Tears will ease the pain and love will see you through

Emmet oli varma, että oli ehtinyt nukkua ehkä kaksi minuuttia, kun hän havahtui pimeässä huoneessaan siihen, että ulko-ovelta kuului koputus. Kun katse käännettiin yöpöydällä seisovaan kelloon, se näytti kuitenkin jo yli yhtä ja mies tiesi menneensä säkyyn puolenyön jälkeen, joten muutaman minuutin arvio meni vikaan luultavasti ainakin viidelläkymmenellä. Jäsenissä tuntui unen tuoma kankeus, kun hän pakottautui kuoriutumaan peittonsa alta ja sängyn reunalla istuen etsimään käsiinsä illalla riisumansa harmaat collegehousut. Housut vedettiin jalkaan, mutta paitaa ei tuntunut löytyvän mistään, ja kun ovelta kuului taas uusi koputus, oli Emmetin luovutettava sen etsinnän suhteen ja raahustettava eteiseen. Pimeän makuuhuoneen läpi löydettiin vaistonvaraisesti, mutta ennen oven avaamista eteiseen napautettiin sokaisevalta tuntuva valo. Miehellä oli omituinen aavistus siitä, kuka koputtaja voisi olla, koska oli vain yksi ihminen, joka ilmestyi hänen ovelleen ilmoittamatta ja keskellä yötä, mutta aavistukseen ei ihan uskallettu luottaa, ei kun edellisesti kerrasta oli vuosia. Nopea ovisilmään vilkaiseminen kuitenkin paljasti totuuden ja lukko naksautettiin empimättä auki. Oven takaa paljastui kuin paljastuikin nahkatakkiin sonnustautunut Stella ja sen kasvoja koristi suloinen hymy. ”Hi”, Emmet vastasi sen tervehdykseen ja hieroi silmiään, joita eteisen ja käytävän kirkkaat valot vihloivat ikävästi. Hän teki naiselle vaistomaisesti tilaa ovensuussa jo siinä vaiheessa, kun se vasta selitti, miksi oli siellä.

Anteeksipyyntö oli se, mihin Emmet ensin kiinnitti huomionsa, koska siihen sisältyi keskenjääneenäkin ihan helvetisti kaikkea. Päällimmäisenä tietenkin muisto siitä, että näin he olivat monesti aiemmin tehneet, viettäneet sen yön yhdessä. Ystävinä, tietenkin, paitsi silloin kerran. Stella puhui paljon, siirtyi asiasta toiseen nopeammin kuin Emmetin uneliaat aivot pystyivät rekisteröimään, joten kun se kohta pahoitteli sitäkin, että oli herättänyt hänet, mies naurahti. Ei ollut mitään syytä lähteä kiistämään sitä, sillä se varmaan näkyi koko hänen olemuksestaan pörröisestä tukasta sumeisiin silmiin ja vähäiseen vaatetukseen. Ei hän pitkään ollut ehtinyt nukkua, mutta olo oli silti unenlämpöinen ja se eteisen viileydessä paidatta seisominen sai hänen ihonsa kevyesti kananlihalle. ”You did”, hän sanoikin ja haroi sekavaa hiuspehkoaan järjestykseen. Hän sulki oven Stellan perässä ja seurasi sitä syvemmälle asuntoon. ”You could have, I don’t know, called or something? You didn’t have to come all the way from Manhattan”, mies huomautti ja katsoi toista huvittunut ilme kasvoillaan. Ei häntä haitannut, että se oli siellä, mutta keskellä yötä paikalle pamahtaminen oli kieltämättä kuin otos heidän entisistä elämistään. Tuntui kuin olisi hypännyt takaisin vuoteen 2016 tai jotain, vaikka silloin Stella olisi kyllä vain ryöminyt hänen viereensä sänkyyn, eikä heidän olisi tarvinnut pönöttää siinä eteisessä.

”I’m fine, Stella, I have everything I need”, Emmet vakuutteli, kun nainen kyseli häneltä huolissaan oliko hän ok ja tarvitsiko jotain. Oli totta, ettei hän aina ollut ollut parhaimmillaan niinä hetkinä, mutta tänään hänen olonsa oli ihan hyvä. Oli silti aika suloista, että nainen oli selvästi ollut huolissaan. Tai ehkä Emmetin olisi pitänyt huolestua siitä, millaisena nyhvönä se oikein häntä piti, kun koki tarpeelliseksi rynnätä keskellä yötä tarkistamaan, ettei hän ollut hukkunut omiin kyyneliinsä tai jotain. Stellan kysymysten myötä aivot lähtivät järjestelmällisesti käymään läpi edellistä päivää kuin etsien jotain, mistä hän voisi haluta puhua. Monella tapaa päivä oli ollut hyvin tavallinen. Toki hän oli mennyt kotiin ja syönyt päivällistä siskojensa ja veljensä kanssa, kuten he tekivät joka vuosi äitinsä ja Wyattin kuolinpäivänä, mutta hänen oma olonsa oli ollut koko päivän kohtalaisen rauhallinen. Joskus siitä päivästä oltiin saatettu ahdistua aika paljonkin ja joskus oli siksi tullut juotua Islan kanssa vähän liikaa, mutta sinä vuonna… Jotenkin he olivat vain onnistuneet ottamaan iisisti. ”Wesley has a new girlfriend”, mies heitti kuin se olisi ollut päivässä merkittävintä. ”Sorry, I wasn’t prepared for late night cross-examination about my feelings and our family dinner”, hän naurahti perään, kun oma kommentti tuntui niin typerältä. Stellan ilmeitä seurailtiin tarkkaavaisesti. ”It’s cool that you came though. It’s just that I feel fine, really. We had nice time, no emotional or mental breakdowns this time. Maybe next year then”, Emmet hymähti ja raapi puolihuolimattomasti alavatsaansa.

