Meeting you was like listening to a song for the first time

Thomas Young istuskeli baarin takaoven edessä olevilla portailla ja poltteli tupakkaansa. Sydney Phillips seisoi niiden muutaman portaan alapäässä ja katseli tuota työkaveriaan, poltti omaa savukettaan. Työvuoro oli alkamaisillaan, ja Sydney ja Thomas olivat tulleet vetämään vielä viimeiset sauhut ennen kuin piti alkaa kaatamaan viinaa asiakkaille ja blokkaamaan näiden jättämiä tyhjiä laseja pöydistä. Tänä iltana baarissa esiintyisi vieläpä jokin kellaribändi jostakin maan länsiosista, joten baarissa voisi olla jopa hieman tavallista enemmän tunkua. ”Ei sillä, että mä olisin joskus kuullut koko bändistä”, Sydney hymähti karistellessaan sätkäänsä ja katsellessaan ympärilleen hämärällä ja viileällä baarin piha-alueella, joka oli jonkin sortin sisäpiha ja kattoi sisäänsä muun muassa jäteastioita. ”Katsoin sitä nimeäkin ihan, että ookoo”, blondi jatkoi, viitaten Henry-isäänsä, sillä tiesi että Thomas tietäisi kyllä hänen vanhempiensa nimet. Thomas, joka istuskeli yhä portailla, vilkaisi työkaveriaan otsa hieman rypyssä. ”Mä katsoin aiemmin wikipediasta, että niiden bändissä oli joku Henry-niminen kaveri, joka sitten delas ja siitä ne keksi sen nimen. Tai jotakin siihen suuntaan, ja se nyt kuitenkin oli vaan wikipedia että tiedä sitten siitä, miten luotettavaa matskua jengi sinne käy rustaamassa”, Thomas selitti, mikä sai Sydneyn kohauttamaan olkiaan. Jos näin olisi, niin ehkä siinä bändin nimessä siinä tapauksessa olisi jotakin järkeäkin. Ihan koskettava ajatus sinänsä.

Kun Sydney ja Thomas saapuivat pian takaisin sisälle baariin, henkilökunnan tilojen kautta, Thomas suuntasi tiskin ääreen ja Sydney liikuskeli baarin puolella korjaamassa ensimmäisten asiakkaiden laseja. Hän menisi vasta myöhemmin illalla tiskin taakse, nyt hänen oli kuitenkin määrä toimia blokkarina ja valvoa, että bändin olot bäkkärillä olivat siedettävät. ”Syd, he aloittavat aivan pian. Käy katsomassa, tarvitsevatko he jotain ja kerää samalla tyhjät lasit ja pullot pois”, hänen esimiehensä Gary sitten hetken päästä tulikin pörräämään Sydneyn ympärille, kun blondi oli poimimassa taas yhtä juomalasitornia mukaansa. Sydney nyökkäsi nopeasti, vei lasit tiskiin ja otti sitten suunnaksi takahuoneen. Kaikki bändin jäsenet olivat enemmän kuin sitä kastia, millaisissa piireissä Sydney ei tavannut pyöriä, tai jollaista musiikkia hän ei pahemmin kuunnellut. Ehkä hän ei siksikään ollut kuullut koko About Henrystä hölkäsenpöläystä koskaan, ikinä. Joku parrakas pörröpää soi hänelle hymyn (tai ehkä pikemminkin virnistyksen), kun Sydney sitten astui bäkkärille ja ilmoitti tulleensa vain keräilemään tyhjiä laseja. Sydney hymyili silkkaa asiakaspalvelijan elettään takaisin ystävällisesti, ennen kuin poistui pienen lasitornin ja muutaman tyhjän pullon kanssa pois. Mennessään hän vielä kuuli sen äskeisen partasuun toteavan muille jotakin siitä, että heidän pitäisi nyt siirtyä baarin puolelle. ”Ne aloittavat ihan pian”, Sydney huikkasi kävellessään tiskin ja näin ollen myös Thomasin takaa viemään laseja pois. Sydney tiesi kokemuksesta (kyllä, baarissa esiintyi harva se viikonloppu jotakin tämänkaltaisia pikkubändejä), että ainakin keikan aluksi ihmiset olivat kiinnostuneita katsomaan, millainen bändi milloinkin kiipesi lauteille. Jos bändi oli hyvä, harvempi tilasi juotavaa show'n aikana, mutta jos bändi oli, no, ei niin hyvä, niin silloin kassakone kilisi vauhdikkaammin.

