|
|
Aug 10, 2014 19:43:16 GMT 2
Post by Deleted on Aug 10, 2014 19:43:16 GMT 2
Torstai 20. kesäkuuta 2013, alkuiltaSiellä täällä Arthur Avenuella, Bronxissa Ilkay & Alessandra Jo muutaman viikon ajan Ilkay ja Alessandra olivat tapailleet toisiaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Ilkay ei todellakaan olisi uskonut, että miltään internetin treffipalstalta saattaisi löytää yhtään mitään vakavampaa, mutta niin vain oli tuntunut käyvän. Ilkay saattoi oikeasti sanoa pitävänsä Alessandrasta ja vaikka Ilkay yritti ajatella, että heidän ei kannattaisi kiirehtiä suhteensa kanssa, ei hän voinut olla ajattelematta, että hän ihan oikeasti piti Alessandra. Vaikka heillä olikin ikäeroa ja varsinkin ulkopuolisten silmiin he olivat taatusti kuin yö ja päivä, he tuntuivat tulevan täydellisesti toimeen. Ilkaysta ei ollut pitkään aikaan tuntunut niin hyvältä kuin Alessandran kanssa ollessaan ja pariin kertaan hän oli miettinyt, että ottaisi naisten kanssa seurustelun puheeksi, mutta joka kerta hän oli päättänyt, että antaisi vielä olla ja odottelisi sopivampaa hetkeä. He olivat tunteneet toistensa kuitenkin suhteellisen lyhyen aikaa, joten ehkä oli parempi, että he odottelisivat vielä ja antaisivat juttunsa mennä omalla painollaan eteenpäin – kyllä he päätyisivät ennemmin tai myöhemmin seurustelemaan ihan virallisestikin, jos niin olisi tarkoitettu tapahtuvan. Tälle iltaa he sitten olivat taas sopineet treffit ja tällä kertaa Ilkay oli päättänyt, että he tekisivät jotain muuta kuin vain olisivat jomman kumman luona. Niimpä Ilkay oli alkuillasta hakenut Alessandran naisen asunnolta ja he olivat lähteneet metrolla hieman toiseen suuntaan Bronxia kuin missä he olivat. ”Sähän oot välillä aina puhunut siitä, että susta olisi kiva käydä taas Italiassa. No, en mä sua ikävä kyllä vielä voi Italiaan viedä, mutta mä ajattelin, että ehkä tämä paikka auttaisi asiaa edes hieman..” Ilkay höpisi heidän lähestyessään paikkaa, joka hänelle oli noussut mieleen eilen illalla. He olivat puhuneet muutamaankin kertaan toisista kotimaistaan ja joskus Alessandra oli sattunut mainitsemaan Ilkaylle, että haluaisi käydä Italiassa. Ei nainen koskaan kuulema ollut maassa asunut, mutta koska naisen äiti oli italialainen, oli Italiassa tullut käytyä useaan otteeseen. Niimpä Ilkay oli sitten eilen muistellut, että Bronxissa tosiaan oli alue, joka tunnettiin paikallisten kesken Little Italyna. Asiaa googleteltuaan hänelle selvisi, että alueelta löytyi niin italialaisia ravintoloita kuin ruokakauppojakin ja alue oli ylipäätänsä italialaisten kesken suosittu. ”Ei tää nyt ehkä täysin Italiaa vastaa, mutta jos nyt edes vähän.” Ilkay sanoi heidän viimein käännettyään Arthur Avenuelle. He lähtivät kävelemään katua eteenpäin ja kieltämättä maisemat olivat jopa Ilkayn silmiin hieman erilaiset kuin muualla Bronxissa – kyllä alueesta selvästi erotti, että se oli pitkälti italialaisille tarkoitettu. Hetken aikaa he kävelivät sillä kadulla hiljaisuuden vallitessa ja sen pienen hetken ajan Ilkay kerkesi miettimän, että pitikö Alessandra koko ideaa ihan älyttömänä. Toisaalta, olihan tämä edes jotain hieman erillaista – Ilkay ajatteli asian niin, että heidän suhteensa oli alkanut hieman eri tavalla kuin heidän aiemmat suhteensa, joten kai heidän pitäisi sitten jotain erilaista tehdäkkin. ”Toivottavasti sä nyt edes vähän pidät tästä paikasta.” Ilkay sanoikin sitten pienesti naurahtaen, katseltuaan tosin