When our roads crossed again

Ilta oli yhtä humua. Kazimir tiesi työpäivän koittavan huomisiltana, mutta ei antanut sen estää itseään tilaamasta olutta tai yllytettynä paria shottia sitä mukaa kun seurueensa muut jäsenet alkoivat nostaa promillilukemiaan. Hän istui klubin täpötäydessä pöydässä ja oli pääasiassa tyytynyt kuuntelemaan huvittuneena muiden juttuja, kerta nyt pääsi tutustumaan uusiin kasvoihin - hänen porukkansa oli vastikään lyöttäytynyt yhteen toisen seurueen kanssa.

Epämukavan kovassa humalassa oleva tyttö hänen omasta seurueestaan oli möyrinyt taas Kazimirin käsivarren alle ja nojaili häneen vähän väliä. Välillä tytön suusta tuli humalaista pulpatusta jota Kaz kuunteli kohteliaasti puolella korvalla. Hän oli ollut tytöstä kiinnostuneempi silloin kun tämä oli ollut selvinpäin, mutta nyt aika ajoin tökerö ja turhan itsevarma humalatyttö oli menettänyt venäläisestä otteensa – ilmeisesti tietämättään. Mies oli kääntänyt katseensa jo porukan muihin ihmisiin.

Humalaista takiaista lukuun ottamatta Kaz nautti illastaan. Tai oli nauttinut tähän hetkeen asti. Yhdistyneet seurueet olivat ihmismäärältään sen verran iso porukka, että hämärässä klubissa ei välillä erottanut kuka heistä nyt olikaan osa seuruetta ja kuka istui muuten vain siinä lähellä. Joskus kasvoistakaan ei saanut kauempana selvää. Siinä vaiheessa kun Kaz kuitenkin vähän käänsi päätään ja vilkaisi kiinnostustaan pöydän vasempaan laitaan, hänen katseensa jähmettyi.

Oranssinpunainen tukka oli vieläkin vähän liian tuttu ja liian huomattava piirre ohitettavaksi noin vain, ja Kaz olisi halunnut tunnistaa Evien hiukset ihan missä tahansa muualla paitsi täällä ja nyt, kun hän oli loukussa ihmisten keskellä. Evie ei ollut istunut siinä vielä hetki sitten, mutta nyt kun Kaz huomasi ja tunnisti hänet, hän käänsi kasvonsa nopeasti poispäin ja taisteli epämukavaa ja vaivaantunutta tunnetta vastaan. Hän halusi hukuttaa kasvonsa piiloon olutpullon taakse mutta sai pidettyä itsensä kurissa ja vilkaisi vain kaveriaan joka kertoi hyvän jutun ja nauroi sille sen sijaan että olisi lähtenyt esimerkiksi karkuun.

Pienen hetken päästä Evie kuitenkin varasti Kazin suunnitelma B:n eli nousi pöydästä ja lähti tiskiä kohti. Kazin hymy hyytyi nopeasti ja kylmänoloinen mytty muljahti rintakehässä kun hän katsoi tytön perään. Se oli ilkkuva tunne, ja Kazimir kohtasi sen harvoin. Siinä missä yleensä se oli juuri hän joka soimasi itseään ja pakoili ja viimein unohti ja siirtyi seuraavaan, oli samanlaisen käytöksen kohtaaminen kuin isku kasvoille. Kazimir oli tehny jotain väärin, ehkä. Tai ehkä hän ei ollut tarpeeksi hyvä. Tai ehkä hän tajusi olevansa mulkku ja ansaitsi epämukavuutensa istuessaan siinä hölmistyneenä tuijotellen. Torjuttuna.

Kazimir ei noussut heti, mutta kärvisteltyään päänsisäisen kyllä-ei -väittelynsä parissa riittävän kauan, hän ilmoitti hakevansa lisää juotavaa ja ujuttautui seurueen tuolien väliköistä kauemmas, kohti baaritiskiä. Aiemmin Kazin käsikynkässä ollut tyttö huudahti perään komennuksen tuoda hänellekin joku kiva söpö drinkki, mutta Kazimir ei oikeastaan enää kuunnellut. Hän piti katseensa tiskillä istuvan tytön punaisissa hiuksissa, veti vaivihkaa henkeä ja otti valmiiksi iloisemman ilmeen astellessaan Evien viereen.

