Where's the "good" in "goodbye"?

ootd

Addie oli tänään todellakin ottanut kaiken irti päivystysvapaastaan. Edellisenä yönä hän oli saanut jopa nukuttua jokusen tunnin, joten aamulla kotiin päästyään hän oli ottanut vain lyhyet nokoset ja startannut sitten vapaapäiväänsä suhteellisen virkeänä. Hän oli käynyt pitkällä juoksulenkillä Central Parkissa, ja ryhtynyt sitten hoitamaan kaikkia enemmän tai vähemmän rasittavalta tuntuvia käytännön asioita, jotka oli pakko hoitaa pois päiväjärjestyksestä vielä ennen viikonloppua. Seuraavalla viikolla kun ei jäisi enää paljon aikaa hoitaa mitään, sillä hän oli lähdössä jo alkuviikosta parin kuukauden työkeikalleen ulkomaille.

Loppujen lopuksi kaikki oli hoitunut paljon nopeammin kuin Addie oli kuvitellut. Alkukesän ajatusleikistä oli tullut totta sellaisella vauhdilla, ettei Addie ehkä kunnolla ollut edes ehtinyt sisäistää olevansa lähdössä jo muutaman hassun pävinä päästä loppuvuodeksi takaisin Lähi-Idän kriisialueille töihin. Puhumattakaan siitä, että hän olisi ehtinyt kertoa lähdöstään läheisilleen, ainakaan mitä tarkkaan ajankohtaan tuli. Vaikka nyt taisi olla jo korkea aika infota muita siitäkin..

Elle ainakin saisi tietää tänään, kun edessä oli jälleen yksi heidän tyttöjenilloistaan - näillä näkymin viimeinen muutamaan kuukauteen. Ja koska Addie tiesi, että tulisi kaipaamaan paitsi Elleä, myös pientä kummipoikaansa poissa ollessaan, oli hän käynyt hankkimassa polaroid-kameran annettavaksi ystävälleen, jotta tämä voisi tulevien kuukausien aikana ottaa kuvia Micahin ja hänen elämästään. Sillä tavalla Addie ei toivottavasti jäisi ihan niin monesta asiasta paitsi kummipoikansa kehityksessä, vaikka vauvakuukaudet tuntuivatkin kuluvan yhdessä vilauksessa.

Mainittu kamera - nättiin lahjapussiin pakattuna - laukussaan hän seisoi nyt Ellen oven takana täsmällisesti sovittuun aikaan, kuten monta kertaa aiemminkin. "Hi guys. Of course I don't mind, I love seeing this little man awake and happy", Addie tervehti ystäväänsä tämän tultua avaamaan ovea ja päätyikin samantien lirkuttamaan kummipojalleen tavalla, jota hänestä ei ehkä olisi vielä jokunen kuukausi sitten edes uskonut. Ei Addie edelleenkään luonnehtisi itseään lapsi-ihmiseksi, mutta Micah oli silti hänelle huomattavan rakas.. Addie asteli rappukäytävästä asuntoon sisälle ja sulki oven itse perässään, jotta Ellen ei tarvitsisi ryhtyä moiseen lapsi käsivarrellaan. "Is there anything I can do, help with the food - or with Micah there?" nainen varmisteli sitten Elleä vilkaisten ripustettuaan takkinsa naulakkoon. "How's your day been?"

"Of course.. Come here, little man", Addie totesi samantien ja otti lapsen vastaan hymyillen. Hän tuki pojan kylkeään vasten ja seurasi Elleä sitten olohuoneeseen voidakseen jatkaa keskustelua sillä välin kun toinen hoitaisi ruokapuolen valmiiksi keittiössä. "Well, that's not a bad achievement for someone with a small child", punapää naurahti. Oli hän kuullut tarpeeksi valittelua muiltakin lapsellisilta tutuiltaan, kuinka suurinpiirtein ensimmäisen vuoden aikana ei ehtinyt tehdä melkein mitään ennen kuin piti taas mennä lohduttamaan lastaan. Tai syöttämään, tai vaihtamaan vaippoja, tai...