itsekin kaikessa rauhassa ympärilleen. Kaikeksi onneksi Alessandra sitten tuntui pitävän paikasta ja Ilkay sai huokaista mielessään helpotuksesta – ainakaan Alessandra ei ihan päin naamaa kehdannut haukkua hänen ideaansa älyttömäksi. ”Mä ajattelin, että voitaisiin käydä jossain vaiheessa syömässäkin jossain, täällä kun näitä ravintoloitakin riittää. Mä en ole tainnut koskaan käydä italialaisessa ravintolassa, joten kai se olisi viimein aika sillekkin.” Ilkay sanoi virnistäen, heidän jatkaessaan sitä kävelyä hiljakseen siellä kadulla. Paikka oli kieltämättä hieno ja Ilkaysta oli oikeastaan mukavaa, että Bronxista ylipäätänsä löytyi tälläisiä paikkoja. Monet pitivät Bronxia ihan älyttömänä seutuna ja eivät edes uskoneet, että alueessa saattaisi olla puolensa, mutta Ilkay piti näistä kulmista – kai se sitten johtui osittain siitäkin, että Ilkay oli viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa pitkälti Bronxissa. Enää hän ei kyllä takaisin muuttaisi, mutta se nyt johtui lähinnä siitä , että viihtyi niin hyvin Queensissä. Se oli hänen mieleisensä alue, eikä hänellä ollut oikeastaan mitään mielenkiintoa muuttaa sieltä yhtään mihinkään. |
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Aug 23, 2014 16:15:03 GMT 2
Post by jenni on Aug 23, 2014 16:15:03 GMT 2
Alessandraa kutkutteli ihan jonkin verran, kun he olivat sopineet Ilkayn kanssa treffit sille torstai-illalle, eikä mies ollut heti suostunut kertomaan, mihin he olisivat menossa. He olivat lähteneet Bronxista eri suuntaan kuin tavallisesti matkatessaan metrolla, joten Alessandran epäilykset olivat vähintäänkin korkealla. Nainen tunsi kulmiensa kurtistuvan, kun Ilkay alkoi höpistä jotakin hänen kaipuustaan matkustaa Italiaan taas muutaman vuoden tauon jälkeen. Alessandra ei ollut käynyt äitinsä synnyinseuduilla kertaakaan Olivian syntymän jälkeen, joten hän oli jo pidemmän aikaa halunnut matkustaa kyseiseen maahan. Ilkay oli siis kuullut osansa Alessandran Italia-haaveista. Alessandra naurahti pienesti sille toteamukselle, ettei Ilkay voinut häntä vielä Italiaan asti viedä. Vielä. Mutta ehkä joskus voisikin viedä. Ei Alessandra kyllä halunnut olettaa, että Ilkay olisi kustantamassa hänelle jonkin luksusmatkan Italiaan, ei, totta kai hän olisi itsekin kokoamassa matkakassaa. Mutta ajatus Italiaan lähtemisestä yhdessä... Se tuntui hyvältä.
Oli vaikeaa tajuta, kuinka he olivat Ilkayn kanssa siinä. Ei, ei siinä Arthur Avenuella, jolle he olivat vihdoin kääntyneet. Alessandran kasvoille oli kohonnut hämmästyneen ja iloisesti yllättyneen hymyn sekoitus. Kyllähän hän kyseisen ”pikku-Italian” tiesi, enimmäkseen siksi, että hänen äitinsä halusi välttämättä vierailla ainakin kerran viikossa ostoksilla kyseisen kadun putiikeissa. Mutta eleenä se oli ollut mitä herttaisin Ilkaylta. Alessandra vilkaisi miestä hymyillen, lausui jonkin sortin vaatimattomat kiitoksetkin. Hän ei ollut kovin hyvä julkisissa hellyydenosoituksissa, eivätkä he sitä paitsi edes seurustelleet. Niin, oli vaikeaa kyetä ymmärtämään, kuinka he olivat siinä Ilkayn kanssa. Alessandralla ei ollut mitenkään vahvaa luottoa nettideittisivustoihin, että sellaisesta voisi oikeasti löytää fiksua ja mukavaa seuraa, mutta Ilkay oli ylittänyt hänen odotuksensa moninkertaisesti. Vaikka he eivät vielä seurustelleet, oli Alessandra vähitellen uskaltautunut haaveilemaan pienesti jostakin sentapaisesta – ehkä sellaiseen olisi vielä hyvät mahdollisuudet.
