member rank
Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Aug 16, 2018 19:12:53 GMT 2
Post by julle on Aug 16, 2018 19:12:53 GMT 2
FRIDAY 13. JULY 2018, EVENING
ROTHSCHILD’S SUMMER HOME @ SOUTHAMPTON, NY KATHERINE & GARRETH ROTHSCHILD (+ JONATHAN, ROTHSCHILD PARENTS & OTHER PEOPLE) Katy’s ootd / moa AV YV MMM Pidennetty viikonloppu Southamptonissa. Katherine ei tiennyt paremmasta, jos olisi lähtenyt viettämään aviomiehensä kanssa kahden keskeistä laatuaikaa Rothschildien loma-asunnolle. Nyt ei oltu kuitenkaan lähdetty aviomiehen kanssa New Yorkin vilinästä pois sen vuoksi että olisi vietetty kahdenkeskeistä aikaa, vaan Jonathanin vanhemmat olivat kutsuneet kuopuksensa vaimoineen suvun ”kesämökille” erityisen perhetapaamisen merkeissä. Nimittäin Jonathanin isoveljen – sen samaisen, jota Katy ei ollut vielä näiden lukuisten seurustelu ja naimisissa olo vuosien aikana tavannut - oli muuttamassa kaupunkiin ja perheen oli tarkoitus illallistaa yhdessä ennen perjantaina järjestettävää hyväntekeväisyystapahtumaa, jonka Joyce ja Connor oli pykäämässä pystyyn. Katy ei ollut varma mikä oli kuitenkin torstaina mennyt vikaan, kun Jonathanin veljeä ei ollut näkynyt ja aviopari oli illallistanut nelistään miehen vanhempien kanssa. Jonathan oli hivenen närkästyneenä vain kuitannut veljensä estyneen töiden vuoksi ja saapuvansa vasta perjantaina juhliin. Olihan se harmillista, mutta Katy tuntui olevan ainoa, joka ei ollut ottanut asiasta niin nokkiinsa. Totta kai Katy olisi toivonut tapaavansa Jonathanin veljen, mutta hän myös ymmärsi työkiireet ja siksi oli itsekin vielä perjantaina tehnyt etänä muutaman työasian, ennen illan juhlia. Kun työasiat oli saatu hoidettua poisalta, Katy oli alkanut valmistautua iltaa varten. ” Honey, are you ready? We should go downstairs, guests begin to arrive”, Jonathan kehotti, kun seisahtui heidän huoneen yhteydessä olevan kylpyhuoneen ovelle ja silmäili punaiseen mekkoon pukeutunutta vaimoaan, joka parasta aikaa laittoi korvakoruja korviinsa. Katy katsahti aviomiestään hymyillen ja napsautti viimeisen timanttikorvakorun korvaansa. ” Yeah, just give my five minutes”, Katy pyysi lempeästi, jolloin Jonathan nyökkäsi hyväksyvästi ja siirtyi heidän huoneensa ovelle odottelemaan. Katy puolestaan vilkaisi itseään vielä pikaisesti peilistä, pöyhi tummaa hiuskuontaloaan ja suihkautti itseensä vielä muutaman suihkaisun raikkaan kukkaista hajuvettä. Aviomiehen ei annettu odottaa yhtään sen kauemmin mitä oli luvattu. Jonathanin käsikynkkään tartuttiin ja aviomiehen johdattelemana seuraavaksi suunnattiin yläkerrasta alakertaan, jossa kuhina kävi vieraiden osalta. Katy ei ollut liioin yllättynyt siitä, että Joyce ja Connor olivat kutsuneet kaikki Southamptonsissa lomailevat ystävänsä paikalle. Ja niiden samaisten vieraiden joukkoon siirryttiin harrastamaan tutuksi tullutta small talkia ja siemailemaan tuhottoman kallista shampanjaa. Katy ja Jonathan oli lopulta jäänyt hetkeksi kahden jutustelemaan. Heidän luonaan kävi yksi jos toinenkin New Yorkin seurapiireihin kuuluvaa henkilöä, joiden kanssa vaihdettiin tuttuun tapaan muutama sana, ennen kuin heidät jätettiin taas kahden. Jonathanin katse oli lopulta kuitenkin lukittunut jonnekin etuoven suuntaan. ” He’s here”, hän lopulta ilmoitti, samalla kun kohotti shampanjalasin taas huulilleen ja sai näin myös Katyn katsahtamaan miehen silmäilemään suuntaan. ” Who is here?”, nainen tiedusteli automaattisesti hämmentyneenä, mutta Jonathan ei kerjennyt kuitenkaan tähdentää kenestä puhuttiin, kun Garreth oli sopivasti luovinut tiensä muiden vieraiden joukosta avioparin luokse. ” Look what the cat dragged in! Good to see you brother – how was your trip?”, Jonathan tiedusteli tuttuun, kohteliaaseen tapaansa ja vaihtoi Garrethin kanssa veljellisen halauksen. Katy seuraili tilannetta hiljaa sivusta ja siemaili juomastaan, Jonathanin lopulta astuessa askeleen taaksepäin vaimonsa vierelle ja laski kätensä Katyn alaselälle. ” And this is my wife, Katherine – Katy, this is my brother Garreth, the same one who didin't come our wedding”, Jonathan naljaili joskin huvittuneeseen sävyyn, vaikka taustalla oli tietenkin pieni piikikkyys, josta huolimatta Katy puolestaan loihti kasvoilleen ystävällisen hymyn ja ojensi kätensä aviomiehensä veljeä kohti. ” Oh! It's so nice to finally meet you. I've heard so much about you”, Katy hymyili kohteliaasti kuten tapoihin kuului ja silmäili Garrethia jopa uteliaana. Merkille automaattisesti laitettiin se, kuinka paljon miehet muistuttivatkin toisiaan, mikä oli tietenkin ymmärrettävää, kun kyse oli veljeksistä. Komeus nähtävästi kulki suvussa ja vaikka Katy oli naimisissa, niin ei hän sokea ollut ympärillä oleville miehille. Katseleminenhan ei koskaan ollut kiellettyä. |
|
member rank
Nomad
Discord name
moa#5546
|
Aug 18, 2018 16:36:06 GMT 2
Post by moa on Aug 18, 2018 16:36:06 GMT 2
ootdOli tietenkin jokseenkin ironista, että kun Rothschildien oli kesäkuun kahdentenatoista pitänyt istua yhdessä illalliselle juhlistamaan Garrethin lähestyvää paluuta takaisin New Yorkiin, mies ei itse ollut päässyt paikalle. Se ei luultavasti tullut yllätyksenä sen enempää miehen vanhemmille, pikkuveljelle vaimoineen kuin perheen henkilökunnallekaan – luoja, todennäköisesti ne eivät olleet edes kattaneet viidelle, kun olivat osanneet ennakoida tilanteen –, mutta itsensä Garreth oli päässyt yllättämään. Hän oli aivan oikeasti kuvitellut pääsevänsä lähtemään Bostonista etuajassa pitkän viikonlopun viettoon ja kaiken olisi pitänytkin olla sitä varten hallinnassa, ellei seuraavalle viikolle sovittu tapaaminen tärkeän asiakkaan kanssa olisi yllättäen siirtynyt samalle illalle. Tietenkin hän olisi periaatteessa voinut vedota perhesyihin ja jättää tapaamisen väliin, mutta hän ei ollut koskaan hoitanut liikeasioitaan niin, eikä aikonut aloittaa nyt. Tärkeimmät asiakkaat tavattiin aina kasvotusten, eikä kyse ollut siitä etteikö Damon – hänen liikekumppaninsa ja firmansa talousjohtaja – olisi osannut antaa kaivattuja neuvoja ja vakuuttaa asiakkaita siitä, että näiden varallisuus lepäsi osaavissa käsissä; kyse oli kunnioituksesta. Torstai-iltana Garreth oli siis perheensä sijaan istunut illallispöytään Damonin ja yhden heidän suurimman asiakasyrityksensä edustajien kanssa. Oli hänellä sentään ollut selkärankaa soittaa itse äidilleen ja ilmoittaa esteestä, vaikka tehtävä olisi ihan hyvin voitu sälyttää assistentinkin harteille, sellaisestahan sille maksettiin. Puhelun sävystä oli käynyt varsin selväksi, että niin äiti kuin isäkin olivat hyvin pettyneitä, mutta Garreth tiesi että ainakin puolet siitä oli esitystä – Rothschildit eivät oikeasti olleet ihmisiä, joiden sydämet särkyivät yhdestä peruuntuneesta illallisesta ja olihan niillä sitä paitsi Jonathan, joka kuulemma oli aivan sovitusti saapunut vaimonsa kanssa paikalle. Korvauksena illallissuunnitelmien kariutumisesta Garreth oli luvannut äidilleen, ettei mistään hinnasta jättäisi väliin perjantai-illan hyväntekeväisyysjuhlia, jotka niin ikään järjestettiin heidän Southamptonin kesäasunnollaan. Aamuun mennessä mies saattoi jo kevyesti katua lupaustaan, koska töitä olisi kyllä riittänyt ja edellisillan viskipaukut tykyttivät otsalohkossa, mutta Joyce Rothschildille ei kannattanut tuottaa pettymystä kahtena iltana peräkkäin. Niinpä vietettyään aamun toimistolla ja tungettuaan aamupäivälle vielä yhden lounastapaamisen, jonka olisi muuten hoitanut vasta seuraavalla viikolla, Garreth nousi kuin nousikin valmiiksi pakatun laukkunsa kanssa autoonsa ja käänsi kurssin tutulle reitille kohti Southamptonia. Kaupungissa luotettiin mieluusti oman kuljettajan palveluihin, koska silloin ei tarvinnut huolehtia parkkipaikkojen etsimisestä, mutta tällaiset matkat hoidettiin mieluiten itse ratin takana. Yksinäistä ajomatkaa voitiin sitä paitsi