On the bright side of being hell bent

ootd without the tights and shirt on the hips

Kun Eve oli melkein viisi viikkoa sitten kuullut joltain – hän ei enää edes tarkalleen muistanut oliko tieto tullut sivusta kuultuna vai suoraan hänelle juoruna kerrottuna, eikä sillä kai ollut mainittavasti väliäkään –, että Beau oli jättänyt koko omaisuutensa ja ottanut hatkat, ei hän ollut ihan tiennyt mitä siitä olisi pitänyt ajatella. Ensin oltiin kai oltu huolissaan, pelätty että mies oli tehnyt jotain typerää tai että sille oli käynyt jotain. Kun sitten myöhemmin oltiin kuultu puhuttavan jotain Euroopasta, siitä että se oli kai vain napannut passinsa ja lähtenyt, oli omakin mieli muuttunut. Hän oli tainnut olla vähän pettynyt tai miksi sitä ärsyttävää nakertavaa fiilistä nyt olisi pitänyt kutsua. Hänellä oli ihan selvästi ollut sellainen oletus – jotain selittämättömiä ja typeriä tunteita, jotka olivat laittaneet hänet ajattelemaan – että Beaun olisi pitänyt mainita lähdöstään hänelle. Aika nopeasti oltiin tajuttu, ettei ollut mitään syytä, miksi se olisi tehnyt niin, kun se ei juoruista päätellen ollut kertonut edes tyttöystävälleen tai veljelleen. Mitään varmaa tietoa Evellä ei asiasta ollut, mutta jutut kiersivät kerholla nopeasti ja sen ainoan kerran, kun hän oli sattunut näkemään Ninasta vilauksen, blondi oli ollut kaikkea muuta kuin tyytyväisen näköinen ja sama oli pätenyt sen isoveljeen Chaseenkin, joka oli ilmeisesti joutunut kuuntelemaan siskonsa tilitystä.

Osa Evestä olisi silloin halunnut mennä lähemmäs selvittämään, mistä ne tarkalleen ottaen puhuivat, mutta sellaisesta typeryydestä oltiin pidättäydytty. Samalla hän oli päättänyt sekä olla iloinen Beaun puolesta että unohtaa koko ihmisen, jos vain mahdollista. Nämä kaksi asiaa eivät ehkä nopeasti ajatellen olleet kaikkein luontevin kombo, mutta Evestä se kävi järkeen: hän ei halunnut olla vihainen miehelle, jos se oli tehnyt jotain mistä oli haaveillut, mutta sen ikävöimisestä tuli fyysisesti huono olo, eikä hän jaksanut elää sellaisen tunteen kanssa. Unohtaminen oli loogista, anteeksianto pakollista, kun ei se tuomitseminen edes ollut hänen oikeutensa. Sitä paitsi mies oli ennen lähtöään sanonut, että Eve oli tehnyt oikein päättäessään sen, mitä ikinä heillä sitten olikin ollut, joten mitä siinä roikkuminen enää auttaisi. Heinäkuun kuluessa Beausta oli tullut käytännössä muinaishistoriaa, jotenkin suloisenkipeä muisto, jota ei oikeasti haluttu vaalia, mutta jonka täydellinen mielestä työntäminenkin oli helvetin hankalaa. Siinä oltiin silti alettu onnistua, lopulta. Kun oli yrittänyt tarpeeksi, arkeen oli tottunut ja se mikä oli joskus tuntunut hyvältä ja helpolta, oli taas palautunut sellaiseksi. Vittuun identiteettikriisit ja ’do I want more from my life, do I deserve more?’ -pohdinnat.