Nyt kun Stella kerran oli tullut, Emmetistä tuntui, ettei hän oikein voisi vain painua takaisin sänkyyn, vaikka kieltämättä se olisi houkuttanut. ”Do you want something? Tea or juice or a toast?” hän kysyi kävellessään lopulta eteisestä keittiön puolelle ja avatessaan vaistomaisesti jääkaapin. Olisi ollut tökeröä vain passittaa se tiehensä, eikä hän halunnutkaan toimia niin. Naisen melkein toivottiin jäävän, ei vain ihan tiedetty miksi ja miten se olisi pitänyt ilmaista. Siksi tuntui luontevimmalta toimia kuten ennenkin oltaisi toimittu, tarjota sille juotavaa tai syötävää. Hän oli tehnyt Stellalle yöpalaa noin miljoona kertaa, kun se oli ilmaantunut hänen asunnolleen päissään. ”You can take off your jacket, I’m not gonna throw you out or anything”, Emmet heitti huomattuaan, että Stellalla oli edelleen laukku olallaan ja takki päällään. Hän itse sen sijaan oli puoliksi alasti, joten kontrasti tuntui suorastaan silmiinpistävältä. ”I, uh… Should I go put something on?” hän kysyikin tajuttuaan, ettei ehkä ollut enää ihan sopivaa, että hän hillui naisen edessä ylävartalo paljaana, kehotti vielä sitäkin vähentämään vaatteitaan. Emmet sulki jääkaapin oven ja perääntyi nojailemaan saarekkeen laitaan yhä Stellaa katsellen. ”Were you out tonight?” mies kysyi yhtäkkiä vilkuiltuaan niitä naisen vaatteita, vaikka tuntui aika selvältä, ettei se olisi ollut ulkona niin arkisesti pukeutuneena. Se olisi kuitenkin selittänyt sitä, että se oli päättänyt ilmaantua hänen luokseen impulsiivisesti keskellä yötä.

Eipä siihen oikein voinut väittää vastaankaan, että asioiden kasvokkain hoitaminen oli yleensä paras politiikka. Toki kello yhdeltä keskiviikkoyönä tekstiviesti olisi voinut olla ihan validi vaihtoehto, mutta mitään vahinkoahan tässä ei ollut tapahtunut. ”You’re not a true Manhattanite yet if you don’t consider Brooklyn the end of the world”, miehen oli kuitenkin pakko vitsailla, koska olihan Stellan manhattanilaistuminen vähän outoa, kun kaikki heidän yhteiset tuttunsa tuntuivat edelleen asuvan Brooklynissä. Asuinalueet olivat voineet vaihtua, mutta jotenkin ainakin Emmet koki nimenomaan sen kaupunginosan omakseen, olisi ollut vaikea kuvitella itseään keskustan sykkeeseen, vaikka kieltämättä työmatka välillä vähän raastoikin. Stella oli arvatenkin sujahtanut sinne aivan sulavasti, mutta ainakaan se ei karsastanut siirtymistä sillan sille puolen. ”Sure, I guess. I wouldn’t check out my brother’s girlfriend and to be honest I think I’m getting to that age when it’s creepy to call girls under 23 hot”, hän naurahti ja pudisteli päätään huvittuneesti.

