery -episodin jälkeen. He olivat tavanneet Meghanin ja Robbien häiden järjestelyiden ohella muutamaan otteeseen, ja kumpikin oli kyennyt olemaan ihmisiksi. Stella ei kuitenkaan ollut pystynyt karistamaan sitä omituista tunnetta hartioiltaan, että miten kummallinen se tilanne oli. He olivat aikoinaan olleet niin läheisiä ja he olivat kyenneet puhumaan mistä tahansa, mutta nyt kaikki oli vain kankeaa, etäistä ja vierasta. Ihan kuin he eivät olisi enää tunteneet toisiaan. Sen hyväksyminen oli osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Tavallaan Stella olisi halunnut palauttaa heidät siihen pisteeseen, mitä he olivat joskus olleet. Toisaalta liikaa oli tapahtunut, jotta asiat saattaisivat palata takaisin niin kuin ne olivat joskus olleet.
Meghan oli ilmoittanut lopulta kyydin odottavan Stellaa kadun varressa vain hetken kuluttua. Niinpä nainen oli ottanut tavaransa kantoon ja suunannut ulos odottamaan. He asuivat Graysonin kanssa upeassa, vaalea tiilisessä townhousessa, joka oli nähnyt paljon historiaa. Se oli kunnostettu täysin lattiasta kattoon ja Stella oli saanut sisustaa sen juuri mieleisekseen. Tai oikeastaan Stella oli vain kertonut sisustussuunnittelijalle mitä halusi ja loppu oli hoitunut kuin itsekseen. Auton kaarrettua naisen eteen, nousi hän takapenkille Meghanin seuraksi. Etupenkin vallanneille Emmetille ja Robbielle suotiin tervehdykset hymyn kera, mutta sen enempää ei juurikaan ehditty edes harkitsemaan, kun Meghan oli työntänyt kasan morsiuslehtiä ystävänsä syliin ja selosti ajatuksistaan koristelun, pukujen sekä muun oleellisen suhteen. Matka menikin rattoisasti lehtiä selaillen. Stellan huomio harhautui ajoittain hänen edessään istuvan Emmetin niskaan, eikä nainen voinut olla miettimättä mitä miehen mielessä liikkui. Ennen Stella olisi kiusannut sitä koko matkan, istunut sen viereen etupenkille vaikka väkisin, mutta nyt hän ei edes tiennyt mitä olisi sanonut sille. Onneksi he viimein saapuivat tyylikkään huvilan pihaan, jota koristivat upeat istutukset ja perinteinen valkoinen lauta-aita. Stella ei voinut olla hymyilemättä silmäillessään näkymää. Hänen ei ollut vaikea ymmärtää miksi Robbie ja Meghan halusivat avioitua juuri New Jerseyssa sijaitsevassa huvilassa. Se oli kaunis, perinteinen ja täydellisen idyllinen - se oli kuin tehty tulevaa avioparia varten.
Mitään sanomatta Stella nousi autosta samaan aikaan muun seurueen kanssa. Hän seurasi keskustelua sivusta ja sitä kuinka Emmet veti Meghanin kainaloonsa. Oli vaikeaa olla muistamatta miten Emmet oli joskus tehnyt hänelle samoin, ja miten hän olikaan viihtynyt miehen kainalossa. Se oli tuntunut maailman turvallisimmalta paikalta. Nyt se tuntui vain sopimattomalta. Ajatukset oli työnnettävä syrjään, kun he jäivät rinnakkain kulkemaan Emmetin kanssa Robbien ja Meghanin jäljessä. "It was good. And yeah, almost", Stella totesi vähän väkinäisesti, mutta hyväntuulisesti kuitenkin, kun Emmet osoitti kysymyksensä hänelle. Miestä vilkaistiin nopeasti, mutta katse siirtyi takaisin Robbien ja Meghanin selkään. Edellä kulkeva pari rupatteli iloisesti ja vaikutti niin huolettoman onnellisilta. Hymy kaartui väkisinkin Stellan huulille. "How are you? Already back to work, I guess?" Nainen katsahti miestä kysyvästi kääntäessään kasvonsa Emmetin puoleen.
Nelikko astui yhdessä vastaanottoon. Stella tutki aulaa katseellaan uteliaasti, kun Robbie ja Meghan hoitivat sisäänkirjautumisen. Tai yrittivät hoitaa. "Uh, Stellz. Emmet", Meghan henkäisi yhtäkkiä kiusaantuneena, saaden ystävänsä lähestymään vastaanottotiskiä. "I'm sorry, but there's only two rooms", virkaili pahoitteli tutkien tietokoneensa näyttöä. Aavistuksen ahdistuneena Stella vilkaisi Emmetia, mutta katsahti sitten virkailijaa. "Are you sure?" Hän varmisti. "We booked three rooms", Meghankin puuttui vielä keskusteluun. "Yes, I understand that, but I am sorry there are only two rooms reserved for you", virkailija vastasi, suoden pahoittelevan hymyn jokaiselle seurueen osapuolelle. Robbie vilkaisi Emmetia ja Stellaa kysyvästi. "Is it a problem? I mean, can't you two stay one night in the same room? It's not like that it would be the first time", Robbie muistutti ja puhui tietysti asiaa. Stella ja Emmet olivat ennenkin nukkuneet samassa huoneessa - he olivat nukkuneet samassa sängyssä, saman peiton alla toistensa vieressä. Jos tilanne olisikin ollut toinen, ei Stella olisi epäröinyt hetkeäkään, mutta nyt huoneen jakaminen kuulosti harvinaisen kiusalliselta. "Are there two beds, or?" Stella tiedusteli, kohdistaen katseensa vastaanoton virkailijaan. "Just one", lyhyt, polkkatukkainen nainen vastasi. "Oh", Stella henkäisi ja loi Emmetiin sitten kysyvän katseen. Ei kai heillä ollut muutakaan vaihtoehtoa kuin jakaa huone.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 13, 2018 16:26:15 GMT 2
Post by moa on Jul 13, 2018 16:26:15 GMT 2
Stella vakuutteli, että matka oli mennyt hyvin ja häät oli käytännössä jo suunniteltu. ”Good, no one wants to see what kinda napkins or bridemaid dresses me and Robbie would pick out if those things were left to us”, Emmet naurahti, kun oman ja Robbien hääosaamisen pilkkaaminen tuntui ainoalta luonnolliselta suunnalta siinä tilanteessa. Siitä he varmaan ainakin saattoivat olla samaa mieltä ja ilmeisesti Meghankin tiesi asian laidan, kun oli nakittanut juuri Stellan auttamaan niiden elintärkeiden asioiden kanssa. Miehet saisivat sitten panostaa sellaisiin asioihin kuin open barin sisällön päättäminen ja se oli Emmetistä ihan hyvä jako, joskaan ei ehkä ihan reilu, mutta eihän hän näitä sääntöjä päättänyt vaan hääpari. Kun Stella kysyi hänen kuulumisiaan ja arvasi hänen palanneen töihin, Emmet nyökkäsi sen merkiksi, että tuo oli osunut oikeaan. ”Yeah, finally. I’m doing shorter days and lighter cases than during last few years but it’s good. The vacation nearly killed me with boredom so I’m just happy to be back at the office”, mies kertoi ja hymyili naiselle siihen tyyliin, että uskoi sen ymmärtävän. Se tiesi millainen hän oli, ihan sama mitä heidän välillään oli tapahtunut, jotkut asiat pysyivät samoina, eikä hän ollut tässä suhteessa muuttunut. Ei hän mikään paperitöitä tekevä konttorirotta nytkään ollut, mutta kieltämättä normityö oli jotain vähän muuta kuin peiteoperaatiot, joten oli ihan hyvä ottaa aikaa arkeen palaamiseen. Muuten omia kuulumisia ei lähdetty avaamaan, tuntui ettei niissä paljon avaamista olisi ollutkaan ja työasioihin nyt vain oli helpompi tarttua. Ehkä Stellan ei haluttu tietävän miten tyhjää hänen elämänsä tietyiltä osiltaan oli. Tai ehkei tyhjää, mutta hyvin erilaista kuin se olisi voinut olla, jos hänellä olisi ollut niitä normaaleja asioita mitä kolmeakymppiä puskevilla ihmisillä usein oli. Enemmän ystäviä, kumppani, ehkä perhe. Ei Emmet niitä kaivannut, ei ainakaan myöntänyt, mutta silti haluttiin mieluummin olla puhumatta asiasta.
Päivä oli siihen mennessä vaikuttanut liiankin lupaavalta, joten oliko se nyt ihmekään, että jotain ongelmia piti ilmaantua. Niitä saatiin siinä vaiheessa, kun Meghan ja Robbie olivat hoitamassa heidän sisäänkirjautumistaan tiskillä. Jo sävy jolla Meghan sanoi – tai oikeammin henkäisi – heidän nimensä, sai Emmetin aavistelemaan pahaa. Kun he molemmat aika tarkalleen samaan aikaan kääntyivät ystäviensä puoleen ja astuivat lähemmäs tiskiä, vastaanottovirkailija ilmoitti, että heille oli varattuna vain kaksi huonetta. Emmet tiesi ilmeensä venähtäneen ainakin muutamalla asteella, mutta nopeasti sitä yritettiin paikata takaisin neutraalimmaksi, kun rekisteröitiin se Stellan ahdistunut katse. Olihan tilanne valitettava ja kiusallinen, mutta tarvitsiko naisen näyttää siltä kuin tuota odottaisi kuolemantuomio jos joutuisi samaan huoneeseen hänen kanssaan? Ei Emmetkään mitään tällaista kaivannut, mutta kummasti naisen ahdistuneisuus sai hänet vähän pahoilleen. Tilannetta lähdettiin heti selvittelemään, eikä Emmetkään voinut olla ottamatta osaa keskusteluun, hiljaa seisominen olisi tuntunut liian lannistuneelta. ”You don’t have anything we could book now?” Emmet varmisti ja yritti olla kuulostamatta siltä kuin Stellan kanssa samassa huoneessa yöpyminen olisi hänestä ollut maailman huonoin idea. Vaikka juuri sitä se kai olisi. ”No, I’m sorry, this is the busiest wedding season and we are fully booked due to the reception that’s taking place at the grand ballroom this evening”, virkailija pahoitteli ja loi seurueeseen odottavan katseen. Robbien kysymyksen myötä Emmet käänsi katseensa ensin siihen ja sitten nopeasti Stellaan. Asiaan ei ehditty sanoa juuta eikä jaata ennen kuin Stella oli kysynyt sen tärkeän kysymyksen sänkyjen määrästä – tietenkin niitä oli vain yksi. Vastauksen myötä nainen kääntyi katsomaan häntä ja Emmetistä tuntui kuin kaikki muutkin olisivat tehneet samoin.
