If I stay with him, if I'm choosing wrong

ootd with rolled sleeves

Sitä saattoi jo pitää onnekkaana sattumana, että Emmet oli ollut perjantai-iltana vasta ajamassa toimistolta kotiin, kun hänen puhelimensa oli soinut. Stellan nimen näkeminen näytöllä oli yllätys, mutta ihan iloinen sellainen. Kaiken heidän välillään tapahtuneen jälkeen tuntui hyvältä huomata, että asiat olivat viimein palautumassa normaaleiksi. Se, että nainen viitsi soittaa hänelle ja pyytää kyytiä kotiin otettuaan yhteen Graysonin kanssa, oli ehdottomasti edistysaskel. Se mitä oli tapahtunut Ryland Innissä oli ehkä jotain muuta, mutta ainakaan se ei ollut johtanut mihinkään huolestuttavampaan. He olivat tulleet sen jälkeen toimeen todella hyvin ja ainakin Emmetin oli jo enimmäkseen onnistunut karistaa mielestään ne ajatukset, joita naisen painaminen seinää vasten ja sen tunteminen hänen päällään sängyssä olivat aiheuttaneet. Ne pikkuasiat olivat käytännössä muinaishistoriaa ja he olivat taas ystäviä. Sellaisia ystäviä, jotka auttoivat toisiaan valitsemaan oikeat puvut häihin ja tulivat avuksi, kun pyydettiin. Emmet ei siis ollut epäröinyt, kun Stella oli pyytänyt hänen apuaan, vaan oli luvannut poiketa sen antaman osoitteen kautta. Kun oltiin jo valmiiksi ajamassa Manhattanilta Brooklyniin päin, ei mennyt kauankaan ennen kuin hän jo sai pysäyttää auton jalkakäytävällä seisovan Stellan eteen. ”Where did you run from, your wedding?” mies kysyi ja virnisti sille katsellessaan, kuinka se keräili valkoisen mekkonsa helmaa mukanaan autoon. Hän tietenkin pilaili, mutta Stella olisi mekkoineen, laitettuine hiuksineen ja viimeisteltyine meikkeineen voinut ihan yhtä hyvin olla juoksemassa karkuun alttarilta kuin jostain hyväntekeväisyysjuhlistakin. ”Sure thing. I know where you live, I’ve picked you up and dropped you off before, remember?” hän muistutti ohjatessaan auton takaisin kadulle ja lähtiessään suunnistamaan kohti Manhattan Bridgeä. Siitä edestakaisin ajelusta tulisi hänelle varmaan reilu tunnin mukka, mutta oliko hänellä oikesti mitään muutakaan tekemistä?

Alkumatka sujui aika vaitonaisissa tunnelmissa, mistä Emmet päätteli, että Stella oli varmaan edelleen tuohtunut Graysonille siitä niiden välikohtauksesta, mitä ikinä se sitten olikaan koskenut. Naista vilkaistiin muutamaan otteeseen, rekisteröitiin sen vakava ilme – ja ehkä puolihuolimattomasti myös sen paljaaksi jäänyt reisi, jota Emmet oli vahingossa hipaista aina tarttuessaan vaihdekeppiin – muttei sanottu mitään. Se näytti siltä, että halusi ajatella rauhassa, joten sen annettiin tehdä niin aina siihen asti, kunnes se lopulta itse avasi suunsa. ”It’s not even ten o’clock, you can hardly call this middle of the night”, Emmet totesi huvittuneesti ja vilkaisi naista nopeasti. Edes hän ei ollut niin vanha ja raihnainen, että olisi kuvitellut kello kymmenen perjantai-iltana olevan keskellä yötä, mutta kenties Stella piti häntä sellaisena. Tai sitten se selitteli ihan lämpimikseen. ”Do you wanna talk about it?” mies kysyi, kun nainen totesi, ettei ehkä ollut miettinyt paikalta poistumistaan ihan loppuun. Vielä jokin aika sitten hän ei olisi kysynyt, vaikka olisikin suostunut tulemaan naista hakemaan. Nyt tuntui kuitenkin ihan luontevalta kysyä ja mukisematta Stella sitten kertoikin, että Graysonilla oli tapana olettaa asioita siltä kysymättä ja puhua niistä ohi suunsa. Emmetin ei ollut yhtään vaikea kuvitella, että Grayson oli sellainen mies, joka piti suhteessa valtaa itsellään ja vain oletti kaiken tapahtuvan niin kuin itse haluttiin. Kai se oli tottunut saamaan haluamansa, olihan se saanut Stellankin. ”Are you two talking about having kids?” Emmet kysyi ihan aidosti kiinnostuneena, mutta yritti olla kuulostamatta mitenkään tuomitsevalta. Hän oli kai nykyään jo hyväksynyt ajatuksen siitä, että Stella ennemmin tai myöhemmin menisi naimisiin Graysonin kanssa, mutta ajatus että nainen vielä synnyttäisi sen lapsetkin… Se tuntui omituiselta. Ehkä Stellaa ei ylipäätään osattu ajatella äidiksi, ei vielä. Se oli niin nuori ja ainakin vähän aikaa sitten oli ollut aivan villikin.