Stella tuntui melkein kuin arvioivan häntä, joten Emmet yritti vetää kasvoilleen mahdollisimman normaalin ilmeen, rentouttaa hartiat ja vaikuttaa juuri niin kokonaiselta ja hyvinvoivalta kuin miksi itsensä tunsi. ”Don’t I seem okay to you?” hänen oli pakko kysyä kulmiaan vähän rypistäen, mutta selvästi enemmän hämmentyneenä kuin ärtyneenä. Ehkä Stella oli tosiaan odottanut hänen olevan taas humalassa ja hukkumassa itseinhoon, mutta tämä ei vain ollut sellainen päivä. Keittiössä Emmet nappasi kuin nappasikin sen pään pyörityksen, jolla Stella hänen ruuan ja juoman tarjoilemisiinsa vastasi. Selvästi se ei siis ainakaan ilmaisen ruuan perässä ollut tullut, mutta takkinsa ja laukkunsa se sentään suostui laittamaan naulaan ja vakuutteli, että pärjäisi ihan hyvin, vaikkei Emmet kävisikään kiskomassa vaatteita niskaansa. ”Really?” mieheltä pääsi vähän epäilevästi, kun Stella väitti, että oli ollut ulkona. Hän ei ollut koskaan nähnyt sitä viihteellä niin pelkistetyissä vaatteissa ja meikittömän näköisenä, mutta ei kai se mahdotonta olisi ollut. Paljon enemmän kertoi se, ettei nainen ollut humalassa, kai se olisi ainakin muutaman ottanut, jos olisi ollut jossain ja Emmet kyllä tiesi, miten alkoholi vaikutti naiseen.

Asiasta ei kuitenkaan lähdetty vänkäämään: jos Stella halusi sanoa olleensa jossain, ei kuulunut Emmetille puhuiko se totta vai ei. ”Are you sure? I can stay up for a while if you want me to”, yritettiin väittää mahdollisimman vakuuttavasti, kun Stella ilmoitti että heidän pitäisi nyt saada hänet takaisin nukkumaan. Kai se oli suorastaan kivuliaan selvää, että Emmet oli repäisty suoraan sängystä ja ainoa järjellinen paikka hänelle sillä hetkellä oli siellä vällyjen välissä. Hän ei väittänyt naiselle vastaan, kun se suorastaan paimensi hänet keittiöstä makuuhuoneeseen ja näkyipä se sammuttavan vielä valot heidän perässäänkin. Sen tönäisyt tuntuivat helliltä ja kieltämättä ne nostivat hymyn miehen huulille. Se ehkä kohteli häntä kuin pikkulasta, mutta selvästi se teki sen kiintymyksestä. Makuuhuoneeseen päästyään Emmet hakeutui omalle puolelleen sänkyä (ovesta kauemmalle, sille jolla oli aina nukkunut) ja Stella näkyi asettuvan peitteiden päälle omalle paikalleen. Mies veti peiton puoliksi päälleen ja työnsi oikean kätensä koukkuun niskan ja tyynyn alle. Hän ei ollut ottanut housuja pois jalastaan, koska olisi tuntunut hassulta, että Stella makasi hänen vieressään täysissä pukeissa, kun hänellä oli jalassaan pelkät bokserit. Hassulta tilanne vähän tuntui jo tällaisenaan, mutta Emmet yritti parhaansa mukaan saada itsensä rentoutumaan.

Hiljaisuus ei saanut kauaa vallita heidän välillään, vaan Stella rikkoi sen arvioimalla jälleen Emmetin vointia. Mies huokaisi ihan aidosti uupuneen, muttei vieläkään ärtyneen kuuloisena ja vilkaisi vieressään kyljellään makaavaa naista. ”I told you, I am well. You’re reading way too much into this one night”, hän mumisi ja puisteli päätään palauttaessaaan katseensa kattoon. Tai siihen, mitä pystyi pimeydeltä katosta näkemään. Stella vakuutteli, ettei ollut huono asia vaikuttaa hyvinvoivalta ja sitten se meni vielä hölisemään jotain siitä, miten Emmet oli ihan oikeasti hyvä mies, eikä sitä saisi koskaan unohtaa. Emmet vilkaisi ystäväänsä huvittuneena, toinen kulmakarva vähän kohollaan, muttei ehtinyt edes pilkata sitä siitä odottamattomasta tunteilusta, kun se oli jo kiipinyt tiensä kiinni hänen kylkeensä, kiertänyt käsivartensa hänen vasemman kätensä ympärille ja painanut otsansa hänen ohimolleen. Emmet nieli kaiken pilkan, mitä oli ehkä ehtinyt hauduttelemaan ja päätyi vain hymyilemään. ”Thanks, I try my best”, mies päätyi vastaamaan hymynsä lomitse. Ei hän ollut ihan varma, mistä Stellan huoli tarkalleen ottaen kumpusi, kun hän kuitenkin 99% ajasta osasi pitää itsensä ihan hyvin kasassa, mutta ehkä se silti oli jollain perusteltavissa. ”You don’t have to worry about me, if I wasn’t fine I’d talk about it”, Emmet huomautti ja hieraisi varovasti poskeaan naisen otsaa vasten. ”Sometimes these things just go easier than you’d think”, hän lisäsi ja yritti olla yliajattelematta omaa toimintaansa, kun varovasti veti kätensä irti Stellan otteesta ja hivutti sen naisen ympäri, otti sen kainaloon sen vähän oudon kädenhalailun sijaan. Hän oli edelleen vyötäröstä alaspäin peiton alla ja Stella oli täysissä pukeissa, joten ei tilanteessa ollut mitään epäilyttävää, saivathan ystävät maata sylikkäin jos tahtoivat.

