My mother-in-law and I were happy for 27 years...

Tällä kertaa Sydney oli erityisen innoissaan uudehkon poikaystävänsä tapaamisesta. Tietysti hän oli kaikista tapaamisista varsin onnellinen, sillä kun toista ei joka päivä voinutkaan nähdä, tuntuivat nekin harvat yhdessä vietetyt hetket varsin luksukselta. Joskin lähes viimeisen vuoden aikana Sydneystä oli tuntunut, kuin hän olisi reissannut kotimaataan ristiin rastiin enemmän kuin ikinä ennen elämänsä aikana. Nyt he olivat kuitenkin Blaken kanssa sopineet, että mies tulisi vastavuoroisesti Doveriin käymään. Sydney halusi esitellä Blaken paitsi paikallisille ystävilleen, myös ennen kaikkea vanhemmilleen. Tosin kun hänen veljensä Shane ja Sammykin olivat asiasta vanhemmiltaan kuulleet, tapaaminen vaihtui koko perheen yhteiseksi, sillä velipojat olivat välttämättä halunneet hekin tupsahtaa kaupunkiin parahiksi samaan aikaan. Veljiensä tulosta Sydney ei tosin tietäisi toistaiseksi yhtään mitään, joten Shanen ja Sammyn läsnäolo tulisi olemaan hänellekin täysi yllätys Blaken lisäksi. ”I'm sure they'll like you so much”, Sydney rohkaisi pienesti naurahtaen (ehkä hieman hermostuneisuutta siinä kuitenkin piili), kun he olivat jääneet oikealla pysäkillä bussista ja Blake oli lausunut ne sanansa. Matka pysäkiltä ei ollut pitkä, joten jo muutamien kymmenien metrien päässä kotipihasta Sydney alkoi kaivelemaan avaimia laukustaan. Kaikilla heillä lapsilla oli tietysti vielä avaimet lapsuudenkotiinkin, vanhemmat eivät olleet muuttaneet mihinkään, joten miksi avaimia olisi pitänyt poiskaan luovuttaa. Äiti-Lindan sanoin koko sisaruskolmikko oli kuitenkin aina tervetullut kotiin, vaikka he eivät siellä Henryn kanssa itse olisikaan jostain syystä paikalla.

Avattuaan ulko-oven Sydney asteli ensin itse sisälle. Ei hän sitä mitenkään ajatellut, mutta alitajunnassaan tiesi kyllä, ettei Blake varsinaisesti tainnut odottaa mitään kohteliasta sinun jälkeesi -elettä. Hän huhuili perheenjäseniään ilmoittaakseen heidän saapuneen. Yllätys olikin suuri, kun vanhempien sijasta veljeskaksikko ilmestyi eteisen oven suulle. Sydney aukoi hetken aikaa suutaan, kunnes hymyillen kapsahti vuoroin niin Shanen kuin Sammynkin kaulaan halaamaan näitä. Ei veljien läsnäolo Sydneytä haitannut, päinvastoin, hän oli kovin läheinen kummankin kanssa (enemmän tosin Shanen kanssa), joten olisi vain mukavaa, että hän pääsisi tutustuttamaan veljet ja Blaken keskenään. Sydney tiesi, että ainakin Sammy olisi taatusti jo kääntänyt internetin ylösalaisin ihan jo työnsäkin puolesta. Radioaseman juontajana toinen tapasi päivittäin vaikka keitä julkisuuden henkilöitä, ja vaikka About Henry ei välttämättä kuulunutkaan kyseisen radiokanavan soittolistan kiinnityksiin, tiesi Sydney silti, että bändistä kirjoitettiin verkossa vaikka mitä. Puhumattakaan bändin poikien sosiaalisen median profiileista, mutta Blaken profiileja ei ollut vaikea löytää Sydneyn omien kautta, ja tietysti Sammy tiesi sisarensa käyttäjänimet ja nimimerkit. ”What do you guys do here? I thought that we are going to meet only mom and dad”, Sydney ällisteli, kun katseli edessään olevaa Shanea kuin ei olisi nähnyt isoveljeään vuosikausiin. Mitään kovin tähdellistä vastausta saamatta hän sitten katseli vierestä hymyillen, kuinka veljet esittäytyivät Blaken kanssa. Oikeastaan Blake näytti jopa vähän reppanalta. Sydney katseli tilannetta jopa jokseenkin ylpeänä. Tietysti hän oli hieman ylpeä itsestään, kun oli onnistunut löytämään Blaken kaltaisen ihmisen vierelleen ja nyt pääsi vielä esittelemään ihastuksensa kohteen perheelleen.