Emmet peitteli parhaansa mukaan ärtymyksensä tilanteeseen, koska ei tämä varmasti ollut kenenkään vika, vaikka nyt olisi vähän tehnytkin mieli nostaa meteli. Siinä kaikkien katseiden alla ei viitsinyt alkaa vetämään mitään kiukuttelukohtausta tällaisesta asiasta, koska tottahan se oli, mitä Robbie sanoi: ei tämä olisi ensimmäinen kerta kun he jakaisivat huoneen. Robbie – tai Meghan tai vastaanottovirkailija – ei tietenkään tiennyt, että kerta olisi ensimmäinen sen jälkeen, kun he olivat jakaneet jokaisen osan kehoistaankin. Jokaisen sentin. Sen jälkeen yhdessä nukkuminen oli ihan eri asia. ”It’s fine, right?”, Emmet ähkäisi lopulta, kun ihmiset eivät vain lakanneet tuijottamasta häntä. Stellaa vilkaistiin kysyvästi. ”I mean, this is unfortunate because we did book three rooms and you’d think we’d then get that, but… It’s cool, we’ll figure it out”, hän lupasi ja katsoi Stellaa sen näköisenä, että he voisivat sopia asiasta jotain. Robbie ja Meghan näyttivät vastauksesta silminnähden helpottuneilta, eikä vastaanottovirkailijakaan nähtävästi pannut pahakseen draaman selviämistä, sillä se nyökkäsi tyytyväisenä ja alkoi taas naputella konettaan. Hetken päästä Emmetillä olikin kourassaan heidän yhteisen huoneensa avain, samoin kuin Robbiella noiden. Mies korjasi urheilukassinsa olkahihnaa hieman ottaessaan vastaan neuvoja siitä, missä huoneet sijaitsivat – ilmeisesti yläkerrassa ja jonkun käytävän päässä.
Portaikko lötyi helposti, samoin se oikea käytävä ja kohta oltiinkin sovittu, että käytäisiin vain heittämässä tavarat huoneisiin ja tavattaisiin sitten aulassa esittelykierroksen merkeissä. Emmet oli vaitonainen, kun he kävelivät omalle ovelleen, koska siinä kaikkien edessä ei vain osattu sanoa mitään. Kun Meghan ja Robbie olivat kadonneet omaan huoneeseensa ja Emmet availi heidän oveaan, vilkaisi hän ohimennen Stellaa ja sanoi: ”I know this is awkward but it’s only one night and it’s not like we have to sleep in the same bed, I can take the couch or sleep on the floor or whatever.” Mies yritti kuulostaa jotenkin rohkaisevalta tai rauhoittelevalta tai mitä ikinä. Neutraalilta edes. Lukko naksahti ja Emmet työnsi oven auki, päästi Stellan etummaisena huoneeseen. Hän itse ei seurannut paljoakaan perässä. Ovi työnnettiin kiinni, vaikka oletettiin, ettei sinne jäätäisi asumaan, kun kerran oltiin puhuttu ehkä maksimissaan viiden tai kymmenen minuutin tauosta ennen ohjelman aloittamista. Kävellessään peremmälle huoneeseen Emmet silmäili sen varustusta toiveikkaana. Se oli sisustukseltaan oikein miellyttävä ja huoneessa tosiaan oli istumiseen sopiva sohva, mutta siinä nukkuminen voisi osoittautua jonkinlaiseksi haasteeksi, koska hän ei ollut ihan sieltä lyhimmästä päästä. Tästä huolimatta hän laski laukkunsa sohvalle ja yritti olla näyttämättä liian lannistuneelta lattiakohtalostaan. ”I’ll figure something out”, Emmet toisti aiemman lupauksensa ja katsahti kiusaantuneesti Stellaa ja sitä parisänkyä. Ei viitsitty edes ehdottaa, että ehkä he voisivat vain rakentaa väliinsä muurin tyynyistä ja peitoista kuten leikkikouluikäiset. Hän olisi varmaan voinut suostua siihen, mutta Stella… Se luultavasti ei, eikä Graysonkaan varmaan olisi katsonut hyvällä jos olisi kuullut, että he jakaisivat vuoteen edes tällaisessa platonisessa mielessä. ”Are you okay with this? I know it’s not ideal”, hän kysyi sitten hiuksiaan vaivaantuneesti haroen.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Jul 13, 2018 17:36:45 GMT 2
Post by missie on Jul 13, 2018 17:36:45 GMT 2
Stella hymähti tahtomattaankin Emmetin sanoille. "Yeah, it would be a disaster", nainen totesi yllättävänkin vapautuneeseen ja hyväntuuliseen sävyyn. Pikainen silmäisy kävi vieressä kävelevässä miehessä ja sen sijaan, että naisen silmissä olisi ollut ahdistunut katse, oli se enemmänkin lempeän ystävällinen. Hiljaa Stella kuunteli, kun Emmet kertasi omia kuulumisiaan - töiden osalta. Ehkä oli parempi niin, ettei mies lähtenyt selostamaan sen enempää yksityiskohtia elämästään. Ei Stella välttämättä halunut tietää oliko Emmetilla kuvioissa uusi tyttöystävä tai joku, joka kaipasi miestä luokseen silläkin hetkellä. "That's good", nainen henkäisi pienesti hymyillen ja päätään nyökytellen. "Shorter days and lighter cases are probably just good for you after everything", hän vielä tähdensi sanojaan ja sipaisi tummia kutreja korvansa taakse. Oli varmasti parempi aloittaa arkeen sopeutuminen kevyesti. Kukaan ei halunnut yhdenkään FBI-agentin polttavan itseään loppuun, ja siihen oli oikea mahdollisuus, kun otti huomioon miten paljon kaikkea Emmet oli käynyt läpi kuluneen puolentoista vuoden aikana.
Tietenkään ylimääräisiä huoneita ei ollut. Stella kirosi hiljaa mielessään. Tuntui suorastaan julmalta pilalta, että he joutuisivat viettämään seuraavan vuorokauden yhdessä samassa huoneessa Emmetin kanssa. Se ei yksinkertaisesti vain voinut olla hyvä idea. "Are you sure you booked three rooms?" Stella supatti Meghanille, joka kohautti pahoitellen olkiaan ja vastasi heti topakasti: "Yes. I said we need three rooms." Ei siinä auttanut kuin uskoa, mutta silti Stella pyöräytti silmiään dramaattisesti ja huokaisi syvään. Mikä farssi siitä kaikesta oli muodostunutkaan!
Emmet oli lopulta se, joka teki lopullisen päätöksen. Stella kohautti olkiaan osaamatta oikeastaan vastata miehelle yhtään mitään. Ei hän voinut ääneenkään sanoa, että halusi oman yksityisyytensä ja rauhansa, että hän halusi oman huoneensa. Joku olisi ehkä nostanut metakan ja niin olisi varmasti Stellakin tehnyt, ellei tuleva aviopari olisi ollut paikalla. "Yeah, it's fine", myötäiltiinkin lopulta vähän lannistuneesti. Katse pyörähti alhaalla lattiassa, mutta nousi naisen vieressä seisovaan Emmetiin, kun mies lupasi heidän selvittävän tilanteen. "We'll figure it out", hän toisti miehen mukana ja yhtään asiaa sen enempää ajattelematta hieraisi Emmetin käsivartta hellästi. Ele kumpusi jostain menneisyydestä, se tuli kuin suoraan selkärangasta, eikä Stella uhrannut sille oikeastaan sen enempää ajatuksia - totta puhuen nainen hädin tuskin edes rekisteröi sitä. Meghan, Robbie ja vastaanottovirkailija vaikuttivat kovin helpottuneilta kaikki, kun ongelma ratkesi ilman sen suurempaa draamaa, mutta Stellan mielessä pyöri vain kysymys: miten ihmeessä he selviytyisivät tilanteesta Emmetin kanssa ilman kiusallisuutta?
Nelikon kulku suuntasi avaimet saatua heti portaikkoon, joka vei heidät huoneille. Stella kulki Emmetin perässä vaitonaisena ja yritti vain rauhoitella mieltään. He olivat aikuisia ihmisiä! Kyllä he pärjäisivät yhden yön ilman, että kukaan ahdistuisi sen enempää - toivottavasti. Nainen vilkaisi olkansa ylitse iloisesti kikattaavaa pariskuntaa, joka katosi omaan huoneeseensa, kun Emmet vielä yritti saada heidän huoneensa ovea auki. Hän oli seisahtunut miehen taakse, kohtuullisen välimatkan päähän. Miehen sanat saivat naisen vain hymähtämään pehmeästi, kun hän kääntyi takaisin huonetoverinsa puoleen. Emmet yritti selvästikin tsempata heitä kumpaakin - tai itseään, Stella ei edes tiennyt -, mutta varmaa oli että heidän piti oikeasti molempien asennoitua siten etteivät he pilaisi päivää Robbielta ja Meghanilta. Stella astui huoneeseen ensimmäisenä, kun Emmet kohteliaasti hänet päästi kulkemaan ovesta edeltään. Kiitokseksi eleestään mies sai palkkioksi tietysti hymyn - ystävällisen ja kiitollisen sellaisen. Tutkiva katse kiersi lattiasta seinille ja siitä kattoon, Stellan päästyä peremmälle huoneeseen. Huone oli viihtyisä, mutta luonnollisestikin Stella pisti merkille sohvan, johon Emmet mahtuisi ehkä vain puolittain. Miehen vakuutteluille irvistettiin pienesti kuin he molemmat olisivat tiedostaneet realiteetit. Raskaasti huokaisten Stella katsahti uudestaan sohvaa, toivoen että se olisi kasvanut ainakin muutaman kymmenen senttiä leveyttä, mutta tietenkään se ei ollut niin tehnyt. Sohvan olematonta kasvua ei ehditty tutkailemaan hetkeä pidempään, kun Emmet oli jo taas äänessä, saaden Stellan kääntämään kasvonsa miehen puoleen. "Yes, you could say that", Stella totesi terävästi viitaten sanoillaan siihen, että tilanne oli kaikkea muuta paitsi ihanteellinen. "But I'm fine. It's okay. Don't worry about it", hän vakuutteli, antaen huultensa sulaa lempeään hymyyn. "And you can't sleep on the coach. It's too small. C'mon! We can share a bed and build like... Uh, I don't know. A pillow wall, maybe?" Hivenen huvittunut hymähdys pääsi naisen huulilta viimeisten sanojen jälkeen ja hän virnisti perään vielä vinosti. Ehkä se oli lapsellista, ehkä se oli jotain mitä kumpikin heistä tarvitsi kokeakseen olonsa mukavaksi - niin tai näin, mitä väliä sillä loppujen lopuksi oli?
