Even if it ain't all it seems, I got a pocket full of dreams

Elijahille työttömänä oleminen oli aina vaikeaa. Siitä oli kulunut vain viikko, kun musikaali, jossa Elijah oli ollut mukana, oli sulkenut verhonsa, mutta jo nyt Elijahilla oli sanoinkuvailemattoman tylsää. Tietenkin hän oli tehnyt kaikkensa löytääkseen töitä, mutta juuri nyt musikaali- tai teatterimarkkinoilla ei ollut mitään sellaista proggista, joka olisi kiinnostanut nuorukaista. Ei Elijah kyllä ollut nirso proggiksia kohtaan, koska työkokemusta sai ties minkälaisista esityksistä. Sitä paitsi, Elijah oli ollut mukana mitä oudoimmissa proggiksissa, mutta niissä tapauksissa oli ollut sitä jotain. Elijahin piti saada jonkinlainen fiilis tietystä proggiksesta, ja se olisi siinä. Hän voisi mennä esittämään vaikka sikaa navetassa, jos siinä siassa oli jotain Elijahia koskettavaa. Fiilispohjalta niitä proggiksia kuului valita, ja lähiaikoina Elijahin hakuprosessia oli häirinnyt se ajatus, että Elijah halusi vieläkin palavasti Broadwaylle. Uuden näytelmän tai musikaalin parissa kuluisi kuitenkin taas kuusi kuukautta, eikä niinä kuutena kuukautena Elijahilla ollut mahdollisuutta hakea Broadwaylle, kun hän työskentelisi jossain muualla. Broadwaylle pääseminen sitten taas oli ihan pirun vaikeaa, mutta tietenkin Elijah tahtoi yrittää. Nyt oli kuitenkin päätettävä, että hakisiko Elijah sinne Broadwaylle jo nyt vai pystyisikö odottamaan vaikka sen puolivuotisen.

Kolme päivää sitten Elijah oli kuitenkin vastannut soittoon, joka oli nopettanut miehen päätöksentekoa. Joku mies, ohjaaja, oli soittanut hänelle ja kertonut nähneensä Elijahin viimekertaisen musikaalin lavalla. Oli ollut kuulemma oikein haltioitunut ja uskoi, että Elijah olisi hyvä lisä juuri hänen tulevaan musikaaliinsa. Tämä musikaali oli kuitenkin taas off-Broadway, ja sen harjoitustilat sijaitsivat Bronxissa. Kyllä - Bronxissa. Elijah oli tuona päivänä epäillyt vain hetken, ennen kuin oli myöntynyt tämän miehen ideaan. Tänään Elijah ei enää edes harmitellut Broadwaytä tajutessaan, että muutaman tunnin kuluttua hän olisi taas osa jotain musikaaliprojektia. Se ajatus sai Elijahin aina yhtä hyvälle tuulelle - ei kyllä sillä, että hän olisi usein ollut huonolla tuulella. Ainakin yhtä hymyä hän oli silloin, kun puki päälleen mustia collegehousuja ja sinistä miesten toppia valmistautuessaan lähtöön. Onneksi näissä tapaamisissa ei ikinä tarvinnut olla parhaimmillaan, kun tarkoitus olisi kuitenkin liikkua ja harjoitella kaikkea mahdollista. Tanssiaskeleistaan Elijah ei koskaan ollut niin varma, mutta laulaa hän ainakin osasi. Ja kai tanssiakin, kunhan hän vain pääsi vauhtiin.

Ellei Elijah väärin muistanut, piti hänen olla kuudelta Bronxissa sijaitsevassa harjoitustilassa. Liian pitkään nuorukainen oli kyllä pohtinyt, että oliko se aika oikein. Kello seitsemänkin kuulosti jotenkin tutulta, mutta ... Ei. Kyllä se varmaankin oli ollut kuusi. Eipä Elijah ainakaan myöhässä olisi, mikä oli pääasia. Elijah matkusti Bronxiin perinteiseen tapaansa metrolla, koska ei omistanut autoa. Ajokortin kyllä, mutta turhaan Isossa Omenassa auton omistaisi, kun julkinen liikennekin oli toimivaa. Metron jälkeen Elijah joutui vielä kulkemaan bussilla oikeaan suuntaan, koska häntä ei sillä hetkellä huvittanut kävellä viittä kilometriä sinne harjoitustilaan. Elijah oli käynyt siellä ennen, joten hän tunnisti rakennuksen heti sen nähdessään. Pörröpäinen nuorukainen avasi tilan oven ja astui sisään huomaten tilassa hänen lisäkseen vain yhden bruneten. Syvä huokaus karkasi Elijahin huulilta - hän oli ihan varmasti ajoissa. "Harjoitukset alkoivat näköjään sittenkin seitsemältä", mies nauroi ja asteli oletettavasti latinotaustaista naista kohden. "Olen Elijah. Elijah Whitmore", hän ojensi kätensä naista kohden. "Ainakaan minun ei tarvitse selvästikään odottaa yksin, mikä on hyvä homma."