"Saako istua?", Kaz kysäisi hymyillen ja istui viereiselle jakkaralle kumminkin. Kai hän lähtisi jos Evie ei hänen läsnäoloaan hyväksyisi mutta ainakin hän yritti olla mukava, ei-uhkaava, tekemättä mitään väärin tällä kertaa. Ehkä vähän turhamaisesta syystä, mutta kuitenkin. "Ei uskoisi että näin isossa kaupungissa törmää kehenkään kahta kertaa näin ihan sattumalta." Kazin äänensävy oli kevyt, vähän kuin olisi nähnyt puolituttua kaveria. "Miten menee", hän jatkoi ja nosti pullon huulilleen, silmäillen jo vähän jonnekin tiskin toiselle puolelle, mikä itsessään vihjasi että kyllä hän tiesi tilanteen ja muisti illan ja oli tosiasiassa nyt vähän vaivaantunut.

"Enemmän tai vähemmän", Kaz vastasi Evien sarkasmiin; vähän rennompi hymynkare hiipi hänen huulilleen nyt kun huumori astui kuvaan. Sitä hän jotenkuten osaisi edes käsitellä. Hän naurahti aidosti kommentille heidän seurueistaan. Mies ei ottanut Evien lausahdusta loukkauksena mutta totuuden siemen siinä kyllä oli – jos tyttö olisi tiennyt hänestä yhtään syvempiä totuuksia, hänkin varmaan toteaisi että Kaz tai kaverinsa eivät todellakaan olleet yhtä korkeatasoista sakkia kuin pikkumekkoiset nätit naiset - helmiä sioille.

"Totta. Sinä ja kaverisi ansaitsette vähän tasokkaampaa seuraa kuin minun porukkani", hän hymähti, ja koomisen sopivalla hetkellä kotipöydästä kuuluikin iloinen mutta vähän turhan kova remakka. Kaz kohautti olkiaan. Ei hän omia kavereitaan nyt minään roskasakkina pitänyt, mutta ani harvoin hänkään kävi klubeilla oikeasti tyylikkäiden ihmisten ympäröimänä. Nyt kävi vain melkoinen tuuri, mikä sekin oli nyt toisaalta vähän kyseenalaista kun Kaz kerta istui siinä katumus sydämessään ja etsi sanoja joilla paikkailla menneitä asioita. Hän ei oikein edes tiennyt oliko se tarpeellista, mutta Kazia hiersi se että Evie oli lähtenyt pöydästä pois. Ikään kuin hänen ylpeyttään ja itsemääräämisoikeuttaan olla välinpitämätön olisi kolhittu. Se teki Evien silmiin katsomisesta vähän helpompaa kun koki että oli oikeus tehdä niin.

Tilanne oli päälaellaan verrattuna normaaliin. Hän rapsutti hajamielisenä korvansa vierustaa ja koitti olla tukeutumatta pulloon niin kuin se olisi kilpi hänen vaivaantuneisuudelleen. Hetken Kaz oli hiljaa ja antoi tilanteen olla, melun häiritä taustalla ja baarimikkojen kävellä tiskin takana heidän ohitseen. He olivat kummallisen tyyni kaksikko siinä juhlinnan keskellä. Kazin teki mieli ottaa toisenlainen rooli ja olla syyttäjä ja kuulustelija ihan mielenkiinnosta, mutta hän ei yksinkertaisesti vain ollut sellainen.

"Minulla oli hauskaa", hän sanoi viimein, selventämättä sen kummemmin. Heti sen sanottuaan Kaz halusi takoa itseään nyrkillä otsaan mutta sen sijaan tyytyi juomaan oluttaan. Hän tahtoi nauraa ja heittää moiset puhdistavat lausahdukset hittoon ja nostaa kulmiaan että mitäpä menneistä. Ei sillä etteikö hän olisi kuukausi sitten oikeasti nauttinut punatukan seurasta tai miettinyt asiaa jälkikäteen, eli puhui hän kyllä totta. Mutta hän ei yleensä vain sanonut tällaisia asioita näin ja tuttu raskas tunnemöykky oli varmasti aivan nurkan takana vaatimassa huomiota.

Evie näytti hämmentyneeltä ja tartutti näin häkellyksen myös Kazimiriin. Ei Kaz toki ollut maininnut mikä tarkalleen oli ollut hänestä 'hauskaa', mutta ottaen huomioon että he olivat kohdanneet vain kerran aiemmin, ei muita vaihtoehtoja kuin se yksi ilta oikein jäänyt. Tai ehkä Evie ei oikein muistanut häntä. Tai ei välittänyt enää. Kaz ei tiennyt huojensiko ajatus häntä vai kipristikö itsetuntoa.

Evien hymy kuitenkin vakuutti miehelle että jotain illasta oli jäänyt mieleen. Kaz alkoi tuntea olonsa tyhmäksi että oli ylipäätään tullut juttelemaan ikään kuin hän olisi ollut omasta mielestään jonkinlaisen selityksen velkaa, ja olihan se toisaalta ollut Evie joka oli lähtenyt hänen kämpästään ennen aamunkoittoa – kaikessa hiljaisuudessa kaiken lisäksi. Ehkä tämä oli turhaa. Suurempi ahdistus pysyi tiessään.