Addie kohautti kevyesti olkiaan ystävänsä kysymykselle. "Busy. I don't even know anymore when the last time was that I wasn't really busy on a day off.. There's just been so much to organize and take care of before I go", hän totesi hymähdyksen saattelemana. Hän oli kertonut Ellelle lähtöaikeistaan tähän asti melko seikkaperäisesti - tarpeeksi, että Elle tiesi hänen olevan lähdössä takaisin ulkomaille kriisityöhön ainakin parin kuukauden ajaksi lähiaikoina, ettei tälle sentään tulisi ihan yllätyksenä kun kävisi ilmi, että konkreettiseen lähtöön oli enää pari päivää. Addie ei kuitenkaan halunnut nyt heti kättelyssä alkaa kertomaan uutisiaan, vaan odottaisi kunnes he voisivat kaikessa rauhassa jutella kahden kesken eikä kummankaan tarvinnut keskittyä sylissä torkkuvaan pikkulapseen.

Eipä Addie edes olisi ehtinyt kertoa sen enempää, kun Elle jo ilmoitti kaiken olevan valmista ja tuli hakemaan Micahia yöpuulle. Addie ojensi pojan takaisin äidilleen. "I think this one's already halfway to dream-land", hän virnisti, silittäen vielä kerran pojan silkinohutta hiuspehkoa heidän asettuessaan pöydän ääreen. Ainakin hetkeksi, sillä eihän siinä lopulta mennyt montaakaan minuuttia kuin porukan nuorimmainen oli jo ihan kokonaan unten mailla, ja Elle ilmoitti vievänsä tämän sänkyynsä nukkumaan. Addie katseli hetken aikaa kaksikon perään hiukan haikeastikin hymyillen miettiessään, miten paljon hän tätäkin tulisi kaipaamaan seuraavien kuukausien aikana. Sen enempää hän ei kuitenkaan antanut itsensä ryhtyä tunteelliseksi, vaan syrjäytti mokoman ajatuksen kokonaan mielestään ja otti jo lautaselleen ruokaa

Elle oli toki kehottanut häntä jo aloittamaan, mutta Addie ei sitä edes ehtinyt tehdä, kun toinen jo ilmestyi lastenhuoneesta takaisin keittiöön. Punapää vilkaisi ystäväänsä hymyillen ja maistoi itsekin viiniään. Ellen sanat saivat hänet kuitenkin hiukan mietteliääksi, kunnes Addie päätti puhua suunsa samntien puhtaaksi. Mitä sitä nyt turhaan pitämään jännitystä yllä. "I missed this too.. And I'm afraid we'll both miss it again pretty soon.. As it turns out, I'm leaving already on Tuesday", hän aloitti ja käänsi katseensa takaisin Elleen. "I didn't really intend on leaving so soon, but the opportunity came up and they really need someone asap, and since I also got my leave from the hospital approved way faster than I thought - so, Tuesday it is." Addie otti uuden huikan viinistään, odottaen Ellen reaktiota. Tavallaan hänellä oli vähän huono omatunto lähtiessään näin äkillisesti - kyllähän hän tiesi, miten suuri apu ja tuki arjessa hän oli Ellellekin, joka muutoin oli melkoisen yksin Micahin kanssa lukuun ottamatta joitain viikonloppuja kun tämän vanhemmat tai sisarukset pystyivät tulemaan avuksi. Puhumattakaan siitä, että tilanne Aidenin kanssa oli jäänyt vähintäänkin epäselväksi.. Mutta toisaalta, loppujen lopuksi Addie oli lähdössä koska hän itse kaipasi sitä, ja koska häntä myös todella tarvittiin paikan päällä, joten ei hän voisi antaa omantuntonsa estää häntä lähtemästä.