pitää hengähdystaukona ennen perheen ja koko New Yorkin eliitin tapaamista – Garret tiesi, että äiti oli tuskin kutsunut juhliin vain lähintä tuttavapiiriään, vaikka niin saattoikin väittää. Tai ehkä Joycella vain oli hieman erilainen käsitys siitä, mitä lähimmillä ystävillä tarkoitettiin. Kun ajon pisin osuus oli selätetty, lauttamatka Connecticutin New Londonista New Yorkin Orientiin tarjosi oivallisen mahdollisuuden siistiytymiseen ja sopivampaan asuun vaihtamiseen, sillä Garreth tiesi kokemuksesta, ettei paikalle ollut sopivaa ilmestyä epäsiistin näköisenä, oli kyse oman perheen juhlista tai ei. Epäsiisti olisi tässä tapauksessa tarkoittanut kenen tahansa muun mittapuulla varsin siistiä bisnespukua, mutta Garreth tiesi, että äiti olisi nähnyt välittömästi hänen ajaneen se päällään ja pitänyt sitä kaikkea muuta kuin edustuskelpoisena. Ajettuaan Orientista sen viimeisen reilun tunnin mittaisen pätkän, Garreth viimein kaarsi autonsa tutulle pihatielle. Hänen edessään ajoi muutama auto, joten ilmeisesti hän ei ollut ainakaan aivan tolkuttoman myöhässä vaan saisi saapua muiden vieraiden vanavedessä. Vuorollaan hän pysäytti autonsa talon etuoville, nousi ulos ja luovutti avaimensa pysäköintipalvelusta huolehtivalle nuorelle miehelle. Noustessaan muutamat portaat ennen avoimesta ovesta ihmisten sekaan astumista hän sulki tottuneesti pikkutakkinsa napin ja suoristi ryhtiään. Sisällä otti vastaan hienostuneesti puheensorinan taustalla soiva musiikki, joka muistutti hissijazzin ja kamarimusiikin lehtolasta. Garreth antoi kaikessa rauhassa katseensa kiertää ihmisissä, jotka eivät onneksi olleet pakkautuneet aulaan vaan valtaosa taisi viihtyä oleskelutilojen lisäksi terassilla ja puutarhassa. Tyhjää sisälläkään ei kuitenkaan ollut, joten mies pääsi heti alkuun tervehtimään muutamat vanhat perhetutut: hän ei ehkä ollut asunut New Yorkissa vuosiin, mutta kyllä hän edelleen tunsi oikeat ihmiset ja vanhempien ystävät olivat luonnollisesti hänenkin ystäviään. Hetken aikaa ihmisten seassa luovittuaan Garreth äkkäsi veljensä, joka oli ilmeisesti huomannut hänet ensin. Päästyään tuon luo Garreth tervehti veljeään lempinimellä, jota oli käyttänyt tuosta lapsuudesta asti – ”Jonah!” – ja astui suoraan sen toverilliseen halaukseen. ”Exhausting as you can imagine”, hän vastasi kysymykseen matkan kulusta ja lisäsi vielä: ”Somehow the drive seems to get longer every time.”Small talk matkasta oli yksi asia, toinen oli se, että Jonathan seuraavaksi esitteli hänet vieressään seisovalle tyköistyvään punaiseen mekkoon pukeutuneelle naiselle. Nainen oli hoikkine vartaloineen ja tummine, pitkine hiuksineen äärimmäisen viehättävä, mutta ei Garreth mitään vähempää olisi veljeltään odottanutkaan. Oltiinhan nainen tietenkin nähty poseeraamassa veljen rinnalla erinäisissä kuvissa, muun muassa niiden kiitoskortissa, jonka hän oli vastaanottanut melkein kuin passiivisaggressiivisena muistutuksena siitä, ettei ollut itse päässyt paikalle. Lahjan ne olivat selvästi saaneet, mutta Garrethin poissaolo ei ollut kaikkien niiden vuosienkaan aikana unohtunut. Asiaa olisi voinut auttaa, jos hän olisi saanut muuten tavattua veljensä morsion joko ennen tai jälkeen häiden, mutta hämmentävää kyllä tämä oli ensimmäinen kerta, kun Garreth päätyi kasvotusten Katherine Rothschildin kanssa. ”I’m still embarrassed by the fact, as I should be, so thank you for bringing it up”, mies kiitteli vastauksena veljensä leikkimieliseen, mutta tuntuvaan piikkiin ja kääntyi sitten Katherineksi esitellyn ja Katyksi kutsutun naisen puoleen. ”Katherine, finally. I assure you the pleasure is all mine”, hän vakuutteli tarttuessaan naisen ojennettuun käteen ja puristaessaan sitä sopivan jämäkästi ja samalla pehmeästi. ”Hopefully just good things?”, hän kysyi vinosti hymyillen ja vaikka kysymys osoitettiin Katylle, Garreth loi Jonathaniin tietäväisen katseen. Oletettavasti sävy jolla hänestä oli perheen illallispöydissä puhuttu ei ollut aina vain positiivinen, vaikka suoranaiseen haukkumiseen Rothschildit eivät tietenkään koskaan sortuneet. Enemmän kyse saattoi olla kohteliaisuuksiksi naamioiduista piikeistä, Garrethin kohdalla toistuva teema oli arvatenkin hänen jatkuva kiireisyytensä ja tapansa panna ura perheen edelle. Ihan kuin jokainen siinä perheessä ei olisi tehnyt sitä vuorollaan. ”Unfortunately I haven’t heard about you as much as I should have, because in this family we only discuss business matters when we rarely see each other. But lets hope that changes tonight. I’m looking forward to getting to know you properly”, Garreth totesi ja soi naiselle varsin hurmaavan hymyn. Sellaisen josta saattoi päätellä ainoastaan, että hän halusi kuulla naisesta ihan kaiken. Oliko se sitten täysin totta, kuka tiesi, mutta oli kohteliasta ainakin esittää. ”Who knows, maybe we’ll start a new tradition of sunday family dinners once I actually move back to the city”, hän vitsaili tai toivoi ainakin vitsailevansa. Jokaviikkoiset tapaamiset koko perheen kesken eivät olleet ihan sitä, mitä hän oli elämälleen suunnitellut kotikaupunkiin paluun myötä, vaikka tarkoituksena toki olikin löytää uudelleen yhteys pikkuveljeen ja kaiketi vanhempiinkin. Elämä oli liian lyhyt, jotta olisi kannattanut polttaa sellaisia siltoja takanaan. ”Speaking of family, have you seen our lovely parents? I think I should go an deliver my personal apologies about missing our reunion last night. Mother didn’t sound very pleased with me when I spoke with her on the phone. I’d really like her to see that I made it this time”, Garret heitti kuivan huvittuneesti ja nappasi ohikulkevalta tarjoilijalta lasin samppanjaa. Hänen äänessään oli paljon itseironiaa ja jotenkin Garreth oletti Jonathanin ja ehkä Katynkin tietävän, miten vaativia ja dramaattisia vanhemmat Rothschildit osasivat olla.
|
|
member rank
Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Aug 21, 2018 20:55:02 GMT 2
Post by julle on Aug 21, 2018 20:55:02 GMT 2
Katy olisi viikonloput paljon mieluusti viettänyt kaupungissa tai edes kahden Jonathanin kanssa, mutta valitettavasti Rothschildien nimi toi mukanaan velvollisuuksia, jotka oli selvinnyt naiselle vasta myöhemmin naimisiin mentyä. Hän oli ennen naimisiinmenoa pystynyt helposti kieltäytymään perheen erilaisista juhlista, matkoista ja kekkereistä, mutta nykyään Katyn tehtävä oli pitkälti mennä sinne, minne Jonathankin meni tai minne Jonathan lupasi heidän saapuvan. Joskus erinäisiin hyväntekeväisyystapahtumiin saatettiin mennä yksinkin, etenkin jos aate oli itsellä läheltä sydäntä tai sillä miellytettiin perheen matriarkkaa, jonka kanssa välit oli lähtenyt lämpiämään, kun Katy oli allekirjoittanut avioehdon, jonka mukaan Katy ei pääsisi miehensä ja hänen sukunsa omaisuuteen käsiksi. Toki sieltä löytyi siitä huolimatta sellaisia vanhollisia pykäliä, kuten jokaisesta kymmenestä aviovuodesta saataisiin sovittu miljoona tilille ja kuinka poikalapsesta saisi enemmän rahaa, kuin tyttölapsesta. Sen lisäksi mukana oli tullut erilaisia etuja ja mukavuuksia, joita Katy ei ollut koskaan uskonut kaipaavansa; oma kodinhoitaja, kokki, kuljettaja… Lista oli tuhottoman pitkä. Maallikon ja eritoten Katyn mielestä se oli naurettavaa ja tarpeetonta, mutta niihin naurettaviin ehtoisin oli pitänyt hyväksyä, jos halusi rakastamansa miehensä kanssa naimisiin. Hän jaksoi ajatella, että avioliitto oli täynnä uhrauksia ja kompromisseja, vaikka suurin osa niistä hienouksista ja suvun vaatimista asioista oli tarpeettomia. Rothschildien kesäkoti kuitenkin kuhisi vieraita ja sen hienostuneen puheensorinan taustalla soi jo tutuksi tullut hissimusiikki, Katyn ja Jonathanin vuorotellen tervehtiessä paikalle saapunutta New Yorkin kermaa. Kahdestaan he eivät saaneet olla oikeastaan hetkeäkään, kun illan päävieraskin saapui vihdoin ja viimein paikalle.
