|
|
Aug 20, 2018 14:19:05 GMT 2
Post by Deleted on Aug 20, 2018 14:19:05 GMT 2
Maanantai 20/08/18, lounasaika
Pubi @ Brooklyn
Kazimir Chernikov & Andrei Vodyanov
@disturbia
Kun Vadim oli vartiointiliikkeen takahuoneessa tarrannut Kazimiria kauluksesta ja vannottanut että tulokas pitää sitten turpansa visusti kiinni siitä mitä tämä menisi miehen puolesta hakemaan, oli asia harvinaisen selvä. Huolimatta alhaisesta nokkimisvuorostaan New Yorkin venäläisten piireissä, oli Kazimir kuitenkin samalla sen verran uskottava että korvattavissa oleva, että Vadim uskalsi hädän edessä pistää tämän hoitamaan oman huumekauppansa joka oli sovittu lounasajalle. Vadim oli pakotettu työkeikalle niin varoittamatta, ettei hänellä ollut aikaa ilmoitella kontaktilleen ettei tulisi paikalle, eikä hänellä toisaalta ollut varaa jättää ostoa väliin. Andrein olisi vain luotettava Kazimiriin - tai sitten ei. Käteistä Kazimirilla oli mukana melkein aina, mutta valitettavasti se ei riittänyt kattamaan koko taksimatkaa Manhattanilta Brooklyniin kohtaamispaikalle. Kun taksimittari näytti kipurajaa, Kazimir jäi suosiolla kyydistä ja kiiruhti jäljelle jääneen kilometrin. Hän ei ollut ehtinyt varautua sateiseen säähän - hän hölkkäsi katua pitkin mustaa päällystakkiaan päänsä suojana kantaen, ja päällään hänellä oli farkut ja valkoinen t-paita; kengät olivat melkein litimärät. Rennon asiallisesta olemuksestaan huolimatta sateen kiusaamat vaatteet ja hengästyneisyys vähän verottivat hänen tyynen kauppakumppanin uskottavuuttaan kun hän astui pubiin sisään. Kadun ja pubin ihmismäärästä päätellen varmaan puolella brooklyniläisistä oli lounastauko. Ne jotka olivat rohjenneet kaatosateeseen viettäisivät epäilemättä pitkän tovin ruokapaikkojensa suojissa ennen kuin palaisivat töihin. Mutta hälinä oli kaupankäynnin kannalta ihan suotavaa. Kazimiria ei kiinnostanut vaihdella suttuisia huumenyssyköitä hämärissä kadunkulmissa, vaan melko täysi pubi riitti mainiosti sekä peittämään keskustelun alleen että ohjaamaan huomion muualle. Kazimir oli saanut kontaktistaan vain ulkonäkökuvauksen sekä etunimen, eikä yksinään istuvaa miestä ollutkaan loppujen lopuksi vaikea etsiä. Heilutellessaan tukkaansa kuriin ja vettä kengistään pubin tiskin äärellä, Kazimir silmäili kontaktia hetken. Kaz oli viitisen minuuttia myöhässä, mutta tuhlasi tarkkailuun vielä yhden. Komeista kasvoista oli vaikea päätellä paljoakaan, mitä nyt Kazimir muutoin aisti heti painivansa alemmassa sarjassa, ja sen tähden koitti alitajuisesti saada edes tukkaansa näyttämään paremmalta. Kuivateltuaan hän tilasi tiskiltä mustan teen, nosti märän takkinsa olalleen ja asteli kuppi kädessään yksin istuvan miehen luo. "Andrei?", Kazimir kysyi hymyillen. Hän ei istuutunut vielä. |
|
|
|
Aug 21, 2018 21:05:46 GMT 2
Post by Deleted on Aug 21, 2018 21:05:46 GMT 2
Andreilla ei todellakaan ollut enää tapana itse hoitaa huumekauppojen käytännön puolta. Kun hän oli päässyt tai joutunut - se kai riippui näkökulmasta - osaksi Vodyanovien ei-niin-kunniallista sukua, hän oli aloittanut sieltä pohjalta ja kiivennyt tikapuita vuosien aikana jo varsin pitkän matkan ylöspäin. Nyt hän oli menestyvä ja varakas yrittäjä, jonka ei tarvinnut juurikaan enää liata käsiään. Hän pystyi keskittymään laillisen liiketoimintansa ohella doping-, lääke- ja huumausainebisneksessä vain pitkälti hallinnollisiin asioihin. Hän kyllä neuvotteli mielellään suuret kaupat ja piti muutenkin langat visusti käsissään, mutta aineiden luovutuksen ja rahojen konkreettisen vastaanottamisen hän jätti yleensä muille. Olisi ollut aivan liian riskialtista enää tehdä sellaista itse - jos kerran jäisi kiinni, oikeusvaltion järjestelmät ja lainvalvojat löytäisivät kyllä keinot tuhota kaiken sen hienouden, mitä hän itselleen oli rakentanut. Sitä riskiä Andrei ei ollut valmis ottamaan.