Kun he olivat jonkin aikaa ihan vain kävelleet ja katselleet ympärilleen (Alessandra tunsi vähän kuin olevansa jonkin lomakohteen rantabulevardilla turistina), Ilkay alkoi jokseenkin huolestuneenkin oloisena pohtimaan, oliko ajatus tulla sille kadulle kuljeskelemaan hyvä idea vai ei. ”Tietysti pidän, tämä oli tosi ihana ajatus”, Alessandra vastasi vilpittömänä ja hymyilikin pienesti, mutta Ilkayn seuraavat sanat kuultuaan hämmästys levisi bruneten kasvoille ja hetken aikaa hän vain katsoi miestä kummastuneena. ”Et koskaan? Oikeasti? Miten olet voinut välttyä sellaiselta?” Alessandra ihmetteli, mutta naurahti kuitenkin lopuksi. Oli se silti vähän hassua... New York Cityssakin tuntui olevan vähän joka kulmassa etnisiä ravintoloita... ”Mun täytyy selvästikin kierrättää sut Nycin jokaisessa italialaisessa ravintolassa”, nainen virnisti, ja hyvä idea se sinänsä olikin, mikäli hän mieli kouluttaa Ilkaysta italialaisen ruoan ystävän, sillä itse hän ei osaisi valmistaa miehelle edes tavanomaista spaghetti bolognesea.
Alessandra oli siis saanut päämääräkseen metsästää heille hyvän italialaisen ravintolan kyseisestä korttelista. Hän tiesi erään hyväksi tietämänsä paikan, muttei ollut varma sen sijainnista, kun ei ollut muutamaan vuoteen siellä vieraillut. Tutkiessaan vastaantulevien ravintoloiden päällä olevia kylttejä, Alessandra ei ehtinyt huomata tarpeeksi ajoissa vastaantulevaa ja liiankin tuttua kaksikkoa. He eivät siis Ilkayn kanssa ehtineet pois vaaravyöhykkeeltä, Peter Whitmore oli kutsunut nimeltä tytärtään. ”Alessandra! Mitä sinä täällä, ja kuka... Kukas sinä olet?” Alessandran isä Peter asteli heidän eteensä ja kutsui sitten hieman perässä tulevan vaimonsa luokseen. Tajuttuaan keihin he olivat törmänneet, Alessandran äiti Lucia oli revetä riemusta, vaikkakin hieman hämmentynyt hänkin oli. Ei kuitenkaan niin hämmentynyt ja ujohkon änkyttäväksi muuttunut Alessandra. ”Me, minä... H-hän on ystäväni Ilkay”, nainen katseli hivenen hermostuneena ympärilleen puhuessaan ja veti hieman ohuen pitkähihaisen paitansa hihoja alaspäin hermostuksissaan. Lucia tuntui mittailevan ikuisuuden selvästi hieman erikoisen näköistä Ilkayta katseellaan. Alessandra huomasi äitinsä kädessä olevan korin, muisti taas, kuinka Lucia tosiaankin joka viikko halusi päästä ostoksille Arthur Avenuelle. ”Minä olen Lucia, hei, hauska tavata”, Lucia kuitenkin lopulta soi ystävällisen hymyn Ilkaylle, mikä sai Peterinkin esittäytymään tälle. Alessandra katseli vuoroin vanhempiaan ja vuoroin Ilkayta ja mietti, mitä kautta pääsisi luikkimaan pakoon – tai edes kaivautumaan maan alle.