Tietenkin kaiken piti taas muuttua heti, kun Eve kuvitteli saaneensa elämänsä takaisin järjestykseen; kun hän ajatteli, että oli oikeastaan aika hyvä näin. Jos sana Beaun lähdöstä oli kiirinyt nopeasti, kävi samoin myös sen paluun kanssa. Eve oli kuullut puheita ensimmäisen kerran jo pari päivää sitten, mutta omin silmin hän ei ollut miestä nähnyt ennen lauantai-iltaa. Oikeasti oltiin hyvin yllättyneitä, kun sen sitten nähtiin astelevan sisään kerhotalolle ihan muina miehinä: jotenkin Eve ei ollut uskonut sen tulevan takaisin, kun se oli selvästi niin helvetin kovasti halunnut lähteä. Viisi viikkoa oli pitkä aika lomamatkalle, ihan yhtä hyvin se olisi voinut jäädä ikuisuudeksi, eikä kukaan olisi enää ihmetellyt. Selvästi se ei kuitenkaan ollut jäänyt, koska siinä se oli, omana helvetin pitkänä ja hyvännäköisenä itsenään sen hurmaavan hymynsä kanssa, joka kieltämättä sai aikaan kihelmöintiä Even alavatsassa. Vittu. ”Hey”, brunette vastasi ja otti kädellään tukea baaritiskin laidasta seuraillessaan katseellaan sen menoa. Kehokin siinä taipui samalla, kun pian mies oli kiertänyt tiskin edestä sen taakse, alkanut laskea itselleen olutta. Se kehui hänen ulkonäköään ja kysyi kuulumisia, ja varmaan Eve oli ihan fyysisestikin varautuneen oloinen, koska siltä hänestä ainakin tuntui. Vasta kun mies ojensi ensimmäisen tuopin hänelle ja alkoi laskea itselleen uutta, Eve totesi, ettei mykkäkoulun pitämisestä mitään apua olisi.

”Nothing much”, nainen myönsi huolettomasti, mutta kuulosti kieltämättä vähän lattealta. Olisi ollut tyydyttävää päästä sanomaan jotain kiinnostavaa, mutta mitä sellaista hänen elämässään muka oli kuluneen kuukauden aikana tapahtunut. Ei oikein mitään. Ja miksi siitä olisi edes haluttu kertoa Beaulle, jos jotain kerrottavaa olisi ollutkin, hänhän oli nimenomaan päättänyt, että mies oli historiaa. ”You know, the usual”, hän tarkensi, vaikkei siinä oikeastaan annettu yhtään enempää. Eve nosti tuopin huulilleen ja taisi puoliksi paeta sen taakse. ”You look good too. Tanned, maybe?” hän heitti, vaikkei ollut ihan varma, oliko kyse oikeati rusketuksesta vai ihan jostain muusta. Hyvältä se kuitenkin näytti, tietenkin. Kulunut musta farkkutakki, valkoinen t-paita ja revityt farkut saivat sen näyttämään jotenkin huolettomalta. Tai ehkä se oli se hymy, mutta miehen olemus oli epäilyttävän kevyen oloinen. Olikohan Eve koskaan nähnyt sitä sellaisena? ”Is it true then? Europe and all?” Eve kysyi korjaten asentoaan ja painaen selkäänsä baaritiskin laitaa vasten. Oluesta otettiin toinenkin huikka, kun yhtäkkiä tuntui, että sille voisi olla käyttöä. ”Why’d you come back?”

Kun Beau kommentoi hänen hiuksiaan, Eve katsoi miestä kulmakarvat aavistuksen koholla ja juuri sen näköisenä, että tiesi tarkalleen mitä se oli tekemässä. Hän ei ymmärtänyt miksi se olisi halunnut flirttailla hänelle, mutta niin se tuntui tekevän, jollain omalla huomaavaisella tyylillään. Ulkonäön ja hiusten kehuminen, kuulumisten kyseleminen, oluen tarjoaminen, sehän nyt oli selvää. ”Lydia helped me to cut it”, hän joutui myöntämään, vaikkei kyllä uskonut että Beau pystyisi näkemään eroa, kun sitä hädintuskin huomattiin siitä pehkosta itsekään. ”Max two inches so nothing dramatic, you can’t possibly see that”, nainen väittikin ja katseli miestä vähän kuin olisi epäillyt sen rehellisyyttä ja sitten toisaalta vain kiinnostuneena. Eikai sillä hirveästi ollut väliä, miksi Beau ajatteli hänen näyttävän hyvältä, oli joka tapauksessa mukava kuulla, että asia oli niin. Se tavallaan kuului Even toimenkuvaan, joten kai se oli vähintä mitä voitiin tehdä ja Beau nyt oli vielä asia erikseen. Oli ihan sama miten usein hän kieltäisi itseään lankeamasta siihen, kyllä sen sanat silti imartelivat.