Sänky ja siihen liittyvät ongelmat jäivät vielä toistaiseksi ratkaisematta, kun Stella ja Emmet palasivat takaisin aulaan, jossa Robbie, Meghan sekä hotellin henkilökuntaan kuuluva nainen jo odottivat heitä. Vaaleilla, pitkillä hiuksilla varustettu ja tyylikkääseen mustaan jakkupukuun pukeutunut nainen esittäytyi Sharoniksi. Kertoessaan huvilan historiasta ja palveluista, lähti Sharon johdattamaan seuruetta ympäri hotellia. Stella hädin tuskin kuunteli selostusta, vaan keskittyi enemmänkin katselemaan ympärilleen. Kun kierros oli tehty, oli aika istuutua alas keskustelemaan yksityiskohdista. Vihdoin neljä tuntia myöhemmin nelikko pääsi takaisin huoneilleen. He olivat sopineet tapaavansa hotellin ravintolassa, jossa tarjolla olisi niin illallinen kuin hyvää viiniäkin. "Four hours!" Stella parahti Emmetille, heidän päästyään turvallisesti huoneeseensa suljetun oven taakse. "I am a girl and I almost died out there", hän jatkoi dramaattisesti päätään puistellen, eikä voinut olla naurahtamatta epäuskoisesti. Miten ihmeessä kukaan edes vaivautui järjestämään häitä, kun niihin ilmeisesti liittyi tuskallisen paljon työtä ja järjetön määrä yksityiskohtia? "I'm so not getting married ever", Stella lupasi lähinnä itselleen, mutta puhui sen verran lujaa kuitenkin, että sanat taatusti kantautuivat Emmetin korviin. Onneksi Meghan oli teroittanut ystävälleen, että illalliselle olisi syytä pukeutua vähän paremmin, oli Stella osannut pakata mukaan myös muutakin kuin mukavaa ja käytännöllistä. Hän kaivoi esiin korkokengät sekä vaalean mekon, joita hän kohotti Emmetille merkitsevästi, ennen kuin nyökkäsi kylpyhuoneen suuntaan. Ääneen sitä ei viitsitty sanoa, mutta oli luultavasti miellyttävämpää heille kummallekin, että Stella vaihtaisi vaatteensa kylpyhuoneen rauhassa. Ei sillä, etteikö Emmet olisi nähnyt häntä ilman rihman kiertämää. Se, mitä nainen ei ottanut huomioon, oli se kuinka kylpyhuoneen huurretun lasin takaata paljastui selvästi hänen silhuettinsa, kun hän jäi seisomaan oven eteen ja ryhtyi riisuuntumaan. "So, uh, your cover operation? Was it a success?" Stella kysyi ihan vain siksi, kun ei muutakaan keksinyt ja hiljaisuus tuntui syventävän vaivautuneisuutta entisestäänkin. Saatuaan mekon päälleen Stella yritti vääntelehtiä saadakseen selän puolelle jäävän vetoketjun kiinni. Yritys kuitenkin epäonnistui ja hetken Stella ajatteli pyytävänsä apua Emmetilta. Ajatus kuitenkin haudattiin ja nainen päätti yrittää hetkeä myöhemmin uudestaan, joten hän siirtyi peilin eteen ehostamaan meikkiään ja kampaustaan. Hiukset saivat jäädä vapaina valumaan naisen hartioiden ylitse. Mekon vetoketjulle annettiin vielä yksi mahdollisuus, mutta Stella ei saanut sitä liikahtamaan senttiäkään. Hiljaa ääneen kiroten hän vilkaisi ovelle. Ei kai siinä muitakaan vaihtoehtoja ollut kuin nöyrtyä ja pyytää Emmetia apuun - oli se miten vaikeaa tahansa tilanteen huomioiden. Mielessään itseään psyykaten nainen otti askeleen ovelle, astuen sitten huoneen puolelle. "Can you, uh...?" Stella aloitti, muttei saanut vietyä sanojaan loppuun, vaan viittasi peukalollaan mekkonsa selkäpuolelle olkansa ylitse ja asteli Emmetin luokse, kääntyen mieheen selin. Hän veti tummat kutrinsa oikean hartiansa puolelle, eikä voinut olla vilkaisematta miestä nopeasti. Asetelma oli harvinaisen tuttu ja toi mieleen eräisen illan Emmetin keittiössä - joskin silloin Emmetin tehtävänä oli ollut avata Stellan mekon vetoketju, ei sulkea sitä.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 13, 2018 21:28:02 GMT 2
Post by moa on Jul 13, 2018 21:28:02 GMT 2
Joku olisi voinut väittää, että ilmapiirissä oli ennen sitä huonekatastrofia tapahtunut jonkinlaista edistystä. Ainakin Emmet oli ollut huomaavinaan Stellan äänessä ja ilmeissä merkkejä rentoutumisesta ja omakin olo oli ollut yllättävän hyvä. Hän saattoi lukea merkkeihin liikaa – ehkä se oli vain helle joka pehmitti hänen aivojaan – mutta jotenkin vuorovaikuttaminen naisen kanssa oli hänestä tuntunut astetta normaalimmalta. Ehkä sen ei edes olisi pitänyt yllättää, olivathan heidän edelliset pari kohtaamistaan menneet olosuhteisiin nähden ihan mukavasti. Ainakaan he eivät olleet enää tiuskineet toisilleen, eikä Stella ollut nostanut esiin niitä asioita, joita Emmet oli siellä kahvilassa mennyt sanomaan. Mies itse oli tehnyt tietoisen päätöksen olla koskematta siihen aiheeseen enää koskaan – jos Stella pystyisi samaan, he olisivat jo askeleen lähempänä jotain sopua muistuttavaa. Arvatakin toki saattoi, että yllättävä paljastus heidän majoitusjärjestelystään onnistui vähän kolhaisemaan tätä haurasta yhteisymmärrystä, joka hääjärjestelyistä vitsaillessa ja Emmetin työstä puhuessa oli löytynyt. Eiväthän he ihan sillä levelillä vielä olleet, että samassa vuoteessa tai edes samassa huoneessa yöpyminen olisi tuntunut luontevalta. Nukkumiseen liittyi niin paljon intiimejä puolia, ettei Emmet olisi halunnut edes ajatella koko asiaa.
Heillä ei kuitenkaan siinä tilanteessa oikein näyttänyt olevan vaihtoehtoja. Joko nukuttaisiin samassa huoneessa tai heittäydyttäisiin hankaliksi, kieltäydyttäisiin järjestelystä ja heidän olisi kaikkien pakko ajaa vielä samana iltana takaisin kaupunkiin. Jos he olisivat olleet reissussa useammalla autolla, olisi lähtemistä voinut harkita, koska Meghan ja Robbie olisivat silti voineet jäädä, ehkä Stellakin olisi. Mutta kun Emmet autoineen oli heidän kaikkien kulkupeli pois paikalta ja illalliseen liittyisi kuulemma ehdottomasti viinilistan läpikäyntiä, ei illalla kotiin karkaaminen ollut vaihtoehto, eikä siis asiasta numeron tekeminenkään. Oli aika selvää, että sekä Emmet että Stella suostuivat järjestelyyn pitkin hampain, mutta onneksi kukaan muu ei näyttänyt ajattelevan asiaa liiaksi, olivat vain onnellisia kun kompromissi oli saatu tehtyä. Naisen myöntyvät – ehkä kuitenkin aavistuksen epäröiviltä kuulostavat – kommentit saivat Emmetin hymyilemään lannistuneesti. Se mikä aiheutti jotain muuta, oli kosketus, jonka Stella hänelle soi toistaessaan, että he keksisivät jonkun ratkaisun. Emmet ei hätkähtänyt sitä, eikä se tuntunut pahalta, mutta tavallaan sen luonteesta yllätyttiin. Se tuntui jotenkin… luontevalta. Mies katsahti naista ehkä aavistuksen kysyvästi tai odottavasti, mutta se ei näyttänyt olevan asiasta moksiskaan. Se rentoutti Emmetiä itseäänkin: jos Stella ei edes ajatellut sitä, miksi hänenkään pitäisi. Tämähän oli vain hyvä, se oli tuntunut mukavalta ja vielä mukavammalta tuntui se, ettei nainen näyttänyt edes rekisteröivän että siinä olisi ollut mitään omituista.