|
|
|
|
Oct 18, 2014 12:28:03 GMT 2
Post by Deleted on Oct 18, 2014 12:28:03 GMT 2
Ilkay pudisteli hieman huvittuneesti päätään sille Alessandran hieman ihmettelevälle äänensävylle. ”En mä pahemmin kiertele ravintoloissa.” Ilkay vain tyytyi pienen virneen kera, mutta nyökkäili kuitenkin hyväksyvästi päätään, kun Alessandra puhui siitä italialaisten ravintoloiden kierroksesta. Ilkay ei pahemmin ravintoloissa käynyt, johtuen todennäköisesti pitkälti siitä, että hän oli saanut ravintoloista tarpeekseen isänsä työn kautta – aiemmin isä oli vain ollut töissä New Yorkissa eräässä ravintolassa, mutta sittemmin isä oli perustanut omankin ravintolan ja niitä höpötyksiä Ilkay oli kuullut ihan tarpeeksi ilman itse ravintolakäyntejäkin. Ilkayn ja Alessandran matka kuitenkin jatkui ja Alessandra puhui jostain ravintolasta, johon he voisivat mennä syömään. Nainen ei kuitenkaan muistanut ravintolan sijaintia aivan tarkkaan, mutta tiesi sen olevan jossain lähistöllä, joten kaksikko kaikessa rauhassa etsiskeli kyseistä paikkaa. Heillä ei ollut kiire mihinkään, joten ihan hyvin he saattoivat kierrellä ja katsella.
Se kiertely päättyi kuitenkin nopeasti, sillä Alessandra tuntui nähneen jonkun tutun henkilön – ennenkuin Ilkay kerkesi kysyä asiasta, oli joku vanhempi pariskunta kävellyt heidän luokseen. Alessandra oli samantien muuttunut hieman ujoksi ja hiljaiseksi, kun taas se pariskunta ihmetteli, kuka Ilkay mahtoi olla. Siinä vaiheessa Ilkaykin ymmärsi, kenen kanssa tässä puhuttiin – kyseessä oli selvästikin Alessandran vanhemmat. Hieman Ilkayn korviin särähti se, kun Alessandra esitteli hänet ystävänään, mutta tottahan se tavallaan oli. Eivät he olleet sopineet mistään muusta, joten ei kai Alessandra voinut muuta vanhemmilleen väittää. Peter ja Lucia esittäytyivät sitten itsekkin Ilkaylle ja kohteliaisuuden vuoksi mies vielä esitteli itsensäkin, vaikka Alessandra hänen nimensä olikin jo kertaalleen sanonut. ”Mistäs te kaksi tunnette toisenne?” Lucia sitten oli heti utelemassa, mikä toisaalta hieman huvittikin Ilkayta – Alessandra oli juuri esitellyt heidät ystävinä, joten oliko asialla niin väliä? Toisaalta, eipä Whitmoret olleet tainneet sitä selitystä edes uskoa, kummankin katseista päätellen.. ”Alessandra on mun veljen tyttöystävän kaveri, joten sitä kauttahan me tunnetaan.” Ilkay sitten heitti, kun Alessandrakaan ei tuntunut mitään sanovan. Tosiasiassa Alessandra ja Mikayla eivät olleet edes tavanneet toisiaan, mutta kuulosti se selitys jokatapauksessa taatusti paremmalta kuin todellisuus – Alessandra tuskin halusi kertoa heidän tutustuneen ensin netissä ja sittemmin baarissa.
”No, pitäkäähän kiva päivä, eiköhän me tästä jatketa matkaa..” Peter lopulta ymmärsi sanoa, mutta katsoi kuitenkin Ilkayta vielä uudestaankin turhankin arvosteleva ilme kasvoillaan. Ei mies sitä ehkä tarkoituksella tehnyt, mutta Ilkaysta tuntui silti, että kyllä tässä häntä nyt arvosteltiin melko pahasti. No, hän oli moiseen tottunut. Peter ja Lucia sitten onneksi lähtivät jatkamaan matkaansa, joten Ilkay ja Alessandrakin pääsivät kävelemään vihdoin eteenpäin. Kumpikaan ei sanonut hetkeen mitään, mutta lopulta Ilkay ei voinut olla naurahtamatta pienesti. ”En mä kyllä varsinaisesti ajatellut, että me törmättäisiin tällä reissulla sun vanhempiisi..” Ilkay sanoi kevyesti naurahtaen, katsahtaen sitten Alessandraa, joka näytti edelleenkin kuin aaveen nähneeltä. ”Heii, ei se nyt niin vakavaa ollut, eihän?” Ilkay jatkoi hymyillen, vieden hetkellisesti kätensä Alessandran hartioille. Varsin nopeasti Ilkay kuitenkin ymmärsi siirtää kätensä pois, sillä kuten Alessandra oli itsekkin äsken todennut, he olivat ystäviä, eivätkä ystävät sillä tavalla kävelleet. Ei siitäkään huolimatta, että he saattoivat jo puhua tapailevansa toisiaan. Ravintolan metsästys saikin sitten jatkua uudestaan, mutta kieltämättä ainakin Ilkayn ajatukset harhailivat jo ihan muilla teillä ja niin taisi tehdä Alessandrallakin, sillä nainen ei tuntunut puhuvan oikeastaan mitään.