Rusketuksen sijaan Beau veikkasi näyttävänsä levänneeltä, eikä Eve voinut kiistää sitä. Se tosiaan näytti siltä kuin joku olisi nostanut valtavan taakan sen harteilta ja se olisi saanut pitkästä aikaa nukuttua kunnolla. ”That must be it”, brunette myönsi ja hymyili vinosti silmäillessään sen rentoutunutta ilmettä. Oli vaikea olla kireä ja varuillaan, kun toinen oli jotenkin niin avoinna. ”If that’s what leaving this place does to circles around your eyes, I should probably try it”, heitettiin ja tietenkin se oli vitsi, mutta kieltämättä Beaun kevyt olemus pisti miettimään, mitä se oikein oli tehnyt päästäkseen siihen pisteeseen. Evekin olisi mielellään näyttänyt niin huolettomalta, mutta maasta karkaaminen ei ollut hänelle vaihtoehto. ”That you just left behind everything else other than your passport and skipped the country”, nainen täydensi avuliaasti ne juorut, jotka Beau oli ilmeisesti onnistunut välttämään. Se vahvisti olleensa Euroopassa ja Eve nyökytteli kaataen lisää olutta kurkkuunsa. ”Good for you, worked like magic”, hän arvioi kuulostaen vain aavistuksen kitkerältä ennen kuin uteli sen paluusta. Se oli ihan rehellinen kysymys ja Beaun vastaus ehkä auttoi häntä ymmärtämään jossain määrin, miksi se oli tullut takaisin.

”Something wrong with this view?” Eve heitti ihan kuin Beau olisi vähintään käyttänyt näkymiä kiertoilmauksena jollekin muulle. Hän vilkaisi miestä nopeasti, tarkistaakseen ettei se ajatellut hänen olevan mitenkään liian tosissaan. ”I get it. That’s one of the things I really appreciate here. It might be shit sometimes, but it’s our shit, you know?” nainen summasi, vilkaisi heidän selkiensä takana avautuvaa kerhotilaa. Tuttu paska voitti tuntemattoman mennen tullen: täällä ainakin tiesi mitä odottaa ja loppupeleissä nämä ihmiset ihan oikeasti välittivät toisistaan. ”To be honest I thought you’d had enough of it. Didn’t think we’d ever see you again”, hän totesi, eikä se ollut mikään sydäntäriipivä tunnustus siitä, miten hän oli ajatellut ettei koskaan tapaisi miestä enää. Se oli totuus. Hän oli vain yksinkertaisesti olettanut, että se oli saanut tarpeekseen ja häipynyt for good. Ajatukseen tottuminen oli vienyt aikaa, mutta siihen oli kuitenkin totuttu. Monikossa puhuminen viittasi myös siihen, ettei Eve ollut ainut, joka niin oli ajatellut, kyllä siitä olivat muutkin puhuneet. ”But there you are, and fuck, your basically glowing. Maybe it’s the hairdo”, nainen naurahti ja katsoi sitä kuin olisi yrittänyt oikeasti kiinnittää sen hyvinvoivan olemuksen johonkin yhteen fyysiseen tekijään. ”I like it when you wear it like that.”

Eve pyöräytti silmiään Beaun kommentille, mutta hymynkareesta näki, että sen jutut kyllä huvittivatkin. ”Sure you are”, nainen hymähti ja jätti vastaamatta siihen, leikkaisiko Lydia senkin hiukset jos se nätisti pyytäisi. Totuuden nimissä oli sanottava, että Lydia oli Even ystävänä saanut kuulla Beausta enemmän kuin hänen olisi pitänyt kertoa. Tytöillä oli tapana jauhaa miehistä keskenään, eikä Beau siinä mielessä ollut ollut poikkeus. Ympäriinsä siitä ei kyllä oltu huudeltu, aluksi ei ollenkaan, mutta lopulta läheisimmille ystäville oli ollut pakko sanoa jotain. Lydian ja Rean kaltaisilta naisilta oli sitä paitsi mahdotonta salata mitään. Saattoi olla, että Even hyvin yksipuolisten esitysten jälkeen Lydia ei välttämättä olisi tehnyt Beaun hiuksille kovin hyvää jälkeä, joten kenties sen kannattaisi vain pitäytyä nutturassaan.