Stella hengitys tuntui kutittelevana Emmetin kaulalla ja mies sulki silmänsä alkaessaan hajamielisesti silitellä sen hiuksia. ”This is nice”, hän puoliksi sanoi, puoliksi haukotteli. Hän oli edelleen selvästi väsynyt ja vaakatasoon palaaminen muistutti häntä siitä, mutta toisaalta Stella lähtisi kun hän nukahtaisi, joten unesta ei mitenkään aktiivisesti pyritty saamaan kiinni. ”Are you sure you don’t wanna spend the night? It’s late”, Emmet mutisi, piti sitä ihan platonisena ja loogisena ehdotuksena. Toki Stella oli hänen sängyssään, hänen sylissään ja hän ehdotti että se voisi jäädä yöksi, mutta se oli ihan viatonta. Yhtä viatonta kuin Emmetin sormet, jotka olivat hiuksiin sotkeutumisen jälkeen jotenkin eksyneet silittelemään Stellan niskaa ja kaulan ihoa. Ei hän ajatellut sitä, se vain jotenkin tapahtui. Mies hengitti syvään ja sai sieraimensa täyteen Stellan ihan liian tuttua tuoksua. Hän liikautti päätään hieman, jotta saattoi katsoa naista, eikä sekään vaikuttanut tilanteessa mitenkään kiusaantuneelta. Jännittyneeltä ehkä jossain määrin, mutta samanlaista jännitystä Emmet tunsi myös omissa sisuksissaan. Sekään ei ollut mikään järjellä ajateltu teko, kun hän hitaasti kohottautui irti patjasta, kääntyi kyljelleen ja vei sen aiemmin päänsä alla levänneen kätensä tarttumaan hellästi Stellan leukaan. Hän katsoi naista silmiin ehkä muutaman sekunnin ajan, muttei mitenkään epävarman haparoivasti vaan ihan vain nähdäkseen sen ilmeen. Sitten hän omituisella varmuudella kumartui hakemaan Stellan huulet omilleen ja suuteli sitä kuin sekin olisi ollut loogista ja platonista ja ihan täysin perusteltavissa. Naisen huulet olivat tutulla tapaa pehmoiset, eikä Emmetiä epäilyttänyt koskettaa niitä omillaan, koska jotenkin hän oli ihan varma, että Stella oli halunnut hänen suutelevan sitä.

Emmet ei mielestään tarjonnut mitenkään erityisen paljon syitä huolissaan olemiseen, mutta silti Stellan ’I’m always worried about you’ sai hänet ajattelemaan. Ajattelemaan sitä, ettei se ehkä tarkoittanut vain hänen jaksamistaan jonkun typerän menneisyyden trauman kanssa, vaan ihan fyysistäkin hyvinvointia. Silloin Ryland Innissäkin se oli kysellyt hänen töistään, peitetehtävien raskaudesta ja vaarallisuudesta, ja vaikuttanut ihan rehellisen yllättyneeltä, kun hän oli todennut että tekisi sen kaiken uudestaankin. Oliko se ollut huolissaan hänestä silloinkin, kun he eivät olleet pitäneet yhteyttä? ”You shouldn’t, that’s gonna drive you crazy”, Emmet naurahti käheästi, mutta veti Stellaan kuitenkin paremmin kainaloonsa. Jos asiaa ajateltiin isossa mittakaavassa, hän ei voinut lähteä lupaamaan, että tulisi aina olemaan ok ja turvassa, koska olihan elämässä riskinsä, etenkin hänen ammatissaan. Stellan ei silti olisi pitänyt huolehtia vaan luottaa, että hän pärjäisi kyllä.

”Yeah”, Emmet mumisi ja tottahan se oli. He olivat nukahtaneet sillä tavalla varmaan miljoona kertaa ja niin olisi voinut käydä nytkin. Ehkä jos Stella olisi vastannut hänen vailla taka-ajatuksia esitettyyn kysymykseensä yhtä platonisesti, tilanne olisi jäänyt kehittymättä siksi, miksi se kehittyi, mutta Stella ei vastannut mitään. Se katsoi kyllä häntä, sen Emmet pani merkille ja lopulta hänen oli ihan mahdotonta osoittaa, mikä tarkalleen sai hänet nousemaan ja kumartumaan naisen ylle. Stellan olemus oli ehkä jännittynyt, mutta se ei silti hangannut vastaan, kun hän kohotti sen kasvoja itseään kohti. Päinvastoin nainen näytti tulevan vastaan, sen keho taipui ja kohta Emmet tunsi pehmeän kosketuksen poskellaan. Kun Stella hivuttautui paremmin hänen alleen, Emmet kiskoi peiton pois heidän välistään ja löysi helposti paikkansa naisen levitettyjen jalkojen lomasta. Paikka oli tuttu ja sai veren tykyttämään huumaavasti, etenkin kun Stellan kädet kulkivat hänen paljailla hartioillaan ja lopulta löysivät selän puolelle painamaan häntä tiukemmin liki. Emmet ynähti malttamattomasti sen huulille ja haki kyynärvarrellaan tukea patjasta, jottei litistäisi sitä itsensä ja patjan väliin. Hänkin halusi olla sen lähellä, mutta satuttamatta tietenkin.