Miehet vaihtoivat keskenään veljellisen halauksen ja pikaiset kuulumiset, ennen kuin huomio käännettiin heidän seurassa olevaan Katyyn, joka oli loihtinut kasvoilleen ystävällisen, aidon lämpimän hymyn. ”Oh, don’t mind your brother. He’s still little bit pety about that”, Katherine yritti parhaansa mukaan keventää tunnelmaa ja loi aviomieheensä toruvan katseen, ennen kuin palautti sen Garrethiin ja kätteli miestä jämäkästi. ”All good things, do you worry”, Katy naurahti perään heleästi ja nyökkäili sanojensa painoksi. Naisen vierellä seisova mies pyöritteli huvittuneena silmiään vaimonsa ja veljensä keskustelulle, samalla kun hieraisi Katyn alaselkää kevyesti. Toki Jonah oli saattanut joskus nurista veljensä poissaoloista ja käytöksestä, mutta ei Jonathan sen suuremmin koskaan ollut valittanut veljestään. Sellainen ei vain yksinkertaisesti kuulunut Rothschildien tapoihin. Sen lisäksi Jonathan kunnioitti ja ihaili veljeään, mikä myös näkyi miehen käytöksestä, vaikka ei sitä ääneen sanonutkaan. Garrethin puhjetessa puhumaan, Katy käänsi katseensa mieheen ja hymyili sen sanoille. ”I would love that”, hän hymyili, osaamatta sanoa oliko se vain täysi kohteliaisuus vai täysin totta. Näissä piireissä ei loppujen lopuksi saanut aina ottaa kaikkien puheita kirjaimellisesti, sillä kohteliaisuuksia jaeltiin jopa sellaisten kanssa joista ei liioin pidetty. ”Don’t give our mom any ideas…”, Jonathan puolestaan tuhahti päätään pudistellen, kun sunnuntai illalliset perheen kanssa tuli puheeksi. Garrethin puhuessa heidän vanhemmista, Jonathan katsahti mietteliäästi ympärilleen. ”Somewhere here, I think. I can go look for them so you two can get to know each other while I’m gone. Just don’t fall in love with her, she’s already married”, Jonathan vitsaili naureskellen, jonka jälkeen suukotti vaimonsa poskea ja lähti etsimään heidän vanhempiaan muiden vieraiden seasta.
Katyn huulien välistä puolestaan karkasi vain vaivaantunut naurahdus, kun aviomiehensä oli karannut omille teilleen. ”I would like to get something to drink – something stronger than champagne, if you don’t mind”, Katy ilmoitti hymyillen ja viittoi Garrethia mukaan, lähtien astelemaan oleskelutilaan, josta löytyi baaritiski ja sen taakse palkattu baarimikko. ”One whiskey, neat, please”, tilattiin kohteliaasti, samaan aikaan istuutuessa baaritiskin ääressä olevalle jakkaralle, kehottaen pienellä nyökkäyksellä aviomiehensä veljeäkin istumaan alas. ”So, why you moved back to New York? Don’t say you missed your family that much?”, nainen vitsaili leveästi hymyillen ja täysin hyväntahtoisesti, samaan aikaan kun baaritsikin takana hääräävä baarimikko laski naisen viskin tiskille. Katyn pitkät sormet kiertyivät sirosti lasin ympärille ja kohotti sen huulilleen. Viskin karvasmaku poltteli mukavasti kurkkua ja pieni irvistyskin kävi naisen kasvoilla, laskien lasinsa takaisin pöydälle, kun käänsi huomionsa takaisin Garrethiin. ”And don’t mind your brother, he’s really happy that you’re here”, Katy koki tarpeelliseksi sanoa, sillä vaikka Jonathan viljeli piikittelyään, niin mies oli pohjimmiltaan onnellinen veljensä läsnäolosta ja ylipäätään paluusta New Yorkiin. ”Jonathan has told me a lot about you and your work, it’s very impressive”, hän kehui vilpittömästi, sillä Garrethin saavutukset olivat Katystä oikeastikin vaikuttavia. Mies oli luonut itselleen hienon uran ja Katy halusi itselleen samaa. Työ oli hänelle lähellä sydäntä ja sitä varten oli lähdetty myös jatko kouluttautumaan, jotta päästäisiin jonain päivänä unelmien pestiin creative directorina. ”But why New York, I thought your job is in Boston?”, Katy kysyi aidosti uteliaana ja nosti viskilasin taas kertaalleen huulilleen, samalla kun risti sirosti jalkansa ristiin toisen jalkansa ylitse.
|
|
member rank
Nomad
Discord name
moa#5546
|
Aug 22, 2018 13:54:19 GMT 2
Post by moa on Aug 22, 2018 13:54:19 GMT 2
Katherine kiirehti pahoittelemaan aviomiehensä käytöstä, mutta Garreth kuittasi asian vain naurahtaen. Onnekasta kyllä hän ei lopulta ollut mies, joka olisi ottanut nokkiinsa pikkuveljensä kuittailusta. Hän ei myöskään tainnut olla tuon häiden väliinjättämisestä aivan niin häpeissään kuin olisi ehkä pitänyt olla. Hän oli toiminut kuten parhaaksi näki, tehnyt valinnan yrityksensä etu mielessään, eikä sitä voitu tai viitsitty katua. Lisäksi hän oli alkujaan kuvitellut, että veljen liitto kestäisi heittämällä vuoden, joten tuon vaimoon tutustuminen ja näiden ikuisen rakkauden juhlistaminen oli tuntunut lähinnä ajanhaaskaukselta. Nyt kun häistä oli kulunut jo kolme vuotta, hänen oli kai myönnettävä erehtyneensä arviossaan. ”Relieving to hear”, Garreth myhäili, kun Katy vakuutteli, että oli kuullut pelkkää hyvää. Brunetella ei myöskään näyttänyt olevan mitään sitä vastaan, että he opettelisivat tuntemaan toisensa, vaikka Garreth pitikin todennäköisenä, että heidän tuttavuutensa jäisi jokseenkin pinnalliselle tasolle ihan heistä molemmista riippumattomista syistä. Mitä yhteistä hänellä voisi olla veljensä vaimon kanssa, kun edes veljen itsensä kanssa ei oltu onnistuttu ylläpitämään tämän tuttavallisempia välejä?
”That isn’t something you do all the time?” Garreth tokaisi vinon hymyn saattelemana, kun Jonathan kielsi antamasta heidän äidilleen mitään ideoita perheaktiviteetteihin liittyen. ”She makes it sound like you spend every waking minute with them, but maybe that’s just part of her plot to make me feel bad about basically abandoning them”, hän pohti ja kuulosti aavistuksen huvittuneelta. Mitä luultavimmin Joyce valitsi useinkin sanansa juuri tällaiset tavoitteet mielessään. Rothschildit arvostivat työorientoituneisuutta ja menestystä, mutta ilmeisesti hänellä olisi silti pitänyt olla aikaa viettää kaikki aikansa kaupungissa vanhempiensa kanssa kahvitellen. Samoin olisi ollut toivottavaa, että hän olisi jo vuosia sitten nainut jonkun sopivaksi kokemansa seurapiiriläisen ja hankkinut tämän kanssa muutaman kauniin, hyväkäytöksisen lapsen. Tytär Garrethilla tietenkin jo olikin, mutta tarinan muut osaset olivat jääneet puuttumaan. Garreth siemaisi samppanjaansa, kun Jonathan vilkuili heidän ympärilleen ja lupautui sitten etsimään vanhemmat Rothschildit. ”Don’t worry little brother, I’m sure your wife is as lovely as they get, but I’m afraid I don’t have time to fall for anyone”, mies lupasi vakuuttavasti ja taputti veljeään olalle, kun se oli suukottanut vaimonsa poskea. Sitten se jätti heidät kahdestaan.