”Camping, huh? Maybe I should”, Eve naurahti ja vaikka ajatus oli huvittava, sitä jäätiin oikeasti hetkeksi miettimään. ”Gotta buy a tent from my next salary”, hän heitti varsin vitsikkäästi, sai sen kuulostamaan joko siltä, että telttailu oli hänestä aivan absurdi ajatus tai siltä, että hän tosiaan painuisi seuraavan palkkanauhan saadessaan ostamaan itselleen teltan ja muuttaisi pariksi viikoksi metsään. Mistä sieltä päin maata edes löytäisi metsää? Kaupungista olisi lähdettävä aika pitkälle että pääsisi telttailuun sopiviin maastoihin ja luoja tiesi, että hän varmaan pääsisi hengestään jos yrittäisi pärjätä sellaisissa olosuhteissa. Ajatus luonnon rauhasta ja raittiista ilmasta oli silti jotenkin kutkuttava.

Beau ei kiistänyt niiden Even kertomien juorujen todenperäisyyttä ja kun se kertoi ottaneensa kuitenkin passin lisäksi mukaan myös vähän vaatteita ja läjäpäin rahaa, Eve naurahti vähän epäuskoisesti. Mies oli kääntänyt rintamasuuntansa häntä kohti, mutta sitä vain vilkaistiin jotenkin hassusti. ”You left just like that?” hänen oli pakko kysyä, koska ajatus Beausta lähtemässä kotoaan niin tuntui kieltämättä oudolta. Se oli aina vaikuttanut niin helvetin velvollisuudentuntoiselta, ettei karkaaminen yksinkertaisesti sopinut kuvaan. Olihan se puhunut Euroopasta ja Losista ja välillä siitä oli nähnyt ihan kiusallisen selvästi, miten paljon monet asiat elämässä sitä ahdistivat, muttei Eve siltikään olisi uskonut sen vain häipyvän. Jollain tapaa Eve oli pitänyt siitä, miten vereslihalla se oli ollut, koska ainakin oltiin voitu ajatella, että se halusi elämältään jotain muuta kuin sillä jo oli. Nyt ei oltu ihan varmoja mitä se halusi. Hänen teki mieli kysyä, mitä Nina oli sen lähtemiseen tai paluuseen sanonut, muttei kehdannut.

Eve pyöritteli huvittuneesti päätään, kun mies vakuutteli nykyisten maisemien olevan ihan sen suosikkeja. Kun se sitten taas myönsi, ettei ollut aikonutkaan palata, Eve ei ollut yllättynyt, mutta kieltämättä vähän surullinen. Jossain syvällä sisuksissaan, mutta saattoiko miestä syyttää halusta jäädä muualle? Ne puheet paremman elämän rakentamisesta Eve tulkitsi niin, että Beau oli reissussa tullut järkiinsä ja tajunnut, ettei voisi heittää pois kaikkea mikä sillä oli siellä. Ninaa, Austinia. Mitä kaikkea. Ajatus ei ollut mieluisa, mutta minkäs sille teki. ”How’s that working out for you?” Eve kysyikin onnistuen kuulostamaan helvetin uteliaalta ja välinpitämättömältä samaan aikaan. Itse oli helppo sanoa, kumpaa oli oikeasti ja kumpaa esitti. ”And you should definitely keep the hair”, hän lisäsi ja työnsi väkisin syrjään kuvitelmat siitä, miten tutulta ja tyydyttävältä olisi tuntunut ujuttaa sormet niiden sekaan. Se olisi ollu helppo järjestääkin, kun mies oli puhuessaan nojautunut lähemmäs häntä. Sitä jäätiin katsomaan vähän liian pitkään, mikä tiedostettiin vasta kun vahinko oli jo tapahtunut. ”You have foam on your mustache”, hän ilmoitti ja käänsi sitten katseensa pois, piiloutui siihen omaan tuoppiinsa. Sen vaahdon takia hän tietenkin oli miestä tuijottanutkin.