Naisen huokauksesta sai sellaisen kuvan, ettei se oikein itsekään tiennyt, mitä oli tekemättä ja mihin menossa elämässään. Emmet ei ollut varma oliko lausetta edes tarkoitettu hänelle, joten siihen ei tartuttu ihan suoraan, vaan mentiin kiertoreittiä. ”He knows you’re back in school, surely he also knows you want to finish that degree and put it in use”, mies järkeili ja vilkaisi naista kulmiaan aavistuksen rypistäen. Grayson oli fiksu mies, ei kai se ajatellut Stellan käyvän kouluja vain harrastuksen vuoksi, jotta voisi sitten jäädä kotiin lapsenlikaksi. ”I mean, at least I figured that’s what you want. Why else would you be studying?” hän pohti ja kysymys oli pikemminkin retorinen. Oli vähän omituista puhua Stellan kanssa Graysonista, mutta kai avain onnistuneeseen ystävyyssuhteeseen olisi se, että hyväksyisi toisen parisuhteen osaksi sitä, ottaisi sen kokonaisuutena eikä yrittäisi sulkea tiettyjä asioita ulkopuolelle. Varmaan auttaisi myös, jos pystyisi olemaan ajattelematta toista alasti. Sillä hetkellä Emmet arvioi onnistuvansa näissä molemmissa ihan kunniakkaasti.

”So at the party he was telling people you wanted to have his children and be a stay-at-home mom?” Emmet varmisti, kun he pysähtyivät taas yksiin liikennevaloihin. Näin hän oli ainakin asian ymmärtänyt. Kuulosti siltä, että Graysonin käsitys juhliin sopivasti small talkista sisälsi aika tiukkoja aiheita. ”Did you call him out on that or what happened?” hän kysyi saatuaan varmistuksen, että juuri näin siellä oli käynyt. Valot vaihtuivat ja päästiin jatkamaan matkaa. Joku olisi voinut väittää, etteivät ihmissuhteet olleet Emmetin vahvinta alaa, mutta ainakin kuuntelemisessa hän oli ihan hyvä, ei heillä ollut Stellan kanssa koskaan ollut sellaista ongelmaa, että he eivät olisi voineet puhua toisilleen asioista. Paitsi no, sen yhden puolentoista vuoden pätkän ajan, mutta se oli eri asia. ”If he really wants to be with you he’ll wait until you’re ready. He might be forty-something, but you’re not”, Emmet totesi, eikä voinut olla ajattelematta, että ehkä Graysonin ei olisi kannattanut vaihtaa vaimoaan parikymppiseen mallityttöön, jos kerran halusi elää jotain idyllistä perhe-elämää. Eikö sillä ollut jo ollut sellainen ennen Stellaa?

Ei sillä oikeasti ollut mitään väliä, muistiko Stella hänen noukkineen sen kotinsa edestä aikaisemminkin vai ei. Asia siis kuitattiin vain hymyilemällä pienesti ja kohauttamalla olkia kohtuu välinpitämättömästi. ”Don’t worry about it, I’m not offended by hearing your address more than once”, mies vakuutti ennen kuin he vaipuivat hiljaisuuteen, joka kai kokijasta riippuen olisi voinut tuntua hyvin lyhyeltä tai äärettömän pitkältä. Emmetille se oli jotain siltä väliltä, koska ajaminen vei hänen pääasiallisen huomionsa. ”Not that early”, Emmet väitti siihen aikaisin sänkyyn menemiseen kun he taas jatkoivat keskustelua. Ei Stella varsinaisesti ollut selvillä hänen päivärytmistään enää, olisihan se voinut muuttua moneen kertaan ajan saatossa. Ei se kyllä ollut, mutta olisi voinut. Kotiinpaluun jälkeen oltiin aika nopeasti asetuttu takaisin siihen hyväksi havaittuun rytmiin, josta oltiin peitehommissa jouduttu luopumaan. ”But yeah, lucky for you I was on my way home from work”, hän myönsi, koska se oli totuus. Tuskin kotisohvalta nouseminenkaan olisi mikään kynnyskysymys ollut, mutta olihan tämä sujunut paljon kätevämmin tällä tavalla.

