|
|
Jul 6, 2014 20:54:09 GMT 2
Post by Deleted on Jul 6, 2014 20:54:09 GMT 2
Perjantai 1. marraskuuta 2013, aamupäivä Kirkko ja myöhemmin Kennethin äidin koti, Ketchum, Idaho Sivuhahmoina mm. Kennethin lapset, Thomin ja Mileyn tytär, Kennethin sisarukset ja äiti sekä muita hautajaisvieraita Vietettiin kevään ensimmäisiä päiviä Idahon Ketchumissa. Aurinko oli noussut aikaisin aamulla ja lämmittänyt iholla. Päivä tuntui suorastaan kesäiseltä, kaikkialla oli uskomattoman kaunista. Päivä oli juuri sellainen, jolloin haluaisi vain lähteä piknikille ystävien kanssa. McCallistereiden perheelle päivä oli kuitenkin erilainen. Heidän perheensä istui kirkossa, eturivissä. Kirkko oli kaunis, he kävivät siellä usein. 21-vuotias Kenneth istui Michaelan ja Mileyn keskellä, pidellen kumpaakin siskoistaan kädestä kiinni. Michaela vaikutti siltä, että murtuisi hetkenä minä hyvänsä, Miley vain tuijotti hiljaisena eteensä. Kirkon edessä oli kaunis, tumma arkku. Siellä arkussa oli heidän isänsä – heidän isänsä oli kuollut. Siitä oli nyt pari viikkoa aikaa, mutta Kenneth muisti selvästi sen, kun Michaela oli soittanut hänelle Phoenixiin saakka ja pyytänyt tulemaan kotiin. Kenneth tiesi heti, mitä oli tapahtunut – isä oli tappanut itsensä. Isä oli ollut alkoholisoitunut jo monia vuosia ja Kenneth oli aavistellut, että näin tulisi tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. Kun pappi aloitti hautajaistilaisuuden, Kenneth päätti mielessään yhden asian. Näin ei tapahtuisi heidän perheessään enää koskaan. Kenenkään asiat eivät tulisi enää koskaan olemaan niin huonosti, että päätyisi itsemurhaan.Kenneth havahtui ajatuksistaan peilin edessä seisoessaan. Hän laittoi kravaattia kiinni, mutta siitä ei meinannut tulla mitään, ajatukset eivät olleet pysyä kasassa. Siitä oli nyt 12 vuotta, kun Kenneth oli vannonut, että kukaan heidän perheestään ei tulisi enää tekemään samalla tavalla kuin isä. Hän oli ajatellut, että kaikki olisivat oppineet, että ongelmista pitäisi puhua, eikä jäädä hautomaan niitä yksin. Voi kuinka väärässä Kenneth oli ollutkaan. Hieman päälle kaksi viikkoa sitten Michaela oli jälleen soittanut hänelle, mutta tällä kertaa Kenneth ei osannut aavistella, mitä oli tapahtunut. Michaela oli kertonut, että Miley oli yrittänyt itsemurhaa. Miley oli ollut puhelun hetkellä sairaalassa ja Kenneth oli luvannut tulla Idahoon Thomin kanssa mahdollisimman pian, mutta he eivät olleet ajoissa. He eivät olleet kerenneet ostaa edes lentolippuja, kun Michaela oli soittanut uudestaan – Miley oli kuollut. Se hetki oli suorastaan lamaannuttanut Kennethin ja hänestä tuntui, ettei mikään olisi enää koskaan entisellään. Hänen oma rakas pikkusiskonsa oli kuollut ja vaikka Kenneth kuinka yritti ajatella toisin, hän tiesi, että syy oli ainakin osittain hänen. Hän oli vienyt Mileyn miehen ja vaikka he olivat asiasta puhuneet ja Miley oli vakuutellut hyväksyneensä Kennethin ja Thomin, he kaikki kolme tiesivät, ettei asia ollut niin. Miley oli murtunut erosta täysin ja Kenneth tunsi valtavaa syyllisyyttä. Hän oli äärimmäisen onnellinen Thomin kanssa, mutta syyllisyys painoi hartioita alaspäin – hän oli särkenyt siskonsa sydämen. Ketchumiin saapuminen oli ollut ehkä pahinta, mitä Kenneth oli joutunut kokemaan. Vaikka kukaan ei ollut sanonut mitään, hän tiesi, että kaikki ajattelivat samaa asiaa – jos Kenneth ja Thom eivät olisi aloittaneet suhdettaan, Miley olisi edelleen elossa. Ainakin Kennethin ja Thomin olisi pitänyt odottaa pidempään ja aloittaa suhteensa, kun Miley olisi varmasti päässyt ylitse erostaan. ”Iskää, joko me kohta mennään?” Kenneth lähes hätkähti, kun Aaron oli jostain tupsahtanut hänen viereesä. Lapset eivät tuntuneet ihan täysin käsittävän minne he olivat menossa ja varsinkin kaksoset näyttivät varsin närkästyneiltä. ”Kyllä