Tyttö oli tänäkin iltana ihan yhtä nätti kuin kuukausi sitten. Vieno hiusten heilautus, hymy, katse ja puheetkin antoivat Kazin ymmärtää, ettei Evie ainakaan ollut pahoilla mielin. Kaz ei kuitenkaan kyennyt kuin hymyilemään kun tyttö vihjasi ettei muistanut hänen nimeään. Totta puhuen myös Kaz oli aiemmin pöydässä istuessaan pyöritellyt pienen hetken mitä e-alkuista nimeä tyttö kantoikaan, mutta nyt hän oli nimestä melko varma. Ehkä se oli tytön kaunis tukka joka oli jättänyt tarttuvan muistijäljen. Kazimir nauroi.

"Kumpi on sinusta kiinnostavampi vaihtoehto?", hän leikitteli takaisin ja kääntyi itsekin paremmin toista päin. Jos Evie ei tosissaan muistanut Kazimirin nimeä, ei hän ottanut sitä itseensä. Hän oli kuitenkin mieluummin kohtelias ja esittäytyisi kuin jäisi täysin mysteeriksi. "Kaz. Yllätytkö jos sanoisin että muistan kyllä sinun nimesi?"

Evie ei ollut tainnut odottaa Kazin muistavan kuukauden takaisesta illasta sen enempää kuin tyttö itsekään. Kaz hymyili ja joi oluttaan, ollen ehkä hieman tyytyväinenkin itseensä ja muistinsa tarkkuuteen. Oli montakin syytä sille miksi hän muisti tai miksi hänen oli pakko muistaa ihmisten kasvoja ja nimiä, paikkoja ja aikoja. Ja vaikka naisseura ei myönnettävästi kovin usein jäänyt vahvasti hänen mieleensä, ei Evien kanssa vietetystä illasta ollut kulunut niin kauan aikaa ettäkö Kaz olisi välinpitämätön asian suhteen. Evien puheet yllättivät Kazimirin kun ne palasivat hänen aiempiin sanomisiinsa.

"Voiko kauniin tytön kanssa olla tylsääkään", hän sanoi virnistäen, koitti olla paljastamatta häkellystään. Se oli tarkoitettu kohteliaisuudeksi, mutta ettei hänen sanansa jäisi liian ympäripyöreiksi, Kaz tarkensi, polkien aktiivisesti unholaan muistoja jotka nyt tulvahtivat mieleen. "Minulla oli hauska ilta. Alusta loppuun." Se kattoi kaiken - tai ainakin aamuun asti. Siihen kun hänellä ei ollut enää ollut niin hauskaa.

"Ja hei, Evie.." Kaz käänsi katseensa hetkeksi baaritiskin pöytään ja näytti hieman vakavammalta. "En tiedä, ajattelin että loukkasin sinua jotenkin tai... suutuit tai muuta kun lähdit sanomatta mitään", Kazimir sanoi ja naurahti vähän vähättelevästi. Hän nosti katseensa takaisin Evieen. "Mutta me ollaan ok, eikö? Kavereita." Kazimir sormeili olutpullonsa etikettiä hajamielisenä, mutta hymyili sovittelevasti. Hän oli tullut korjaamaan väärinkäsityksen joka oli luultavasti vain hänen omassa päässään. Mutta hän hoitaisi sen pois alta.

Kazimir hymyssä oli huojennusta. Hän oli ok asian kanssa, ja oli paremmilla mielin jos Eviekin oli. Tai ainakin hän luuli niin. Hän ei ajatellut mitään siitä että Evie laskeutui tuoliltaan hänen viereensä ja vilkaisi kotipöytää kohti, mutta kohtasi tytön lähelle tulleet kasvot hieman kummastellen. Eikä hän koittanut saati ehtinyt estää suukkoa joka painui hänen huultensa viereen. Ja vaikka hänellä ei ollut varmaan koskaan ollut mitään syytä torjua naisten suudelmia, nyt Kaz oli vain äärimmäisen hämmentynyt ja tyhjä eikä keksinyt eleelle mitään järkevää syytä.

Kun Evie vei kasvonsa taas kauemmas, Kaz katsoi tätä hämillään, sitten pahoittelevasti. Hän yskähti, koitti rikkoa sillä hetken. "Kaverisi varmaan kaipaavat sinua. Minulla on huomenna töitä niin taidan lähteä ihan suosiolla ennen kuin löydyn jostain tienposkesta." Kazin hymy hälveni yhtä nopeasti kuin se oli hänen huulilleen noussutkin, ja hän joi lämpimäksi väljähtyneen oluensa pohjat.