Pian Sydney kuitenkin pääsi hoputtamaan miehiä siirtymään eteenpäin. Osittain siksi, ettei heidän tarvinnut koko visiittiä eteisessä kyhjöttää ja osittain siksi, että hän halusi jo suurimman jännityksen laukeavan, kunhan he vain saisivat Blaken ja hänen vanhempansa esiteltyä toisilleen. Äiti olikin ensimmäisenä pyörähtänyt keittiöstä paikalle, Henry-isä ilmestyi pian itsekin olohuoneesta. Sydney halasi ensin lämpimästi molempia vanhempiaan, kunnes sitten kääntyi Blaken puoleen kasvoillaan yhä leveä hymy. ”So, this is Blake. And she is my mom, Linda – and he's my dad, Henry”, Sydney esitteli osapuolet toisilleen ja astui sitten askeleen taaksepäin, mahdollistaen näin kolmikon kättelyt toistensa kanssa. Hieman epäröivät tervehdykset tulivat Henryn ja Lindan suusta, kun he pikaisesti kättelivät Blakea. Sydney katseli vuoroin poikaystäväänsä ja vuoroin vanhempiaan, hymyili alkuun yhtä leveästi kuin äskenkin, mutta vähitellen hänenkin ilmeensä hupeni neutraalimman tasolle. Kukaan ei oikein tuntunut sanovan kättelyjen ja esittäytymisten jälkeen mitään, vaan vasta sitten, kun Linda läimäytti kätensä vaimeasti yhteen ja kehotti seuruetta käymään ruokapöydän ääreen kahvitarjoiluja varten. Sydney tarjoutui auttamaan äitiään viimeisten tavaroiden kantamisessa pöytään, mutta Linda vain pudisteli päätään ja vakuutteli selviävänsä. Äiti vaikutti ihan normaalilta, ei hän yleensäkään kaivannut juurikaan apua kahvipöydän kattamisessa, joten Sydney osasi istuutua Blaken viereen alas suhteellisen normaalisti.

”So, Blake... I understood that you've got a band, am I right?” Sammy rikkoi hiljaisuuden hetken päästä, mikä sai tosin Henryn kohottamaan kulmiaan (Sydney oli erityisesti tarkkaillut vanhempiensa ilmeitä ja eleitä tilanteen aikana). Henry antoi Blaken vastata rauhassa, joskin melko lyhyesti, kun ei enää voinut olla puuttumatta puheeseen – olevinaan ystävälliseen sävyyn, mutta Sydney aisti isänsä äänestä epäilevän sävyn. ”What else do you do.. You know, for living? This band thing is kind of hobby, I guess?”