Emmet oli heti sen sohvan nähtyään oikeastaan jo ihan asennoitunut siihen, että nukkuisi lattialla. Stella oli kyllä hymyillyt hänelle nätisti kun hän oli avannut sille oven ja muutenkin nainen vaikutti rennommalta kuin tilanteessa olisi voinut olettaa, mutta ei Emmetillä silti ollut mitään harhaluuloja siitä, että se haluaisi jakaa sängyn hänen kanssaan ja siksi siltä kysyttiinkin, oliko se ok koko tilanteen kanssa. Naisen ensimmäinen vastaus oli kohtuu kärkäs ja Emmet irvisti sille pahoittelevasti. Nopeasti sen ääni kuitenkin pehmeni ja ilmekin suli. Sitä hän ei oikeasti ollut osannut odottaa, eikä niitä sen sanojakaan, vaikka tottahan se oli, ettei sille sohvalle mahduttaisi nukkumaan parhaalla tahdollakaan. Mies naurahti vähän epäuskoisesti ja kun Stella näytti ehkä siltä että halusi tietää mille hän nauroi, Emmet puisteli päätään huvittuneena. ”I almost suggested that”, hän myönsi. ”The pillow wall, but I thought it would be too something, I don’t know, juvenile? Or maybe not enough?” yritettiin selittää omaa ajatuksenjuoksua ja oltiin vain aika huvittuneita siitä, että Stella oli ajatellut ihan samaa ratkaisua. Se ei selvästikään vihannut häntä niin paljon, että olisi pakottanut hänet nukkumaan matolla. ”Anyway”, Emmet joutui johdattelemaan omaa ajatuksenjuoksuaan. ”If it’s good enough for you it’s good enough for me, but we’ll see”, hän summasi kevyesti virnistäen.
Sen pidemmälle sen asian kanssa ei alettu soutamaan ja huopaamaan, koska oli ihan oikeasti kiirehdittävä takaisin alas ja sille kierrokselle, joka heille oli luvattu. Siitä juhlapaikkaan ja sen ympäristöön tutustumisesta Emmet piti lopulta aika paljonkin, paikka vaikutti oikein hyvältä ja hän saattoi melkein kuvitella miltä se näyttäisi talvella. Jos kävisi hyvin, he saisivat ehkä vähän pakkasta tai jopa lunta, mikä varmaan tekisi paikasta taianomaisen. Sharon, joka esitteli paikkoja heille, kuvaili melkein runollisin sanankääntein miten coach housen takkaan voitaisiin sytyttää tuli ja miten tilasta voitaisiin kynttilöillä ja oikealla sisustuksella tehdä täydellinen talvihäämiljöö. Sen kuvaus oli niin elävää, että jopa Emmet pystyi melkein näkemään kaiken sen sielunsa silmin ja se oli paljon sanottu se. Kierroksen jälkeen siirryttiin takaisin sisälle ja aloitettiin ihan loputtomalta tuntunut keskustelu kaikista häihin liittyvistä yksityiskohdista. Siitä Emmet ei valitettavasti voinut väittää nauttivansa yhtä paljon kuin tilojen kiertelystä. Puolet Sharonin ja Meghanin käyttämistä sanoista meni häneltä ihan ohi ja kun hän kahden ja puolen tunnin kohdalla kohtasi Robbien ilmeen, oli senkin silmissä tyhjä katse. Emmet tiesi näyttävänsä ihan samalta, mutta tilasta ei silti uskallettu poistua, koska Meghan olisi varmaan repinyt silmät heidän päästään. Ei se nyt heitä – ainakaan Emmetiä – varsinaisesti mihinkään tuntunut tarvitsevan, vaikka miehiltä aina välillä mielipidettä johonkin asiaan kysyttiinkin. Tilastoituaan asiaa hetken Emmet huomasi, että oli ihan sama miten hän mihinkin pikkuasiaan vastasi, päätös tehtiin kuitenkin ihan jonkun muun kuin hänen preferenssinsä mukaan.
Kun Emmet neljä tuntia myöhemmin paiskasi heidän huoneensa oven kiinni perässään, tunsi hän olevansa henkisesti ellei fyysisestikin ihan loppu. Niin tosin taisi olla Stellakin. ”Almost? I’m pretty much dead inside by now”, Emmet vastasi kasvojaan uupuneesti hieroen ja virnisti Stellalle empaattisesti. Hän rojahti istumaan sille typerän pienelle sohvalle, eikä edes ojentautunut laukkuaan kohti, vaikka tiesi että kohta olisi alettava vetämään jotain edustavampaa vaatetta ylle. Nainen mutisi kuuluvasti jotain siitä, ettei koskaan menisi naimisiin ja Emmet tiesi, että se huijasi. Kyllä se varmasti menisi, ihme jos Grayson ei ollut kosinut jo. Sitä ei kuitenkaan sanottu ääneen, koska se jos mikä olisi latistanut tunnelman. ”Only way I’m ever doing this is by eloping”, hän itse kuittasi ja se oli vain puoliksi vitsi. Todennäköisesti hän ei sillä menolla koskaan pääsisi siihen tilanteeseen, että kukaan haluaisi hänen kanssaan naimisiin, mutta jos pääsisi, olisi karkaaminen ihan potentiaalinen vaihtoehto. Emmet istui edelleen sohvalla ajattelemassa naimisiin karkaamista, kun Stella kohotti hänelle mekkoaan ja korkokenkiään ja katosi sitten niiden kanssa kylpyhuoneen puolelle. Se sulki oven perässään ja Emmet seurasi sitä katseellaan, vaikka ei olisi pitänyt. Mietittiin sitä, miten vuosia oltiin voitu pukeutua ja riisuutua samassa huoneessa asiasta mitään ajattelematta. Niin helppoa se oli ollut ja nyt piti piiloutua ovien taakse. Olkoonkin, että kylpyhuoneen lasiseinän läpi Emmet saattoi melkein häiritsevän selvästi nähdä Stellan ääriviivat, sen miten se riisui paitansa ja sitten housunsa. Mies nielaisi, vaikka suu tuntui kuivalta. Oli pakko vetää katse irti ja kaivaa omasta laukusta esiin tummat housut ja vaale kauluspaita, alkaa ähertää niitä päälle.
Emmet oli napittamassa paitansa nappeja siinä vaiheessa, kun Stella kysyi hänen peiteoperaatiostaan. Katse valui taas oven suuntaan. ”Did Mitch tell you about that?” hän kysyi ja istuutui sängyn reunalle sulkiessaan kalvosinnappejaan. Katse hakeutui väkisinkin lasiseinän läpi näkyvään siluettiin, eikä Emmet lopulta yrittänyt edes taistella katsettaan irti vaan alistui kohtaloonsa. Stella ei tiennyt hänen katselevan, joten mitä väliä. Emmet ei muistaakseen ollut puhunut naiselle suoraan peiteoperaatiosta, töistä vain, mutta olihan totuus kai luettavissa rivien väleistä vaikkei kukaan olisi kertonutkaan. Hän oli kuitenkin väittänyt olleensa poissa kaupungista pidemmän aikaa ja Detroitin jälkeen Stellalla oli syytä olettaa, että sellaiset poissaolot liittyivät peitetehtäviin. Ei silti olisi ollut ihme, jos Mitch olisikin livauttanut Stellalle tiedon hänen poissaolostaan. Jotenkin Emmet uskoi niiden pitävän epäsäännöllisesti yhteyttä, vaikkei ollut ihan varma mihin uskomus perustui, ei Mitch ollut sitä suoraan hänelle vahvistanut. ”It had it’s ups and downs”, Emmet muotoili varsin diplomaattisesti, naurahti perään. Koko kevään kestäneeseen juttuun oli tosiaan sisältynyt moniakin ylä- ja alamäkiä. Niin henkilökohtaisella tasolla kuin itse työn puolesta. ”But yeah, in the end it was. We got the ones we were going after so… It should count as a success I guess.” Ihan kaikkia jahtaamiaan Emmet ei toki ollut saanut, mutta se oli ihan toinen tarina ja varmaan näin oli parempi ja tarkoitettu.
Stellan astuessa ulos kylpyhuoneesta Emmet oli juuri sukimassa hiuksiaan parempaan asentoon huoneen seinällä roikkuvan peilin edessä. Naisen vaillinaisen kysymyksen kuullessaan hän kääntyi katsomaan sitä ja ymmärsi varsin nopeasti mistä oli kyse. Vastaukseksi riitti hyvin pelkkä nyökkäys ja se, että käveltiin pari askelta vastaan. Emmetin katse saattoi lipua alas Stellan paljasta selkää ennen kuin hän tarttui vetoketjuun ja veti sen rutiininomaisesti ylös. Onnekkaasti nainen ei sitä katsetta voinut nähdä, eikä asiaa siksi tarvinnut kellekään myöntää, ei edes itselleen. ”That’s a nice dress”, Emmet totesi, kun oli saanut vetoketjun kiinni ja irrottanut otteensa siitä. Se oli paras mihin hän pystyi, kun olisi oikeasti halunnut sanoa miten kauniilta nainen näytti, mutta tiesi ettei saisi eikä pitäisi. ”Are you ready?” hän kysyikin liiallisten kehujen jakelun sijaan ja vilkaisi ranteessa killuvaa kelloaan. Se alkoi tulla kahdeksaa ja niihin aikoihin heidän varauksensa oli määrä alkaa. Ennen kuin ehdittiin tehdä mitään sen ihmeellisempää lähtemisen eteen, kuului ovelta rytmikäs koputus ja hääparin huhuilua. ”Let’s hope that the wine tasting breathes the life back to us”, Emmet vitsaili vielä Stellalle kävellessään huoneen ovelle ja valmistautuessaan kohtaamaan lisää hääyksityiskohtia.