Garreth ehti vain kääntää katseensa takaisin veljensä nuorikon puoleen, kun tuo ilmoitti, että kaipasi jotain samppanjaa vahvempaa juotavaa. ”Maybe Jonah does have something to worry about, you seem to be woman suited to my taste”, mies vastasi, hymyili naiselle leikkisästi ja antoi näin selvästi hyväksyntänsä tuon suunnitelmalle. Oma kuohuva kumottiin kurkkuun sulavasti ja lasi työnnettiin ohi kulkevan tarjoilijan tarjottimelle aivan yhtä näppärästi kuin se oli alkujaan sieltä napattukin. Sitten lähdettiin seuraamaan Katya oleskeluhuoneen laidalla sijaitsevalle baaritiskille, joka oli kuin tehty sellaisia tilaisuuksia varten. Southamptonin talo oli muutenkin saumattoman sopiva niin muodollisten illalliskutsujen kuin kesäjuhlien isännöimiseen, mutta Garrethin rakkaimmat muistot siitä liittyivät aivan toisenlaisiin hetkiin. ”Same for me”, hän tilasi Katyn vanavedessä ja saattoipa hän luoda siihen hyväksyvän katseenkin, kun sen juomatilaus oli viski kuivana, eikä mitään sen ihmeellisempää. Hyvä viski oli yksi niistä ylellisyyksistä, joihin hän mieluusti tuhlasi sekä rahaansa että aikaansa. Garreth avasi tottuneesti takkinsa napin ottaessaan käskystä paikkansa toiselta baarijakkaralta ja jäädessään odottamaan juomaansa. ”I haven’t actually moved yet, but I am working on it. There are still couple of variables I need to get out of the way, mostly work related but my Manhattan apartment is also still occupied”, hän korjasi ystävällisesti. Ei ollut ihme, jos Katy olikin ollut siinä luulossa, että hän oli jo virallisesti muuttanut kaupunkiin, olihan hän ilmoittanut asiasta perheelleen aika yllättäen ja kaikki faktat eivät varmaan olleet noillekaan selvillä. Kuittaillessaan perheestä nainen osui silti melkein oikeaan. ”Not quite, but kinda”, mies naurahti ja kiitti baarimikkoa nyökkäyksellä, kun sai viskilasin eteensä. Sitä kohotettiin kohteliaasti Katya kohti ennen kuin se vietiin huulille. Viskin maku oli täyteläinen ja miellyttävä, eikä kirvoittanut Garrethista lainkaan samanlaista reaktiota kuin Katysta.
”I’m not worried about Jonathan, our relationship is what it is and it’s mostly my fault, maybe I really have been ignoring our family too long”, hän pystyi myöntämään ihan häpeilemättä. Jos Jonathan koki tarpeelliseksi piikitellä häntä vuosien takaisista asioista, hän oli luultavasti aiheuttanut sen ihan itse. ”Why not New York?” Garreth vastasi kysymykseen kysymyksellä ja hymyili naiselle ennen kuin siirtyi oikeasti antamaan sille kunnon vastauksen. ”Our firm is based in Boston, yes, but it’s more complicated than that”, hän aloitti ja laski viskinsa tiskille voidakseen rentouttaa hartioitaan aavistuksen. ”Investment banking and consulting aren’t tied to one place, if business from another city decides to hire us we’re happy to be at their service. Most of our distant clients are from New York and I’d like to bee closer to them. Not to mention it’s good place to grow”, selitettiin, vaikkei oltu aivan varmoja, miten paljon Katya oikeasti kiinnosti kuulla hänen työstään ja firmansa kasvumahdollisuuksista. Useimmat naiset eivät pitäneet sitä kovin kiinnostavana aiheena, mutta eihän hän toki yrittänytkään tehdä siinä mielessä vaikutusta veljensä vaimoon, joten kai tilanne oli lähtökohtaisesti toisenlainen. ”Flight from New York to Boston is hardly an hour, so I can easily live in one place and spend few days a week in other, or I could fly there at morning and come back the same night, it’s reasonably easy to arrange”, hän huomautti myös käytännön puoleen liittyen.
Niin kiinnostavaa kuin olikin puhua elämän järjestämisestä kahteen kaupunkiin, Garret pahoin pelkäsi, että tylsistyttäisi naisraukan hengiltä. ”Am I boring you already?” mies kysyikin huvittuneesti hymyillen, kun nappasi lasin taas kätensää ja siemaisi hieman juomaansa. Hän tarkkaili naisen ilmettä, eikä se kyllä näyttänyt pakokauhuiselta tai kyllästyneeltä. ”I shouldn’t be talking about myself when I’m companied by such a fascinating young woman”, hän tokaisi ja äänessä oli hitunen flirttiä, mutta vain täysin viatonta sellaista. Lähinnä sen tarkoitus oli rentouttaa tunnelmaa, taittaa vähän terää tilanteesta, jottei se tuntuisi liian viralliselta. ”First of all I’d like to hear how Jonathan managed to trick you into marrying him”, mies vitsaili edelleen hurmaavasti hymyillen. Pitihän veljeä vähän kiusata vaikka sitten sen selän takana. ”I recall him mentioning that you work in marketing, is that right?” Garret kysyi sitten vähän asiallisemmin, koska sen verran hän sentään veljensä vaimosta muisteli tietävänsä. Jonathan ei ehkä ollut keskittynyt tuosta puhuessaan työhön, mutta se oli Garrethille tuttu ja helppo aihe. Sitäpaitsi Katy oli kysynyt hänen työstään, oli vain kohteliasta tehdä samoin. ”Does your job make you feel like you’re on the right field? Give you joy and fulfillment?” hän uteli sitten ja pyöritteli lasia kädellään pöydän pintaa vasten, rintamasuunta kuitenkin naiseen päin eikä lainkaan sen oloisena, ettei tilanne kiinnostaisi häntä. ”No one has tried to lure you into joining the family business?” Garret kysäisi myös. Hänkin istui Rothschild Enterprisen johtokunnassa, vaikkei ollut aikuisiällään ollut päivääkään varsinaisissa töissä firmassa, joten yhteydet siihen olivat erittäin konkreettiset.
|
|
member rank
Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Aug 23, 2018 0:15:43 GMT 2
Post by julle on Aug 23, 2018 0:15:43 GMT 2
”Well… Maybe but she wasn’t lying either. When you work with them, that’s pretty much the deal you get, but I’m sure she stops your guilting now that you’re moving back to New York”, Jonathan naureskeli veljelleen, mitä tuli heidän äitiinsä. Perheen kuopus oli välttynyt kaikelta siltä syyllisyydeltä, Luojan kiitos siitä. Luultavasti perheyrityksessä työskentely oli enemmän vanhempien mieleen. Lopulta veljensä sanoista huvittuneena Jonathan taputti yhtä lailla Garrethia olalle ja painellut matkoihinsa etsimään heidän vanhempansa. Katy jäikin hetkeksi katsomaan aviomiehensä perään, ennen kuin käänsi katseensa Garrethiin ja ehdotti vahvemman juotavan hankkimista. Kuohuva tuntui liian laimealta juomalta, etenkin jos halusi tästä illasta selvitä jotenkin kunnialla, ilman että täysin kyllästyisi siihen taustalla pimputtavaan hissimusiikkiin ja muiden kanssaolijoiden sivistyneeseen rupatteluun, joka pitkälti pyöri aiheiden raha ja kuka oli menestynyt parhaiten ympärillä. ”You’re too kind”, Katy virkkoi hivenen huvittuneena Garrethin kehuille, eikä liioin ottanut niitä tosissaan. Mies kuitenkin antoi valoa sille suunnitelmalle, jolloin kaksikko siirtyi oleskeluhuoneen baaritiskin ääreen, eikä mennyt aikaakaan, kun molemmat saivat eteensä tilaamansa viskilasilliset. Kyselyidensä lomassa Katy risti jalkansa ja sen myötä korjaili sen jälkeen tyköistuvan mekkonsa helmaa. ”Oh, sorry about the assumption, Jonah just gave the impression you’ve already moved back to New York. Where are you staying now? If you need place to stay, I’m sure you’re more than welcome to our place”, Katy tarjosi – vaikka olettikin että Garreth yöpyi jo mukavasti jossain Four Seasonsin tai The Ritz-Carltonin tasoissessa hotellissa. Siinä välissä viskilasi nostettiin taas kertaalleen huulilleen, eikä sen maku enää siinä vaiheessa aiheuttanut samaa ensireaktiota kuin aikaisemmin. Ainoastaan se lämmitti mukavasti naisen kurkkua ja sai naisen olemuksen hiukan rentoutumaan, vaikka ryhdikästä istuma-asentoa pidettiin yllä edelleen.
Garreth oli kovin suorapuheinen hänen ja veljensä väleistä, mitä Katy arvosti. Olihan perheen esikoinen ollut kauan poissa ja sellainen poissaolo pienistä tapaamisista huolimatta aiheutti pienen loven heidän väleihinsä. Katyn silmissä Garreth kuitenkin vaikutti siltä, että mies halusi korjata asian. Sitä suuremmalla syyllä Katy kuunteli aidosti kiinnostuneena ja nyökkäili kuuntelemisen merkiksi, kun Garreth kertoi työstään ja sen mahdollisuuksista kasvaa New Yorkin kaltaisessa kaupungissa. ”Well you’re right about that, New York is really good place to grow and sensible place to live, if you already have big and important customers here”, myötäiltiin ymmärtäväisesti hymyillen, laskien samalla kädessä olevan viskilasin tiskille, irrottamatta kuitenkaan otetta puolillaan olevasta lasistaan. Katy helposti jäi uusien tuttavuuksien seurassa taustalle, etenkin jos aikaa vietettiin suuremmalla porukalla, mutta nyt kun he saivat Garrethin kanssa kaikessa rauhassa tutustua, naisen oli huomattavasti helpompi olla oma itsensä. Esimerkiksi miehen työkuvioista puhuminen ei suinkaan tylsyttänyt naista ja Katy nyt luonnostaan oli sellainen nainen, joka oli aina hyvin kiinnostunut uusien tuttavuuksien mielenkiinnonkohteista ja niin edelleen. Niinpä Garrethin kysymyksen kuullessa Katy loi jopa hivenen yllättyneen katseen tuohon, ennen kuin heilautti kättään vähättelevästi ja naurahti. ”Not at all! If you knew me, you would know that this kind of discussions doesn’t ever bore me”, nainen huomautti hyväntahtoisesti, vaikka uskaltautuikin piilottamaan sen sekaan pientä ivaa, samalla kun huvittunut hymy nousi huulilleen ja Katy niksautti nenäänsä.