me ihan pian. Oletteko te nähneet Michaela-tätiä?” Kenneth kysyi pienen rykäisyn kera niin Aaronilta kuin Samuelilta, poikien todetessa lähes yhteen ääneen Michaelan olevan alakerrassa Thomin, Katyn ja Rosen kanssa. Kenneth vilkaisi itseään vielä kerran peilistä – kyllä hän olisi sen näköinen, että voisi lähteä. Voisi lähteä kirkkoon saattamaan siskonsa haudanlepoon. Kenneth huokaisi syvään ja lähti kävelemään alakertaan, pakkohan hänen olisi jo perheensä kohdata, heidän pitäisi lähteä pian kirkkoon. Kenneth ei todellakaan tiennyt, miten pystyisi pitämään itsensä kasassa kirkossa, sillä jo Katyn näkeminen alakerrassa Michaelan sylissä sai kyyneleet Kennethin silmiin. Katy muistutti päivä päivältä enemmän äitiään ja Michaela oli aina ollut aivan kuin pari vuotta vanhempi versio Mileysta ja Mayasta. ”Hei.. Meidän varmaan pitäisi lähteä pian, taksikin on varmaan ihan pian ovella..” Kenneth sai sanottua, mennen sitten nappaamaan lattialla leikkivän Rosen syliinsä. Kenneth suukotti tyttöä kevyesti otsalle, yritti koota itsensä – tästä selvittäisiin. Ei hän tiennyt, että miten, mutta jotenkin. Kenneth tiesi, että hänen pitäisi olla nyt Thomin tukena, mutta jotenkin hänestä ei ollut siihen. Kyllä hän taksissa istui miehen viereen ja laski jopa toisen kätensä hellästi tämän käden päälle, mutta nopeasti hän veti sen pois – se tuntui niin väärältä tässä tilanteessa. Heidän takiaan.. Ei, Kenneth ei olisi halunnut ajatella sitä. Hiljalleen taksi lähti kuitenkin lipumaan kohti kirkkoa. Samassa kirkossa heidän isänsä hautajaisia oli vietetty vuosia sitten, eikä Kenneth ollut käynyt siellä kertaakaan sen jälkeen. Tutut maisemat kuitenkin ilmestyivät pian Kennethin eteen ja kun taksi pysähtyi kirkon pihaan, Kenneth vain nieleksi kyyneleitä. Ruumisauto oli jo paikalla ja se jos mikä sai Kennethin kavahtamaan – hän ja Thom olivat molemmat lupautuneet kantamaan arkkua, eikä siitä todellakaan tulisi helppoa. ”Ootko sä valmis?” Kenneth kysyi Thomilta, kun muut olivat jo astuneet ulos taksista. ”Kyllä me tästä selvitään.” Kenneth jatkoi, surun sekoittamalla hymyllä. |
|
member rank
Seurapiiriläinen
Discord name
|
Jul 9, 2014 18:32:53 GMT 2
Post by nepa on Jul 9, 2014 18:32:53 GMT 2
Enää Thom ei halunnut edes katsoa peiliin. Hän ei kyennyt katsomaan itseään. Sitä henkilöä, joka oli ollut osasyyllinen Mileyn itsemurhaan. Ja kaikki tiesivät sen. Sen tiesivät niin Kenneth kuin hänen vanhempansakin, joten kun Thom ja Kenneth olivat saapuneet eilen Kennethin perheen luokse, oli tunnelma ollut vähintäänkin viileä. Kukaan ei ollut sanonut mitään, mutta katseella oli pystytty vaihtamaan tuhat sanaa. Thom oli esimerkiksi ollut lähes varma siitä, että pian Kennethin äiti Marilyn tulisi läpsäisemään häntä. Niin ei ollut kuitenkaan käynyt. Marilynillä oli kuitenkin ollut pokkaa laittaa Thom ja Kenneth nukkumaan eri huoneisiin. Häntä ei tietenkään voinut syyttää, koska niin Thom kuin Kenneth olivat myös vihaisia itselleen - eivät niinkään toisilleen. Ei Thom ainakaan osannut syyttää Kennethiä, vaikka kaiken järjen mukaan hän oli yhtä syyllinen asiaan kuin hänkin. Kenneth oli kuitenkin ollut Mileyn veli, ja luultavasti Miley olisi aina tullut antamaan veljelleen anteeksi, olisi tilanne sitten mikä tahansa. Mutta nämä syyllisyyden tunteet eivät edes olleet niitä kaikista vaikeimpia. Kaikista eniten Thomia nimittäin syyllistytti se tapa, jolla hän oli saanut hänen ja Mileyn lapsen Katyn itselleen. Thomilla oli niin ristiriitaiset tunteet tästä kaikesta, että hänen olisi melkein tehnyt mieli yöllä kantaa Katy hänen huoneestaan jonnekin muualle. Ei Thom kuitenkaan sitä ollut tehnyt. Hän nimittäin kyllä rakasti tytärtään, mutta mikään ei ollut helppoa, kun kaikki muistutti häntä Mileysta. Tuntui kuin hän olisi nähnyt kyseisen naisen kaikkialla.