Oikeassa Emmet siinä olikin, että alkuruualla puhuttiin kaikista juhlapaikan parhaista puolista ja niistä kaikista valinnoista, joita oltiin juuri puitu neljä tuntia. Lisäksi tietenkin siitä miten upeaa oli, että heille oli voitu järjestää tämä kaikki näin kiireisenä aikana ja miten hyvältä ruoka maistui. Emmetille ja koko seurueelle näytti totuuden nimissä maistuvan myös viini, ja jos ilmassa olikin vielä ollut jotain häilyviä kireyden rippeitä, saattoi ainakin hän itse tuntea niiden karisevan omilta harteiltaan. Häntä ei haitannut istua siinä intiimissä tilassa Stellan vieressä vastapäätä Robbieta ja Meghania, jotka olivat niin silminnähden rakastuneita että melkein pahaa teki. Maistella häämenun erinäisiä mahdollisuuksia ja vertailla joka ruuan kanssa eri viinejä. Puhua heidän menneisyydestään, siitä miten oltiin oltu nuoria ja mitä kaikkea silloin oli tehty. Se oli oikeastaan aika mukavaa ja mies ei halunnut uskoa, että se oli pelkästään viinin puhetta, vaikka kieltämättä pääruokaan mennessä olo alkoikin olla jo sen verran kepeä, että jonkin saattoi arvioida kihahtaneen hattuun. Pääruoalla saatettiin myös jo vähän nauraa sille koko huoneasialle, vaikka myönnettäköön, että Robbiella ja Meghanilla saattoi olla sen tiimoilta hauskempaa kuin kaasollaan ja bestmanillaan. ”I’m starting to think Robbie was feeling stingy and cancelled one just to save a dollar or few”, Emmet arvioi kulmakarvat kohollaan, otti huikan viinistään ja vilkaisi Stellaa kuin kysyäkseen mitä se oli mieltä hänen teoriastaan. ”Not blaming you man, but you could have told me, I would have paid”, hän kiusasi sitten ystäväänsä laskiessaan lasin takaisin pöydälle. Robbie ei edes virnuilultaan kiistänyt väitettä, vaikka tuskinpa se sentään oli mitään mennyt perumaan.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Jul 14, 2018 13:08:14 GMT 2
Post by missie on Jul 14, 2018 13:08:14 GMT 2
Taatusti tyynyvallin rakentaminen oli lapsellista, mutta mitä sitten? Kai kenenkään tarvinnut tietää siitä, eikä Stella kyennyt olemaan Emmetia kohtaan niin julma, että olisi pakottanut miehen nukkumaan lattialla. "Maybe", Stellan oli pakko hymähtää vastaukseksi, mutta vilkaisi Emmetia sitten huvittuneesti hymyillen. "Yeah, let's think about that later", tuskinpa nukkumajärjestelyistä oli vielä mikään kiire päättää. Sitä ennen pitäisi selviytyä kuitenkin esittelykierroksesta ja illallisesta. Olisi hyvin paljon mahdollista, että he kumpikin olisivat niin väsyneitä, ettei heitä kiinnostaisi pätkääkään kuka nukkui missäkin.
Stella vilkaisi olkansa ylitse Emmetia ja vastasi sen virnistykseen yhtä lailla virnistämällä. Avioliitto oli viimeisimpänä mielessä naisella, vaikka Grayson olikin siitä ja lapsista puhunut jo ties miten pitkää. Oli vähän turhankin ilmiselvää, että he olivat miehen kanssa täysin eri elämäntilanteissa; Grayson halusi asettua aloilleen ja perustaa perheen, kun taas Stella halusi opiskella, matkustella ja elää elämää ilman, että oli sidottu yhteen paikkaan. Graysonin tyttäret edellisestä liitosta sitoivat heitä kumpaakin jo ihan tarpeeksi. Nainen selviytyi hädin tuskin niistä viikoista, jolloin tytöt olivat isällään. Miten ihmeessä hän olisi selvinnyt äitiydestä oman lapsen kanssa? Pelkkä ajatuskin hirvitti. Stella ei kokenut millään tavoin olevansa valmis kantamaan vastuuta toisesta ihmisestä - hyvä kun hän kykeni kantamaan vastuun itsestään. "I don't even understand it. It is an overvalued institution. Most of the marriages end up in divorce anyway, so what's the point?" Nainen tuumi ääneen, vaikkei oikeastaan edes kaivannut vastausta Emmetilta.
Stella ei ollut laiinkaan tietoinen siitä, että Emmet katseli häntä oven toiselta puolelta. "Yeah", hän myönsi, Emmetin tiedustellessa oliko Stella saanut tietonsa Mitchilta. He olivat pysyneet yhteyksissä Emmetin parhaan ystävän kanssa. Epäsäännöllisen säännöllisesti, mutta kuitenkin. "We talk sometimes", Stella katsoi aiheelliseksi selittää. Mitch oli ehkä joskus yrittänyt iskeä häntä, mutta nykyään kaksikon välit olivat täysin viattomat. Enemmänkin Mitch oli pitänyt Stellaa ajantasalla sen suhteen miten Emmetillä meni. Ei nyt kovinkaan yksityiskohtaisesti, vaan enemmänkin 'he is still alive' -tasolla. "Oh", Stella henkäisi kuin olisi oivaltanut jotain. Muutakaan ei osatttu oikein sanoa, mutta onneksi ei tarvinnutkaan, vaan Emmet jatkoi puhumista. "Was it... hard? I mean, you had to be a completely different person, right?" Taisi olla ensimmäinen kerta, kun he puhuivat Emmetin työstä sitten sen jälkeen, kun mies oli palannut takaisin kaupunkiin. Stella ei ollut edelleenkään täysin varma miten paljon halusi tietää, mutta oli varmasti jonkinlaista edistystä, että he kykenivät keskustelemaan asiallisesti - ei huutamista, ei riitelyä, ei draamaa.
Stella koki olonsa väkisinkin epämukavaksi, kun hän seisoi siinä miehen edessä. Huomaamattaan hän pidätti hengitystään aina siihen saakka, kunnes mies oli saanut vedettyä vetoketjun ylös saakka. Hengitys päästettiin kulkemaan kevyen henkäyksen saattelemana samalla, kun Stella kääntyi ympäri ja kohtasi Emmetin katseen. "Thanks", Stella kiitti vaimeasti hymähtäen ja painoi katseensa alas, pyyhkäistäkseen olematonta likaa mekkonsa helmalta. "I am", hän vastasi vähän turhan nopeasti, antaen katseensa ponnahtaa takaisin Emmetiin, miehen tiedustellessa oliko nainen valmis. Kumpikaan heistä ei kuitenkaan ehtinyt oikeastaan edes liikahtaakaan paikoillaan, kun oveen jo koputettiin ja tutun pariskunnan äänet kantautuivat käytävästä. Emmetin vitsailulle naurahdettiin hyväntuulisesti päätä puistellen. "You can always hope", Stella jatkoi vitsailua merkittävästi oikeaa kulmaansa kohottaen ja keikautti päätään huolettomasti oikeaa olkaansa kohti. Viini ja hyvä ruoka tekisivät pitkän päivän päätteksi enemmän kuin terää. Sitä tuskin saattoi kukaan kieltää.
Häät ja juhlapaikka hallitsivat keskustelua alkuruuan ajan. Stella osallistui keskusteluun muiden tapaan, vaikka rehellisyyden nimissä olikin saanut hääkiintiönsä täyteen siltä päivältä jo aiemmin. Viini rentoutti ehdottomasti hyvän ruoan ohella tunnelmaa. Stella tunsi olonsa mukavan lämpimäksi ja hyväntuuliseksi. Yllättäen Emmetinkään seuraa nainen ei pistänyt pahakseen. Puhumattakaan siitä, että he istuivat vieretysten ja katselivat pöydän toisella puolella olevaa paria, joka oli niin kuvottavan rakastuneita toisiinsa. Huonekatastrofikin nauratti jo pääruoan aikaan ja Stella löysi itsensä hymähtelemästä huvittuneena Emmetin sanoille. "Me too. Now I have to build a pillow wall between me and Emmet. Just in case, if Emmet feels himself a little bit touchy feely tonight", Stella naljaisi hyväntahtoisesti ja vilkaisi merkitsevästi kulmiaan kohottaen vieressään istuvaa ystäväänsä. Vino hymy väreili naisen huulilla. Se oli aidosti hyväntuulinen, eikä Stellan äänestä kuultanut läpi pienintäkään ivaa. Sellaistahan joskus heidän välillään oli ollut; helppoa, vaivotonta ja hyväntahtoista kiusoittelua. Pehmeästi hymähtäen Stella pukkasi Emmetia kylkeen, ennen kuin kohotti katseensa vastapuolella istuvaan pariin. "I'm so happy for you two", Stella henkäisi pohjattoman onnellisena Robbien ja Meghanin puolesta. "I don't get how you do it, but you seem to be so in love", nainen puisti pienesti päätään, kun pari katsahti toisiaan ja Robbie suukotti hellästi tulevan vaimonsa otsaa. "We really need champagne", Stella päätti yhtäkkiä ja ryhtyi hakemaan katseellaan tarjoilijaa. Kyllä he nyt yhden maljan voisivat nostaa pian avioliiton satamaan astelevan pariskunnan kunniaksi.
Oli kilistelty, naurettu, syöty ja juotu. Lopulta Meghan ja Robbie olivat suunanneet tanssilattialle, kun Emmet ja Stella olivat puolestaan jääneet kahden. Vieno hymy huulillaan Stella katseli toisiinsa liimautunutta paria, joka pyörähteli hitaasti tanssilattialla muiden hotellivieraiden joukossa. "I think I could use a good night sleep", nukkuminen kuulosti juuri sillä hetkellä hyvältä idealta. Edessä olisi kuitenkin uuvuttava ajomatka, kun Meghan haluaisi taatusti selata joka ikisen häälehden uudestaan läpi. Pehmeä hymy kaartui koristamaan naisen huulia, kun hän käänsi kasvonsa Emmetin puoleen. "You come too?" Hän kysyi noustessaan ylös tuoliltaan. Mieheen luotiin odottava katse. Ei sillä etteikö Stella selviytyisi itsekin huoneelle, mutta mukavanpaahan se oli taittaa matka yhdessä tuumin.