”Ootko sä nyt ihan varma, että se ravintola edes on täällä?” Ilkay ei voinut lopulta olla heittämättä hieman huvittuneesti, kun sitä ravintolaa ei vain alkanut löytyä. He olivat tulleet hieman hiljaisemmalle kadun pätkälle ja kun ympärillä ei näkynyt muita ihmisiä kovinkaan paljoa, Ilkay mietti, voisiko hän ottaa puheeksi sen, mitä hän oli jo aiemmin miettinyt.. ”Mä olen vähän miettinyt.. Ollaanko me oikeasti vain ystäviä?” Ilkay sitten heittikin omaan tapaansa suoraan. Kaksikko oli pysähtynyt ja Ilkay käänsi katseensa jälleen Alessandraan. ”Tai, en mä tiedä susta, mutta ehkä me voitaisiin jo puhua muustakin kuin ystävyydestä.” Ilkay jatkoi, pieni hymy huulillaan.
|
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Oct 25, 2014 21:31:05 GMT 2
Post by jenni on Oct 25, 2014 21:31:05 GMT 2
Alessandra olisi enemmän kuin mielellään halunnut vajota maan alle siinä tilanteessa. Häntä nolostutti ihan uskomattoman paljon, kun he olivat sillä tavalla törmänneet sattumalta hänen vanhempiinsa. Vanhempiinsa, joista toinen sattui olemaan ylisosiaalinen italialainen. Tietysti Alessandra oli jo hieman ehtinyt itsekseen ajatella, että jos heistä Ilkayn kanssa muodostuisi jotakin tapailua syvempää, hänen olisi jossakin vaiheessa tuotava mies vanhempiensa luo näytille. Ei hän kuitenkaan ollut odottanut, että vanhempien tapaaminen tapahtuisi jo näin nopeasti, eiväthän hän ja Ilkay olleet vielä edes millään parisuhdetasolla tässä... Suhteessaan. Ei ollut mitään suhdetta. Paitsi ystävyyssuhde tietenkin. Siinä Alessandran kiemurrellessa häpeästä, Ilkay oli keksinyt hyvän hätävalheen. Okei, Alessandra vilkaisi väkisinkin alkuun hieman kulmat kurtussa miestä, kun tämä kertoi hänen olevan ystävä tämän veljen naisystävän kanssa, mutta nopeasti Alessandra itsekin tajusi asian ytimen. Hän väänsi suunsa edes auttavaan hymynpoikaseen kääntäessään katseensa kohti vanhempiaan. Hän oli varma, että isä ja äiti näkivät hänen ja Ilkayn valkoisen valheen lävitse.
Lopulta isä oli ollut se, joka ilmoitti, että he voisivat jo jatkaa matkaa. Alessandra huokaisi mielessään. Vanhempien tapaaminen yllättäen oli kuitenkin tainnut viedä Alessandralta kielen, sillä hän ei osannut sanoa oikeastaan yhtään mitään, kun he lähtivät kävelemään vastakkaiseen suuntaan kuin hänen vanhempansa. Hän mietti äskeistä kohtaamista, mietti, kuinka saisi kuulla siitä myöhemmin vieraillessaan vanhempien luona. Äiti ja isä eivät taatusti olleet uskoneet ystävä-juttua. Etäisesti hän kuuli Ilkayn naureskelevan jotakin, sitten tunsi miehen kädet harteillaan. Hieman vaistomaisesti brunette säpsähti sitä elettä. ”Ei kai se sitten”, hän vastasi ja tapaili jonkinmoista naurahtavaa äänensävyä, mutta vaisuissa tunnelmissa he jatkoivat kävelyään rinnakkain. Lopulta Ilkay oli taas äänessä. He olivat päässeet jonkin hiljaisemman kadun kohdalle, ja mies alkoi kyseenalaistamaan, mahtoiko koko ravintola edes olla siellä suunnalla. ”En mä tiedä, mä olin ihan varma, että se on tässä jossakin lähellä”, Alessandra vastasi ja suurin piirtein alkoi jo tuntea nolostuvansa siitäkin, että oli selvästi muistanut väärin ja he olivat kävelleet turhaan pitkän matkan pitkin Arthur Avenueta. Ikään kuin hän olisi pahastikin mokannut. Alessandraa ärsytti ajatella niin, mutta hän ei voinut itselleen mitään.