Kun Blake alkoi vastaamaan Henrylle bänditouhuistaan, Sydney tiesi heti, että Blake oli ottanut itseensä isän puheet tai pikemminkin syytökset. Sydneyn teki mieli haudata kasvot käsiinsä, tai oikeastaan paeta yläkertaan entiseen omaan huoneeseensa, mutta eihän hän voinut. Blaken äänensävy oli kireä kuin viulun kieli, ja vanhempien kysymykset liian yritetyn ystävällisiä. Tietysti Sydney tiesi, että äiti ja isä (äiti varsinkin) utelivat silkkaa ystävällisyyttään, mutta hän tiesi myös, ettei Blake vastannut oikein niihin kysymyksiin. Jossakin vaiheessa Shanekin oli liittynyt keskusteluun, yritti selvästi puolustella Blakea, mistä Sydney oli hivenen hyvillään ja blondi soikin isoveljelleen pienen, salaisen hymyn, jota muut eivät tuntuneet huomaavan. Sydney itse pysytteli kuitenkin hiljaa, kun äitinsä kyseli Blaken perheen perään, mutta hetken päästä hän tunsi jännittyvänsä paikoillaan, kun isä alkoi ehdottaa, josko Shanella olisi töitä Blakelle tarjottavana. Jälkeenmainittu ehtikin topakasti kieltäytyä moisesta tarjouksesta, mitä Sydney ei ihmetellyt lainkaan. Blakella oli bändinsä ja About Henryn kanssa miehellä olikin työnsarkaa ja tehtävää ihan tarpeeksi. Sydney kiskaisikin kahvikuppinsa tyhjäksi ja nousi sitten pöydästä. Hänen äitinsä tuntui nousevan heti vastarintaan, mutta Sydney ehti avata suunsa ennen kuin Lindalta pääsi sanaakaan. ”I think I'm gonna show this place to Blake now”, hän sitten lausuikin ja nyökkäsi Blakelle sen merkiksi, että mies voisi nousta ylös. Hän kiitti vielä äitiään tarjoiluista, sanoi, että he tulisivat hetken päästä takaisin muiden seuraan.

Portaita yläkertaan noustessaan hän ei kuitenkaan tiennyt, tulisivatko he aivan heti takaisin. Blake vaikutti niin ärsyyntyneeltä, että voisi mennä hyvän aikaa, ennen kuin hän saisi miehen lepyteltyä. ”Mom and dad's room.. Shane, Sammy.. Bathroom and here's my room. I mean, when I lived here”, Sydney naurahti hieman vaisusti, kun he olivat päässeet yläkertaan ja sitä myöten pian myös hänen vanhaan huoneeseensa. Sydney siveli hetken puolityhjän kirjahyllyn keskimmäistä hyllyä, kunnes istuutui huoneen keskellä olevan sängyn laidalle. Hän katseli hetken aikaa Blakea, joka lähinnä käyskenteli ympäriinsä ja mulkoili ikkunasta ulos – siltä miehen käytös ainakin ulkoisesti näytti – ja silitteli kätensä alla olevaa päiväpeitettä mietteliäänä. ”You know you are... Different. Not a boy next door. I'm not saying it's a bad thing. For me. I like you just the way you are and I know, I hope, they'll learn to know you better”, Sydney sanoi hetken päästä ja nousikin ylös sängyltä. Hän oli kävellyt Blaken taakse ja kietonut kätensä takaapäin tämän ympärille. Hänen huoneensa ovi oli kiinni ja hän tiesi, ettei kukaan paukkaisi paikalle. Sydney kiepautti itsensä kasvotusten Blaken kanssa ja piteli yhä käsiään tämän ympärillä. ”You know I haven't dated before you like... for ages so this is kind of new thing for them too. And my ex boyfriend at school was such a golden boy, he played lacrosse and so on.” Sydney tarkasteli Blaken kasvoja, mahtaisiko mies ottaa lopullisesti itseensä, kun hän sillä tavoin kehui entistä poikaystäväänsä. Tai, ei Sydney oikeastaan kehunut, todellisuudessa hän oli tarkoittanut sanansa hieman sarkastisesti. Tuntui oudolta ajatella, että hän oli deittaillut jotain urheilijapoikaa kouluaikoinaan.