Emmet oli suostunut kuin suostunutkin lähteään samaa matkaa naisen kanssa. "I had fun tonight", Stella koki tarpeelliseksi todeta, kun he astelivat pitkää käytävää pitkin huoneelleen. Aito hymy väreili naisen kasvoilla ja silmissä oli vilpitön katse, hänen vilkaistessa miehen puoleen. Stella todellakin tarkoitti sanojaan. Hänellä oli ollut oikeasti mukavaa. Kaikki oli tuntunut niin helpolta - ihan kuin ennen vanhaa. Oli se sitten viini tai Emmetin seura, nousi naisen mieleen lapsellinen hetken mielijohde. Hän kiepsahti ympäri Emmetin eteen ja jatkoi matkaa takaperin kävellen. "Have you ever knocked on some random hotel room door and ran away?" Stella kysyi vinosti virnistäen. "It's fun!" Nainen vakuutti lapsenomaisella innolla naurahtaen ja ennen kuin Emmet edes ehti estämään naista, oli Stella koputtanut kahteen heidän ohittamaansa huoneen oveen kuuluvasti. "Come on!" Sen kummemmin miettimättä, Stella tarttui Emmetin käteen ja lähti juoksemaan kohti heidän omaa huonettaan. Nurkan takana odottava tuttu ovi tuli näkyviin juuri sopivasti, kun Stella kuuli ovien aukeavan heidän selkänsä takana. Joku huusi pysähtymään ja kirosi sitten perään rankasti. Hermostuneen sekainen naurahdus purkaantui naisen huulien välistä, kun hän ripeästi sujautti avaimen lukijaan. Se näytti vihreää valoa ja lukko aukesi naksahtaen. Stella ei ajatellut toimiaan sen pidemmälle, kun hän nykäisi kikattaen Emmetin sisälle huoneeseen, painautui oven vieressä olevaa seinää vasten ja veti huomaamattaan miehen lähelle itseään. Oikea käsi piteli Emmetin paidan rinnuksesta kiinni, vasemman noustessa miehen suun eteen. He olivat niin lähellä toisiaan kuin suinkin saattoivat, mutta Stella ei oikeastaan edes rekisteröinyt välimatkan puutetta, vaan katseli ovea henkeään pidätellen. Hän kuuli selvästi miten kipakat askeleet ohittivat heidän huoneensa ovet, tulivat takaisin ja jatkoivat sitten taas matkaansa käytävän päähän saakka. Vasta silloin nainen saattoi huokaista helpotuksesta. Hän käänsi kasvonsa ovelta Emmetin puoleen ja kohdisti katseensa miehen silmiin. Juuri kun hän raotti huuliaan sanoakseen jotain, upposi tajuntaan miten lähellä mies todella oli. Stella saattoi haistaa miehen ihon tuoksun, sen jota hän oli hengittänyt keuhkoihinsa lukuisina öinä, kun uni ei ollut halunnut tulla syystä tai toisesta. Hitaasti naisen ilme muuttui vakavaksi ja katse liukui miehen silmistä huuliin. Stella nielaisi. Yhtäkkiä ajatuksenjuoksu katkesi, eikä nainen uskaltanut edes liikahtaa.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 16, 2018 11:13:13 GMT 2
Post by moa on Jul 16, 2018 11:13:13 GMT 2
Oli varmasti ihan validi kysymys, oliko toiseksi ihmiseksi tekeytyminen hankalaa. Se että Stella oli toisessa huoneessa tarjosi Emmetille mahdollisuuden miettiä asiaa ihan rauhassa, ei tarvinnut kärvistellä toisen katseen alla. Emmet oli tehnyt sen nyt muutaman kerran ja aluksi se oli kieltämättä ollut hermostuttavaa, koska hän ei kokenut olevansa mikään erityisen hyvä näyttelijä. Valehdella hän kuitenkin ilmeisesti osasi ja tulosorientoitumisesta oli tehtävien suorittamisessa hyötyä. ”Not really. I’d say it’s more strange than hard”, mies vastasi lopulta. ”I’d do it again but maybe not in a while”, hän lisäsi sitten ja hymyili vähän väsyneesti. Hän ei ollut erikoistunut peitetehtäviin, joten niiden hoitaminen otti voimille. Toisaalta tiedettiin, että parhaat agentit olivat samassa roolissa vuosikausia. Se ei ehkä ollut Emmetiä varten ja mitä useampia eri rooleja otettaisiin sitä epävarmemmaksi olosuhteet kävisivät. Paluu omalle erikoisalueelle oli kai siksikin helpotus.
Selvästi ne kumotut viinilasilliset olivat tehneet tehtävänsä, kun Stellakin osasi jo ottaa sen huoneasian huumorilla. Naisen kuittailulle naurahdettiin ja puisteltiin päätä pienesti. ”Don’t you worry, I’m very much used to only cuddling my pillow”, Emmet vakuutti huvittuneesti virnistäen, kun Stella tönäisi häntä kylkeen. Sillä hetkellä hänestä tuntui, että he varmaan selviäisivät yöstä ilman sen kummempia katastrofeja, mutta saattaisi se tyynymuurin rakentaminen toki silti olla paikallaan. Kun Stella seuraavaksi ihasteli heidän edessään istuvaa pariskuntaa ja niiden rakkautta, ei Emmet oikein voinut muuta kuin nyökkäillä vieressä hyväksyvästi. Hän ei ollut mikään parisuhdetaitaja – se nyt varmaan oli kaikille selvää –, mutta hänkin näki, että kaksikko teki toisensa hyvin onnelliseksi. Hänellä sen enempää kuin kellään muullakaan seurueessa ei siis ollut vastaanpanemista, kun Stella keksi tilanteen kaipaavan samppanjaa. Kuplivan voimalla selvittiinkin mukavasti jälkiruokaan ja sen yli. Ennen pitkää Meghan ja Robbie hakeutuivat tanssilattialle ja Emmet jäi kahden Stellan kanssa katselemaan niiden menoa. Ihan siinä vaiheessa he eivät vielä olleet, että olisivat liittyneet tanssijoiden joukkoon, mutta ei kaksin istuminen onneksi kiusalliselta tuntunut. Naisen ilmoittaessa että alkoi ja kaivata unta ja noustessa ylös, Emmetin oli myönnettävä että hänellekin saattaisi uni kelvata. Päivä oli ollut pitkä ja aamulla heitetty lenkki ja työtunnit alkoivat näkyä sen kaiken ohjelman päälle. ”Yeah, why not. I don’t think those two need us anymore”, mies myöntyi ja vilkaisi vielä heidän ystäviensä suuntaan ennen kuin poistui Stellan perässä salista.
Kävelymatka huoneelle sujui aluksi varsin raukeissa merkeissä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hänellä oli oikeasti ollut Stellan kanssa helppoa ja hauskaa sen jälkeen, mitä heidän välillään oli tapahtunut. Se tuntui hyvältä, siltä kuin olisi löytänyt jotain kadottamaansa. ”Me too”, Emmet vastasikin ja tavoitti sopivasti naisen katseen, kun se vilkaisi hänen suuntaansa. Rauhallinen tunnelma muuttui nopeasti joksikin ihan muuksi, kun Stella yhtäkkiä kiepsahti hänen eteensä ja esitti sen vähän hölmön ja keskenkasvuisen kysymyksen, jonka Emmet tulkitsi suunnitelmaksi. ”What do you think, silly, you know me”, hän vastasi ja ehdotuksen hölmöydestä huolimatta Emmet tiesi virnistävänsä naiselle. Hän ei ollut koskaan tehnyt sellaista, mutta Stella oli varmasti moneen otteeseen, eikä se nytkään odottanut hänen hyväksyntäänsä ennen kuin oli syöksynyt koputtamaan lähimmille oville, tarttunut hänen käteensä ja pinkaissut sitten juoksuun. Jos Emmet olisi ollut selvinpäin ja aikuinen ihminen, hän olisi varmaan jäänyt pahoittelemaan huoneiden asukeille ystävänsä toimia, mutta siinä tilanteessa hän ei ollut kumpaakaan. Järkevän toiminnan sijaan hän antoi Stellan vetää itsensä liikkeelle ja juoksi sen kanssa aina heidän ovelleen asti, työntyi nopeasti sisään ovesta heti sen perässä ja löysi yhtäkkiä itsensä seisomasta hyvin läheltä naista eteisen hämärässä. Stellan kämmen oli painettu hänen suunsa päälle ja aivan yhtä jännittyneenä kuin nainenkin hän odotti, että kuuli askeleiden ohittavan heidän ovensa. Ei tilanteessa mitään jännittämistä olisi pitänyt olla, hehän olisivat vain voineet pyytää anteeksi hölmöilyään, mutta helpotus oli silti melkoinen, kun vaaran tiedettiin menneen ohi.
Rentoutumisen sijaan Emmet kuitenkin tuli yhtäkkiä kovin tietoiseksi heidän asetelmastaan. Siitä että hän seisoi ihan lähellä seinää vasten painautunutta Stellaa toinen käsi sen vyötäisillä ja toinen seinää vasten. Naisen käsi tuntui hänen kasvoillaan ja toinen rintakehällään ja Emmetin päässä pyöri omituisesti, kun se kaikki tiedostettiin. ”That was really stupid”, mies sanoi hiljaa, muttei vetäytynyt pois tai pystynyt parempaan edes verbaalisesti. Sen sijaan hän kohtasi naisen katseen ja tuli entistä tietoisemmaksi tilanteesta. Hän tiesi ettei siinä ollut mitään järkeä, tiesi ettei pitäisi tehdä mitään muuta kuin ottaa askel taaksepäin ja teeskennellä, ettei sitä ilmassa väreilevää jännitettä tunnettu, mutta niin ei vain pystytty toimimaan. Hämärässäkin Emmet tiesi Stella katseen valuvan hänen silmistään huulille, jotka sen käsi oli vasta paljastanut. Mies nielaisi, pysyi ikuisuudelta tuntuvan hetken paikallaan kunnes lopulta heitti hyvästit viimeisillekin järjenrippeilleen ja nojautui kokeilevasti muutaman sentin lähemmäs. Stellakin tuntui kurkottavan häntä kohti, minkä olisi tietenkin pitänyt olla täysin järjenvastaista ja epätodennäköistä, mutta Emmet oli ihan varma, ettei lukenut sitä väärin. Miehen nenänpää hipaisi naisen nenää ja sen hengitys tuntui selvästi hänen huulillaan, kun hän pysähtyi ehkä vajaan sentin päähän, yritti hakea itsestään voimaa toimia järjellä, muttei löytänyt sitä. Emmet oli juuri koskettamassa Stellan huulia omillaan, kun huoneen ovelta kuului terävä koputus ja sitten ovi aivan yllättäen työnnettiin auki.