Kalastaminen ja six packillinen olutta eivät ehkä olleet ihan niitä asioita, joita Eve olisi ensimmäisenä yhdistänyt telttailuun, mutta miehen ehdotus kuitattiin naurahtamalla ja päätä kevyesti pudistelemalla. Oli helppo maalailla retkeilystä jotain romantisoituja kuvia, joissa maattiin nuotion ääressä tähtitaivaan alla ja löydettiin vastaukset kaikkiin elämässä askarruttaviin kysymyksiin, mutta todellisuus olisi varmaan ollut ihan muuta. Pelkkä teltan pystyttäminen tai nuotion aikaan saaminen olisi luultavasti tuottanut äärimmäisiä haasteita ja hyönteiset olisivat luultavasti tehneet hänet ihan hulluksi. Eve ei parhaalla tahdollakaan voinut kuvailla itseään maalaistytöksi, eikä luonnossa oltu koskaan vietetty juurikaan aikaa, kun oltiin aina asuttu kaupungeissa, joten häneltä varmaan puuttuivat kaikki olennaiset selviytymistaidotkin. Voisi hän silti joskus yllättää Beaun ilmestymällä vaatimaan sen telttaa lainaan, kuka näistä tiesi.

Lähteminen oli kuulemma ollut välttämätöntä, samoin impulsiivisuus jolla se oli toteutettu. Eve ei oikein voinut väittää vastaan siihen, etteikö asioiden suunnitteleminen ja läpikelaaminen olisi usein johtanut tasan ei minnekään. Kuinka monta kertaa hänkin oli elämäänsä kelannut pääsemättä sen kanssa yhtään ajatustasoa pidemmälle? Beaulle se maasta karkaaminen oli ilmeisesti toiminut todella hyvin, kun se nyt seisoi siinä hänen vieressään vakuuttamassa, että paremman elämän rakentaminen oli lähtenyt hyvin käyntiin. Even kasvoilla käväisi hämmennys, kun mies selitti kaapeli-tv:llä varustetusta hotellihuoneesta, jossa se nyt majaili. Siihen oltaisi haluttu tarttua, muttei ehditty kun se kertoi lopettaneensa työnsäkin, kun rahaa kuitenkin oli reissulta jäänyt sen verran, että voitaisiin ihan hyvin olla hetki tekemättä mitään. Ottaa lomaa kaikesta, mikä elämässä oli vituttanut. Sitä kaikkea oli sulateltava hetki, joten oli helppo harhautua miettimään sitä sen hehkuvaa olemusta ja hiuksia, joista Eve niin kovasti piti. Hän repi itsensä irti oudosta transsista kommentoimalla sitä vaahtoa ja Beau pyyhki ylähuultaan, vaikka hetken se näytti siltä kuin olisi epäillyt koko vaahdon olemassaoloa. Verukehan se nimenomaan oli ollutkin.

Pieni pettymys pyyhkäisi Even läpi, kun Beau suoristi ryhtinsä ja nojautui taas kauemmas. Sen läheisyys oli tuntunut mukavalta ja tutulta, vaikka brunette kieltämättä olikin vähän säikähtänyt sitä, miten mieluusti olisi päästänyt sen vielä lähemmäs tai hakenut itse kontaktia. Käytyään kaikkea miehen äsken sanomaa hetken läpi mielessään Eve rypisti kulmakarvojaan hieman, otti huikan oluestaan ja työnsi tuopin sitten tiskille ennen kuin kääntyi paremmin Beaun puoleen. ”You said you’re taking a break from everything, but what does that even mean?”, hän aloitti ja mietti sitten hetken miten muotoilisi kysymyksensä niin, ettei tekisi itsestään ihan pelleä. Hän ei todellakaan halunnut, että Beau ajattelisi hänen elättelevän jotain naiiveja toiveita. Ei hän ollut mikään typerä pikkutyttö, eikä halunnut vaikuttaa sellaiselta. Silti jännitys kiristyi palloksi vatsanpohjaan, kun hän haki oikeita sanoja. ”What about the club?” nainen kysyi, kun siitä oli helppo aloittaa. Hän pyyhkäisi kiharoitaan korvan taakse, vaikka se olikin aika turhaa, kun eivät ne siellä pysyneet kuitenkaan. ”And Nina?” lisättiin sitten vähän varovaisemmin ja vaikka Eve yritti olla paljastamatta miten paljon halusi saada vastauksen juuri tähän kysymykseen, kyllä sen varmaan kuuli hänestä. Tai näki, koska hän nyt katsoi miestä ihan suoraan silmiin ja odotti, että se selittäisi itsensä. Selittäisi miksi asui siinä kaapelitelevisiolla varustetussa hotellissa ja mitä parempi elämä sille edes tarkoitti, jos ei kerran onnellista perhe-elämää tyttöystävän ja sen pojan kanssa.