Emmet ei ollut ihan varma, mikä tunne hänen lävitseen puski, kun Stella kertoi lastenhankinnan olevan vain Graysonin haave tai suunnitelma. Ehkä se oli helpotus, ehkä jotain muuta. Joka tapauksessa naisen äänestä tihkuva turhautuminen ansaitsi Emmetin hyväksynnän. Tietenkin Grayson halusi lisää lapsia, kuinkas muutenkaan, mutta onneksi Stella ei halunnut. Ei ainakaan vielä eikä sen kanssa. Emmet naurahti epäuskoisesti, kun Stella kertoi, että Grayson taisi pitää sen opintoja pikemminkin harrastuksena ilman mitään todellista kunnianhimoa. Kai ajatus oli käynyt hänenkin mielessään silloin, kun oltiin kuultu naisen palanneen kouluun, mutta se oli eri asia. Hän ei ollut ollut perillä naisen elämästä ja nyt ymmärrettiin, että se ihan oikeasti tahtoi tutkinnon ja jotain muutakin kuin mallin tai palkintovaimon uran. Graysonin olisi pitänyt tietää se alusta asti, olivathan ne parisuhteessa toistensa kanssa, niiden kuului tuntea toisensa. ”Of course I do. That’s all I ever wanted and all I’ve worked towards”, hän vastasi naisen kysymykseen. Siitä saattoi olla montaa mieltä, oliko täysi antautuminen uran edistämiselle ollut oikea ratkaisu, mutta Emmet ei katunut mitään. Hän oli tiennyt mitä halusi tehdä ja oli saavuttanut sen alle kolmikymppisenä, kaikki eivät voineet sanoa itsestään samaa. Jos hän haluaisi perheen, hänellä olisi vielä hyvin aikaa löytää joku sopiva tyttö ja viedä se vihille tai mitä ikinä. Kieltämättä ajatus tuntui vähän kaukaiselta, mutta ei se työlle omistautuminenkaan huono vaihtoehto ollut.

Sellaista reaktiota omiin sanoihin ei oltu osattu odottaa, mutta vilkaistessaan Stellaan Emmet tiesi heti, että sillä ei ollut kaikki ihan kunnossa. Kun se sitten pyysi häntä jotenkin tukahtuneella äänelle pysähtymään tien syrjään, hän teki ensimmäisen tilaisuuden tullen työtä käskettyä. Auto pysäytettiin tien sivussa olevaan parkkiruutuun jonkun toimistorakennuksen eteen ja moottorikin sammutettiin. ”Are you okay?” mies kysyi huolestuneena, kun Stella alkoi availla turvavyötään. Ensin Emmet ajatteli, että se oli aikeissa hypätä autosta, mutta sen sijaan se kääntyikin hänen puoleensa ja alkoi ahdistuneen oloisena vuodattaa tuntemuksiaan parisuhteestaan. Siitä miten se pelkäsi tehneensä ison virheen ja siitä, ettei se ollut koskaan pyytänyt Graysonia jättämään vaimoaan. Miehen kasvoilta loisti varmaan alkuun hämmennys ja ehkä järkytyskin niistä sen sanoista tai ainakin ulosannista. ”Hey, it’s okay, it’s normal to feel like this”, hän yritti rauhoitella sitä, vaikkei ollut ihan varma uskoiko itsekään sanoihinsa. Voitiinko siinä tilanteessa lopulta olla kovin myötätuntoisia naista kohtaan? Oli se kuitenkin lopulta itse tehnyt valintansa alkaessaan suhteeseen varatun miehen kanssa ja ainakin Emmet muisteli moneen kertaan varoittaneensa sitä siitä, mihin tilanne voisi vielä johtaa. Hän tiesi kuitenkin paremmin kuin alkaa moittimaan naista huonoista elämänvalinnoista, eikä siihen luotu edes mitään I-told-you-so-katseita. ”I don’t know Stells”, mies vastasi totuudenmukaisesti, mutta vastaus saattoi hukkua naisen parahdukseen. Ihan kuin se olisi ensimmäistä kertaa tajunnut, että Grayson tosiaan oli yli neljänkymmenen ja olisi kai periaatteessa ikänsä puolesta voinut olla Stellan isä. Ajatus oli kohtuullisen epämiellyttävä, jos totta puhuttiin.