Sydney päätti vielä suukottaa Blakea muutaman kerran huulille, sitten hän liu'utti lempeästi kätensä miehen poskelta pois ja käveli huoneensa ovelle. Hän raotti sitä hieman ja kuulosteli alakertaan. Hiljaista. Orastavaa keskustelua isän ja veljien välillä, mitähän äiti mahtoi tehdä vai kuunteliko tämä vain vieressä miesten juttuja? Sydney toivoi, että Blake olisi voinut olla mukana alakerrassa isän ja veljien keskusteluissa. ”Do you think it was a mistake to come here?” Sydney sulki oven ja kääntyi takaisin Blaken puoleen. Helvetti. Olisikohan hänen itsensä pitänyt jotenkin valmistella vanhempiaan, ettei uusi poikaystävä ollut mikään naapurinpoika? Ei tietenkään sillä, että Blake olisi ollut joku rikollis-huligaani, mutta aika kaukana pellavapäisestä hurmuriliikemiehestä liikuttiin silti. ”That's enough, I'm going back there now. You can wait here or come with me”, Sydney päätti yhtäkkiä ja avasi sitten taas huoneensa oven ja lähti alakertaan portaissa tömistellen – äänistä päätellen saattoi kuulostaa siltä, kuin viisivuotias Sydney olisi palannut takaisin taloon. Hän löysi muun perheensä vielä keittiöstä istumasta. ”I don't like this”, blondi ilmoitti heti kättelyssä varsin lapsenomaisesti, mutta täysin tosissaan hän kuitenkin oli. ”I know he isn't Ryan or something but I don't even wanna him to be. He is Blake and I like him and that's it. You must accept this.” Sanansa Sydney osoitti vanhemmilleen, enimmäkseen isälleen. Syntyi pitkä hiljaisuus. Blakekin oli tainnut laskeutua hänkin takaisin alakertaan. Ei Sydney ollutkaan uskonut, että mies olisi koko ajaksi jäänyt yksin yläkertaan. ”He seems to be ok”, Sammy vihdoin katkaisi hiljaisuuden liki kuiskaten. Henry sen sijaan nousi tuoliltaan ja käveli tyttärensä, sitten Blakekin ohi ja pian kuului, kuinka työhuoneen ovi paukahti kiinni. Sydney tunsi kyyneleiden kohoavan silmiinsä, kun hän istuutui keittiön pöydän ääreen. Ei hän vilkaissut ketään, ei edes Blakea. ”Why don't you be happy now when I've finally found someone into my life? Is it too much to ask?” blondi nyyhkytti eikä tajunnut, miksi itki. Ei hän ollut mikään itkupilli. Ehkä päivän ja vierailun stressaaminen purkautui tällä tavalla, kun he eivät olleetkaan päässeet vierailun suhteen haluttuun lopputulokseen. Miksi hän oli ollut niin naiivi, että oli ajatellut vanhempiensa hyväksyvän Blaken noin vain saman tien?

Sydney ei tiennyt, oliko hyvä vai huono juttu, kun Blake oli avannut suunsa ja alkanut vaahtoamaan Lindalle. Sydney itse ei tohtinut edes katsoa, vaan piti katseensa tiukasti lattianrajassa ja nieleskeli kyyneleitään. Hieman häntä lohdutti se, kun kuuli Blaken toteavan, että tämä oli onnellisempi kuin vuosiin nyt, kun he olivat tavanneet toisensa. Sekään ei kuitenkaan kokonaan saanut kyyneleiden tuloa lakkaamaan, vaikka Sydney kuinka räpytteli silmiään ja niiskutti. Blake tuntui tosiaan pääsevän vauhtiin, sillä pian miehen suusta alkoi tulla sellaista tekstiä, mitä Sydney ei itsekään ollut vielä aiemmin kuullut. Tietysti hän tiesi, ettei Blake ollut vanhempiensa kanssa tekemisissä, mutta että he olivat mahdollisesti kuolleet henkirikoksen uhreina... Sydney oli hetkellisesti nostanut katseensa miesystäväänsä, kun kaikki olivat hetkellisesti hiljentyneet niiden paljastusten jälkeen. Blakelta eivät jutunjuuret kuitenkaan tuntuneet loppuvan, sillä mies taisi kokea selvästi lähes velvollisuudekseen ilmoittaa Lindalle tämän ja Sydneyn ensitapaamisestakin. Ei Sydney tietenkään täysin ollut päihteiden käyttöä lopettanut ja hän tiesi vanhempiensa tietävän sen varsin hyvin, mutta ei asiaa tarvinnut sentään hieroa päin näiden näköä näin selvästi... Ei siitä ollut kuitenkaan kovin kauaa, kun Sydneyllä vielä oli mennyt huonommin ja hän oli viettänyt liikaa aikaa entisten kilpakumppaneidensa kanssa.