Saattoi hyvinkin olla totta, että Beaun suhde kerhoon oli ollut enimmäkseen nimellinen, mutta oli se jotain tehnyt, kun oli saanut itsensä ammutuksikin. Kuukauden mittainen Euroopan reissu taisi kyllä todistaa, että siitä painajaisesta oltiin toivuttu täydellisesti. Kun Eve oli miehen viimeksi nähnyt, se oli ollut vielä jokseenkin kalpea ja aavistuksen kivuliaan oloinen, mutta nyt molemmat ominaisuudet olivat tiessään. Ei se näyttänyt enää niin kyllästyneeltäkään, joten ilmeisesti kaiken hylkääminen ja tauon ottaminen toimi ihan helvetin hyvin. Ja jos se jatkossa onnistuisi pysymään poissa luotien tieltä, saattoi kerholle palaaminen olla ihan ymmärrettävä valinta, kyllä Eve pystyi siihen samaistumaan, kun olisi itsekin voinut monessa tilanteessa häipyä, mutta oli jotenkin aina päätynyt tuntemaan jostain kiitollisuudenvelkaa tai vain ajatellut, että siellä oli helpompi olla. Beaun velasta hän ei kuitenkaan tiennyt, joten sille rypistettiin kevyesti kulmia. ”Actually, I don’t think I do know”, Even oli pakko korjata, koska hänestä tuntui, että Beau oletti hänen tietävän jotain, mitä hän oli tiennyt. ”I mean, I’m sure you owe them for something, all of us do, but letting you out of your misery? Wanna shed light on that?” hän pyysi ja hipelöi vakavan ja kiinnostuneen sekainen ilme kasvoillaan solmua, jonka oli kiskonut flanellipaitansa hihoista.

Ninasta hän oli halunnut kuulla vielä polttavammin ja Beaun vastaus oli… No se oli jotain. ”Oh”, Eve sanoi jotenkin ontosti. Ääni pääsi ilmoille ihan vaistonvaraisesti, sen enempää ajattelematta. Tuntui kovin merkitsevältä, että Beau oli valinnut juuri nuo sanat. ’We’re taking a break’ oli aivan eri asia kuin ’we broke up’ tai ’it’s over’ olisi ollut, vaikka mies täydensikin lausuntoaan toteamalla, että kyseessä oli pitkä tauko. Mitä vittua se edes tarkoitti, kuinka pitkä ja mihin se päättyisi? Miehen kasvoilta oltiin intensiivisen tuijotuksen tuloksena huomaavinaan häivähdys haikeutta tai ikävää, eikä se tietenkään ollut mitään, mitä Eve olisi halunnut nähdä. Häntä ei harmittanut, kun häivä pyyhkiytyi pois miehen jatkaessa puhumista ja se veti huulilleen puolivillaisen hymyn. ”Yeah, that’s something I actually do know”, Even oli myönnettävä ja hän lakkasi tavoittelemasta katseellaan miehen katsetta, antoi omansa valua jonnekin seinille. Jos Beau olisi ollut suhteessaan onnellinen, se ei olisi ilmestynyt ilta toisensa jälkeen hänen huoneeseensa ja hakenut hänen kehostaan lohtua tai mitä ikinä se sitten olikaan hänestä halunnut. Jotain minkä voimalla saattoi mennä kotiin, välttää riidat, lukea lapselle iltasadun ja nukahtaa tyttöystävän viereen ilman, että halusi tappaa itsensä. ”You wouldn’t have been with me if you were”, hän totesi ääneenkin, vilkaisi miestä ja katsahti paidanhihoja rauhattomasti nyppiviä käsiään.