Garrethin kohteliaisuudet eivät myöskään menneet Katylta ohikorvien, ne ja se pieni flitttailu saivat jopa pienen punan käväisemään naisen poskipäillä. ”You really know how to talk to women, don’t you Mr. Rothschild?”, Katy kohotti kulmiaan merkittävästi ja Garrethin tavoin nosti viskilasin huulilleen, jonka takaa hymyili hivenen huvittuneena. Keskustelu kääntyikin sen myötä vuorostaan naiseen, Katyn naurahtaessa ja katseensa laskeutuessa hetkellisesti viskilasiinsa, jonka lasin reunaa siveli hennosti sormen päällään. ”We actually met while I was still university student. It was my last year at Pace Uni and his – your - family gave us a project to work on and well, I was in that project team and Jonah was our contact. Your brother was really sweet… He waited that we completed the project and after that he asked me out on a date. Now we are here”, ensitapaaminen onnistuttiin sumppaamaan helposti lyhyeksi tarinaksi, sillä vaikka Garreth oli kysynyt aiheesta, Katylla ei ollut aikomusta kyllästyttää aviomiehensä veljeä heidän ensitapaamisella ja sillä kuinka romanttista se olikaan silloin ollut. Katse kohotettiin lopulta takaisin vastapäätä istuvaan mieheen ja paranteli asentoaan jakkarallaan, säilyttäen kuitenkin rintamasuuntansa Garrethia kohti. ”Long story short; I have BBA degree on advertising and integrated marketing communications and I work as a senior copywriter. So yeah, I pretty much work in fields of marketing and advertising”, omista taustoista mitä koulutukseen ja ammattiin liittyen kerrottiin hyvin avoimesti ja naisen palon siihen työhön pystyi jo havaitsemaan hänen innosta kertoa siitä; kasvoillaan koreileva hymy leveni entiseltään ja vapaalla kädellä jopa elehdittiin puheen mukana. ”Oh I’m definetly on the right field, it gives me more than just joy. Love my job, more than anything. It’s so variable and my work place, Territory Studio has given me so many opportunities to develop and fulfill myself”, Katy henkäisi heleästi naurahtaen ja nosti kätensä sydänalalleen, kuin painottaakseen kuinka paljon rakastikaan työstään.
Katy oli ehkä työorientoitunut, mutta ei kuitenkaan mennyt aivan samoissa mittakaavoissa mitä Jonathan velipoikansa kanssa. Käsi laskettiin sydänalalta ja samalla sormien pyörittely lopetettiin viskilasin reunalla, kun siihen tartuttiin uudelleen ja lasin pohjalla olevat lirut juotiin tyhjäksi. ”I’m kinda workaholic – not as bad as Jonah or you, of course, but I’m right behind you guys. I actually started last year my M.A studies at marketing communication”, nainen selvensi ja loihti kasvoilleen pehmeän hymyn ennen kuin jatkoi; ”But I’m sorry to say this, but I wouldn’t never ever work for your family”, huomautettiin naurahtaen jopa pienen painotuksen kera ja pudisteltiin päätä kielteisesti. Katse kävi siinä välissä tiskin takana hääräävässä baarimikossa. ”Another two of these, please – hope you don’t mind taking a second round before Jonathan comes back with your parents?”, tiedusteltiin kevyesti kulmia kohottaen kun huomattiin Garrethinkin lasin tyhjentyneen, pienen viattoman hymyn kivutessa samaan aikaan huulilleen. Baarimikon annettiin häärätä tiskin takana rauhassa, kun Katy palasi alkuperäiseen aiheeseen. ”Don’t get me wrong, Garreth - I love your parents but I don’t wanna see my in-laws all the time. I want to keep my work and family life separate from each other”, tokaistiin varsin suoraan, minkä varmasti Garrethkin ymmärsi. Kukapa olisi halunnut nähdä appivanhempia joka päivä, vaikka heidän kanssa oltaisiin oltu kuinka hyvissä väleissä? ”Why you don’t work with your parents? Why start your own company?”, Katy kysyi seuraavaksi ja nojasi rennosti kyynärällään baaritiskin reunaa vasten ja vaihtoi samalla ristimänsä jalkansa toisin päin. Baarimikko laski sopivasti uudet lasilliset kaksikolle ja sille nyökättiin kiitokseksi, naisen kiertäessä sormensa lasinsa ympärille. ”Are you just visiting this evening or staying here with us rest for the weekend?”, hän siristi silmiään pienesti ja nosti viskilasin huulilleen. Katy oli onnellinen, että keskustelu pyöri pitkälti heidän töissä ja urissa, eikä liioin siitä mistä Katy tuli ja niin edelleen. Perhetaustansa kun olivat mitä olivat, mutta toisaalta olihan niistä aikanaan jotain kirjoiteltu paikallisissa roskalehdissä. Vielä siihen aikaan, kun äitinsä ei onneksi ollut hoitokodissa sairautensa vuoksi.
|
|
member rank
Nomad
Discord name
moa#5546
|
Aug 23, 2018 13:36:04 GMT 2
Post by moa on Aug 23, 2018 13:36:04 GMT 2
Oli Katylta kovin ystävällistä tarjota kotiaan Garrethin käyttöön – tilanpuutetta noilla tuskin olisi ollut – mutta veljen asuntoon pamahtaminen sillä tavalla olisi tuntunut tunkeilevalta. Yökyläily ei kuulunut Rothschildien tyyliin, käydessään kaupungissa Garreth oli tottunut yöpymään hotelleissa, se vain tuntui helpommalta kaikille. Lapsuudenkodissakin oltiin viimeksi vietetty yö joskus yli kymmenen vuotta sitten. ”That’s very kind of you, but I have a suite in Park Hyatt”, mies myönsi. Se oli kaupungin luksushotelleista eniten hänen tyyliinsä, vähemmän pröystäilevä kuin Ritz tai muut, jotka huokuivat vanhaa rahaa ja perinteitä. Hän ei ollut koskaan ollut kullattujen ovennuppien ja marmorilattioiden perään. Siellä hän oli tottunut viettämään yönsä muutenkin, kun oli ollut työasioissa kaupungissa, joten viikon tai parin varaus oli ihan toimiva ratkaisu. Katherinekin näytti ymmärtävän hyvin, miksi New York veti puoleensa: kyse ei ollut Garrethin osalta pelkästään kotikaupungin nostalgiasta ja perheestä, vaan muuttoa oltiin ajateltu myös järjellä ja sitä oltiin puitu Linwoodien kanssa pitkään. Sellaisia päätöksiä ei tehty impulsiivisesti, vaan ne olivat osa suurempaa liikesuunnitelmaa. ”It’s the business capital of East Coast, no other location would make as much sense as it does”, Garreth summasi oikein tyytyväisenä siihen, että hänen keskustelukumppaninsa tuntui ymmärtävän asian ytimen.
Garret kohotti hyväksyvästi kulmakarvaansa, kun Katy vakuutteli, ettei ollut lainkaan pitkästynyt hänen työpuheistaan. Hän siemaisi viskiään ja siirtyi sitten imartelemaan naista sen sijaan, että olisi jatkanut itsekeskeisesti omista asioistaan jauhamista. Sellaisissa tilanteissa oltiin tosiaan melkoisen sulavia ja nainenkin näytti panneen sen merkille. ”Talking is one of my many talents”, Garreth myönsi naurahtaen ja loi sitten naiseen hieman paheksuvan katseen, kuin olisi torunut sitä jostain. ”And please, call me Garreth, we’re family aren’t we?”, mies vaati ja hymyili naiselle. Sen muodollisuus huvitti häntä, mutta tuntui se kevyen flirttailevaltakin. Naiset rakastivat kutsua häntä sukunimellä, Katyn tosin luulisi tottuneen siihen, kun oma aviomies kulki samalla tittelillä. Ja appiukko. Mr. Rothschildeja siinä perheessä riitti, ehkä olisi kannattanut pysyä Bostonissa, niin olisi saanut olla sentään kaupungin ainokainen. ”Sweetness isn’t much of a trick, but it seems to have worked for him”, Garreth hymähti ja seuraili hienovaraisesti kuinka Katherine paranteli asentoaan baarijakkaralla. Sen sääret olivat sirosti ristissä ja sormet hivelivät viskilasin reunaa. Garreth ei oikeastaan kaivannut pikkuveljen elämästä vinkkejä naisten iskemiseen, joten keskustelu johdateltiin luontevasti Katyn ammattiin. Naisen silmiin syttyi hurmaava palo, kun se alkoi kertoa työstään. Käsi liikahti sydämelle, eikä Garreth peitellyt hymyä, jonka naisen reaktio hänessä sai aikaan. ”I enjoy listening people talk about things they are passionate about and you sure do sound passionate about your work”, hän totesi ja se oli valtava kohteliaisuus naamioituna viattoman huomion nahkoihin.