Sitä oivallusta seurasi hallitsematon, hysteerinen nauru ja kohta Emmet löysi Stellan sylistään, hytkymästä olkaansa vasten. Hän oli siitä kaikesta suoraan sanottuna aika ymmällään, koska nainen ei ollut ikinä aiemmin epäillyt suhdettaan Graysoniin hänen kuultensa, pikemminkin se oli tuntunut olevan siitä melkein nokkavan varma häntä näpäyttääkseen. Naista ei tästä huolimatta työnnetty pois, vaan naurukohtauksen laantuessa Emmet kiersi oikean kätensä sen ympärille ja rutisti sitä mielestään hyvinkin toverillisesti. Kai jokaisella oli oikeus pieneen hermoromahdukseen silloin tällöin ja Stella oli juuri riidellyt Graysonin kanssa kesken juhlien, tuskin tämä nyt oli ihan täysin epätavallinen reaktio. Hän nojasi kasvojaan naisen päälakeen ja hengitti hitaasti sen tuoksua sisäänsä, antoi sen ottaa rauhoittumiseen niin paljon aikaa kuin se vain tarvitsi. Kun nainen liikahti, Emmetkin suoristi niskansa ja käänsi katseensa sen suuntaan hymyillen pienesti. Hän ei ollut ajatellut heidän asetelmastaan mitään sen kummempaa, ei ihan totta ollut. Se naisen ympärille kierretty käsikin oli ollut ihan täysin viaton aina siihen asti, että heidän katseensa kohtasivat ja jokin Stellan olemuksessa muuttui silminnähden. Kun se katoi häntä sillä tavalla, ei Emmet voinut olla tuntematta outoa kihelmöintiä sisuksissaan ja viimeistään sen sanat antoivat ilmi, että jotain sellaista sekin tunsi. Heidän ei tosiaan olisi pitänyt, kyllä Emmetkin sen tiesi ja siksi hän nyökkäsi. Nyökkäys oli tosin aika voimaton ele, kun hän ei kuitenkaan vetänyt kättään pois tai pyytänyt naista palaamaan omalle puolelleen. Kun se kurottautui lähemmäs ja sen huulet lopulta kohtasivat hänen omansa, Emmet sulki silmänsä, veti epäröiden henkeä.

Jos hän olisi ollut järkevä, hän olisi varovasti työntänyt Stellan kauemmas ja muistuttanut sitä siitä, miten huonosti tässä oli käynyt viimeksikin ja miten se oli vain vihainen Graysonille, mutta eihän hän tietenkään ollut. Järkevyys oli tainnut karista matkalle jo sillä New Jerseyn ekskursiolla, eikä siitä oltu sittemmin saatu takaisin kuin julkisivu. Niinpä muutaman sekunnin epäröinnin jälkeen Emmet löysi itsensä vastaamasta naisen suudelmaan aivan yhtä hellästi, kuin kokeillen, miltä sen suuteleminen tuntui kaiken sen ajan jälkeen. Hyvältä, tietenkin, ei muuta oikein oltu tosissaan odotettukaan. Sen huulet olivat pehmeät ja kaikessa epäröinnissään se oli tajuttoman haluttava. Emmet tiesi, että tämä oli typerää ja vastuutonta, mutta hän oli halunnut suudella sitä heidän huoneessaan sinä yhtenä yönä ja aivan yhtä paljon seuraavana aamuna, eikä se halu ollut missään vaiheessa täysin kuollut, vaikka se olikin piilotettu näkyvistä. Ensimmäisten pehmeiden kosketusten jälkeen Emmet nojautui paremmin Stellaa kohti, toi vasemman kätensä auton ratilta naisen kasvoille ja veti niitä lempeästi itseään kohti. Hän antoi suudelman syventyä hieman, antoi ja vaati vähän enemmän, mutta teki sen kuitenkin ihan mielettömän hellästi. Naisen ympärille kierretty käsi tapaili nyt sen selkärangan notkelmaa ja tuntui varmaan kehotukselta siirtyä lähemmäs.