Alessandra oli jo aikeissa ehdottaa, että he voisivat palata hieman taaksepäin, sillä hän oli nähnyt toisen hieman vähemmän tutun, mutta kuuleman mukaan ihan hyvän, ravintolan ja syödä siellä, mutta Ilkay ehti ensin avata suunsa. Mies oli pysähtynyt ja avannut keskustelun heistä kahdesta, heidän välisestä suhteestaan. Alessandra katsahti Ilkayta hieman kulmat kurtistuen, tietämättä oikein miten päin olla. Hymyilläkö? Vastatako jotakin? Kumpikin olisi varmasti ollut oikein hyvä vaihtoehto, mutta sen sijaan Alessandra katsoi aluksi hämillään Ilkayta. ”Tarkoitatko sä seurustelua?” nainen töksäytti hieman tarkoitettua karkeammin, kun oli hetken aikaa antanut aivojensa raksuttaa. Ilkayn vastauksesta päätellen mies oli tarkoittanut juuri sitä. ”Oikeasti? Vaikka mä olen vähän tällainen...” Alessandra jatkoi epävarmana, hypisteli sormissaan toisen kätensä paidan hihaa ja katseli sinne tänne kaikkialle. Hän ei ollut koskaan seurustellut kunnolla, mikä tuntui samalla aikaa oudolta ja nololta. Olihan hänellä kuitenkin ikää jo jonkin verran. Mutta teinivuosia oli varjostanut syömishäiriö, sitten juuri ennen Oliviaa hänellä oli vain ollut se typerä yhden illan juttu Seanin kanssa. Tai ei se typerä Olivian takia ollut, mutta muuten kyllä. Ei hänellä ollut aikaa parisuhteelle. Ja nyt hän oli kuitenkin kuin huomaamatta ajautunut sellaisen eteen. Eikö sitä sanottukin, että rakkaus asteli kohdalle silloin, kun sitä vähiten odotti? Vaikka tietysti olivathan he aloittaneet juttelun deittipalstan chatissa.
Pian hänestä alkoi jo tuntua, että Ilkay lähtisi kohta kävelemään yksin poispäin, kun hän itse vain mietti asiaa mielessään. ”Kai me voimme... Yrittää?” nainen sitten viimein sai sanotuksi ääneenkin ja katsahti Ilkayta silmiinkin, hymyili jopa vähän. Pieni ja nopea hymy se kuitenkin oli. Hän vilkaisi pikaisesti taakseen. ”Pitäisikö meidän mennä tuohon yhteen ravintolaan, jonka ohi mentiin äsken?” hän jatkoi nopeasti ja lähti jo edeltä kävelemään kohti mainitsemaansa ravintolaa. Hän ei pysähtynyt ennen kuin oli mainitun ravintolan ovella lukemassa ulos tuodusta kyltistä paikan ruokalistaa. Osittain hän keskittyi lukemaansa, osittain mietti äskeistä ”keskustelua”. Hänkö oli nyt virallisesti Ilkayn tyttöystävä? Ylipäänsä jonkun tyttöystävänä oleminen tuntui kummalliselta. Vieraalta ajatukselta. Toisaalta se tuntui hyvältä, mutta toisaalta taas niin vieraalta. Alessandra vilkaisi viereensä ilmestynyttä Ilkayta ja hymyili tälle pienesti. He sopivat menevänsä ravintolaan sisään, ja sisäpuolella tarjoilija johdatti heidät vapaaseen loossiin, antoi ruokalistat ja otti juomatilauksen. Aikansa menua tutkittuaan Alessandra nosti katseensa Ilkayhin, joka ei tuntunut huomaavan häntä ruokalistan tutkimiselta aluksi. ”Olenko mä kertonut, etten ole aiemmin seurustellut kenenkään kanssa?” Alessandra avasi hetken harkinnan päätteeksi keskustelun. ”Että sanot sitten, jos mä teen jotakin väärin.”