Emmet ei todellakaan tiennyt miten ovi edes saattoi aueta, eikö se muka ollut mennyt lukkoon heidän perässään. Joka tapauksessa se liukui auki varsin vaivattomasti paljastaen Robbielle näyn, jota se ei varmaan osannut odottaa. Emmet tiesi miltä se näytti: he olivat niin lähellä toisiaan että olisivat voineet yhtä hyvin olla ties missä puuhissa. Stella oli painettuna seinää vasten ja sen kädet olivat takertuneet hänen paidanrintamukseensa. Emmetillä meni sekunninmurto-osan liian pitkään tajuta vetäytyä kauemmas, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Robbie näytti äimistyneeltä tuijottaessaan heitä, sitä heidän välilleen löytynyttä etäisyyttä ja huoneen hämärää. ”Uh… Meghan went to bed and I was just wondering if you’d like to get a nightcap” se sai lopulta sanottua Emmetille vähän kiusaantuneena. Sen katse karkasi väkisinkin seinän vieressä seisovaan Stellaan ja sitten taas ystäväänsä. ”Sure, uh, why not”, Emmet vastasi yrittäen kuulostaa rennolta ja viattomalta, vaikka tiesikin että yritys oli ihan turhaa. Äänessä oli sellaista käheyttä, joka saattoi johtua vain yhdestä asiasta. Hän vilkaisi nopeasti Stellaa, rykäisi ja hymyili väkinäisesti kun ei tiennyt mitä muutakaan tehdä. ”Sleep tight”, hän hengähti astuessaan Robbien perässä käytävään ja sulkiessaan oven perässään. Oli ihan selvää, että yömyssyt olivat juuri muuttuneet rennosta tissuttelusta joksikin ihan muuksi: ei ollut mitenkään mahdollista, ettei Robbie puristaisi hänestä irti totuutta siitä, mitä oli joutunut todistamaan.
Ja niin kävikin. Hotellin baarista tilattujen viskilasillisten ääressä Robbie vaati kuulla kaiken ja lopulta Emmet murtui sen painostuksen alla. Kertoi ei vain siitä illasta, vaan kaikesta aiemmastakin. Heidän ystävyytensä muuttumisesta joksikin muuksi, riidoista ja Graysonista. Siitä, että heidän juttunsa ja ystävyytensä oli lopulta kuihtunut kasaan, kun hän oli lähtenyt kaupungista. Sen surullisenkuuluisan rakkaudentunnustuksensa hän jätti pois tarinasta, koska sen myöntäminen Robbielle olisi ollut liikaa, mies oli jo nyt selvästi järkyttynyt ystävänsä paljastuksista. Eniten siitä, että he olivat salanneet sen kaiken tuolta ja Meghanilta. ”Are you gonna tell her?” Emmet kysyi viskilasinsa pohjaan tuijotellen, kun oli päässyt tarinansa loppuun ja saanut kuulla Robbien mielipiteen asiasta. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Robbie puisteli päätään, joi lasinsa tyhjäksi ja irvisti. ”I can’t, she’d kill you both, think you’re trying to sabotage the wedding or something. But man, you must promise me this wont affect anything. Stella is with Grayson and that shit between you is way too messy, I don’t wanna find you in situations like that again, okay?” se vannotti ja Emmet pystyi vain nyökkäämään. Kun hän viimein pääsi nousemaan takaisin yläkertaan ja löysi tiensä oikealle ovelle, oli huoneessa pimeää ja hiljaista. Mies yritti kuunnella, oliko Stella hereillä, mutta sen hengityksen rytmistä oli mahdotonta sanoa mitään, joten ei edes yritetty aloittaa keskustelua vaan riisuuduttiin kaikessa hiljaisuudessa ja kömmittiin lopulta parisängyn vapaalle puoliskolle. Emmet ei ollut varma, miten pystyisi nukkumaan niin omituisen illan jälkeen, mutta kaipa väsymys sitten lopulta teki tehtävänsä, ja mies painui kuin painuikin syvään uneen.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Jul 25, 2018 12:57:05 GMT 2
Post by missie on Jul 25, 2018 12:57:05 GMT 2
Stella kurtisti pienesti, hieman mietteliäästi kulmiaan kuullessaan Emmetin vastauksen. "You would?" Hän kysyi ennen kuin ehti oikeastaan edes estämään itseään. Äänestä kuulsi lävitse hienoista huolta, jonka Stella olisi ehkä pitänyt mieluummin visusti piilossa. Ei auttanut kuin toivoa, ettei Emmet rekisteröisi sitä, mutta toisaalta he olivat tunteneet vuosikaudet, ja Emmetillä oli ollut tapana huomata pienimmätkin vivahteet ystävänsä eleissä, sanoissa sekä muussa ulkoisessa olemuksessa. "It is dangerous, right?" Stella yritti kuitenkin vähän paikkailla karaistuaan kurkkuaan ensin. "There are risks."Stella virnisti leveästi ja siristä aavistuksen silmiään. "I don't know if that's more sad or pathetic", naisen oli pakko huomauttaa. Pöydän toisella puolella istuva Robbie tyrskähti huvittuneesti. "It's pathetic", mies tarjosi hymyillen vähintäänkin yhtä leveästi ja jopa ilkikurisesti sanojensa yhteydessä, saaden samalla tulevalta vaimoltaan kipakan potkaisun sääreen pöydän alla. Ilta alkoi kääntyä yön puolelle ja kun Robbie sekä Meghankin karkasivat pöydästä, katsoi Stella paremmaksi vetäytyä yöpuulle. Emmet suostui kuin suostuikin lähtemään hänen mukaansa. Sille hymyiltiin kiitollisesti, sillä totta kai matka oli mukavampi taittaa kahden kuin yksin. Tuli siitä sitä paitsi turvallisempi olokin, vaikka tuskin kukaan hyökkäisi naisen kimppuun sillä lyhyellä matkalla. Oli totta puhuen aika yllättävää miten helppoa ja hauskaa heillä oli ollut koko illan Emmetin kanssa. Stella ei tiennyt mikä oli niin merkittävästi muuttunut heidän välillään, että kireä tunnelma oli kadonnut matkoihinsa, mutta ei nainen valittanutkaan. Näin oli huomattavasti mukavampaa - kaikkien kannalta. Tuskinpa Robbie ja Meghankaan halusivat hääseurueeseensa keskenään jatkuvaan kärhämöintiin sortuvaa kaksikkoa. Stellan keskenkasvuinen tempaus oli juuri niin tyypillistä käytöstä naiselle kuin kuvitella saattoi. Suuremmalta draamalta vältyttiin, kun perässä seurannut - luultavasti hyvin kiukkuinen - hotellivieras ei osannut lainkaan epäillä mihin karkuun juossut kaksikko oli kadonnut. Stella hymyili leveästi vielä siinä vaiheessa, kun Emmet huomautti tempun olleen todella typerä. Vasta sen jälkeen välimatkan puute iskostui naisen tajuntaan. Nainen ei oikein tiennyt mitä olisi tehnyt. Vetäytynyt kauemmaksi? Se olisi taatusti ollut fiksuin veto, mutta luonnollisestikin järjen äänen kuuntelu oli lähes mahdoton tehtävä. Se oli erityisen vaikeaa, kun Stella tunsi ilmassa väreilevä jännityksen, joka muistutti niin kovasti tunnelmaa Emmetin keittiössä, kun he olivat ensimmäisen kerran päätyneet lakanoiden väliin. Huomaamattaan Stella nojautui Emmetia vastaan, miehen tullessa lähemmäksi. Hän henkäisi kevyesti, pinnallisesti tuntiessaan miten Emmetin nenänpää hipaisi hänen omaansa. Välimatkaa ei ollut jäljellä enää paljon. Olisi ollut aivan liian helppo kuroa umpeen ne viimeisetkin rippeet. Sitä ei ehditty kuitenkaan tehdä, kun ovi yllättäen aukesi. Se sai Stellan säpsähtämään, mutta myös hämmentymään, sillä hän oli taatusti sulkenut oven - ainakin omasta mielestään. Oven suussa seisovaa Robbieta ei osattu aluksi kuin tuijottaa järkyttyneenä, eikä mies itsekään tuntunut erityisesti odottaneen löytävänsä ystäviään sellaisesta asetelmasta. Oli ihan selvää, että typerämpikin tajusi mitä huoneessa oli meneillään. Sitä oli ihan turha kieltää. Stella painoi katseensa lattiaan vaivaantuneena, kun Robbie puhutteli viimein Emmetia. Vasta kuullessaan Emmetin hyvän yön -toivotuksen salli nainen katseensa nousta ylös. Tai oikeastaan enemmänkin se ponnahti mieheen. "Yeah... I, uh, will", hän vastasi aavistuksen väkinäisesti, kun ei juuri muutakaan keksinyt siihen hätään. Pikainen vilkaisu kävi Robbiessa, mutta se ei edes kohdistanut katsettaan Stellaan, vaan halusi selvästikin päästä lähtemään paikalta mahdollisimman nopeasti. Oven lukko naksahti kiinni miesten mentyä. Stressaantuneena Stella haroi hiuksiaan, luoden katseensa kattoon. "What the fuck?!" Hän puuskahti itselleen vaimeasti kulmiaan tiukkaan ryppyyn rypistäen. Päätään pudistaen nainen työnsi itsensä irti seinästä ja asteli raskaan huokauksen saattelemana matkalaukkunsa luokse, jonka uumenista hän onki esiin vaaleanpunaisen silkkipyjaman. Kyseinen pyjama olisi ollut ehkä viimeinen naisen valinnoista, jos hän olisi tiennyt nukkuvansa yhdessä Emmetin kanssa samassa huoneessa, samassa sängyssä, mutta nyt ei oikein ollut parempiakaan vaihtoehtoja tarjolla. Stella yritti vielä peiton allekin kömpiessään jäsennellä illan tapahtumia mielessään. Mikä ihme oli saanut heidät melkein suutelemaan? Se oli maailman huonoin idea - kaikki tiesivät sen. Ennen kaikkea kumpikin heistä - niin Stella kuin Emmet - tiesivät suudelmien johtavan