Muutaman – jo huomattavasti halukkaammaksi muuttuneen – suudelman jälkeen Stella perääntyi ja avatessaan silmänsä Emmet kohtasi naisen katseen. Brunette ei näyttänyt järkyttyneeltä tai vihaiselta ja sanat jotka se päästi suustaan olivat enemmän huvittuneita kuin mitään muuta. Emmet ei edes ehtinyt harkita vastaavansa huomioon mitään, kun Stella jo pyysi häntä suutelemaan sitä uudelleen ja miehen hetkeksi jännittynyt ilme suli huojennuksesta. Hän hieraisi poskeaan vasten naisen kättä ennen kuin taas rauhallisesti kumartui lähemmäs, hamusi huulillaan naisen leukaluuta ja palasi kohta huulille. Hän sulki suudelmaan ensin Stellan alahuulen, siirtyi sitten ylemmäs ja lopulta pakotti sen raottamaan huuliaan niin, että hän pääsi koskettamaan sen kieltä hellästi omallaan. Verkkaisen alun jälkeen suudelma alkoi pian taas saada tummempia, vaativampia sävyjä ja Emmet halusi aivan helvetisti tuntea Stellan ihon omaansa vasten. Niinpä se käsi, joka ei ollut varattu pystyssä pysymisen varmistamiseen seikkaili heidän väliinsä ja työnsi Stellan toppia ylös. Käsi liukui sen kylkeä pitkin ja peukalo hipoi vatsan silkkistä ihoa ennen kuin Emmet laskeutui hieman lähemmäs, jotta sai tuntea sen lämpöisen vatsan omaansa vasten. He olivat suudelleet silloin hänen autossaankin, mutta se läheisyys tuntui paljon intiimimmältä. Tietenkin Emmet tiesi, että se oli väärin, mutta ajatus oli helppo työntää syrjään, kun se kaikki tuntui muutenkin enemmän unelta kuin totuudelta.

Suudelman edetessä Emmet huomasi heidän painautuvan yhä tiukemmin toisiaan vasten, yrittävän melkein epätoivoisesti etsiä asentoa, jossa he voisivat olla mahdollisimman liki. Hänen olisi tehnyt mieli avata Stellan housut ja hivuttaa kätensä sisään sen housunkauluksesta, mutta silloin hän olisi ylittänyt taas yhden rajan, eikä hän ollut varma, antaisiko Stella sitä hänelle anteeksi, kun sen ajatukset siitä selviäisivät. Kun mielihalun vastustaminen viimein kävi liian vaikeaksi, Emmet irrottautui vastentahtoisesti Stellan huulilta ja kampesi itsensä polvilleen sängylle. Stella näytti aivan tajuttoman kuumalta maatessaan hänen edessään jalat harallaan, toppi jo puoliksi päältä riisuttuna ja hengitystään tasaillen. Katsellessaan sitä Emmet yritti saada omankin kiihtyneen hengityksensä laantumaan, mutta näky ei varsinaisesti auttanut asiaa. Hän nielaisi vähän vaikeasti ja haroi molemmin käsin hiuksiaan. ”I want you so bad”, mies ähkäisi ja hänen äänestään kuuli heti, että hän tiesi, ettei voisi saada mitä halusi. Ei, jos aikoi olla edes jotenkuten kunnollinen ihminen. Siihen hän aina pyrki, mutta voi vittu miten vaikeaksi se taas olikaan osoittautumassa. Estääkseen itseään kumartumasta takaisin Stellan lähelle, Emmet siirtyi pois sen jalkojen välistä ja hakeutui istumaan sängylle selkä seinää vasten. Veri tykytti kaikissa väärissä paikoissa ja Emmet oli nyt täysin hereillä ja tietoinen siitä, miten tajuttoman vaikeaa oli pitää näppinsä erossa naisesta. ”You knew this was going to happen when you decided to come, didn’t you?” hän sanoi ja vilkaisi naista vieressään. Se ei ollut syytös eikä se edes kuulostanut sellaiselta: ihan yhtälailla hän oli tiennyt, kun oli päästänyt sen sisään tai suostunut ottamaan sen sänkyynsä. Sulkenut sen kainaloon ja helvetti vieköön itse suudellut sitä. Emmetin oli nytkin vaikeaa vastustaa halua tarttua naisen käteen ja vetää se hajareisin syliinsä, koska hän tarkalleen tiesi, miten jumalaiselta sen paino olisi tuntunut hänen sylissään.