Tänä aamuna Thom oli sitten yrittänyt vain hoitaa Katyä ja unohtaa, että tämä päivä olisi erilainen. Että tänä päivänä Miley saatettaisiin haudan lepoon. Thom voi lähes fyysisesti pahoin edes ajatellessaan sitä asiaa. Tai ehkä hänen fyysinen pahoinvointinsa johtui siitä, että hän ei ollut onnistunut nukkumaan yöllä kuin muutaman silmänräpäyksen ajan. Koko ajan hän heräsi ajatuksiensa juoksun takia. Katy ei häntä todellakaan ollut valvottanut. Kyseisen tytön oli saanut oikein nopeasti valmiiksi, ja silloin Thomin täytyi huolehtia itsensä kuntoon, vaikkei niin olisi halunnutkaan tehdä. Niinpä Thom antoi Katyn Michaelalle, jota Thom ei pystynyt katsomaan silmiin. Hän ei oikeastaan halunnut katsoa ketään silmiin. Kaikista hän nimittäin saattoi lukea sen pettymyksen ja syyttelyn. Ne piilotettiin todella hyvin, mutta kyllä Thom tiesi, että asiat eivät todellakaan olleet hyvin hänen ja Kennethin perheen välillä. Päinvastoin, luultavasti joku heistä tappaisi Thomin, jos se ei olisi syntistä - tai laissa kiellettyä. Ihme kun Thom oli edes kutsuttuna näihin hautajaisiin, kun kukaan ei häntä kuitenkaan halunnut nähdä. Thom itse kyllä näytti siltä, että saattaisi olla se ruumis. Ei ollut todellakaan mukavaa tavata peilistä ihmistä, jolla oli mustat silmäpussit ja joka näytti kokonaisuudessaan väsyneeltä. Thom kuitenkin onnistui saamaan sen turvotuksen kasvoiltaan edes jotenkuten piiloon. Hän ei kehdannut näyttäytyä Mileyn sukulaisille edes normaalin näköisenä, mutta hyvä ulkonäkö antaisi hänelle edes vähän itsevarmuutta.
Hetkessä Thom jo seisoskeli alakerrassa puku päällään tietäen, että pian lähtö häämöttäisi. Pian kaikesta tulisi todellista. Thom yritti kuitenkin hymyillä ja vaikuttaa reippaalta Rosen ja Katyn takia - tai pääasiassa Rosen. Katy-raasu ei tajuaisi mitään. Hän ei tajuaisi, että hänen äitinsä oli tehnyt itsemurhan isänsä ja äidin veljen takia. Pelkkänä ajatuksena se jo kylmäsi Thomia, mutta tästä oli selvittävä. Vielä kamalempaa oli se, että Thomin pitäisi itse asiassa kertoa Katylle Mileyn itsemurhasta jonain kauniina päivänä. Ja sitten, kun Miley kasvaisi ... Mitä sitten tapahtuisi? Alkaisiko hänkin syyttää isäänsä äitinsä kuolemasta? Thom näytti jumittuneen omiin ajatuksiinsa, ennen kuin hän kuuli Kennethin askeleet portaikosta. Kyllä Thom miehensä askeleet tunnisti, ja hän olisi hymyillyt, ellei tilanne olisi tällainen. Kenneth nappasi Rosen syliinsä, ja niin nousi Thomkin ylös lattialta, jossa oli ollut Rosen seurana. Katy jäi Michaelan syliin, koska kyseinen nainen oli suostunut huolehtimaan tytöstä tämän päivän ajan. Olisi Thom itsekin halunnut hoitaa Katyä, mutta antoi Michaelan tehdä sen, koska nainen oli niin kauniisti pyytänyt. Ehkä Katy muistutti häntäkin Mileystä. Thom vilkaisi Katyä nopeasti, ennen kuin he kaikki olivat taksissa. Siellä Kenneth tarttui nopeasti hänen käteensä, mutta ymmärsi hän irrottaakin siitä yhtä kovalla vauhdilla. Thom vilkaisi Kennethiä jokseenkin pahoittelevana, ennen kuin keskittyi vain siihen, että hänen kätensä olisivat vain ja ainoastaan hänen sylissään. Thom ei vaan voinut koskea Kennethiä - ei nyt, kun koko Kennethin perhe olisi näkemässä.