|
|
|
|
Nov 2, 2014 16:58:07 GMT 2
Post by Deleted on Nov 2, 2014 16:58:07 GMT 2
Alessandra tuntui hämmentyvän niistä Ilkayn puheista kovin ja se oli oikeastaan suloistakin katseltavaa. Kyllähän Ilkay oli jo tottunut siihen, että Alessandra oli toisinaan ujohko ja tuntui jopa nolostuvan välillä todella helposti, mutta se oli kuitenkin vain yksi niistä piirteistä, joista Ilkay Alessandrasta piti. ”Joo, kyllä mä seurustelua tarkoitin.” Ilkay sanoi pienesti naurahtaen, Alessandran kysyessä asiaa. Joku toinen olisi ehkä voinut loukkaantua siitä kysymyksestä ja epäillyt, että Alessandra vastaisi kielteisesti, mutta Ilkaylla semmoinen ei käynyt mielessäkään. Hän oli lähes varma siitä, että Alessandra olisi hänen kanssaan samoilla linjoilla tästä suhteesta, joten hän ei halunnut turhaan murehtia, että Alessandra ei vastaisi myöntävästi. Alessandran seuraava kysymys sai Ilkayn jälleen naurahtamaan pienesti ja hän nyökkäsi päätäänkin. ”Ihan oikeasti. Vaikka sä olet vähän tuollainen.” Ilkay ei voinut olla hieman vinoilematta, mutta kuitenkin vain hyväntahtoisesti – hän oletti kyllä, että Alessandra oli jo oppinut tuntemaan Ilkayn sen verran hyvin, että ymmärsi, että miehen juttuja ei aina kannattanut ottaa kamalan tosissaan. Lopulta Alessandra sai sitten ilmeisesti päätettyä vastauksen ja kuten Ilkay oli arvaillutkin, oli Alessandra suhteen aloittamisesta ainakin suurinpiirtein samaa mieltä – he tosiaan seurustelivat.
Se seurusteluaihe sai kyllä hetkeksi jäädä, sillä varsin nopeasti Alessandra oli vaihtanut aiheen takaisin siihen ravintolan etsimiseen ja Ilkay nyökkäili päätään naisen ehdottaessa jotain ravintolaa, jonka ohitse he olivat äskettäin kävelleet. Sama kai se sinänsä oli, missä he kävivät syömässä, joten he lähtivät kävelemään takaisin päin. Ravintolan luokse päästyään he jäivät hetkeksi katselemaan ulkona olevaa ruokalistaa ja kun kumpikin oli todennut, että ravintolasta saisi varmaan ihan hyvää ruokaa, he menivät sisälle. Tarjoilija ohjasi heidät samantien pöytään ja ojensi heille ruokalistat, joten kumpikin keskittyivät niiden selailuun. Tai ainakin Ilkay keskittyi, sillä jossain vaiheessa hän tunsi Alessandran katseen itsessään. Hieman yllättyneenäkin Ilkay kohotti kulmiaan Alessandran sanat kuultuaan – ei heillä ollut ollut aiheesta mitään puhetta. Alessandran seuraavat sanat saivat kuitenkin hymyn Ilkayn huulille ja hän laskikin hetkeksi kätensä Alessandran pöydällä olevan käden päälle. ”Hei, mitä sä muka väärin tekisit?” Ilkay ei voinut olla sanomatta hieman vinosti hymyillen. ”Ei se nyt mitään haittaa, että sä et ole aiemmin seurustellut. Musta on mukavaa olla sun ensimmäinen poikaystävä.” Ilkay jatkoi hieman virnistäen – ei hän nyt ollut varma, saattoiko hänen ikäisestään miehestä enää poikaystävänä puhua, mutta pointti varmasti tuli selväksi. Olihan se Ilkayn kannalta vähän hassua, että Alessandra ei ollut seurustellut aiemmin, sillä Ilkay oli itse kerennyt olla useamman vuoden naimisissakin. Ei Ilkay kuitenkaan uskonut, että Alessandran seurustelemattomuus muodostuisi miksikään ongelmaksi.