Addie oli vähän osannut aavistaa, ettei Elle hänen uutistaan suoranaisesti ilomielin ollut ottamassa vastaan. Kyllähän häntä itsekin suorastaan vähän hävetti tuoda asia ilmi tällä tavalla, mutta minkäs sille voi kun asiat olivat järjestyneet niin lyhyellä varoitusajalla. Eihän kysymys kuitenkaan ollut mistään hetken mielijohteesta - ei Addie oikeastaan voinut kuin syytää itseään tästä aikataulusta, itsepä oli pohdiskellut asiaa niin pitkään, kunnes vaihtoehtona oli ollut lähteä ensi viikolla tai vasta ensi vuoden puolella. Ja neljän kuukauden odottelu taas oli tuntunut liiankin pitkältä, Addiella kun oli syynsä haluta täältä poiskin.

Punapää siemaisi viiniään vaitonaisena ystävänsä ensireaktiota kuunnellessaan. Ei tämä tainnut olla heistä kummallekaan helppoa. "Yeah.." Hän myönsi, kun Elle kysyi oliko miehen huumeongelma ollut syypää heidän välirikolleen. "I caught him with some oxy a while ago, and even provided him with the number of a friend to be his NA-sponsor since he swore to get clean.. And, well, then Monday happened." Addie kohautti kulmiaan lyhyesti, kyllähän Elle tiesi mitä maanantaiyönä oli tapahtunut.. Sitten hän huokaisi syvään ja katsahti ystäväänsä uudemman kerran. "But that's not why I'm leaving. I mean, it's one of the reasons for me to want to get away from here - but I'm not the kind of girl to run halfway across the globe just to get away from a bad breakup.. I've been wanting to go back pretty much ever since I got to the States, and I've been actually thinking about it for over six months now." Olihan se tietysti ihan eri kysymys, olisiko Addie todella ilman tätä koko Aiden-sotkua ollut halukkaampi odottamaan sitä alkuvuoden keikkaa..

"I'm not going away forever", Addie yritti kuulostaa mahdollisimman piristävältä ja onnistui taikomaan kevyen hymynkin huulilleen yrittäessään lohduttaa ystäväänsä. "I'll be gone for less than four months.. I'll be back for Christmas!" Hän jatkoi hymähtäen. Hänen paluupäiväksi oli tähän mennessä suunniteltu joulukuun 22. päivää, mutta Addie ei vielä halunnut mennä lupaamaan mitään - ei olisi ensimmäinen kerta, kun jokin tulisi matkustussuunnitelmien väliin ja pakottaisi siirtämään paluuta.

Punapään kulmat kohosivat kevyesti, kun Elle sitten - mitä ilmeisimmin hetken mielijohteesta - pyysi päästä mukaan. "What?" Addie oli hetkellisesti vähän pöllämystynyt, ennen kuin ryhtyi puhumaan vähän järkeä ystäväänsä. "Oh come on, Elle, you know that doesn't make any sense! You're the mother of an infant son, you can't just leave him for four months. And where I'm going, that's no place for a small child.." Addie ei viitsinyt huomauttaa olevansa muutenkin lähdössä käytännössä keskelle kriisialuetta ja siellä olo olisi pienen lapsen äidille turhan riskialtista, vaikka kyllähän se kävi mielessä. Ei hän kuitenkaan halunnut antaa Ellelle syytä olla huolissaan hänen hyvinvoinnistaan seuraavien kuukausien ajan. "And there's plenty of other attendings to teach you while I'm gone. I talked with Christian today, he's agreed to formally step in as your mentor in the meantime. He'll be arranging a meeting with you on Monday to talk about your short-term goals. I'm not going to abandon you and your education", Addie totesi lempeästi hymähtäen.

"But, since I don't want to completely miss out on Micah's and your life while I'm gone.." Addie aloitti hetken päästä, kumartuen kaivamaan sen paperiin käärityn polaroid-kameran laukustaan ja ojensi sen Ellelle. "..I was hoping you could take some pictures for me." Addie oli alunperin ajatellut antaa sen vasta myöhemmin, mutta kun lähtöuutinenkin oli jo kerrottu, tuntui tämä sopivalta hetkeltä jäähyväislahjallekin..