Thomin teki mieli kääntyä kirkon pihasta heti, kun hän näki ruumisauton odottelemassa. Ootko sä valmis Kenneth kysyi, ja Thom huokaisi syvään. "As ready as I'll ever be", Thom loi huulilleen teennäistä hymyä ja puristi nopeasti Kennethin kättä, kun kukaan ei katsonut. Kun Thom ja Kenneth muutaman muun miehen kanssa sitten lähentyivät Mileyn arkkua, tunsi Thom kaikkien voimiensa hupenevan. Jostain hän kuitenkin ammensi voimaa siihen, että hän tarttui omaan osuutensa Mileyn arkusta ja lähti kantamaan sitä sisälle. Niin sairasta kun se olikin, tunsi Thom olevansa lähes tunteeton, ellei laskettu sitä fyysistä pahoinvointia. Se kuitenkin johtui siitä, että Thom yritti parhaansa mukaan piilottaa tunteensa niiltä kaikilta muilta ihmisiltä. Hän ei halunnut näyttää muille itkevänsä, vaikka se itkuinen pikkupoika asuikin hänen sisällään. Todellakin asui. Thom oli itkenyt Mileyn kuoleman takia vain kerran - silloin, kun siitä oli kerrottu, joten hänellä oli vielä paljon pullotettuja tunteita tätä asiaa kohtaan. Anteeksi Miley Thom huomasi ajattelevansa, kun arkku oli laskettu paikoilleen. Tämän jälkeen he kävelivät Kennethin ja hänen lastensa kanssa vähän kauemmas Kennethin lopusta perheestä, mikä sai omantunnon taas koputtamaan Thomin pääkopassa. Oli hänen syytään, että Kenneth oli nykyään näin huonoissa väleissä perheensä kanssa.
Hautajaiset olivat kauniit. Ne olivat kauniit, lähes kaikki itkivät ja he lauloivat niitä virsejä, joista Miley oli erityisesti pitänyt. Kuitenkin Thom huomasi lähes vieroksuvansa Kennethiä silloin, kun jälkeenmainittu osoitti tunteitaan nyyhkyttämällä. Ei Thom osannut häntä lohduttaa, koska hän oli jäädyttänyt tunteensa täysin siinä tilanteessa. Edes silloin, kun Miley laskettiin haudan lepoon, ei Thom väräyttänyt luomeakaan. Hän vain oli. Hän oli äärimmäisen hiljainen ja poissa itsestään vielä silloinkin, kun he olivat saapuneet paikkaan, jossa muistotilaisuus pidettiin. Sekin oli oikein kaunis paikka, mutta Thomia se vain turhautti. "Why do they have to make everything so sad?" Thom sanoikin ääneen Kennethille. Hän käänsi katseensa Kennethin suuntaan, jolla ei oikeastaan ollut siihen mitään järkevää vastattavaa. Eipä se sen koommin mikään maailman tärkein kysymys ollutkaan. Se oli vain lapsellinen mielenosoitus Thomilta, joka ei halunnut näyttää olevansa surullinen kaikkien edessä. Tässä tilassa oli nimittäin ihan liikaa surua, hampaiden kiristelyä ja itkua. Thom ei ollut ihminen, joka osasi reagoida näissä tilanteissa. Hitto, ei hän edes osannut näyttää niitä tunteita tuntemattomille ihmisille.
|
|
|
|
Jul 22, 2014 17:07:29 GMT 2
Post by Deleted on Jul 22, 2014 17:07:29 GMT 2
Kenneth ei ollut tehnyt varmasti koskaan yhtään mitään yhtä kamalaa kuin Mileyn arkun kantaminen sinne kirkkoon. Hän olisi vain halunnut juosta paikalta pois, hän ei todellakaan olisi halunnut haudata omaa pikkusiskoaan. Kirkossa istuminenkin teki niin pahaa ja Kennethistä tuntui, että häneltä loppuu happi ihan pian. Papin puheet menivät täysin Kennethiltä ohitse, kun hän vain katseli sitä arkkua kyyneleiden sumentamin silmin. Jos Kenneth ei olisi laittanut omaa onnellisuuttaan edelle, Miley olisi yhä täällä. Kenneth oli kuitenkin ajatellut itsekkäästi, että joku päivä Miley ymmärtäisi, miksi hän teki niinkuin teki ja Miley antaisi anteeksi. Viime kuukausina he olivat jopa olleet jälleen hyvissä väleissä, he olivat soitelleet toisilleen ja Kennethistä oli tuntunut, että Miley oli taas saanut otteen elämästän. Se oli tainnut kuitenkin olla täysin turha luulo, Kennethin olisi pitänyt tuntea siskonsa paremmin. Itse hautajaistilaisuus oli todella kaunis, juuri sen näköinen kuin Miley olisi varmasti halunnut. Kenneth ei kuitenkaan voinut omalle ahdistukselleen mitään, hänen olisi tehnyt mieli vain lähteä kirkosta ulos. Tilannetta ei ainakaan kamalasti auttanut se, että Thom istui hänen vieressään täysin ilmeettömänä – kyllähän Kenneth tiesi, että Thom suhtautui tämmöisiin asioihin eri tavalla kuin hän, mutta kyllä hän nyt olisi olettanut, että Thom olisi reagoinut edes jotenkin. Mutta ei, Thom vain oli.
