Truth and my lies right now are falling like the rain

ootd

Addie oli ollut hereillä jo miltei pari tuntia ennen Aidenia, mutta ei ollut vaivautunut nousemaan ylös heti herättyään. Sen sijaan hän oli tehnyt olonsa mukavaksi siinä Aidenin vierellä, käpertyen aivan lähelle vielä nukkuvaa Aidenia ja vain tarkkaillut tämän rauhallista hengitystä huulillaan sen kevyt hymy, josta hän ei tuntunut pääsevän eroon Aidenin lähettyvillä lainkaan. Addie saattoi uskotella itselleen vaikka mitä, mutta totuus oli, että hänestä oli aina erityisen mukavaa herätä Aidenin viereltä. He olivat viime kuukausien aikana tottuneet tietynlaiseen rytmiin, ja vaikka sitä ei ääneen sanottukaan, oli heidän välilleen ehkä päässyt kehittymään vähän muutakin kuin pelkkä friends with benefits -suhde. Toisaalta Addie tavallaan nautti siitä, kun aiheesta ei puhuttu vaikka se taisikin olla molemmille aika selvää - nykytilanteessa oli niin helppoa vain tyytyä siihen status quo:hon, ei tarvinnut monimutkaistaa sitä tunteiden ääneen myöntämisellä.

Jossain vaiheessa Aidenkin oli sitten havahtunut hereille, minkä jälkeen he olivat vielä jatkaneet sängyssä loikoilua hyvän tovin, ennen kuin Aiden alkoi kohottautua sängystä sen kahvintekopyyntönsä ilmaisten. Addie huoahti äänekkäästi, aivan kuin pyyntö olisi vaatinut suuriakin ponnistuksia. Sitä se hidas aamu teetti. "Yeah, sure. See ya", hän murahti, vääntäytyen itsekin tolpilleen kun Aiden katosi kylpyhuoneen suuntaan.

Addie oli hädin tuskin ehtinyt astella keittiöön pyjamana käyttämänsä iso T-paita yllään, kun makuuhuoneesta alkoi kuulua kännykän vaativaa pirinää. "Aiden, that's your phone!" Addie hihkaisi kylpyhuoneeseen tunnistettuaan soittoäänen. "I'm gonna check who it is, see if you wanna answer that, okay?" Jos vain keksisi, mihin mies oli puhelimensa jättänyt.. Hetken aikaa Addie joutui etsimään ennen kuin paikansi puhelimen pirinän tulevan Aidenin edellisiltana huolimattomasti lattialle viskatun takin taskusta. Miltei voitonriemuinen virnistys kohosi Addien naamalle saatuaan vihdoin ongittua laitteen käteensä "Found it! It's someone called.." Juuri kun Addie oli kääntämässä kännykkää ympäri tarkistaakseen soittajan nimen, taskusta putosi pieni muovipussi, joka herätti samantien hänen mielenkiintonsa "What's this?"

Kulmiaan kurtistaen Addie antoi takin pudota lattialle ja nappasi sen sijaan sen pienen pussukan käteensä tarkastellakseen sitä tarkemmin. Eikä siinä mennyt montaa sekuntia, kun Addie tajusi, mitä piteli kädessään. Heräsi vain kysymys, minkä ihmeen takia Aidenilla oli pienen minigrip-pussillisen verran oksikodonia hallussaan. Tai no, kyllähän Addie osasi aavistaa mistä oli kyse, hän vain ei olisi halunnut sitä uskoa todeksi. Mutta se ajatus ei jättänyt häntä rauhaan, etenkään kun hän muisti sen viimeviikkoisen kerran, kun Aiden oli täysin odottamatta tullut tapaamaan häntä sairaalalle - ja juuri samana päivänä osastolla oli ilmennyt viidentoista tabletin vaje oksikodonia. Ja tässä Addie piti kädessään kolmeatoista..

Ilmeisesti Aiden oli huomannut Addien käyneen äkkiä todella hiljaiseksi, kun mies hetkeä myöhemmin asteli makuuhuoneeseen vettä valuen, näyttäen juuri siltä kuin olisi juuri ollut kysymässä jotain. Addie ehti kuitenkin ensin. "What the hell is this?" Hän tivasi mieheltä, kohottaen kädessään olevan. "Why do you have a baggie full of Oxy? Last I checked, you don't have a pain problem requiring opiate use, do you?"

"Yeah, you do have a problem.. A big one!" Addie kivahti. Häntä suututti tämä koko juttu. Suututti se, ettei ollut aikaisemmin tajunnut epäillä mitäänm, siitäkin huolimatta, että Aidenin käytös oli ollut välillä vähän huomiotaherättävääkin. "Tell me this isn't the Oxy that went missing from the hospital last week?" Addie puri hampaitaan yhteen niin kovaa, että leukaa särki. "You can't, can you? You could end up in jail for that!" Ei hän oikein voinut olla miettimättä, mahtoiko Aiden vain käyttää häntä tapana saada lisää huumeita. Olikohan tämä nytkin ollut käymässä vain, kun ei ollut saanut diileriltään mitään, ja Addie oli tuntunut vaivattomalta vaihtoehdolta..