Hiljaisuus heidän välillään jatkui hetken aikaa niiden sanojen jälkeen, tarjoilijakin kerkesi käydä ottamassa heidän tilauksensa, kunnes sitten eräs asia putkahti Ilkayn mieleen ja jokseenkin huvittunut ilme nousi hänen huulilleen. ”Sun vanhemmat varmaan pitää kovasti, kun ne tajuaa, että ei me nyt ihan pelkästään ystäviä oltukaan..” Ilkay naurahti kevyesti, vakavoituenkin melkein samantien. Hän saattoi vain kuvitella, mitä Alessandran vanhemmat hänestä ajattelivat jo sen äskeisen tapaamisen perusteella ja kumpikaan ei välttämättä kiljuisi riemusta, kun Alessandra joskus heidän suhteestaan vanhemmilleen kertoisi. ”Ei sillä, että tässä tarvitsisi nyt samantien kellekkään olla mitään kertomassa.” Ilkay sitten vielä jatkoikin, sillä ei hän halunnut Alessandran kuvittelevan, että heidän olisi pakko kertoa kenellekkään vielä yhtään mitään – ei Ilkaykaan todellakaan aikonut samantien olla isälleen soittamassa ja kertomassa, että oli nyt pitkästä aikaa päätynyt parisuhteeseen. Tuskin hän puhuisi sisaruksilleenkaan hyvään aikaan vielä mitään, se oli kaikkien kannalta parasta niin. Ardan kanssa hän ei nyt juuri ollut tekemisissäkään, mutta tuskimpa siskotkaan olivat kamalan kiinnostuneita isoveljensä suhde-elämästä – ainakaan niin pitkään, kun Ilkay pysyi erossa Susanista, sillä kyseisestä naisesta kukaan heidän perheessään ei pitänyt. Ajatuksistaan Ilkay havahtui, kun tarjoilija toi heidän ruokansa pöytään. Hetken aikaa kumpikin keskittyivät siis vain syömiseen ja ainakin Ilkayn mielestä ruoka oli hyvää. ” - Ihan turhaan mä oon näköjään pysytellyt italialaisesta ruuasta erossa, tää on oikeesti tosi hyvää.” Ilkay naurahti kevyesti. ” - Ja tää paikkakin on kyllä tosi mukava.”
|
|
member rank
Porvaristo
Discord name
|
Nov 9, 2014 20:45:13 GMT 2
Post by jenni on Nov 9, 2014 20:45:13 GMT 2
Alessandra vain hymyili hetken aikaa Ilkayn sanoille, tuntuipa hassulta ajatella, että Ilkay tosiaan oli hänen poikaystävänsä. Ensimmäinen sellainen. Hänellä alkaisi nyt selvästi ihan uusi vaihe elämässään, kun pitäisi totutella jakamaan arki jonkun toisen kanssa. Eiväthän he vielä yhdessä asuneet, joten sinänsä tulisi kyllä päiviä, jolloin he eivät varmastikaan näkisi toisiaan, mutta oli Ilkay silloinkin osa hänen arkeaan jollakin tapaa! Alessandra nosti katseensa pöydän toiselle puolelle Ilkayyn, kun mies hieman naureskeli hänen vanhempiensa reaktioista seurusteluuutiseen. Onneksi mies kuitenkin täsmensi, ettei heidän tarvitsisi vielä hetkeen kertoa muille asiasta. Se sai Alessandran huoahtamaan kevyesti helpotuksesta. Toiseksi onneksi Ilkay vaihtoi pian puheenaiheen ruokaan. Se sai jo Alessandran rentoutumaan enemmän. "Hyvä, koska mun kanssa sä et voi vastedeskään pysyä erossa tästä", brunette jopa virnisti pienesti. Eihän hän nyt sinänsä sisäänpäinkääntynyt ollut, menneisyyden kokemukset vain olivat muokanneet hänestä toisinaan hieman ujon. Mutta ei hän halunnut aina Ilkayn seurassa ujostella, miksi olisi pitänytkään? "Mä olen oikeasti aika onnellinen, että me alettiin juttelemaan siellä chatissa", Alessandra tunnusti pienen harkinnan jälkeen, mutta koska tarjoilija saapui ottamaan tilauksia siinä samassa, hän päätti lauseensa pieneen hymyyn Ilkaylle, kunnes keskittyi kertomaan tarjoilijalle, mitä tilaisi itselleen. Heillä oli edessään paljon kahdenkeskistä aikaa Ilkayn kanssa nyt, kun olivat vihdoin alkaneet seurustella.
|
|