Stellan vaimea vastaus ei yllättänyt Emmetiä pätkääkään. Se oli juuri sitä, mitä hän oli odottanutkin, koska ihan selvästi he olivat molemmat tienneet, että näin tässä kävisi. Ryland Innin ja sen autossa jaetun hetken jälkeen olisi ollut naiivia kuvitella, että he voisivat olla kahdestaan hänen asunnollaan ilman, että jotain tapahtuisi. Vieläpä siinä samassa sängyssä, jossa he olivat niin monta kertaa nauttineet toisistaan täysin siemauksin. Asian ajatteleminen sai solmun Emmetin vatsanpohjassa kiristymään entisestään ja hänen oli keskityttävä ajattelemaan jotain muuta, ettei sekoaisi. Stellakin oli siinä vaiheessa kohottautunut irti patjasta, mikä oli varmaan vain hyvä, koska se oli näyttänyt ihan liian haluttavalta maatessaan siinä sillä tavalla ihan valmiina otettavaksi. Emmet nojasi takaraivoaan seinään ja yritti kerätä ajatuksiaan, kun Stella kohta hivuttautui hänen viereensä ja sen käsi laskeutui hänen reidelleen. Miehen olemus jäykistyi aavistuksen ja kun Stellan käsi lähti valumaan reittä ylös ja se pudotteli sanojen perään kevyitä suudelmia hänen kaulalleen ja leukapielelle, Emmet oli vähällä heittää kaiken jaloutensa romukoppaan. Hän hengitti terävästi, hieman väristen sisään, ynähti turhautuneena ja tarttui viime hetkellä Stellan ranteeseen ettei se ehtisi yhtään ylemmäs. Oltiin menty jo vaarallisilla vesillä ja Emmet tiesi tarkalleen, miten heidän leikissään olisi käynyt, jos se olisi ehtinyt perille asti.

Stella tuntui itsekin sillä hetkellä tajuavan, ettei heidän ihan oikeasti pitäisi tehdä näin, koska se veti kätensä hänen reideltään omaan syliinsä ja Emmet tietenkin päästi irti, antoi sen mennä. ”Maybe not destroy, but it would make everything fucking complicated. We’ve gone down this road before and it doesn’t end well”, Emmet myönsi ja kuulosti itsekin turhautuneelta, ehkä pettyneeltäkin. Se sopi hyvin vastaukseksi Stellan pohdintojen synkkyyteen. Heidän ei olisi pitänyt voida nauttia jostain, mikä oli niin selvästi niin väärin. ”And well yeah, we’re not exactly gaining any moral high ground here”, hän lisäsi tuntien omantunnon piston kyljessään. Gayson oli ollut hänelle äärettömän mukava sinä iltana, jonka he olivat viettäneet Robbien ja Meghanin luona. Se tuntui ihan oikeasti yrittävän tutustua häneen ja Stellan muihin ystäviin ja siellä hän oli, sängyssä sen tyttöystävän kanssa, toivomassa että voisi vain viedä aloitetun loppuun ilman nalkuttavaa omaatuntoa ja seurauksista välittämättä.

Emmet vilkaisi naista, joka oli löytänyt itselleen paikan hänen vierestään seinään nojailemasta, kun se ehdotti, että voisi kaikesta huolimatta jäädä yöksi. Ystävinä, koska oli jo myöhä. Se hymyili jotenkin luottavaisesti ja Emmet yritti vastata hymyyn samalla mitalla. Hän ei ihan luottanut itseensä tässä asiassa, muttei silti halunnut naisen lähtevän metsästämään taksia siihen jumalattomaan aikaan. ”I don’t want you wandering out all by yourself at this hour, you should stay”, hän vastasikin ja taisi samalla tuoda ilmi, että hänkin oli toisinaan huolissaan naisesta. Siitä tiedettiin, että se kyllä aina pärjäisi, mutta olo oli silti rauhallisempi, jos tiedettiin ettei se pyörinyt yksinään New Yorkin yössä. Siitähän siinä oli kyse, sen turvallisuudesta eikä suinkaan siitä, että Emmet vain halusi sen jäävän. ”Of course we can”, Emmet väitti kohtalaisen vakuuttavan kuuloisesti, muttei oikeasti saanut vakuutettua ainakaan itseään. ”Uh, if you don’t wanna sleep in your day clothes, there are some clean singlets on that chair”, mies ilmoitti varsin huomaavaisesti. Stella ehkä uskoikin heidän kykyihinsä pitää itsenä kurissa, koska se lopulta nousi sängystä vaihtaakseen mukavampaan asukokonaisuuteen tai ainakin ottaakseen pois farkkunsa. Emmet epäröi hetken, mutta kuoriutui sitten myös omista housuistaan, koska he olivat aikeissa nukkua ja vaatteet päällä hän heräisi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin epämukavaan kuumuuteen. Hänellä oli jo nyt tarpeeksi epämukava olo halusta tykyttävässä kehossaan, joten miksi lisäämään kärsimystä.