Tämäniltainen bändi tuntui olevan ensimmäiseen kastiin kuuluva tulokas. Yleisö näytti pitävän näkemästään ja kuulemastaan, ja kieltämättä Sydneykin joutui toteamaan, että bändi ja varsinkin sen keulahahmo – se äskeinen partasuu – osasi kyllä ottaa yleisön haltuunsa. Sydney jäi nojailemaan hiljaisen baaritiskin ääreen ja katseli pienelle lavalle päin, ja jossain vaiheessa heidän katseensa osuivat yksiin tuon samaisen pörröpään kanssa. Sydney piti kasvoillaan kohtuullista hymyä, sellaista, jota hän muutekin viljeli työvuorojensa aikana ihan vain asiakaspalvelijan eleenä, mutta pörröparta tuntui virnistävän kovinkin leveästi hänelle. Tai hänen suuntaansa. Itse musiikki oli kyllä melko raskasta ja sanoituksetkin vähän niin ja näin, mutta Sydney piti bändin poikien lavakarismasta. ”Maybe I wouldn't buy their album but in this way they are pretty good”, Sydney huikkasi kovaäänisesti musiikin yli tiskin toisella puolen olevalle Thomasille, joka nyökytteli päätään. Toinen näytti selvästi ymmärtävän enemmän kyseisen musiikkigenren päälle, joten Sydney ei viitsinyt enempää kommentoida keikkaa vaan antoi toisen katsella rauhassa – tosin työn lomassa kuitenkin, sillä porukkaa kävi silti aina vähän väliä muutama kerrallaan tilaamassa juotavaa. Kun laulaja vajaan tunnin setin loppumetreillä ilmoitti viimeisen biisin koittaneen, Sydney alkoi siirtyä järjestelemään bäkkäriä keikan jälkimaininkeja varten. Hänen tuli viedä olutta ja hieman vahvempiakin alkoholituotteita bändin jäsenille, joten hän tiskin ääressä pakkasi kaljakoria täyteen tavaraa ennen kuin lähti viemään lastia takahuoneen puolelle.

Nostellessaan takahuoneessa pulloja huoneen keskellä olevalle pöydälle, Sydney usein, kuten tänäkin iltana, lueskeli samalla bäkkärin seinille kirjoiteltuja tekstejä – lyriikoita, nimikirjoituksia, kirosanoja, mitä vain. Omistajan mukaan kyseisellä bäkkärillä oli tunnearvoa, ja Garyn mukaan, jos hänen baarinsa palaisi maan tasalle, niin kyseisen takahuoneen menettäminen kirpaisisi häntä eniten. Viimein Sydney alkoi kuulla sitten äänekästä puheensorinaa ja hetken kuluttua koko bändi vyöryikin takaisin takahuoneeseen. Sydney, joka oli juuri saanut aseteltua viimeisetkin tarjottavat alkoholijuomat pöydälle, kääntyi ovelle päin. Aika välinpitämätttömän näköisesti bändi vyöryi valtaamaan bäkkärin sohvat, mutta ei Sydney sellaisesta loukkaantunut, ei tosiaankaan, hän oli vain tarjoilijatyttönen, joka kantoi olutta taloon. ”Jos haluatte jotakin, huikatkaa vain tuosta ovesta. Minä tai Thommy ollaan ihan sen takana”, blondi korotti hieman ääntään ennen kuin häipyisi takahuoneesta. ”By the way – well played. I liked your show”, hän vielä kehaisi silkkaa ystävällisyyttään, osoittaen sanansa lähinnä bändin laulajalle, mutta häipyi sitten takahuoneesta takaisin tiskin taakse.