Mies siemaili kaikessa rauhassa viskiään, kun nainen tunnusti, että hänelläkin oli taipumusta työnarkomaniaan. Se ilmoitti sen varsin tyynesti, selvästi olettaen, että Garreth allekirjoittaisi epäilyksittä sekä oman että veljensä kärsivän samaisesta asiasta. ”We prefer ’work oriented’, it sounds less decadent”, Garreth sanoi, mutta enemmän vitsillä kuin tosissaan. Sitä sanaa toki itse käytettiin, mutta workaholic oli ehkä totuudenmukaisempi, ei Katy siinä harhaan osunut. ”You married into right family, that’s kind of hereditary trait around here. Mom being the obvious exception, but even she knows how to keep herself busy”, mies hymähti ja kohotti sitten yllättyneesti kulmiaan, kun nainen latasi suoraan, ettei koskaan työskentelisi heidän perheelleen. ”Why’s that?” Garret kysyi silminnähden huvittuneena ja jäi odottamaan vastausta, kun nainen tilasi väliin lisää juotavaa. Hänen oman lasinsa pohjalla oli jäljellä enää ohut tilkka, joka kumottiin kurkkuun melkein kuin käskystä. ”Not at all, it’s been a long day and drinking does make family reunions more tolerable. Not to mention all the mingling I must do with the other guests after Joyce and Connor are done with me”, hän huokaisi, vaikkei oikeasti pannut minglailua pahakseen. Sellaiset tapahtumat ja small talk sujuivat häneltä varsin vaivattomasti. Kun baarimikko oli alkanut hoitaa heidän juomapuoltaan, Garret sai vastauksen aiemmin esittämäänsä kysymykseen. ”Just between us, that’s probably a wise choise”, hän naurahti. Aviomiehen, tuon vanhempien ja puolen suvun kanssa työskentely kuulosti suunnilleen yhtä miellyttävältä kuin juurihoito.
Garret seuraili katseellaan, kuinka baarimikko asetteli heidän uudet juomansa tiskille ja kohautti olkapäitään ensimmäiseksi vastaukseksi naisen kysymykseen. ”I don’t know really, it just always felt like obvious thing to do”, hän arvioi, eikä tarttunut vielä lasiinsa. ”RE will always be part of my life, I’m on the board and all that, but having my own company is something else. Well, first of all it’s not a family business and so it’s immune to family politics, I have a partner who makes sure of that”, mies selitti ja katsahti naista kuin olettaen, että se ymmärsi mitä hän tarkoitti. ”I just always knew I wanted something that would be mine, not my family’s. I worked for other people when doing my bachelor’s degree and MBA, and it was fine, but not very exciting. After Harvey, my Harvard professor and first business partner, came to me with an idea of establishing Rothschild & Linwood Inc., it just felt right. Thrilling, you know?” Garreth jatkoi ja otti nyt viimein lasin käteensä, joi siitä lyhyen siemauksen. ”This firm with all our clients challenges me every day. Sure it would have been easier to take a position in RE, but it just didn’t feel as rewarding”, hän päätteli sen varsin inspiroivan tarinansa. Kuulosti korulauseilta, että halusi vain haastaa itseään ja saavuttaa jotain omillaan, mutta niin se oli ollut. Kaikesta saamastaan avusta huolimatta Garreth saattoi kutsua tätä enemmän omaksi saavutuksekseen kuin olisi koskaan voinut tehdä sukunsa yrityksen kanssa. ”And I don’t mean it can’t be that, I’m sure Jonathan enjoys his position and job description very much. We’re just different like that, I guess.
Jotenkin oltiin taas eksytty puhumaan omasta urasta ja erinomaisuudesta, mikä lähestulkoon hävetti miestä. Katherine oli tietenkin itse kysynyt, mutta olisihan Garreth voinut edes yrittää pitää vastauksensa lyhyinä eikä lasketella tuolle kaikkia syvimpiä tuntojaan oman yrityksen perustamisesta ja eroista veljeensä. Toivon mukaan nainen ei ollut valehdellut väittäessään, että nautti sellaisista keskusteluista. ”I was planning on staying at least ’till sunday”, mies kertoi ja vilkaisi heidän ympärillään pyöriviin ihmisiin. ”I enjoy this place more without all the fuss and to be honest I don’t get to visit that often. That’s one of the things that’ll hopefully change once I’ve settled back to the city”, hän paljasti ja hymyili palauttaessaan katseensa naiseen. ”When are you two planning on heading back? And do you happen to know about our parent’s plans?” kysyttiin ihan viattomasti, eikä äänensävystä ollut mahdollista lukea, toivoiko mies enemmän saavansa omaa rauhaa vai perheensä seuraa. Pelkän veljen ja sen vaimon kanssa vietettyä viikonloppua ei oltaisi pantu pahakseen, mutta koko perheen yhteinen aika olisi varmasti kuluttavaa heille kaikille. Hänen ei kuitenkaan olisi järkevää suunnata New Yorkiin viikonlopuksi, kun asioiden hoitaminen siellä olisi paljon helpompaa alkavalla viikolla ja Bostoniinkaan ei haluttu lähteä, kun tarkoitus oli kuitenkin viettää alkuviikko nykissä. ”Do you like spending time here?” Garreth kysäisi, pyöritteli lasia kädessään niin, että kullanruskea neste liikkui lasin laitoja vasten, muttei ollut lähelläkään läikkyä yli. ”I personally love the Aspen house even more, but this does have it’s own charm”, hän tunnusti ja kasvoilla käväisi melkein haaveileva ilme, kun hän miettikin perheen toista, Aspenissa sijaitsevaa lomakotia. Talvi taisi olla lopulta enemmän hänen vuodenaikansa. ”More so without half of New York’s socialites”, oli pakko lisätä hiukkasen kuivasti ja Katylle virnistettiin, oletettiin että se ymmärsi.
|
|
member rank
Poliitikko
Discord name
julle#2371
▲ rakkaudesta lajiin; aktiivinen.
|
Aug 25, 2018 11:23:29 GMT 2
Post by julle on Aug 25, 2018 11:23:29 GMT 2
Katylle ei tullut yllätyksenä, että Garreth oli jo majoittunut hotelliin, mutta miehelle haluttiin siitä huolimatta tarjota mahdollisuus majoittua myös heidän vierashuoneeseensa, jos hän sitä halasi. Vaikutti kuitenkin siltä, että mies oli täysin tyytyväinen sen hetkiseen majoitukseensa, joten ei Katy edes viitsinyt tuputtakaan, vaan nyökkäsi sen myötä hyväksyttävästi. Tulihan sitä toisinaan itsekin matkusteltua töiden puitteissa – Territorylla kun oli asiakkaita New Yorkin ulkopuolella sekä konttorit San Franciscossa ja Lontoossa ja New Yorkin toimipisteen yhtenä senior copywriterina, matkustelua oli jonkin verran. New York oli siis kaikin puolin oiva kaupunki laajentaa omaa yritystä ja sen toimintaa, joten ei Garrethin päätös muuttaa takaisin vanhaan kotikaupunkiinsa ollut laisinkaan huono. Garrethin sulaville sanoille hymyiltiin huvittuneena ja kulmia kohotettiin kevyesti myöntymisen merkiksi. Hyvät puhelahjat olivat todellakin lahja sellaisille, jotka tarvitsivat sitä työssään. ”Yes we are and that’s why you can also call me Katy”, miestä yhtä lailla kehotettiin; Katherine tuntui toisinaan niin viralliselta ja ne jotka käyttivät naisen oikeaa nimeä lempinimen sijaan, olivat useimmiten hänen äitinsä ja Joyce. Sen myötä päästiin hänen ja Jonathanin ensi tapaamisen ja lopulta Katyn omaan työhön, josta puhuttiin valtavalla intohimolla, mikä myös paistoi naisesta ulos hänen eleissä ja olemuksessa. ”Oh, I love my job very much and I’m very good at it and proud of what I do, even though I say it myself”, Katy henkäisi – jos hän oli arkisissa ja normaaleissa asioissa vaatimaton, niin työnsä suhteen tunnettiin sellaista paloa, ettei edes omaa kyvykkyyttä epäilty. Ja se myös näkyi hänestä, sillä työnsä parissa Katy koki olevansa vahvimmillaan ja omalla mukavuusalueellaan.