Heitettyään housunsa lattialle Emmet pöyhi tyynyään ja asettui sitten kyljelleen peiton alle. Kun Stella oli palaamassa sänkyyn hän nosti peiton reunaa niin, että sekin pääsi sujahtamaan sen alle ja vastoin parempaa tietoaan hän antoi naisen tulla liki. Ehkä se ei ollut sen varsinainen tarkoitus, mutta Emmetin peittoa ei lopulta oltu tehty kahdelle ihmiselle, joten sen alle mahtuakseen oli maattava aika lähekkäin. Hetken Emmet onnistui pitämään kätensä itsellään tuijotellessaan Stellan takaraivoa, mutta lopulta hän sortui kiertämään käsivartensa sen vartalon yli. Stella oli aina ollut täydellinen pieni lusikka ja Emmet oli kaivannut sitä, miten hyvin he sopivat toistensa syliin. Valitettavasti hänen kehonsakin kyllä muisti sen yhteensopivuuden ja ajatukset jotka oli hetken aikaa saatu pysymään (ainakin melkein) kurissa lähtivät nopeasti taas kiertämään kehää. Emmet yritti pitää hengityksensä tasaisena ja välimatkan riittävänä, mutta hänen itsehillintänsä ei lopulta tainnut olla ihan niin erinomainen kuin he olivat halunnet uskoa, sillä pian Emmet huomasi painautuvansa naisen selkää vasten ja painavansa suukon sen hihattoman paidan paljastamalle olkapäälle. Suukkoa seurasi toinen ja lopulta Emmetin suudelmat kulkivat Stellan olkapäältä kaulalle ja naisen ympärille kierretty käsi hakeutui kokeilevasti sen paidan alle, silittelemään sen vatsan ihoa. Kun nainen käänsi päätään häntä kohti, Emmet pyydysti sen huulet suudelmaan ja luoja miten hyvältä se tuntui. Olla niin lähellä Stellaa, tuntea sen kehon lämpö ja paljas iho kätensä alla ja suudella sitä juuri niin kuin ei missään nimessä olisi pitänyt. Emmetin käsi kävi pyyhkäisemässä Stellan rintakehää ja palasi sitten alemmas, pysähtyi alavatsalle. Miten helvetin helppoa olisikaan ollut saada sen selkä kaareutumaan juuri sopivasti, jotta se olisi painautunut tiukemmin hänen lanteitaan vasten ja hivuttaa kättä vielä alemmas, kunnes olisi lopulta päässyt määränpäähän. Emmet tiesi, ettei olisi enää pystynyt lopettamaan, jos olisi mennyt niin pitkälle. Jos hän olisi ujuttanut kätensä alemmas, hän olisi saanut todisteen siitä, että Stellakin tosiaan halusi häntä aivan yhtä paljon kuin hän sitä ja se olisi ollut menoa.

Sitä itsehillinnän puutetta olisi pitänyt tajuta hävetä heti, mutta Emmetin aivot tuntuivat sumentuneen kaiken tapahtuneen johdosta. Hän onnistui pitämään omantunnon äänen vaimennettuna kylväessään niitä pieniä suudelmia Stellan iholle ja nauttiessaan sen kehon lämmöstä omaansa vasten. Jos Stella olisi yhdellä eleellä tai sanallakaan kieltäytynyt hänen kosketuksistaan, Emmet olisi tietenkin lopettanut, koska ei hän täysin omien halujensa sokaisema ollut. Hän halusi ihan yhtä paljon ellei enemmänkin aiheuttaa nautintoa juuri naiselle, ei vain itselleen. Kun Stellan kasvot kääntyivät häntä kohti ja se antautui hänen suudeltavakseen, Emmet henkäisi tyytyväisenä sen huulille. Naisen käsi nousi hänen niskaansa ja sen sormet kutittelivat hänen hiusrajaansa, mikä tuntui suloiselta, melkein viattomalta johdatukselta siihen, mitä sitten seurasi. Ennen kuin ehti oikein tajutakaan, Emmet löysi itsensä makaamasta selällään ja Stellan kiipeämästä päälleen, aivan kuten hän oli vain vähän aikaisemmin haaveillut. Suudelmat muuttuivat nälkäisiksi ja Emmet hylkäsi viimeisetkin järjenrippeensä. Hänen kätensä pureutuivat naisen lantioluille, keinuttivat sitä malttamattomasti itseään vasten ja sen huulet päästettiin karkaamaan vain siksi aikaa, kun se kiskoi topin päältään, eikä sitäkään eroa kestänyt kauaa. Jos se olisi ollut kiinni Emmetistä, he olisivat nyt voineet heittää hyvästit oikeudentajulle, jossa olivat koittaneet roikkua, mutta Stella onnistui onneksi pitämään kiinni omastaan. Miehen huulilta karkasi epätyytyväinen ynähdys, kun naisen kasvot karkasivat hetkellisesti kauemmas ja painuivat sitten hänen kaulaansa vasten selvästi vailla aikomusta hukuttaa sitä suudelmiin. Sen sijaan saatiin turhautunut ’shit’ ja Emmet tunsi lumouksen murtuvan jo ennen kuin Stella kierähti sivuun hänen päältään.