Suudelma muuttui paikoin intohimoisemmaksi ja kun Stella tuntui jossain vaiheessa olevan karkaamasa kauemmas, Emmet pyydysti sen takaisin, ei väkivalloin tai pakottamalla, vaan yksinkertaisesti hakemalla sen huulet takaisin omilleen silloin, kun se osoitti epäröinnin merkkejä. Ei se paljon suostuttelua tuntunut kaipaavan, eikä Emmetkään. ”It’s okay, it’s just a kiss”, hän mumisi sen huulille ja taisi antaa luvan käyttää itseään koston välineenä, jos tässä jostain sellaisesta oli kyse. Ehkä sen takia ei olisi kannattanut pilata sitä kaikkea hyvää, minkä he olivat onnistuneet saavuttamaan, mutta järkevästi toimiminen ei ollut mahdollista, kun Stellan suuteleminen sai hänen sydämensä hakkaamaan ja veren tykyttämään. Kun viimein pysähdyttiin hetkeksi vetämään henkeä, Emmet tiesi että olisi varmaan ottanut Stellan vaikka siinä, jos vain olisi voinut ja se olisi halunnut. Oli ihan naurettavaa, miten helposti siitä ’we’re just friends’ -ajattelusta oltiin päästy takaisin tähän. Selvästikään vetovoima heidän välillään ei ollut kadonnut mihinkään, vaikka tunnetasolla oltiin onnistuttu palaamaan rakkaudentunnustuksista takaisin terveemmälle tasolle. Vaikka naisen huulilta oltiin erottu hetkeksi, ei Emmet vetäytynyt kauemmas: hän suuteli kokeilevasti naisen leukapieltä ja kumartui tapailemaan sen kaulan herkkää ihoa samalla, kun liu’utti kätensä sen kasvoilta hiuksiin ja sai sen näin kallistamaan päätään taakse. Huulille palatessa se kaikki tehtiin varmemmin, vaativammin ja tavallaan odotettiin koko ajan, koska Stella säikähtäisi ja perääntyisi. Sitä ei tietenkään toivottu, mutta siihen oltiin varautuneita.

Stellan suudelmaan vastaaminen oli tyhmää, mutta ainakin Emmet saattoi syyttää naista siitä, että tilanteeseen oli ylipäätään päädytty. Se oli soittanut hänelle, se oli avautunut suhteensa ongelmista ja painunut hänen syliinsä ja lopulta ne olivat olleet sen huulet, jotka olivat ensin tapailleet hänen huuliaan. Hän oli tilanteen kulkuun käytännössä syytön, vaikka olikin hypännyt siihen mukaan aivan säälittävän helposti ja vaikka hän nyt haki Stellan huulia omilleen vähintään yhtä ahnaasti kuin nainen hänen. Eikä hän ehkä täysin viaton ollut siihen kaikkeen muutenkaan, pitiväthän hänen kätensä Stellaa lähellään ja kun se yritti ajatella järjellä ja karata kauemmas, hän houkutteli sen takaisin. Hänen oli ihan naurettavan helppo väittää itselleen ja Stellalle ääneen, että se oli vain suudelma, mutta varmaan se oikeasti oli enemmän. Nämä kuviot tunnetusti toimivat porttiteorian tavoin mitä heihin tuli, yksi asia oli ennenkin johtanut toiseen ja niin tässäkin viaton suudelma oli muuttunut aika nopeasti joksikin sellaiseksi, joka nostatti kylmät väreet iholle ja sai auton ikkunoihin muodostumaan huurua jopa sellaisena lämpimänä syysiltana. Stellan tunnustus ei saanut Emmetiä lopettamaan, pikemminkin se ajoi häntä eteenpäin, koska tietenkin niiden sanojen jälkeen tuntui entistä paremmalta kuulla voihkausten karkailevan naisen huulilta. Emmetin ei tarvinnut sanoa, että halusi Stellaa myös, se oli täysin luettavissa siitä tavasta, jolla hän naista kosketti.