Garrethiin luotiin kuitenkin seuraavaksi huvittuneen ja epäuskon sekainen vilkaisu, kun mies uskaltautui korjailemaan Katyn sanoja. ”Don’t try to sugar coat it, Katy naurahti hiukan toruvaan sävyyn ja siristi silmiään, ennen kuin tilasi heille uudet juomat. Garreth ei onneksi laittanut sille ajatukselle vastaan, se oli nähtävästi myös yhtä mieltä siitä että tällaiset tapahtumat oli helpompi rämpiä lävitse, kun veressä oli jonkin verran alkoholia. ”I know what you mean and it’s so much easier when you have little bit alcohol in your blood”, hän myötäili ymmärtäväisesti nyökkäillen. Kyllähän sen mingailun kesti selvinkin päin, mutta alkoholin kanssa se teki siitä vain siedettävää. Aivan kuten Garreth oli sanonut. Aviomiehensä veli myös tuntui ymmärtävän miksi Katy ei ollut liittynyt RE toimintaan. Hän oikeastaan tuntui ainoalta, joka ymmärsi ja jopa myönsi ääneen sen. Useimmilta oltiin kuultu kuinka Katy heitti hukkaan hyvän tilaisuuden kun ei liittynyt Rothschildien yhtiöön, mutta naisesta se ei ollut koskaan tuntunut hyvältä ajatukselta. Hän ei halunnut sekoittaa työtä ja perhettä. ”Thank you, I like to think so too, but you seem to be only one who thinks like that”, myönnettiin ja annettiin katseen kääntyä baarimikkoon, joka laski heille uudet juotavat ja sille nyökättiin kiitokseksi. Katse palautettiin kuitenkin yhtä nopeasti takaisin Garrethiin, jota katsellessa päätä kallistettiin pienesti, samalla kun naiselle jo ominaiseksi tullut lämmin hymy kaareutui hänen huulilleen.
Katy hiljentyi kuuntelemaan, kun Garreth kertoili omaa puoltaan miksi ei ollut veljensä tavoin liittynyt perheyritykseen vaan sen sijaan oli perustanut oman yrityksen. Oli täysin ymmärrettävää, että mies oli lähtenyt luomaan omaa polkuaan elämässä ja nähtävästi Garrethilla oli käynyt hyvä tuuri yhtiökumppanin suhteen, kun oli sellaisen löytänyt jo opiskeluaikoina. Kaikki mitä Garreth oikeastaan puhui, sai Katyn vaikuttumaan siitä kuinka erilainen mies oli perheeseensä nähden. Tai veljeensä. Se oli suoraan sanottuna ihailtavaa. ”That's admirable, seriously… Making your own path and not doing wat your parents might expect you to do. That’s not bad either, of course but…”, Katy aloitti ja hiljentyi hetkeksi miettimään asiaa Jonathanin kannalta. Garrethista poiketen Jonathan tuntui viihtyvän RE:n alaisuudessa ja vanhemmilleen työskentelystä. Ei siinä tietenkään mitään pahaa ollut, mutta Katysta se tuntui hivenen turvalliselta vaihtoehdolta. ”But yeah, Jonah seems to enjoy work for RE”, hän lopulta sanoi olkiaan kevyesti kohauttaen, aivan kuin sillä että Jonathan työskenteli perheyrityksessä ei olisi ollut mitään merkitystä. Loppujen lopuksi sillä ei ollutkaan, vaikka Katy olikin se joka piti haasteista ja itsensä kehittämisestä, uralla etenemisestä ja sitä rataa. Sellaista tunnetta ei perheyrityksessä välttämättä saanut, sillä sellaisessa yhteisössä oli yleensä ihmisten tulevaisuudet ja urasuunnitelmat jo pitkälti mietitty. Kai Jonathanistakin muovattiin kaiken aikaa jotain RE:n tulevaa johtohahmoa.
Kun urista ja sen vaiheista oli puhuttu hyvän aikaa, oltiin päästy siihen asumisjärjestelyn ja Southamptonissa oleskelemiseen. Katy nyökkäsi ja nosti viskilasin huulilleen, kun Garreth kertoi yhtä lailla yöpyvänsä sunnuntaihin saakka perheensä loma-asunnolla. Katse kävi sen myötä heidän ympärillään, eikä Katy voinut olla pienesti hymyilemättä. Kaikista niistä ihmisistä huolimatta se talo oli omalla tavallaan löytänyt myös paikan naisen sydämestä. Garreth tuntui kuitenkin taas kertaalleen pukemaan Katynkin ajatukset sanoiksi, joka sai naisen naurahtamaan vaivaantuneena ja hieraisemaan kevyesti niskaansa. ”I love this place, but to be honest it’s bit irritating when you say everything what I’m just thinking”, Katy huomautti naurua äänessään ja kallisti herttaisesti päätään, silmäillessään Garrethia. ”We’re here also staying here until Sunday. I need to go back to the city before Monday morning and I think your parents are going stay here on… Tuesday?”, Katy sanoi joskin kysyvään sävyyn, vaikka ei asiaa niinkään kysynyt Garrethilta, hän ainoastaan yritti muistella mitä Joyce oli hänelle asiasta maininnut aikaisemmin. Heidän oli palattava New Yorkiin ennen maanantaita, sillä Katyn piti puhtaasti palata töihin silloin. Joitakin töitä oltiin saatu hoidettua etänä lomakodilla, mutta tapaamisia mitkä oli maanantaille sovittu, ei voitu perua jonkun pidennetyn perheviikonlopun vuoksi. ”I like this place in the summer, but that Aspen house is more cozier in the winter, even though I’m not much of a skier”, myönnettiin, jonka jälkeen suuta kostutettiin taas viskihuikalla. Katy ei ollut koskaan opetellut laskettelemaan, mutta jos perheen kesken oltiin lähdetty Aspeniin laskettelemaan, hän oli yleensä nauttinut siitä rauhasta ja lämmöntunnusta mitä kyseinen paikka tarjosi. Siellä Katy pystyi täysin rentoutumaan, sillä siellä ei ollut juuri niitä Garrethin mainitsemia seurapiiriihmisiä. Aspenissa tuli kuitenkin vierailtua harvoin, ehkä muutaman kerran vuodessa. ”You visit there often? Aspen, I mean”, tiedusteltiin uteliaasti kulmia kohottaen ja laskettiin kädessä oleva laski taas baaritiskille, nojautuen samalla kyynärällään kevyesti sen reunaa vasten, säilyttäen näin rintamasuuntansa Garrethia kohti.
Aikansa Katy ja Garreth saivat rupatella rauhassa, kunnes Katy laittoi merkille heitä lähestyvän aviomiehensä. ”Seems like Jonah found your parents”, hän huomautti ja loihti huulilleen leveän hymyn, kun Jonathan astui lopulta vaimonsa viereen ja kurottautui suukottamaan naisen poskea, Katyn hieraistessa sen lomasta miehen hartiaa kevyesti. ”They are coming, so prepare yourself brother”, Jonathan ilmoitti huvittuneena ja käänsi katseensa pian perässään tuleviin vanhempiinsa. Luovittuaan tiensä muiden vieraiden lävitse, johonka meni luonnollisesti aikansa kun jokainen vieras halusi vaihtaa muutaman sanasen talon ja juhlien emännän kanssa. Joyce asteli vanhemmasta Rothschildin pariskunnasta etunokassa ja nähdessään Garrethin istumassa baaritiskin ääressä, askeleensa veivät hänet poikansa ja hänen seurassa olevan Jonathanin ja Katyn luokse. ”Oh Garreth, my baby boy you are here!”, Joyce ilakoi esikoisensa nähdessään ja kietoi kätensä Garrethin ympärille, halatakseen poikaansa tiukasti. Jos Joyce oli aikaisemmin ollut hivenen loukkaantunut ja pahoillaan ettei Garreth ollut saapunut edellispäivän illalliselle, niin nyt hän ei tuntunut olevan siitä moksiskaan. Jonathan käänsi katseensa vaimoonsa ja hymyili vinosti. ”I saw Alyson Montgomery and her date here, we should go say hi to them”, Jonathan ilmoitti törmänneensä pormestarin tyttäreen ja hänen seuralaiseensa, johonka Katykin oli kerjennyt tutustua viimeisen vuoden aikana. Kai se Jonathanilta myös pieni vinkki että he saattoivat nyt jättää velipoikansa vanhempiensa armoille. Katy nyökkäsi ja käänsi katseensa Garrethiin. ”It was pleasant to finally meet you Garreth. Hopefully we can continue this chat later”, Katy sanoi ja tarkoitti jokaista sanaansa. Hän ei kerjennyt kuitenkaan päästä pidemmälle sanoissaan, kun Jonathan puolestaan jatkoi. ”Yes you can, how about dinner tomorrow?”, Jonathan kysyi kulmiaan kohottaen ja laski kätensä baarijakkaralta laskeutuneen Katyn alaselälle. Illallinen kuulosti vallan mainiota, jolloin Katy jopa loi odottavan silmäyksen Garrethiin. ”Just us three, no other socialites or anything”, aviomiehen jälkeen kiirehdittiin lisäämään.