Lopulta arkku kannettiin ulos ja Miley laskettiin viimein haudanlepoon. Kun he lähtivät kävelemään muistotilaisuuspaikkaan, Kennethistä tuntui, että hän lähes tärisi kauttaaltaan. Lasten takia hän yritti pitää itsensä edes jotenkin koossa, mutta helvetin vaikeaa se oli. Thomin sanat saivat Kennethin lähes hätkähtämään, mutta mitään hän ei saanut sanottua. ”Meettekö te vaikka leikkimään Kelseyn lasten kanssa, tuolla syrjemmässä oli mun mielestä jotain paperia ja kyniä ainakin..” Kenneth puheli lapsilleen ja lähes usutti nämä Kelseyn lasten luokse. Kun Kennethin lapset sitten hakivat Kelseyn lapset mukaansa, Kenneth sai kohdata siskonsa katseen – Kelsey ei sanonut mitään, katsoi vain Kennethiä, mutta Kenneth kyllä ymmärsi sen katseen. Se oli täynnä pettymystä, vihaa ja surua. Kelsey oli aina ollut äärimmäisen rauhallinen ja nainen oli muutenkin niin ulkonäöltään kuin luonteeltaakin vanhempi versio Mileysta. Jos Kelsey vain olisi ollut hieman lyhyempi, häntä, Mileya ja Mayaa olisi taatusti luultu kolmosiksi. Kelsey ei yleensä sanonut tämmösissä tilanteissa mitään, mutta Kenneth ymmärsi siitä yhdestä ainoasta katseensa sen, miten pirun pettynyt myös Kelsey oli Kennethin toimintaan. ”Meidän ei varmaan edes pitäisi olla täällä..” Kenneth mutisi hiljaa Thomille, joka näytti edelleen siltä kuin tämä tilaisuus olisi ihan mikä tahansa sukutapaaminen – toinen oli niin tyynenrauhallinen, että Kennethin olisi tehnyt mieli hieman ravistella miestä ja saada tästä edes jotain tunteita pihalle.
Kenneth ei kerennyt kuitenkaan tehdä asialle yhtään mitään, sillä Kennethin vanhin pikkuveli Oliver käveli heidän luokseen, jokseenkin huolestuneen tai ehkä jopa vaisun oloisena. Kenneth ja Oliver olivat aina olleet läheisissä väleissä, johtuen ehkä lähinnä siitä, että kaksikolla ei ollut kovin suurta ikäeroa ja olivat perheen vanhimmat pojat – tai, miehiä he kai olevinaan jo tässä iässä olivat. Oliver ei ollut kamalasti osoittanut mieltään koko tänä aikana, mistä Kenneth oli ollut kiitollinen. ”Musta vähän tuntuu, että teidän ei ehkä kannata mennä mutsille yöksi tänään..” Oliver sanoikin hieman vaivautuneesti, vilkaisten sitten heidän äitinsä suuntaan. Marilyn näki heidän katseensa ja käänsi omansa samantien muualle. Sillä samalla sekuntilla Kenneth ymmärsi, että Marilyn oli sanonut jotain. Jotain heistä. ”Mitä äiti on puhunut?” Kenneth sanoi, pitäen katseensa edelleen äidissään, vaikka Marilyn ei luonut katsettakaan vanhimman poikansa suuntaan. ”No ei se varsinaisesti mitään.. Se on vaan tosi järkyttynyt tästä kaikesta ja musta tuntuu, että kaikkien kannalta olisi parasta, jos te olisitte tänään muualla. Mä oon pahoillani, Kenneth, mutta kyllä sä tiedät, että muut ei katso tätä tilannetta kovin hyvällä. Kelsey ja Maya on ainakin ihan tolaltaan, pojista puhumattakaan.” Oliver totesi, vilkaisten nyt vuorostana Kelseyn suuntaan. Sisko näytti aiempaakin vihaisemmalta ja Kenneth ei voinut kuin huokaista mielessään – katkesiko hänen välinsä oikeasti nyt koko perheeseen. ”Okei, ehkä me sitten mennään muualle.”
Kaikki pysyivät lähinnä omissa porukoissaan koko tilaisuuden ajan, mutta Kenneth ja Thom olivat lähinnä kahdestaan, mikä tuntui todella kurjalta. Oli Kennethinkin tässä menettänyt siskon ja Thom oli menettänyt lapsensa äidin! Eivät he olleet vain tämän tarinan pahiksia, kyllä tämä tilanne oli heidänkin mielestään kamala. Kumpikin syyllisti itseään niin paljon, että Kennethistä tuntui, että hän tukahtaisi pian siihen kaikkeen syyllisyyteen. ”Oletko sä nyt varma, että sä haluat vielä pitää sen puheen?” Kennethin oli pakko kysyä Thomilta ennenkuin olisi miehen vuoro pitää muistopuheensa Mileysta. Kyllä Kenneth tietysti ymmärsi, että Thom oli seurustellut pitkään Mileyn kanssa ja heillä oli yhteinen lapsi, tottakai Thom halusi muistaa Mileya, mutta tilanne tuntui niin vaikealta. Kukaan ei halunnut heidän olevan täällä ja Kenneth pelkäsi, että joku vielä sanoisi jotain pahaa Thomille sen muistopuheen aikana tai sen jälkeen – puhuisivat edes mieluummin selän takana, mutta Kenneth tiesi, että asiat läväytettäisiin päin naamaa ja siitähän Thom varmasti riemastuisi.