Jos asiaa hetkenkin ajatteli, kävi ihan järkeen, ettei Beau ollut marssinut sinne vapaaehtoisesti ja anellut päästä mukaan kerhoon, jossa se ei oikein edes tuntunut viihtyvän. Se ei kulkenut kerhon liivi päällään paitsi jos sen oli ihan pakko, eikä se tuntunut olevan erityisen ylpeä siitä selkänahkaansa hakatusta tatuoinnistakaan, jota Eve oli kyllä moneen kertaan katsellut sen noustessa hänen sängystään ja alkaessa kiskoa vaatteita päälleen. Monet muut kerholaiset nauttivat siitä, kun tytöt silittelivät niiden liivin rintamuksia merkkeineen kaikkineen tai halusivat hivellä tatuointien ääriviivoja. Beau ei tuntunut välittävän sellaisesta. Eve oli silti aina vain ajatellut, että mies oli liittynyt, koska oli tarvinnut rahaa. Sen kuvan hän oli siitä saanut, ymmärtänyt että se oli jättänyt opintonsa rahapulan takia ja sitten vain tavallaan päätynyt sinne. Nyt mies antoi kuitenkin vähän hämmentyneen oloisena ymmärtää, että jutussa oli jotain muutakin. ”What did you do then?” Eve uteli, koska mitä syitä hänellä olisi ollut pysyä liioitellun varovaisena ja kohteliaana. Jos se ei suostuisi kertomaan, mitä oli tehnyt joutuakseen kerhon tulilinjalle ja sen valinnan eteen, niin sitten se ei suostuisi, mutta olipahan hän ainakin kysynyt.

Beau kuulosti vakavalta väittäessään, ettei ollut ollut hänen kanssaan pelkästään koska oli onneton ja Eve kohtasi hetkellisesti sen katseen. Ei se näyttänyt siltä, että olisi valehdellut, mutta Even oli vaikea sanoa, mitä kiinnostavaa se muka oli hänessä aistinut. ”Yeah?” hän kysyi kuin odottaen, että se sanoisi jotain muutakin, mutta puisteli sitten perään päätään ennen kuin se ehti vastata. Pyysi unohtamaan koko jutun. Mitä hän siitä höytyisi, jos se nyt latelisi mistä oli hänessä pitänyt, kun kaikelle oli kuitenkin laitettu piste jo kuukausia sitten. ”I didn’t mean you were with me just because of that, but it was obviously one of the things that led you to me. And it’s fine, I liked having you”, Eve naurahti viimeiset sanat ja hamusi taas sen hetkeksi tiskille unohtuneen tuopin käteensä, otti siitä huikan. Oli melkoista faktojen venyttämistä sanoa, että hänellä olisi koskaan ollut Beau, mutta oli heillä ollut hetkensä. ”Do you still find me interesting?” brunette kysyi, tavoitellen huulilleen vinon hymyntapaisen ja katsahtaen mieheen. ”Now that you’re not unhappy”, hän täydensi olettaen, että elämänmuutokset olivat kuin olivatkin tehneet siitä vähemmän onnettoman. ”-- and after all the great views you got to enjoy back in Europe”, lisättiin vielä melkein huvittuneesti ja tälläkin kertaa näkymät olivat täysin selvästi kiertoilmaus jollekin muulle.