Takaisin tiskin taakse päästyään Sydney aikansa kuivaili laseja ja teki kaikennäköistä pikkuhommaa, välillä heitti jotakin huulta Thomasinkin kanssa, mutta jo hetken kuluttua porukkaa oli ilmeisesti virrannut baariin enemmänkin, sillä jonot tiskin toisella puolen alkoivat kasvaa. Sydneyn oli siis pakko itsekin alkaa tarjoilla asiakkaille juomia, joten hän pääsi korkkaamaan olutpulloja ja sekoittelemaan drinkkejä. Jotkut drinkit tulivat jo selkäytimestä hänellä, mutta toisten kohdalla hän joutui enemmän pinnistelemään saadakseen ne tehtyä oikeissa mittasuhteissa. Sydney kuitenkin nautti työstään, vaikka jotkut ehkä näkivätkin sen aika ala-arvoisena duunarin hommana. Blondi kuitenkin tiesi, ettei hänestä olisi mihinkään toimistotyöhön, johon pukeuduttaisiin jakkupukuun ja jossa vietetettäisiin aikaa aina kahdeksasta neljään. Shanella ja Sammylla oli ihan toisenlaiset kuviot, mutta ei Sydney osannut tai edes halunnut hävetä omaa duunarivalintaansa. Hänelle ei ollut suotu mitään kirjaviisautta ja ylimääräisiä älynlahjoja oppimisen suhteen, ei hän olisi kuuna päivänä voinut nähdä itseään jossakin fiinissä, akateemisessa yliopistossa. ”Sä voit kyllä mennä keräämään laseja salin puolelta, mä pärjään kyllä”, Thomas heitti hänelle jossakin vaiheessa ja jupisi sitten jotakin siihen suuntaan, kuinka Gary voisi harkita lisätyövoiman palkkaamista. Kieltämättä se oli Sydneystäkin vähän kummallista, että he hoitivat pääasiassa tämäniltaisen vuoron kahdestaan. Gary oli lähinnä toimistossa, mutta tuli toisinaan auttamaan baarinkin puolelle. ”Mä meen ihan just, otan tästä pari vielä – hei! Mitäs sulle?” Sydney vastasi ja kääntyi sitten seuraavan asiakkaan puoleen.

Ei hän kuitenkaan ennättänyt keräilemään laseja, sillä porukkaa pakkautui baaritiskin luo koko ajan enemmän ja enemmän, ja sitten kun pahin suma ehti hellittää, ei Sydney ehtinyt edes harkita siirtyvänsä nyt salin puolelle, kun joku pölähti hänen eteensä tiskin toiselle puolen. Nostaessaan katsensa ylöspäin Sydney tajusi asiakkaan siksi äsken soittaneen bändin solistiksi. Pörröpäällä oli ilmeisesti kova tarve muistutella Sydneyä hänen Big Brother -ajoistaan. ”Ei teidän tarvitsis tulla tähän tiskille tilaamaan, oisitte vaan tosta ovesta tulleet huikkaamaan”, blondi ehti kuitenkin sanoa ensitöikseen samalla kun pyyhkäisi juomista tahmeaa baaritiskiä kostealla rätillä. Big Brotheriin osallistuminen oli asia, josta Sydney ei enää nykyisin hirveästi tavannut puhua – hän ei missään nimessä hävennyt asiaa, se vain oli osa hänen menneisyyttään ja siinä se. Varsinkin, kun hän oli päässyt pahimmasta bilekoukusta eroon, eikä nähnyt kilpailun aikaisia ystäviään enää nin usein. Jos Sydney jollakin tapaa halusi pitää itsensä julkisuudessa, niin se oli vain ja ainoastaan sosiaalisessa mediassa. Eikä hän siellä varsinaisesti julkisuutta hakenut, vaikka pitikin profiilejaan julkisina. Paitsi täysin henkilökohtaista Facebook-tiliään, sen rinnalle hän oli joutunut luomaan fanisivun, johon hän kävi toisinaan jotakin mukavaa seuraajilleen kirjoittamassa. ”Itse asiassa sä olet ensimmäinen tänä iltana. Voit onnitella itteäs”, Sydney letkautti takaisin hieman sarkastisesti ja heitti sitten rätin käsistään. Hän alkoi sekoittaa tilattua juomaa, mutta joutui sitten naurahtamaan huvittuneesti. ”Yeah right! Niinhän ne kaikki aina sanoo. Sano mun sanoneen teidän rumpali on itte pahemman luokan fani mitä siihen ohjelmaan tulee”, Sydney tokaisi kevyen virnistyksen kera ja ojensi sitten valmiin juoman tiskille miehen eteen.