|
|
member rank
Seurapiiriläinen
Discord name
|
Jul 23, 2014 17:16:54 GMT 2
Post by nepa on Jul 23, 2014 17:16:54 GMT 2
Kenneth ei reagoinut millään tasolla siihen, mitä Thom sanoi - tai ei tehnyt niin ainakaan puhetasolla. Luultavasti se kommentti oli Kennethin silmissä jopa kylmäävä, koska Thom oli tosiaan sanonut sen äärimmäisen kylmään sävyyn. Oli kuitenkin parempi olla tuntematta kuin tuntea tällaisissa tilanteissa. Mies katseli, kuinka Kenneth patisti lapsensa muutaman muun lapsen luokse sinne heille tarkoitettuun nurkkaukseen. Ja siellä nurkassa oli myös Katy. Thom katsahti rakasta lastaan nopeasti, mutta hän vain nukkui tyytyväisesti Kelseyn sylissä. Kelsey ei sen sijaan näyttänyt niin tyytyväiseltä, kun katsahti Kennethiä ilmeellä, joka ei jättänyt paljoa arvailun varaan. Thomia Kelsey ei halunnut edes vilkaista. Hitto soikoon, naisen mielestä Thom oli niin paha ihminen, ettei häntä voinut edes katsoa. Luultavasti Kelsey luulisi, että saisi tämän Thomin demonin itseensä. Niin - riivatulta Thom varmasti kaikkien muiden silmiin vaikutti, eikä hän ollut varma, vaikka olisikin sellainen. Hän oli kuitenkin tehnyt elämässään monia pahoja asioita, ja harvoin tunsi niistä syyllisyyttä. Tämä Mileyn tapaus oli kyllä poikkeus. Iso sellainen. Thom käänsi katseensa Kelseystä Oliveriin, joka oli saapunut heidän luokseen. Nuorukainen huomasi toisen kulmansa kohoavan hetimmiten, kun Oliver avasi suunsa. Oliko hän tosissaan? Tai pikemminkin, oliko Marilyn tosissaan? Tämä oli saakeli soikoon sellainen hetki, kun koko perheen piti pysyä kasassa. Juuri tällöin heidän piti olla vahvempana kuin koskaan, mutta ei, Marilyn antoi periksi ennakkoluuloilleen ja peloilleen päättäen, että hän ei katselisi Thomia ja Kennethiä enää silmissään. Thom pyöräytti silmiään mahdollisimman huomamaattomasti. Jos hänellä olisi ollut pokkaa, olisi hän luultavasti tehnyt tästä kohtauksen. Hän ei kuitenkaan häpäisisi sillä Mileyn muistoa, joten oli parempi olla vain hiljaa ja hyväksyä se tosiasia, että Marilyn vihasi heitä. Hitto, koko Kennethin perhe vihasi heitä. Tekopyhää porukkaa, mietti Thom mielessään. Kohtele muita niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan, niinhän luki Raamatussa? Tällä kertaa sellaista ei kuitenkaan käynyt. Siinä puheita kuunnellessaan Thomin olisi tehnyt mieli tyhjentää talon koko alkoholikaappi. Hänellä oli kuitenkin vain yksi viinilasi kädessään, jota hän yritti tyhjentää mahdollisimman sivistyneeseen tahtiin, koska tunsi monien katseet hänen niskassaan. Vihasivatko oikeasti kaikki tässä tilassa häntä ja Kennethiä? Kennethin mielestä ilmeisesti kyllä, koska hän vielä varmisti, että tahtoiko Thom tosiaan pitää puheensa. "Olen", Thom vastasi nopeasti ja siemaisi taas siitä valkoviinistään. Katsekontaktia Kennethiin hän ei kuitenkaan ottanut missään vaiheessa, koska pelkäsi niin helvetisti sitä, että kyseinen mies näkisi hänen lävitseen. Kenneth oli oikeasti hajalla, rikki, mutta esitti olevansa hyvässä kunnossa. Thom käänsi loppujen lopuksi katseensa siihen henkilöön, joka kutsui ihmisiä puhumaan. Viimeinen kuulutus. " I would like to come", Thom nosti kätensä ylös. Tyyppi puhujankopin luona vilkaisi Marilyniä, Marilyn nyökkäsi. Sietikin sen ämmän antaa lupa. Thom vilkaisi häntä nopeasti, ennen kuin asteli oikeaan paikkaan. Pian hän oli kääntänyt kasvonsa yleisön puoleen heitä silmäillen. " Hi, I'm Thom." Ei hänen tarvitsisi edes esitellä itseään enempää - kaikki tiesivät hänet. Kaikki vihasivat häntä, vaikka eivät edes koskaan olleet puhuneet