Eve ei ollut kuullut siitä osasta Beaun elämää aiemmin, mutta ei hän lopulta ollut erityisen yllättynytkään. Ei varastelu kai niiden kerhon bisnesten jälkeen tuntunut kovin korkealentoiselta, koska rikollisuus oli aina rikollisuutta. Beaun sisällä ehkä asui myös se kirjallisuutta ja draamaa Ivy League -yliopistossa opiskellut keskiluokkainen poika, mutta kenelläpä ei olisi ollut menneisyydessään useampia lukuja, tarinoita ja totuuksia. Miehen ilmeestä oli mahdotonta päätellä, oliko se odottanut hänen järkyttyvän vai ei, mutta Eve ei tarjonnut sille mitään massiivista tunnekuohua, kohotti vain kulmakarvojaan ilmaistakseen, että odotti sen jatkavan. Ja se jatkoikin, autovarkauksilla ja murroilla ja sillä, miten oli lopulta jäänyt kiinni itseteossa. Eve ymmärsi sen olevan valinnan hetki, jonka se oli aiemmin maininnut. ”This is what you chose”, nainen totesi, ei ivallisesti tai kuittaillakseen, vaan ihan huomiona. Hän vilkaisi taas kerhotilaa heidän ympärillään ja joutui toteamaan, että sen hänkin olisi valinnut kuoleman yli. Oli valinnutkin, eikä edes aseella uhattuna. ”It’s not too bad. Better than dying I’d say”, hän naurahti ja väläytti miehelle vinon hymyn. ”Everyone’s done shit they’re not particulrly proud of. It’s life. Stealing cars or wallets makes sense at least.” Hänellä ei myöskään ollut varaa tuomita kenenkään tyyliä hankkia elantoaan. Se mitä nykyään tehtiin, oli kesyä. Kerholaistenkin kanssa oltiin lähinnä huoneen, turvan ja hyvän mielen takia, ei siitä edes saanut rahaa. Kaikenmaailman paskaduuneillahan hän itsensä elätti, maksoi puhelinlaskun, ruuat ja vaatteet, muut juoksevat kulut. Mutta ennen niitä oli tehtyä muuta, pantu rahasta ja kuvattu pornoa silloin, kun oltiin hädintuskin laillisia. Nuorella naamalla, sileällä iholla ja hyvillä tisseillä oli saanut keikkaa, sellaisia juttuja, joista jätettiin nykyään mainitsematta. Mieluummin Eve olisi ollut autovaras, mutta what’s done was done, kukin teki selvitäkseen mitä oli tarjolla.

Miehen suupieli nykäisi hänen kysymyksensä myötä, mitä se sitten ikinä tarkoittikaan. Joka tapauksessa Beau sanoi, että hän oli edelleen kiinnostava ja ehkä sen myötä oli helpompi antaa itselleen vähän enemmän liikkumavaraa. Eve laski suojakilpeään aivan silminnähden, kun ojensi tyhjäksi juodun tuoppinsa lähempänä oluthanaa seisovalle miehelle ja odotti, että se täyttäisi sen uudestaan. Ensimmäinen oli mennyt epävarmuuteen, nyt hänen vain rehellisesti teki mieli juotavaa ja käsille jotain mistä pitää kiinni. Siitä ei enää haluttu karatakaan, joten kai sekin oli jotain. ”I’m a gift that keeps on giving”, brunette heitti huvittuneesti, koska Beaun vastaus oli melkein korni. Ei hän objektiivisesti katsoen ollut muuttunut yhtään sen kiinnostavammaksi niiden kuukausien aikana. Sama ihminen hän oli, samat edut, samat virheet. Silti sen sanoista tuli paremmalle mielelle. ”Were the girls pretty?” Eve kysyi melkein kiusaten, kun otti tuoppinsa takaisin mieheltä. Sormenpäät hipaisivat sen sormia prosessissa ja suupielessä käväisi puolikas hymy. ”What did you do there, where did you go? Describe it to me”, hän pyysi ja pyynnöstä kuulsi selvästi ymmärrys siitä, ettei hän luultavasti koskaan tulisi käymään siellä. Tai missään. Ainakin ajatus passin saamisesta tuntui kaukaiselta, eväitä kansalaisuuteen ei juuri ollut, kun oli käytännössä työtön ja notkui kaikki päivät lainsuojattomien kanssa. Kyllä sitä silti välillä mietittiin, paluuta Meksikoonkin ihan vain siksi, että olisi voinut hoitaa sellaiset asiat kuntoon ja olla ihan oikea osa yhteiskuntaa, saada luvan matkustaa ja ihan vain elää. Tässä vaiheessa kuitenkin riittäisi, jos Beau puhuisi hänelle näkemästään, sehän olisi melkein kuin olisi itsekin ollut jossain.