Tilanne olisi voinut hälyttävän nopeasti eskaloitua siihen, että Emmet olisi raahannut Stellan autonsa takapenkille ja ottanut sen siellä. Tai ehkä hän olisi hillinnyt itseään sen verran, että olisi ajanut kotiin, pannut sitä vasta eteisen seinää vasten tai jossain niistä paikoista, joissa he olivat tehneet sen aiemmin. Kieltämättä mahdollisuudet ehtivät pyöriä Emmetin mielessä ennen kuin ikkunaan osuva napakka koputus lopulta pakotti heidät irti toisistaan. Miehen sydän hakkasi ja hän huomasi olevansa vähän hengästynyt, enemmän varmasti himoista kuin varsinaisesta suorituksesta. Katse ohjautui Stellan säikähtäneiden kasvojen kautta ikkunan takana näkyviin teineihin, niiden käsimerkkeihin ja vasta se sai hänet täysin hereille. Olisi voinut käydä huonomminkin, ikkunan takana olisi voinut olla vaikka polisii, jolle he olisivat joutuneet oikeasti selittelemään, miksi oikein harrastivat sellaista julkisella paikalla, kun aivan hyvin tiesivät, että lähestyttiin huolestuttavasti aika montaakin rajaa. Niihin teineihin voitiin sentään luoda vain paljonpuhuva katse ennen kuin käännyttiin tuijottamaan tuulilasia ja pyyhkäistiin hämmentyneenä suupieliä. Hän ei ollut suunnitellut mitään siitä, mitä äsken oli tapahtunut, joten transsista herääminen tuntui kylmältä suihkulta. Samoin Stellan sanat, vaikka ne järkeviä olivatkin.

”Yeah”, Emmet sai vastattua samalla kun jo hamusi avaimia käteensä ja väänsi virtakytkintä. Hänen äänensä oli käheä ja hän oli kiusallisen tietoinen omasta tykyttävästä sydämestään ja kireydestä farkkujensa etumuksessa, mutta sille nyt ei voitu mitään. Pieni rauhoittuminen ennen likkeellelähtöä olisi tehnyt hyvää, mutta niiden ipanoiden eteenkään ei oikein voitu jäädä, joten kun kaista oltiin todettu vapaaksi, auto ohjattiin takaisin liikenteen sekaan. Sanojen löytäminen tuntui hankalalta, joten niitä ei lopulta edes haettu. Sen sijaan hyvää asentoa mies haki sitä kuitenkaan saavuttamatta, olo oli moneltakin osin hieman tukala. Myös Emmetin katse hakeutui muutaman kerran Stellaan taustapeilin kautta, mutta muuta kontaktia ei otettu. Hänen olisi pitänyt alunalkaenkin vain ajaa se kotiin, eikä pysähtyä mihinkään tienlaidalle, mutta kai pyynnöstä oli ollut pakkokin. ”We should probably just forget that, right?”, mies sanoi lopulta, kun he olivat ajaneet hiljaisuudessa niin pitkään, että puhumattomuus kävi liian painostavaksi. Se ei ollut sellainen hyvänlaatuinen hiljaisuus, joita heidän välillään toisinaan vallitsi. ”I don’t want to mess this up again, it’s been so good lately”, hän täydensi. Lisäksi oli tietenkin luvattu Robbielle, ettei edes harkittaisi joutuvansa enää sellaisiin tilanteisiin kuin Ryland Innissä, mutta tässä sitä nyt oltiin. Paljon pahemmassa jamassa. ”Also I promised to Robbie that we wouldn’t. Not that that’s even the most important reason not to, but just so you know”, Emmet kähähti ja piti nyt katseensa tiukasti tiessä. Kun mentiin järkipuheilla, oli parempi olla katsomatta vieressä istuvaa naista. Pakottava tunne sisuksissa voisi syttyä nopeasti uudelleen, jos sille annettaisiin mahdollisuus ja selvästikään heidän ei pitäisi.

Ajomatka tuntui pitkältä joko kiusallisen tunnelman tai tehdyn pysähdyksen takia, Emmet ei ollut ihan varma. Ehkä hän oli vain menettänyt ajantajunsa. Lopulta auto kuitenkin pysäytettiin tutun rakennuksen eteen ja katse liu’utettiin viimein Stellaan. Hän ei sammuttanut edes moottoria, kun tuntui että se olisi ollut liikaa. Stellan pitäisi vain hypätä ulos autosta ja marssia pois hänen ulottuviltaan, niin kaikki olisi hyvin.