Kun toinen maksoi juomansa maksukortilla, Sydney vilkaisi vaivihkaa kortissa olevaa nimeä, sillä ei ollut vielä perillä bändin jäsenten nimistä. Tämä kyseinen pörröpää-partasuu oli siis Blake. Sydney vilkaisi ystävällisesti hymyillen Blakea silmiin, kun oli syöttänyt kortin maksupäätteeseen ja ojentanut laitetta sitten miehelle. ”Kyllä täällä melkeinpä harva se viikonloppu joku autotallibändi lurittelee parit biisit”, Sydney totesi ja järjesteli samalla tiskin takana olevia laseja paremmin, jotta uusia, tiskistä saapuvia, mahtuisi pian paremmin koriin. ”Tosin ei olla kyllä vähään aikaan kuultu yhtä rääväsuista laulua kuin mitä te veditte. Vai pitäisikö sanoa karjuntaa? No, ihan sama, toi mun kollega näytti ainakin diggaavan teidän musiikista enemmänkin. Ja yleisö oli aika liekeissä. Oon aika varma, että Gary haluaa teidät uudestaankin kilisyttämään kassakonetta”, nainen puheli lämpimikseen, mitä hän harrasti useinkin, jos joku asiakas intoutui juttelemaan tiskin ääressä eikä siinä ollut muuten erityisemmin jonoa. Blake nyt vaikutti kelpo tyypiltä, ja olihan miehen bändi ollut heidän baarinsa seniltainen artistivieras. Sydney nyökkäsi kevyesti, kun Thomas ilmoitti käyvänsä blokkaamassa pöydät tyhjiksi – nainen hoitaisi sen aikaa tilaukset tiskillä yksinään. Oli kuitenkin melko hiljainen hetki, ja Blakekin tuntui yhä viihtyvän tiskin ääressä kuin liimattu. ”Ootteko tekin sellaisia? - Autotallibändi siis? Vai ootteko te oppineet ton kaiken jossakin kellarissa? Tuskin te mikään Glee-kuorokaan olette”, Sydney hymyili lempeästi ja kääntyi hetkeksi ojentamaan pari tilausta tiskille tulleille naisille. ”Toivottavasti se teidän rumpali ei ihan pelästynyt mua. Meinaan vaan, että jos se haluaisi vaikka lisää juotavaa, niin sano terveisiä, että ihan rohkeasti vaan.”

Sydney naurahti pienesti, kun Blake totesi, ettei heidän bändinsä mikään tavallinen autotallibändi ollutkaan. Thomas kuitenkin liihotteli pian paikalle, ja sai Sydneyn huomion hetkeksi itselleen. Töihin liittyviä asioita he puhuivat, ei mitään sen kummempaa. Tietenkään. Tosin Thomas oli kyllä Sydneylle hyvä kaveri vapaa-ajallakin; he saattoivat kokoontua samoissa porukoissa viettämään iltaa, sillä kyseinen mies ei ollut kuin pari vuotta häntä vanhempi. Kun Thomas oli kuitenkin taas painellut menemään, Sydney huomasi Blaken yhä jumittavan tiskin ääressä. Itse asiassa toinen halusi kertoa hänelle salaisuuden. Hieman kulmiaan kohottaen Sydney kehotti miestä jatkamaan. Pari sekuntia Sydney katsoi kyseistä miestä ilme peruslukemilla, mutta sitten hän tajusi toisen vain vitsailevan – tietenkin toinen vain pelleili niillä puheillaan! Onneksi asian tajuaminen oli kestänyt vain pari sekuntia, joten kun Sydney oli naurahtanut Blaken vitsille, hän ei tuntenut itseään mitenkään tyhmäksi, tai että Blake olisi voinut luulla häntä liian tosikkomaiseksi. Ei tosin niin, että sillä olisi jotakin väliä, mitä tuo pörröpää olisi hänestä ajatellut; mitä väliä sillä muka olisi ollut? Ei mitään! Sydney kääntyi nostamaan seinustalla pöydällä olevia laseja kassan läheisyyteen, mistä niitä olisi helpompi poimia asiakkaiden tilatessa juomia. ”Niin, niin. Sille siskolleen siis, tietysti. Aivan”, Sydney nyökytteli huvittuneena, kun Blake puheli bändikaveristaankin. Tässä vaiheessa mies kuitenkin taisi keksiä baaritiskillä roikkumisen riittävän tältä erää, sillä toinen ilmoitti menevänsä takaisin takahuoneen puolelle. Sydney vilkaisi hieman huvittuneesti naurahtaen Blaken perään, kunnes keskittyi taas paremmin töihinsä.