hänen kanssaan. "Miley on tosiaan minun entiseni ja nyt seurustelen hänen veljensä kanssa", Thom sanoi, käänsi katseensa Kennethiin. Luoja sentään se jälkeenmainittu tapaus näytti hätääntyneeltä - vaiko hämmentyneeltä? Jotain tunnetta hän näytti, eikä se ainakaan ollut positiivinen tunne. "Teidän mielestänne se ei varmastikaan ole kovin kristillistä, mutta ... Sillä ei ole väliä. Koska, tiedättekö mitä? Minä rakastin Mileyä loppuun asti. En ehkä romanttisella tavalla, mutta hän oli aina minun perheenjäseneni. Kusin asiat hänen kanssaan, mutta en koskaan lakannut rakastamasta häntä." Thom katseli suurimmaksi osaksi sitä puhujanpöntön puista tasoa, koska ei tahtonut kohdata muiden katseita. " This is hard for me, too. She haunts me. It's not like the person's there one minute and gone the next. They stay." Thom nielaisi. " I still see her face, every day." Hetken aikaa tilaan laskeutui hiljaisuus, kun Thom ei enää saanut sanaakaan suustaan. Enää ei tosin tainnutkaan olla hänen vuoronsa. Thom nimittäin näki, kuinka Michaela nousi ylös itkien. " You killed her, you fucking hypocrite!" Michaela huusi, käänsi katseensa myös Kennethiin. Silloin Thom tajusi, että Michaela ei tarkoittanut vain Thomia, vaan tämä liittyi myös Kennethiin. Thom katsoi Michaelaa kylmästi silmiin, kun hän otti vastaan ne haukut, jotka Michaela hänelle tarjosi. Välillä hän kyllä kääntyi saarnaamaan Kennethinkin suuntaan. Sinä hetkenä Thom melkein romahti. Hän puri hampaitaan yhteen, nosti leukaansa ylös ja yritti näyttää vahvemmalta kuin olikaan. Siinä onnistuen. Lopuksi Michaela hiljentyi, koko tila oli hiljainen. Lapsetkaan eivät äännelleet. Thom aloitti äänien pitämisen, kun hyppäsi alas korokkeelta ja käveli poispäin. Hän ei aikoisi tänne jäädä. Hän ei kuuntelisi, kuinka häntä ja Kennethiä syytettiin tästä. Michaelan sanat pyörivät Thomin päässä, kun hän astui ulos juhlatilan ovesta ja oli eteisessä. Minne hän menisi? Ei hän voisi lähteäkään, kun Katy oli vielä täällä, eikä hän halunnut jättää Kennethiäkään. Vessakin oli off limits, siellä hän kun joutuisi kohtaamaan oman peilikuvansa. Thom nojautui eteenpäin vieden kätensä polvilleen, yritti vain saada happea. Hän ei alkaisi itkeä. Ei näiden ihmisten läheisyydessä, vaikka he eivät mitään näkisikään. |
|
|
|
Jul 28, 2014 16:42:57 GMT 2
Post by Deleted on Jul 28, 2014 16:42:57 GMT 2
Kennethiä alkoi jostain syystä jännittää, kun Thom ilmoitti, että hän pitäisi edelleen sen puheen. Kyllähän Kenneth ymmärsi sen, että Thom halusi puhua Mileysta, mutta tilanne oli tällä hetkellä todella tulenarka. Kenneth oli suorastaan ihmeissään siitä, että kukaan hänen perheenjäsenistään ei ollut tullut haukkumaan häntä vielä päin naamaa, mutta sekin olisi taatusti odotettavissa ennemmin tai myöhemmin. Marilyn oli haukkunut hänet ihan pystyyn, kun Kennethin ja Thomin suhde oli paljastunut koko perheelle, mutta sen jälkeen aiheesta ei oltu juurikaan puhuttu. Ei ainakaan Kennethin itsensä kuullen, mutta eiköhän perhe juoruillut hänen selkänsä takana keskenään. Jo ajatuksena se tuntui helvetin pahalta, mutta Kenneth oli ottanut tietoisen riskin, kun oli paljastanut homoutensa perheelleen – hän oli kyllä tiennyt, ettei häntä tultaisi koskaan ainakaan täysin hyväksymään. Varsinkaan, kun hän seurusteli Thomin kanssa. Lopulta tuli sitten Thomin vuoro pitää se puhe ja Kennethiä jännitti niin helvetin paljon. Hän tiesi, että Thom osaisi taatusti pitää hienon, Mileya kunnioittavan, puheen, mutta sitä ei tiennyt, miten hänen perheensä tulisi asiaan reagoimaan.