Säännöistä on kuitenkin useimmiten poikkeuksia. Vaikka Andrei nimittäin nykyisin vältteli laittomien aineiden käsittelyä, vielä enemmän hän vältteli turhia ongelmia Venäjän mafian kanssa, jota hän piti liittolaisena. Liittolaisuuteen puolestaan kuului molemminpuolisten palvelusten tekeminen aina silloin tällöin. Kun siis mafiaan kuuluva, jo tutuksi tullut Vadim oli soittanut ja pyytänyt häntä tuomaan itselleen skopoa, ei Andrein ollut tarvinnut juurikaan miettiä vastaustaan. Varsin nopeasti oli päästy sopuun siitä, että miehet tapaisivat Brooklynin pubissa, jossa tapaaminen ei herättäisi huomiota. Andreilla oli ollut muutenkin menoa sille suunnalle, joten tapaamisen järjestäminen oli onnistunut varsin vähäisin järjestelyin. Skopolamiinia oli löytynyt varastosta, ja Andrei oli napannut sopivan kokoisen pussukan mukaansa.
Se pussukka oli pienessä peltirasiassa Andrein taskussa tämän istuessa siellä pubissa, jossa Andrei odotteli Vadimia. Tapansa mukaan italialaisiin kenkiin, suoriin housuihin ja tummaan kauluspaitaan pukeutunut Andrei vilkuili Rolexiaan. Vadim oli myöhässä, ja Andrei vihasi odottelua. Hän otti siemauksen siitä mustasta kahvista, jonka oli muodon vuoksi tilannut ja katseli tympääntyneenä ympärilleen. Vadimia ei näkynyt missään. Sen sijaan vaeltava katse osui nuoreen mieheen, joka juuri astui sateesta sisälle pubiin. Se juippi oli kuin uitettu rotta. Andrein katse jatkoi pubin skannaamista Vadimia etsien. Hän todella vihasi sitä odottelua. Mutta saattoi hän sentään olla tyytyväinen siihen, että itse oli saapunut taksilla aivan oven eteen eikä ollut joutunut kävelemään vesisateessa kuin parin metrin matkan. Sade ei tekisi hyvää hänen kengilleen.
Andrei otti toisen siemauksen kahvistaan ja alkoi jo vähän hermostua. Missä helvetissä Vadim oikein viipyi? Heillä oli siihen asti ollut tapana pitää sovitusta kiinni. Silloin Andrei kuuli jonkun puhuttelevan häntä etunimellään ja kääntyi ääntä kohti. Se oli se sama nuori kaveri, joka näytti vähän siltä kuin olisi juuri ollut uimassa vaatteet päällä. Miten ihmeessä sen näköinen kaveri tiesi hänen nimensä ja uskalsi tulla hänelle sillä tavoin juttelemaan? Andrei katsoi sitä kummajaista hetken epäilevästi. Se antoi hänelle aikaa vähän miettiä asiaa. Hän tuli siihen johtopäätökseen, että Vadim oli todennäköisesti laittanut jonkun juoksupojan asialleen - teko, jota hän ei arvostanut pätkän vertaa. Hän oli itse saapunut paikalle henkilökohtaisesti, joten oli olettanut sitä myös tuttavaltaan. Hänen olisi tehnyt mieli poistua paikalta - tuntemattomien kanssa asioinnissa oli liikaa riskejä. Ei hän kuitenkaan aikonut sitä huumerasiaa itselleenkään pitää. Niinpä hänen täytyisi selvittää, mikä tyyppi se hänelle juttelemaan tullut kaveri oikein oli. Jos tähän voisi luottaa, saisi tämä viedä sen rasian nopeasti mennessään.