Tiskille alkoi taas virrata enemmän porukkaa, joten Sydneyllä oli kädet täynnä töitä kaadellessaan ja sekoittaessaan juomia asiakkaille. Kassakone kilisi mukavaan tahtiin, joten hyvän tovin ajan blondi hääräsikin tiskin takana eikä edes ollut huomata, kuinka bändin pojat olivat lipuneet takahuoneesta baarin puolelle. Thomas oli kuitenkin pistänyt tämän merkille, sillä mies ilmestyi pahimman ruuhkan hälvennyttyä hänen luokseen. ”Meet sä kysymään, tarviiko noi jotakin? Ne on taatusti tyytyväisempiä, jos sä meet kuin että mä menisin”, Thomas naurahti, vaikkei ollutkaan mitenkään naisia huvikseen objektoiva tyyppi. Kyllä Sydneykin tajusi, että jos bändi pitäisi paikasta, se voisi sopia uudestakin keikasta, mikä tämäniltaisen perusteella toisi mukavan kassan baarille. ”Ei meillä ole pöytiin tarjoilua muillekaan asiakkaille, vaan tonne bäkkärin puolelle”, Sydney ei voinut olla huomauttamatta, mutta päästi silti Thomasin kassalle. Mies oli kuitenkin ollut häntä pidempään paikassa töissä, joten tiesi kyllä, miten tällaisissa tilanteissa piti toimia. ”Mutta joo joo, mä menen katsomaan, mitä herrat mahtaisi kaivata”, Sydney jupisi leikkisästi – Garylle hän ei viitsisi moista äänensävyä käyttää, mutta Thomasin kanssa he usein pelleilivät sellaisella tavalla. Sydney kiristi hieman mustan, hamemaisen esiliinansa nyörejä alaselkänsä kohdalla, kunnes käveli heiluriovien läpi baarin puolelle ja asteli kohti About Henryn valtaamaa pöytää. Hän otti jokseenkin automaattisesti katsekontaktia heti Blakeen, mutta ei kai se ollut ihmekään, sillä eihän hän muiden bändiläisten kanssa ollutkaan vielä niin paljon jutellut.

”Ei oo tytöt vielä bongannut teitä tullakseen kirkumaan viereen?” Sydney heitti hymyillen Blakelle, mutta soi sitten ystävällisen katsekierroksen myös muihin miehiin. Tosin nyt kun hän siinä bändiä kokonaisuudessaan katseli, niin musiikkinsa (eikä varmasti kyllä muunkaan tyylin) perusteella kyseinen bändi ei varmaankaan kerännyt puoleensa kirkuvia fanityttölaumoja. Millainenkohan oli tyypillinen About Henry -fani? Todennäköisesti jotakin Thomasin kaltaista sellaisessa henkilössä varmasti oli, mutta loppujen lopuksi Thomaskin taisi olla vähän liian pehmo mennäkseen täydellisestä fanista. ”No, mä tulin kyllä lähinnä kysymään, että olisiko teille saanut olla jotakin?” blondi heitti, mutta sai sitten osansa niistä nälvimisistä, jotka oli osoitettu sille rumpalille, joka oli (tai jonka sisko oli, what ever) niistä nimikirjoituspuheista. Sydney ei mitenkään mainostanut itseään nimikirjoitusten jakajana, tänä päivänä useimmat hänet bongattuaan halusivat lähinnä ottaa yhteiskuvan ja julkaista sen Facebook-profiilissaan. Kyseiseltä rumpalilta ei kuitenkaan mitään yhteiskuvapyyntöjä tullut, mutta Sydney päätti muita bändin jäseniä hieman ilkikurisesti hymyillen kaivaa taskustaan pienen lehtiön ja kynän. Ei hän sitä erityisemmin töissään tarvinnut, mutta toisinaan se tuli tarpeeseen. Tyhjälle sivulle Sydney sitten väänsi nopeasti nimensä ja repäisi sitten sivun irti, ojensi sen rumpalinuorukaiselle. ”Ei tarvi noidenkaan enää jatkaa tota BB-läppää”, nainen virnisti pienesti, jatkoi sitten vielä vähän: ”Sano siskolle terveisiä.” Okei, se oli vähän muiden bändiläisten tasolle alentumista, mutta ihan hyvää hyvyyttään Sydney ne sanansa sanoi. Ei hän halunnut pilkata ketään. Oli nimittäin tottunut myös niihin vähän vähemmän mairittelevimpiin julkkisjuoruihin itsestään. ”Niin – voinko mä näin niin kuin tarjoilijan ominaisuudessa olla jotenkin avuksi?” hän sitten hetken päästä jatkoi, eiköhän tämä Big Brother -touhu ollut jo käsitelty aihe tältä iltaa.