Addien sisällä suorastaan kiehui, mutta jokin siinä Aidenin ilmeessä esti häntä jatkamasta purkaustaan sen pidemmälle. Sen sijaan Aiden saisi selittää. Mutta ei punapää ollut ikimaailmassa osannut odottaa sitä selitystä, joka Aidenilta tuli. Kyllähän hän oli tiennyt, että Aidenilla oli luurankoja kaapissaan - olihan Addiekin pistänyt merkille, kuinka Aiden aina vaihtoi puheenaihetta keskustelun kääntyessä perheeseen - mutta ei hän olisi mitään tuollaista osannut veikata. Addie oli nähnyt ihan tarpeeksi väkivallan uhreja uransa aikana, ja niin oli Aidenkin, mutta olihan se ihan eri asia, jos kyseessä oli oma perhe.. Ei Addie edes osannut kuvitella, miltä Aidenista oli tuntunut.

"Oh Aiden.." Addie huoahti hiljaa, mutta puri sitten huultaan. Jossain toisessa tilanteessa Addieltä olisi ehkä löytynyt huomattaviakin määriä empatiaa miestä kohtaan siinä tilanteessa, mutta nyt Addie oli liian pettynyt mieheen antaakseen sen piston sydämessään määrätä toimintaansa. "That's a horrible story, but drugs are not the way to deal with things! You should have at least told someone" Punapää puuskahti, vastustaen kiusasta suunnata suoraan Aidenin luokse ja sulkea tämä syleilyynsä.

Addie tiesi vallan mainiosti, että riippuvuus oli sairaus, jota ei niin vain voinut itse kontrolloida ja josta eroon pääseminen ei ollut varsinaisesti helppoa. Mutta silti hän ei voinut olla ärsyyntymättä Aideniin ja siihen, että tämä ylipäänsä oli addikti. Puhumattakaan siitä, että tämä oli addiktiostaan huolimatta jatkanut työssään. "Do you even realize how irresponsible you are? You're a federal agent, for god's sake! You handle firearms on a daily basis!" Ehkä taustalla oli sitäkin, että Addie oli hoitanut turhan monta potilasta, joiden loukkaantumisessa huumeilla oli ollut osansa tavalla tai toisella.. Tai sitä, että hän oli todellakin huolissaan Aidenista - Addie oli vasta muutama vuosi sitten joutunut seuraamaan armeija-aikaisen tuttunsa taistelua PTSD:stä kasvaneen huumeongelman kanssa, eikä se ollut päättynyt hyvin.

Addie nipisti huulensa tiukasti yhteen estääkseen itseään sanomasta Aidenille jotain liiankin töykeää. Kyllä hän ymmärsi - ehkei Addie itse ollut kokenut aivan samanlaista menetystä, mutta oli hänkin joutunut kokemaan hyvien ystävien äkillisen menetyksen turhan läheltä. Ja olihan hän nähnyt senkin, mitä menetys saattoi tehdä ihmiselle - nainen itse oli ehkä siinä mielessä onnekas, että oli itse saanut omiin ongelmiinsa apua hyvissä ajoin.

Mutta vaikka hän ymmärsi Aidenia edes jollain tasolla, oli hän silti vihainen miehelle. Vihaisempi kuin olisi tahtonutkaan olla. Eikä vain vihainen - pettynyt. Pettynyt siihen, että Aiden oi päätynyt huumeisiin, mutta ennen kaikkea pettynyt itseensä. Siihen, ettei hän kyennyt omalta ärtymykseltään olemaan kovin myötätuntoinen Aidenia kohtaan, vaikka hän välitti miehestä ja tämän ahdingosta enemmän kuin olisi ikimaailmassa myöntänyt ääneen. "Do you really want to stop? Or are you just saying that because we're having this conversation right now?" Punapää kysyi kuivakasti. Häntä ärsytti sekin, ettei kyennyt luottamaan Aidenin sanaan, mutta hän tiesi liiankin hyvin, miten vaikeaa huumeriippuvuudesta oli päästä eroon kun oli kerran sen pyörteisiin joutunut. Ja vaikka Aiden todella tahtoisikin päästä kuiville, ei se varmasti tulisi olemaan niin yksinkertaista kuin tämä ehkä kuvitteli siinä tilanteessa. Addie oli kuullut vastaavat sanat moneen kertaan, ja turhan usein ne olivat olleet pelkkää valetta, helpolta vaikuttava keino päättää keskustelu tyhjin lupauksin lopettamisesta.

"Did you come see me at the hospital last week just because you ran out of drugs?" Addie kysäisi hetken hiljaisuuden jälkeen, jättäen Aidenin kysymyksen ensi alkuun huomiotta. Hänen oli saatava tietää, vaikka hän kyllä osasi vähän aavistaa vastausta. Ja se häntä ärsytti ja loukkasi kaikkein eniten - ei niinkään se, että Aiden oli käyttänyt Addien työpaikkaa hyväkseen addiktionsa edistämiseksi, vaan se, että Addie oli itse ollut liian sokea omilta tunteiltaan ymmärtääkseen mistä oli kyse.

"If you really want to quit, then yeah - you need help. But you need help that I can't give to you", Addie totesi hetken päästä huokaisten syvään. "I can give you the number of a friend who knows way more about your kind of problems, he can take you to Narcotics Anonymous -meetings. But you need to do the work yourself. And I can't be involved in that.. I just can't, I'm sorry. I'm too angry at you to do that." Addie puri jälleen huultaan kohottaessaan katseensa Aideniin. Miehen näkeminen siinä tilassa sai Addien tuntemaan ikävän piston rinnassaan, mutta hän tiesi tarvitsevansa etäisyyttä päästäkseen yli pettymyksestään miestä kohtaan - vaikka se tuntuikin jokseenkin itsekkäältä.