Emmetin rintakehä kohoili hallitsemattomasti ja korvissa jyskytti veri, mutta Stellan kysymys ei silti mennyt ohi. Kumpa olisikin mennyt, koska Emmetillä ei ollut tarjota sille kummoisia vastauksia. Hän pysyi hiljaa, tuijotti tyhjin silmin kattoon ja pakottautui avaamaan suunsa vasta, kun nainen halusi kuulla hänen sanovan ääneen, että ymmärsi, etteivät he voisi tehdä sitä. Emmet tiesi, että olisi voinut. Ei olisi pitänyt, tietenkään, mutta vielä minuutti sitten hän olisi kyllä voinut ja olisi tehnytkin. ”I know, I know, I’m sorry”, Emmet ähkäisi, peitti hetkellisesti kasvot käsillään ja liu’utti ne sitten hiustensa läpi. ”Fuck. I don’t know what got into me”, hän henkäisi, vaikka kyllä he varmaan molemmat tiesivät, mikä häneen oli mennyt. Molempien käytös sinä yönä oli ollut aivan tolkuttoman vastuuntunnotonta: Stella oli tullut hänen luokseen tieten tahtoen keskellä yötä, hän oli toivottanut sen tervetulleeksi vasten parempaa tietoaan ja he olivat muka tietämättöminä väistämättömästä asettuneet hänen sänkyynsä, päättäneet että voisivat vastustaa kiusausta, kun sitä oli jo päästy maistamaan. Stella saattoi väittää olleensa jo ulkona ennen tuloaan, mutta Emmet tiesi, ettei se ollut totta. Hän ei voinut tietää varmasti, oliko Grayson ollut kotona, mutta joka tapauksessa Stella oli poistunut omasta sängystään tullakseen hänen luokseen ja se oli tiennyt, että he päätyisivät tähän. Hänkin oli tiennyt, joten heidän täytyi olla totaalisia idiootteja.

”We’re so stupid and reckless”, Emmet mutisi noustessaan istumaan sängyn reunalle. Hän olisi halunnut voida vain asettua Stellan viereen, mutta hän tiesi ihan hyvin, ettei pystyisi nukkumaan siinä tilassa. Ei naisen lähellä, ei luultavasti ollenkaan, ellei ensin tekisi asialle jotain. Vilkaisu sängyllä makaavaan Stellaan riitti varmistamaan Emmetille, ettei hänellä ollut riittävästi itsehillintää, jotta voisi luottaa itseensä sen kanssa, ei siinä mielentilassa. ”Try to get some sleep, I need to… I just need a minute”, hän mumisi ja tunsi olonsa äärettömän typeräksi noustessaan ja lähtiessään suuntaamaan huoneen ovelle. Mikä helvetin teinipoika hänestä oikein Stellan kanssa tuli? Itseä ei haluttu tai kehdattu jäädä selittämään, tuntui että oli parempi vain mennä ja ottaa ne tarvittavat minuutit kylpyhuoneessa, jotta voisi sitten palata ja koittaa oikeasti saada nukuttua. Sen jälkeen, kun Stella oli ihan suoraan sanonut, etteivät he voisi tehdä mitään ja että tämä kaikki oli huono idea, Emmet tunsi auttamatta huonoa omaatuntoa tehdessään mitä teki sitä ajatellen, mutta helvetti, mitä muutakaan hän olisi voinut. Eihän hän edes pystynyt ajattelemaan mitään tai ketään muuta kuin Stellaa.

Välttämättömien käsitöiden jälkeen Emmet otti muutaman minuutin itsensä keräämiseen ennen kuin lopulta siistiytyi, huuhteli vielä kasvonsakin kylmällä vedellä ja suuntasi sitten takaisin makuuhuoneeseen. Stella ei sentään ollut pukenut päälleen ja häipynyt, vaikka tuskinpa sekään olisi ollut aivan ennenkuulumaton ratkaisu. ”I’m sorry about that”, mies sanoi asettuessaan sänkyyn ja vetäessään peittoa päälleen yrittäen kuitenkin olla rohmuamatta sitä naiselta. Häntä hävetti paitsi oma aiempi käytöksensä, myös se, ettei ollut sitten pystynyt vain antamaan asian olla. Hän oli aikuinen mies, joten ei sen olisi pitänyt olla mitenkään mahdotonta, mutta Stellan kanssa näköjään oli.