vain turmioon. Niin oli käynyt viime kerrallakin; kaikesta siitä, mitä heidän välillään oli ollut, ei ollut seurannut mitään hyvää. Kumpikaan heistä ei kaivannut sellaista sotkua elämäänsä uudestaan. Stella oli luultavasti ehtinyt nukahtamaan jo ennen kuin Emmet oli saapunut takaisin huoneelle. Tai ainakaan nainen ei muistanut heränneensä siihen, että mies oli käynyt nukkumaan hänen viereensä. Etäisesti Stella kuitenkin tunsi unenkin lävitse nukkuvansa jonkun kainalossa. Hän tunsi lämpimän ihon poskeaan vasten ja kuuli vaimean sydämen sykkeen sekä tunsi miten rintakehä hänen päänsä allaan kohosi hitaasti ylös alas. Jokin siinä yhtälössä kuitenkin oli pielessä. Tuoksu, jota nainen sieraimiinsa hengitti, ei ollut Graysonin, mutta se oli silti harvinaisen tuttu. Varovasti Stella raotti silmiään. Näkökenttään osui ensimmäisenä vain yöpöytä ja verhojen välistä tulviva auringon valo. Stellan liikuttaessa hitaasti päätään ja nostaessaan katsettaan ylemmäksi, tuli hän yllätyksekseen kohdanneeksi Emmetin kasvot. Yhtäkkiä nainen kuuli oman sydämen sykkeensä korvissaan. Hämmennys valtasi mielen, kun Stella yritti käsittää mitä helvettiä oikein teki Emmetin kainalossa. Ennen kuin nainen ehti kuitenkaan liikahtaa kauemmaksi, huomasi hän miten Emmet liikautti päätään selvästikin hereillä ja kohtasi sitten seuraavaksi hänen katseensa. Hämmennykseltään Stella ei osannut reagoida muuten kuin samalla tavalla, kun Robbie oli saanut heidät lähes tulkoon rysän päältä kiinni. Naisen oli pakko karaista kurkkuaan, hänen oli pakko sanoa jotain. Hiljaisuus tuntui painostavalta, melkein ahdistavalta jopa. "Uh, morning..." Hän lopulta mutisi vaimeasti, mutta ei vieläkään siirtynyt kauemmaksi, vaan nojasi edelleen päätään miehen hartiaan ja tapitti niitä silmiä, joita oli katsellut niin monta kertaa ennenkin yhtä läheltä. Koko tilanne tuntui väärältä ja kummalliselta, mutta samaan aikaan myös Stella tiedosti kokevansa olonsa äärimmäisen mukavaksi ja turvalliseksi Emmetin lähellä. Naisen katse kierteli pitkin miehen kasvoja. Seurasi nenänvartta pitkin huulille ja jatkoi siitä leualle vain jotta se saattoi kiivetä takaisin silmiin leukapieli pitkin. Kevyesti Stella puraisi alahuultaan. Emmet oli ehkä ollut aloitteentekijä edellisenä iltana, mutta sinä aamuna rooli asettautui Stellan harteille, kun hän hetken mielijohteesta nousi sen verran, että saattoi siirtyä hajareisin miehen päälle. Painoa kannateltiin lähinnä reisillä, kun yläkropallaan Stella puolestaan kumartui paremmin Emmetin puoleen - ei aivan likelle kuitenkaan. Harkitsevasti hän tutki edelleen miehen kasvoja. Ei ollut naiselle itsellekään täysin selvää millä aikeilla hän oli liikenteessä, mutta sitä ei edes päästy selvittämään, kun Stella kuuli yöpöydälle jättämänsä puhelimensa soivan. Vaistomaisesti hän katsahti sen suuntaan ja vilkaisi sitten uudestaan Emmetia, mutta lopulta nainen kuitenkin nousi miehen päältä sekä sängystä. Askeleet kuljettivat hänet yöpöydän viereen. Stella tarvitsi vain yhden pikaisen vilkaisun puhelimen näyttöön, ennen kuin hän hylkäsi sen. Graysonille puhuminen juuri sillä hetkellä ei erityisesti houkutellut. Vetäen kätensä löysään puuskaan nainen kääntyi takaisin Emmetin puoleen. "You... Do you want to go and eat breakfast?" Hivenen jäykähkö hymy kaartui Stellan huulille, kun hän loi mieheen odottavan katseen. Oli luultavasti enemmän kuin suotavaa, että kumpikin heistä saisi jotain konkreettista tekemistä. Vältyttäisiinpä ainakin maailmankaikkeuden huonoimmilta ideoilta.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 26, 2018 22:34:42 GMT 2
Post by moa on Jul 26, 2018 22:34:42 GMT 2
Kömpiessään sänkyyn Emmet ei ollut oikeastaan ajatellut juuri mitään. Hänen aivonsa olivat kai olleet sopivasti alkoholin sumentamat, kun kaikesta tapahtuneesta huolimatta oli pystytty vain riisumaan vaatteet ja painumaan peitteiden alle Stellan viereen ilman niiden tyynymuurien tai muiden rakentamista. Siveydenkään nimissä ei oltu jätetty edes t-paitaa päälle. Aamulla kävi selväksi, että muureja olisi kai kuitenkin pitänyt rakentaa, koska unen muuttuessa kevyemmäksi Emmet tunsi hyvin selvästi sylissään toisen ihmisen. Sen lämpimän ihon omaansa vasten ja hengityksen joka kutitteli jossain kaulan tienoilla. Siirtyssään unesta valveille Emmet veti syvään henkeä ja tuoksu jota hän hengitti oli tuttu suloisen kipeällä tavalla. Hänen ei tarvinnut avata silmiään tietääkseen missä oli ja ketä painoi itseään vasten, mutta kun nainen kohta liikahteli varovasti hänen sylissään, oli miehen lopulta pakko. Ensin katseltiin vain sitä hotellihuoneen vaaleana avautuvaa kattoa, mutta katse laskettiin sitten kuitenkin alemmas, kallistettiin päätä niin että voitaisiin tarkastaa mitä Stella oikein oli tekemässä. Kun vastassa olivat heti sen valtavat, sinivihreät silmät, ei Emmet heti tiennyt miten olisi pitänyt reagoida. Tilanne oli vähintäänkin odottamaton, eikä siihen voitu reagoida kuten olisi ennen reagoitu. Hän oli ollut hyvin lähellä Stellan suutelemista edellisenä iltana, mutta hänen ei olisi pitänyt olla ja nyt oli vielä luvattu Robbiellekin, ettei mitään sellaista jatkettaisi.
Nainen oli lopulta se, joka avasi suunsa ensimmäisenä vaimeaan tervehdykseen. Emmet selvitti omaakin kurkkuaan, mietti käsien vetämistä pois naisen ympäriltä, muttei tehnyt elettäkään aikeen toteuttamiseksi. ”Morning”, hän vastasi ja huulilla käväisi joku onneton hymyn rääpäle. Asetelmassa ei tietenkään ollut mitään huvittavaa tai hymyilyttävää, mutta oli siinä ehkä kuitenkin. Sen olisi jopa voinut lyödä leikiksi, ellei Stellan katse olisi lähtenyt sillä tavalla harhailemaan, ellei se olisi purrut huultaan ja lopulta tehnyt jotain, mikä sai Emmetin sydämen hakkaamaan ja aiheutti ehkä vähän jotain muitakin epätoivottuja reaktioita. Nainen kampesi itsensä hyvin sulavasti istumaan hajareisin hänen päälleen ja Emmet pidätteli hengitystään hetken aikaa tunnustellessaan sitä, miten sen paino jakautui ja ihan vain miltä se tuntui siinä hänen päällään. Hyvältä. Tutulta. Ihan helvetin vaaralliselta. Järki näytti taas huitelevan jossain ihan muualla, koska Emmet huomasi siirtäneensä kätensä naisen reisien sivuille ja liu’uttavansa niitä nyt varovasti ylös. Stellan reisien iho oli paljas ja pehmeä hänen käsiensä alla ja nainen olisi ollut ihan helvetin helppo napata siitä, kääntää ympäri, työntää patjaa vasten ja suudella kuten oli suudeltu kymmeniä ellei satoja kertoja. Niin ei tehty, ei vaikka yhtäkkiä oltaisi ihan helvetisti haluttu. Minuutin tai kahden päästä itsehillintä olisi saattanut jo pettää, mutta lopulta heidät keskeytti omantunnon sijaan Stellan yöpöydällä värisevä ja soiva puhelin. Emmetin huulilta karkasi pieni pettynyt tai huojentunut huokaus, kun nainen teki päätöksen ja nousi hänen päältään, nousi koko sängystä. Hän ei ihan totta tiennyt itsekään kummaksi se olisi pitänyt tulkita.
Mies jäi liikkumattomana sänkyyn, kun nainen käveli pöydän luo ja tarkisti puhelimensa. Hän ei ehkä uskaltanut liikkua tai ei vain tiennyt, mihin olisi siitä lähtenyt, mitä olisi tehnyt. Miten sitä äskeistä olisi oikein pitänyt käsitellä? Puhelimen sointi lakkasi, eikä tilalle tullut iloista rupattelua vaan hiljaisuutta, mistä Emmet päätteli, että soittajan oli täytynyt olla joku epätoivottu. Grayson, luultavasti. Kuka muu Stellalle olisi soittanut siihen aikaan sunnuntaiaamuna ja kelle se ei olisi halunnut siinä tilanteessa vastata. Siinä tilanteessa, vaikka eihän mitään ollut edes tapahtunut. Naisen kysymys leikkasi kohta ilmaa ja vasta siinä vaiheessa Emmet kääntyi kunnolla katsomaan sen suuntaan, eikä vain tuijotellut kattoon ja seuraillut tilannetta sivusilmällään. ”I… uh, yeah. Sure”, hän vastasi haettuaan hetken sanojaan. Aamiainen oli varmaan ainut järkevä ratkaisu. Vaatteiden päälle pukeminen, siitä tilasta poistuminen. Heidän ei selvästikään ollut terveellistä olla kahdestaan. Emmet keräsi peitteen päältään, suoristautui sängyn reunalle ja oli aikeissa sanoa jotain, muttei sitten kuitenkaan sanonut. Kaikessa hiljaisuudessa hän kyllä katsoi Stellaa tavalla, jolla ei varmaan olisi pitänyt katsoa naista, jonka oli päättänyt unohtaa ja jonka kanssa halusi olla vain ystävä.
|
|