No, se puheen alku sai Kennethin jopa hätkähtämään, mutta hän seisoi kuitenkin miesystävänsä puheiden takana. Hän tiesi, miten paljon Thom oli Mileysta välittänyt, hän ei koskaan kyseenalaistaisi sitä. Silti hän pelkäsi niiden sanojen aikana sitä, mitä muut sanoisivat. Kenneth itse pyyhki kyyneleitä silmistään Thomin viimeiset sanat kuultuaan, mutta suru vaihtui entistä syvemmäksi, kun hän tajusi Michaelan nousseen ylös – naisen ei tarvinnut edes sanoa mitään, kun Kenneth jo tiesi mitä oli tulossa. Ja samantien Michaela alkoi huutaa. Huusi niin helvetisti ja ilmoitti, että Thom oli tappanut Mileyn. Samalla Michaela oli myös katsonut Kennethiä ja sillä samalla sekuntilla Kenneth ymmärsi, että häntä tultaisiin aina syyttämään oman pikkusiskonsa kuolemasta. Michaela huusi ja huusi niin helvetin paljon, että Kennethin teki pahaa kuunnella. Thom oli kuitenkin kuunnellut siellä puhujan pöntössä ne kaikki haukut, kunnes Michaela sitten viimein hiljeni – sillä samalla sekuntilla myös Thom lähti kävelemään tilasta pois. ”Te ootte koko porukka ihan sekaisin.” Kennethin suusta karkasi ennenkuin hän kerkesi edes ajatella asiaa sen tarkemmin. ”Thom seurusteli vuosia Mileyn kanssa ja niillä on yhteinen lapsi. Luuletteko te tosiaan, että tämä on sille helppoa? Tai mulle? Miley oli mun pikkusisko ja mä todella rakastin mun siskoa!” Kenneth sanoi tarkoitettua kovempaan ääneen ja niine hyvineen hän lähti kävelemään Thomin perään – lapset hän kerkeäisi hakea myöhemminkin, ei hänen perheensä ihan niin sekaisin ollut, että he eivät katsoisi lasten perään pientä hetkeä.
Thom löytyikin sitten lopulta, mutta miehen nähdessään Kenneth ei enää tiennyt, mitä sanoisi toiselle. Thom ei näyttänyt tunteitaan todellakaan helposti, mutta taatusti toinen jotain tunsi tässä tilanteessa – Kennethin perhe oli puhunut todella rumasti, joten olisi suorastaan outoa, jos Thom ei tuntisi edes jotain niistä sanoista. Lopulta Kenneth käveli varovasti miehen luokse, vetäisi tämän hellästi ylös ja suoraan halaukseensa. Tällä hetkellä Kennethillä oli ihan helvetin sama, kuka heidät näki, sillä hän halusi nyt olla rakkaansa tukena. Tämä päivä oli heille kummallekkin todella raskas, eikä äskeinen ainakaan helpottanut tilannetta yhtään. ”Mä pidin oikeasti siitä sun puheesta.” Kenneth sanoi sitten lopulta melko vaisuna, irrottautuen samalla hieman Thomista. ”Lähdetään menemään täältä. Meidän kummankaan ei oikeasti tarvitse kuunnella tuommoista puhetta noilta.” Kenneth jatkoi. Hän vilkaisi sinne muistotilaisuussalin suuntaan – vielä pitäisi hakea lapset, vaikka kieltämättä Kenneth ei olisi halunnut enää mennä lähellekkään muita. Kenneth ei kuitenkaan kerennyt mennä lähellekkään sitä salia, sillä hän näki Oliverin ja Kelseyn tulevan heidän luokseen – lasten kanssa. ”Mekö ei olla enää tervetulleita hakemaan edes omia lapsiamme takaisin?” Kenneth ei voinut olla sanomatta, mutta Oliver vain vilkaisi isoveljeään hieman vaitonaisena. ”Mähän sanoin sulle, että mutsi on ihan romuna. Ja Michaela. Ei ne oikeasti tarkoittaneet..” Oliver yritti, mutta Kenneth vain tuhahti, nostaen samalla Rosen syliinsä veljeltään. ”Kyllä ne tarkoitti, ihan jokaista sanaa. Me lähdetään Thomin ja lasten kanssa mahdollisimman pian koko Idahosta pois, joten ei hätää, me ei tulla tänne ihan heti uudestaan.”
Kelsey puolestaan ei sanonut vieläkään mitään. Hän ei olisi edes halunnut antaa sylissään olevaa Katya takaisin Thomille, mutta lopulta hän nöyrtyi sen verran, että antoi tytön Thomille. Hänen kasvoillaan oli vakava ilme, joka varmasti kertoi omaa tarinaansa hänen mielipiteistään. ”Kelsey, et viitsisi näyttää tolta.” Kenneth ei voinut olla tuhahtamatta. He olivat aina tulleet Kelseyn kanssa toimeen, mutta ilmeisesti ajat olivat muuttuneet – Kelsey oli muuttumassa ihan samalaiseksi kuin heidän isänsä. Tuomitsevaksi ja homovastaiseksi. ”Lähdetään.” Kenneth sitten vain totesi Thomille ja lapsille. Ei hän vielä tiennyt, mihin he lähtisivät, mutta eivätköhän he jonkun hotellihuoneen yhdeksi yöksi ainakin saisi.
|
|