|
|
member rank
Nomad
Discord name
moa#5546
|
Sept 9, 2018 20:37:52 GMT 2
Post by moa on Sept 9, 2018 20:37:52 GMT 2
”Self-appreciation is a desirable quality, Katy”, Garreth huomautti hyväksyvästi ja teki samalla naisen nimen lausumalla tiettäväksi, ettei tästä eteenpäin aikoisi kutsua veljensä vaimoa rouva Rothschildiksi, kuten senkään ei tulisi kutsua häntä herraksi. Katyn ja Katherinen välillä tulisi luultavasti vielä olemaan hieman vaihtelevuutta, mutta eiköhän se heidän tuttavuutensa vaiheessa ollut aivan hyväksyttävää. Sitä paitsi Katherine oli Garrethista varsin kaunis nimi, vähemmän arkinen kuin Katy, vaikka ei arkisuudessakaan mitään vikaa ollut. ”It’s good to recognize your strenghts and value in the job market”, mies lisäsi vielä, jolloin tuli varmasti selväksi, ettei hän pitänyt lainkaan pahana sitä, millaisella varmuudella nainen puhui omasta osaamisestaan. Se oli kaiken kaikkiaan hyvin viehättävä piirre ihmisessä. Ilahduttavaa oli sekin, miten suoraan nainen uskaltautui oikaisemaan hänen vähättelyään siinä työnarkomaani-asiassa, eikä Garreth voinut olla hymähtämättä huvittuneesti. ”You’re the one who married a Rothschild so arguably you know better”, hän myönsi eikä edes kovin vastentahtoisesti. Hän itse oli 36-vuotias ja edelleen sinkku, joten kaipa sekin puhui puolestaan; ei hänellä ollut edes aikaa kaivata vakavaa parisuhdetta, kun työ piti niin kiireisenä. ”Don’t let anyone talk you into doing something you don’t see fit for youself. The urge to control others also runs in the family”, Garreth hymähti ja tunsi hetken aikaa myötätuntoa naista kohtaan. Hän saattoi helposti kuvitella, miten ainakin heidän äitinsä pyrki parhaansa mukaan ohjailemaan kuopuksensa vaimon päätöksiä. Samoin teki varmaan Jonathankin, vaikka tuskin yhtä ilmeisesti ja ehkei edes tahallaan. Edes Garreth ei voinut väittää, etteikö olisi asettanut elämänsä ihmisille tiettyjä odotuksia ja lasketellut toisinaan suuntaviivojakin, se vain tuli heille hyvin luonnostaan ja kaikessa hiljaisuudessaan hänen isänsä oli odotustenasettajista pahin.
Selvästikään Garrethin ei tarvinnut olla huolissaan Katyn mielenkiinnon pitämisestä, koska naisen keskittymiskyky tuntui riittävän aivan oivallisesti hänen tarinoihinsa. ”Some say admirable, some say stubborn”, mies hymähti ja virnisti naiselle pehmeästi alta kulmain. Joskus firman alkuvuosina oli itselläkin käynyt mielessä, että olisi voinut olla vähän vähemmän jästipäinen ja kerätä nimeä Rothschild Enterprisessä ennen oman firman perustamista, mutta toisaalta Harveyn kelkkaan lähteminenkin oli ollut melko turvallinen vaihtoehto. Ei hän ollut koskaan joutunut ottamaan todellisia riskejä elämässään, kun turvaverkot olivat aina olleet olemassa. Se oli varakkuuteen syntymisen tuoma selkeä etuus. Toki perhetaustaan liittyi muitakin etuja, hehän istuivat juuri erään sellaisen baaritiskillä siemailemassa kalliita viskejään, jotka kuitenkin sinä iltana olivat oikeutetusti ilmaisia kaikille osallistujille. ”I’m sorry, it’s not my intention to steal words from your mouth”, Garreth naurahti ja nyökkäili kevyesti, kun Katy kertoili pariskunnan ja appivanhempien suunnitelmista viikonlopun suhteen. ”A delightful family weekend then”, mies totesi aavistuksen kuivasti, mutta kuitenkin riittävän edustuskelpoisesti. Hänen oli helppo allekirjoittaa Katyn huomio Aspenin lomakodin kodikkuudesta: ei sekään mikään vaatimaton hirsimökki ollut, mutta takkatulen roihussa ja vuorimaisemissa oli jotain huomattavasti pehmoisempaa kuin Southamptonin kesissä ja edustustilaisuuksiin hiotuissa tiloissa. ”You’re not?” Garreth kysyi yllättyneen oloisesti, kun Katy totesi ettei juuri lasketellut. ”What a pity, it’s such a nice upper class hobby”, hän pilkkasi sitten hellästi itseään ja perhettään siitä, että he nauttivat juuri sellaisista harrastuksista. ”To be honest I’m quite surprised Jonah hasn’t taught you how to. Or are you just reluctant to learn?” mies kysäisi melkein kiusaten ja siemaisi viskiään. Kyllä hän ainakin itse oli nuoruusvuosinaan opettanut tytön jos toisenkin laskemaan, vaikka saattoi kyllä olla, että ne olivat enemmän teeskennelleet osaamattomuutta saadakseen tukiopetusta. ”Not as often as I’d like to. I try to go at least once every winter, but it’s not easy to make time”, Garreth joutui myöntämään siihen omaan Aspenissa vierailemiseensa. Mieluusti hän olisi viettänyt siellä vähintään pari-kolme viikonloppua talvessa, mutta yksikin oli usein osoittautunut haasteeksi.
Jonathan oli lopulta onnistunut löytämään illan isäntäpariskunnan ja riistämään nämä muilta vierailtaan tuhlaajapoikaansa tapaamaan. ”Thanks for the heads up”, vanhempi veljeksistä naurahti ja naukkasi vielä huikan viskistään ennen kuin nousi pois baarijakkaraltaan ja sulki pikkutakkinsa napin. Vanhempia oli parempi odottaa valmiiksi jalkeilla ja kun nämä viimein pääsivät heidän luokseen, sai Garreth heti upota äitinsä syleilyyn. ”I wouldn’t have missed it”, vakuuteltiin ja äidin poskelle painettiin kevyt suukko. Isää tervehdittiin kädenpuristuksella, joka ei ollut yhtä tuttavallinen kuin äidin halaus, mutta ei se kylmäksikään jättänyt. Vanhempien kanssa ehdittiin vaihtaa jokunen sana ennen kuin Jonathan ja Katy alkoivat selvästi tehdä lähtöä takaisin muiden vieraiden joukkoon ja Katy kiitteli häntä juttuseurasta. ”Absolutely, the pleasure was all mine”, Garreth kiirehti vastaamaan ja hymyili naiselle vakuuttavasti. Siihen velipojan illallisehdotukseen hän ei ehtinyt reagoimaan – joskin Katyn heitto muiden seurapiiriläisten välttelystä huomioitiin hymähdyksellä – ennen kuin heidän äitinsä puuttui puheeseen.”Jonathan”, Joyce aloitti ja loi kuopukseensa hieman toruvan katseen samalla kun jatkoi: ”You aren’t trying to steal your brother away from us, are you? How very selfish of you.” Garreth vilkaisi veljeään aavistuksen huvittuneena. Oli ollut Jonathanilta sulaa hulluutta kuvitella, että Joyce antaisi poikiensa karata illalliselle keskenään, kun kerrankin oli saanut koko perheen samaan osoitteeseen. Katya Joyce ei sentään viitsinyt moittia, vaikka nainen olikin ollut se, joka oli tarkentanut että illallinen hoidettaisiin kolmisin. ”We’re going to have a proper family dinner tomorrow, aren’t we Connor?” Joyce esitti, vilkaisi aviomiestään ja sai tietenkin tältä välittömästi suostumuksen suunnitelmilleen, minkä jälkeen tämä kertoi vielä, että keskustaan oli avattu uusi vallan hurmaava ravintola, johon heidän olisi ehdottomasti tehtävä pöytävaraus.
Garreth hymyili äidilleen lammasmaisesti: hän tiesi, ettei vastaanväittämisessä olisi mitään järkeä. Ja miksipä he eivät olisi yrittäneet tehdä äitiä onnelliseksi, nyt kun siellä kerran oltiin. ”I’m sure we’d all love that”, mies totesikin vallan sovittelevasti. ”Three of us should have that dinner once we get back to the city?” hän ehdotti sitten Jonathanille ja Katylle. Eivätköhän he kaikki kolme työnarkomaania onnistuisi järjestämään yhden illan aikaa toisilleen sitten, kun kerran olisivat valmiiksi samassa kaupungissa. Tietenkin se olisi varmistettava hänen sihteeriltään, ei Garreth itse pysynyt omasta kalenteristaan selvillä. ”You can even choose the place, I’m so oblivious on New York’s restaurant scene nowadays that it’s not even funny”, Garreth lisäsi ja hänen itseivassaan oli vain puolet totuutta. Bisnesillalliset pakottivat pysymään jossain määrin kartalla, mutta arvatenkin kaikki ne vuodet kaupungissa asuneella pariskunnalla olisi enemmän näkemystä näistä asioista. Joyce oli silminnähden tyytyväinen itseensä saatuaan tahtonsa läpi ja taisipa tätä ilahduttaa sekin, kun näki poikiensa tekevän yhteisiä suunnitelmia, mutta selvästi juhlat eivät olleet oikea hetki alkaa tarkistelemaan kalentereista mihin aikaan kellekin sopisi illasta yhdessä. ”That sounds lovely”, nainen ilmoittikin ja onnistui näin laittamaan eräänlaisen pisteen keskustelulle, tarttuen sitten Garrethin käsipuoleen ja alkaen kysellä oliko hän ehtinyt vielä tapaamaan ketään heidän vieraistaan. Garreth loi veljeensä ja Katyyn vielä lyhyen katseen, soi näille pahoittelevan nyökkäyksen ja lähti sitten äitinsä käsipuolessa suuntaamaan kohti kaikkia niitä tärkeitä ihmisiä, joille Joycen olisi ehdottomasti päästävä esittelemään häntä tänään.
|
|