Viimein tilanne oli kärjistynyt siihen pisteeseen, että Linda kyseenalaisti, halusiko Sydney muka todella viettää aikaansa Blaken kanssa, ja jälkeenmainittu paineli sen kysymyksen myötä ulos. Sammy oli kantanut hänelle nenäliinapaketin, joten Sydney vilkaisi pikaisesti veljeään ja yritti hymyillä kiitokseksi. Hän niisti paketista ottamaansa nenäliinaan, katsahti sitten äitiään, kun ulko-ovi oli käynyt ja Blake todella poistunut ulos. ”Mom... Umm, I have to.. I have to talk with him. He can't act like that”, Sydney sopersi ja nousi ylös kävelläkseen eteiseen. Äiti näytti alkavan jo helpottua ja toipua äskeisestä. ”I don't appreciate the way you and dad act either”, blondi lisäsi vielä, kun laittoi päällystakkina ollutta nahkatakkiaan ylleen. ”It was a mistake to come here with him”, hän vielä mutisi hiljaa ennen kuin poistui itsekin ulko-ovesta – tiedostaen kyllä, että käsilaukku oli vielä sisällä, joten lähteä he eivät voisi saman tien. Sydney asteli kädet ristiin eteensä kiedottuina eteenpäin pihatiellä, löytäen viimein Blaken portin pielestä, joskin kadun puolelta luokkaa potkiskelemasta asfaltille ajautuneita pikkukiviä ja oksanpätkiä. ”I'm more than sorry, I coudn't imagine this would be such a nightmare”, Sydneyltä pääsi ensimmäisenä, kun hän oli päässyt hiljaiselle puhe-etäisyydelle Blakesta. Hän tiesi tasan tarkkaan, että vanhempansa ja veljensä taatusti kyttäisivät heitä jonkin kadun puoleisen huoneen ikkunasta, mutta hän vähät välitti.

Toisin kuin Blake ehkä oli kuvitellut, Sydney ei halunnut osoittaa olevansa täysin tämän puolella. Sydney tiesi sen itsekin, muttei voinut olla puuttumatta miehen äskeiseen tilitykseen. ”You shouldn't have to tell all those things you said”, Sydney jopa hieman sätti miestä, mutta ei kuitenkaan antanut tämän keskeyttää itseään. ”I know they did wrong too but it's not helping at all that you're yelling them too”, nainen selitti ja nyyhkäisi taas pienesti, itku ei ollut vieläkään kaukana, vaikka hän oli saanut koottua itsensä sen verran, että oli päässyt tulemaan Blaken luo ulos pihalle. I don't wanna hear any excuses”, Sydney ilmoitti, kun Blake alkoi jupista jotakin takaisin. Hetken aikaa he olivat vain hiljaa, ja Sydney talloi maata kengänkärkensä alla, kunnes vilkaisi taakseen vanhempiensa talon suuntaan. ”I really wanna go home now, do you wait here when I get my purse...?” That's what I thought too. Sydney ei voinut olla miettimättä, kun sai sitten yksinään käydä hakemassa laukkunsa sisältä. Eteiseen astuttuaan Sydney kuuli heti askelten töminää portaista ja tiesi saman tien, että muu perhe oli ollut vakoilemassa heitä Sammyn huoneesta, josta sattumoisin oli paras näkymä pihaportille. ”I call you later but now we should go back to my place”, Sydney ilmoitti vaitonaisena lähinnä äidilleen (isä ei ollut vieläkään tullut alakertaan), kunnes kääntyi tylysti ja poistui ovelta. ”Let's go. Now”, Sydney mutisi Blaken ohi kävellessään, hän ei osannut päättää, kuinka pettynyt oli kaikkiin; perheeseensä ja jopa Blakeen. Kaikki oli mennyt perseelleen.