"That's my name. But who the hell are you?" Andrei oli tarkoituksellisesti vähän töykeä. Häntä edelleen kismitti, että Vadim ilmeisesti oli laittanut jonkun asialleen. Ja olisi nyt edes sitten laittanut asialle jonkun, jonka vaatteet eivät roikkuneet märkinä tämän päällä. Saatuaan vastauksen hän kuitenkin suhtautui uuteen tuttavuuteen - itsensä Kazimiriksi esitelleeseen mieheen - edes vähän tuttavallisemmin. "Sit down." Ei se silti mikään puhtaan ystävällinen kehotus ollut. Ennemminkin käsky. Andrei katseli Kazimiria ja yritti lukea tätä. "I was waiting for someone else. Where is he and why are you here?" Andrei jäi odottamaan vastausta. Se oli testi - jos Kazimir alkaisi sanallakaan puhua täpötäydessä pubissa ääneen huumekaupoista, hän joko käskisi tuon lähteä lätkimään tai lähtisi itse. Hän ei asioisi sellaisen juoksupojan kanssa, joka olisi riittävän tyhmä julistamaan laittomuuksia siellä kaiken kansan edessä.
|
|
|
|
Aug 25, 2018 20:18:47 GMT 2
Post by Deleted on Aug 25, 2018 20:18:47 GMT 2
Mies myönsi olevansa Andrei. Tyypin epäileväinen katse oli Kazimirista hieman huvittava, mutta hän ei ollut tullut tänne pelleilemään vaan jätti virnistelyt sikseen. Hän seisoi selkä suorana pöydän vieressä, onkien Andrein sanoista ja olemuksesta vihjeitä joiden mukaan hän käyttäytyisi. Vielä Kaz ei vakavoitunut - hän oli ennemminkin itsevarman kuin turhan nöyristelevän oloinen.
"Our friend couldn't make it so he sent me instead. I thought he'd have enough time to let you know, but-", Kazimir sanoi ja hörppäsi kuumaa teetään istuessaan alas Andreita vastapäätä, "-sounds like I was wrong." Hän hymyili pahoittelevan oloisena. "I'm Kazimir - but you can call me Kaz if you want." Kaz ei tarjonnut kättään tutustumisen eleeksi koska tiesi etteivät kaikki siitä pitäneet. Lisäksi hän ei tiennyt minkä tasoinen huumekauppias Andrei oli saati kuinka korkea-arvoinen. Edes toveruus Vadimin kanssa ei ollut mitään mistä olisi suoraan voinut päätellä toisen asemaa, joten oli parempi olla varovainen. Kazimir laski takkinsa vieressään olevalle tuolille ja dippasi kupissa uiskennellutta teepussia vielä kerran juomassaan ennen kuin siirsi sen lautaselle. Huolimatta siitä että Andrei vaikutti epäileväiseltä ja ehkä tylyltäkin, Kazimir koitti pitää keskustelun rupattelevaisena – ihan jo ympäristönkin takia.
"So you're Vadim’s bestman, eh. I heard the wedding is going to be spectacular – and expensive. Only the best for the bride." Kazimir sanoi ja siirsi katseensa Andrein silmiin. Julkiset tapaamispaikat olivat siinä mielessä ikäviä hämyisiin kadunkulmiin verrattuna että niissä piti puhua jostain ihan muusta kuin itse asiasta. Mutta Kazimir tunsi Vadimin ja oli nähnyt metallisia rasioita tämän hyppysissä silloinkin kun mies oli luullut ettei kukaan katsellut. Ja vaikka Kaz ei voinut tietää mitä Vadim oli ostanut tällä kertaa, hän tiesi että ainakin aiemmilla kerroilla se oli ollut skopoa. Puhuttiin grammoista ja tonneista. Paras mitä Kaz oli keksinyt puheenaiheeksi peittämään kauppojen todellista luontoa, oli kallis sormus tai koru tai jotain sinne päin. Nyt se sai luvan olla vaikka hääsormus.
"Speaking of expensive, you have the wedding ring with you, don't you?” Kazimir nosti teekupin huulilleen ja katsoi Andreita keraamisen reunan yli. Katse oli kertova – äänensävy oli rento ja keskustelevainen mutta ei hän mistään helkkarin sormuksesta puhunut. Hänen ei tarvinnut vinkata silmää eikä tuupata toista jalalla sääreen saadakseen asiansa perille.
|
|
